Koululiikunnan traumoja

 www.kirjastovirma.net

 

Silloin tällöin laitan yleistä mielenkiintoa herättäviä kirjoituksiani Uuden Suomen blogipalveluun. Siellä lukijoita on paljon ja kommentointi usein on hyvinkin värikästä. Palvelu siistiytyi kovasti, kun sinne nyt pitää kirjoittaa omalla nimellään. Ennen lyötiin kuin vierasta sikaa.

Nyt laitan tänne oman kommenttini hienoon koululiikuntaan liittyvään blogikirjoitukseen.

2.4. Uuden Suomen blogit

Henri Heikkinen: 

Koululiikunnan traumat alkavat helpottaa

Minä olen ollut lähes koko ikäni aika laiskanpulskea ja enemmän tai vähemmän ylipainoinen kaveri. Vapaaehtoista liikuntaa en ole oikeastaan harrastanut kuin varusmiespalveluksen aikana kymmenisen vuotta sitten - ja silloinkin kuntoisuuslomien perässä. Tässä viimeisten parin vuoden aikana olen pikkuhiljaa kuitenkin löytänyt liikunnan ilon, joka minulla oli viimeksi alle kouluikäisenä.

Hiihtäminen on ehkä koululiikunnan kruununjalokivi, mutta aivan yhtä hanurista oli oikeastaan kaikki muukin. Luistelu oli sitä serkun vanhoilla ruosteisilla hokkareilla kentän laitoja pitkin horjumista, kun jääkiekkoilijat tönivät ja lämivät kiekolla viereen. Cooperin testi osoitti säännöllisesti, että olet huonokuntoinen - ainakin niihin ammattiurheilijoihin nähden, joiden kanssa juokset. 

Joka ikinen joukkuelaji alkoi Auschwitzin erottelulla, jossa kukaan ei toivonut olevansa se viimeinen "ei me kyllä haluta tuota pulleroa joukkueeseen".

 

Ihan sama mitä lajia muistelee, kaikki koululiikunta oli paskaa. Aikuisiällä tämä on johtanut siihen, että ainoa liikuntamuoto, josta olen pitänyt, on ollut kuntosalilla käynti. Sitä kun ei koululiikunnassa juuri ollut, ja kun olikin, lihasvoimia ei ole koskaan tarvinnut hävetä, eikä salilla tarvinnut mitään kalliita varusteita. Sellaisen mielestä, joka jaksoi hädin tuskin tankoa nostaa, varmasti myös salireissut olivat ahdistavia.



Lapsena ja nuorena liikunnan pitää olla ensisijaisesti hauskaa, koska mitään muuta motiivia harrastaa liikuntaa ei normaalilla lapsella ole. Koululiikuntaa minun kokemukseni mukaan leimaa lähinnä koulukiusaaminen, nöyryytys ja toistuva häviämisen tunne. Mikäli liikunta ei ole lapsen mielestä hauskaa, ei häntä saisi siihen pakottaa. Negatiiviset vaikutukset voivat heijastua paljon pitemmälle aikuisikään kuin näennäinen liikunnan puute.

Enkeliporsaan vastaus: 

Henri: "Lapsena ja nuorena liikunnan pitää olla ensisijaisesti hauskaa, koska mitään muuta motiivia harrastaa liikuntaa ei normaalilla lapsella ole."

Nykykoululiikunnan ei pitäisi olla enää niin kilpailullista kuten kuvailit. Tavoitteena on liikunnan ilo.

Henri: "Koululiikuntaa minun kokemukseni mukaan leimaa lähinnä koulukiusaaminen, nöyryytys ja toistuva häviämisen tunne."

Tuollaista koululiikunta ei saa missään nimessä olla. Koulukiusaamista ei saa sallia missään muodossa.

Koululiikuntaa pitäisi pikemminkin lisätä kuin vähentää. Kolmasosa pojista putoaa kyydistä jo alakoulun yläluokilla, koska istutaan viihdevempainten ääressä päivästä toiseen. Liikkumattomus alkaa olla suuri ongelma.

Omassa koulussani on kolme kertaa viikossa WAU-kerhoja, joihin ohjataan niitä, jotka eivät liiku muuten ollenkaan. Tulokset ovat olleet hyvin rohkaisevia. WAU-toiminta on hyvin motivoivaa.

http://www.wau-ry.fi


http://www.properuskoulu.net/2013/02/liikunta-ja-w...

Suomessa on kouluissa liikuntaa vain pari tuntia viikossa, mikä kansainvälisesti ajatellen on hyvin vähän. Liikuntaa pitäisi olla peruskoulussa neljä tuntia viikossa.

Malli voisi olla esim. 2 tuntia nykyiseen tapaan, muina päivinä voisi olla joka päivä perusliikuntaa puoli tuntia kerrallaan eli 4 x 0,5 tuntia.

2 + 0,5 + 0,5 + 0,5 + 0,5

Välineet ovat aina ongelma. Omassa koulussani on jokaisella halukkaalle käytössä sukset ja sauvat sekä monot. Jääkiekosta olen siirtynyt kaukalopalloon sovelletuin salibandysäännöin. Joukkuepeleissä opetetaan ottamaan huomioon kanssapelaajat sekä vastustajat.

Kilpailuja ei juuri ole paitsi yleisurheilukisat, halukkaat saavat osallistua myös kunnan koulujen välisiin kisoihin.

Henri: "Joka ikinen joukkuelaji alkoi Auschwitzin erottelulla, jossa kukaan ei toivonut olevansa se viimeinen "ei me kyllä haluta tuota pulleroa joukkueeseen"."

Omilla tunneillani ei toimita noin, vaan opettaja tekee joukkueet. Kukaan ei jää viimeiseksi. Joukkueista tehdään myös tasaisia.

Ketään ei saa nöyryyttää.

Laitan muita nöyryyttävän tai haukkuvan oppilaan penkille istumaan. Peliin saa tulla vasta, kun oppilas lupaa, ettei törkeä käytös enää jatku.

Muita haukkuva oppilas ei saa todistukseen hyvää numeroa, vaikka olisi omassa lajissaan Suomen mestari. Toisten huomioon ottaminen kuuluu koululiikunnan arvioinnin kriteereihin.

Olen hyvin pahoillani, että kokemuksesi koululiikunnasta ovat tuollaisia. Ennen koululiikunta oli mitä oli.

Muistan minäkin jonkun liikunnanmaikan, hän ajoi joskus Volvolla kentän reunalle, veivasi sivuikkunan auki ja heitti futiksen ulos: "Pelatkaa pojat". 

Muutama poika pelasikin.

Lisäyksiä:

1. Se toinen maa Euroopassa, jossa koululaisilla on vain kaksi tuntia viikossa liikuntaa, on Albania.

Näillä mennään. Hävettää niin pirusti.

2. Poikien keskuudessa liikunta on hyvin suosittu oppiaine, ja siksi tärkeä. Liikunta lisää poikien koulumotivaatiota, joka kaikilla pojilla ei niin häävin korkeaa tasoa ole.

3. Koululiikuntaan kuuluu kannustavuus. Yritetään löytää jokaiselle sopiva laji, jota voi harrastaa. Painotetaan myös arkiliikunnan merkitystä.

"Pidetään huolta pienimmistä"

20.3. Vantaan kaupungin kotisivuilta, juttu menee myös kaupungin paperiseen tiedostuslehteen Vautsiin.

Vuoden Luokanopettaja: Pidetään huolta pienimmistä

Vuoden luokanopettajaksi valittu Kai-Ari Lundell Pähkinärinteen koulusta kantaa huolta lasten ja nuorten syrjäytymisestä ja toteaa, että ennaltaehkäisy ja ajoissa reagointi on kaiken a ja o ja maksaa itsensä monin kerroin takaisin. 

Luokanopettajaliitto valitsi Vuoden Luokanopettajaksi Kai-Ari Lundellin, joka on työskennellyt luokanopettajana Vantaalla peräti 33 vuotta.

Perusteena mainitaan, että Kai-Ari on monipuolinen peruskoulumies, joka on opettanut jokaisella luokka-asteella. Lisäksi hän on toiminut koulukirjastonhoitajana, kehittänyt koulunsa tietotekniikan opetusta ja ylläpitänyt koulun kerhotoimintaa.
Seuraavassa Kai-Ari kertoo näkemyksistään ja toiveistaan:

Olet viihtynyt Vantaalla jo 33 vuotta ja nähnyt peruskoulun muutoksen ja kehityksen. Mitkä asiat ovat menneet parempaan suuntaan ja mitkä asiat olivat urasi alkutaipaleella paremmin - opettajan näkökulmasta, entä oppilaan näkökulmasta?

Vuoden Luokanopettajaksi nimeäminen on hieno asia paitsi minulle myös vantaalaiselle opetuskulttuurille. Vantaalla tehdään hyvää työtä ja tulosta vähemmällä rahalla kuin muualla. On pakostakin keskitytty oleelliseen. Vantaalla vallitsee koulutuksellinen tasa-arvo ja koulujen väliset erot ovat pienet, mikä on erittäin hienoa. Vantaan koululaitos on aina ollut hyvin edistyksellinen. 

Suurin muutos opettajan työssä on ollut ryhmäkokojen radikaali pieneneminen. Kun aloitin työt, yli 30 oppilaan luokat eivät olleet mitenkään poikkeuksellisia, nyt opetan vain 19 oppilaan luokkaa! On aikaa yksittäiselle oppilaalle, mikä on tärkeää, koska tavallisiin luokkiin on alettu inklusoida erityisoppilaita. 

Kehitys on mennyt parempaan suuntaan. Ainoa ikävä puoli on, että resursseja ei ole riittävästi kuten urani alkuaikoina oli.

Oppilaat eivät ole kolmenkymmenen vuoden aikana kovin paljoa muuttuneet. Lapset ovat edelleen lapsia. Ennen väkivalta ja kiusaaminen oli kouluissa raaempaa, toisaalta nykylapset ovat lyhytjänteisempiä kuin ennen. Lapset ovat avoimempia ja välittömämpiä kuin ennen, toisaalta itsekkyys on lisääntynyt selvästi niin kuin muuallakin yhteiskunnassa. 

Olet ahkera bloggaaja ja otat kriittisestikin kantaa koulutuspolitiikkaan. Kuinka paljon blogissasi on seuraajia ja kommentoijia ja antaako sen ylläpito sinulle eväitä työsi tekemiseen?

Bloggaaminen kohentaa vireystilaani. Olen ollut aina aktiivinen kommentoija, mutta en aikaisemmin löytänyt oikeaa väylää. Blogi on nopea tapa kommentoida, mikä sopii minulle hyvin. Blogia seuraa noin 300 lukijaa päivässä, huippulukemat pyörivät 600 lukijan tienoilla. Jopa kesällä blogia luetaan 150 lukijan päivävauhtia, vaikka Enkeliporsas on silloin tauolla. 

Jotkut yleistä mielenkiintoa herättävät kirjoitukset laitan Uuden Suomen blogipalveluun, silloin lukijoiden määrä moninkertaistuu. Blogissani on muutamia aktiivisia ja älykkäitä vakikommentoijia, joten pidän kommentoinnin tasoa korkeana. Joskus keskustelu on ihanan rajua ja peistä väännetään surutta.

Vapaa-aikasi koostuu monesta erilaisesta aktiviteetista ja pyörii pitkälle lasten ja nuorten ympärillä. Mistä ammennat energian tähän kaikkeen?

Perhe on tärkeä. Minulla on vaimo ja viisi lasta ja kaksi lastenlasta. Kesällä olen mökillä, silloin en bloggaile, vaan jätän tietokoneet sun muut värkit pölyttymään. Enkeliporsas liihottaa silloin ilman huolen häivää ja röhkii mennessään. Talvisin seuraan aktiivisesti brittifutista, käyn saarilla pari kertaa vuodessa katsomassa matseja. Pääkohde on Liverpool ja Anfield Road. Perheeni kanssa matkustelen mielelläni muuallakin.

Onko sinulla terveisiä, mitä haluaisit välitettävän päättäjille, entä oppilaiden huoltajille tai kollegoillesi?

Syrjäytymisen ehkäisy on tärkeää. On puututtava ajoissa. Kaikki mahdollinen on sijoitettava esikoulun ja peruskoulun niveleen. Ennaltaehkäisy säästää resursseja valtavasti. Luokkien ryhmäkoot on pidettävä pieninä myös tulevaisuudessa.
Peruskoulua ei saa säästää hengiltä. Lähineuvolat ja puistotädit takaisin!

Tutustu Kai-Arin Blogiin osoitteessa http://www.properuskoulu.net

Terhi Karhuniemi, viestintäpäällikkö