Tyttöjen liikunnasta ja koululiikunnasta ylipäätään

 

HS 14.12.2023

”Olen todella huolissani tytöistä” – kokeneella opettajalla synkkä näkemys tulevaisuudesta

Tuoreimmat Move-tulokset kertovat karua kieltä tyttöjen fyysisestä kunnosta. Kokenut liikunnanopettaja Outi Palkama on huolissaan oppilaiden jaksamisesta.

”Jo muutama vuosi sitten pidettiin koko koulun kriisikokous, miten saataisiin lisää liikettä koulupäivään ja oppitunteihin, mutta vielä on tosi paljon tekemistä sen eteen”, Palkama kommentoi.

Keskiviikkona julkaistut fyysistä toimintakykyä mittaavan Move-testin tulokset kertoivat, että peruskouluikäisten tyttöjen fyysinen kunto on iso ongelma.

Näin siitä huolimatta, että uusimmissa tuloksissa tyttöjen vuosikausia kestänyt fyysisen toimintakyvyn heikentymisen trendi on tasaantunut.

Pahin tilanne on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Sen kahdeksasluokkalaisista tytöistä lähes puolet (49,7 prosenttia) on fyysiseltä toimintakyvyltään tasolla, joka mahdollisesti kuluttaa tai haittaa terveyttä ja hyvinvointia.

Lukema on Kainuun hyvinvointialueen kanssa koko maan huonoin ja kaikista mitatuista oppilasryhmistä selvästi heikoin. Ero saman alueen samanikäisiin poikiin (39,8 %) on silmiinpistävä.

Palkama kertoo, että Martinlaaksossa tarjolla on päivittäin liikuntasalivälitunti ja muutaman kerran viikossa kuntoilu- ja kuntosalivälitunti. Osallistujat ovat pääosin poikia.

* * * 

Lämmittää kovasti, kun kokeneita opettajia aletaan kuunnella ja haastatella. Tosin sekin näyttää johtuvan odotetusta Pisa-romahduksesta. 

Hesari haastatteli Vantaan Martinlaakson koulun liikunnanopettaja Outi Palkamaa, jolla on yli 30 vuoden kokemus liikunnanopetuksesta. Toinen legendaarinen koulun liikunnanopettaja on Rami Alanko, joka on jo eläkkeellä. Häntä näen silloin tällöin Myyrmäen urheilutalon kuntosalilla.

On selvää, että koulu ei pysty ratkaisemaan liikkumattomuuden ongelmaa. Päävastuu lasten liikuttamisesta on tietenkin kodeilla. Kuten lähes kaikessa muussakin eriytyminen näkyy myös lasten liikunnassa. Osa lapsista liikkuu paljon, kun heidät kiikutetaan urheiluseuraan jo viisivuotiaina, osa ei saa kodeistaan juuri minkäänlaista liikkumisen mallia. 

Palkamo toteaa: ”Nykyään on hyvin menestyvät ja sitten huonot. Keskikasti on hävinnyt. Kasin oppilaita on vähän, ja perusliikkujat puuttuvat.”

Totta.

On hämmentävää opettaa vaikkapa kuudennella luokalla luistelua. Kaikilla ei ole omia luistimiakaan. Jääkiekon pelailu on muuttunut vaaralliseksi, kun jääkiekkoa harrastavat yrittävät väistellä oppilaita, jotka eivät osaa luistella kunnolla. Törmäyksiä tulee ja veri voi lentää.

Sama koskee hiihtoa, joka on aina kuulunut suomalaisten perustaitoihin. Suksia ei ole aina joka toisellakaan, onneksi kouluissa on yleensä kattava suksilainaamo.

Hyvin hämmentävää on peruspalloilulajin jalkapallon opettaminen. Jatkuvasti pitää opettaa ja kerrata jalkapallon yksinkertaisia sääntöjä ja muita asioita. Joskus tuntuu, että osa oppilaista ei ole potkinut palloa vapaa-ajalla ollenkaan.

Ongelman ydin on arkiliikunnan puutteessa, lyhyetkin koulumatkat voidaan kulkea busseilla tai oppilaita kuskataan kouluun, vaikka koulu on kieltänyt kuskaamasta oppilaita kouluun.

Vapaa-ajan pelailu kavereiden kanssa on vähentynyt radikaalisti. Enää harvoin näkee eri-ikäisiä lapsia pelailemassa kentällä keskenään pipolätkää tai futista.

Olen blogissani kirjoittanut liikunnasta hyvin paljon eri näkökulmista, sivun vasemmalla puolelta löytyvästä linkkisanalla liikunta tai liikunnanopetus löytyy 36 osumaa. 

Olen vaatinut kirjoituksissani, että liikunnanopetusta lisättäisiin peruskoulussa. Suomi on tuntimääriltään mitattuna liikunnanopetuksen kehitysmaa.

Liikuntatunteja pitäisi olla 4 tuntia viikossa. Malleja voisivat olla yksi kaksoistunti ja kaksi yksittäistuntia. Kaksoistunnilla voisi treenata eri urheilulajin perustaitoja, yksittäistunneilla voisi harjoittaa perusliikuntaa.

Toinen malli voisi olla yksi kaksoistunti ja neljä puolikasta liikuntatuntia. Silloin liikuntaa saisi jokaiselle viidelle päivälle, puolikkailla tunneilla voisi treenata sauvakävelyä, ulkovoimistelua tai vaikkapa juoksua. Hiihtokin voisi toimia vaikka koulun välituntiladulla. Kun itse kävin koulua, meillä oli välituntiladut, joita kierrettiin, ja kierrokset merkittiin sitten luokassa olevaan pistetaulukkoon.

Tyttöjen liikkumattomuus on suuri ongelma, kun tiedetään, että samaan aikaan monella tytöllä voi olla mielenterveydellisiä ongelmia. Osaa tyttöjä vaivaa yksinäisyys, siihen yksinkertainen lääke voisi olla joukkueurheiluun osallistuminen.

En pitänyt siitä, että tytöt alakoulussa pistettiin liikkumaan yhdessä poikien kanssa. Mielestäni viitoselta alkaen pitäisi pääosin liikkua eri ryhmissä.

Osa tytöistä arastelee poikien kanssa liikkumisessa. Pojat voivat olla hyvinkin kilpailullisia ja silloin mennään kovaa ja kontakteja tulee. Jotkut lajit kuten pesäpallo sopii hyvin yhdessä pelattavaksi.

Tyttöjen murrosikäkin alkaa aiemmin kuin pojilla, mikä voi aiheuttaa arkuutta.

Olen opettanut liikuntaa myös yläkoulussa. Miltei joka ryhmässä pari-kolme tyttöä heittäytyy jatkuvasti pois liikkumisesta eri syihin vedoten. Hyvin tyypillistä on vedota, että se ja se paikka on kipeä. Usein heillä ei ole liikuntavehkeitäkään mukana. He sitten seuraavat muiden tyttöjen liikkumista kentän reunalla.

Sinänsä tyttöjen liikunnanopetus on kivaa, koska keskimäärin tytöt kuuntelevat paremmin opetusta kuin pojat. Moni poika antaa mennä vaan ja tohottaa. Poikien liikuntatunneilla on paljon luontaista kilpailullisuutta ja oppituntien jälkeen hiki haisee niin kuin pitääkin.

Palkama sanoo olevansa huolissaan tyttöjen elämänhallinnasta, ei vain liikunnan vähäisyydestä. Moni tyttö nukkuu liian vähän, ei syö aamiaista tai kouluruokaa eikä siten jaksa keskittyä tai toimia koulussa.

Vantaalaiskoulujen ominaispiirre on vieraskieliset lapset, kohta joka kolmas oppilas on vieraskielinen. Joissakin kouluissa kolmasosa on ylitetty ajat sitten.

Martinlaaksossa, kuten useissa muissakin Vantaan kouluissa, yksi tyttöjen harrastamiseen vaikuttava tekijä on kulttuuritausta.

Maahanmuuttajataustaisilla tytöillä on huomattavan vähän liikunta- ja muita harrastuksia. Poikkeuksiakin on, ja Palkama kertoo muutaman tytön esimerkiksi innostuneen jalkapallosta.

”Välillä joku saadaan innostumaan ja löytämään oman juttunsa. Sen takia jaksan tätä työtä tehdä.”

Kyllä näin on. Osassa kulttuureja tyttöjen urheilu ei näytä kuuluvan asiaan, eikä heitä sitten Suomessakaan järin kannusteta liikkumaan esim. urheiluseuroihin, vaikka tyttö olisi lahjakaskin urheilija.

Jotkut vieraskieliset tytöt tulevat liikuntatunneille arkivaatteissa, liikutaan huivit ja helmat hulmuten tai sitten ei.

Yleensä maahanmuuttajataustaiset pojat ovat kovempia liikkumaan kuin kantasuomalaiset pojat keskimäärin. He pelaavat paljon korista ja futista vapaa-ajallaan omaehtoisesti. Ongelma on, että heistäkään kaikkia halukkaita ei saada urheiluseuroihin liikkumaan.

Liikuntaa pitää lisätä koulun arkeen muutenkin.

Itse tein paljon opintoretkiä, johon oleellisena osana kuului kävely. Esim. kirjastovierailut voi aivan hyvin tehdä kävellen, omalta alueeltani isoon kirjastoon on matkaa sellaiset kolme kilometriä. Kun matkan kävelee, kokonaismatkaa tulee jo kuusi kilometriä.

Olen joskus tehnyt reissuja kävellen keilahalliin. Erilaiset luontoretket ovat aina samalla kivoja kävelyretkiä. Luontopolkuja löytyy kyllä lähistöltä.

Erittäin kivoja ja yhteisöllisiä tapahtumia ovat koko koulun yhteiset liikuntapäivät. Oma kouluni teki retkiä esim. Luukin tai Pitkäkosken kävelyreiteille.

Kivoja olivat luokan yhteiset hiihtoretket. Hiihdimme jonomuodostelmassa Leppävaaran urheilupuistoon kuumalle mehulle ja päätteeksi hiihdimme vielä puiston ladut.

Kouluni lähellä on Lammaslampi, jota oli kiva kiertää syksyisin ja keväisin ja samalla tutustua luonnon ihmeisiin.

Pieniä oppilaita kävelytin usein lähistön isoon leikkipuistoon leikkimään ja riehumaan.

Myös lasten lihaskunto on heikentynyt. Urheilua harrastavilla tasot ovat edelleen korkealla, karkeasti voidaan puhua jostain kolmasosasta oppilaita ainakin täällä pääkaupunkiseudulla riippuen vähän siitä, millä asuinalueella koulu on.

Sisäliikuntatunneilla tein aina opetussuunnitelmista tai ajan hengestä riippumatta alkutreenit. Aluksi lämmiteltiin erilaisilla juoksuharjoitteilla, sitten alettiin tehdä yksinkertaisia treenejä, selkä- ja vatsapunnerruksia, etunojia joko suoraan käsiltä tai polvilta, riippumisharjoituksia seinäpuomeilta jne.

Aikaa meni vartti. Oppilaat pitivät itsestään selvänä, että alkutreenit pidetään ennen kuin päästään pelaamaan.

Erilaisia voimisteluratoja myös rakenneltiin.

Naapuriyhtenäiskoulussa, Hämeenkylän koulussa, jossa on loistava liikuntahalli ja liikuntaan yllyttävä piha jalkapallohäkkeineen ja koripallokenttineen ja kivoine liikuntatelineineen, on iso liikuntavälinevarasto, josta löytyy erilaisia käsivoimailuvälineitä.

Liikunnanopetukseen kuuluu aina myös ohjaaminen. Aina välillä istutaan rinkiin keskiympyrään, ja jokainen oppilas saa kertoa liikuntaharrastuksestaan, miten hän hän tykkää liikkua. Ohjasin oppilaita erilaisiin liikuntaseuroihin, jos oppilas ei osallistunut seuratoimintaan. Tai sitten neuvoin, miten liikutaan huvikseen ilman sen suurempia tavoitteita.

Joskus onnistuin, joskus en, pääasia on, että opettaja yrittää ohjata. Vanhempain vartit olivat myös hyviä hetkiä jutella lasten liikkumisesta. Joskus tein esikyselymonisteen, jossa kartoitettiin perheen liikkumistottumuksia, ja siitä sitten yhdessä juteltiin.

Ikävää on, että koulussa pidetään kerhoja enää todella vähän. Ei ole kauaa siitä, kun koulupäivän jälkeen oppilaat menivät erilaisiin kerhoihin, oli sählykerhoa, koriskerhoa sekä voimistelukerhoa ja tanssikerhoa. Kerhoihin lapset osallistuivat liikuntataidoista huolimatta, pääasia oli liikkumisen riemu.

Liikunnanopetuksesta on tullut riskibisnestä

Klara Folkskola 1893

Upea vanha voimistelukuva Ruotsista, oppilaat ovat taatusti opettajan valvovan silmän alla. Ruotsinkin kouluissa oli silloin joku järjestys ja roti.

Kulunut koululiikuntavuosi on ollut kummallinen, on oltu paljon sisällä, kun lunta ja jäätä ei ole juuri ollut. Hiihtämään ei ole päästy, luisteltu on pari-kolme kertaa. Sisäliikuntaa on ollut paljon.

8.3. Yle

Oikeudenkäynnit voisivat rajoittaa lasten elämää kouluissa

Opetusalan ammattijärjestö OAJ harkitsi viime syyskuussa opetuksen kieltämisen jäseniltään sellaisissa liikuntalajeissa, jossa valvominen on mahdotonta. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi hiihto, maastojuoksu ja suunnistus.

Pelon taustalla oli käräjäoikeuden päätös, jossa nurmijärveläinen rehtori tuomittiin sakkoihin liikuntatunnilla sattuneen oppilaan pulkkaonnettomuuden vuoksi.

OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan OAJ seuraa tilanteen kehittymistä, ja tällä hetkellä sen tarkoituksena ei ole ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin.

- Jos tulee eteen tilanteita, joissa opettaja joutuu syytteeseen tilanteista, joita hän ei voi todellakaan valvoa, meidän pitää lähteä keskustelemaan virkamiesten ja opetushallinnon kanssa, miten asia voidaan hoitaa. Toivottavasti tällaisia tilanteita ja onnettomuuksia ei tule.

Mikäli tällaisia tilanteita kuitenkin tulee, Luukkaisen mukaan OAJ:lla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä käymään rajankäyntiä, missä kulkee opettajan ja rehtorin vastuu.

- Jos se kulkee siinä, että opettajan pitää henkilökohtaisesti valvoa jokaista suoritetta, se ei ole mahdollista muuten kuin liikuntaa rajoittamalla. Toivon kuitenkin, ettei tällaiseen jouduta, Luukkainen sanoo Yle Urheilulle.

Riskilajien opetuksesta (Properuskoulu 31.1.2014)

Pelko ohjaa koulunpitoa ja opetusta (Properuskoulu 8.10.2013)

Jotain liikunnanopetuksen riskeistä (Properuskoulu 12.9.2013)

Liikunnassa on aina riskejä, vrt. Schumacher, mutta toisaalta, jos ihminen ei liiku, sitä näivettyy ja kuolee hiljaa pois.

Koululiikunta näyttää olevan vastuuliikuttamista. Jos jotain tapahtuu, syyllinen haetaan vaikka heinäkasasta, koska opettaja on vastuussa oppilaistaan.

Jos opettaja pelkää, pysytään neljän seinän sisällä.

Ennen:

Liikuntatunneilla pelattiin lätkää ilman kypäriä ja pelattiin kiekolla. Jos kiekko kasahti polveen oppilas meni hetkeksi huilaamaan kentän laidalle. Jos se kasahti otsaan, oppilas meni kentän laidalle, otti lunta ja painoi lumella kuhmua. Kun kuhmu oli laskenut, poika luisteli takaisin pelaamaan.

Kun pelattiin koulujen välisiä futismatseja, sanottiin, että menkää futiskentälle fillareilla heti aamusta. Pyöräilykypäristä ei ollut puhettakaan. Jos pelaajalla ei ollut fillaria, sanottiin, että kävele perässä, mutta pidä huoli, että kerkiät matsiin. Jos oppilas sanoi, että mä en osaa kentälle, maikkoi sanoi, että sitten ei tarvitse tulla ollenkaan tai ota selvää.

Suunnistusrata tehtiin metsään. Piti käyttää karttaa ja opetella kompassin käyttöä. Jos oppilas eksyi, ajateltiin, että kyllä routa porsaan kotiin tuo. Oppilas tuli seuraavalle oppitunnille, sanoi, että maikka, mä vähän eksyin. 

Nyt:

Jääkiekolla ei saa pelata, ellei kaikilla ole jääkiekkovarusteet päällään. Nyt pelataan pallolla, joka pelaajalla on oltava kypärä päässään. Mailaa ei saa kohottaa polven yläpuolelle, pelataan salibandysäännöin. Ennen oppituntia opettaja on kiertänyt kentän ja on tarkistanut, että kentältä ei löydy erkanpalasia tai karkkipapereita.

Kun pelataan koulujen välisiä futismatseja, mennään yhdessä futiskentälle. Ajetaan pyörillä peräkkäin, joka iikalla on pyöräilykypärä. Jos ei ole polkupyörää, isä tai äiti tuo pojan autolla urheilukentälle.

Tehdään yksinkertaisia reittisuunnistusratoja. Suunnistetaan pareittain. Kompassia ei tarvitse käyttää. Rastit ovat niin helpoissa paikoissa, että pari vilkaisua karttaan riittää.

Kun valmistuin maikaksi 24-vuotiaana, aloitin työt Vantaan Hiekkaharjun koulussa, joka oli rakennettu hiekkakuoppaan, jossa vain muutamia vuosia aikaisemmin laskettelimme kavereiden kanssa minnareilla kuopan reunoilta alas.

Helsingin Opettajienkoulutuslaitoksesta tuli luokkaani kahdeksi viikoksi pari luokanopettajaksi opiskelevaa poikaa. Pojat olivat suurinpiirtein samanikäisiä kuin minä. 

Luulin, että pojat haluavat treenata opettamista käytännössä, mutta he istuivat vain hiljaa kaksistaan luokan perällä ja tekivät luentokansioittensa lehdille jonkinlaisia merkintöjä. He tekivät havaintoja, kait tuo on nyt sitä uutta kasvatustiedettä, ajattelin.

Pääsin parin päivän kursille. Pyysin poikia sijaiseksi, pääsette istumasta siitä käytännön opetushommiin.

Pojat sanoivat, että ei me tulla. Ihmettelin, mitä ihmettä, tehän saatte sijaisuudesta rahaa!

Ei me tulla, koska me pelätään.

Olen monta kertaa myöhemmin ajatellut, että tekivätkö pojat koskaan luokanopettajan hommia, vai jatkoivatko he luokanopettajaksi valmistuttuaan kasvatustieteen opiskelua. Ehkä heistä tuli opettajienkouluttajia.

Jos pelkää, ei kannata opiskella opettajaksi.

Kun opettaa liikuntaa, ei saa pelätä. Liikunnanopetuksessa pitää käyttää tervettä järkeä ja noudattaa ohjeita. Ei kannata ottaa turhia riskejä, ettei tarvitse puolustautua oikeusaleissa.

Hiihto, maastojuoksu ja suunnistus kuuluvat koululiikuntaan. Lajit ovat perusliikuntaa.

Pelko ohjaa koulunpitoa ja opetusta

Yle 4.10.

Opettaja: "Tuntuu, että pää on pölkyllä"

Amerikasta tuttu korvausten ja syyllisten hakeminen vahingon sattuessa mietityttää koulumaailmassa. Kouluhenkilökunta joutuu usein kääntymään ammattijärjestön puoleen juridisten kysymysten selvittämiseksi.

Kajaanin Lyseon rehtori Marko Kuvaja muotoilee vastaustaan viimeisimpää tuoreeseen koulumaailmasta tulleeseen uutiseen. Nurmijärveläisrehtori sai sakkotuomion koulun oppilaan loukkaannuttua vakavasti liikuntatunnilla pulkkamäessä. 

Opettajien ammattijärjestö OAJ ilmoitti tuomion jälkeen, että se harkitsee kieltävänsä jäseniään opettamasta sellaisia liikuntalajeja, joissa oppilaiden jatkuva valvominen on mahdotonta.

- OAJ:n reagointi voi olla kärjistämistä, että halutaan nostaa keskustelua vastuusta, kajaanilaisrehtori arvelee.

Kajaanilaisen Kätönlahden alakoulun opettaja Teija Jääskeläinen pitää asiaa pelottavana.

- Jos oikeasti pitää miettimään, että joutuuko oikeussaliin käyttäessään oppilaita metsässä. Sitähän se kärjistäen on.

OAJ närkästyi rehtorin sakoista - murtomaahiihdon ja suunnistuksen opetus pannaan? (Yle 27.9.)

Liikuntajärjestöt pelkäävät koululiikunnan puolesta - OAJ väläyttää rajoituksia rehtorin sakkotuomion takia (Yle 28.9.)

Jotain liikunnanopetuksen riskeistä (Properuskoulu 12.9.)

Opettajien kohtuuton(kin) vastuu (Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II 24.11.2011)

Pää pölkyllä eläminen ahdistaa.

On totta, että pelko on alkanut ohjata koulunpitoa aikaista enemmän. Jos opettaja antaa pelolle täyden vallan, luokka pysyy visusti neljän seinän sisällä. Opettaja ei pääse pelkoaan pakoon edes neljän seinän sisällä, sillä liikuntasali ja teknisen käsityön luokka ovat täynnä vaaroja, jotka pitää ottaa koko ajan huomioon. 

Mielenkiintoista on, että eri kunnissa on erilaisia ohjeita esim. leirikoulujen suhteen. Olin muutama viikko sitten luokkani kanssa leirikoulussa Kuntokalliossa Helsingin Karhusaaressa. Ennen riitti, että mukana oli toinen valvoja tyttöjä varten. Nyt vaadittiin itseni lisäksi kaksi valvojaa, joista toisen oli oltava nainen. 

Kuulin, että Helsingissä koulun järjestämässä leirikoulussa pitää opettajan lisäksi olla peräti kolme valvojaa. Moni opettaja pitää leirikoulunsa hyvin valvotuissa ja ohjatuissa paikoissa kuten urheiluopistoissa tai leirikoulukeskuksissa.

Teen vuosittain noin kahdeksan opintoretkeä, nelisen kappaletta per lukukausi. Kohta varmaan tavallisella opintoretkelläkin pitää olla kaksi valvojaa. Pian käy varmaan niin, että koulun ulkopuolinen toiminta vaatii niin paljon paperityötä ja valvontaa, että moni maikka miettii, viitsiikö sitä enää lähteä koulusta mihinkään. Ollaan sitten neljän seinän sisällä vaan.

Olen ollut muutaman kerran OAJ:n lakimiehen koulutuksessa. Hän piti sekä opintoretkiä että leirikouluja suurina riskeinä, niin suurina, että puolivillaisesti suunniteltuja retkiä ei pidä tehdä ollenkaan.

Kohta monelle opettajalle suurin syy kuulua Opetusalan Ammattijärjestöön (OAJ) on Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus.

Vantaalla on siirrytty pikkuhiljaa lähikouluperiaatteeseen, erityiskouluja on lopettettu ja erityisoppilaita on inklusoitu suuriin ryhmiin, mikä tuo uusia haasteita koulun arkeen. Turvallisuuskysymykset on pohdittava tarkkaan uudelleen.

Koulussani on jouduttu lisäämään mm. välituntivalvontaa. Pihoilla pyörii neljä valvojaa kerrallaan, alapihalla valvoo kaksi opettajaa kuten yläpihallakin.

Muuten, kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että koulu ei ole vankila.

Jotain liikunnanopetuksen riskeistä

12.9. Iltalehti

Oppilaalle selkäydinvamma pulkkamäessä - Opettajille syyte virkavirheestä

Hyvinkään käräjäoikeus pui torstaina tapaturmaa, joka sattui Nurmijärvellä viime vuoden tammikuussa. Syyttäjä vaati liikunnanopettajalle ja rehtorille sakkotuomiota tuottamuksellisesta virkavirheestä ja vammantuottamuksesta, koska koulutyttö sai turmassa vaikean selkäydinvamman.

Liikunnanopettaja oli jakanut kahdeksasluokkalaisten ryhmän kahtia. Hän vei ensin osan luistelemaan ja antoi muille viidelle luvan laskea omatoimisesti pulkkamäkeä.

Opettaja oli vasta merkitsemässä rinteeseen turvallista rataa, kun yksi tyttö laski pulkalla polviasennossa niin vauhdikkaasti, että hän lensi ilmaan ja putosi notkon pohjalle.

Opettaja ja rehtori korostivat tehneensä kaiken voitavansa ja kiistivät syytteet. Oikeus antaa ratkaisunsa kahden viikon päästä.

Liikuntatunneilla voi tapahtua mitä vain, nyt tapahtui ikävästi Hyvinkäällä. En voi ottaa kantaa itse tapahtumaan, koska en tiedä sen yksityiskohdista mitään. 

Olen aiemminkin sivunnut aihetta:

Ottaa pattiin (Properuskoulu 25.8.2011)

Liikunnanopetuksessa tapahtuu paljon vahinkoja, vaikka oppitunnit on suunniteltu hyvin. Liikunnanopetusta voi ainoastaan verrata teknisen käsityön opetukseen, veistotunneilla lentää usein veri.

Pahin oma kokemukseni tapahtui aivan urani alussa. Oppilaat tekivät puista vetouistinkelaa, veisteltiin kahvaa. Kömpelöhkö kuudesluokkalainen poika meni hakemaan puukkoa ja sotkeutui omiin jalkoihinsa. Hän kaatui siten, että puukko viilsi haavan polvitaipeeseen. Veri pulppusi niin rajusti, etten voinut muuta kuin molemmilla käsillä painaa täysillä vuotokohtaa. Silti verta kerkesi tulla niin paljon, että poika joutui shokkiin. Juoksutin toisen pojan kansliaan soitattamaan ambulanssin, joka onneksi tuli nopeasti paikalle.

Siihen aikaan opettajia ei juuri haastettu oikeuteen. Ymmärrettiin, että vahinkoja sattuu.

Kohta opetusalalla ei tunneta enää käsitettä vahinko, pian lähes kaikki tapaukset käydään läpi oikeussaleissa. Suomesta on pikkuhiljaa tullut amerikkalaistyyppinen oikeussalivaltio.

Liikunnanopetus on hyvin ongelmallista, koska liikunnanopettajan vastuu on käsittämättömän laaja. 

Yläkoulussa usein oppilaat hajautetaan eri suorituspaikoille urheilemaan. Oppilaat voivat myös valita liikuntatunnilla harrastettavan lajin. Asun monipuolisen urheilukentän vieressä. Oppilaat voivat pelata samaan aikaan vaikka tennistä, lentistä, korista tai jalkapalloa. Valinta motivoi. Mutta on selvää, että yksi opettaja ei voi olla monessa paikassa yhtäaikaa. Yläkouluikäinen lapsi ei ole enää pikkulapsi, voidaan olettaa, että hän kykenee jo alkeelliseen itsenäiseen toimintaan.

Joka kerta, kun menen oppilaan kanssa hiihtämään, on pieni pelko sydänalassa. Ennen hiihdettiin pitkiä matkoja jonossa, letkat venyivät pitkiksi. Metsässä näkyvyys on huono, oppilas voi aivan hyvin harhautua väärälle ladulle ja eksyä. Nykyään vedellään rinkiä, koska hiihdon tasoerot ovat niin suuria. Näen oppilaat lähes koko ajan.

Suunnistus on mielenkiintoinen koululaji. Lähetän oppilaat suunnistamaan parettain pitkin Pähkinärinteen lähiötä ja metsiä. Kaikki oppilaat ovat toistaiseksi palanneet ehjänä kouluun.

Kun luistellaan oppilaita ei saa päästää jäälle ennen kuin opettaja on paikalla. Opettajan pitää kaikessa kiireessä panna omat luistimensa jalkaansa ja vielä kiertää jää ja tarkistaa sen kunto. Vasta sen jälkeen oppilaat saa päästää jäälle. On ennakkotapauksia, joissa oppilas on luistellut huonoon jään kohtaan ja satuttanut itsensä pahasti. Luulisi, että vastuussa olisi jäänkunnossapitäjät, mutta vastuun joutuikin kantamaan opettaja. Opettajan olisi pitänyt ennen liikuntatuntia tarkistaa jään kunto.

Voimistelu on riskialtista urheilua. Kun olin nuori maikka, noudatin opetussuunnitelmaa liian tarkasti. Opettajienkoulutuslaitoksessa minulle oli opetettu voltin kehittelyä. Kehittelyyn kuului, että oppilas hyppää ponnistuslaudalta ja hyppää yli kepin, jota opettaja kannattelee. Iso kuudesluokkalainen oppilas astui ponnarin päähän ja liukastui ja löi päänsä patjaan ja jäi hetkeksi makaamaan, mutta hetken päästä virkosi kyllä.

Voimistelussa pitää opettajan olla tarkka, sillä oppilaat voivat luvatta tehdä todella vaarallisia temppuja. Kiivetä vaikka köyttä ylös kattoon ja pudota sieltä alas. Voimistelutunneilla noudatan lähes armeijakuria.

Oppilaat pitävät kovasti voimistelussa ns. kiertoradasta. Teen vain pari vaativampaa pistettä, joiden välissä valvon, että liikkeet tehdään oikein. Muut pisteet ovat helppoja, niissä tehdään yksinkertaisia toistoja. Jos oppilas tekee luvattomia ja vaarallisia temppuja, käsken hänet penkille istumaan.

Koulussamme olemme kehittäneet joitain turvallisuutta lisääviä käytäntöjä. Kun kello soi, oppilaat tulevat kahteen jonoon pukuhuoneiden ulko-oven eteen. Opettaja päästää oppilaat pukuhuoneeseen. Kun oppilaat ovat saaneet liikuntavarusteet ylleen, he tekevät jonon pukuhuoneessa liikuntasalin oven eteen. Opettaja päästää oppilaat saliin ja silloinkin riviin koriskentän rajaviivalle. Oppilaiden on oltava hiljaa ja kuunneltava kunnolla opettajan ohjeet. Vasta sitten liikuntatunti voi alkaa.

Hankalia ovat myös siirtymiset liikuntapaikoille. Kohta on koulumme yleisurheilupäivä, pyöräilemme parin kilometrin päähän Myyrmäen yleisurheilukentälle. Koulun liikuttaminen jonossa polkupyörillä ei ole mikään yksinkertainen tehtävä. Onneksi lähes koko matka on pyörätietä, ja on vain yksi vaaratilanteita aiheuttava tien ylitys. 

Oman ongelmansa nykyliikunnan opetukseen tuo oppilasryhmien heterogeenisyys. Jotkin oppilaat "kilahtavat" herkemmin kuin toiset. Kuinka sellaisiin tilanteisiin voi ylipäätään varautua? Toisaalta oppilaiden liikunnan taitojen sekä kuntojen erot ovat kasvaneet, mikä voi vaikuttaa myös turvallisuuteen.

Esim. jääpelit ovat vaarallisempia kuin ennen. Törmäysvaara on suuri, koska kaikki eivät enää osaakaan luistella kunnolla. Hyvä luistelija voi tulla kuin "miinaan", kun heikko luistelija ei väistäkään niin kuin olettaa sopisi.

Mielenkiintoisen lisän liikunnanopetuksen turvallisuuskeskusteluun tuovat inkluusio-oppilaat. Osa heistä ei kykene perinteiseen ryhmäliikuntaan. Silloin liikuntatunneille tarvitaan ehdottomasti aputyövoimaa, ja eriyttämistä.

Ja vaikka kuinka tarkkaan liikuntatunnin riskit on ennakolta otettu huomioon, silti kaikkea sattuu.

Liikunnanopettaja on tavallaan lainsuojaton olio. Kohta ei enää tunneta vahinkoja, vain virkavirheitä.