Ruokarauha ja yhdessä syöminen

Tohmajärvi

21.8. Vantaan Sanomat

Opetusneuvos: Otetaan tavoitteeksi ruokarauha ja yhdessä syöminen

Opetushallituksen yksi tämän syksyn teema on kouluissa tapakasvatus. Kyse on yksinkertaisista asioista, kuten ruokarauhasta ja yhdessä, saman pöydän ääressä syömisestä.

– Pienemmät ottavat isoista mallia – aina. Aikuisten malli on tärkeä, eikä pelkästään kotona ja koulussa vaan kaikkialla, opetusneuvos Marjaana Manninen sanoo.

Hän huomauttaa, että puuttuminen epäkohtiin on välittämistä, ympäristön ja toisten kunnioittamista.

– Välittäminen luo turvallisuutta. Oppilailla on oikeus turvalliseen ja viihtyisään kouluympäristöön.

Opetushallituksen tapakasvatusviikon ajatuksena on, että koulut levittäisivät toisilleen malleja hyväksi kokemistaan käytännöistä.

On hienoa, että opetushallitus on ottanut yhdeksi syksyn teemaksi tärkeän teeman, tapakasvatuksen. On  omalla tavallaan ikävää, että entisen upean oppiaineen, kansalaistaidon, oppiaines on ujutettu ympäristötiedon sekaan. Tapakasvatuksella on aina tilausta.

Isoissa kouluissa ei ole samanlaista harrasta ruokahetken tunnelmaa kuin yllä olevassa kuvassa. Vaikka kuinka yritetään porrastaa ruokailuvuoroja, jonotusta ei voida välttää. Joskus opettaja luokkansa kanssa ei kertakaikkiaan pääse omalla vuorollaan syömään, koska opiskelu ei aina pääty minuutilleen.

Omassa koulussani yksi pullonkaula on ruokailuvälineiden ja ruuantähteiden palautukset. Jonot voivat olla melkoisia.

Hyvin oleellista ruokarauhan ja tapakasvatuksen suhteen on, että opettaja syö oppilaittensa kanssa. 

Kuka muukaan kuin oma opettaja kasvattaisi koulussa lapsia hyville ruokatavoille. Pitää kuitenkin muistaa, että hyvien tapojen pohja luodaan kodeissa. Opettajalle jää usein korjaava rooli.

Olen havaitsevani jonkinlaista tapakasvatuksen renesanssia. Nykykodeissa opetetaan melko hyvin asiallisille ruokatavoille. Hyvin harvoin ruokalalassa enää ehdoin tahdoin sikaillaan, joskus joudun puuttumaan ruualla leikkimiseen. Isossa kouluruokalassa melun taso nousee helposti, pitää ohjata lapsia sivistyneeseen ruokakeskusteluun.

Ruokahetki on tärkeä opettajalle myös oppilaantuntemuksen suhteen. Ruokapöydässä voidaan käsitellä asioita taivaan ja maan väliltä.

Vaikeinta kouluruokailussa on, että jotkut lapset ovat tottuneet hyvin yksipuoliseen ruokavalioon. 

Koulussa on silloin törmäyksen paikka, koska kouluruokailun yksi päätavoitteista on opettaa lapset syömään terveellisesti ja monipuolisesti. Joskus tuntuu, että olen todellinen tuputtaja, kun ohjaan lasta ottamaan annokseensa myös esim. salaattia. 

Ihmisen makutottumukset onneksi kehittyvät iän myötä, koulussa voi aloittaa pienestä: "Ota edes vähän salaattia, maistele, että totut."

Pipopuhetta

Ilta-Sanomat 14.4.

Kommentti: Pitäisikö kouluissa jo luopua piposäännöstä?

Epäilemättä pipon, hupun tai lippiksen pitäminen sisällä aiheuttaa jatkuvaa vääntöä kaikissa Suomen yläkouluissa. Käsittääkseni monessa koulussa on edelleen sääntö, ettei pipoa pidetä sisällä. Moni ehkä pitääkin nuorta välinpitämättömänä ja huonokäytöksisenä, jos pää on piilossa.


Ilta-Sanomien sivuilla keskustellaan kauhiasti pipoista ja piposäännöstä. Pipokeskustelu purskahtaa pintaan silloin tällöin, nyt keskustelun laukaisi Alppilan yläkoulun tapaus Antti Korhonen.

Piposta on tullut nuorisokapinan väline kuten pitkä tukka oli joskus 1960-luvun lopulla. On oppilaita, jotka haluavat pitää pipoa sisällä. Toisaalta on oppilaita, jotka eivät halua käyttää minkäänlaista päähinettä edes paukkupakkasilla, vaan kuljetaan avopäin.

Ilta-Sanomat kysyy: Pitäisikö huppusäännöstä kuitenkin luopua työrauhan säilyttämiseksi ja arvokkaan opetusajan säästämiseksi?

Ei tietenkään pidä.

Jos ei tapeltaisi pipoista tai hupuista, tapeltaisiin jostain muusta, jostain vakavammasta asiasta.

Nuoret kapinoivat aina jollakin tavalla. Pipo on hyvin harmiton kapinan väline.

Johonkin on vedettävä kapinan ja nipottamisen rajapinta. On paljon parempi, että opettajat joutuvat nipottamaan pipoista kuin puukoista ja puntareista.

Joidenkin nuoruuteen kuuluu kapinointi, opettajien ammattiin kuuluu nipotus. Koulumme jo eläkkeellä oleva englanninopettajamme totesi usein: Olen nipo ja ylpeä siitä. Jos opettajat eivät nipottaisi, koulussa elettäisiin kuin pellossa. Myös vanhemmuuteen kuuluu nipotus.

Oikeaoppinen nipotus kuuluu kasvatukseen.

Koulussa yleisesti tunnustetut hyvät tavat kuuluvat asiaan. Pipo päässä syöminen ei kuulu asiaan.

Olin kerran leirikoulussa. Luokkani oli syömässä. Samaan tilaan syömään pyrähti ryhmä yläkoululaisia poikia opettajansa kanssa. Oppilaani huomautti minulle: Hei, maikka, noi pojat syö pipot päässä!

Kävelin poikien luo, en kehdannut katsoakaan poikien opettajaa, kehotin poikia: Eiköhän pojat oteta pipot pois päästä.

Pojat ottivat. Yleensä ei ole sen kummemmasta asiasta kysymys.

Luokassakaan ei pidä opiskella pipo tai huppu päässä.

Lisäys, keskustelu on rajua:

"Johonkin se rajaa pitää vetää" - käytöistavoista nousi myrsky (15.4. Ilta-Sanomat)