keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Vantaan lähikouluperiaate kurittaa

23.10. Vantaan Sanomat


Vantaan kaupunki ei ole onnistunut hillitsemään oppilaiden opettajiin kohdistamaa väkivaltaa.
Viime vuonna sivistystoimessa tilastoitiin 676 henkilöstöön kohdistunutta uhka- ja väkivaltatilannetta, eli yli kolme tilannetta yhden koulupäivän aikana.
Väkivaltatilanteiden määrä on kasvanut jatkuvasti. Vuonna 2011 tilanteita oli 442, vuonna 2009 vain 217.
Luvut eivät ole edes koko totuus, sillä tilanteita jää valitettavasti edelleen ilmoittamatta, sivistystoimen työsuojeluvaltuutettu Kari Kinnunen tietää.

Valtaosa väkivaltatilanteista tapahtuu perusopetuksen puolella, etenkin alakouluissa. Viime vuonna vain 38 ilmoitusta tuli varhaiskasvatuksen puolelta.
Opettajien kokema väkivalta on entistä rajumpaa, kuten tönimistä, raapimista tai jopa lyömistä.
Joka kolmannessa tilanteessa käytetään lievää fyysistä väkivaltaa, joka tarkoittaa sitä, että oppilas käy jollain tavalla käsiksi opettajaan. Joka neljännessä tilanteessa käytetään kipua aiheuttavaa vakavaa fyysistä väkivaltaa. Vielä muutama vuosi sitten suurin osa väkivallasta oli kielellistä tai henkistä väkivaltaa.
Väkivaltatilanteiden lisääntymiseen vaikuttaa se, että tapauksista ilmoitetaan aina vain herkemmin.
Lisäksi auktoriteettien arvostus on muuttunut ja lasten tunteiden hallinta heikentynyt, joka näkyy kouluissa.
Yksi vaiettu syy on Kinnusen mukaan lähikouluperiaate, jonka takia erityisoppilaat käyvät lähikouluaan.

Se näkyy entistä enemmän myös tilastoissa.
Käytännössä väkivaltatilanteiden kitkeminen on hankalaa.
Yleisopetuksessa on joukko lapsia, jotka eivät hallitse itseään. He tarvitsisivat pienemmän ryhmän ja enemmän aikuisia ympärilleen. Tällaisissa tapauksissa ainoa keino on tehdä pedagogisia järjestelyjä ja yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen kanssa.


Odotettu uutinen.

Kuten työsuojeluvaltuutettu Kari Kinnunen toteaa, yksi vaiettu syy on lähikouluperiaate, jonka takia erityisoppilaat käyvät lähikouluaan.

Opettajille tilanne ei ole yllätys. Koko ajan eri kouluista on tullut viestejä opettajiin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä. Opettajat tiesivät etukäteen, että näin tulee käymään.

Opettajat eivät tietenkään voi puhua asioista yksityiskohtaisesti julkisesti, koska meitä sitoo salassapitovelvollisuus. Mutta tilastot eivät valehtele, vaan ne kertovat karun totuuden.

Ei voi olla sattuma, kun siirryttiin lähikouluperiaatteeseen, että väkivaltatapaukset pompahtivat noin rajusti ylös.

Kaikille erityisoppilaille ei suuri luokka sovi. Jotkut erityisoppilaat vaativat ympärilleen tilaa ja rauhaa. 

Vantaalla hajotettiin erityisopetuksen osaamiskeskuksia, erityiskouluja, joihin oli tarkoituksellisesti kasattu erityisopetuksen osaamista. Osaaminen, kuten myös erityisoppilaat, levitettiin ympäri Vantaata suuriin lähikouluihin kuin papin eväät.

Olen yhä sitä mieltä, että lähikouluperiaatteeseen siirtymistä ei ohjannut mikään muu kuin raha. Erityiskouluja lopettamalla säästettiin rahaa. Tavoite on aivan sama kuin nyt, kun lopetetaan pari lähikoulua, Hevoshaan ja Tuomelan koulut.

Lähikouluperiaatteen nykyrahoitukselle luvattiin kolme vuotta. Olemme nyt puolessa välissä. Pari vuotta sitten kysyin asiaa kahdesti, mitä tapahtuu kolmen vuoden jälkeen? Mitään vastausta en saanut, minkäälaisia takeita rahoituksen jatkumisesta edes nykytasolla ei tullut.

Opetus ei ole helppoheikkitoimintaa. Kunnollinen opetus maksaa, eikä kunnollista erityisopetusta saa halvalla.

Opetus on aina ennaltaehkäisevää toimintaa, erityisopetus eritoten.

Opetustoimen säästöt siirtyvät aina sosiaali- ja terveystoimen maksettaviksi. Se mitä nyt opetustoimessa säästetään, kumuloituu myöhemmin moninkertaisina sosiaali- ja terveystoimen menoina. 

Vantaan opetustoimesta ei voi säästää enää yhtään mitään. Säästöt on säästetty ajat sitten. 

On aivan selvää, jos Vantaalla opettajiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt, myös oppilaiden keskinäinen väkivalta on lisääntynyt. Esim. omassa koulussani olemme ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä lisänneet tuntuvasti välituntivalvontaa.

On todettava, että vasta kaksi ensimmäistä alakouluikäluokkaa erityisoppilaita on siirretty lähikouluihin, eka- ja tokaluokkalaiset. Odottelemme vielä neljää ikäluokkaa, lopullinen määrä on siis kolminkertainen nykytilanteeseen verrattuna. 

On ennakoitavissa, että lähikouluperiaatteen lisätuote, väkivalta, tulee lisääntymään merkittävästi. Se ei kolminkertaistu, vaan todennäköisesti se lisääntyy enemmän.

Tällä hetkelläkin tiedetään, että ilmoitetut väkivaltatapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Aluksi opettaja jaksaa niitä ilmoituksia kyllä rustailla, mutta kun mitään apua ei tule, opettaja väsyy ilmoituslappusten kirjoittelemisiin.

Väsyy muutenkin.


On tehtävä kaksi välitöntä korjaavaa liikettä:

1. Lähikouluperiaate on purettava. 

Vielä ei lopettettuja erityiskoulurakennuksia ole purettu, ne ovat ehjiä ja pystyssä. Suurin osa osaavista erityisopettajista on töissä edelleen Vantaalla.

2. On satsattava esikouluun ja alakoulun kolmelle ensimmäiselle luokalle.

Esikoulun ja alakoulun nivel on saatava entistä toimivammaksi.

Toimiva alkuopetus on ennaltaehkäisevää toimintaa parhaimmillaan. Pieni lapsi on innokas oppimaan ja vastaanottokykyinen. 

Alkuopetuksen ryhmät on pidettävä pieninä vaikka hampaat irvessä. Sopiva maksimiryhmäkoko on sellaiset 18 oppilasta.

Menetetyt jakotunnit on palautettava. Opintien alussa esim. oppilaiden lukemisen taidot ovat aivan eri tasoilla, toiset lukevat kuin vettä vaan, kun toiset vasta opettelevat lukemisen alkeita. Silloin ryhmän jakaminen kahtia on valttia. Opettajalla on tehoaikaa yksittäiselle oppilaalle.

Lukutaito on opiskeluvoimaa.


Vantaalainen opetus on, että lähikouluperiaatteeseen voidaan siirtyä vain, jos siihen on varaa:

1. Luokkakoot on pidettävä erittäin pieninä.

2. Kun tavalliseen luokkaan inklusoidaan erityisoppilaita, mukaan on tultava yksi ammattitaitoinen erityisopettaja sekä yksi ammattitaitoinen koulunkäyntiavustaja.

Muuten voidaan puhua tarkoituksellisesta julkisesta heitteillejätöstä, joka tehdään säästöverukkeella.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Luottamus on peruskoulun menestyksen salaisuus


Hauska koulu-uutinen - brittiläinen opettaja tuli Suomeen katsomaan, mistä meidän PISA-menestyksemme oikein johtuu. Nostan YleX:n jutun blogiini kokonaisuudessaan, koska se on jäänyt niin vähälle huomiolle.

9.10. YleX


Brittiläinen opettaja Lucy Crehan on vieraillut Suomessa kuukauden ja tutustunut siihen, mitä koulujen luokissa oikein puuhataan. Hän kiinnostui Suomesta loistavien PISA-tulosten takia. Meillä oppi menee perille lyhyessä ajassa ja rennolla meiningillä - se perustuu hänen mielestään yhteen asiaan.
- Luottamus on Suomen menestyksen salaisuus. Mielestäni hallinto luottaa rehtoriin, opettajat puolestaan rehtoriin ja oppilaat edelleen opettajiin. Opettajien koulutusjärjestelmä on hyvä ja uskon, että se vaikuttaa asiaan.
Luottamuksella Crehan tarkoittaa vapautta, jolla luokanopettajat saavat valmistella ja toteuttaa oppitunnit. Englannissa sellainen ei olisi mahdollista.
Suurin yllätys brittiopettajalle on ollut nimenomaan luokkahuoneiden rento meininki. Oppilaiden annetaan puhua opettajan päälle ja se on Englannin tiukkaan kuriin tottuneelle ihmeellistä.
- Sitä on ollut outoa katsoa. Englannissa oppilaat lopettavat puhumisen, kun opettaja avaa suunsa. Täkäläiset opettajat ovat sanoneet, että he sallivat puhumisen kuullakseen, mitä oppilaat ajattelevat.
- Eräs opettaja sanoi täällä olevan tärkeää, ettei lasten ja opettajan välillä ole muuria. Kovempi kuri johtaisi siihen, että oppilaat eivät uskaltaisi vastata opettajalle, koska suomalaiset ovat luonteeltaan niin ujoja.
Rentouden lisäksi suomalaiskouluissa ei kilpailla toisia vastaan, vaan oppilas kilpailee itseään vastaan. Esimerkiksi Briteissä ja Ruotsissa tilanne on toinen. Koulut kilpailevat ankarasti toisiaan vastaan, mikä on johtanut voimakkaaseen eriarvoistumiseen yksityisten ja kunnallisten koulujen välillä.
Lucy Crehan kiinnostui maailman parhaista koulumaista noin vuosi sitten. Hän päätti kerätä rahaa ja lähteä tutkimaan, mistä maailman PISA-kärki menestyksensä ammentaa. Crehan on lähdössä Aasiaan, jossa koulutusjärjestelmä on aivan erilainen kuin Suomessa. Siellä päivät ovat pitkiä ja oppilaita testataan jatkuvasti kokeilla.

Crehanin kokemuksista voi lukea Inside Classrooms Project -blogista.

Kuukausi suomalaisissa luokissa on aika pieni aika. 

Crehan on oikeassa siinä, että suomalaiset ovat tehokkaita. 

Suomalaiset lapset aloittavat koulutyönsä vasta 7-vuotiaina ja peruskoulussa lapsille oppitunteja annetaan selvästi vähemmän kuin muualla.


OECD vertaa 7 – 14-vuotiaille aiottua opetusaikaa eri maissa. Pohjoismaissa tämä on alle 6000 tuntia kun se Hollannissa, Italiassa ja Australiassa on noin 8000 tuntia. Tämä tarkoittaa sitä, että jos koulupäivän ja lukuvuoden pituus ovat vakioita, pohjoismaiden peruskoululaisilla on viisipäiväinen kouluviikko kun se edellä mainituissa maissa on kuusipäiväinen. Ero on peruskoulun aikana noin puolitoista lukuvuotta. 

Jos verrataan 15-vuotiaiden oppilaiden opiskeluun käyttämää kokonaisaikaa kouluviikon aikana, istuvat korealaiset nuoret opiskelemassa noin 50 tuntia viikossa. Pohjoismaalaiset selviävät huomattavasti vähemmällä, alle 30 tunnin puurtamisella. (Pasi Sahlberg: Kadotetut oppitunnit)


Laatu voittaa määrän.

Silti tuntuu oudolta, että esim. Hollannissa annetaan peruskouluopetusta yli puolitoista vuotta enemmän kuin meillä. Olisin valmis lisäämään hieman opetusta parilla tunnilla viikossa. Sijoittaisin ko. tunnit liikunnan opetukseen. Suomessa peruskoulussa liikuntaan sijoitetaan 57 vuosiviikkotuntia, kun taas esim. Ranskassa sijoitetaan 108 vuosiviikkotuntia. 

Suomessa liikuntatunteja tullaan lisäämään syksyllä 2016, kun uusi tuntijako ja sen mukaiset opetussuunnitelmat otetaan käyttöön. Liikuntatuntien tarve on huutava, koska osa lapsista ei enää muuten liiku. Koulu on ainoa paikka, joka liikuttaa.

Lasten liikunnan hätätila (Properuskoulu.net 10.10.)

Olen vakuuttunut, että on hyvä, että lapsemme aloittavat koulun vasta 7-vuotiaana. On annettu tilaa lapsen luontaiselle leikille, ei tupata lapsen päähän liikaa tietoa liian aikaisin.

Crehan painottaa, että luottamus on suomalaisen koulun menestyksen salaisuus.

Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Suomalaisella opettajalla on pedagoginen vapaus toisin kuin monessa muussa maassa kuten esim. juuri Englannissa. 
En voisi kuvitellakaan tilannetta, jos suomalaisella opettajalla ei olisi oikeutta valmistella ja toteuttaa omia oppituntejaan!
Luulen, että suomalaisen opettajan vapaus liittyy suomalaisen yhteiskunnan vapauteen ylipäätään. Suomessa ei ole ollut esim. orjuutta kuten melkein kaikissa muissa eurooppalaisissa maissa. Suomalainen yhteiskunta on tavallaan yhä edelleen itsenäisten talonpoikien yhteiskunta. Luotetaan yksilöön toisin kuten esim. Englannissa, joka yhä edelleen on vahva luokkayhteiskunta. 
Crehan toteaa, että suurin yllätys brittiopettajalle on luokkahuoneiden rento meininki.
Minusta tuntuu siltä, että meillä meininki on joskus liiankin rentoa.

Crehanista on ollut outoa katsoa, kun oppilaiden annetaan puhua opettajan päälle. Mutta on hyvä, että opettajan ja oppilaiden välillä ei ole muuria. Liian kova kuri ehkäisee oppimista. Pelolla ei oppia päähän lyödä.

Muistan hyvin, kun oppikouluaikoinani geometriaa todisteltiin taululla pelon voimalla. Kukaan ei uskaltanut vapaaehtoisesti mennä taululle todistelemaan yhtään mitään, kun oppilasta nöyryytettiin niin lujaa. Joskus joltain tytöltä lirahti pissat kateederille.
Peruskoulun geometria on tehty oivaltavaksi ja hauskaksi. Oppilaista geometria on kivaa.
Crehanin mielestä suomalaiskouluissa ei kilpailla toisia oppilaita vastaan, vaan oppilas kilpailee itseään vastaan.
Lapset kisailevat ja kilpailevat luonnostaan, mutta on hyvä, että ei kilpailla liikaa. Oppimista ei edistä, jos lapsi tuntee olevansa häviäjä.
Suomessa on käytössä kannustava arviointi, mikä ehkäisee verissäpäin kilpailua. Kannustaminen on oppimisen kannalta takuulla järkevämpää toimintaa kuin lannistaminen, jota omana kouluaikanani vielä jonkin verran käytettiin.
Crehan toteaa, että esim. Briteissä ja Ruotsissa koulut kilpailevat ankarasti toisiaan vastaan, mikä on johtanut eriarvoistumiseen yksityisten ja kunnallisten koulujen välillä.
Koulujen eriarvoistuminen on niin vaarallista kuin olla ja voi. 
Thank God, että koulujen yksityistämisessä emme ottaneet mallia Ruotsista, vaikka niin monessa asiassa olemme mallia länsinaapuristamme ottaneetkin. Luotimme omaan tasa-arvoiseen malliimme.

Koulutuksellinen tasa-arvo on kaunis asia. Toivottavasti luotamme omaan malliimme edelleen.

Joskus tuntuu siltä, että peruskouluamme nakerretaan pikkuhiljaa ja järjestelmällisesti. Peruskoulun nakertamisella täytyy olla jokin tarkoitus. En usko enää, että kyse on pelkästään rahasta ja resursien puutteesta.

Peruskoulusta on pidettävä huolta.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kouluverkkoa harventamalla ei synnykään säästöjä

11.10. Savon Sanomat
 Itä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Kari Lehtola kritisoi voimakkaasti nykyisten kouluverkkoselvitysten lähtökohtia ja niiden pohjilta tehtyjä koulujen lakkauttamisia

– Suomessa kouluverkkojen selvitystyötä on tehty pelkästään kamreerimaisesti ja katsottu ainoastaan helposti laskettavia, teknisiä menoeriä kuten kiinteistö- ja lämmityskustannuksia tai palkkoja,  Lehtola sanoo.
Päätöksiä tehdään nyt sivuille vilkuilematta toimialasiilon sisällä optimoimalla pieni osa suuresta kokonaisuudesta.
– Sellainen valmistelu on hallintolain ja lastensuojelulain vastaista, jylisee Lehtola.
Lapsivaikutusarviota ei tehdä,  ei arviota koulun arvosta yhteisölle ja muille ihmisille eikä mietitä koulun arvoa pedagogiikalle eli mitä etuja tarjoaa vuosiluokka- mitä yhdysluokkapedagogiikka. Muita kuin taloudellisia arvoja ei ylipäätään pohdita.
– Pahinta on ollut, etteivät säästöt ole toteutuneet. Kun kaikkia tekijöitä ei ole arvioitu, eivät ennusteet voikaan toteutua. Niinpä lasten hyvinvoinnin korjaavat kulut ovat nelinkertaistuneet.
– Pelkästään huostaanottokustannukset ovat 700 miljoonaa euroa eli saman verran kuin koko ammatillisen koulutuksen menot valtiolle vuodessa.
Lehtolasta olisi tärkeää, että pystyttäisiin moniammatillisesti tutkimaan ja laskemaan myös koulujen lakkauttamisten kustannusten syy-seuraussuhteet ja heijastusvaikutukset. Ylipäätään poikkihallinnollista hyvinvointiosaamista olisi kehitettävä päätöksen teon tueksi.
Itä-Suomessa jo kolmannes lapsista on koulukuljetusten piirissä.
Perusopetuslain mukaan opetus pitää järjestää lapsen iän ja kehityskausien mukaan mahdollisimman lähellä ja turvallisesti.
Tämä yleinen ja kiva, mutta tarkemmin määrittelemätön lain kohta on ohitettu ja menty suoraan ainoaan olemassa olevaan numeronormiin eli säädöksiin koulukuljetusten maksimiajoista. Alle 12-vuotiaan lapsen koulumatka saa kestää korkeintaan 2,5 tuntia ja yläasteikäisen maksimissaan kolme tuntia.
– Hurjaa on ollut seurata, miten kuljetusten maksimiajoituksista on tullut tavoitteita, joihin pyritään.
– Onko 7-vuotiaan lapsen etu, että häntä pidetään 2,5 tuntia päivässä turvavöihin sidottuna?

Ylitarkastaja Kari Lehtola on asian ytimessä.
90-luvun laman jälkeen Suomesta on lopetettu roppakaupalla kouluja. Ensin lopetettiin pieniä kyläkouluja, nyt on alettu lopettaa jo suurten kaupunkien isoja kouluja. Hoetaan mantranomaisesti: Säästetään mieluummin seinistä kuin opetuksesta.

Säästöt eivät ole toteutuneet.
Lasten hyvinvoinnin korjaavien kulujen suuruusluokka on järkyttävä. Kunnissa, joissa opettajia on lomautettu, korjaavat kulut ovat myös nousseet merkittävästi. 

En voi ymmärtää, että pelkästään huostaanottokustannukset voivat olla 700 miljoonaa euroa vuodessa. Kaikkiaan kodin ulkopuolelle oli vuoden 2011 aikana sijoitettuna 17 409 lasta ja nuorta. (Sosiaaliportti) 

Huostaanotettuja lapsia on siis suurinpiirtein saman verran kuin Naantalin kaupungissa on asukkaita!

Kari Lehtola on oikeassa sanoessaan, että päätöksiä tehdään nyt sivuille vilkuilematta toimialasiilon sisällä optimoimalla pieni osa suuresta kokonaisuudesta. 
Maailma on paljon laveampi kuin oma hiekkalaatikko. Peruskoulutuksesta säästetyt rovot moninkertaistuvat sosiaali- ja terveyspuolen menoina.
On aivan selvää, että kaikissa Suomen kunnissa ei riitä asiantuntemusta peruskoulutuksen järjestämiseen. 
Lyhytnäköinen ajattelu ohjaa koulutussuunnittelua. Aina ei välitetä edes laeista. Koulutuksellista tasa-arvoa ei enää ole.
Ainoa kestävä ratkaisu on siirtää peruskoulutus valtion harteille.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Koulukiusatun puolustamisesta

12.10. Iltasanomat


Psykologi Virpi Pöyhönen tutki elokuussa tarkastetussa väitöskirjassaan, millainen on koulukiusatun puolustajan profiili.

Tutkimuksesta kävi selvästi ilmi, että luokan opettajalla on oma keskeinen roolinsa siinä, uskalletaanko luokassa puolustaa kiusattuja. Jos opettaja toimii aktiivisesti kiusaamisen vähentämiseksi ja kannustaa oppilaita puuttumaan, kiusatun puolustamista on luokassa enemmän.

Pöyhösen väitöskirjan mukaan puolustaja on empaattinen lapsi, joka uskoo omiin kykyihinsä, kokee opettajan olevan selkeästi kiusaamista vastaan ja olettaa, että koko muukin luokka toivoo kiusaamisen loppuvan, vaikkei muut sitä uskallakaan ilmaista.

Kiusaaminen loppuu useinmiten, jos sitä vastustaa toinen oppilas. Jos ei lopu, tuki joka tapauksessa vähentää kiusatun ahdistusta eikä kiusattua syrjitä luokassa yhtä painokkaasti kuin kuin silloin, jos hänellä ei luokassa yhtäkään tukijaa.

Turun yliopiston aiempien tutkimusten mukaan harvempi kuin joka viides oppilas puuttuu kiusaamiseen. Pöyhösen mukaan puuttuja on useimmiten luokassa hyvin pidetty oppilas tai coolina koettu suosittu oppilas.


Psykologi Virpi Pöyhösen väitöskirja tukee opettajien arkihavaintoja.

Aiempien tutkimusten mukaan vain harvempi kuin joka viides oppilas uskaltaa puuttua kiusaamiseen. Kahdenkymmenen oppilaan luokassa sellaisia oppilaita on silloin sellaiset kolme tai neljä lasta.

Vaikka opettajat kuinka puolustavat kiusattuja tai koulussa on nollatoleranssi kiusaamiselle, kaikkea koulussa tapahtuvaa kiusaamista ei aina havaita. Ongelma on, että mitä enemmän kiusaamiseen puututaan sitä hienovaraisemmaksi ja huomaamattomammaksi kiusaaminen muuttuu. Kiusaaminen vaihtaa paikkaa, koulumatkoille ja vapaa-aikaan tai nettiin, koulun ulottumattomiin.

Kiusamisen taustalla on luokan ryhmädynamiikka, kaveripiirit ja niiden ulkopuolelle jättäminen. Yleensä koko luokka tietää, ketä kiusataan. Kaikki tietävät kiusaajan. Ryhmädynamiikan takia lapsi varmistaa aina ensin oman asemansa, haluaa löytää oman hyväksytyn paikkansa kaveripiiristä. Silloin hätä ei lue lakia.

Oman kokemukseni mukaan vaikeinta on havaita tyttöjen välistä kiusaamista, dissaamista. Jotkut tytöt voivat olla luonnostaan hiljaisia ja syrjäänvetäytyviä, jotkut taas ovat hiljaa pakosta. Voi olla, että ongelma huomataan vasta alakoulun yläluokilla tai yläkoulussa, kun murrosikä purskauttaa ongelman väkisin ulos.

Pojat harrastavat yleensä suoraa, näkyvää kiusaamista, joka on helppo havaita. Tytöt voivat harrastaa epäsuoraa kiusaamista, jota ei ole helppo nähdä. Heitetään halveksivia tai alistavia katseita silloin, kun opettajan huomio on muualla.

Parhaiten opettaja näkee tyttöjen epäsuoran kiusaamisen uhrin ruokalassa, luokan tyttöjä ei ruokapyödästä takuulla löydy. Silloin oman maikan on syytä istahtaa syömään tytön pöytään ja alkaa kysellä kuulumisia.

Muistan jo opettajankoulutusajoiltani, että opettajan on hyvä tunnistaa luokan myönteinen johtaja, jolla on henkistä voimaa puuttua kiusaamistilanteisiin.

Opettaja ei voi olla joka paikassa. Mutta kuten Pöyhönen toteaa, opettajalla on keskeinen rooli siinä, uskalletaanko luokassa puolustaa kiusattuja. 

Opettaja on luokan luontainen johtaja, aikuinen.