Seiskan poikkiviiva on rehabilitoitava

Minua ärsyttää niin vietävästi. Monia opettajia ärsyttää niin vietävästi. Kun Uusiin kirjaimiin ja numeroihin siirryttiin, seiskasta jätettiin poikkiviiva pois.

Opetushallituksen sivuilta: Uusissa kirjain- ja numeromalleissa on pyritty ottamaan huomioon muualla maailmassa, etenkin Pohjoismaissa käytettävät kirjain- ja numeromerkit.

Seiskan suhteen ei olisi pitänyt ottaa mallia muualta. Olisi pitänyt luottaa suomalaiseen traditioon.
 

 
Suomalaisen seiskan poikkiviivan isänä voidaan pitää tykistönkenraali, Mannerheim-ristin ritari Vilho Nenosta  (1883-1960). Paina edellistä linkkiä ja lue kenraali Nenosen ihmeellinen lyhyt henkilöhistoria.

Robert Brantberg: Nenosen kiinnostus numeroihin ei rajoittunut pelkästään numeroituihin käskyihin, tykistössä pyöritetään paljon numerotietoa. Nenonen oli jo 1920-luvulla antanut sekaannusten välttämiseksi ohjeen, jonka mukaan numero 7 aina on kirjoitettava poikkiviivalla.

Suomen kouluissa seiskaa ryhdyttiin kuitenkin kirjoittamaan ilman poikkiviivaa. Nenonen kirjelmöi asiasta kouluhallitukseen, hän viittasi asian tärkeyteen tykistössä. Kouluhallitus kieltäytyi muuttamasta käytäntöä vedoten kaunokirjoituksen asiantuntijan lausuntoon. Myöhemmin poikkiviiva kuitenkin palasi käyttöön.

Nyt ei seiskassa ole enää nenospoikkiviivaa.

Olen sotilasarvoltani jääkäri, en tiedä tykeistä tai tykkien ammusten lentoratojen laskemisesta yhtään mitään. Mutta olen kenraali Nenosen kanssa täysin samaa mieltä, seiskan poikkiviiva on sekaannusten välttämiseksi tärkeä.

On ällöttävää korjata matematiikankokeita ja arpoa onko kyseessä seiska tai ykkönen väkäsellä varustettuna. Uudet kirjaimet tulivat Suomen kouluissa käyttöön v. 2000. Ensimmäiset oppilaat, jotka olivat opetelleet uuden malliston alusta alkaen, tulivat minulle oppilaiksi viidennelle luokalle v. 2005.

Hämmästys oli molemminpuolinen, oppilaat eivät tahtoneet saada selvää käsialastani. Minä ärsyynnyin heidän katkonaisesta käsialastaan, joka näytti  tekstauksen ja kaunokirjoituksen sekasotkulta. Yritin kahden vuoden aikana painottaa oppilaille, että seiskan poikkiviiva on tärkeä, mutta osa heistä oli omaksunut nykyseiskan selkäytimiään myöten, mitäään ei ollut enää tehtävissä.

Kun kolmisen vuotta sitten otin pitkästä aikaa vastaan ekan luokan, tein selkeän linjapäätöksen - opetan oppilaille seiskan poikkiviivan ja vaadin sen käyttöä.

Elämäni runo

Uuno Kailas: Pallokentällä

Näin: pallokentän laitaan

eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen.

Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.

Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.

Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.

Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan.

Ilost’, innosta värähtelevän
hänen sieraintensa näin
joka kerta, kun maila pallon
löi puiden latvoja päin.

Rajaviivan takaa milloin
joku rohkeni juosta pois,
oli niinkuin lehmuksen alta
eräs myöskin juossut ois –

kuin jättänyt ramman ruumiin
olis sielu poikasen
ja syöksynyt kilpasille
kera toisten, riemuiten.

Hän askelen astui – mutta
kuin unesta havahtain
näki itsensä... Oikea jalka
oli kuihtunut tynkä vain.

Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen,
mut lehmuksen alla seisoi
eräs raajarikkoinen,

joka, ruumis tärisevänä,
iho harmaana kääntyi pois
kuin ruskean nutun alla
sydän pakahtunut ois.

Yhä riemukas huuto kiiri,
yhä kirkas nauru soi
yli aurinkoisen hiekan,
– johon lehmus varjon loi.

(Paljain jaloin, 1938)

Jokaisella ihmisellä on runo, joka on jäänyt sieluun.

Kansakoulun toisen luokan lukukirjassa 1960-luvun alussa oli Uuno Kailaan runo Pallokentällä. Kävin kansakoulun toisen luokan Tikkurilan kansakoulussa (myöhemmin Orvokkitien koulu) Elsa Kojon luokalla. Kojo oli vaativa vanhan koulukunnan kansakoulunopettaja.

Kojon luokka sijaitsi Tikkurilan kansakoulun ns. vanhassa, keskimmäisessä rakennuksessa. Rakennuksessa sijaitsi pieni ruokala, muistan hyvin maitomakaronivellit ja punajuurivatkulit. Vanhan rakennuksen vieressä oli pallokenttä, jonka tilalle rakennettiin pian parakkirakennus, Tikkurila kasvoi silloin kauhiaa vauhtia. Nyt samalla paikalla kulkee Valkoisenlähteentie.

Kailaan Pallokentällä iski kuin leka herkän 8-vuotiaan koulupojan tajuntaani. Jopa Aleksis Kiven Oravan laulu jäi kakkoseksi. Opiskeluaikoinani luin, että koskaan ihminen ei ole niin empaattinen kuin 8-vuotiaana. Uskon sen.

Pallokentällä vaikutti minuun enemmän kuin tuhat KiVa-koulutuntia. Muuta ei tarvittu. En muista, että olisin kovin montaa kertaa nimitellyt tai kiusannut ketään hänen ulkomuotonsa tähden. Pallokentän lukeminen oli ennaltaehkäisevää toimintaa. Sana raajarikko jäi väijymään mieleeni pitkäksi aikaa. Jos törmään Pallokenttään, kuvittelen yhä runon raajarikon Tikkurilan kansakoulun pallokentän laitaan.

Nykylukukirjoissa ja aapisissa on kaikenmaailman liirunlaarum yksinhuoltajaperheiden tarinoita. Olen monta kertaa miettinýt, että pitäisikö meidän ottaa piiru taaksepäin. Miksi oppikirjoissa ei ole enää laadukasta ja koskettavaa runoutta?

Oppikirjojen kuvitustenkin laita on niin ja näin. Muutama vuosi sitten luokallani oli käytössä Otavan Koulun uskonnonkirja, jonka kuvituksena oli korkeatasoista maailmantaidetta. Taideteoksista riitti aina paljon keskusteltavaa. Usein oppilaat saivat kirjoittaa tuntojaan kirjan taideteoksista.

Eniten keskustelua herätti Marc Chagallin ylläoleva teos, jonka nimeä en millään muista. Mustasukkaisuus? Chagall on Valko-Venäjän lahja ihmiskunnalle. Hän on yksi lempitaiteilijoistani.

Kuuntele runo Uuno Kailaan kuvan alta olevasta linkistä. Lausujana on Unto Salminen. (Elävä arkisto)

Kaisa-talo palauttaa Kaisaniemenkadun kunnian

Kaisa-talo, Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjasto

(Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy)

Vartti 19.4.

Uuteen kirjastoon tulee lähes 30 hyllykilometriä niteitä

Helsingin yliopiston uusi kampuskirjasto Kaisaniemessä alkaa olla viimeistelyjä vaille valmis. Uuden kirjaston yhdeksään kerrokseen tulee painettua aineistoa peräti 29 000 hyllymetriä.

Kaisa-taloksi kutsuttuun prameaan rakennukseen keskitetään humanististen alojen ja yhteiskuntatieteiden kirjastoja kymmenestä eri toimipisteestä.

Kaisaniemenkadun ja Fabianinkadun risteyksessä sijaitseva näyttävä rakennus on käyttövalmis vajaan kolmen viikon kuluttua.

Nyt kohkataan ylenmäärin Guggenheimin mahdollisesta Katajanokan taidemuseosta. Samaan aikaan Kaisaniemessä viimeistellään Kaisa-taloa, joka on 2000-luvun alun suomalaisen arkkitehtuurin ylivoimainen helmi. Rakennusta on käyty ihmettelemässä ulkomaita myöten.

Kun esimmäisen kerran tutustuin Kaisa-talon suunnitelmiin ja kuviin, en ollut uskoa silmiäni, joskus visio voi osua kohdalleen. En ole suomalaisen arkkitehtuuriin saralla nähnyt pitkään aikaan mitään näin kaunista. Kyllä meillä vieläkin osataan.

1. Sijainti ja saavutettavuus

Kaisa-talon sijainti on täydellinen. Yliopiston laitokset ovat lähellä. Useat tieteelliset kirjastot, jotka ovat aikaisemmin olleet hajallaan pitkin kaupunkia, keskitetään nyt saman katon alle.

Metroasema on suurinpiirtein rakennuksen alakerrassa, raitiotievaunu- ja bussipysäkit ovat vieressä, Rautatieasema lyhyen kävelymatkan päässä.

Klikatkaa kuvan alla olevaa linkkiä ja katsokaa (s. 3), kuinka hienosti yhteydet Hirvikorttelin muihin rakennuksiin on luotu.

2. Arkkitehtuuri

Rakennus on sopeutettu aivan upeasti Kaisaniemenkadun vanhaan rakennuskantaan, silti se näyttää tuoreelta nykyajan rakennukselta. Rakennus ei irvistele esiin.

3. Julkisen tilan ja liike-elämän yhteys

Rakennuksen alimpiin kerroksiin tulee liiketiloja, esim. sisustamisen tavaratalo. Äkkiseltään en muista, että Suomessa olisi tehty näin suurta julkista tilaa, johon olisi yhdistetty myös liiketiloja.

4. Elävöittäminen

Pukevan tavaratalon mentyä konkurssiin Kaisaniemenkatu ikään kuin nuukahti.  Monet asusteliikkeet häipyivät kadulta miltei saman tien. Kaisa-talo tuo keskeiselle alueelle kauan kaivattua elämää. 

5. Demokratia

Kirjasto on kaikille avoin. Lainausoikeus on kaikilla 15-vuotta täyttäneillä suomalaisilla. Uuteen kirjastoon avataan myös kirjakauppakahvila, jossa tullaan järjestämään mm. kirjanjulkistamistilaisuuksia.

Opettajan ammatti on tyypillinen asiantuntija-ammatti

Marja-Stiina Suihko

Tiistaiaamuisin kahdeksasta kymmeneen koulussamme on opettajienkokous. Oppilaat tulevat kouluun kymmeneksi. Kuten aikaisemmin mainitsin, pidän päiväkirjaani auki, jotta voin merkata siihen tulevat tapahtumat. Lueskelen samalla päiväkirjani alanurkissa olevia mietelauseita.

Tämän vuoden kaksi ajatuksia herättävintä mietelauselmaa on rehtori Marja-Stiina Suihkon käsialaa. Edellinen ajatelma on, jota jo käsittelin blogissani, Kyllä käsin kirjoittamisen taito kuuluu yleissivistykseen.

ks. Käsin kirjoittamisen autuudesta

Tämän viikon mietelauselma on, Marja-Stiina Suihko: Koulua koskevia päätöksiä tehdään tuntematta opetustyön arkea ja kuulematta niitä, jotka kouluissa työtään tekevät.

En tunne rehtori Suihkoa ollenkaan. Viikko sitten kirjoitin, että Voi olla, että rehtori Marja-Stiina Suihko on nero.

Minun oli pakko googlata ja ottaa selvää, missä rehtori Suihko vaikuttaa. Marja-Stiina Suihko on kuhmolainen äidinkielenopettaja ja rehtori. Hän on mm. toimittanut kirjan Karun Kaunis Lentiira – kertomus kainuulaisesta kylästä. Googlausosumien perusteella rehtori Suihko on hyvin monipuolinen ihminen.

Olen aina ihmetellyt samaa kuin rehtori Suihko, maallikot tekevät koulutyötä koskevat päätökset.

Opettajisto kokee, ettei heitä kuunnella. Pikkukunnissa lopetetaan ajattelematta pikkukouluja tuosta vaan. Päättäjinä voi olla taksikuskeja ja maanviljelijöitä, jotka eivät tiedä koulusta ja kasvatuksesta halaistua sanaa. Kunnan opettajat ovat kunnan koulutetuimpia henkilöitä papin ja kunnanlääkärin ohella. Opettajat kävellään yli, ja taksikuskit saavat lisää töitä.

Isoissa kunnissa opettajien kuuntelemiset ovat usein vain muodollisuus. Hyvä esimerkki löytyy omasta kunnastani, Vantaalla siirrytään ns. inklusiiviseen lähikouluperiaatteeseen. Ajatus on hyvä, mutta uudistukseen sijoitettavat resurssit ovat riittämättömät.

Opettajiakin kuultiin. Kouluihin lähetettiin kaavake, jossa oli tiukasti määriteltyjä osioita, joihin opettajien piti ottaa kantaa. Kaikkien piti miettiä, mitä hyvää tai huonoa uudistus tuo suurinpiirtein fifty-fifty-periaatteella. Kun oikein päistä pakolla pakerrettiin, niin alkoi niitä hyviäkin puolia löytyä. Nyt oli hyvä ylimpien virkamiesten todeta, että kunnan opettajien mielestä uudistus on oikein hyvä. Resurssien puute painettiin taka-alalle, sanottiin vain, että uudistus on kustannusneutraali kolmen vuoden ajan. Kysyin koulutusristeilyllä asiasta ns. päättävältä taholta - Miten on kolmen vuoden päästä? En saanut vastausta.

Näin opettajia viedään. Vantaalla on sentään parisen tuhatta akateemisesti koulutettua opettajaa. Kuvitella saattaa, kuinka opettajia vedetään kölin alta pikkukunnissa.

Opettajan ammatti on tyypillinen asiantuntija-ammatti.

Asiantuntijuuteen kuuluu, että asiantuntijat ovat oman alansa asiantuntijoita. En ala neuvoa sähkömiestä, kun hän vetää johtoja ympäri mökkiä. Kuuntelen tarkkaan, kun terveyslääkäri antaa minulle ohjeita vaivoihini. En kyseenalaista Korkeimman oikeuden tuomareiden tekemiä päätöksiä.

Luotan asiantuntijoihin. Yhteiskunta on kuin iso palapeli, jossa jokainen hallitsee ainakin oman palasensa.

Opettajia kannattaa kuunnella koulutusta ja kasvatusta koskevissa asioissa.

Olemme oman alamme asiantuntijoita. Meitä on paljon.

Katsoin huvikseni alueemme yläkoulun, Hämeenkylän koulun, kotisivuja. Melkoinen läjä akateemisia asiantuntijoita. Yksittäinen koulu on kohtuullisen suuri asiantuntijayksikkö. Vantaan kokoisen kaupungin opettajisto muodostaa suorastaan karmean suuren asiantuntijajoukon.

Koulutus on ennaltaehkäisevää toimintaa

Iltasanomat 9.4.

Koulutuksen hurja vaikutus: jopa 200 kertaa enemmän rikoksia

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan rikollisuus kasaantuu heikosti koulutetuille, jotka ovat hätkähdyttävästi muita useammin sekä vakavan väkivallan tekijöitä että uhreja.

Nuorten pitäminen koulussa voi olla tehokas keino ehkäistä rikoksia.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan rikollisuus kasaantuu heikosti koulutetuille, jotka ovat hätkähdyttävästi muita useammin sekä vakavan väkivallan tekijöitä että uhreja.

Tutkimuksen mukaan pelkän peruskoulun varassa oleville kertyy 25 kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin lukion käyneille. Omaisuusrikoksissa ero on vielä selvempi: peruskoulupohjalta rikosten määrä on yli 200-kertainen.

Koulutuksen puute kumpuaa usein siitä, että asiat menevät pieleen jo ennen kuin koulutusvalintoja tehdään. Lapsuudenkodin valtava merkitys korostuu monissa tutkimuksissa.

Toisaalta on viitteitä siitä, että kierre voidaan katkaista. Tutkija Mikko Aaltosen mukaan näyttää siltä, että esimerkiksi työvoimapoliittiseen koulutukseen osallistuminen auttaa, vaikkei koulutus toisikaan vakituista ammattia.

– Alustavaa näyttöä on, että aktivointitoimien piirissä olevilla olisi vähemmän rikoksia kuin passiivisen tuen piirissä olevilla, hän kertoo.

Oman onnen varaan ei saa jättää.

Jos asiat menevät pieleen jo ennen kuin koulutusvalintoja tehdään, asioihin on puututtava varhain. Peruskoulu on varhaisen puuttumisen paikka, sillä käytännössä kaikki lapset käyvät peruskoulua. Voimakas tuki pitää suunnata heti peruskoulun ensimmäisille luokille, koska silloin tuen hyöty lapselle on suurin. Koulun aloituksen merkitys on suuri, on hyvin vaikeaa, jos lapsi putoaa kyydistä heti alkuun.

Kaikki kasvatusalan ihmiset ilman tutkimuksiakin ovat aina tienneet, että koulutuksen suhteen lapsen perheen merkitys on valtaisa. Ongelma on, kuinka perheeseen voidaan vaikuttaa. 1990-luvun aikana ja sen jälkeen joissakin kunnissa alettiin purkaa neuvolajärjestelmää, neuvolaverkkoa harvennettiin ja keskitettiin, mikä oli suuri virhe.

Opettajan kannalta on todella surullista kuulla, kun jollakin entisellä koulun oppilaalla menee huonosti. Peruskoulun opettajan ei ole järin vaikeaa ennustaa, kuka ei tule pärjäämään elämässään. Kun opettaja pyytää oppilaalleen tukea, sitä on annettava. Koulut ovat kuntien suurimpia todellisia asiantuntijayksiköitä. Harvaan työpaikkaan on ahtautunut vastaava määrä akateemisesti koulutettuja ihmisiä kuin kouluun.

Sitäpaitsi, varhainen puuttuminen tuo säästöä.

Laitoskierre maksaa yhteiskunnalle 1,5 miljonaa euroa ennen kuin lapsi on täysi-ikäinen. Aikuinen vanki maksaa yhteiskunnalle noin 50 000 euroa vuodessa. Summat ovat järkyttäviä. Inhimillistä hätää ei rahalla voida edes mitata. Väkivaltarikoksissa seuraukset voivat olla uhrille kohtalokkaita.

Olen käyttänyt paljon sanaparia julkinen heitteillejättö.

Joskus tuntuu, että toiminta on tahallista. Ei halutakaan tehdä mitään. Kyse on aina yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Joillekin annetaan, joillekin ei.

Käsin kirjoittamisen autuudesta

Wikipediasta: 

Suomessa oli pitkään käytössä arkkitehti Toivo Salervon 1930-luvulla suunnittelema koukeroinen kirjoitus, jossa tavoitteena oli kirjoittaa kukin sana nostamatta kynää paperista kertaakaan. 

Aika koukeroa on, Salervon muokatut tyyppikirjaimet vuodelta 1950:

Skannasin kaunokirjaimet isoon kokoon vanhasta työkirjasta. Paina isoa ö-kirjainta, niin näet kirjaimet suurempana.

Minulla on käytössäni Printelin toimittama Opettajan päiväkirjakalenteri. Ennen vanhaan päiväkirjaa täytettiin jälkikäteen, kirjattiin ylös mitä oppitunnilla tehtiin. Päiväkirjat kerättiin talteen ja säilöttiin rehtorin kansliaan rautaoven takana olevaan kassaholviin. Erittäin jännittävä tilanne oli, kun koulutarkastaja saapui koululle, sillä hän kyyläsi opettajien päiväkirjat läpi. Hän myös laski luokan mustekynien määrän.

Nykyään päiväkirja on opettajan yksi suunnittelun välineistä. On koko lukuvuoden toimintakalenteria ja viikkokohtaista jaksosuunnittelua. Tilaa on arvioinnille, seurannalle ja muistiinpanoille. Minulle tärkein osio on viikkoaukeama, johon merkkaan tulevat kokeet ja muut normaalista koulurutiinista poikkeavat tapahtumat.

Nuoren opettajan päiväkirja on täynnä muistiinpanoja, kirja on pullea, koska väliin on laitettu kaikenmaailman monisteita. Mitä vanhempi opettaja on, sitä tyhjempi päiväkirja on. Johtunee varmaan siitä, että kokeneen opettajan päänuppi on yhtä hyväksi koettua suunnitelmaa.

Miesopettajien päiväkirjojen kannet ovat asiallisen siistejä, hyvä, kun opettaja on edes muistanut raapustaa oman nimensä kirjan kanteen. Naisopettajien päiväkirjojen kannet ovat jollakin tavalla herttaisia. Niihin on liimattu tarroja ja enkeleitä ja perheenjäsenten valokuvia. Jotkut opettajat ovat päällystäneet koko höskän läpinäkyvällä itseliimautuvalla muovilla. Oman päiväkirjani kanteen olen tekstannut paksulla mustalla tussilla kirjaimet K-A.

Opettajienkokouksissa pidän päiväkirjaani aina auki, kirjoitan tulevat yhteiset tapahtumat heti paikoilleen. Muuten unohdan ne. Kokousten henkisinä luppoaikoina lueskelen viikkoaukeaman alareunoissa olevia mietelauseita.

Tämän lukuvuoden kiihottavin mietelause on rehtori Marja-Stiina Suihkon ajatelma:

Kyllä myös käsin kirjoittamisen taito kuuluu yleissivistykseen.

Voi olla, että rehtori Marja-Stiina Suihko on nero. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.

Ennen puhuttiin kaunokirjoituksesta, koska muoto oli tärkeää. Muistan hyvin mustetäytekynät ja niiden hajun. Kynän jälki kaartui kauniisti, joskus jälki oli ohut, joskus paksu, vrt. o-kirjain. Kaunokirjoitus oli zen-laji, keskittyminen oli äärimmäisen tärkeää. Jos ajatukset olivat muualla tai hosui, jälki oli kaameaa. Kuten kaunon nimikin kertoo, pyrittiin kauneuteen.

Rakastin kaunokirjoitusta, kirjoittaminen muistutti jollakin tapaa tyhjennysriittiä. Ei ollut mitään muuta kuin mustekynä ja paperi, jäljelle jäi muoto. Keskikoulun päästötodistukseni ei ollut häävi. Kiitos kaunokirjoituksen, kuvaamataidon ja uskonnon, pääsin rimaa hipoen lukioon, koska ko. oppiaineet olivat kymppejä. Kympin hieno puoli on, että kymppi kompensoi.

Nyt puhutaan käsialakirjoituksesta. Kun käsialakirjoitus tuli, sanottiin, että muoto ei ole enää niin tärkeää. Seuraus oli, että joidenkin oppilaiden tekstistä ei aina tahdo saada millään selvää.

ks. Uudet kirjaimet Opetushallituksen sivuilta

Kun Uusiin kirjaimiin siirryttiin, tavoitteena oli, että käsialasta tulisi selkeää. Mielestäni on käynyt juuri päinvastoin, koska Uusista kirjaimista puuttuu kantava idea. Eniten minua ihmetyttää ns. irtokirjaimet kuten pienet s ja r. Kaikkia kirjaimia ei ole sidottu naapureihinsa, mikä tekee tekstistä katkonaista, kun kynä välillä hyppelehtii pakosta ilmaan irti paperista. Isot kirjaimet ovat äärimmäisen epäjohdonmukaisia, joissakin on kaunokirjoituksen jäämiä, jotkut ovat melkein tikkukirjaimia. Itse olen ratkaissut ongelman siten, että käytän tylysti isoina kirjaimina vain tikkukirjaimia. Päinvastoin kuin kaunokirjoitus, nykyinen käsialakirjoitus on rumaa.

Koska käsialakirjoitus on hyppivää ja keikkuvaa, tulee paljon enemmän kirjoitusvirheitä kuin ennen.

Perinteistä ainekirjoitusta ei saa unohtaa. Nykyään ainakin alakouluissa puhutaan tarinoista ja tarinavihoista. Ainekirjoittaminen on hyvin luovaa toimintaa. Omat oppilaani rauhoittuvat täysin, kun he pääsevät kirjoittamaan käsin omia tarinoitaan. Ainekirjoituksella on myös terapeuttinen puoli, kun ihminen pääsee purkamaan sisintään.

Tietokoneella kirjoittaminen on erittäin vauhdikasta ja ajattelun kannalta jouhevaa, koska tekstiä voi korjata helposti jälkikäteen, voi lisätä tai poistaa osia. Tietokoneella kirjoittaminen on tasa-arvoista, kun jälki on kaikilla samaa. Ei rangaista huonosta käsialasta.

Oppilas pitää totuttaa kirjoittamaan sekä käsin että koneella.

Geronimo - koodisana kouluihin?

Iltalehti 3.9.

Aamulehti: Asiantuntija haluaa kouluihin varoittavan koodisanan

Helsingin pelastuskoulun rehtori Matti Waitinen sanoo, että koodisanan ohella keskusradiosta kuuluva tietty äänimerkki tai musiikkikappale voisi varoittaa opettajia kouluun tulleesta ulkopuolisesta tunkeutujasta.

Hän arvioi, että saksalaisessa koulussa opettajien koodisana pelasti kymmeniä lapsia kouluampumisessa vuonna 2009.

Helsinkiläisten koulujen turvallisuuskulttuuria väitöskirjassaan tutkinut Waitinen korostaa, että lapsille koodia ei saa kertoa.

Opetushallituksen opetusneuvos Pekka Iivonen pitää ajatusta koodisanasta hyvänä, sillä se voi parantaa kouluturvallisuutta. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei pienissä kouluissa ole keskusradiota.

Kouluturvallisuus on noussut jälleen esille Orivedellä sattuneen kouluampumisen vuoksi.

Kun olin opettajana Malminkartanon koulussa, Matti Waitinen oli koulun rehtorina. Malminkartanosta Waitinen siirtyi Helsingin pelastuskorkeakoulun rehtoriksi, mikä oli sääli, sillä hänessä oli aitoa rehtoripaloa.

Waitisen ehdotus turvakoodista on kannatettava.

Kriisitilanteessa tieto on saatava opettajille ja muulle koulun henkilökunnalle. Kaikkien on tiedettävä, kuinka on toimittava. Olisi karmeaa kyykistellä luokassa avuttomana oppilaiden kanssa tietämättä mistään mitään, kuulisi vain ampumista, sekasorron  ja pelastusajoneuvojen ääniä.

Omassa koulussani on sovittu kaksi turvakoodisanaa. Toinen tarkoittaa, että on lähdettävä heti ulos. Toinen tarkoittaa, että oppilaat on pidettävä luokissa, luokkien ovet on pidettävä suljettuina.

Kouluun on tehty toimiva suunnitelma mahdollista kriisitilannetta varten. Opettajat käyvät suunnitelman läpi säännöllisin väliajoin. Koko koulu osallistuu kerran vuodessa poistumisharjoitukseen. Oppilaat ja henkilökunta kokoontuvat luokittain tapaamispaikalle, joka on koulun urheilukenttä. Poistuminen arvioidaan ja käydään läpi seuraavassa opettajienkokouksessa.

Kuten Opetushallituksen Pekka Iivonen totesi, turvakoodin käyttö ei ole täysin ongelmatonta. Pienissä kouluissa ei ole aina toimivia kuulutusjärjestelmiä. Toisaalta kriisitilanteessakin jonkun on kyettävä kuuluttamaan turvakoodin.

Vaikka kuinka koulu varusteltaisiin viimeistä huutoa olevilla turvalaitteilla ja -järjestelmillä, vaikka koulusta tehtäisiin linnake, turvallisuus ei siitä parane. Häiriintyneet ihmiset tai terroristit iskevät vain järeämmin asein.

Kansan Uutiset Verkkolehti: Vanhemmat haluavat talonmiehet takaisin kouluihin

Olen samaa mieltä kuin Kansan Uutisten Verkkolehti. Talonmiehet irtisanottiin kouluista 1990-luvulla. Vahtimestareista tehtiin kouluisäntiä, jotka eivät pääsääntöisesti asu enää kouluilla, koska talonmiesten asunnoista tehtiin muita tiloja. Esim. omassa koulussani tila on iltapäiväkerhon käytössä.

Tällä hetkellä kouluisännillä ei ole enää omaa virallista kouluakaan. Heitä voidaan käyttää tilapäisesti hyppyheikkinä jossakin muussa koulussa, kun ko. koulun oma kouluisäntä on sairas tai lomalla.

Kun oman kouluni talonmies siirrettiin kunnan urheilukenttien hoitajaksi, kouluumme iski selkeä ilkivalta-aalto. Viikonloppuisin paikkoja sotkettiin tai rikottiin. Vasta turvakameroiden asentaminen rauhoitti tilanteen.

Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila: Emme usko valvontakameroiden ja metallinpaljastimien olevan ratkaisu koettuun kouluturvattomuuteen. Turvavälineet ovat heikko lääke ja vieläpä väärään tautiin.

Kouluampujat viisveivaavat turvalaitteista. On paneuduttava ampumisten syihin.

Sitäpaitsi, varhainen puuttuminen tuo säästöä.

Varhainen puuttuminen tuo säästöä

HS 1.4.

Oppimisvaikeuksiin pitää puuttua varhain

Timo Ahonen ja Marit Korkman Ahonen on Jyväskylän yliopiston kehityspsykologian professori ja Korkman Helsingin yliopiston kliinisen neuropsykologian emeritaprofessori.

Nuorten syrjäytymisen estämistä pohditaan parhaillaan eri työryhmissä. Suunnitteilla on nuorisotakuun toteuttaminen.

Uusi perusopetuslaki korostaa koulussa annettavan varhaisen tuen merkitystä ja porrastaa tuen yleiseen, tehostettuun ja erityiseen. Uudistus tekee tuesta systemaattisempaa, mutta toteutus vaatii resursseja, jotta sekä ala- että yläkoulussa pystytään tunnistamaan tuen tarve ja järjestämään tuki.

Myös oikeuskansleri on kiinnittänyt toistuvasti huomiota suomalaisen oppilashuollon heikkoon resursointiin.

Nobelisti James Heckman on todennut Science-lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan, että oppimisen tukemiseen suunnatut varat tuottavat moninkertaisesti, jos ne kohdistetaan pikemminkin varhaiskasvatukseen ja koulun ensimmäisiin vuosiin kuin peruskoulun loppupuoleen ja sitä seuraaviin vaiheisiin.

Varhainen puuttuminen kannattaa myös taloudellisesti, vaikka tulokset näkyvät vasta paljon myöhemmin.

Miksi meillä annetaan olla, tai annetaan tapahtua, ja vasta sitten puututaan?

Varhainen puuttuminen on ennaltaehkäisevää toimintaa, joka tuo säästöä. Silti meillä ajatellaan veltosti ja annetaan olla. Oppilashuoltoa voidaan ajatella verkkona, johon apua tarvitsevat lapset tarttuvat.

ks. blogikirjoitukseni Säästöillä ojasta allikkoon

1990-luvun säästöt lisäsivät laitoshoitoa. Yhden lapsen laitoskulut voivat olla ällistyttäviä, hoitokulut voivat nousta jopa 1,7 miljoonaan euroon 18. ikävuoteen mennessä.

On hienoa, että valtio on tullut mukaan luokkakokotalkoisiin antamalla tukea luokkakokojen pienentämisiin. Opettajan on paljon helpompi huomata ongelmat pienessä kuin suuressa ryhmässä. Alaluokilla myös jakotunnit ovat äärimmäisen tärkeitä. Kun säästetään, jakotunnit otetaan ensimmäisinä pois.

On kuntia, jotka ovat toiminnassaan äärimmäisen lyhytnäköisiä.

Ei tarjota oppilashuollollisia palveluja juuri ollenkaan, vaan rikotaan lakia. Oppilaat eivät käy säännöllisesti koululääkäritarkastuksissa. Erityisopetus on puutteellista. Ei anneta koulupsykologien tai -kuraattorien palveluja. Oikeuskanslerin moitteet ovat sanahelinää vain.

Kun yhteiskunnan taloudelliset resurssit ovat vähäisiä, ne pitää suunnata oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan ajoitettuina. Kun ongelmat ovat pieniä, voidaan vielä auttaa. Ongelmilla on taipumus kasvaa ja kasautua.

Asiantuntijoita kannattaa kuunnella.

Kyllä kouluissa tuen tarve tunnistetaan. Tuen järjestäminen ontuu. Apua ei aina saada, vaikka polvet verissä anellaan.