Aivosähköhäiriöitä

Yle 6.2.

Jari Sinkkonen: Pitelemättömästi aggressiivisia lapsia yhä enemmän

 - 10-vuotias poika ajautuu hankaluuksiin koulussa hillitsemättömän aggressiivisuuden vuoksi.

Näin kuvailee tyyppipotilasta lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen.

Yli 30 vuoden kokemuksella puhuvan Sinkkosen näkemyksen mukaan ongelmat ovat lisääntyneet.

- Tälläisten pitelemättömästi aggressiivisten lasten määrä on ihan selvästi vuosien varrella kasvanut ja kyllä sitä sylttytehdasta pitää etsiä lasten kasvatuksesta ja yhteiskunnasta, täsmentää Sinkkonen.

Muutosta hän pitää vuosikymmenten takaiseen tilanteeseen nähden täysin käsittämättömänä.

- Osa selittyy lasten ylikuormittumisella ärsykkeistä. Liian paljon on tarjolla ääntä, meteliä ja hälyä, sekä visuaalisia ärsykkeitä. Kaikki tämähän yhdistyy konsolipeleissä, kertoo rakkaasta vihollisestaan Sinkkonen.

* * *

Varmaan kaikki peruskoulun opettajat voivat yhtyä Jari Sinkkosen näkemykseen siitä, että pitelemättömästi aggressiivisten lasten määrä on vuosien varrella kasvanut selvästi. Sinkkonen pitää muutosta käsittämättömänä. Pomminvarmasti hallitsemattoman aggressiivisuuden lisääntymistä ei voida kait millään yksittäisellä syyllä selittää. 

Tietokoneet ja konsolit alkoivat yleistyä noin kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt pelit kulkevat mukana taskuissa. Television katselu on lisääntynyt, samoin musiikin korvanappikuuntelu. Sinkkonen toteaa, että tarjolla on liian paljon ääntä, meteliä ja hälyä sekä visuaalisia ärsykkeitä. 

Itse olen aikaisemmin kirjoittanut aivosähköhäiriöisistä lapsista, jotka ovat pääosin, kuten Sinkkonen toteaa, pikkupoikia.

Aivosähköhäiriöt voivat johtaa hallitsemattomaan aggressiivisuuteen tai keskittymättömyyteen. Voi olla, että pahimmassa tapauksessa oppilas ei jaksa keskittyä viittä minuuttia kauempaa. 

- Lapset ovat liian vähän omissa oloissaan eivätkä lepää riittävästi. Lapsi kaipaa suloista joutenoloa ja spontaania leikkiä, sanoo lastenpsykiatri Sinkkonen. (Yle)

Olen viiden lapsen isä. Lapsista kolme on jo aikuisia, mutta kaksi heistä on vielä alakoululaisia.

Tunnen pistoksen sydämessäni, olemmeko ohjelmoineet lapsemme liiallisilla harrastuksilla ja valjastaneet heidät kaikenmaailman elektronisilla vempaimilla?

Onneksi omilla lapsillani on ollut aina parin kuukauden tauko kaikesta, pitkä ja vapaa kesä. Kesällä on täydellinen harrastustauko. Mökillä ei juuri katsella televisiota tai pelailla tietokonepelejä. Oleillaan vain ja elellään kuin ellun kanat.

Pelaamista olen yrittänyt rajoittaa laittamalla salasanoja tietokoneisiin ja määrittelemällä päivittäisen pelaamisajan tuntiin päivässä. Ongelma on, että koulun jälkeen lapset pörräävät myös kavereillaan, tiedän varmasti, kun he ovat sisällä, he pelaavat kimpassa.

Kun nyt kirjoitan tätä juttua, poikani odottaa koristreeneihin lähtöä. Hän paraikaa istuu sohvalla ja pelailee älypuhelimellaan. Nykylapset käyttävät odotushetkensä ja treenimatkansa älypuhelimen räpläämiseen.

Aivosähköhäiriöt tuovat uusia haasteita opettamiseen ja oppimisympäristöihin.

Olen tullut siihen tulokseen, että meidän pitää koulussa kaiken hälyn ja mölyn ja ylenmääräisen ärsykeroinan sijasta pyrkiä rauhaan, rauhalliseen ja jatkuvaan opiskelunvirtaan. Vältän projekteja. Oppikirja ja vihko ovat edelleen rautaa. Opettajan kerronta on valttia. Opetuksen herkkuhetkiä ovat rauhalliset ja eteenpäin vievät opetuskeskustelut.

Ei silti, käytän hyvin paljon dokumenttikameraa ja älytaulua. Dokumenttikameran avulla oppilaat oppivat järjestelmälliseen vihkon ja työkirjan käyttöön. Myös vastausten näyttäminen on helppoa, kun kameralla voi näyttää samaa oppi- tai työkirjaa, mikä oppilaallakin on.

Oppilaani istuvat jonoissa yksittäispulpeteissa, mikä auttaa opiskelussa keskittymiseen. Kun ryhmätöitä tehdään esim. leijonatunneilla (Lions Quest), äkkiä ne ryhmät silloin kasaan saadaan. 

Luokan etuseinää pidän lähes tyhjänä, ei turhia ärsykkeitä ollenkaan. Etuseinään en ripustele kuvistöitä. Kuvistöitä ei saa ripustella seinille hujan hajan, vaan työt on ripustettava kaikkien ripustussääntöjen mukaisesti. Seinille on jätettävä myös tyhjää tilaa. 

Seinien yleisvärinä valkoinen on ylivoimainen.

Luokka on pidettävä siistinä. Jokaiselle esineelle on paikkansa ja ne ovat käytön jälkeen palautettava juuri oikeille paikoilleen. Roskat roskikseen.

Kaikenlaista fyysistä ja henkistä sekasortoa on vältettävä.

Koulut ovat siirtymässä inkluusioaikaan. Erityisoppilaita alkaa virrata hiljalleen tavallisiin luokkiin. Erityisoppilaat tarvitsevat selkeän ja rauhallisen oppimisympäristön.

Munakellot kehiin!

Yle 12.10.

Ruudun liiallinen tuijottelu haitallista aktiivisillekin lapsille

Yli kahden tunnin päivittäinen television katselu tai tietokoneen ääressä istuminen näyttäisi olevan haitallista muutoin aktiivisillekin lapsille, Pediatrics-lehdessä julkaistussa brittitutkimuksessa todetaan.

Bristolin yliopiston tutkijat seurasivat hieman yli tuhatta 10 – 11-vuotiasta lasta viikon ajan. Lapset täyttivät päivittäin kyselyn, jossa tiedusteltiin television tai tietokoneen ääressä vietettyä aikaa. Lisäksi lapsilta kysyttiin heidän henkistä vointiaan kartoittavia kysymyksiä. Fyysistä aktiivisutta mitattiin kiihtyvyysanturilla.

Merkittävät psykologiset ongelmat ovat tutkimuksen mukaan 60 prosenttia todennäköisempiä niillä lapsilla, jotka olivat viettäneet ruudun ääressä yli kaksi tuntia. Todennäköisyys oli kaksinkertainen, jos lapsi oli viettänyt yli kaksi tuntia sekä television että tietokoneen ääressä.


Brittitutkimus tukee arkipäivän havaintojani.

Olen huomannut koulussa, että oppilaat, jotka viettävät aikaa ylenmäärin erilaisten viihderuutujen kanssa, väsyvät helpommin ja keskittymiskyky herpaantuu helpommin. Mitä nuorempi oppilas on, sitä helpommin se näkyy ulospäin. Eka- ja tokaluokkalaiset kertovat aivan avoimesti, että väsyttää, kun on tultu liikaa pelattua pleikkaria.

Vanhempien kannalta ongelma on, kuinka voi valvoa tehokkaasti lasten pelailua tai television katselua.

Otan esimerkin omasta elämästäni. Tulen töistä kotiin keskinmäärin neljän maissa, vaimoni myöhemmin. Lapset ovat omillaan noin kolme tuntia. Tarkoitus on, että he ensin tekevät läksynsä. Olemme sopineet kummankin lapseni parin luokkaroverin vanhempien kanssa, että lapset kulkevat koulumatkat yhdessä ja vuoropäivin viettävät iltapäivät jommankumman kotona. Usein läksyt tehdään hätäisesti, tehtäviä pitää tarkistaa myöhemmin.

Muksuilla on melkoinen kiire ulos leikkimään tai pelailemaan joko tietsikalla tai wiillä. Tarkkaa aikamäärää en tiedä. Kysyin juuri kuumepotilaspojaltani asiaa. Yhdeksänvuotiaan pojan vastaus oli hyvin epämääräinen: "Mä meen Allulle tai Konstalle, kyll me vähän aina pelaillaan". Yhdeksänvuotiaan ajankäsitys on vielä hämärä. Vähän pelailu tarkoittaa 20 minuuttia tai kahta tuntia ja kaikkea sen väliltä. Hieno Wii-peli Mario Kart vie pojat mennessään.

Pelien takia päivittäinen television katselu on suhteellisen vähäistä, Pikkukakkonen ja vähän päälle, mutta tietokonetta meillä käytetään kolme varttia per muksu per päivä. Miniclippiä pelailevat. Lisäksi oppimisalusta Fronterin kautta pelaillaan oppimispelejä, Vantaalla Fronteriin on liitetty WSOY:n oppimispelejä.

Kun olen paikalla, käytän munakelloa, koska oma ajantajunikin voi joskus olla hämärä, vaikka olen 54-vuotias mies. Munakello on lahjomaton, kun se pirisee, pelit on loppu.

Ruudun ääressä vietettyä kokonaismäärää on hyvin vaikea arvioida, mutta oletan sen olevan lapsillani juuri tuon kahden tunnin luokkaa.

Suomessa Nuori Suomi on kampanjoinut sen puolesta, että lapsen päivään kuuluisi vähintään kaksi tuntia liikuntaa ja korkeintaan kaksi tuntia tv- tai tietokoneruudun tuijottamista.

Oletetaan, että koulua on on noin viisi tuntia, 5 + 2 liikuntaa + 2 ruudun tuijottelua = 9 tuntia ja läksyt päälle. Omat lapseni käyvät kerran viikossa kuvataidekoulussa ja pianonsoittotunneilla ja koristakin pelataan.

Nykylapsen elämä on melkoisen ohjelmoitua.

Onneksi kesällä omat lapseni pyörivät maalla ja mökeillä, tietokoneista ja telkkareista ei ole tietoakaan. Uidaan ja saunotaan ja paistetaan makkaraa vaan.

Kun itse olin pieni poika, elettiin kuin ellun kanat. Korkeintaan kerran viikossa partiossa käytiin, ohjattua liikuntaa ei ollut ollenkaan, mutta muuten liikuttiin niin pirusti. Aina vanhemmat eivät tienneet, missä mentiin. Urheilukentillä ja metsissä ja raksoilla pyörittiin. Ja pihoilla pelattiin porukalla katulätkää, pingistä tai korista, ja paljon.

Telkkari tuli taloon, kun olin 7-vuotias, parhaiten muistan Mustan Orin ja myöhemmin sitten Batmanin. Lastenohjelmaa ei telkkarista silloin paljon tullut. Oli meillä sentään autorata ja pöytälätkäpeli ja ilmakivääri, ei sitä aivan virikkeettä sentään elelty.

Nykyvanhemmalla on iänikuisen huono omatunto. Luulen, että näin ei ennen ollut. Elettiin vaan, koska elämä oli monessakin mielessä yksinkertaisempaa.