maanantai 6. toukokuuta 2013

Hei, taas meitä syyllistetään



Suomen Vanhempainliitto haluaa kaksivuotisella kampanjallaan herättää keskustelua vastuullisesta vanhemmuudesta ja aikuisten yhteisestä tehtävästä taata lapselle hyvä elämä.

Mitä asioita hyvään elämään kuuluu? Mitkä tekijät häiritsevät lapsen kasvua? Mitä minä voin tehdä, jotta omilla, ja toistenkin lapsilla olisi edellytykset hyvään elämään?

Vanhemman ja kasvattajan osa ei aina ole helppo. Epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunne tulevat monelle vanhemmalle tutuiksi. Kasvatustehtävää häiritsevät myös monet ulkoiset tekijät. Niiden torjuminen ja suodattaminen vaatii rohkeutta, tahtoa ja aikuisten keskinäistä yhteistyötä.

Meillä aikuisilla on valta ja vastuu tarjota lapsille hyvä elämä ja tie kohti hyvää aikuisuutta. 


Kuten Vanhempainliitto ilmoittaa, kampanjalla on tarkoitus herättää keskustelua vastuullisesta vanhemmuudesta. Räväkät julisteet ovat osa kampanjaa. Tarkoitus ei ollut aloittaa uutta talvisotaa.

Kampanjan alku on onnistunut, koska keskustelu on ollut hyvin värikästä. 

Vanhempainliiton kampanjalla on selvä tilaus. Osalta vanhempia on vanhemmuus kadonnut. Eletään kuin ikuista murrosikää:


Opettajaäiti yleisönosastolla: Annoin 4-vuotiaani maistaa alkoholia (Iltalehti 5.5.)

- Minun mielestäni lapset voivat maistaa tilkan aikuisen lasista. Tähän se kiinnostus onkin meillä loppunut, Korhonen sanoi IS:lle.

Korhonen ei pidä Vanhempainliiton kampanjaa sinällään huonona.

- Olen sellaista vastaan, että alkoholi on kokonaan kiellettyä, mutta 18 vuotta täytettyään saa vetää pään täyteen, Korhonen totesi.


Ei kotona lapsille kannata alkoholia tuputtaa. Kaikki tietävät, kuinka vakava ongelma alkoholi Suomessa on. Moni aikuinen tempoo viinaa kaksin käsin.

Tiina Korhonen ei ota huomioon, että myös lapsen toveripiiri kasvattaa. Törmäsin ongelmaan, kun yksi lapsistani jäi alaikäisenä kiinni ns. pilkkimisestä. Hän pyysi Alkon edessä aikuista ostamaan pullon siideriä. Siltä istumalta aloin huolestuneena soitella 15-vuotiaan lapseni kaveripiirin vanhemmille.

Ensimmäinen isä: "No problem, mun tytön ei tarvitse pilkkiä, ostin tytölle siiderit itse."

Toinen isä: "Joo, ei tässä mitään, ostin tytölle siiderit."

Isät välittivät alaikäiselle tyttärelleen alkoholia. Kolmannelle isälle en enää soittanut.


Lastenpsykiatri: Alkoholin maistattaminen turhaa (HS 5.5.)

Lapset eivät tarvitse alkoholikasvatusta, kommentoi kirjoitusta lastenpsykiatri, Pelastakaa lapset -järjestön ylilääkäri Jari Sinkkonen sunnuntaina.

"Alkoholi haittaa vakavasti lapsen fyysistä kehitystä samalla tavalla kuin äidin alkoholinkäyttö vaurioittaa sikiötä", Sinkkonen sanoo. Hänestä alkoholia ei pidä maistattaa lapsilla alkoholikasvatuksen nimissä.

"Oma näkemykseni on se, ettei vanhempien pidä juoda alkoholia oman lapsensa tai nuorensa kanssa, vaikka nuori olisikin jo 'varttunut nuori'. Alkoholi kuuluu aikuisuuteen", Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila toteaa.


Alkoholi kuuluu aikuisuuteen, jos silloinkaan. Moni valistunut varttunut nykynuori ei käytä päihteitä lainkaan.

Isot pisteet Vanhempainliiton hienolle kampanjalle. 

2 kommenttia:

  1. Itse, vaikka kasvatusoptimisti olenkin, olen näiden vanhemmuuskampanjoiden suhteen valitettavasti usein täyspessimisti. Kaikki muistamme hokemat "rakkaudesta ja rajoista" ja uudemman: "vanhemmuus on kateissa" tai rakastetun termin "yhteisöllisyys."

    Näitä kun hörisee, tapahtuu nyökyttelyä. "Juuri niin, meillä täällä tarvitaan nyt uutta yhteisöllisyyttä", sanoo Käpylän rauhankasvatusseuran puuhanainen Jutta-Kukka Mehiläinen. Naapurin mies Teemu Lapatossu huokaa: "Just."

    Kokemukseni mukaan se on aika usein kuitenkin vain valheellista näennäisyksimielisyyttä. Autapa armias, kun tuota kaunista abstraktiaa aletaan konkretisoida vaikkapa tietyn alueen yhteisesti sovittavan kotiintuloajan suhteen, niin siitä ei tule yhtään mitään. Saat kuulla olevasi suurin piirtein fasisti, jos toivot joitakin yhteisiä pelisääntöjä joista pidetään kiinni.

    Yksilön edut ovat nykyaikana aina suuremmat kuin yhteisön edut, vaikka yhteisöllisyydestä puhutaankin. Itse olen huomannut jopa korrelaation, että juuri ne jotka eniten puhuvat yhteisöllisyydestä ja muusta mukavasta pehmeältä kuulostavasta "yhteisestä", ovat usein kaikkein innokkaimpia omien vapauksien ja tuntemuksien korostajia.

    Itse olen myös aika antaa-kaikkien-kukkien-kukkia-vaan -ihminen, liikaakin, mutta sen verran militantti sittenkin, että minusta olisi hemmetin hienoa, jos lapsilla ja nuorilla esimerkiksi olisi(vaikkapa koulupiireittäin) yhteinen kotiintuloaika. Tuskinpa traumat hyökkäisivät siitä päälle aikuisiällä.

    No, maailma on moniarvoinen nykyään, ei/en voi mitään. Kaikki keksivät oman arvomaailmansa ja pelisääntönsä. Harmi. Lasten kannalta. Lasten on vain sopeuduttava arvaamattomiin aikuisiin, meihin,jotka eivät osaa sanoa ei kun pitäisi. Sääli.

    Jorma, Helsinki

    VastaaPoista
  2. Vanhempainliiton tämä kampanja on suoraan sanoen pölvästi. Pelottelevat todella törkeätä höpinää käyttäen.

    VastaaPoista