Joukko-oppia, parhaita opettajia ja tiedettä lukioissa

HS 16.8.

Hesarin paperiversion D- osassa, Tiede, oli hauskoja opetukseen liittyviä artikkeleita. Sääli, ettei tätä sivua löydy HS:n nettiversiosta.


1. Joukko-opin nousu ja tuho (otsikosta tulee mieleen Natsi-Saksan nousu ja tuho, hmm...vrt. DDR ja joukko-oppi)

Olen joskus blogannut, että olen sitä ikäluokkaa, joka ei ole juuri joukko-oppia kohdannut. Kun "joukko-oppi tuli muotiin" olin jo lukiossa. Matikan maikka tuli närkästyneenä luokkaan ja totesi, että "uusi matikka" on tullut opetussuunnitelmiin.

Hän piirsi taululle pari mylpyrää kuvaten unioneita, käsitteli joukko-opin alkeet kymmenessä minuutissa, ja sanoi, että "se oli siinä, nyt siirrytään takaisin matematiikkaan".

Kun valmistuin maikaksi, matematiikka oli palautunut suurinpiirtein omille vuosisataisille uomilleen.

70-luvun ekaluokkalaisia käy sääliksi. Olen selaillut ajan oppikirjoja, kaikkea kokeiltiin, oppimateriaali oli surkeaa.

Numero viisi ei ollut enää vain kaksi omenaa ja kolme appelsiinia, vaan se yhteinen ominaisuus, joka on kaikilla niillä joukoilla, joissa on yhtä monta alkiota kuin ihmisen käden yhden käden sormien muodostamassa joukossa.

M.O.T.


2. Parhaat opettajat pienemmille lapsille

Osaavat opettajat ovat lapsen oppimiselle yhtä tärkeitä kuin pienet luokkakoot.

Aivan varmasti näin on. Vaikka luokassa olisi vain kolme oppilasta ja maikka surkea, niin oppimisen taso jää huonoksi. Tämä ei tarkoita, ettei pienistä luokista ole hyötyä, suomalaisten maikkojen taso on sattuneesta hyvin korkea.

"On tärkeää, että osaavia opettajia on kaikilla kouluasteilla. Mutta jos resurssit ovat rajalliset, olisi järkevintä järjestää paras opetus pienimmille lapsille", sanoo tutkija Spyros Konstantopoulos Michiganin yliopistosta.

Michiganin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että jo lastentartarhanopettajan taidot heijastuvat lapsen myöhempään kehitykseen esimerkiksi lukemisessa ja laskennossa. Lukemisen osalta erot olivat selkeimpiä.

Niin päivänselvää tekstiä kuin olla ja voi.

Alussa tehdään suurin tasaava työ.

Myöhemmin yläkouluissa, lukioissa ja muissa keskiasteen oppilaitoksissa ja yliopistoissa työ on helpompaa. Oppilasaines (tosiasiassa inhoan sanaa oppilasaines tai - materia, koska on kyse omasta jälkikasvustamme, ihmiset eivät voi olla muokattavaa massaa) on jo tasalaatuisempaa.

Mielenkiintoista on, että pienten lasten opettamista ei arvosteta yhtä paljon kuin vaikkapa lukion opettajien työtä. Alakoulun maikat ovat palkkapaariaa, pahnan pohjimmaisia.

Alakouluissa tehdään rajua työtä, jotta myöhemmillä kouluasteilla olisi helpompaa.


3. Lukion ei kuulu olla yliopisto - aivan loistavia Timo Airaksisen aivoituksia

Otsikoita uusimmasta Tiede-lehdestä: "Koulun fysiikka jumiutui sadan vuoden taakse", "Koulu opettaa 100 vuotta vanha fysiikkaa", "Fysiikassa tulos on synkkä, ja biologiastakin puuttuu punainen lanka".

Tiede-lehti haukkuu väärää puuta, ja siltä näköjään puuttuu ymmärrys koulun olemuksesta. Koulun oppiaineet ja opetussuunnitelmien perusteet ovat eri asia kuin yliopistoissa opetettava "oikea" tiede, joka alan johtavilla professoreilla on hallussaan.

Aidosti tieteellinen oppikirja ei valitettavasti ole käyttökelpoinen. Opettajat vierastavat sellaista.

Filosofian professori Airaksinen on asian ytimessä. Koulun opetuksen periaate on opettaa eri alojen perusteita, joita esim. yliopistot jalostavat opiskelijoissaan.

Peruskoulut ja lukiot eivät ole sen kummemmin yliopistojen tai työelämänkään tykinruokaa.

Koulun opetus suhteutuu aina siihen, mitä opiskelija pystyy ottamaan tai haluaa ottaa vastaan. Opettajat puolestaan opettavat, mitä osaavat.

Peruskoulun tai lukion tehtävänä ei ole kasvattaa minkään tieteen- tai teollisuuden alan putkiaivoja. Yleissivistävissä kouluissa ei voi opettaa kaikkea perinpohjin. Erikoistuva opiskelu tapahtuu myöhemmin.

Sitä paitsi, me myös kasvatamme lapsia ja nuoria. Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sitä korkeampi on kasvatuksen kiilan osuus suhteessa varsinaiseen opetukseen.