maanantai 25. marraskuuta 2013

Luetun ymmärtäminen perustuu hyvään lukutaitoon

25.11. Vantaan Sanomat


Nuorten äidinkielen osaaminen on tutkimusten mukaan entistä heikompaa, ja arvion mukaan jopa pari tuhatta nuorta läpäisee peruskoulun ilman kunnollista lukutaitoa. Tutkijan mielestä tilanne ei kuitenkaan ole mustavalkoinen, sillä perinteisen kieliopin rinnalle on noussut yhä vahvemmin kielenkäytön tilannetaju – ja sen nuoret hallitsevat.
Suomen kielen tutkija ja opettaja Lari Kotilainen sanoo, että äidinkielen osaamiseen on tullut kuoppa. Suomensuojelija-blogia pitävä Kotilainen ei kuitenkaan pidä sitä isona ongelmana – ainakaan vielä.
Syyksi kielitaidon rapistumiseen on nimetty muun muassa nettikeskustelut ja pikaviestintä.
Haasteena on se, että nuorten pitäisi lukea enemmän yleiskielistä tekstiä, Kotilainen sanoo.
Äidinkielen hyvä osaaminen ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan kielioppia tai yhdyssanoja, vaan myös kielen käyttämistä eri tilanteissa. Kielikellon päätoimittajana toimiva tutkija Riitta Eronen Kotimaisten kielten keskuksesta pitää nuorten kielitaitoa monimuotoisena.


Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus tutki yhdeksäsluokkalaisten osaamista, oppimistaidot ovat romahtaneet kymmenessä vuodessa. Oppimistaitoja ovat päättelykyky, luetun ymmärtäminen ja matemaattinen ajattelu.

Pisa-romahduksen syitä (Properuskoulu 14.11.)

Tuoreimmat Pisa-vertailun tulokset julkaistaan 3. joulukuuta.

Hyvin vähälle huomiolle on jäänyt, että tutkitut ysiluokkalaiset ovat syntyneet silloin, kun tietokoneet alkoivat toden teolla yleistyä Suomessa. Ko. ysiluokkalaiset ovat diginatiiveja

Luetun ymmärtäminen on oppimisen avaintaito.

Minä olen kyllä huolestunut, jos kielitaito rapistuu ja lukutaidottomuus yleistyy. Jos lapsi ei ymmärrä lukemaansa, opiskelusta tulee jatkuvaa kivirekeä. Jos ihminen ei aikuisena ymmärrä lukemaansa, ollaan kuin lastu lainehilla, helposti vietävissä ja hallittavissa.

Jollakin ilveellä kaikki lapset on saatava innostumaan lukemisesta. On selvää, että lukemisen innostus lähtee kodeista. Isän ja äidin malli on tärkeä. Kaikille ei tule kotiin enää lehden lehteä.

Olen pitkään miettinyt kirjallisuuden osuutta äidinkielen opetuksessa. Äidinkielen opetus nykyään on yhtä sälää ja sillisalaattia. Äidinkielen opetussuunnitelma on suorastaan skitsofreeninen. Alakoulussa ei ole tuntijakoon määrätty esim. tietotekniikkaa (oppiaineena) ollenkaan ja monia äidinkielen tunteja kuluu tietotekniikan opiskeluun.



Olen ajatellut, että parhaiten kirjallisuuden asemaa parannettaisiin palauttamalla kirjallisuus oppiaineeksi.

Äidinkieli jaettaisiin kahtia, äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Äidinkieleen kuuluisi kieliopit ja muut tekniset äidinkielen osat kuten käsiala ja oikeinkirjoitus. Kirjallisuuteen kuuluisi kirjallisuuus, luova kirjoittaminen ja draama.

Tuntijakomalli alakoulussa voisi olla: kolme äidinkieleen ja kaksi kirjallisuuteen. 

Opettajat alkaisivat panostaa uudelleen kirjallisuuden opetukseen ja samalla kirjallisuuden opetuksesta tulisi systemaattisempaa. Erillinen kirjallisuuden arviointi toisi pontta kirjallisuuden opiskeluun.

Mielenkiintoista on, että joidenkin oppiaineiden oppikirjoista on tehty kuvakirjoja. Selailin tänään viidennen luokan historian oppikirjaa, tekstin osuus joissakin kappaleissa on todella vähäinen. Ymmärrän, että oppilaiden pitää osata lukea myös kuvia, mutta kuinka lapsi voi oppia ymmärtämään lukemaansa, kun tekstiä on niin vähän?

Nykyoppikirjojen tekstiosuudet ovat kuin jonkinlaisia informaatiolaatikoita, luetellaan faktoja perä perään. Ei sellaista tekstiä ole hauska lukea. Mielikuvitusta ei juuri ole käytetty.


Tällä hetkellä ongelmana on muun muassa se, että nuoret eivät pysty perustelemaan asioita vaan argumentointi on hukassa, sanoo suomen kielen tutkija Lari Kotilainen. (Vantaan Sanomat 25.11.)


Tämä näkyy hyvin reaaliaineiden kokeissa. Oppilaat käyttävät puolikkaita virkkeitä, päälause voi puuttua kokonaan:

koska sillä on valkoinen turkki

5 kommenttia:

  1. Korjasin kirjoituksen huonon otsikon, joka oli päätön.

    VastaaPoista
  2. Lukemaan oppii lukemalla. Alakoulussa esim. romaanien lukeminen tai lukudiplomin suorittaminen on usein vapaaehtoista, jolloin vain parhaat lukevat, ja ero huonommin menestyviin kasvaa. Miksi lukeminen ei voisi olla pakollista kuten yläkoulussa useimmiten on (äidinkielenopettaja pitää kokeen)? Menestyminen koulussa on mielestäni suoraan verrannollinen siihen, miten paljon oppilas lukee. Olisi mukava tietää, onko tästä tehty jopa tutkimuksia.

    VastaaPoista
  3. Koulussa oli aina ongelmana että opettaja määräsi mitä luet. Tämähän aiheutti heti täyden vastareaktion, eikä tullut luettua ollenkaan ja esitelmä tai arvio kirjasta tehtiin takakannen esittelyn ja sisällysluettelon perusteella. Tällä sai keskimäärin sen turvallisen seiskan. Sitten kun sai itse valita kirjan, niin otettiin se lyhin satasivuinen mikä löytyi, mutta se tuli sentään luettua. Kirjallisuus oppiaineena olisi sinänsä hyvä ajatus, mutta vaarana on tehdä pysyvää vahinkoa "en koske enää yhteenkään kirjaan tämän jälkeen" ja muodostuu suorastaan ylpeydenaihe koko loppuelämäksi jos ei lue.

    Näin omana kouluaikanani ja toden totta moni ei ole kirjoihin koskenut yläasteen jälkeen, eikä tule koskaan koskemaankaan. Pakkopullana Seittemän veljestä teki tehtävänsä, vaikka sinällään hieno teos onkin.

    Itse toki luen paljon, mutta kesti vuosia ymmärtää että kirjastosta löytyy muutakin kuin sitä pakkopullaa. Halusit sitten tehdä puutöitä, korjata autoa, terveystietoa, elämäkertoja tai vaikkapa oppia eri kulttuureista ruokineen kaikkineen, niin kaikki löytyy ja kaikenkattavasti. Myös paljon sellaista mitä ei ikinä olisi voinut kuvitellakaan. Pian sitä huomaa että netti on aika pieni kirjaston rinnalla, sillä netissä ei tiedä mitä hakea vaikka sinällään tieto onkin olemassa. Kirjastossa tämä onnistuu käveleskelemällä hyllyjen välissä ja sitä tulee monta kertaa yllätetyksi, vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen.

    Luulen että omalla kohdalla pelastukseksi koitui kun äitini luki minulle kirjoja ollessani alle kouluikäinen. Vaikka en varmaankaan ymmärtänyt mitään saati muista muumeista tai vaahteramäestä, se jätti lähtemättömän jäljen, mitä edes koulun pakkopulla ei pystynyt minulta viemään. Vaikka lähellä se oli.

    t.ahkerasti opiskeleva ja lukeva nuorimies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta nykyajan äidinkielenopettaja antaa oppilaan itse valita kirjan, mutta kontrolloi lukemista silti kokeella, jossa pitää esim. selostaa kirjan juoni ja esitellä henkilöitä. Klassikot tosiaan voi unohtaa, mutta siihen voisi tähdätä, että jokainen olisi löytänyt luettavaksi edes joskus mieleisen kirjan. Että tulisi mielikuva, että kirjat voivat oikeasti olla kiinnostavia :D

      Poista
  4. Meillä painottuu äidinkielessä ilmaisututaito ja kaikkein sekavin aihe, mediakasvatus, eli tämä sisältö jo kertoo missä me elämme: tv/netti-yhteiskunnassa, jossa esittäminen, esillä oleminen, ilmaisu ja median kuluttaminen on ihmisen osa. Äidinkielen opetus vahvistaa tätä roolimallia tässä ns. spektaakkeliyhteiskunnassa.

    Lukeminen ja lukemisen ajattelu on sivuosassa. Toisaalta kun katsoo mitä kirjallisuutta aikuiset lukevat niin ei sekään kovin korkealle yletä. Kirjat ovat pääosin vain pelkkiä tarinoita ajankohtaisista tai historiallisista aiheista, samanlaisia kuin nykyään elokuvatkin, pelkkiä filmattuja tarinoita.

    Ehkä lukemisen = ajattelun aika meni jo. Ja me nostalgikot turhaan vain urputamme menneestä maailmasta.

    VastaaPoista