Peruskoulu valtion harteille 3.

A-talk: Peruskoulu kuntoon - tiiliä, tiiliä!

Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksola tarttui tulikuumaan aiheeseen, tasa-arvoisen koulutuksen tuhoamiseen. Peruskoulu ei ole enää koulutuksellisen tasa-arvon airut, sillä joka toinen kunta on laiminlyönyt perusopetuksen kehittämisen.

Koulutusleikkaukset ovat niin rajuja, että en enää usko, että kyse on pelkästään säästöistä. Olen varma, että kyse on ideologiasta. Kaikille ei sovi, että kaikki saavat hyvän ja tasa-arvoisen peruskoulutuksen. 

Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan. Kyse on aina siitä, kuinka raha jaetaan. 

Kannattaa lukea alinna oleva Laaksolan Opettaja-lehden pääkirjoitus kokonaisuudessaan linkkiä painamalla.

Ehdotin peruskoulun siirtämistä kunnilta valtion harteille Enbusken radio-ohjelmassa

mukana olleelle opetusministeri Henna Virkkuselle:

Enbusken radio-ohjelman jälkitunnelmia (Properuskoulu 24.3.2011)

Olen pohtinut asiaa myös blogikirjoituksissani:

Peruskoulu valtion harteille 2. (Properuskoulu 4.10.2013)

Peruskoulu valtion harteille (Properuskoulu 31.5.2013)

Kadonneen tasa-arvon metsästys (Properuskoulu 2.9.2011)

30.5. Opettaja

Koulutus järjestettävä uudelleen

Tasa-arvoinen koulutus on nyky-Suomessa vakava harha, jota ei tunnuta Pisa-huumassa ja talouden puristuksessa ymmärrettävän. Kunnissa päättäjät ovat etääntyneet kouluajoistaan ja samalla kouluasioista. Sen seurauksena joka toinen kunta on laiminlyönyt perusopetuksen kehittämisen.

Alamäen pysäyttämiseksi on välttämätöntä pohtia vakavasti, voitaisiinko perusopetus järjestää toisin kuin nyt. Olisiko parasta, että peruskoulun rahoitus ja ylläpito olisivat kokonaan valtion harteilla?

Muutos voitaisiin rahoittaa siirtämällä verotuksen painopistettä kunnallisverotuksesta valtion verotukseen. Uudistuksella voitaisiin tasata kuntien koulutuskustannusten eroja. Sillä taattaisiin, että jokainen oppilas saa saman verran opetusta ja tukipalveluja. Se mahdollistaisi yhtenäiset opetusryhmien koot ja monet koulun käytänteet. Arviointi voitaisiin yhdenmukaistaa nykyistä paremmin, ja jopa homekoulujen korjaamiseen saataisiin ryhtiä ja yhdenmukaisuutta.

Vanhemmat kasvatusleirille?

HS 4.9.

Opettaja-lehden Laaksola: Vanhemmat kasvatuskoulutukseen

Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksola vaatiivanhemmille kasvatuskoulutusta. Laaksolan mielestä vanhemmat ovat nykyään hukkateillä lastenkasvatuksessa. Hänen mielestään myös lakia on muutettava niin, että oppilaan ojentaminen kouluissa olisi mahdollista.

"Kun rehtori ojentaa oppilasta tupakanpoltosta, määrää tämän kirjoittamaan tutkielman tupakoinnin vaarallisuudesta ja vaatii lupauksen olla polttamatta, vanhempi tekee rehtorin toimista tutkintapyynnön apulaisoikeuskanslerille eikä ymmärrä kodin ja koulun kasvatusvastuuta ja lapsen parasta."

Hän viittaa Sastamalan Sylvään koulun tapaukseen, jossa rehtori sai oppilaiden ojennuksesta huomautuksen apulaisoikeuskanslerilta. Laaksolan mielestä rehtori toimi kasvatuksellisesti oikein, vaikka apulaisoikeuskansleri katsoi toiminnan lainvastaiseksi.

Sääli, että hysteerisessä säästövimmassa on voimakkaasti harvennettu neuvolaverkostoa.

Arvo Ylppö varmaan kääntyilee haudassaan. Neuvoloissa vanhempia opastettiin kädestä pitäen. Neuvolat edustivat sitä paljon penättyä yhteisöllisyyttä. Neuvolatoiminta on mitä parhainta ennaltaehkäisevää toimintaa.

Kun olin nuori isä, asuin Vantaan Kaivokselassa. Samassa korttelissa, lastenvaununkantaman päässä, oli Kaivokselan neuvola. Sinne oli helppo mennä. Neuvolan tädit, samoin kuin viereisen leikkipuiston puistotädit, tunsivat nimeltä kaikki Kaivokselan lapset. Neuvoloissa käytiin harva se päivä, siellä rupateltiin joskus jopa kahvikupposen kanssa. Tavattiin muita isiä ja äitejä, tutustuttiin. Kylä tuli tutuksi.

Nyt ympäristön pikkuneuvolat on kaikki lopetettu. Kaikki raahautuvat vaunuineen alueen keskustan isoon neuvolaan Myyrmäkeen. Jonotetaan aikaa. Kukaan ei oikeastaan enää tunne ketään.

Päätoimittaja Hannu Laaksolan ajatus on hyvä, mutta lienee mahdoton käytännössä toteutettaa.

Olen joskus ajatellut, että yläkoulussa voisi olla jonkinlainen perhe-oppiaine, jossa käytäisiin läpi kaikenmaailman asioita, joita perhe-elämässä kohdataan. Tärkein osa oppiaineessa voisi olla lastenkasvatus. Opeteltaisiin, kuinka eletään murrosikäisen lapsen kanssa. Opeteltaisiin perhen taloudenpitoa. Laskettaisiin asuntolainojen todellisia hintoja. Opeteltaisiin säästäväiseksi.

Laaksolan esityksen ongelma on, kuinka bongataan ne kasvatuskoulutusta tarvitsevat isät ja äidit.

Ylivoimaisesti suurin osa kohtaamistani vanhemmista on tunnollisia ja vastuunsa tuntevia ihmisiä. He eivät tarvitse mitään kasvatuskoulutusta. Koulutusta tarvitsevat vanhemmat eivät todennäköisesti kasvatuskoulutukseen tulisi.

Joku ehdotti jo, että opettajat toimisivat jonkinlaisina kasvatuskonsultteina.

Yhdessä keskisuomalaisessa kunnassa ehdotettiin, että opettajat voisivat toimia kyläkoulussaan tietotekniikkaneuvojina. Opetettaisiin iltaisin kylän aikuisia tietotekniikan saloihin.

Opettajia on yritetty velvoittaa sairaanhoidollisiin tehtäviin. Emme ole lääkäreitä tai sairaanhoitajia. Meitä ei ole koulutettu sairaanhoidollisiin tehtäviin. Ensiapu on asia erikseen.

Emme voi pitää iltaisin vanhemmille kasvatuskerhojakaan.

Emme ole joka alan konsultteja. Emme voi perehtyä kaikkeen. Emme voi ottaa vastuuta joka asiasta.

Opettajat ovat opettajia.

Maailman lyhyimmät koulupäivät

The Way of Beauty: Tiili Alhambrasta

Opettaja 6.3.

Tuntimäärän epätasa-arvo säilyy

Peruskoulun tuntijakoa pohtinut työryhmä sai esityksensä valmiiksi pikavauhtia. Se rakennettiin jo edellisen hallituksen aikana käynnistetyn, mutta karille ajautuneen esityksen romuja hyväksi käyttäen. Tuntijako tuunattiin kokoon tietäen, ettei muutokselle ole luvassa rahaa nimeksikään. Opetusministeri Jukka Gustafsson ilmoitti olevansa onnellinen luovasta lopputuloksesta, millä hän lienee tarkoittanut, että jos eivät muut, niin ainakin taloudelliset reunaehdot täyttyvät.

Suomessa on lähes maailman lyhyimmät koulupäivät. OECD:n vertailussa alle 14-vuotiaiden lasten oppituntien määrä on ainoastaan Virossa vähäisempi kuin Suomessa. Siitä huolimatta peruskoulun oppituntien minimimäärää ei työryhmän mielestä pidä lisätä.

Tuntimäärä on työryhmän ehdotuksen heikoin lenkki, koska se tarkoittaa, että eniten ja vähiten oppitunteja antavien kuntien välinen ero ja epätasa-arvo säilyvät ennallaan. Juuri nyt olisi ollut hyvä hetki tehdä ratkaisuja, joilla olisi kehitetty perusopetusta tasa-arvoisempaan suuntaan.

Martti Hellström on blogissaan pohtinut mitä uutta uusi tuntijako toisi tullessaan, Tuntijakoesitys ei innosta! Yhdyn Martin ajatuksiin aikalailla. Blogissa oli äänestys, jossa verrattiin uutta tuntijakoa vanhaan. Vaihtoehto komsii komsaa voitti, minäkin äänestin ko. vaihtoehtoa.

Koska muutoksia tuli niin vähän, kannattiko koko uudistusruljanssia tehdä ollenkaan? Hellström toteaa asiallisesti: Jos tuntijako uusitaan, edessä on valtava määrä opetussuunnitelmien uudistustyötä. Onko se järkevää?

Muistan hyvin edelliset opetussuunnitelmakierrokset. Opettajat ympäri maata valjastettiin opetussuunnitelmatyöhön, joka vei valtaisasti aikaa ja energiaa opettajien varsinaisesta ydintehtävästä, opetuksesta ja kasvatuksesta. Joka kunnassa ja koulussa leikittiin ja pyöriteltiin esim. matematiikan opetussuunnitelmaa, ei sen matematiikan opettaminen muuttunut mihinkään juuri missään.

Eniten esityksessä minua jurppii, ettei se kavenna koulutuksellista epätasa-arvoa.

Peruskoululaiset eri puolella Suomea saavat opetusta eri tuntimäärin, mikä sotii peruskoulun henkeä vastaan. Lapsen asuinpaikka ei saa määrätä, kuinka paljon opetusta hänelle annetaan.

Toisaalta on aivan absurdia, että Suomessa oppilailla on lähes maailman lyhyimmät työpäivät.

Olen käsittänyt, että Suomi olisi jonkinlainen sivistysmaa. Peruskoulun pitäisi antaa pohjan kansakunnan sivistykselle. Kyllä meillä on varaa siihen, että saisimme oppilaiden tuntimäärät siedettävälle kansainväliselle tasolle.

OECD-mailla kuten Chile, Kreikka, Meksiko ja Turkki on varaa antaa lapsilleen enemmän perusopetusta kuin meillä annetaan.

Nykyisillä tuntimäärillä ei ole paljoakaan liikkumavaraa. Jos jotain lisätään, on jostain vähennettävä. On aivan turha uneksia jostain uudesta oppiaineesta kuten draamasta. Mistä ne tunnit revittäisiin, matematiikasta vai äidinkielestä?

Uusi tuntijakoesitys muistuttaa vahvasti hölmöläisten matonleikkuuta.

Kytätäänkö sinua?

Löysin googlettamalla äärimmäisen hauskan kuvan. Toivottavasti kuvan mies ei ole ammatiltaan opettaja. Jos kyseessä on opettaja, pitää vain toivoa, ettei hän ole sammunut lähikuppilan pisuaariin.

Opettaja 13.12.

Yksityisyys on itseisarvo

Opettaja joutuu omasta mielestään etenkin pienellä paikkakunnalla silmätikuksi, jonka yksityiselämää tarkkaillaan. Jos käytös ei ole oletetun mukaista, siihen helposti puututaan. Lähes 60 prosenttia opettajista sanoo Opettaja-lehden kyselyssä, että heillä on ammattinsa vuoksi rajoitteita yksityiselämässään. Opettajat kokevat, että he ovat koko ajan eräänlaisessa juorupeilissä. Erityisesti heidän alkoholinkäyttöään vahditaan, mutta valvonta ulottuu myös apteekki-, intiimitavara- ja vaateostoksiin sekä esimerkiksi siihen, miten pukeutuneena he esiintyvät uimahallissa tai -rannalla.

Joka viides opettaja sanoo välttelevänsä käymistä Alkossa tai ravintolassa, koska niissä saattaa kohdata oppilaiden vanhempia tai omia opiskelijoita. Yhtä moni sanoo saaneensa oppilaiden vanhemmilta vähintäänkin ihmetteleviä katseita mutta jopa huomautuksia, jos nämä ovat kohdanneet hänet Alkossa, ravintolassa tai yökerhossa. Osa opettajista tekee tämän vuoksi alkoholiostoksensa aina naapurikaupungissa tai -kunnassa asti. Lisäksi opettajat nauttivat alkoholinsa usein vierailta katseilta piilossa. Tutkimuksen mukaan opettajista istuu terasseilla ja yökerhoissa 7 prosenttia vähemmän kuin valtaväestöstä yleensä. Alkoholin käytön määrä ei opettajilla kuitenkaan poikkea muusta väestöstä.

Opettaja ei ole tilivelvollinen oppilaittensa vanhemmille tai työnantajalle toimistaan vapaa-aikana, elleivät nuo toimet heijastu työhön ja haittaa itse työntekoa. Kyttäysmentaliteetin uhriksi joutuminen on väärin, mutta silmätikkuna olemista tuskin pystytään vastaisuudessakaan välttämään. Sitä voidaan kuitenkin vähentää, jos asiasta puhutaan avoimesti. Opettajan ammatti on yksi ammatti muiden joukossa ja yksityisyys on opettajallekin itseisarvo.

Tietenkin kyttäysmentaliteetin uhriksi joutuminen on väärin.

Olen eri mieltä Opettaja-lehden päätoimittajan Hannu Laaksolan kanssa, opettajan ammatti ei ole ammatti muiden joukossa.

Opettajan ei pidä örveltää räkä poskella lähikuppilassa. En koskaan mene kouluni lähikuppiloihin edes yhdelle oluelle. Jos haluan nähdä kavereitani, hyppään bussiin ja matkaan Helsinkiin. Siellä kehtaan istua terassillakin.

Olen toista kertaa aviossa. Erottuani jouduin hilppaamaan silloin tällöin yökerhoissa. Aina ei ollut aikaa tai rahaa mennä Helsinkiin. Paikallisessa yökerhossa piti olla tarkkaa poikaa. Koskaan ei tiennyt tanssittiko sitä entistä oppilasta tai oppilaan äitiä. Puheissa piti olla äärimmäisen tarkka.

ks. Opettajien ammattietiikka

Opiskelin opettajaksi Jyväskylän yliopistossa. Kurssillani oli 80 opiskelijaa, suurin osa meistä alkoi opettaa maaseudun pikkukouluissa. He elävät jatkuvasti suurennuslasin alla. Osa opiskelukavereistani joutui puoliväkisin esim. kunnan luottamuselimiin tai vaikkapa nuorisoseuran teatterin ohjaajaksi. "Kun se edellinenkin opettaja oli."

Alkoholin ostaminen lähi-Alkosta on ongelma. Varmasti kytätään. En käy lähi-Alkossa ollenkaan. Vaimoni hankkii tarvittavat ruokaviinit ostosreissuillaan. Muut alkoholijuomat ostan ulkomaanretkilläni taxfreeshopeista.

Taannoin vantaalainen opettaja joutui kovan painostuksen uhriksi Tallinnan matkan jälkeen. Opettaja oli tuonut "twelve packin" virolaista vodkaa isänsä merkkipäiville. Kyläseuran kotisivujen keskustelupalstoilla alkoi varsinainen noitavaino. Opettaja kivitettiin symbolisesti hengiltä.

Laaksola: Opettaja ei ole tilivelvollinen oppilaittensa vanhemmille tai työnantajalle toimistaan vapaa-aikana, elleivät nuo toimet heijastu työhön ja haittaa itse työntekoa.

Näin on.

Mutta aina pitää muistaa, että opettajan ammatti on puolijulkinen ammatti.

"Pahinta oli, ettei kukaan ottanut meitä todesta"

Kuva löytyi Palkkatyöläisen sivuilta. Kannattaa näpsäyttää linkkiä ja lukea, miten Karhulan Hiidenkirnun erityiskoulun entisille opettajille oikein kävi. Hirmuista luettavaa.

Opettaja 17.12.

Hannu Laaksola:

Homekoulurekisteri saatava aikaan

Huonosta sisäilmasta on tullut suomalaisten päiväkoti- ja koulurakennusten valitettava ja haiseva tunnusmerkki. Niin suomalaisten kuin kansainvälistenkin tutkimusten mukaan vähintään puolessa peruskoulujen ja lukioiden koulurakennuksista on kosteusongelmia ja joka viidennestä koulutilasta löytyy hometta. 52 000 opettajaa 150 000 oppilasta altistuu joka päivä homeen aiheuttamille terveyshaitoille.

Pahimmillaan homeelle altistuminen voi johtaa pysyvään työhyvinvoinnin alenemiseen, työnteon estymiseen tai työkyvyttömyyteen. Homealtistukseen liittyviä ammattitauteja todetaan opettajilla vuosittain useita kymmeniä.

Hallinnollisesti homeongelmat jakaantuvat kuitenkin monelle ministeriölle, mikä merkitsee, etteivät ne ole käytännössä kenenkään vastuulla. Vastuut on nyt jaettava mitä pikimmin, luotava ajantasainen homekoulurekisteri ja ryhdyttävä korjaustöihin.

Päivittäin homeelle altistuvia opettajia ja oppilaita on aivan karmea määrä, yhteensä yli 200 000 ihmistä.

Olen tiennyt, että koulujen homeongelma on suuri, mutta tällaisset luvut ovat minulle yllätys. Joka viidennestä koulusta löytyy hometta. Kuinka mahtaa olla suomalaisten rakennusten tilanne ylipäätään? Onko suhde sama esim. asuintaloissa? Vai onko nimenomaan koulut jätetty oman onnensa nojaan?

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Näyttää vahvasti siltä, että kuntien remonttilistoissa koulut on jätetty häntäpäähän, mikä tuntuu oudolta, koska lasten peruskoulutus on kuntien ydintoimintaa.

Edessä tulee olemaan valtaisa homekoulujen remonttiurakka. Kalliiksi käy. Hannu Laaksolan ehdotus ajantasaisesta homekoulurekisteristä on mitä kannatettavin.

Oikeastaan pitäisi julistaa valtakunnallinen homekouluhätätila. Perustettaisiin superhometyöryhmä, johon kuuluisivat tasavallan presidentti, pääministeri, pari ministeriä, Jorma Ollila ja muutama rakennusteollisuuden kiho ja muita asiaankuuluvia asiantuntijoita.

Opettajat nettiherjauksen kohteena

Iltasanomat

Opettaja 26.10.

Nettikiusaaminen karkaamassa käsistä

Nettikiusaamisesta on tullut yleinen oppilaiden ja opettajien häirinnän muoto. Äskettäin julkaistun, 25:tä Euroopan maata koskeneen EU Kids Online -tutkimuksen mukaan yksi kahdeksasta eurooppalaislapsesta sanoo kokeneensa jotain epämiellyttävää, kuten kiusantekoa netissä. Suomalaisista 13–16-vuotiaista nuorista 5 prosenttia on joutunut nettikiusaamisen kohteeksi.

OAJ:n keväällä teettämän tutkimuksen mukaan opettajista 13 prosenttia on ollut nettikiusattuna.

Kiusaaminen alkaa usein harmittomaksi herjaksi tarkoitetusta pilasta, mutta muuttaa muotoaan, koska kiusaaminen saavuttaa kuvagallerioissa, keskustelupalstoilla, chateissä ja blogeissa suuremman yleisön kuin muu pahanteko tai väkivalta. Lisäksi pahantekijä voi pysytellä tuntemattomana.

Onneksi suomalaisten lasten nettikiusaamislukemat ovat selvästi pienempiä kuin muualla Euroopassa.

Nettikiusaaminen on kasvoton henkisen kiusaamisen muoto. Vaikea on keksiä mitään raukkamaisempaa. Mieluummin sitä ottaisi vaikka selkäänsä kuin joutuisi lukemaan netistä iljettävää panettelua, joka on kaiken kansan kansan nähtävillä.

Monta kertaa tulee ajatelleeksi, kuinka suojaton pahimmillaan ihminen voi olla.

Opettajiin kohdistuva nettikiusaaminen on yllättävän yleistä, 13 % opettajista on joutunut nettikiusaamisen kohteeksi. Vielä vuosikymmen sitten pahinta oli koulun seinässä oleva sutaisu "Lundell on homo". Mielenkiintoista on, että koulun joka ukko seinäkirjoitusten mukaan oli vuorotellen homo. Nykyään pahin miesmaikkoihin kohdistuva solvaus on "pedofiilihomo".

Opettajan kannattaa silloin tällöin googlata laittamalla hakukenttään oma nimi ja tarkistaa löytyykö mitään yllättävää.

Kolmisen vuotta sitten huomasin hakutuloksissa oman nimeni Demi-lehden keskustelupalstoilta. Demi-lehdellä oli törkyä täynnä oleva keskustelupalsta "Luokkani". Mielenkiinnosta menin lukemaan palstaa, koska oma nimeni oli siellä. Kaiken töryn seasta löysin itseäni koskevan lyhyen kirjoituksentapaisen, "Pähkinärinteen koulun opettaja Kai-Ari Lundell on tikkutärkeä paska".

Jollain sairaalla tavalla olin ylpeä ko. lauseesta. Otin kuitenkin yhteyden Demin toimitukseen, ja he poistivat koko "Luokkani"-palstan samantien.

Oletukseni on, että suurin osa nettiherjauksen kohteeksi joutuneista opettajista on yläkoulun opettajia. Ikävintä nettiherjaamisessa on, että netin lonkerot ovat niin monimutkaiset, että kiusaamista tai herjaamista ei voi millään estää.

Tippa tuli linssiin

Free as a bird

Opettaja 4.10.

Opettaja luo oppimisen hengen

Suomessa opettajan ammatin suosio perustuu osaltaan työn itsenäisyyteen: Jumala taivaassa, kapteeni laivassa ja opettaja luokkahuoneessa. Yleensä tätä itsenäisyyttä ei kyseenalaista edes esimiehenä toimiva rehtori.

Suomalainen opettaja on myös itsenäisesti toimiva pedagogiikan asiantuntija, joka jättää jälkensä oppilaisiin. Voi perustellusti sanoa, että opettajalla on kansakunnan tulevaisuus käsissään.

Vastapainoksi vaikuttaja-asemalleen opettajalle lankeaa eettinen vastuu ja hän joutuu jatkuvasti etsimään ratkaisuja erilaisiin eettisiin kysymyksiin. Suomessa luottamus opettajien eettisyyteen on suuri, mutta eettisten haasteiden kirjo kasvaa koko ajan monikulttuuristuvassa koulussa ja yhteiskunnassa. Tämä korostaa entisestään opettajan ammatin eettistä ja inhimillistä puolta.

Yllä oleva teksti on Opettaja-lehden päätoimittajan Hannu Laaksolan pääkirjoituksesta.

Kiitos Hannu, pelastit päiväni. Hyvät blogini lukijat, Laaksolan ajatukset ovat opettajuuden ydintä.

Jollain tavalla suomalaisuuteen kuuluu "talvisodan henki". Tämä näkyy eritoten opettajan ammatissa. Vaikka nykyopettajille tuputetaan ohjeita ja neuvoja rekkakaupalla, luokassa oppilaiden kanssa opettaja on tavallaan aina yksin. Luokassa opettaja tekee päätökset itse, on luotettava omaan ammattitaitoon ja kokemukseen, mutta ei saa unohtaa opettajaintuitiotakaan.

Suomalainen opettaja on yhtä itsenäinen kuin vapaa taiteilija. Opettajat tietenkin noudattavat opetussuunnitelmia, mutta meillä on tulkinnanvapaus, pedagoginen vapaus. Olen varma, että suomalaisen koulumenestyksen ydin piilee juuri tässä.

On tärkeää, että opettajilla on persoona pelissä. Muuten me alennumme pelkiksi orjallisiksi suorittajiksi. On oleellista käyttää omia vahvuuksiaan. On luotettava itseensä.

Joskus ammattitaitoisen opettajan on osattava sanoa itselleen ei. Kaikkea ei voi tehdä eikä opettaa, aika ei yksinkertaisesti siihen riitä. Kaikkeen ei pysty.

Olen ollut onnellisessa asemassa, koska koulussani on osattu aina arvostaa opettajan itsenäisyyttä ja opettajapersoonaa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö haluttaisi tai osattaisi tehdä yhteistyötä, päinvastoin.

Tuskin kukaan opettaja tekee työtään pelkästä rahasta. On kertakaikkiaan ilo huomata nuoren vastavalmistuneen opettajan silmistä hehkuva innostus ja palo, opettajan kutsumus.

Älköön kukaan koskaan sitä hehkua sammuttako.

Hyviä ja motivoituneita opettajia

En halua mitenkään enää kaivaa verta nenästäni, mutta laitan tähän Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksolan kirjoituksen, mikä sivuaa tätä ankaraa "miesopettajakysymystä". Muistakaa viides käsky.

Opettaja 12.1.

Koulu tarvitsee miehiä, eikä vain miehenmalliksi vaan myös monen käytännön syyn vuoksi. Kiintiöt eivät kuitenkaan ole oikea ratkaisu houkutella miehiä alalle.

Koulu tarvitsee hyviä ja motivoituneita, molempia sukupuolia olevia opettajia. Parhaiten tähän päästään parantamalla ammatin arvostusta, tekemällä palkasta kilpailukykyinen ja luomalla urakehitysmahdollisuuksia.

Kiintiöt johtaisivat pahimmillaan väärään suuntaan: alalle hakeutuisi niitä, joita opettaminen ja kasvattaminen ei kiinnosta eli eräänlaisia leipäpappeja, sekä niitä, joille opettajakoulutus olisi vain hätävara.

Opettaja-lehti on opetusalan järjestö- ja ammattilehti. Päätoimittaja Laaksola ei voi kirjoitella lehteen mitä sattuu, vaan pääkirjoitusten täytyy edustaa OAJ:n kantaa.

Kirjoituksen ydin löytyy lauseesta: "Koulu tarvitsee hyviä ja motivoituneita, molempia sukupuolia olevia opettajia."

Tähän ei voi muuta kuin yhtyä. Enkä hyvyydellä tarkoita pelkkää hyvää ammattitaitoa, vaan sitä alkuperäistä hyvyyttä, sellaista, mitä entisajan isoäideiltä löytyi.

Outoa minusta on "marssijärjestys", millä tähän hienoon tavoitteeseen Laaksolan mukaan päästäisiin: "parantamalla ammatin arvostusta, tekemällä palkasta kilpailukykyinen ja luomalla urakehitysmahdollisuuksia".

Jotta motivoineita opettajia saadaan alalle, palkkauksen kohottaminen on luonnollinen ykkönen.

Paljon puhutaan ja lätistäään ammatin arvostuksesta, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Suomessakin arvostusta mitataan palkkapussin ominaispainolla. Ihminen nykymaailmassa ei elä pelkällä arvostuksella, ikävä kyllä. Niistä hyvistä ja motivoituneista työntekijöistä taistelevat muutkin kuin opetusala.

Ja mitä ihmettä Laaksola tarkoittaa urakehitysmahdollisuuksilla? Minä olen luokanopettaja ja sillä siisti. Tästä ei yletä enää minnekään, minulla ei ole yhtään alaista, pysyn pahnan pohjilla ikuisesti. Rehtori on jo hallintoihminen.

Opettaja on opettaja.

Jos Laaksola tarkoittaa urakehitysmahdollisuuksillaan sitä, että aletaan leipoa opettajienhuoneisiin keinotekoisesti eriarvoisia opettajia, hän on täysin hakotiellä. Jos sinä Laaksola nyt satut lukemaan blogikirjoitustani, niin vastaa ihmeessä, mitä tarkoitat tällä urakehitysmahdollisuudella? Jonkinlaisia yliopettajia vai mistä on kysymys?

Juuri mikään ammatti ei ole niin tasa-arvoinen kuin opettajan työ, ja se on hienoa.

Laaksola, pappien moittiminen leipäpapeiksi ei ole oikein korrektia, eikä vihjaaminen, että joidenkin ikäluokkien opettajat olisivat valinneet ammattinsa hätävarana. Minulla on ollut monia seminaari- ja opettajakorkeakoulujen kollegoita, joille opettajuus oli sydämenasia ja he osasivat työnsä mallikelpoisesti. Heiltä minäkin nuorempana ammensin tiettyä oppia samaan aikaan, kun piti tavallaan "unohtaa" tiettyjä opiskeluajan juuri opittuja asioita, joilla ei oikeastaan ollutkaan mitään virkaa. Yliopistokaan ei tee autuaaksi.

Opettajatkin ovat aikansa tuotteita.

Opettajan ammatti on aina ollut jostain syystä houkutteleva, on melkein aivan sama, millä järjestelmällä hakijoista karsitaan parhaat opettajankoulutukseen. Vetoa on riittämättömästä palkkauksesta huolimatta. Opettajana oleminen on melko suhdannevarmaa siinä mielessä, että lapsia riittää nyt ja tulevaisuudessa.

Niin, ja siihen alkuperäiseen aiheeseen, mitä tehdään silloin, kun arvostus ja palkka eivät nouse, eikä mitään urakehitystä ole ja miehiä ei opettajiksi tule?