Pisa2018-ennustus

Pisa lyhyesti

Pisa-parrat pärisee (Properuskoulu 6.12.2016)

Koulu on yhteiskunnan peili (Properuskoulu 9.8.2016)

Jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan (Properuskoulu 23.12.2013)

* * *

Vuoden 2018 Pisaan osallistuu yli 200 koulua ja noin 8000 oppilasta, otos on tavanomaista suurempi talous-osaamisen arviointiin osallistumisen vuoksi. Talousosaaminen on uusi arviointialue. Muut ovat lukutaito, matematiikka ja luonnontieteet, pääarviointialue on lukutaito.

Heräsin Pisaan, kun ysiluokkaa käyvä 15-vuotias nuorin tyttäreni kertoi, että hänet arvottiin Pisaan. Kerrankin tunnen oppilaan, joka on osallistunut Pisaan. Tyttäreni luokalta arpa osui kolmeen oppilaaseen. 

Mukana olivat kaikki neljä tutkimusaluetta. Tyttäreni kertoi, että Pisa-testi kesti neljä tuntia:

Koe oli tylsä. Mitä paremmin vastaa, sitä vaikeampia tehtävä tulee. Mitä huonommin vastaa, sitä helpompia tehtäviä tulee.

Nyt peruskoulun viimeistä luokkaa käyvät oppilaat eivät ole opiskelleet uuden opetussuunnitelman mukaan. Heille on opetettu kertotaulut ja jakokulmat sekä heidät on opetettu lukemaan ja kirjoittamaan. 

Vuoden 2000 Pisassa olimme kärjessä. Lukutaidossa olimme ykkönen, luonnontieteissä kolmonen ja matematiikassa nelonen.

Vuoden 2003 Pisassa olimme todellinen kunkku. Lukutaidossa ja luonnontieteissä olimme ykkösiä, matematiikassa kakkonen.

Vuoden 2006 Pisassa olimme edelleen kunkku. Luonnontieteissä olimme ykkönen, lukutaidossa ja matematiikassa kakkosia.

Vuoden 2009 Pisassa olimme putosimme aivan kärjestä. Luonnontieteissä olimme kakkonen ja lukutaidossa kolmonen. Matematiikassa liuimme sijalle kuusi.

Vuoden 2012 Pisa-kierroksella painotettiin maahanmuuttajavaltaisia ja ruotsinkielisiä kouluja, otoksen vinoutumaa pyrittiin oikaisemaan tilastollisin keinoin. Otoksessa oli ruotsinkielisiä oppilaita 17 % ja maahanmuuttajataustaisia oppilaita 24 %. Tutkijat korostivat, että kokonaistulokseen yliotostaminen ei vaikuttanut.

Luonnontieteissä olimme viitonen ja lukutaidossa kuutonen. Matematiikan pudotus oli selvä, olimme sijalla kaksitoista.

Vuoden 2015 Pisassa säilytimme vuoden 2012 asemat. Lukutaidossa olimme nelonen ja luonnontieteissä viitonen. Matematiikassa olimme kolmastoista.

Pudotus vuosina 2006-2015 on ollut selvää.

Pisa2018-ennusteeni:

Oletan, että tulokset pysyvät suurin piirtein samoina kuin vuonna 2015. Perustan olettamukseni siihen, että vuoden 2018 ysiluokkalaisten olosuhteet eivät ole järin muuttuneet vuoden 2015 ysiluokkalaisiin verrattuna. Inkluusion piirissä he ovat olleet jo pitkään.

Oletan, että luonnontieteissä ja matematiikassa putoamme sijan tai pari. Lukutaidossa säilytämme asemat.

Vuoden 2021 Pisan tuloksia pelkään. Silloin vuorossa ovat nykyiset kuudesluokkalaiset.

Mielenkiintoista on, kun Suomi oli Pisan absoluuttisella huipulla, kaikki juhlivat. Kun aloimme liukua alaspäin, osa ihmisistä on alkanut vähätellä Pisaa. Kyllä minusta Pisa kertoo eri maiden koulutusjärjestelmistä paljonkin. Ainakin se näyttää suunnan, joka Suomen kohdalla sojottaa alaspäin. 

Matematiikan osaamisen suhteen pitäisi jo hälytyskellojen soida.

Joka tapauksessa Pisassa on aina suuren urheilujuhlan tuntua.

Lukihäiriöt selville jo ennen koulun alkua

Hesarin paperiversiosta pikku-uutinen, joka voi olla monelle lapselle suuri...

HS 4.9.

Lasten lukivaikeuksia voidaan arvioida jo alle nelivuotiailta

Uusi arviointimenetelmä selvittää lapsen tarpeen erityistukeen jo ennen erityiskoulua.

Lasten lukemisen ja kirjoittamisen (luki) vaikeuksia voi arvioida jo 4-5 vuoden iässä. Arviointeja voi tehdä puolen vuoden välein sen jälkeen, kun lapsi on kolme ja puoli vuotta vanha.

Jyväskylän yliopistossa on kehitetty uusi arviointimenetelmä, joka antaa tietoa lapsen valmiuksista. Yliopiston Niilo Mäki -instituutti julkaisi siitä oppaan.

Tutkimuksen mukaan noin joka kymmenes lapsi (6-12 prosenttia) tarvitsee erityistukea oppiakseen lukemaan ja kirjoittamaan. Juuri lukihäiriöt aiheuttavat lapsille eniten oppimisvaikeuksia koulussa.

Tutkimukset vahvistavat, että perimällä on osuutensa lukivaikeuksiin. Niitä voidaan lievittää yksinkertaisten harjoitusten avulla.

Lukemaan oppimisen (ja lukemisen opettamisen) ongelmat tulivat minulle hyvin ajankohtaisiksi, kun opetin ekaa luokkaa kaksi vuotta sitten. Opettajan on äärimmäisen vaikeaa päätellä, onko kyse lukemisen oppimisen viivästymisestä tai lukihäiriöstä.

Ennen kuin lapsen lukihäiriö on kunnolla määritelty, koulussa on kulunut aikaa sellaiset pari-kolme vuotta. Uusi arviointimenetelmä auttaa lukivaikeudesta kärsivää lasta valtaisasti. Lasta voidaan auttaa jo ennen kouluun tuloa.

Koulussa ei enää  tarvitse arvuutella paria vuotta, vaan tieto on selvä jo lapsen tullessa kouluun. Opettajat pääsevät suoraan hommiin.

Olen huomannut, että monet vanhemmat huomaavat lapsensa lukihäiriön aikaisemmin kuin opettajat. Koulussa lapsi voi hukkua pulpettiinsa, kun taas kotona isä ja äiti joutuvat painimaan kunnolla lapsensa kanssa lukemisen opettelussa.

Arviointikeskusteluissa on tullut ilmi, että ne vanhemmat, joilla itsellään on lukihäiriö tai ollut kouluaikana ongelmia lukemisen oppimisessa, tajuavat asian helposti. Arkikokemukset vahvistavat tutkimukset, joilla on osoitettu, että perimällä on osuutensa lukivaikeuksiin.

Suomalainen esikoulujärjestelmä on ilmeisen tehokas, sillä monet lapset osaavat lukea jollakin tasolla jo tullessaan kouluun. Koulussa lukemisen oppimiseen on aina kiinnitetty suuresti huomiota, periksi ei ole annettu. Suomessa kaikki lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan toisin kuin monissa ns. sivistysvaltioissa kehitysmaista puhumattakaan.

Meillä kyse on lukemisen laadusta, hauki-on-kalasta lukemisen ymmärtämiseen.

Joukko-oppia, parhaita opettajia ja tiedettä lukioissa

HS 16.8.

Hesarin paperiversion D- osassa, Tiede, oli hauskoja opetukseen liittyviä artikkeleita. Sääli, ettei tätä sivua löydy HS:n nettiversiosta.


1. Joukko-opin nousu ja tuho (otsikosta tulee mieleen Natsi-Saksan nousu ja tuho, hmm...vrt. DDR ja joukko-oppi)

Olen joskus blogannut, että olen sitä ikäluokkaa, joka ei ole juuri joukko-oppia kohdannut. Kun "joukko-oppi tuli muotiin" olin jo lukiossa. Matikan maikka tuli närkästyneenä luokkaan ja totesi, että "uusi matikka" on tullut opetussuunnitelmiin.

Hän piirsi taululle pari mylpyrää kuvaten unioneita, käsitteli joukko-opin alkeet kymmenessä minuutissa, ja sanoi, että "se oli siinä, nyt siirrytään takaisin matematiikkaan".

Kun valmistuin maikaksi, matematiikka oli palautunut suurinpiirtein omille vuosisataisille uomilleen.

70-luvun ekaluokkalaisia käy sääliksi. Olen selaillut ajan oppikirjoja, kaikkea kokeiltiin, oppimateriaali oli surkeaa.

Numero viisi ei ollut enää vain kaksi omenaa ja kolme appelsiinia, vaan se yhteinen ominaisuus, joka on kaikilla niillä joukoilla, joissa on yhtä monta alkiota kuin ihmisen käden yhden käden sormien muodostamassa joukossa.

M.O.T.


2. Parhaat opettajat pienemmille lapsille

Osaavat opettajat ovat lapsen oppimiselle yhtä tärkeitä kuin pienet luokkakoot.

Aivan varmasti näin on. Vaikka luokassa olisi vain kolme oppilasta ja maikka surkea, niin oppimisen taso jää huonoksi. Tämä ei tarkoita, ettei pienistä luokista ole hyötyä, suomalaisten maikkojen taso on sattuneesta hyvin korkea.

"On tärkeää, että osaavia opettajia on kaikilla kouluasteilla. Mutta jos resurssit ovat rajalliset, olisi järkevintä järjestää paras opetus pienimmille lapsille", sanoo tutkija Spyros Konstantopoulos Michiganin yliopistosta.

Michiganin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että jo lastentartarhanopettajan taidot heijastuvat lapsen myöhempään kehitykseen esimerkiksi lukemisessa ja laskennossa. Lukemisen osalta erot olivat selkeimpiä.

Niin päivänselvää tekstiä kuin olla ja voi.

Alussa tehdään suurin tasaava työ.

Myöhemmin yläkouluissa, lukioissa ja muissa keskiasteen oppilaitoksissa ja yliopistoissa työ on helpompaa. Oppilasaines (tosiasiassa inhoan sanaa oppilasaines tai - materia, koska on kyse omasta jälkikasvustamme, ihmiset eivät voi olla muokattavaa massaa) on jo tasalaatuisempaa.

Mielenkiintoista on, että pienten lasten opettamista ei arvosteta yhtä paljon kuin vaikkapa lukion opettajien työtä. Alakoulun maikat ovat palkkapaariaa, pahnan pohjimmaisia.

Alakouluissa tehdään rajua työtä, jotta myöhemmillä kouluasteilla olisi helpompaa.


3. Lukion ei kuulu olla yliopisto - aivan loistavia Timo Airaksisen aivoituksia

Otsikoita uusimmasta Tiede-lehdestä: "Koulun fysiikka jumiutui sadan vuoden taakse", "Koulu opettaa 100 vuotta vanha fysiikkaa", "Fysiikassa tulos on synkkä, ja biologiastakin puuttuu punainen lanka".

Tiede-lehti haukkuu väärää puuta, ja siltä näköjään puuttuu ymmärrys koulun olemuksesta. Koulun oppiaineet ja opetussuunnitelmien perusteet ovat eri asia kuin yliopistoissa opetettava "oikea" tiede, joka alan johtavilla professoreilla on hallussaan.

Aidosti tieteellinen oppikirja ei valitettavasti ole käyttökelpoinen. Opettajat vierastavat sellaista.

Filosofian professori Airaksinen on asian ytimessä. Koulun opetuksen periaate on opettaa eri alojen perusteita, joita esim. yliopistot jalostavat opiskelijoissaan.

Peruskoulut ja lukiot eivät ole sen kummemmin yliopistojen tai työelämänkään tykinruokaa.

Koulun opetus suhteutuu aina siihen, mitä opiskelija pystyy ottamaan tai haluaa ottaa vastaan. Opettajat puolestaan opettavat, mitä osaavat.

Peruskoulun tai lukion tehtävänä ei ole kasvattaa minkään tieteen- tai teollisuuden alan putkiaivoja. Yleissivistävissä kouluissa ei voi opettaa kaikkea perinpohjin. Erikoistuva opiskelu tapahtuu myöhemmin.

Sitä paitsi, me myös kasvatamme lapsia ja nuoria. Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sitä korkeampi on kasvatuksen kiilan osuus suhteessa varsinaiseen opetukseen.

Oppilaskin on ihminen, joka tarvitsee aikaa

Ecce homo

HS Mielipide 20.12.

Hesarin paperiversiosta, Jaakko Ojala, valtiotieteiden maisteri:

Luokkakoon vaikutusta oppimistuloksiin liioitellaan

Pro gradu tutkielmani Helsingin yliopistossa perustui Pisa-aineistosta saatuihin tietoihin. Selvitin peruskoulun yhdeksännen luokan oppilaiden lukutaidon oppimistulosten yhteyttä luokkakokoihin.

Kun luokkakoko oli 15 ja 25 oppilaan välillä, ei luokan koolla ollut vaikutusta oppimistuloksiin. Tulokseni vahvistivat kansainvälisiä havaintoja, joiden mukaan luokkakoon ja oppimistulosten välinen yhteys ei ole ilmeinen.

Onko kymmenien miljoonien panostus luokkakokoihin järkevää, jos sen vaikuttavuudesta ei ole vahvaa näyttöä?


Pyhä yksinkertaisuus! Luokkakoolla on merkitystä.

Jos ei mitään ylärajoja asetettaisi, niin tietyillä kunnilla ei ole mitään rajaa, luokkiin tungettaisiin oppilaita ylenmäärin. Se on nähty.

Itse pidän luokkia 15 ja 25 välillä sopivina, muutaman vuoden takaisen mittapuun mukaan ne ovat jopa pieniä. Omassa koulussani ei kolmenkymmenen vuoden aikana ole ollut yhtään 15 oppilaan normaaliluokkaa. 30 oppilaan luokkia on ollut läjäpäin.

Ojalalle ja muille, jotka eivät tunne kouluelämää: Koulu on lapselle ja nuorelle paljon muutakin kuin oppimista ja Pisa-tuloksia. 

Liian suuressa luokassa oppilaalle jää liian vähän yksilöllistä aikaa. Opettajalle jää paljon vähemmän aikaa per oppilas, kun luokassa on 30 oppilasta 15 oppilaan sijaan.

30 oppilaan luokassa opettaja jää helposti roikkumaan kateederille, oppilaantuntemus jää heikoksi. 

30 oppilaan luokassa oppilaan on helppo heittäytyä kaiken ulkopuolelle. Muistan hyvin oppikouluajoistani, kun luokissa oli yli 40 oppilasta. Kun oivalsin pelin hengen oparin kolmannella luokalla, lymyilin osallistumatta ja viittaamatta seuraavat kuusi vuotta luokan perillä. Oppilaana tuntui siltä, että minusta ei välitetty, olin vain sitä yhtä ja samaa massaa, opetettavaa materiaa. Yläluokilla en viitsinyt enää tehdä kotitehtäviäkään, kun kukaan niiden tekemistä ei vahtinut. Tehtävien tarkistaminen moisissa luokissa olisi vienyt opettajilta liikaa tehokasta opetusaikaa.

Nykyluokissa opettajilta vaaditaan monia yksilöllistämisen ja eriyttämisen taitoja. Luokassa voi olla juuri maahan muuttaneita. Luokassa voi olla erityisoppilaita sijoitettuna. Luokassa voi olla häiriköitä. Ja ne tavalliset, hiljaiset oppilaat tarvitsevat myös huomiota ja ohjausta. Ja sitä lahjakasta oppilastakaan ei saisi unohtaa.

Minulla on ollut 24 oppilaan luokka alakoulun kahdella viimeisellä luokalla. Luokkakoko oli juuri sopiva. Luokassa oli kuusi maahanmuuttajaa, neljä erityisoppilasta ja muutama jo murrosiässä oleva vauhdikas oppilas. Söi miestä. En olisi kaivannut luokkaan yhtään uutta opppilasta.

30 oppilasta ei mahdu esim. koulumme tietokoneluokkaan, vaan silloin pitää toimia pareittain, se siitä yksilöllisestä medialukutaidosta. 30 oppilaan luokka on ahdas, mikä lisää aggressiivisuutta. Tunnin jälkeen luokassa haisee. 30 oppilasta ei ole kiva viedä edes opintoretkelle, koska valvonta on vaikeaa. Kanssamatkustajat lähibussissa katsovat kieroon, kun hoputan porukan bussin ovesta sisään. "Mitäs tänne tulette, eihän täällä ole tilaa muutenkaan? Saamarin murrosikäiset finninaamat, mölyävät vielä."

Nykytutkijat hyvin helposti keskittyvät "pilkun tutkimiseen" kokonaisuuden sijaan, koska yksinkertaisia asioita on helppo kuvata matemaattisin määrein ja tunkea niitä tietokoneille. Liian helposti tehdään yksinkertaisia päätelmiä.

Mutta ihminen ei ole yksinkertainen olio. Opettaminen ja kasvattaminen ei ole yksinkertaista.

Ojalan lähtökohta luokkien koon suhteen ei ole järkevä. Sekä 15 ja 25 oppilasta luokassa eivät ole vielä suuria. Oikea luokkakokorinnastus pitäisi olla 15 ja 30 oppilasta.

Toistan ties monennenko kerran:

Luokkakoille on asetettava realistinen lakisääteinen yläraja:

- 1.-3. luokat 20 oppilasta
- 4.-9. luokat 24 oppilasta

Ojalan heitto kymmenien miljoonien panostuksesta luokkakokojen pienentämisiin on suorastaan vaarallinen. Moni asiasta mitään tietävä ottaa kysymyksen tosissaan ja tekee omia päätelmiä päätöksentekonsa tueksi.

Ojalan kirjoituksen loppusanat ovat yleviä ja hienoja:

Uskon, että suomalaisen perusopetuksen poikkeuksellisen laadukkuuden syy on ollut se, että opettajuutta arvostetaan. Meillä on yhä paljon niitä, jotka haluavat opettajiksi.

Toivoisin, että luokkakokotutkimuksissa haastateltaisiin laajasti myös opettajia. Yleissivistävissä kouluissa, peruskoulut ja lukiot, opettajia on lähes 60 000, mikä on melkoinen asiantuntijajoukko.
Toisaalta joissakin tutkimuksissa on todettu, että suomalaisten lasten kouluviihtyvyys ei ole huippuluokkaa. Lapsi ei viihdy liian suurissa ryhmissä.

Pisa-arvioinnin kärjessä edelleen

Toivottavasti Suomen koulujärjestelmä pysyy pystyssä.

HS 7.12.

Shanghai vei suomalaiskoululaisilta ykkössijan Pisa-vertailussa

Suomalaiset 15-vuotiaat koululaiset menestyivät jälleen hyvin OECD:n osaamisvertailussa. He eivät yltäneet kuitenkaan ihan kärkeen, vaikka tällä kertaa testien pääkohteena oli suomalaisten vahva alue, lukutaito.

Pisa-arvioinnin ykköseksi rynni uusi tulokas, Kiinan Shanghai, joka otti kärkipaikan myös matematiikassa ja luonnontieteissä.

Lukutaidossa Suomea hieman parempi oli nyt myös Etelä-Korea, mutta piste-erot sen, Suomen ja neljänneksi tulleen Kiinan Hongkongin välillä ovat hyvin pienet.

Matematiikassa Suomi sijoittui OECD-maista toiseksi ja kaikista osanottajista kuudenneksi. Edelle menivät Shanghai, Singapore, Hongkong, Etelä-Korea ja Taiwan.

Luonnontieteissä suomalaisnuoret olivat Shanghain jälkeen toiseksi parhaita.

Näyttää siltä, että aurinko nousee idästä.

Ihmetystä herättää, että Kiinasta on noukittu yksi talousalue, Shanghai. Noukintamenetelmällä luulisi löytyvän maailmasta muitakin alueita, jotka pärjäisivät Pisa-tutkimuksessa hyvin.

Mielestäni Pisa-tutkimukset pitäisi keskittää vain valtioihin, kokonaisiin koulujärjestelmiin. Kiina on hyvin laaja alue, suuri osa kiinalaisista asuu maaseudulla. Shanghai on pieni osa Kiinaa, maaseudun elinolot eivät ole häävit.

Heikennystä suomalaisnuorten lukutaidossa on tapahtunut tiedonhaun ja luetun ymmärtämisen sekä tulkinnan osa-alueilla. Pohdinnassa ja arvioinnissa taso on sen sijaan säilynyt.

Lukutaidon pienikin heikkeneminen vuodesta 2000 on Pisa-tutkijoiden mukaan huolestuttava ilmiö. Tosin naapurimaassa Ruotsissa tason lasku oli vielä suurempi.

Yhdyn Pisa-tutkijoiden näkemykseen.

Hyvä kumminkin on, että olemme OECD-maiden kärjessä.