Eriarvoista opetusta - kunta ratkaisee

21.8. Savon Sanomat / MTV 

SS: Opetuksen tuntimäärissä on valtavia kuntakohtaisia eroja – Toiset ovat jopa kolme kuukautta pidempään koulussa

Savon Sanomat laski kuntien opetustuntien määrät kunnista saatujen vuosiviikkotuntitietojen perusteella, ja erot ovat valtavia.

Iisalmessa oppilaat saavat istua koulun penkillä koko yhdeksän vuotta kestävän peruskoulun aikana jopa kolme kuukautta enemmän kuin esimerkiksi Suonenjoella ja Joensuussa, joissa opetustuntien määrä on pidetty pienimmällä mahdollisella tasolla.  

Ero on suuri myös Helsinkiin ja Kuopioon verrattuna. Iisalmessa koululaiset opiskelevat laskennallisesti 68 koulupäivää enemmän.

Jyväskylän yliopiston koulutustutkimuksen professori Jouni Välijärvi hämmästelee eroja kuntien välillä peruskoulussa annetussa opetuksessa.   

– Aika isolta erot kuulostavat. Voisi olettaa, että niillä on jo vaikutusta oppimistuloksiin, Välijärvi kommentoi Savon Sanomille. 

Välijärven mukaan erityisesti kansainvälisissä vertailuissa on todettu, että oppimismäärällä, mutta myös koulun ulkopuolella käytetyllä ajalla on merkitystä oppimistuloksiin.

Pian kunnilta siirtyy paljon valtaa maakunnille, kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy maakunnille. 

Kunnille jää koulutus.

Ongelma on, että Suomesta löytyy sekä vastuullisia että vastuuttomia kuntia. Kaikki kunnat eivät ole pystyneet tai halunneet järjestää kuntansa lapsille säädyllistä peruskoulua.

Joissain kunnissa peruskoulua on pidetty säästöautomaattina, peruskoulusta on siirretty rahaa muihin hankkeisiin tai tarpeisiin. Valtio ei aina ole ollut riittävän tarkka edes kunnille koulutukseen kohdennetuista valtionavuista.

Käytännössä kunnat ovat saaneet huseerata vapaasti kuin siat vatukossa.

On hämmästyttävää, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa ja pohjoismaisessa yhteiskunnassa lapset eivät ole samassa asemassa peruskoulutuksen suhteen. 

Koulutuksellista tasa-arvoa ei ole. Asuinpaikka ratkaisee.

On hämmästyttävää, että tuntimäärin mitattuna lapset saavat eri määrän opetusta.

Vielä hämmästyttävämpää on, kun vertaillaan eri kuntien tarjoamaa oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Tukimuotoja voivat olla esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, oppilashuolto tai koulunkäynnin avustaminen.

Joissain kunnissa saa psykologin tai kuraattorin perään huudella. Jossain vaiheessa todettiin, että kaikki Suomen lapset eivät koko peruskoulun aikana näe koululääkäriä ollenkaan.

Iljettävää on, että joissain kunnissa oppilaille tarjotaan vähemmän ruokaa kuin muualla. Nälkä kurnii vatsanpohjassa. Mannapuuron ja mehukeiton voimalla kasvava ysiluokkalainen ei pitkälle pötki.

Inkluusiota on säälimättä käytetty säästökeinona. 

Normiluokkiin siirretyt erityisoppilaat on käytännössä jätetty luokan- ja aineenopettajien vastuulle, kun kunnissa erityisopetusta on ajettu alas. Voidaan puhua julkisesta heitteillejätöstä.

Säästöistä kärsivät eniten oppilaat, joilla on eniten oppimisvaikeuksia. Silloin syrjäytymisriski kasvaa.

Nuorten syrjäytymisluvut ovat todella karuja: 

Eurostatin tilastojen mukaan 20–24-vuotiaista suomalaisnuorista lähes 16 prosenttia on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. (Taloussanomat 11.8.2016)

Kalliiksi käy sekä henkisesti että taloudellisesti. 

Kaikkein ikävintä on, että syrjäytymisestä on tullut periytyvää. Enää edes koulutus ei pysty ehkäisemään lapsen tai nuoren syrjäytymistä. Suomesta löytyy jopa kolmannen polven syrjäytyneitä, mikä on ällistyttävää.

On täysin selvää, että peruskoulu ei ole mikään syrjäytymisenestokone. Rahkeet eivät kerta kaikkiaan riitä.

Peruskoulu on sittenkin vain yksi ase syrjäytymistä vastaan. Muitakin yhteiskunnallisia toimia tarvitaan.

Luulisi, että Kuntavaaleissa 2017 valtuustoihin pyrkii suuri määrä koulutuksen asiantuntijoita. Nyt heitä tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Seuraavista Kuntavaaleista tulee koulutusvaalit, kun koulutus on ylivoimaisesti suurin kunnille jäävä vastuu.

Ryhmäkoko vihdoinkin lakiin

Yle 10.8.

Selvitimme koulujen luokkakokoja: säästöt purevat, ryhmät kasvavat

Pitkään jatkunut koulujen opetusryhmien pieneneminen näyttää olevan ohi. Valtion ja kuntien tiukennettua rahahanojaan koulut joutuvat yhdistämään luokkia ja vähentämään jakotunteja. Selvitimme luokkakoot 20 kaupungissa eri puolilla maata.

Aamun Hesarissa jo raotettiin Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa, viisi vuotta kestävää Oma linja -tutkimushanketta.

HS 10.8. 

Tutkimushanke suosittelee yksilöllistä peruskoulua – ”Jotkut oppilaista oppivat lukemalla, toiset voisivat oppia esimerkiksi projekteissa työpaikoilla” 

Suositellut muutokset kuulostavat suurilta, mutta selvityksen tehneen Jyväskylän yliopiston professorin Jouni Välijärven mukaan kyse on enemmänkin siitä, että hyödynnetään muuttuvan yhteiskunnan mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

Välijärven mukaan peruskoulun tasa-arvoisuus palautettaisiin lisäämällä mahdollisuuksia yksilölliseen opiskeluun. Taustalla on ajatus siitä, että nuoret kehittyvät eri tahdissa, eikä ”nykyisen jäykän systeemin” puitteissa nuorten välisten oppimis- ja motivaatioerojen kaventaminen onnistu.

Yksi toimenpide erojen pienentämiseen olisi, ettei opiskelua sidottaisikaan vuosiluokkiin, vaan otettaisiin lähtökohdaksi tietyn tason saavuttaminen koko peruskoulun aikana.

Olen vaatinut hyvin pitkään ryhmäkokoa lakiin. 

Blogini tunnisteella luokkakoko löytyy peräti 51 osumaa, ks. sivun vasen laita alhaalla. 

Laitan oheen muutaman kirjoituksen eri vuosilta. Jos jaksat, plaraile.

Ryhmäkoko vaikuttaa opetuksen laatuun (Properuskoulu 17.1.2016)

Luokkakoot kasvavat (Properuskoulu 27.5.2015)

Säädyllinen luokkakoko - joko nyt nytkähtää? (Properuskoulu 7.12.2012)

Luokkakoille lakisääteinen yläraja (Properuskoulu 7.8.2011)

Oppilaskin on ihminen, joka vaatii aikaa (Properuskoulu 20.12.2010)

Hölmöläisten touhua (Properuskoulu 18.5.2009)

Peruskoulussa luokat ovat aivan erilaisia kuin parikymmentä vuotta sitten. Mitä on tapahtunut?

1. Inkluusio, erityisoppilaat ovat tulleet normiluokkiin.

2. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä on kasvanut.

3. Keskittymishäiriöt ovat lisääntyneet.

4. Opiskelumotivaationsa kadottaneiden oppilaiden määrä on kasvanut.

Nyt puhutaan paljon yksilöllistämisestä, yksilöllisestä opiskelusta ja yksilöllisestä peruskoulusta. 

Viimeinen luokkani oli ensimmäinen ja ainoa todellinen inkluusioluokkani. Joukossa oli myös maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Nykymittapuun mukaan luokka oli iso, 27 oppilasta.

Yhtenäiskulttuurin aikaan ennen inkluusiota vaikkapa 35 oppilaan luokan opettaminen oli

helpompaa kuin pienten nykyluokkien opettaminen. Silloin jopa yksilöllinen opiskelukin sujui oppilailta paremmin.

Kuvaavaa oli, kun lähdin koulujoukkueiden kanssa turnauksiin, luokalleni ei tarvinnut palkata edes sijaista. Homma hoidettiin otona, naapuriluokan opettaja valvoi luokkaa ja sai pienen korvauksen.

Annoin oppilaille aina edellisenä päivänä etukäteen ohjeet, kuinka tulee toimia. Oppilaat olivat omatoimisia, opiskelivat keskenään luokassa joko yksilöllisesti tai ryhmissä. 

Seuraavana aamuna kyselin oto-maikalta kuulumisia. Yleensä hänen ei tarvinnut puuttua mihinkään, opettamiseen, järjestykseen pitoon, ruokailuun tai välitunnille menoon. Kaikki sujui oppilailta hienosti.

Nyt on toisin. Hyvä, kun opettajat uskaltavat kesken oppitunnin vessaan piipahtaa.

Oppilaat vaativat opettajalta paljon enemmän aikaa kuin ennen. Käytännössä esim. matematiikan tunneilla joidenkin oppilaiden vieressä pitäisi istua koko ajan ja auttaa. 

Erityisoppilaat saavat kyllä tukea samaan aikaan laaja-alaisen erityisopettajan luona. Mutta mitä opettaja voi tehdä, jos suuria matematiikan ongelmia on vaikkapa viidellä-kuudella muulla oppilaalla? 

Kaikki yksilöllistäminen vaatii opettaja paljon ennakkovalmisteluja, suuressa luokassa vieläpä hyvin paljon. Uudessa opetussuunnitelmassa on paljon elementtejä, jotka vaativat opettajilta paljon suunnitteluaikaa.

Jos siirrytään Välijärven esittämiin todelliseen yksilölliseen opiskeluun tai vuosiluokkiin sitomattomaan opiskeluun ja etenemiseen, opettajat joutuvat hajoamaan niin pieniin osiin, että sitä on nykytietämyksellä vaikea kuvitella.

Kun osia, oppilaita luokassa on paljon, opettaja hajoaa vieläkin pienempiin osiin.

Nyt viimeistään on tosissaan alettava puhua luokkakoon merkityksestä. Ei niitä erityisopettajia luokkiin tullutkaan inkluusion myötä. Opettajat jätettiin yksin.

Luokkakoko lakiin ja sassiin.

Olen esittänyt:

- 1.-3. luokat 20 oppilasta
- 4.-9. luokat 24 oppilasta

OAJ on esittänyt:

- 20 oppilasta

Käy.

Koulu on yhteiskunnan peili

Yle 8.8.

Selvitys: Oppilaat eriarvoistuvat ja osaamistulokset tippuvat - Professori perää peruskouluun mittavaa remonttia

Peruskoulu on suomalainen 1970-luvun huippuinnovaatio. Puolessa vuosisadassa se on kuitenkin jäänyt ajastaan jälkeen, kertoo tuore selvitys. Koulussa ei viihdytä, oppimistulokset laskevat ja yhä useampi uhkaa pudota kyydistä. Tutkijan mukaan koulu ei ole enää kaikille tasa-arvoinen.

Suomalaisen koulun kuningasidea, tasa-arvo, ei toteudu, sanoo Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksen johtaja, professori Jouni Välijärvi.

Välijärven koostama, vielä julkaisematon, muun muassa PISA-tutkimusten aineistoon pohjautuva Oma Linja -selvitys kertoo koulumaailmasta karua kieltä. Sen mukaan suomalainen peruskoulu on jäänyt ajastaan ja oppilaiden väliset erot ovat kasvaneet.

Eriarvoistuva peruskoulu lisää selvityksen mukaan myös nuorten syrjäytymisriskiä – jokaisesta suomalaisesta ikäluokasta jopa 10 000 nuorta on syrjäytymisvaarassa, vaarassa jäädä ilman jatkokoulutuspaikkaa. Syynä ovat ennen muuta puutteet perusosaamisessa, lukemisessa, laskemisessa ja opiskelutaidoissa.

Blogini kantava idea on koulutuksellinen tasa-arvo. 

Professori Jouni Välijärvi on pohtinut koulutuksellista tasa-arvoa ja syrjäytymisriskiä koulun ja eritoten Pisa 12 näkökulmista.

Odotan suurella mielenkiinnolla vielä julkaisematonta Pisa-tutkimusten aineistoon pohjautuvaa Oma linja-selvitystä.

Huomioita:


1.

Pisa 12 -tutkimuksen otos ihmetyttää (Properuskoulu 10.1.2014)

Pitää muistaa:


PISA 2012 -mittaus toteutettiin 311 koulussa, joista testiin valittiin kaikkiaan 10 157 oppilasta. Ruotsinkielisiä oppilaita otoksessa oli 1 753 ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita 2 426. 

Kaikki ruotsinkieliset koulut valittiin mukaan, samoin kaikki sellaiset koulut, joissa oli vähintään viisi maahanmuuttajataustaista oppilasta.

Otoksessa oli ruotsinkielisiä oppilaita 17 % ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita 24 %. (Pisa 12)


Tutkijat korostivat, että kokonaistulokseen yliotostaminen ei vaikuta.

Julkisuudessa hyvin harva ihmetteli yliotostamista. Ainakin minä ihmettelin asiaa omassa blogissani, samoin Osmo Soininvaara.

Vaikuttiko näytteen valinta Pisa-katastrofiin? (Soininvaara.fi 8.12.)

Pisa 12 oli kansainvälinen 15-16 vuotiaiden koulutaitoja vertaileva tutkimus. 

Mielenkiintoista on, että näistä tutkituista 17,6 prosenttia 8.-luokkalaisia ja 2,0 prosenttia 7.-luokkalaisia. Lähes joka viides tutkituista ei ollut ysiluokkalainen eli peruskoulun päättövaiheessa.

Vielä mielenkiintoisempaa on, että lähes joka neljäs tutkituista oli maahanmuuttajataustainen. Maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat kasautuneet tiettyihin kouluihin sekä pääkaupunkiseudulla että muualla. Esim. Turun Varissuon koulussa on maahanmuuttajataustaisia oppilaita reippaasti yli 70 %. 


Osaamisen ongelmat korostuvat lisäksi maahanmuuttajalapsia ja -nuoria tarkasteltaessa. Ensimmäisen polven maahanmuuttajat ovat 2,5–3 vuotta saman ikäisiä kantasuomalaisnuoria jäljessä. Taustalla on ennen muuta kielellisiä vaikeuksia. (Yle 8.8.)


Keskiluokkaisten akateemisten perheiden vanhemmat eivät mielellään laita lapsiaan maahanmuuttajavaltaisiin kouluihin. Pääkaupunkiseudulla osa ihmisistä valitsee jopa asuinpaikkansa koulun mukaan tai sitten lapset laitetaan sukkuloimaan ratikoilla ympäri Helsinkiä ns. paremman koulun perään.

Vanhempien koulutus periytyy voimakkaasti (Iltalehti 9.8.2016)


2.

Yhteiskunnallisen tasa-arvon repeäminen oli nähtävissä jo 1990-luvun alussa, kun globalisaation ja uusliberalismin tuulet alkoivat puhaltaa. 

On täysin selvää, että yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat kouluun. Sanotaan, että koulu on yhteiskunnan peili.

Pisa-tutkimuksissa tutkitaan koulutaitoja koulun ja oppimisen näkökulmasta. Näkökulma on siis ahdas.

Osa lapsista on tavallaan lyötyjä ennen kuin he edes ovat aloittaneet koulutaipaleensa, mikä näkyy koulussa varsinkin peruskoulun alaluokilla. Erot ovat suuria kouluvalmiuksien suhteen.  


3.

Koulutuksen rahoitusta on vähennetty rutkasti hallituskoalitioista huolimatta. 

Näyttää siltä, että komeista vaali- ja juhlapuheista huolimatta vallalla on hyvin koulukielteinen ajatusmaailma. Joskus tuntuu siltä, että koulusta säästäminen on jonkinlainen yhteinen hiljaisesti hyväksytty agenda. 

Opettajilta on viety eväitä opettaa. 

Suurin osa koulun menoista on palkkakuluja. Opettajan palkka koostuu pääasiassa pidetyistä oppitunneista. Koulun kurjistaminen näkyy hyvin mm. palkkakuiteista.

Täysin palvelleen luokanopettajan palkkakehityksestä (Properuskoulu 28.5.2016)


4.

Digitalisaatio on vaikuttanut lasten keskittymiskykyyn ja motivaatioon. Valistunut Facebook-toverini käyttää termiä pilipalisaatio.

Lapset leikkivät huomattavan osan ajastaan erilaisilla härpäkkeillä. Ne palkitsevat välittömästi, kun taas opiskelu vaatii itsekuria ja pitkäjännitteisyyttä.

Ei jakseta lukea yhtäkään romaania loppuun. Joissain paikoissa ollaan luopumassa oppikirjoista lähes tyystin. 

Lapsia lähetetään koulun käytäville pädeineen yksin opiskelemaan. Tosiasiassa heidän opiskeluaan on mahdotonta valvoa. Osa oppilaista leikkii pädeillään opiskelun sijaan.

Hämmästyttävintä on, että koulu on lähtenyt digitalisaation kyytiin täydellä voimalla ja naiivisti. Suomen kouluissa tehdään nyt hyvin uskaliasta kokeilua, jonka lopputuloksesta ei ole tietoa. Vetureina ovat tietysti härpäkekauppamiehet.

Pädit ja tietokoneet ovat oiva apuväline, mutta nyt niistä on tehty itsetarkoitus miettimättä sen tarkemmin, mihin niiden kanssa jatkuva leikkiminen voi johtaa.

Olemmeko unohtaneet työn merkityksen opiskelussa?


5.

Inkluusio on iskenyt peruskouluun täydellä tuhovoimalla. 

Luokan- ja aineenopettajat on jätetty yksin. Oppimiseen suunnattuja resursseja on vähennetty

Harvat koulussa toimivat erityisopettajat ovat ylikuormitettuja. Oppilaat, joilla on lieviä luki- tai matematiikan häiriöitä eivät saa enää tarvitsemaansa tukea, koska laaja-alaisten erityisopettajien ryhmät ovat täynnä inklusoituja erityis-  ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita.

Moni opettaja odottaa pelonsekaisin tuntein seuraavan Pisa-tutkimuksen tuloksia.


6.

Ylen artikkelissa Välijärvi ehdotti ratkaisumalleja ja kyseenalaisti nykyisen koulujärjestelmän peruskiviä. Jotta pohtimista ja keskustelua syntyisi, esitän vastakysymyksiä.

- Mitä jos peruskoulu ei olisikaan kaikille sama?

Onko peruskoulu enää silloin peruskoulu? Johtaisiko kehitys silloin pikkuhiljaa erilliskoulujärjestelmään?

Olen jo pitkän aikaa miettinyt, että onko tämän jatkuvan peruskoulun kurjistamisen lopullisena tavoitteena erilliskoulujärjestelmä? Ajatellaanko niin, että kaikkia ei ei enää kannatakaan kouluttaa hyvin? 

- Pitäisi harkita entistä yksilöllisempää perusopetuksen järjestämistä.

Yksilöllinen opetus vaatii entistä enemmän resursseja. Pelkästään yksittäisten opettajien selkänahasta yksilöllistämistä ei voida repiä. 

Pitäisi palkata lisää erityisopettajia. 

Yksilöllisessäkään opetuksessa pelkkä tiedon pariin ohjaaminen ei riitä. Tukea on annettava niin heikolle, mutta edistyneillekin oppilaille, myös lahjakkaille. 

Onko jatkuva yksilöllistäminen oikea tie? Jospa vastaus löytyykin yhteisöllisyydestä?

- Entä jos opiskelua ei sidottaisikaan vuosiluokkiin?

Miten silloin käy yhteisöllisyyden?

Jo nyt jotkut yläkoulun oppilaat kokevat itsensä irrallisiksi.

- Jos lähtökohtana olisikin tietyn tason saavuttaminen peruskoulun aikana? 

Mitä sitten tehdään, kun asetettuja tavoitteita ei saavutettakaan?

Viime OPS-kierroksella asetettiin eri oppiaineisiin oppilaille sekä hyväksytyn että hyvän suorituksen kriteerejä. Juuri mitään ei tehty, kun oppilas ei saavuttanut hyväksytyn kriteerin rajoja. Oppilas vain livahti peruskoulusta, katsottiin läpi sormien.

Luokalle jättäminen tai muuten opiskelun pidentäminen ei ole suotavaa, koska sellainenhan lisää kustannuksia.

-  Entä jos valinnaisuutta lisättäisiin entisestään?

Käykö silloin niin, että motivoituneet  akateemisten perheiden lapset valitsevat kunnianhimoisen opiskelupaletin, ja muut vetelevät sieltä, mistä aita on matalin?

Tasokurssit peruskoulun alkuvaiheissa olivat täyttä murhaa. Käytännössä oppilaan yhteiskuntaluokka määritteli  valinnan.

- Voisiko yläluokkalainen suuntautua opinnoissaan nykyistä enemmän omien tulevaisuuden suunnitelmiensa mukaisesti?

Miten 15-16-vuotias oppilas voi tietää, mitä hän tulevaisuudessa tekee? Onko hän valmis tekemään kovia tulevaisuuteen tähtääviä valintoja, kun se oma moposkootteri on sillä hetkellä se tärkein asia?

Varsinkin pojat vielä yläkoulussa ovat aivan ulalla tulevaisuutensa suhteen. Otan esimerkiksi itseni. Vasta lukion jälkeen armeijan punkassa minulle valkeni, että voihan sitä opettajaksikin ruveta.

Ennen suuntauduttiin tulevaisuuden suunnitelmien mukaan, osa oppilaista meni oppikouluun, osa jäi kansakouluun ja meni sieltä kansalaiskouluun. Järjestelmää kutsuttiin erilliskoulujärjestelmäksi.


7.

Monessa asiassa olen Välijärven kanssa samaa mieltä, joihinkin hänen ehdotuksiinsa suhtaudun hiukan epäillen. Sitäkään en tiedä, olivatko Välijärven kaikki kyseenalaistemiset pitkällisen pohdinnan tuloksia vai nopeita vastauksia toimittajan kysymyksiin suorassa tv-lähetyksssä. 

En lähtisi kyseenalaistamaan nykyisen koulujärjestelmän peruskiviä, koska riskinä on, että silloin rojahtaa koko talo. Sitä en kiellä, etteikö peruskorjausta tarvittaisi. Sitä paitsi siinä ensimmäisessä Peruskoulun OPS:ssa, Valkoisessa Popsissa, on paljon nykypäiväänkin sopivia osia. 

Joka tapauksessa Välijärven avaus on vahva ja hyvä pohja keskustelulle.

Hyvää keskustelun avausta pitää kirjoituksillaan yllä myös emeritusprofessori Kari Uusikylä blogissaan.

Niin, ja pystyykö kasvatustiede ylipäätään vastaamaan yhteiskunnan ongelmiin, edes peruskoulun?

Yhä useampi oppilas pärjää heikosti

HS 10.2.

Raportti: Heikosti pärjääviä oppilaita Suomessa yhä enemmän

Matematiikassa, luonnontieteissä ja lukemisessa heikosti pärjäävien oppilaiden lukumäärä on noussut Suomessa viime vuosina, kertoo OECD:n tänään julkistettu raportti. Vuosien 2003–2012 välillä oppilaiden heikkotaitoisten oppilaiden määrä matikassa ja lukemisessa on noussut noin 5,5 prosenttiyksikköä ja luonnontieteissä vuosina 2006–2012 yli kolme prosenttiyksikköä.

Jyväskylän yliopiston professorin Jouni Välijärven mukaan muutos on dramaattinen ja kielteinen.

”Vuoden 2006 jälkeen heikosti osaavien oppilaiden osuus on kasvanut lukutaidossa Ruotsin ohella nopeammin kuin missään muussa maassa. Myös matematiikassa tulokset ovat heikentyneet voimakkaasti”, sanoo koulutuksen tutkimuslaitoksella työskentelevä Välijärvi.

Vanhoihin Pisa-tuloksiin perustuvan raportin mukaan etuoikeutettujen ja vähäosaisien oppilaiden ”sekoittaminen” kouluissa vähentää huonosti pärjäävien oppilaiden määrää. Sen sijaan se ei huononna hyvin pärjäävien oppilaiden koulumenestystä, jos oppilasaines ja opetusresurssit jakautuvat koulussa tasa-arvoisesti.

”Raportin tulos on tärkeä ja yhteys yllättävän voimakas. Se antaa vahvaa tukea niille periaatteille, joiden varaan suomalainen peruskoulu on rakennettu”, Välijärvi sanoo.


Muutos on dramaattinen, mutta käytännön opetustyötä tekeville tulos ei ole yllättävä. 

Vielä dramaattisempia uutisia tullaan otsikoimaan, kun mukaan tulevat viime vuodet, 2013-2015. Kuten aina, tutkimukset tulevat jälkijunassa, siksi ei olisi pahitteeksi, että kuunneltaisiin ajoissa myös opettajia, jotka ovat aina ajan hermolla.

Yleensä ei opettajia kuunnella.

Heikosti pärjäävien oppilaiden määrän kasvua voidaan tarkastella kahdelta kannalta, jotain on tapahtunut koulussa, mutta myös koulua ympäröivässä yhteiskunnassa.

1.

Koulutuskeskusteluissa tuijotetaan aivan liikaa itse kouluun. Ei tajuta, että yhteiskunnassa voi tapahtua rajuja muutoksia, jotka vaikuttavat kouluun, tietenkin myös oppimistuloksiin.

Yhteiskunta on totisesti muuttunut, ei ole pyrittykään siihen, että kaikilla ihmisillä menisi hyvin. Suomessa köyhien määrä on kasvanut dramaattisesti. Meillä on puhuttu paljon suhteellisesta köyhyydestä, mutta pikkuhiljaa on alettava puhua absoluuttisesta köyhyydestä.

Todella köyhä on todella köyhä myös Suomessa. 

Köyhien keskuudessa on yllättävän paljon lapsiperheitä. Karmeaa on, että köyhyydestä on tullut periytyvää. Koulutuksen kannalta ongelmallista on, että köyhyys passivoi. Koulutuskaan ei enää nosta kuten vielä pari vuosikymmentä sitten.

Yhteiskunnan kahteen napaan on tunkua, vaikka siihen toiseen päähän ei halutakaan.

Ruokajono hätkähdyttää somessa – "Päättäjät eivät ymmärrä, millä rahalla jotkut tulevat toimeen" (MTV 5.2.2016)

Koulutuksen jatkuva hivuttava kurjistaminen on myös selkeä yhteiskunnallinen syy. Kurjistamista on tehty hallituksesta riippumatta koko ajan 1990-luvun lamasta lähtien.

Olen varma, että kurjistamisella on ollut selvä idea. 

Joidenkin ryhmien päämääränä on ollut viedä tilanne siihen pisteeseen asti, että aletaan huutaa yksityiskoulujen perään. Olen kirjoittanut asiasta jo monen vuoden ajan. Nyt keskiluokka suurissa kaupungeissa ratkaisee asian liikuttamalla lapsiaan ns. heikoista kouluista oletettuihin ns. hyviin kouluihin. 

Kaikkein hulluinta asiassa on, että esim. Helsinki on omilla päätöksillään vauhdittanut tätä kehitystä. 1990-luvun lopulla kouluja kehotettiin profiloitumaan, ja niin Helsingissä on peruskouluja, joissa on jopa pääsykokeita. 

2.

Itse koulutusjärjestelmä  on tehnyt lähes kaikkensa, että oppimistulokset laskevat.

Opetussuunitelmia on vaihdettu suhteellisen tiuhaan, on ollut koulujen opseja, kuntien opseja, alueiden opseja, nyt on vuorossa jonkinlainen valtiojohtoinen ops, jota kunnat on päästetty sorkkimaan. 

Opseissa on sekoiltu, on ajauduttu paniikkiratkaisujen sarjaan.  

Äidinkielen oppiminen on opiskelun suhteen ratkaisevaa. Koulussakaan ei lueta kuten pitäisi. Pienille oppilaille ei ehditä kunnolla lukea satuja, eivätkä isot oppilaat kerkiä lukea romaaneja. Kodeissa lapset eivät lue romaaneja juuri ollenkaan.

Nyt koulun nurkkiin rakennetaan guru cafeja, oppilaita sijoitellaan ympäri taloa yksikseen oppimaan. Hilpataan paikasta toiseen, oleskellaan käytävillä ja nurkissa. Saadaan ainakin tilasäästöä, kuten opetustoimesta on todettu. Peruskoulussa ei oppimista pitäisi jättää oppilaiden vastuulle, lapset ovat vielä pieniä.

Lapset on koneellistettu sekä kotona että koulussa, kotona kännyköitä ja pleikkareita, koulussa tabletteja ja muita värkkejä, vaikka nykylapset janoavat ennen kaikkea rauhaa ja hidasta aikaa.

Pitkäjännitteinen asioiden opiskelu on useille lapsille vaikeaa, mikä näkyy siinä, että kaikki oppilaat eivät osaa mm. kertotaulua, kun he menevät yläkouluun. Ja nyt jotkut uskalikot ovat panemassa ulkoaluvun pannaan. He eivät ota huomioon mm. sitä yksinkertaista asiaa, että matematiikka perustuu melkein aina ennen opittuun, jakolaskua ei opi ilman kertotaulun hallintaa.

Hyvin yllättävää on, että Välijärven mukaan Pisa-tutkimus kertoo, että oppilaiden tason mukainen ryhmittely esimerkiksi matematiikan tasoryhmiin on yleistynyt myös Suomessa.

Kovin on meillä lyhyt muisti, 1980-luvulla todettiin, että tasoryhmät kasvattivat tasoeroja, heikot heikkenivät entisestään.

Inkluusion vaikutus ei vielä näy tuloksissa. Opettajat joutuvat keskittymään muutamaan oppilaaseen, kun luokassa ei muuta apua löydy. Apua luvattiin, mutta sitä ei tullut.

Inkluusion myötä opetuksen tasoa on jouduttu laskemaan, koska muuten heikosti oppivat oppilaat väsähtävät, mikä usein merkitsee häiriöitä luokissa.

Isoissa kaupungeissa myös maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä on selkeästi kasvanut, mikä vaikuttaa oppimistulosten laskuun.

Yksittäisillä kunnilla on peruskoulun suhteen liikaa päätäntävaltaa. 

Osa kunnista on pitänyt peruskouluaan säästöautomaattina, jotkut kunnista ovat niin pieniä, että niissä ei ole riittävästi osaamistakaan.

Kun siirrytään maakuntahallintoon, on hyvin mielenkiintoista nähdä, siirtyykö peruskoulutus maakuntien ohjantaan ja hallintaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tapaan. Silloin ainakin kouluhallinnon osaaminen tiivistyisi, samalla voitaisiin selvästi pienentää kuntien kouluhallintoa.

Toivottavasti v. 2016 opetussuunnitelman jälkeinen ops olisi keskitetty ops, jossa kunnallista osuutta ei olisi ollenkaan. Tänään kuulin, että Vantaalla on suunniteltu niin, että koko peruskoulun kielioppi opiskeltaisiin alakoulussa. Viides- ja kuudes luokka sujuukin sitten rattoisasti kielioppihölkässä. 

Tapetaan viimeinenkin into romaaneihin ja lukemiseen. Siinä sitten ollaan.