Nykyvanhemmat joutuvat omituisten asioiden kanssa tekemisiin.
Olin eilen katsomassa 10-vuotiaan tyttäreni koripallo-ottelua. Kesken jännittävän matsin 11-vuotias poikani soitti.
Poika: Mä oon pelaamassa futista kavereiden kanssa.
Isä: Missä?
Poika: Futishallilla. Saanko mä ostaa puhelimella limpsaa?
Isä: Miten niin puhelimella?
Poika: Puhelimella voi ostaa.
Isä: Sinä et osta limpsaa puhelimella.
Poika: Muutkin ostaa.
Isä: Sinä et osta.
Poika: Miksen saa, kun muutkin saa?
Isä: Puhelimella ei ostella limpsoja, puhelimella soitellaan.
Poika: Okei sitten, moido.
Isä: Moido.
Parin minuutin kuluttua puhelin piippaa. Avaan viestin:
Poika: Käykö et käyn ostaa limun ja karkkipussin ja sit sä illalla maksat takas koska mä en haluis käyttää mun rahoi karkkiin?
Isä: Limu vaan.
Poika: Ok.
Minä en ole tiennyt, että puhelimella voi kioskista ostaa limpsaa. Olen aina pitänyt selviönä, että kioskista voi ostaa, jos on rahaa. Nyt lapset voivat ostaa kioskista limpsaa velaksi.
Kuinkahan moni isä tai äiti tietää, että lapsi voi ostaa puhelimella velaksi? Ihmetellään vain puhelinlaskun suuruutta.
Onneksi olin laittanut lasteni puhelimiin estotoiminnot. Puhelimilla ei voi ostaa mitään.
Tekstit
