Liikaa viihdettä liian aikaisin

Yle 4.3.

Kasvatetaanko lapset viihteen suurkuluttajiksi?

Lapsista on tullut viihteen suurkuluttajia vuosituhannen vaihteen jälkeen. Yhtenä syynä on se, että vanhemmat haluavat olla lapsille mieliksi ja tarjota viihdykettä vapaa-ajalla. Viihdeteollisuus onkin lisännyt lapsille tarkoitettuja sisältöjä musiikissa, elokuvissa ja televisiossa. Ostavatko vanhemmat viihteellä itselleen lisää vapaa-aikaa? Missä menee lapsen viihteen kulutuksen raja?

* * *

Kun tällaisia juttuja lukee, vastuullisten vanhempien omatuntoa alkaa kolkuttaa.

On pakko myöntää, että televisio, tietokoneet, konsolipelit ja kännykät ovat melkoisia oheiskasvattajia. Vaikka sitä kuinka on rajoittavinaan television katselua ja tietokoneaikaa, lasten päivittäinen viihteen kanssa kulutettu aika on melkoinen.

Lasteni päivittäinen tietokoneaika on rajoitettu yhteen tuntiin, suurinpiirtein saman verran he katsovat televisiota. Mutta kännykkäaikaa on hyvin vaikea valvoa, koska kännykkä on koko ajan lasten mukana. Nykykännykkä on tieto- ja pelikone.

Koulupäivien jälkeiset ajat ovat villiä länttä. Kun vanhemmat ovat töissä, lapset kavereineen voivat helposti pelata tietokoneella tai katsoa televisiota. Kukaan ei ole valvomassa.

Lasten päivittäinen viihteeseen kulutettu yhteisaika voi vanhemmille olla järkyttävä yllätys.

Viihdekoneet toimivat myös kätevinä "aina valmiina lastenhoitajina". Lapsi istuu hiljaa koneen ääressä.

Hyvä esimerkki löytyy omasta perheestäni. Arkiaamuisin lapset eivät kerkiä katsoa televisiota, mutta viikonloppuisin ennen kuin vanhemmat heräävät, lapset kömpivät sängyistään suoraan telkkarin ääreen. Joka kanavalta tulee lastenohjelmia. Vanhemmat saavat nukkua rauhassa ylimääräisen tunnin.

En edes tiedä, minkälaisia lastenohjelmia viikonloppuaamuisin tulee. Pitää laittaa herätyskello hieman aikaisemmin soimaan ja mennä vaivihkaa katselemaan, mitä sieltä tuutista oikein tulee. Ilmeisesti tarjonta on hyvin kiinnostavaa, koska saan nukkua rauhassa. Joskus herään lasten kinasteluun, ei ole päästy yhteisymmärrykseen siitä, mitä kanavaa katsellaan.

Kuluttamiseen erikoistunut sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta:

- Lapsilla on paljon enemmän sananvaltaa perheissä kuin aikaisemmin. Ja tämä tämmöinen lapset ensin ja lasten ehdoilla -ajattelu levittäytyy kaikkeen perheen toimintaan ja nimenomaan kuluttamiseen. Se on sitä, että vanhemmat haluavat olla lapsille mieliksi, haluavat että lapsi viihtyy, haluavat että lapsilla on kivaa. (Yle)

Perheen sananvalta on oltava aikuisilla muuten lapsista tulee itsekkäitä pikkutyranneja. "Lapset ensin ja lasten ehdoilla -ajattelu" on löysää kasvattamista, periksi antamista. Mielistellään omia lapsia. Kouluissa löysästi kasvatetut lapset törmäävät yllättäen yhteisesti sovittuhin sääntöihin, mikä aiheuttaa ongelmia.

"Enkö minä olekaan maailman napa?"

Pikkutytöistä pikkuhutsuja

Iltalehti 8.9.

TV-katsojat kauhistuivat: 3-vuotias lapsimissi puettiin prostituoiduksi

Televisiokanava TLC on saanut valtavan palauteryöpyn lasten kauneuskilpailusta kertovan Toddlers and Tiaras (Taaperoita ja tiaroja) -sarjan jaksosta. Katsojat järkyttyivät kohtauksesta, jossa 3-vuotias Paisley tepastelee catwalkilla ilotytöksi puettuna.

Tytön minihame, pitkät saappaat ja vatsan paljastava toppi on kopioutu Julia Robertsin Pretty Woman -elokuvassa käyttämästä asusta. Roberts esitti filmissä Vivian-nimistä prostituoitua.

Ohjelmassa näytetään myös kauneuskilpailun yleisöä. Heistä moni on pikkuneidin asusta innoissaan, mutta näky myös järkyttää.

- Julia Roberts näyttelee Pretty Womanissa ilotyttöä. En ikinä tekisi tuollaista pienelle tytölleni. En ikinä, päivittelee yksi äiti. Hänen mukaansa lapsimissien vanhemmat saavat jo muutenkin tarpeeksi kielteistä palautetta, ja tällaiset tempaukset tuhoavat heidän mainettaan entisestään.

Ymmärrän äitejä, jotka pukevat tyttäriään pikkuprinsessoiksi. En millään ymmärrä äitejä, jotka pukevat tyttäriään pikkuhutsuiksi.

Joskus vanhemmat sallivat 10-13 -vuotiaat pikkutyttönsä tulla kouluun "täydessä sotisovassa" meikkeineen, pissarajaminihameineen ja mustine sukkineen. Kyllä lapsien pitää saada olla lapsia myös pukeutumisessa. Olen alkanut ymmärtää maita, joissa käytetään asiallista koulupukua.

TV alkaa olla korahteleva ja sairas.

Käytetään melkein mitä keinoja tahansa katsolukujen tähden, tarkoitus pyhittää keinot. Suomen television sairain esimerkki taitaa olla "Big Brother", joka on samalla yksi suosituimmista lasten- ja nuortenohjelmista. TV on pullollaan nöyryytysohjelmia. Tulee mieleen keskiaikaiset jalkapuut, silloin sentään syljeskeltiin rehdisti ihmisten päälle, todennäköisesti syystä. Nyt ihmiset menevät televisioon vapaaehtoisesti syljettäviksi.

Opettaja, kysy huviksesi, kuinka moni luokkasi oppilas katsoo säännöllisesti "Isoa Veljeä". Voit yllättyä.

Kun alakouluikäinen oppilas pukeutuu pikkuhutsuksi, opettajan on hyvin vaikeaa ottaa asiaa puheeksi. Oppilas ei pidä ollenkaan, jos opettaja alkaa päsmätä pukeutumisesta. Vielä vaikeampaa minun on puhua asiasta tytön äidille, joka on synnyttänyt ja kasvattanut ko. tytön. En kehtaa.

Pitäisikö kouluille luoda jonkinlainen pukeutumiskoodisto? Mikä on sopivaa mikä ei?

Munakellot kehiin!

Yle 12.10.

Ruudun liiallinen tuijottelu haitallista aktiivisillekin lapsille

Yli kahden tunnin päivittäinen television katselu tai tietokoneen ääressä istuminen näyttäisi olevan haitallista muutoin aktiivisillekin lapsille, Pediatrics-lehdessä julkaistussa brittitutkimuksessa todetaan.

Bristolin yliopiston tutkijat seurasivat hieman yli tuhatta 10 – 11-vuotiasta lasta viikon ajan. Lapset täyttivät päivittäin kyselyn, jossa tiedusteltiin television tai tietokoneen ääressä vietettyä aikaa. Lisäksi lapsilta kysyttiin heidän henkistä vointiaan kartoittavia kysymyksiä. Fyysistä aktiivisutta mitattiin kiihtyvyysanturilla.

Merkittävät psykologiset ongelmat ovat tutkimuksen mukaan 60 prosenttia todennäköisempiä niillä lapsilla, jotka olivat viettäneet ruudun ääressä yli kaksi tuntia. Todennäköisyys oli kaksinkertainen, jos lapsi oli viettänyt yli kaksi tuntia sekä television että tietokoneen ääressä.


Brittitutkimus tukee arkipäivän havaintojani.

Olen huomannut koulussa, että oppilaat, jotka viettävät aikaa ylenmäärin erilaisten viihderuutujen kanssa, väsyvät helpommin ja keskittymiskyky herpaantuu helpommin. Mitä nuorempi oppilas on, sitä helpommin se näkyy ulospäin. Eka- ja tokaluokkalaiset kertovat aivan avoimesti, että väsyttää, kun on tultu liikaa pelattua pleikkaria.

Vanhempien kannalta ongelma on, kuinka voi valvoa tehokkaasti lasten pelailua tai television katselua.

Otan esimerkin omasta elämästäni. Tulen töistä kotiin keskinmäärin neljän maissa, vaimoni myöhemmin. Lapset ovat omillaan noin kolme tuntia. Tarkoitus on, että he ensin tekevät läksynsä. Olemme sopineet kummankin lapseni parin luokkaroverin vanhempien kanssa, että lapset kulkevat koulumatkat yhdessä ja vuoropäivin viettävät iltapäivät jommankumman kotona. Usein läksyt tehdään hätäisesti, tehtäviä pitää tarkistaa myöhemmin.

Muksuilla on melkoinen kiire ulos leikkimään tai pelailemaan joko tietsikalla tai wiillä. Tarkkaa aikamäärää en tiedä. Kysyin juuri kuumepotilaspojaltani asiaa. Yhdeksänvuotiaan pojan vastaus oli hyvin epämääräinen: "Mä meen Allulle tai Konstalle, kyll me vähän aina pelaillaan". Yhdeksänvuotiaan ajankäsitys on vielä hämärä. Vähän pelailu tarkoittaa 20 minuuttia tai kahta tuntia ja kaikkea sen väliltä. Hieno Wii-peli Mario Kart vie pojat mennessään.

Pelien takia päivittäinen television katselu on suhteellisen vähäistä, Pikkukakkonen ja vähän päälle, mutta tietokonetta meillä käytetään kolme varttia per muksu per päivä. Miniclippiä pelailevat. Lisäksi oppimisalusta Fronterin kautta pelaillaan oppimispelejä, Vantaalla Fronteriin on liitetty WSOY:n oppimispelejä.

Kun olen paikalla, käytän munakelloa, koska oma ajantajunikin voi joskus olla hämärä, vaikka olen 54-vuotias mies. Munakello on lahjomaton, kun se pirisee, pelit on loppu.

Ruudun ääressä vietettyä kokonaismäärää on hyvin vaikea arvioida, mutta oletan sen olevan lapsillani juuri tuon kahden tunnin luokkaa.

Suomessa Nuori Suomi on kampanjoinut sen puolesta, että lapsen päivään kuuluisi vähintään kaksi tuntia liikuntaa ja korkeintaan kaksi tuntia tv- tai tietokoneruudun tuijottamista.

Oletetaan, että koulua on on noin viisi tuntia, 5 + 2 liikuntaa + 2 ruudun tuijottelua = 9 tuntia ja läksyt päälle. Omat lapseni käyvät kerran viikossa kuvataidekoulussa ja pianonsoittotunneilla ja koristakin pelataan.

Nykylapsen elämä on melkoisen ohjelmoitua.

Onneksi kesällä omat lapseni pyörivät maalla ja mökeillä, tietokoneista ja telkkareista ei ole tietoakaan. Uidaan ja saunotaan ja paistetaan makkaraa vaan.

Kun itse olin pieni poika, elettiin kuin ellun kanat. Korkeintaan kerran viikossa partiossa käytiin, ohjattua liikuntaa ei ollut ollenkaan, mutta muuten liikuttiin niin pirusti. Aina vanhemmat eivät tienneet, missä mentiin. Urheilukentillä ja metsissä ja raksoilla pyörittiin. Ja pihoilla pelattiin porukalla katulätkää, pingistä tai korista, ja paljon.

Telkkari tuli taloon, kun olin 7-vuotias, parhaiten muistan Mustan Orin ja myöhemmin sitten Batmanin. Lastenohjelmaa ei telkkarista silloin paljon tullut. Oli meillä sentään autorata ja pöytälätkäpeli ja ilmakivääri, ei sitä aivan virikkeettä sentään elelty.

Nykyvanhemmalla on iänikuisen huono omatunto. Luulen, että näin ei ennen ollut. Elettiin vaan, koska elämä oli monessakin mielessä yksinkertaisempaa.

Aggressiivisia telkkarilapsia?

Yle-Duodecim 3.11.

Televisio on yhteydessä pienten lasten aggressiivisuuteen

Liaallinen television katselu voi lisätä kolmivuotiaiden pikkulasten aggressiivisuutta, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Aggressiivinen lapsi on paitsi haastava vanhemmilleen myös vaarassa ajautua ongelmiin nuoruudessa ja aikuisena.

Television katselu on aiemmin liitetty mm. lapsen kielenkehityksen viivästymiseen ja tarkkaavaisuushäiriöihin.

Tämä tuskin yllättää enää ketään.

Aggressiivinen käytös on yleisempää niillä lapsilla, joilla televisio on kotona jatkuvasti auki eli televisiota katsotaan rajoituksetta. Katsotaan, mitä tahansa, milloin tahansa.

Olisi hyvä tietää, onko aggressiivisuus todella lisääntynyt kouluissa.

Usein aika kultaa muistot. Omien kokemusteni mukaan yleisesti ottaen lasten väkivaltaisuus on pikemminkin vähentynyt. Omana kouluaikanani veri lensi välitunneilla useammin kuin nyt. Kun aloitin opettajan työt vuonna 1980, lasten väkivalta oli mielestäni yleisempää. Väkivalta oli suoraa ja rajua.

Isäni kertomukset sota-ajan ja sodan jälkeisen helsinkiläisten koululaisten väkivallasta olivat hurjaa kuunneltavaa. Silloin ei ollut televisiota, mutta ympäröivä sodan todellisuus oli karmeaa. Isäni kertoi, että hänen aikanaan oli paljon jengejä, jotka ratkoivat reviirikiistojaan tappelemalla. Samanlaisia jengejä oli vielä myös 1980-luvulla.

Nyt elämä on paljon yksilöllisempää. Jengejä ei juuri ole, kun ihmiset, lapsetkin, pakenevat television tai tietokoneen ääreen.

Nykyinen lapsilla esiintyvä väkivalta kohdentuu sattumanvaraisesti kehen vain, kuka nyt sattuu olemaan edessä. Se on usein sumeata väkivaltaa, selityksiä ei aina löydy, kun asiaa käsitellään. Vastauksiksi tulee: "Emmä tiiä. No, ku toi ärsytti. Toi tönäs mua."

Minun lapseni saivat taaperoikäisenä katsella vain pikkukakkosta, kolmosen tai nelosen lastenohjelmat olivat pannassa. Nytkin televisio on kiinni aina iltauutisiin saakka, ja sitä ennen olemme laittaneet jo lapset nukkumaan, vaikka "pahnanpohjimmaiseni" ovat 7- ja 8-vuotiaita. Täytyy myöntää, että viikonloppuisin katselen muutaman matsin brittijalkapalloilua myös päivisin.

Loppujen lopuksi on aika helppoa kieltäää lapsilta sopimattomat televiso-ohjelmat: televisio kiinni ja sillä sipuli. Lastenhuoneisiin ei saa sijoitella televisioita tai tietokoneita.