Liikaa viihdettä liian aikaisin

Yle 4.3.

Kasvatetaanko lapset viihteen suurkuluttajiksi?

Lapsista on tullut viihteen suurkuluttajia vuosituhannen vaihteen jälkeen. Yhtenä syynä on se, että vanhemmat haluavat olla lapsille mieliksi ja tarjota viihdykettä vapaa-ajalla. Viihdeteollisuus onkin lisännyt lapsille tarkoitettuja sisältöjä musiikissa, elokuvissa ja televisiossa. Ostavatko vanhemmat viihteellä itselleen lisää vapaa-aikaa? Missä menee lapsen viihteen kulutuksen raja?

* * *

Kun tällaisia juttuja lukee, vastuullisten vanhempien omatuntoa alkaa kolkuttaa.

On pakko myöntää, että televisio, tietokoneet, konsolipelit ja kännykät ovat melkoisia oheiskasvattajia. Vaikka sitä kuinka on rajoittavinaan television katselua ja tietokoneaikaa, lasten päivittäinen viihteen kanssa kulutettu aika on melkoinen.

Lasteni päivittäinen tietokoneaika on rajoitettu yhteen tuntiin, suurinpiirtein saman verran he katsovat televisiota. Mutta kännykkäaikaa on hyvin vaikea valvoa, koska kännykkä on koko ajan lasten mukana. Nykykännykkä on tieto- ja pelikone.

Koulupäivien jälkeiset ajat ovat villiä länttä. Kun vanhemmat ovat töissä, lapset kavereineen voivat helposti pelata tietokoneella tai katsoa televisiota. Kukaan ei ole valvomassa.

Lasten päivittäinen viihteeseen kulutettu yhteisaika voi vanhemmille olla järkyttävä yllätys.

Viihdekoneet toimivat myös kätevinä "aina valmiina lastenhoitajina". Lapsi istuu hiljaa koneen ääressä.

Hyvä esimerkki löytyy omasta perheestäni. Arkiaamuisin lapset eivät kerkiä katsoa televisiota, mutta viikonloppuisin ennen kuin vanhemmat heräävät, lapset kömpivät sängyistään suoraan telkkarin ääreen. Joka kanavalta tulee lastenohjelmia. Vanhemmat saavat nukkua rauhassa ylimääräisen tunnin.

En edes tiedä, minkälaisia lastenohjelmia viikonloppuaamuisin tulee. Pitää laittaa herätyskello hieman aikaisemmin soimaan ja mennä vaivihkaa katselemaan, mitä sieltä tuutista oikein tulee. Ilmeisesti tarjonta on hyvin kiinnostavaa, koska saan nukkua rauhassa. Joskus herään lasten kinasteluun, ei ole päästy yhteisymmärrykseen siitä, mitä kanavaa katsellaan.

Kuluttamiseen erikoistunut sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta:

- Lapsilla on paljon enemmän sananvaltaa perheissä kuin aikaisemmin. Ja tämä tämmöinen lapset ensin ja lasten ehdoilla -ajattelu levittäytyy kaikkeen perheen toimintaan ja nimenomaan kuluttamiseen. Se on sitä, että vanhemmat haluavat olla lapsille mieliksi, haluavat että lapsi viihtyy, haluavat että lapsilla on kivaa. (Yle)

Perheen sananvalta on oltava aikuisilla muuten lapsista tulee itsekkäitä pikkutyranneja. "Lapset ensin ja lasten ehdoilla -ajattelu" on löysää kasvattamista, periksi antamista. Mielistellään omia lapsia. Kouluissa löysästi kasvatetut lapset törmäävät yllättäen yhteisesti sovittuhin sääntöihin, mikä aiheuttaa ongelmia.

"Enkö minä olekaan maailman napa?"

Aivosähköhäiriöitä

Yle 6.2.

Jari Sinkkonen: Pitelemättömästi aggressiivisia lapsia yhä enemmän

 - 10-vuotias poika ajautuu hankaluuksiin koulussa hillitsemättömän aggressiivisuuden vuoksi.

Näin kuvailee tyyppipotilasta lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen.

Yli 30 vuoden kokemuksella puhuvan Sinkkosen näkemyksen mukaan ongelmat ovat lisääntyneet.

- Tälläisten pitelemättömästi aggressiivisten lasten määrä on ihan selvästi vuosien varrella kasvanut ja kyllä sitä sylttytehdasta pitää etsiä lasten kasvatuksesta ja yhteiskunnasta, täsmentää Sinkkonen.

Muutosta hän pitää vuosikymmenten takaiseen tilanteeseen nähden täysin käsittämättömänä.

- Osa selittyy lasten ylikuormittumisella ärsykkeistä. Liian paljon on tarjolla ääntä, meteliä ja hälyä, sekä visuaalisia ärsykkeitä. Kaikki tämähän yhdistyy konsolipeleissä, kertoo rakkaasta vihollisestaan Sinkkonen.

* * *

Varmaan kaikki peruskoulun opettajat voivat yhtyä Jari Sinkkosen näkemykseen siitä, että pitelemättömästi aggressiivisten lasten määrä on vuosien varrella kasvanut selvästi. Sinkkonen pitää muutosta käsittämättömänä. Pomminvarmasti hallitsemattoman aggressiivisuuden lisääntymistä ei voida kait millään yksittäisellä syyllä selittää. 

Tietokoneet ja konsolit alkoivat yleistyä noin kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt pelit kulkevat mukana taskuissa. Television katselu on lisääntynyt, samoin musiikin korvanappikuuntelu. Sinkkonen toteaa, että tarjolla on liian paljon ääntä, meteliä ja hälyä sekä visuaalisia ärsykkeitä. 

Itse olen aikaisemmin kirjoittanut aivosähköhäiriöisistä lapsista, jotka ovat pääosin, kuten Sinkkonen toteaa, pikkupoikia.

Aivosähköhäiriöt voivat johtaa hallitsemattomaan aggressiivisuuteen tai keskittymättömyyteen. Voi olla, että pahimmassa tapauksessa oppilas ei jaksa keskittyä viittä minuuttia kauempaa. 

- Lapset ovat liian vähän omissa oloissaan eivätkä lepää riittävästi. Lapsi kaipaa suloista joutenoloa ja spontaania leikkiä, sanoo lastenpsykiatri Sinkkonen. (Yle)

Olen viiden lapsen isä. Lapsista kolme on jo aikuisia, mutta kaksi heistä on vielä alakoululaisia.

Tunnen pistoksen sydämessäni, olemmeko ohjelmoineet lapsemme liiallisilla harrastuksilla ja valjastaneet heidät kaikenmaailman elektronisilla vempaimilla?

Onneksi omilla lapsillani on ollut aina parin kuukauden tauko kaikesta, pitkä ja vapaa kesä. Kesällä on täydellinen harrastustauko. Mökillä ei juuri katsella televisiota tai pelailla tietokonepelejä. Oleillaan vain ja elellään kuin ellun kanat.

Pelaamista olen yrittänyt rajoittaa laittamalla salasanoja tietokoneisiin ja määrittelemällä päivittäisen pelaamisajan tuntiin päivässä. Ongelma on, että koulun jälkeen lapset pörräävät myös kavereillaan, tiedän varmasti, kun he ovat sisällä, he pelaavat kimpassa.

Kun nyt kirjoitan tätä juttua, poikani odottaa koristreeneihin lähtöä. Hän paraikaa istuu sohvalla ja pelailee älypuhelimellaan. Nykylapset käyttävät odotushetkensä ja treenimatkansa älypuhelimen räpläämiseen.

Aivosähköhäiriöt tuovat uusia haasteita opettamiseen ja oppimisympäristöihin.

Olen tullut siihen tulokseen, että meidän pitää koulussa kaiken hälyn ja mölyn ja ylenmääräisen ärsykeroinan sijasta pyrkiä rauhaan, rauhalliseen ja jatkuvaan opiskelunvirtaan. Vältän projekteja. Oppikirja ja vihko ovat edelleen rautaa. Opettajan kerronta on valttia. Opetuksen herkkuhetkiä ovat rauhalliset ja eteenpäin vievät opetuskeskustelut.

Ei silti, käytän hyvin paljon dokumenttikameraa ja älytaulua. Dokumenttikameran avulla oppilaat oppivat järjestelmälliseen vihkon ja työkirjan käyttöön. Myös vastausten näyttäminen on helppoa, kun kameralla voi näyttää samaa oppi- tai työkirjaa, mikä oppilaallakin on.

Oppilaani istuvat jonoissa yksittäispulpeteissa, mikä auttaa opiskelussa keskittymiseen. Kun ryhmätöitä tehdään esim. leijonatunneilla (Lions Quest), äkkiä ne ryhmät silloin kasaan saadaan. 

Luokan etuseinää pidän lähes tyhjänä, ei turhia ärsykkeitä ollenkaan. Etuseinään en ripustele kuvistöitä. Kuvistöitä ei saa ripustella seinille hujan hajan, vaan työt on ripustettava kaikkien ripustussääntöjen mukaisesti. Seinille on jätettävä myös tyhjää tilaa. 

Seinien yleisvärinä valkoinen on ylivoimainen.

Luokka on pidettävä siistinä. Jokaiselle esineelle on paikkansa ja ne ovat käytön jälkeen palautettava juuri oikeille paikoilleen. Roskat roskikseen.

Kaikenlaista fyysistä ja henkistä sekasortoa on vältettävä.

Koulut ovat siirtymässä inkluusioaikaan. Erityisoppilaita alkaa virrata hiljalleen tavallisiin luokkiin. Erityisoppilaat tarvitsevat selkeän ja rauhallisen oppimisympäristön.