Äidinkielen arviointikriteereistä on tehtävä kristallinkirkkaat

Kirjoitin eilen Hesariin Mielipiteeseen. Olen huolissani kuten moni muukin opettaja siitä, että lukemisen ymmärtämisen taso etenkin joillakin pojilla ei peruskoulun päättövaihessa ole edes tyydyttävää. Ehdotin ratkaisuksi äidinkielen jakoa kahdeksi erilliseksi oppiaineeksi, äidinkieleen ja kirjallisuuteen, jotta lukemisen ymmärtämiseen saataisiin pontta.

1980-luvun alussa äidinkielessä annettiin kaksi arvosanaa, toinen äidinkielestä ja toinen kirjallisuudesta. Kriteerit olivat selkeät. Aamuhesarin vastineessa professori emerita Katri Karasma totesi, että erillinen arvosana voisi auttaa.

Kaksi arvosanaakin voisi tuoda sitä penäämääni pontta, mutta silloinkin arviointikriteereiden pitäisi olla kristallinkirkkaat. 

Hesarissa oli toinenkin vastine, jossa Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) Mikko Hakala muisteli omaa kouluaikaansa.

Kirjoitin Hesariin oman vastineen, jossa korjasin muutamia Hakalan virhetulkintoja nykykoulusta.

* * *

HS 4.1. Lukijan mielipide

Äidinkieltä ja kirjallisuutta ei voi eikä saa erottaa kahdeksi oppiaineeksi

Sirpaleinen oppiaine tarvitsee edelleen eheytystä.

LUOKANOPETTAJA Kai-Ari Lundell esitti (HS Mielipide 2.1.) huolestuneisuutensa lasten – erityisesti poikien – heikentyneestä lukutaidosta. Hänen ideansa lukemisen innostamiseksi ja hyvien mallien antamiseksi ovat kannatettavia. Niitä opettajat ja vanhemmat käyttävätkin. Mutta myös erillinen arvosana voisi auttaa.

Sen sijaan hänen ehdotustaan kahdesta eri oppiaineesta, kielestä ja kirjallisuudesta, en kannata, vaikka monissa maissa kirjallisuus alkaa omana oppiaineena viidenneltä luokalta. Suomessa kirjallisuudesta voidaan pitää eri tavoin painottuvia kursseja. Oppiaineen sisällöt ovat moninaiset, kun siihen kuuluu lukeminen, kirjoittaminen, kieli, kirjallisuus, draama ja media. Niitä integroidaan, mutta ne ovat toki omia osa-alueitaan. Niiden tieteellinen pohja hajottaa niitä vielä enemmän. Hajanaisuuden estämiseksi olisi eheytettävä äidinkielen opetustieteen tutkimussuuntaus. Sen merkityksen ymmärtäminen on jäänyt tajuamatta, kun opettajankoulutuksessa ajetaan pseudotieteellistä ainedidaktiikkaa.

Lundellin jako, jonka mukaan äidinkieleen kuuluisivat kielioppi, oikeinkirjoitus ja media, kirjallisuuteen taas luova kirjoittaminen ja ilmaisutaito, on keinotekoinen. Niiden hajottamisen sijaan oppiainetta pitää tarkastella uusia osa-alueita ja virtauksia saaneena.

Oppiaine täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Aluksi se oli suomen kielen opettelua vieraana kielenä, sillä tunnit käytettiin Kalevalan kääntämiseksi ruotsiksi, joka oli koulun opetuskieli. Tunteja oli yläalkeiskoulussa ja lukiossa vain kaksi tuntia viikossa.

Äidinkielessä oppiaineena on viime vuosisadalta lähtien painottunut kirjallisuus. Näitä kahta ei voida eikä pidä erottaa. Sirpaleinen oppiaine tarvitsee edelleen eheytystä. Se, että uudet sisällöt lisätään usein äidinkieleen, on näkynyt erityisesti mediassa. Peruskoulun myötä opetussuunnitelmaan tuli läpäisyperiaatteella opetettava joukkotiedotus. Nyt se kuuluu enimmäkseen äidinkieleen.

Lukutaidon kohentamiseksi on lukuliike, joka saa aikaan lukutaidon tehostamista sekä koulun sisällä että lasten kotona. Perhelukeminen on tulossa Suomeen. On hyvä, että luokanopettajat innostuvat äidinkielestä. He tarvitsisivat sitä koulutukseensa nykyistä huomattavasti enemmän. Myös koko opettajankoulutus tarvitsisi uudistusta. Toivottavasti myös oppiaineen teoreettiset ongelmat alkaisivat kiinnostaa.

Katri Karasma

professori emerita, Espoo

* * *

4.1. HS Lukijan mielipide

Etenkin pojille pitää kertoa, mihin hyvää lukutaitoa työelämässä tarvitaan

Itse olen vasta työelämässä törmännyt työnantajien kielellisiin vaatimuksiin.

LUOKANOPETTAJA Kai-Ari Lundell oli huolissaan lukutaidon heikentymisestä (HS Mielipide 2.1.). Hänen mukaansa kirjallisuuden tulisi olla oma oppiaineensa viidennestä luokasta ylöspäin.

Kun olin koululainen, koin äidinkielen turhaksi, koska kyselyistäni huolimatta minulle ei selitetty, miksi opiskelimme äidinkieltä. Yksikään opettaja ei kertonut, mihin tarvitsen työelämässä romaaneja, runojen tulkintaa tai esimerkiksi asioiden käsitteellistämistä.

Sain vastaukseksi, että ”ne ovat tärkeitä asioita”. Tämä tapa motivoida toimii joidenkin kohdalla. Väitän kuitenkin, että etenkään monet pojat eivät motivoidu opiskeluun ilman konkreettisia esimerkkejä työelämästä.

Olen vasta työelämässä törmännyt työnantajien kielellisiin vaatimuksiin. Oppiaineena äidinkielen ongelma ei ole vähäinen tuntimäärä vaan monen nuoren heikko motivaatio.

Lisäksi, toisin kuin Lundell antoi ymmärtää, digitaaliset välineet voivat oikein käytettyinä toimia myös lukemaan oppimisen tukena.

Pakollisen kirjallisuuden lisäämisen sijaan nuorten motivaatiota voisi parantaa linkittämällä opetukseen paremmin nuorten tulevaisuuden tarpeita. Moni nuori ei tiedä, että työhakemuksessa ei saisi olla kirjoitusvirheitä tai että virallinen sähköposti eroaa someviestistä.

Motivaatiota nostaisi sekin, että tekstien aiheet olisivat monipuolisempia. Olisin itse poikana kaivannut tarinoita esimerkiksi urheilusankareista tai lentokonetekniikasta – luinhan jo paljon kotona. Koulutekstien aiheet vain tylsistyttivät.

Mikko Hakala
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 2.

Kaivokselan koulun uudistettu hieno koulukirjasto

Kirjoitin alla olevan mielipiteeni Hesariin noin kuukausi sitten, hauskaa, että se julkaistiin nyt. 

Tiedän, että ajatus kirjallisuudesta omana oppiaineenaan ärsyttää joitakin opettajia. Argumentteina käytetään pirstaloitumista tai muutosvastarintaa tai haikailua menneisyyteen.

Olen aidosti huolissani lukemisen ymmärtämisen tasosta ja siitä, että on lapsia ja nuoria, jotka eivät romaaniin koske. Jos ihminen ei pysty tai halua romaaneja lukea, vielä vaikeampaa on orientoitua oppi- tai tietokirjoihin. Kirjallisuus on myös avain oman maailmankatsomuksen muodostumiseen.

Olen ollut huolissani jo pitkään ja olen kirjoitellut lukemisen ja kirjallisuuden puolesta ennenkin. 

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 1. (Properuskoulu 28.8.2018)

On monenlaisia oppijoita (Properuskoulu 12.8.2016)

Kirjallisuuden korkea veisu (Properuskoulu 30.9.2014)

Kuka pelkää Punahilkkaa? (Properuskoulu 15.2.2012)

Kirjallisuuden osuudesta äidinkielen opetuksessa (Properuskoulu 10.10.2009)

* * *

2.1. HS Lukijan mielipide

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen

Jos lapsi ei saa kotona lukemisen mallia, sitä on annettava koulussa.

Suomessa on pian lukemisen ymmärtämisen hätä­tila, kun yhä useampi ei enää ymmärrä lukemaansa. ­Jotain on tehtävä, eikä vain voivotella tai itkeä Pisa-tulosten huonontumista.

Jos koulu tuottaa oppilaita, varsinkin poikia, jotka eivät ­ymmärrä lukemaansa, vanhempien kotona ja opettajien koulussa on ryhdistäydyttävä.

Vanhempien on luettava ­ääneen lapsille pienestä pitäen. Lapselle lukeminen on hyvin vuorovaikutteista: kirjan kuvista tai tapahtumista voidaan kysellä tai keskustella. Turvallisuudentunne lisääntyy. Puoli tuntia päivässä isän tai äidin sylissä ei tee yhdellekään lapselle pahaa. Ikävä kyllä monet vanhemmat eivät lue lapsille mitään. He ­eivät aina anna edes lukemisen mallia lukemalla itse kirjoja. Kaikille ei tule kotiin enää edes sanomalehteä.

Puhelimet hetkeksi pois! Lukemaan oppii vain lukemalla.

Jos lapsi ei saa kotona lukemisen mallia, sitä on annettava koulussa. Lapsille ääneen lukeminen päiväkodissa ja koulussa lisää tasa-arvoa. Ensin luetaan satuja ja myöhemmin romaaneja. Täysin hiljaa kuunteleminen opettaa myös keskittymään. ­Samalla lapset houkutellaan ­vaivihkaa kirjallisuuden pariin.

Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus on hyvin risainen ja täyteen tupattu. Yksi mahdollisuus olisi jakaa äidinkieli ja kirjallisuus peruskoulun viidennestä luokasta ylöspäin kahteen eri oppiaineeseen: äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Äidinkieleen jäisivät tekniset osuudet kuten kielioppi, oikeinkirjoitus ja media. Kirjallisuuteen tulisivat kirjallisuuden lisäksi luovat osiot ­kuten luova kirjoittaminen ja ­ilmaisutaito.

Kirjallisuuden merkitystä korostettaisiin, jos kirjallisuudesta annettaisiin eri numero todistukseen. Lukemiseen tulisi pontta.

Kai-Ari Lundell
luokanopettaja, Vantaa

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 1.

Lukunurkkaus

Sijaistan paraikaa kolmatta viikkoa kuudetta luokkaa Pähkinärinteen koulussa. Ilokseni huomasin, että luokassa panostetaan kovasti lukemiseen ja kirjallisuuteen. Luokassa on lukunurkkaus sohvineen, ja seinällä on Lukudiplomin ohjeet. Kerran viikossa oppilaat vierailevat Pähkinärinteen kirjastossa.

Pähkinärinteen koulun kirjastosta

Remontin yhteydessä koulun kirjastosta tehtiin yhdistetty kirjasto sekä musiikin tila, jota koulussa ei tilanpuutteen vuoksi ole pitkään aikaan ollut. Tilassa on iloisesti sekaisin soittimia ja sohvia lukemista varten, todellinen kulttuuritila!

Olen toiminut Pähkiksen koulukirjaston hoitajana pitkät tovit, kun kirjastonhoidosta vielä maksettiin palkkaa. Päällystin ja luetteloin läjäpäittäin kirjoja. Muistaakseni koulun kirjastossa on lähes 4000 nidettä. Nyt osa kirjoista sijaitsee myös luokissa.

Romaaneja on hyllyissä yksittäin aakkostettuna sekä sarjoina luokkiin vietäviksi.

Lukuklaani-kirjoja

Opettajienhuoneen lattialla huomasin ison laatikollisen tarroilla varustettuja vielä päällystämättömiä romaaneja, Suomen Kulttuurirahaston lahjoittamia Lukuklaani-kirjoja. Lasten lukemattomuus on tiedostettu, täytyy todeta, että kerrankin Suomen Kultturirahasto on oikeilla jäljillä.

Kun Kulttuurirahaston sivuja selailee, kiinnittyy huomio siihen, kuinka monta tahoa Lukuklaani-hankkeessa mukana on. Tehdään vahvaa paluuta lukemisen alkulähteille.

Syytä onkin, sillä lasten ja nuorten lukutaito on heikentynyt jatkuvasti vuodesta 2006 saakka. Tyttöjen ja poikien ero lukutaidossa on suurempi kuin missään muussa OECD-maassa.

* * *

Pisa-tulosten mukaan vielä kymmenen vuotta sitten Suomi oli Pisa-tutkimuksessa maailmanmestari. Nyt tilanne on ihan toisenlainen: vain tytöt loistavat. 

Yhteistuloksissa Suomi on nyt kolmantena yhdessä Viron ja Kanadan kanssa. Viro on meitä edellä todella pienellä erolla. (Yle 6.12.2016)

* * *

Lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaitoa halutaan parantaa Jyväskylän yliopiston koordinoimalla LUKILOKI-koulutusohjelmalla(siirryt toiseen palveluun), jossa täydennyskoulutetaan opettajia ympäri Suomea. (Yle 27.8.2018)

Puolitoista vuotta kestävään koulutukseen arvioidaan osallistuvan noin 1 500 opettajaa eri puolilta Suomea. Verkko-opetuksen lisäksi lähiopetusta järjestetään 10 eri paikkakunnalla. Opetushallitus on myöntänyt LUKILOKI-koulutusohjelmalle 2,5 miljoonan euron rahoituksen. (Yle 27.8.2018)

* * *

Viime aikoina on jälleen alettu painottaa ääneen lukemisen merkitystä lasten lukutaidon kehittymisen ja lukutottumusten kannalta:

Lapselle ääneen lukeminen on ainoa tehokkaaksi koettu keino vaikuttaa lukutottumuksiin (Lukukeskus)

Dr. Simone C. Ehmig esitteli tutkimusta, jonka mukaan Euroopassa 73 miljoonaalla aikuisella on huonot tai puutteelliset luku- tai kirjoitustaidot. Lukutaidon kehittäminen kannattaa aloittaa jo vauvasta ennen kuin lapsi oppii itse lukemaan. Tähän keinona on ääneen lukeminen. Jo 15 minuuttia ääneen lukemista päivässä riittää.

Vanhempien koulutustaso periytyy helposti, mutta lukeminen on hyvä tapa murtaa sosioekonomisia rajoja. Lapset, joille on luettu ääneen, saavat parempia arvosanoja kouluaineissa. He myös kertovat useammin, että lukeminen on hauskaa ja lukevat kirjan kerran viikossa tai useammin. Ehmig selitti, että ääneen lukeminen tekee lukemisen tutuksi lapselle. Erityisesti poikien lukuinnostuksessa näkyy selvä ero niiden välillä, joille on luettu ja niiden joille ei. Lisäksi lapsille, joille on luettu, on kehittynyt suurempi empatiakyky. Tarinoita kuuntelemalla he saavat roolimalleja sekä oppivat ihmisten luonteesta ja käytöksestä.

Ehming muistutti, että ääneen lukeminen ei ole vain hiljaa kuuntelemista, kun toinen lukee, vaan perheessä se tarkoittaa ajatusten vaihtoa. Lukemisesta on hyötyä myös vanhemmille, sille se tuo kokemuksen yhdessäolosta. Ääneen lukukokemuksen voi antaa myös perheen ulkopuolella esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa ja kirjastoissa.

* * *

Itselleni lukuhetket omien lasteni kanssa olivat niitä harvoja intensiivisiä yhdessä olon hetkiä, en pyrkinyt kovinkaan paljoa ohjaamaan esim. lasten leikkejä. 

Jokainen viidestä lapsestani istui vuorollaan, joskus pareittainkin sylissäni, kun luin heille satuja tai lastenkirjoja. Lempikirjasarjojamme oli Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas-sarja, jotenkin samaistuin Mikon isään. Ja itse Mikko oli mahtava hahmo! Mikko Mallikas menee kouluun -kirjaa luin jokaiselle viidelle lapselleni vuorollaan, kun kouluun lähdön aika oli edessä.

Myös koulussa opettajan on syytä lukea ääneen lapsille kirjoja. Ekaluokalla sadut ovat tärkeitä, myöhemmin on lasten ja nuorten kirjojen klassikkojen vuoro. 

Viime aikoina olen lukenut luokalleni Roald Dahlin kirjoja, Iso kiltti jätti tai Iskä ja Danny maailmanmestari. Klassikoista ylivoimaisin on tietysti kaikkien nuorten kirjojen isä Daniel Defoen Robinson Crusoe.

Rajuimpia kirjoja on Richad Adamsin Ruohometsän kansa.

Kun Robinsonit ja Isot kiltit jätit ja Ruohometsät on luettu, on hauskaa katsella ko. kirjoista tehdyt elokuvat.

Olen aina luettanut lapsille romaaneja, yleensä lapset ovat saaneet lukea romaaneja oman makunsa mukaan. Luokkani perällä on aina ollut luokkakirjasto, josta oppilaat ovat saaneet hakea ns. pulpettikirjoja. Kun tunnilla annetut tehtävät on tehty, oppilas voi ottaa pulpetista romaanin ja alkaa lukea sitä.

Inhosin koulussa kirja-analyyseja perin pohjin. Ne veivät ilon kirjallisuudesta, siksi en ole koskaan teettänyt lapsille kirja-analyyseja. 

Lukukokemuksen pitää aina olla lukuelämys.

Yksi poikkeus on, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Kun ensimmäinen lapseni pääsi lukiosta, kysyin häneltä puolivahingossa, että luitteko te Kalevalan ja Seitsemän veljestä. Hämmästys oli suuri, kun vastattiin, että ei luettu.

Siltä istumalta päätin, että jos oppilas ei koko peruskoulun ja lukion aikana ole lukenut Suomen kirjallisuuden kulmakiviä, niin minä luetan ainakin Seitsemän veljestä. Koulussani oli koko sarja veljeksiä, kirjaa sai lukea sekä koulussa ja kotona. Kun kirja oli luettu, teetin oppilaille vapaamuotoisen analyysin konseptipaperille.

Useimmissa papereissa analyysi alkoi suurin piirtein näin, teksti oli vanhanaikaista ja vaikeasti luettavaa, mutta kun vauhtiin pääsi, niin kirjan juoni tempasi. Suurin osa oppilas tajusi, että kirja oli melkoinen kasvukertomus.

Parille viime luokalleni en enää veljeksiä luettanut, koska luokissa oli jo niin monta oppilasta, että kirjan lukeminen ei olisi luonnistunut.

* * *

Jos jonkin oppiaineen sisällöt ovat sirpaleisia, niin nimenomaan äidinkielen. Kirjallisuuden asemaa on korostettava radikaalisti jakamalla äidinkieli kahdeksi oppiaineeksi, toinen olisi äidinkieli ja toinen kirjallisuus.

Luetun ymmärtäminen perustuu hyvään lukutaitoon (Properuskoulu 25.11.2013)

Enkeliporsaan 16 visionomaista koulutuspoliittista teesiä selityksineen (Properuskoulu 14.12.2010)

Kielioppi hukassa opettajiksi opiskelevilla

Verkkokielioppi

30.1. HS

Huono opetus periytyy helposti – luokanopettaja ei välttämättä osaa jäsentää lausetta korkeakoulun jälkeenkään

Ongelmat kiertävät pahimmillaan kehää: tuleva opettaja on saanut peruskoulussa ja lukiossa pirstaleista ja pinnallista tietoa kieliopista, ei ehdi paikata puutteitaan opettajankoulutuksen aikana ja päätyy opettamaan lapsia tai nuoria vajavaisesti tai virheellisesti.

Kun aikuista pyytää vuosien tauon jälkeen nimeämään kylmiltään esimerkkilauseesta sanaluokat ja lauseenjäsenet, on melko inhimillistä, jos vastaus on ”ei pysty”.

Huolestuttavampaa on, kun näin vastaa luokanopettajaksi opiskeleva.

Tammikuussa kasvatustieteiden tohtoriksi väitellyt Kaisu Rättyä huomasi Helsingin luokanopettajaopiskelijoita testatessaan, että lauseen subjektin tunnisti 21 prosenttia ja objektin vain 9 prosenttia. Osa ei muistanut, mitä eroa on sanaluokilla ja lauseenjäsenillä.

Hämmästyttävää! Ainakin minulle tohtori Kaisu Rättyän väitöksen tulos on shokki.

Luokanopettajaksi opiskelevat kuuluvat akateemisesti ajatellen suomalaisten nuorten parhaimmistoon. Karsinta opettajienkoulutukseen on kovaa.

Esimerkki (vuodelta 2014): Helsingin yliopiston luokanopettajakoulutukseen pyrki 2371 hakijaa, joista kokeeseen osallistui 1649 hakijaa. Heistä 146 (8,9 %) sai haluamansa opiskelupaikan.

On vaikea uskoa, että vain joka viides opiskelija tunnistaa lauseesta subjektin. Kaiken kukkuraksi osa opiskelijoista sekoittaa sanaluokat ja lauseenjäsenet.

Uskottava on. 

Sanaluokkia ja peruslauseenjäsennystä opiskellaan kovasti alakoulun yläluokilla. Yläkouluun siirryttäessä suurin osa oppilaista hallitsee ko. asiat.

En tiedä, kuinka paljon peruskielioppia kerrataan yläkoulussa tai lukiossa, mutta tulosten mukaan liian vähän. Olisiko syytä lisätä opinto-ohjelmiin pari pakollista kurssia suomen kielen peruskielioppia?

Myös opettajienkoulutuksessa on syytä palata perusasioiden pariin.

Kertaus on opintojen äiti.

Lisäys:

Oikaisu 30.1. klo 19.50: Helsinkiläisten luokanopettajaopiskelijoiden kykyä tunnistaa kieliopin käsitteitä teksteistä ovat tutkineet Liisa Tainio, Sara Routarinne ja Jenni Marjokorpi eikä Kaisu Rättyä, joka vain viittasi tuloksiin tuoreessa väitöskirjassaan. (HS)

On monenlaisia oppijoita

Eilisessä Hesarissa oli mielenkiintoisia mielipiteitä ja artikkeleita. Poikkeuksellisesti niputan ne kaikki yhteen.

1. 

Opetan lapsenlapsilleni kaunokirjoituksen taidon (Mielipide, Annika Ardin)

Vertailututkimuksessa osa opiskelijoista teki luentomuistiinpanot tietokoneella ja osa kynällä. Läppäriryhmä pärjäsi heikommin.

Opetuksen pitää olla monipuolista. 

Nyt pelataan melkoista uhkapeliä, koska oppimista ollaan lyömässä yhden kortin varaan. Pädeista puhutaan kuin auringon noususta, mutta päditkin on sittenkin vain yksi oppimisen väline vaikkakin hyvin monipuolinen.

Käsin kirjoittaminen ja piirtäminen on aina ollut oppimisen kannalta hyvin tehokasta. Käsin kirjoitettu tai piirretty jää hyvin muistiin.

Vaikka digitalisaatio antaa monia hienoja uusia mahdollisuuksia, ei se ole ainoa valttikortti. 

Tutkijat: Käsinkirjoituksen hylkääminen näkyy aivoissa (MTV 3.6.2014)

2.

Yllättävä keino piristyä: piirrä mansikka tai kuppikakku (Anna Tommola)

Jos haluat painaa jotakin tehokkaasti mieleesi, piirrä se. Mitä muita syitä on piirrellä?

Joskus pelkkä kopioiva piirtäminen on hyvin tehokas tapa oppia, kartat, kasvit, kaavakuvat historiassa sekä kemian kaavat ja kemia.

Olen monesta aiheesta antanut tehtäväksi sarjakuvan. Hyviä aiheita on veden kiertokulku tai ravintoketju. Joka eläimestä saa aikaan hienoja sarjakuvia. Historiasta löytyy loistavia aiheita.

Luokassa piirtäminen lisää myös työrauhaa, koska piirtäessä on pakko keskittyä. On hauskaa katsella, kun oppilaat keskittyvät piirtämiseen ja värittämiseen, kasvoista näkee piirtämisen tuoman mielihyvän.

Koko lukion ja opiskeluaikani Jyväskylässä uhrasin suuren osan ajastani kaikenmaailman marginaalipiirtämiseen ja luentopapereiden kuvittamiseen. Minua tuhertelu auttoi keskittymään ja kuuntelemaan. 

Jos olisin nostanut katseeni ylös paperista, olisin alkanut katsella kauniita kurssitovereitani, heidän niskojaan, hiuksiaan tai rintojen kaaria. Silloin olisi keskittyminen hajonnut täysin.

Olen huomannut, että joka luokassa on muutama oppilas, joka keskittyy opiskeluun samalla tavalla kuin minä, he marginaalipiirtelevät.

Ja perinteinen kuvataide se vasta komeaa onkin. Siinä on materiaalin tuntua.

Töhertely kesken oppitunnin auttaa keskittymään (Yle 1.8.2014)
Muistikikka, joka toimii tutkitusti parhaiten: Piirrä (Iltalehti 28.4.206)
Kuva auttaa oppimaan ja tuntemaan (Erilaisten oppijoiden liitto)

3. 

Koulukirjat voi aivan hyvin korvata tableteilla (Mielipide, Nicholas Heinonen)

Koulujen on aika heittää kalliit ja ympäristöä kuluttavat koulukirjat paperinkierrätykseen ja tulla 2000-luvulle, jolla opiskelumateriaali ladataan tableteille. Rahan ja maapallon keuhkojen säästön lisäksi tabletit voivat auttaa nykykoulutuksen ongelmista pahimpaan: oppitunneilla tylsistymiseen.

Vaikuttaa provomielipidekirjoitukselta. Kyllä koulukirjojakin vielä tarvitaan.

Joissain toimissa pädi on oivallinen väline.

Mutta pädillä näprääminen ei ole sen älyllisempää kuin mikään muukaan tapa oppia. Pahinta on, jos heittäytytään yhteen välineeseen. Oppilaat kyllästyvät siihen nopeasti. Sen jälkeen opettaja onkin sormi suussa, kun muita oppimisen välineitä ei ole.

Niin, ja eihän sillä pädillä voi edes kunnolla kirjoittaa. Pädiltä lukeminen tekee monelle tiukkaa. Silmät väsyvät helposti, ja aiheesta on liian helppo hypätä viihteeseen, kun maikan silmä välttää.
4.

Lukeminen pidentää elinikää

Tutkimukseen osallistui 3635 yli 50-vuotiasta miestä ja naista. Tutkittavat ilmoittivat lukemistottumuksistaan, ja heitä seurattiin 12 vuotta.

Seurannan tulosten mukaan kirjoja lukeneet elivät keskimäärin kaksi vuotta pidempään kuin ne, jotka eivät lukeneet. Henkilöillä, jotka ilmoittivat lukevansa enemmän kuin kolme ja puoli tuntia viikossa, oli 23 prosenttia pienempi todennäköisyys kuolla seuraavan 12 vuoden aikana.

Olisiko mietittävä kirjallisuuden palauttamista oppiaineeksi?

Kun aloitin opettajan hommat, arvioitiin kirjallisuus ja äidinkileli erikseen. Kirjallisuudessa olivat lisäksi mukana luovat äidinkielen osa-alueet kuten luova kirjoittaminen ja draama. Äidinkielessä oli kielioppi ja oikeinkirjoitus.

Jako korostaisi kirjallisuuden opetusta.

Pienille oppilaille pitää kertoa ja lukea satuja ja tutustuttaa heitä asteittain kirjallisuuden mielikuvitusta ruokkivaan maailmaan.

Oli hyvin ikävää, kun jossain vaiheessa koulukirjastoja riisuttiin tietokoneluokkien tieltä, kun tilaa tietokoneluokille ei muualta kouluista löytynyt.

Kirjallisuuden opettaminen on täydessä alennustilassa. 

Koulu- ja luokkakirjastoja ei juuri kohta ole. 

Uuden oppimiskäsityksen mukaan sisustetuissa luokissa ei enää ole kirjahyllyjä. Ei löydy enää ripustustauluja kuvistöitäkään varten! (vrt. oman kouluni peruskorjaus, vaikka muuten koulu on nyt hieno)

Kaikille oppilaille on tarjottava jotakin.

Erilaisten oppijoiden liitto: Mikä on omin tapasi oppia?