HS Mielipide 20.3.2018, klikkaa suuremmaksi
Kiitän teknisen työn lehtori Sauli Pelkosta. Hän puki sanoiksi sen, mitä moni opettaja on halunnut kertoa, mutta ei ole kehdannut tai uskaltanut.
En ymmärrä, miksi opettajat eivät enää uskalla avata suutaan oikeastaan minkään asian suhteen, oli sitten kyse oman koulun sisäilmasta, surkeasta palkasta tai OPS:sta. Puhutaan kovasti opettajien professioista tai siitä, että opettajan ammatti on asiantuntija-ammatti.
Asiantuntija avaa suunsa, kun siihen on tarvetta. Asiantuntija ei voi olla marionetti.
Sauli Pelkonen kirjoituksellaan osoittaa olevansa niitä viimeisiä mohikaaneja, jotka taistelevat professionsa ja samalla oman oppiaineensa puolesta. Hän osoittaa olevansa asiantuntija, joka on huomannut osaamisen tason laskun teknisessä käsityössä. Lehtikirjoitus on niin looginen kuin olla ja voi.
Koko ajan puhutaan valinnanvapaudesta. Käsityön osalta valinnanvapaus vietiin pois. Samaan aikaan monessa koulussa pidetään vavaa jopa neljäkin tuntia viikossa, aiheet voivat olla mitä eriskummallisimpia.
Käsityön osaamisen taso on hetkessä laskenut alas kuin lehmän häntä. Teknisessä ei osata enää yksinkertaisia perusasioita kuten laudan poikkisahausta suoraan. Moni opettaja jättää varaa mittoihin, jotta puunpalanen voidaan oikaista jälkikäteen vaikka vannesahalla.
Pehmeiden ja kovien materiaalien yhdistäminen on älyttömintä käsityön opiskelussa, mitä missään OPS:ssa koskaan on ollut. Nyt tehdään kaikenmaailmaan yhdistelmiä, käytännössä teknisestä on tehty tekstiilin apuaine. Rimotellaan ja kasaillaan härveleitä, joihin kangaspalaset saadaan kiinnitettyä.
Vielä olisin ymmärtänyt, että esim. kerran lukuvuodessa tehtäisiin vaikka yksi yhteinen työ. Muuten keskityttäisiin kummankin oppiaineiden perusasioihin.