Gustave Dore (1832- 83), lempikuvittajani, jumalainen taiteilija
Iltalehti 15.2.
Tutkimus: Punahilkka-satu pelottaa lapsia
Klassiset sadut kuten Punahilkka ja Lumikki saattavat vaipua unholaan, mikäli on uskominen tuoreeseen tutkimukseen. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan monien vanhempien mielestä perinteiset sadut ovat liian pelottavia lapsille, eivätkä he lue niitä.
Erityisesti Grimmin veljesten Rumpelstiltskin on joutunut perheissä pannaan, koska tarinassa pelotellaan lapsia sieppauksella.
Myös Punahilkka, Lumikki ja Kultakutri ovat vanhempien mielestä liian pelottavia lapsille. Vanhempien mukaan Punahilkka-sadun susi saa lapset itkemään. Taas Kultakutri ja kolme karhua on vanhempien mielestä huono satu, koska se kannustaa varastamaan.
Yli puolet tutkimukseen vastanneista ei myöskään lukenut lapsilleen Tuhkimon tarinaa, koska se antoi heidän mielestään väärän kuvan naisen asemasta.
Tutkimukseen osallistui 2000 aikuista.
Luin Grimmin sadut muutama vuosi sitten kakkosluokkalaisilleni. Sadut olivat hyvin opettavaisia paitsi yksi satu, jossa paha voittikin hyvän. Oppilaat olivat hyvin hämillään ja hiljaa. Luin oppilaitteni silmistäni kysymyksen, "miksi näin kävi?"
Tovin päästä vaaleatukkainen ja älykäs oppilaani Kalle viittasi ja kysyi: "Miten nyt paha voitti, koska aina ennen hyvä voitti?" Mietin hetken ja vastasin, että ehkä Grimmin veljekset ajattelivat, että oikeassakin elämässä paha voi joskus voittaa.
Lapsille pitää lukea satuja.
Sadut ovat opettavaisia, Punahilkkakin. Saduissa on onnellinen loppu, joka omalla tavallaan antaa toivoa. Loppujen lopuksi hyvä voittaa pahan. Satujen avulla lapsi alitajuisesti oppii, että elämä on hyvän ja pahan taistelua.
Satuihin ei uskota.
Lapsetkin ymmärtävät sen. Sadut eivät ole arkitodellisuutta, vaan mielikuvitusta. Satuja kertomalla aikuiset ruokkivat lasten mielikuvitusta.
Sadut opettavat lapsia käsittelemään monia tunteita, myös pelkoa.
En voi ollenkaan käsittää vanhempia, jotka eivät lue lapsilleen Punahilkkaa tai Hannua ja Kerttua, Lumikkia tai Kultakutria. Satujen avulla vanhemmat voivat käsitellä lastensa kanssa niinkin luonnollista asiaa kuin pelko. Kuka muu kuin oma isä tai äiti on turvallisempi ihminen selittämään lapselle mitä pelko on? On paljon parempi kohdata ja käsitellä pelkoa isän tai äidin sylissä kuin jossain muualla ilman ymmärrystä ja turvaa.
Iltalehti:
Yli puolet tutkimukseen vastanneista ei myöskään lukenut lapsilleen Tuhkimon tarinaa, koska se antoi heidän mielestään väärän kuvan naisen asemasta.
Mitä ihmettä?
Tuhkimo on silkkaa satua ja fantasiaa. Kyllä jotkut vanhemmat ovat täysin pihalla, jos ei näin yksinkertaista asiaa tajuta.
Sukupuoliroolien oppiminen on silkkaa mallioppimista, aluksi tyttö matkii äitiänsä, poika isäänsä. Paras naisen malli on oma äiti, ei siinä paljon tuhkimot paina. Jokaisen pikkutytön on annettava elää prinsessavaiheensa.
Herää kysymys, minkälaisia satuja yli puolet vanhemmista lukee lapsilleen, kun Tuhkimokaan ei kelpaa? Lukevatko he lapsilleen minkäänlaisia satuja? Jos suurennuslasilla aletaan tutkia satuja ja tarinoita, ei tuollaisen logiikan mukaan lapsille voi kertoa tarinan tarinaa.
Kaikenhuippu on, että suurin osa lapsista saa katsoa televisiosta millaista soopaa tahansa. Kovinkaan moni ei meistä valvo tarkkaan, mitä lapset puuhastelevat tietokoneensa kanssa. Miten he silloin käsittelevät pelkoa ja millaisia roolimalleja he saavat?
Ylisuojelevuudessa ollaan menty aivan liian pitkälle.
Olen huomannut, että jotkut lapset eivät kestä minkäänlaisia pettymyksiä. Kun kotona suojellaan aivan kaikelta,
jopa saduilta, on todella vaikea kestää vastoinkäymisiä. Olen miettinyt, että koulupuukotus ja -ampumatapaukset voivat johtua siitä, että lapselle ei ole opetettu, kuinka kestetään vastoinkäymisiä.
En voi ymmärtää, että lasta
suojellaan saduilta. Minkälaisia raatoihmisiä silloin ollaan kasvattamassa?
Lapselle ei voi olla mitään turvallisempaa kuin istua isän tai äidin sylissä kuuntelemassa satuja.
Lapsi voi kysellä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä ja saada vastauksia kysymyksiinsä omilta vanhemmiltaan. Pikkuhiljaa lapsen kysymyssarjoista alkaa kehkeytyä keskusteluja.
Muistan hyvin varhaislapsuuteni kauneimmat hetket. Kun muut aikuiset olivat töissä, isoäitini, jota mammaksi kutsuttiin, nosti minut syliinsä keinutuoliin. Mamma kertoi satuja ja tarinoita, lauleskeli minulle tuu-tuu-tupakkarullat ja hämeen härkätiet. Siinä sitä keinuttiin.
Mamma kertoi minulle hyvinkin traagisia tarinoita lähihistoriasta noin viidentoista vuoden takaa, kun Suomessa sodittiin. Opin varhain käsittelemään pelkoa ja monia muita tunteita. Perusturvallisuudestani tuli vankka kuin vuori, minä en koskaan ole kaatunut kuin eteenpäin.
Ota ihmeessä lapsesi syliisi ja lue hänelle satuja.
Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku. Tap, tap, tap.
Tekstit
