sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Surkeaakin surkeampia laskupäitä

Opettaja 8.1.

Laskupäät ovat lahoamassa

Opetushallitus arvioi vuosi sitten, että tulokset ovat heikentyneet kaikilla osa-alueilla. Liisa Näveri puolestaan totesi muutama vuosi sitten väitöstutkimuksessaan, että koululaisten päässälaskutaidot ovat heikentyneet aina 1980-luvulta asti. Joulukuussa julkistettu Timss-tutkimus osoitti, että suomalaisten koululaisten laskupää on 12 vuoden aikana huonontunut runsaan yhden kouluvuoden verran.

Suomi on kyllä ollut maailman huippua peruskoulun matematiikan taidoissa kansainvälisessä Pisa-kisassa, mutta siinä mitataankin matematiikan lukutaitoa. Ongelmat ilmenevät jatko-opintovaiheessa ammattikouluissa, lukioissa ja korkeakouluissa, joissa pitää kerrata ja antaa tukiopetusta. Moni opettaja sanoo, ettei edes peruskoulun alaluokilla opittuja asioita aina hallita eikä päässälaskutaitoa ole.

Turun ammattikorkeakoulun testauksen mukaan ylioppilastutkinnon suorittaneista uusista insinööriopiskelijoista vain joka neljäs lyhyen matematiikan kirjoittaneista osasi laskea murtoluvuilla yksinkertaisen vähennys- ja jakolaskun. Pitkän matematiikan suorittaneista tehtävä jäi ratkaisematta lähes joka toiselta.


Yllä oleva kirjoitus on ote lehden pääkirjoituksesta.

Turun ammattikorkeakoulun testauksen tulokset ovat ällistyttävän surkeita. 

Murtolukujen peruslaskutoimitukset ovat hyvin yksinkertaisia laskuja. Opetan tällä hetkellä peruskoulun neljättä luokkaa, oppilaat ovat 10-vuotiaita. Joulun jälkeen vaihtui matikan kirja ja alkoi uusi jakso, murtoluvut. Yksinkertaiset murtolukujen vähennys- ja jakolaskut luonnistuvat hyvin 10-vuotialta lapsilta, miten ihmeessä osa ylioppilaista ei suoriudu niistä?

Opettaja-lehden pääkirjoituksessa kerrotaan, että romahduksen syy on, että tehtävissä käytetään liikaa ja liian aikaisin apuvälineitä kuten laskimia ja taulukkokirjoja. Oppilaan muisti mahottuu.

Johtopäätös lienee selvä: 

Laskimet pannaan ja omat aivot käyttöön!

Jossain vaiheessa vähäteltiin päässälaskun merkitystä, vaikka kaikki tietävät, että päässälasku teettää aivoille työtä. Kun pyrin neljänneltä luokalta oppikouluun, päässälaskujen merkitys pääsykokeissa oli suuri.

Minulla on vieläkin tallella "Oppikouluun pyrkivän opas". Päässälaskuharjoitukset olivat nykytasoon verrattuna vaativia. Muistan hyvin, kun alkukesällä v. 1966 porukalla treenattiin laskuja Hiekkaharjun Keravanjoen Karhurannassa viltin päällä samaan aikaan, kun äiti pesi mattoja mattolaiturilla. Ähkäiltiin ja pähkäiltiin, vaikka mieli teki kovasti pulikoida.

On myös halveksittu ulkoaoppimista, vaikka ulkoaoppimisen avulla lapsi oppii järjestelemään tietoa omaan päähänsä. On sanottu vain, että "nippelitieto" on turhaa, ja että kaikki tieto löytyy kumminkin netistä. Tuloksena on, että esim. maantiedon nimistön tuntemus on pudonnut, ja että yksinkertaisia kielioppiasioita tai oikeinkirjoitusta ei enää hallita kunnolla.

Kun Vantaalla lomautettiin opettajia 1990-luvun lopussa, opetin kaksi vuotta taloudellisena pakolaisena Helsingin puolella Malminkartanon koulussa. Viisas rehtori Matti Waitinen passitti minut ekan luokan opettajaksi Piianpolun sivukouluun, "pitäähän siellä sentään yksi mieskin olla". Piianpolulla oli vain ekoja ja tokia luokkia.

Piianpolun koulurakennuksessa oli oma tietokoneluokka, jonka keskellä oli iso pyöreä pöytä. Kehitin vallankumouksellisen opetusmetodin, yhdistin matematiikan ja käsityön. Kun osa tokaluokkalaisista teki tekstiilikäsitöitä kanssani ison pyöreän pöydän ääressä, loput olivat tietokoneilla laskemassa yhteen- ja vähennyslaskuja.

Laskut vaikeutuivat koko ajan portaittain, ja eteenpäin ei päässyt, jos lasku ei ollut oikein. Olin opettanut hieman aikaisemmin kympin ylityksen. Jossain vaiheessa joku oppilaista tuli kysymään, "mitäs mä nyt teen, kun pitää laskea yhteen satasia?" Sanoin, "pistä ne sataset välimuistiin omaan päähän ja anna mennä vaan" ja jatkoin pykäpistotyön ohjaamista.

Parin kuukauden päästä eksyin katsomaan, missä oppilaat etenevät. Suurin osa laski päässä yhteen monimutkaisia laskuja malliin 268 + 578. Parhaat laski yhteen jo kymmeniätuhansia. Tosin luokan heikoin oppilas ei vielä hallinnut kunnolla kympin ylitystä, vaikka hän sai matikassa jatkuvasti tukiopetusta.

Vantaalla tuntikehys on aivan minimissä kuten monissa muissakin kunnissa. Hyvin ikävää on, että alkuopetuksesta on viety jakotunteja pois. Kun opetin ekaa luokkaa kolme vuotta sitten, jakotunteja oli neljä, nyt enää kaksi. Käytännössä molemmat tunnit taitavat mennä lukemisen ja kirjoittamisen opetteluun.

Mikäli matematiikkaa olisi viisi neljän viikkotunnin sijaan, geometrian osuutta matematiikan opiskelussa voitaisiin lisätä lasten abstraktin ajattelun kehittämiseksi. Shakkikerhon vetäjiä pitäisi alkaa kouluttaa urakalla.

On kolme syytä, miksi en ole käyttänyt opetuksessa laskimia.

1. Laiskuus, laskimet pitää etsiä ja hakea luokkaan oppituntia varten.

2. Laskimia ei löydy tai niitä ei ole riittävästi.

3. Laskinten paristot ovat loppu.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Koululuokka pussinperänä

Opettaja 11.1.


Työsuojeluvaltuutettu  Kari Kinnusen mukaan koululuokka on liian usein jonkinlainen pussinperä, jossa lapsen tai nuoren pitäisi vain yrittää selvitä.


– Kun lapselle ei saa psykiatrista hoitoa mistään, ajatellaan, että kouluun hän nyt kuitenkin voi mennä, Kinnunen kritisoi.




Klikkaa otsikkoa, tarina kannattaa lukea tarkkaan, sillä se ei ole ainoa.

Hyvä, että välillä Opettajassa käsitellään asioita niin kuin ne ovat. Vantaalla lanseerattiin syksyllä toimenpideohjelma, joka vahvistaa lähikouluperiaatetta, mikä sinänsä on hienoa. Erityinen tuki suunnataan portaittain lähikouluun. Alakoulussa aloitettiin ensimmäisestä luokasta, yläkouluissa seiskalta. Suuri osa erityisoppilaista tulee vähitellen lähikouluun tavalliselle luokalle.

Aivan kaikki ei ole mennyt hyvin, mikä oli odotettavissa.

Joka luokalle ei riitä erityisopettajia luokanopettajan tueksi, ja vaikka tulisi, sekään ei aina auta kuten Opettaja-lehden esimerkki kertoo. Arvaamaton ja väkivaltainen oppilas voi olla suorastaan vaarallinen muille oppilaille.


Usein sanotaan, että psyykkisesti sairaat lapset joudutaan pitämään kouluissa, koska heille ei ole sairaalapaikkoja. Lastenpsykiatri Kari Lapin mielestä väitteessä on paljon pielessä. Käytösongelmia ei ratkaista sairaalahoidolla. (Opettaja)

Lastenpsykiatri Lappi sotkee käsitteitä. Tavallinen käytöshäiriöinen lapsi ei ole psyykkisesti sairas. Opettajat ovat tottuneet käsittelemään käytöshäiriöisiä lapsia. Tavallisia käytöshäiriöisiä lapsia on turha lähettää sairaaloihin tai sairaalakouluihin. Käytöshäiriöt on maailman sivu hoidettu pitkäjännitteisellä kasvatuksella joko tavallisessa luokassa tai erityisluokassa.

Mutta opettaja ei ole lääkäri.

Kari Kinnnunen toteaa aivan oikein:

Sairaalla lapsella tulisi olla jatkuva hoitosuhde ja lääkärin seuraama hoito- ja kuntoutussuunnitelma. Tarvitaan myös varasuunnitelma, jos asiat eivät suju kuten pitäisi. (Opettaja)

Lasta ei saa jättää yksin, vaan häntä on autettava. 


Kinnunen penää välimaaston hoitopaikkoja, joita Vantaalla on lopetettu inkluusion myötä. Kinnunen esittää, että kouluihin perustettaisiin moniammatillisia pienryhmiä, jossa opettajan työparina voisi olla psykiatrinen sairaanhoitaja.


Kannatan.


Kinnunen penää tavallisen koulun ja sairaalakoulun välimaastoon uudenlaisia hoitopaikkoja kuten Vantaalla toimivat Etappiluokat, joissa toimii myös sosiaalitoimen työntekijöitä.


Kannatan.


Minä esitän lisäksi, että sairaalapaikkojen määrää ja lastenpsykiatrian resursseja on lisättävä.
Kuten lukijani varmasti tietävät, olen ihmetellyt vantaalaisen uhkarohkean toimenpideohjelman resurssointia. Hajotettiin toimivia ja tuloksellisia yksiköitä ja siirryttiin puolivillaisesti resurssoituun inkluusioon. Köyhän ei kannata leikkiä vähillä rahoillaan, vaan olla tehokas ja keskittyä oleelliseen.
Suomessa moniin kasvatusalan kokeiluihin lähes järjestään sisältyy ylenmääräisesti naivistista optimismia. Seurasin inkluusiokeskustelua paljon ennen Vantaan kokeilua. Käsittääkseni suomalainen inkluusioajattelu on peräisin omasta yliopistostani, Jyväskylän yliopistosta.
Parisen vuotta sitten eksyin jyväskyläläisen erityisopetuksen professorin sivuille. Epäilin silloin, että inkluusioon tuskin on varaa, ja että eritysopettajia ei riitä jokaiseen inkluusioluokkaan.
Professori vastasi jotenkin näin, totta kai, kun erityisoppilas siirretään tavalliseen luokkaan, mukaan tulee aina erityisopettaja.


Eipä tullut.


Esitän yksinkertaisen kysymyksen. Kun luokanopettaja ja erityisopettaja rauhoittelee tai holdaa yhtä Opettaja-lehden esimerkin tapaista itsetuhoista ja väkivaltaista oppilasta, mitä tehdään niille lopuille 19 tavalliselle oppilaalle? Tilanteet ovat hyvin nopeita.


Lastenpsykiatri Kari Lappi vastaa Opettaja-lehdessä, Koulujen kannattaisi kuitenkin hankkia osaamista esimerkiksi MAPA-menetelmästä (Management of Actual or Potential Aggression), jota käytetään helsinkiläisessä sairaalakoulussa väkivaltatilanteiden ennakointiin ja hallintaan.


Niin.

Olin noin vuosi sitten Kilterin koululla vanhemmille tarkoitetussa Lähikouluperiaate-Infossa. Eräs huolestunut isä kysyi, mikä on tavallisen oppilaan asema, kun luokkaan siirretään aggressiivinen ja väkivaltainen oppilas? 

Kysymys sivuutettiin.


Opettaja-lehdessä kysytään, Kauanko väkivaltaa pitää sietää?

Odotamme vastauksia.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Lintsaamisesta sakkoa? 2.

Kaleva 9.1.


Suomen Vanhempainliitto ei kannata koulupinnareiden vanhemmille annettavia sakkorangaistuksia.

Nyt huoltajalle voidaan tuomita sakko, jos hän laiminlyö velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden täyttymistä. Vanhempainliiton mielestä sakottamisesta ei ole apua ja sitä tulisi harkita erittäin tarkasti.

Mielestämme on syytä arvioida, onko sakkorangaistukselle lainsäädännössä enää todellista tarvetta ja merkitystä, sanoo toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila liiton tiedotteessa.

Liiton mielestä perusopetuslainsäädäntöön tulee silti jatkossakin kirjata selkeästi vanhempien vastuu oppivelvollisuuden suorittamisen valvonnasta.



Edellisessä kirjoituksessani käsittelin aihetta. Ainakin Lempäälän Sääksjärven koulussa on kokeiltu sakkojen tehoa, kun mikään muu ei ole auttanut. Sakkoja on tuskin jaeltu mistään pikkulintsauksesta.

Opetan alakoulussa. Oppilaat lintsaavat koulusta äärimmäisen harvoin, koska he pitävät koulunkäynnistä. Kun kotona on vaikeaa, oppilas kokee oman luokkansa ja koulunsa turvapaikaksi. Koulussa oppilas voi puhua omalle opettajalle tai koulukuraattorille, jos kotona hän ei uskalla. Jos lintsaamista on tapahtunut, asiat on saatu yleensä hoidettua normaalein koulun keinoin.

Olen opettanut yli kolmekymmentä vuotta. Vain parissa tapauksessa mikään ei ole auttanut. Silloin sakkorangaistus olisi voinut olla paikallaan. Vanhempien on huolehdittava lapsistaan.

Ääritapauksissa pakoillaan ongelmia, vaihdetaan maisemaa. Kaikki peruskoulun opettajat tietävät, että on ongelmaperheitä, jotka muuttavat uuteen kouluun ja toiseen kuntaan juuri, kun ollaan päästy auttamisessa alkuun. Alakoulun aikana oppilas on voinut käydä yli kuutta-seitsemää koulua. Joskus on paettu jopa Ruotsiin asti.

Toinen sakottamisen paikka on julma kiusaaminen ja väkivalta. Jatketaan, vaikka koulussa on tehty kaikki mahdollinen, mitä tehtävissä on. Ääritapauksissa ei KiVa-koulut auta. On vaikea ymmärtää, miksi koulussa voidaan sallia jatkuvaa kiusaamista ja väkivaltaa, kun muualla sitä ei sallita.

Rikos on rikos.  

tiistai 8. tammikuuta 2013

Lintsaamisesta sakkoa?

HS Digilehti 8.1.

Lapsi lintsaa, vanhemmille tuomio


Muutamissa kunnissa koulusta lintsaamisesta on tullut poliisiasia. Vanhempia on tuomittu sakkoihin.


Lem­pää­lä lait­taa kou­lu­pin­na­rit ku­riin en­tis­tä tiu­kem­mal­la mut­ta huo­leh­ti­vam­mal­la ot­teel­la. Kou­lu­pin­na­rin van­hem­mat voi­vat jou­tua oi­keu­teen op­pi­vel­vol­li­suu­den val­von­nan lai­min­lyön­nis­tä.

Ope­tus­alal­la Lem­pää­län lin­ja saa va­ro­vais­ta mut­ta myös hie­man epäi­le­vää hy­väk­syn­tää.
En­nen kuin lint­saa­mi­ses­ta il­moi­te­taan po­lii­sil­le, käy­dään lä­pi mon­ta vai­het­ta, joi­den tar­koi­tus on tu­kea op­pi­las­ta ja van­hem­pia.
Opetusministeriö ai­koo poh­tia lint­saus­ta uu­des­sa kou­luran­gais­tuk­sia tar­ken­ta­vas­sa la­ki­luon­nok­ses­sa.
"Tar­ken­nam­me, mi­tä op­pi­laal­la voi­daan teet­tää jäl­ki-is­tun­nos­sa. Ha­luam­me muut­taa jäl­ki-is­tun­toa kas­va­tuk­sel­li­sem­paan suun­taan", hal­li­tus­neu­vos Jan­ne Öberg sa­noo.
"Kä­sit­te­lem­me myös lint­saus­ta, sil­lä muu­ta­mis­sa kun­nis­sa van­hem­pia on jo tuo­mit­tu sak­koi­hin, kos­ka he ei­vät ole val­vo­neet op­pi­vel­vol­li­suu­den nou­dat­ta­mis­ta", Öberg li­sää. Sak­ko­ja on an­net­tu muun muas­sa Pirk­ka­las­sa.
Opetusmi­nis­te­riö pi­tää van­hem­pien tuo­mit­se­mis­ta sil­ti pul­mal­li­se­na.
"Lint­sauk­seen puut­tu­mi­nen on to­del­la ar­ka asia", ope­tus­neu­vos Jus­si Pih­ka­la sa­noo.

Joululoma on ohi, ja lehdistö on "back in business". Otsikoihin on noussut ikiaihe, koulun rangaistukset. Olen aikaisemmin esittänyt blogissani, että sakkorangaistus voitaisiin ottaa käyttöön vakavissa kiusaamistapauksissa. 
Suomessa on oppivelvollisuus. Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että lapsi käy koulua. 
Yksittäiset opettajat ja koulut ovat melko kädettömiä silloin, kun oppilasta ei saada kouluun kaikista yrityksistä huolimatta. Viimeinen keino on yleensä lastensuojeluilmoituksen tekeminen. Jos sekään ei auta, sakkorangaistus voisi olla paikallaan.
Rinnastan leikkimielellä koulun sakkorangaistuksen liikennerangaistuksiin. Ihmisille annetaan helposti vaikkapa parkkisakkoja. Parkkirike ei kait ole suuren suuri rikos. Jatkuva koulusta lintsaaminen on oppilaalle suuri ongelma. En ymmärrä, miksi jatkuvaa lintsausta pitäisi katsoa sormien läpi. 
Opetusministeriön opetusneuvos Jussi Pihkala sanoo, että lintsaukseen puuttuminen on todella arka asia. Minusta on parempi, että lintsaukseen puututaan kuin, että siihen ei puututa. Mitä Pihkala oikeastaan tarkoittaa, että lintsaukseen puuttuminen on arka asia? Olisi moraalisesti erittäin arveluttavaa, jos koulu ei puuttuisi oppilaan lintsaukseen.

"Jos op­pi­las myö­häs­te­lee tai lint­sai­lee, hän kor­vaa ne mi­nuu­tit. Op­pi­las­ta ei pan­na jäl­ki-is­tun­toon, vaan hä­nen kans­sa käy­dään lä­pi op­pi­tun­tien ul­ko­puo­lel­la eri­tyis­opet­ta­jan kans­sa asioi­ta, jois­ta hän on jää­nyt pait­si", sa­noo Lem­pää­län Sääks­jär­ven kou­lun reh­to­ri Sep­po Sii­to­nen.
Jos op­pi­las lint­saa 30 tun­tia, van­hem­pien ja kou­lu­ku­raat­to­rin kans­sa pi­de­tään pa­la­ve­ri.
Tämä yleen­sä riit­tää, mut­ta jos lint­saa­mi­nen sit­ten­kin jat­kuu, läh­dem­me las­ten­suo­je­lu­vi­ran­omais­ten kans­sa te­hok­kaam­paan tu­ke­mi­seen", Sii­to­nen sa­noo.
Se voi tar­koit­taa eri­tyi­siä jär­jes­te­ly­jä, ku­ten ko­tio­pe­tus­ta. Jos ko­dit ei­vät suos­tu yh­teis­työ­hön, kou­lu il­moit­taa asian po­lii­sil­le. (HS)

Lempäälän malli on hyvin looginen ja järkeenkäypä. 
Mielenkiintoista on, että Suomessa revitään mielettömiä otsikoita esim. sikojen ja kanojen elinolosuhteista. Eläinten elinolot ovat tärkeitä, mutta luulisi, että lasten elinolot olisivat vähintään yhtä tärkeitä.