Vaikka properuskoulu ei ole ammattiyhdistysblogi, Saarijärven ällöttävän kellokortti-a-go-gon takia kirjoitan nyt ammattijärjestöasiaa.
Entinen naapurini ja toverini, opinto-ohjaaja Timo Teikari kiteytti asian paremmin kuin kukaan muu:
"Opettajat ovat lullukkaväkeä."
90-luvulla hämmästyin aidosti, kun emme heti tehneet mitään, kun kemijärveläisiä opettajia lomautettiin vuosi vuoden jälkeen. Oli hyvin lähellä, että opettajia ei alettu kesälomauttaa. Muut pelastivat meidät silloin.
Jotkut asiat pitää estää heti alkuunsa ennen kuin niistä tulee kulkutauti.
Kemijärven tapaus kirvoitti monen kunnan ja kaupungin isien mieliä. 90-luvun lopussa myös vantaalaisia opettajia lomautettiin. Olin silloin yksinhuoltaja, elatusvelvollinen ja velallinen. Rahat elämiseen loppuivat.
Asuin silloin Kaivokselan koulun opettaja-asuntolassa. Piirsin puhelinluettelon kartalle asuntolasta kymmenen kilometriä laajan ympyrän. Ympyrään osui muutama koulu Helsingistä ja Espoosta. Lähin koulu oli Malminkartanon koulu Helsingistä. Soitin välittömästi koulun hienolle rehtorille Matti Waitiselle, joka nykyään on tohtorismies ja Helsingin pelastuskorkeakoulun rehtori:
"Hyvää päivää, olen Kai-Ari Lundell, 40-vuotias luokanopettaja, joka pitää luokkansa järjestyksessä. Kelpaako?"
"Kyllä kelpaa. Tule huomenna käymään ja hoidetaan homma."
"O.K. Nähdään huomenna."
Tein töitä Malminkartanon koulussa kaksi vuotta. Muutama vantaalainen lomautettu opettaja jäi sille tielleen. Minä palasin takaisin.
Kuinka sitten Saarijärven ällöttävä a-go-go hoidetaan pois päiväjärjestyksestä?
Asiallinen ehdotus:
Soitetaan paikalle Yle ja Hesari ja iltalehdistön edustajat ja sanotaan heille, että "nyt tehdään ammattijärjestöpolitiikkaa livenä".
Tungetaan samaan mustaan mersutaksiin OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen, vantaalainen luokanopettaja Kai-Ari Lundell ja helsinkiläinen luokanopettaja, aina sanavalmis toverini Jorma Penttinen. Kaikille puetaan päälle musta nahkatakki. Luukkainen saa istua protokollan mukaan etupenkillä, minulle ja Jormalle kelpaa takapenkkikin. Takapaksiin heitetään yksi suomalainen peruskirves.
Koko letka ajaa näyttävästi Saarijärvelle.
Lyödään kirveellä koulu kerrallaan kellokorttiautomaatit paskaksi. Luukkainen aloittaa. Kun hän väsyy, kirves luovutetaan minulle. Kun minä väsyn, kirves luovutetaan toveri Jormalle.
Joskus on otettava käyttöön järeät toimet.
Tekstit
Varo varo, virkamiehet pakkaavat olemaan toisilleen solidaarisia... :(
VastaaPoistaKellokortti voi olla hyväkin, JOS...? Siis iso JOS, jonka avulla Pariisikin mahtuu litran pulloon!
VastaaPoistaJos ja kun maksettaisiin esim. hypputunneista. Itselläni oli niitä viikossa vähintään 5 ja yleensä 7. Esseet ja muut kokeet korjaisin koulussa enkä veisi töitä kotiin. Kaikki opettajainkokoukset, työryhmät ja kaikki muut hallinnolliset kissanristiäiset olisivat työaikaa. Iltamenot, vanhempainillat, heidän tapaamisensa jne. jne. olisivat myös toinen vuoro töissä ja vuorolisät pyörisivät.
Entäs oppilaiden vapaan toiminnan harrasteet, esim. orkesterit ja vastaavat sekä niiden harjoittelun valvonta koulun tiloissa? Yläkoulussa ja lukiossa moisia tekemisiä tulee tuhottoman paljon, sillä jopa yhdellä luokalla saattaa olla useita orkestereitä tai bandejä, joille ptiää aina suoda aikaansa - varsinkin luokanvalvojana.
Olisi varmaan eläke paljon mainiompi jos kellokortilla olisi päivääni seurattu ja kaikesta tuosta työstä maksettu. Vaan jos se on vaan kyttäilyä, niin kirvestä voisi käyttää, tai pitää käyttää!
Täällä sanoihin- ja tekoihin valmis toverisi:
VastaaPoista-No, niin !
Yritetään pitää ay-asiat ulkona tästä blogista, mutta tuossa on nyt kunnon linjan demo aika selvästi esitetty. Hyvä kuitenkin kertoa tiedoksi tämä asenne vanhemmillekin: teidän lapsianne opettavat maikat eivät sittenkään ihan lullukoita ole.
t. Jorma
Mahtavaa Jorma!
PoistaOlen yrittänyt parhaani mukaan pitää ay-asiat pois properuskoulusta, mutta tämä kellokorttiasia meni täysin yli minun ymmärrykseni. Toivottavasti Olli tilaa meille sen mustan mersun.
Opettajat ovat fiksuja (aikanaan hyvin ja monipuolisesti koulutettuja ja usein monia pedagogiikan tuuliakin nähneitä) ja osaavat hoitaa luokkansa ja suhteet vanhempiin yleensä hienosti - mielestäni juuri opettajien ahkeruudessa ja jaksamisessa ja itseohjautuvassa uudistumisessa on pitkälti syy suomalaisen peruskoulun menestykseen. Toki tämä kiitos koskee suurinta osaa rehtoreitakin. En toki kiellä sitä, etteikö nykykoulu voisi olla myös uuvuttava ympäristö ja etteikö myös väsyneitä ja leipääntyneitä opettajia näkyisi, mutta noin ylipäänsä homma on omien havaintojeni pohjalta hanskassa.
VastaaPoistaVirastoille ja muille en sen sijaan kovin korkeaa arvosanaa anna - heidän sektorinsa ja talenttinsa on toisaalta puolittain muualla, joten kai hekin parhaansa tekevät tasapainoillessaan byrokratian, uudistusten ja säilyttämisen rajapinnassa. Kuten blogistin parissa viime merkinnässä on nähty, sieltä tulee välillä aivan käsittämättömiä uudistuksia, joiden motivaatio ei avaudu muille kuin toisiaan ja alaisiaan kyttääville virkamiehille.
Mutta ymmärrän hyvin mitä Kai-Ari tarkoitat lullukkaväellä. Se on kurjaa kun ajattelee miten fiksuja ja miten samalla aseettomia (tai itsensä aseista riisuneita) opet usein ovat mitä tulee heitä koskeviin päätöksiin - kiltteys, asiallisuus ja esivallalle alistuminen eivät aina tuo fiksuuden parhaita puolia esiin... Nykyoloissa on jotenkin perusteltuakin (toki väärin perusteltua) olla hissukseen, kun yhteiskunnan yleinen ilmapiiri on sellainen, että röyhkeimmät määräävät ja muut menevät perässä... Vaikka kai se on ollut aina näin isossa mittakaavassa...
VastaaPoistaMitä tarvitaan pahan voittoon maailmassa?
VastaaPoista- Joukko hyviä ja hyvää tarkoittavia miehiä.
-
Tuo vanha ajatus on aika osuva. Kiltteys tarjoaa tilan järjettömyyksille. En vertaa tietenkään käsiteltyjä asioita "pahaan" , mutta kyllähän meille töissä ja muussakin elämässä tehdään juuri se mihin me suostutaan. Meidän alalla se suostuminen on usein juuri hiljaa olemista. Myönnän, olen ollut siihen syyllinen itsekin. Ja nyt väsyneenä syksyyn, tulee jopa mieleen: ihan sama, evvk.
Siksi liittoa tarvitaan. Sinne menee joka päivä satakunta miestä ja naista jaksaakseen ajaa asioita. Vaikka tuolla kirveslinjalla.
Jrm