Vihapuhetta musiikintunneilla

Aamulla lukiessani Hesarin Mielipidettä, hieraisin silmiäni. Filosofian sukupuolentutkimuksen tohtori ja dosentti Taru Leppänen väittää, että suomalaisuus on alakoulujen musiikinkirjoissa ensisijaisesti miehiin liittyvä asia.

Voi olla, että blogikirjoituksellani pistän pääni mehiläispesään.

Otteita Leppäsen mielipidekirjoituksesta:

HS 23.8.

Laulujen sisältämä nationalismi otettava puheeksi koulussa

Opetusmateriaaleissa saattaa olla vihapuhetta läheisesti muistuttavia piirteitä. Vihapuheen kannalta kiinnostavia ovat esimerkiksi alakoulujen  musiikin oppikirjasarjat ja niihin sisältyvät itsenäisyyspäivän viettoon liittyvät nationalistiset laulut.

 "Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen", todetaan peruskoulun opetussuunnitelmassa. Näiden arvojen tulisi toteutua musiikinopetuksessakin.

Suomalaisuus on alakoulujen musiikinkirjoissa ensisijaisesti miehiin liittyvä asia. Maamme-laulussa Suomi on "maa kallis isien". Siniristilipussa "Isät, veljet verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan. Ilomielellä sun jäljessäs käymme tein isäin astumaan". Kansallisuuden ja maskuliinisuuden sidos säilyy vahvana myös uudemmissa lauluissa. Vuodelta 1999 olevassa laulussa Nostetaan lippu salkoon todetaan maamme varttuneen "isoisän ikään".

Kasvatustieteilijä Sirpa Lappalainen on esittänyt, että suomalaisen heteroseksuaalisen maskuliinisuuden tärkeä rakennusosa on valmius puolustaa fyysistä kansallista tilaa. Musiikin oppikirjojen nationalistiset laulut ovat mukana kasvattamassa pieniä poikia tähän tehtävään.

Suomalaisuuden esittäminen maskuliinisena ja sen kytkeminen väkivaltaan ei edistä peruskoulun opetussuunnitelman toteutumista. Lauluohjelmiston sensurointi ei ole ratkaisu ongelmiin. Askel peruskoulun arvopohjan toteutumiseen olisi, että musiikin oppikirjoissa ja oppitunneilla nostettaisiin nationalismin, sukupuolen ja väkivallan teemoja esille ja käsiteltäisiin niitä kriittisesti oppilaiden kanssa. Tällaisenaan oppikirjasarjat eivät tarjoa välineitä kulttuurien kohtaamiseen liittyvien eettisten kysymysten käsittelemiseen.


Minä olen kokenut suomalaisuuden aina hyvin feminiinisenä. Suomen karttaa kuvataan usein Suomi-neitona. Kun opetan suomea ja sen kielioppia, oppiaineena on äidinkieli.

Äidinkieltä opetetaan koulussa noin viisi kertaa enemmän kuin musiikkia.

Nykymusiikkitunneilla lauletaan enää hyvin harvoin yllä kuvattuja kolmea laulua. Maamme ja Siniristilippu opetetaan kyllä ja niitä lauletaan yhdessä kerran vuodessa itsenäisyyspäivänä. Laulut kuuluvat suomalaiseen kulttuuriperintöön.

Ainakaan minä en rinnastaisi ko. lauluja vihapuheeseen.

Jos niitä musiikinkirjoja oikein kunnolla plaraa, niistä löytyy kaikenmaailman lauluja, jotka edistävät rauhaa ja ystävyyttä eri kansojen kesken.

Musiikinopetus ei ole irrallinen osa kaikesta muusta peruskoulussa opetettavasta.

Koulussa opetetaan mm. historiaa ja maantietoa, jotka auttavat oppilaita ymmärtämään asioita laajemmin. On ensimmäinen kerta, kun kuulen, että musiikinopetus sotii ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, demokratiaa jne. vastaan.

Leppänen ehdottaa, että musiikin oppitunneilla nostettaisiin nationalismin, sukupuolen ja väkivallan teemoja esille ja käsiteltäisiin niitä kriittisesti oppilaiden kanssa. Leppäselle totean, että musiikin tunteja peruskoulussa on hävyttömän vähän.

Jos musiikin opetussuunnitelmat kiinnostaa, kannattaa katsoa vaikka Myyrmäen alueellista opetussuunnitelmaa musiikin osalta.

http://www.edu.vantaa.fi/pahkis/ops/22_musiikki.htm

Musiikin opettamiseen kuuluu paljon muutakin kuin musiikin oppikirjat.

Leppäsen ehdottamia asioita käsitellään muissa oppiaineissa. Musiikintunneilla pitäisi keritä laulaa ja soittaa ja saada elämyksiäkin, tuottaa iloa lapsille.

Sirpa Lappalaisen lausehirviö "suomalaisuuden heteroseksuaalisuuden maskuliinisuuden tärkeä rakennusosa on valmius puolustaa fyysistä kansallista tilaa" on järjetön. Puhuuko Lappalainen miehisyydestä? 

Väite, että "musiikin oppikirjojen nationalistiset laulut ovat mukana kasvattamassa pieniä poikia tähän tehtävään" on vielä järjettömämpi. Siis musiikintunneilla opetetaan poikia sotimaan ja tappamaan? Olenko käsittänyt oikein?

On selvää, että 1940-luvulla kouluissa nostettiin puolustustahtoa ja isänmaallista henkeä laulamalla, mutta ne ajat ovat kaukana takana. Nykykoululaisista pyritään kasvattamaan rakentavia ja rauhaa rakastavia kansalaisia, olivat he se sitten poikia tai tyttöjä.

Vihakirjoittelua

Hulk

HS 2.8.

Opettajat: Vihapuhe näkyy äidinkielen kirjoitustehtävissä

Äidinkielet opettajat törmäävät peruskoulujen ja toisen asteen koulutuksen oppitunneilla vihapuheeseen melko usein. Oppilaat saattavat arvostella teksteissään ankaraan sävyyn esimerkiksi etnisiä vähemmistöjä, sanoo äidinkielen opettajien liiton puheenjohtaja, lehtori Minna Harmanen.

"Oppilailla on joistakin asioista tiukkoja mielipiteitä, joita ei perustella. Perinteisiä aiheita ovat esimerkiksi negatiivinen suhtautuminen ruotsin opiskeluun, maahanmuuttajiin ja erilaisiin ihmisiin."

Harmasen mukaan ilmiö ei ole uusi, vaan esimerkiksi ruotsin kielestä on kirjoitettu kärkkäästi jo useiden vuosien ajan. Oppilaiden kovasanaisimmat tekstit ajoittuvat yläkouluihin, sillä lukiossa mielipiteitä pitää jo osata perustella monipuolisesti.

"Kyseessä on samantapainen ilmiö kuin vihakirjoittelu netissä. Koulussa tietysti kirjoitetaan aina omalla nimellä ja se hillitsee monia."

Vihapuhe käsitteenä pulpahti voimakkaasti pintaan Oslon tragedian jälkeen.

On puhuttu paljon netin vihakirjoittelusta. Eilen asiaan otti vahvasti kantaa presidentti Halonen. Hän toivoi, että hallitus huolehtii, etteivät rasismi ja vihapuheet lisäänny. Kaikki toivovat samaa, mutta luulen, ettei hallitus pysty asiaan vaikuttamaan. Nettiä on mahdoton kahlita.

Tietenkin hallitus pystyy muuttamaan heikommassa asemassa olevien ihmisten elämää, jos niin halutaan. Syrjäytymiseen on puututtava ajoissa. Nuorille on taattava opiskelupaikat ja heidät on tavalla tai toisella työllistettävä mahdollisimman nopeasti. Ketään ei saa jättää roikkumaan tyhjän päälle katkeroitumaan. Viha pulppuaa katkeruudesta.

Koulussa ei vihakirjoittelua tule sallia ja kirjoitteluun on puututtava ja asiasta on keskusteltava. Vihaa toisia ihmisiä kohtaan ja rasismia sisältävät tekstit on lähetettävä kotiin vanhemmille luettaviksi vaikka kirjattuina kirjeinä. Ammuskelutapauksissa kaikki on tullut yllätyksenä ampujan vanhemmille.

Joskus tuntuu, että koulussakin ollaan liian sallivia kirjoittelun suhteen. Pidetään tärkeänä, että oppilas ylipäätään kirjoittaa. "On hyvä, että oppilas luo ja purkaa tuntojaan" sisällöstä huolimatta. Pitäisikö ottaa "punaiset henkselit" uudelleen käyttöön?

Nykykoulu on turhan suorittava. Hölkätään kurssista kurssin perään ja arvioidaan päivät pääksytysten. Jääkö opettajille aikaa oppilaiden aitoon kohtaamiseen?

Suomalaisten ampumatapausten jälkeen puhuttiin hurskaita koulun mielenterveyspalvelujen tärkeydestä.

Mitään ei ole tapahtunut. Kuraattoreita ja psykologeja on liian vähän, lääkärit käyvät kouluilla liian harvoin jos ollenkaan. Kouluterveydenhoitajista on tehty jonkinlaisia tilastonpitäjiä.

Yhdellä psykologilla tai kuraattorilla on useita kouluja ja yli tuhatkin oppilasta. Aikaa per oppilas on minimaalisen vähän. Hiljainen, vihaa hautova oppilas voi jäädä kaiken ulkopuolelle.

Koulussa luokkakoolla on ensisijainen merkitys vihan havaitsemisessa. Isossa ryhmässä opettajalla ei ole aikaa oppilaille samalla tavalla kuin pienessä. "Aineiden korjauskin" on silloin yhtä hölkkää.

Yksi ratkaisu voisi olla kirjallisuuden määrällisessä painottamisessa. Kirjoja lukemalla lasten maailmankuva avartuu ratkaisevasti. Kirjoja voidaan käyttää keppihevosina, koska niiden avulla asioista voidaan puhua vapaammin ja neutraalimmin.

Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että kirjallisuus ja luova kirjoittaminen eriytettäisiin omaksi oppiaineekseen. Nyt äidinkielen aines on liian hajanaista ja sekavaa, minkä näkee oppikirjoistakin, sillisalaattia.