Tyttöjen liikunnasta ja koululiikunnasta ylipäätään

 

HS 14.12.2023

”Olen todella huolissani tytöistä” – kokeneella opettajalla synkkä näkemys tulevaisuudesta

Tuoreimmat Move-tulokset kertovat karua kieltä tyttöjen fyysisestä kunnosta. Kokenut liikunnanopettaja Outi Palkama on huolissaan oppilaiden jaksamisesta.

”Jo muutama vuosi sitten pidettiin koko koulun kriisikokous, miten saataisiin lisää liikettä koulupäivään ja oppitunteihin, mutta vielä on tosi paljon tekemistä sen eteen”, Palkama kommentoi.

Keskiviikkona julkaistut fyysistä toimintakykyä mittaavan Move-testin tulokset kertoivat, että peruskouluikäisten tyttöjen fyysinen kunto on iso ongelma.

Näin siitä huolimatta, että uusimmissa tuloksissa tyttöjen vuosikausia kestänyt fyysisen toimintakyvyn heikentymisen trendi on tasaantunut.

Pahin tilanne on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Sen kahdeksasluokkalaisista tytöistä lähes puolet (49,7 prosenttia) on fyysiseltä toimintakyvyltään tasolla, joka mahdollisesti kuluttaa tai haittaa terveyttä ja hyvinvointia.

Lukema on Kainuun hyvinvointialueen kanssa koko maan huonoin ja kaikista mitatuista oppilasryhmistä selvästi heikoin. Ero saman alueen samanikäisiin poikiin (39,8 %) on silmiinpistävä.

Palkama kertoo, että Martinlaaksossa tarjolla on päivittäin liikuntasalivälitunti ja muutaman kerran viikossa kuntoilu- ja kuntosalivälitunti. Osallistujat ovat pääosin poikia.

* * * 

Lämmittää kovasti, kun kokeneita opettajia aletaan kuunnella ja haastatella. Tosin sekin näyttää johtuvan odotetusta Pisa-romahduksesta. 

Hesari haastatteli Vantaan Martinlaakson koulun liikunnanopettaja Outi Palkamaa, jolla on yli 30 vuoden kokemus liikunnanopetuksesta. Toinen legendaarinen koulun liikunnanopettaja on Rami Alanko, joka on jo eläkkeellä. Häntä näen silloin tällöin Myyrmäen urheilutalon kuntosalilla.

On selvää, että koulu ei pysty ratkaisemaan liikkumattomuuden ongelmaa. Päävastuu lasten liikuttamisesta on tietenkin kodeilla. Kuten lähes kaikessa muussakin eriytyminen näkyy myös lasten liikunnassa. Osa lapsista liikkuu paljon, kun heidät kiikutetaan urheiluseuraan jo viisivuotiaina, osa ei saa kodeistaan juuri minkäänlaista liikkumisen mallia. 

Palkamo toteaa: ”Nykyään on hyvin menestyvät ja sitten huonot. Keskikasti on hävinnyt. Kasin oppilaita on vähän, ja perusliikkujat puuttuvat.”

Totta.

On hämmentävää opettaa vaikkapa kuudennella luokalla luistelua. Kaikilla ei ole omia luistimiakaan. Jääkiekon pelailu on muuttunut vaaralliseksi, kun jääkiekkoa harrastavat yrittävät väistellä oppilaita, jotka eivät osaa luistella kunnolla. Törmäyksiä tulee ja veri voi lentää.

Sama koskee hiihtoa, joka on aina kuulunut suomalaisten perustaitoihin. Suksia ei ole aina joka toisellakaan, onneksi kouluissa on yleensä kattava suksilainaamo.

Hyvin hämmentävää on peruspalloilulajin jalkapallon opettaminen. Jatkuvasti pitää opettaa ja kerrata jalkapallon yksinkertaisia sääntöjä ja muita asioita. Joskus tuntuu, että osa oppilaista ei ole potkinut palloa vapaa-ajalla ollenkaan.

Ongelman ydin on arkiliikunnan puutteessa, lyhyetkin koulumatkat voidaan kulkea busseilla tai oppilaita kuskataan kouluun, vaikka koulu on kieltänyt kuskaamasta oppilaita kouluun.

Vapaa-ajan pelailu kavereiden kanssa on vähentynyt radikaalisti. Enää harvoin näkee eri-ikäisiä lapsia pelailemassa kentällä keskenään pipolätkää tai futista.

Olen blogissani kirjoittanut liikunnasta hyvin paljon eri näkökulmista, sivun vasemmalla puolelta löytyvästä linkkisanalla liikunta tai liikunnanopetus löytyy 36 osumaa. 

Olen vaatinut kirjoituksissani, että liikunnanopetusta lisättäisiin peruskoulussa. Suomi on tuntimääriltään mitattuna liikunnanopetuksen kehitysmaa.

Liikuntatunteja pitäisi olla 4 tuntia viikossa. Malleja voisivat olla yksi kaksoistunti ja kaksi yksittäistuntia. Kaksoistunnilla voisi treenata eri urheilulajin perustaitoja, yksittäistunneilla voisi harjoittaa perusliikuntaa.

Toinen malli voisi olla yksi kaksoistunti ja neljä puolikasta liikuntatuntia. Silloin liikuntaa saisi jokaiselle viidelle päivälle, puolikkailla tunneilla voisi treenata sauvakävelyä, ulkovoimistelua tai vaikkapa juoksua. Hiihtokin voisi toimia vaikka koulun välituntiladulla. Kun itse kävin koulua, meillä oli välituntiladut, joita kierrettiin, ja kierrokset merkittiin sitten luokassa olevaan pistetaulukkoon.

Tyttöjen liikkumattomuus on suuri ongelma, kun tiedetään, että samaan aikaan monella tytöllä voi olla mielenterveydellisiä ongelmia. Osaa tyttöjä vaivaa yksinäisyys, siihen yksinkertainen lääke voisi olla joukkueurheiluun osallistuminen.

En pitänyt siitä, että tytöt alakoulussa pistettiin liikkumaan yhdessä poikien kanssa. Mielestäni viitoselta alkaen pitäisi pääosin liikkua eri ryhmissä.

Osa tytöistä arastelee poikien kanssa liikkumisessa. Pojat voivat olla hyvinkin kilpailullisia ja silloin mennään kovaa ja kontakteja tulee. Jotkut lajit kuten pesäpallo sopii hyvin yhdessä pelattavaksi.

Tyttöjen murrosikäkin alkaa aiemmin kuin pojilla, mikä voi aiheuttaa arkuutta.

Olen opettanut liikuntaa myös yläkoulussa. Miltei joka ryhmässä pari-kolme tyttöä heittäytyy jatkuvasti pois liikkumisesta eri syihin vedoten. Hyvin tyypillistä on vedota, että se ja se paikka on kipeä. Usein heillä ei ole liikuntavehkeitäkään mukana. He sitten seuraavat muiden tyttöjen liikkumista kentän reunalla.

Sinänsä tyttöjen liikunnanopetus on kivaa, koska keskimäärin tytöt kuuntelevat paremmin opetusta kuin pojat. Moni poika antaa mennä vaan ja tohottaa. Poikien liikuntatunneilla on paljon luontaista kilpailullisuutta ja oppituntien jälkeen hiki haisee niin kuin pitääkin.

Palkama sanoo olevansa huolissaan tyttöjen elämänhallinnasta, ei vain liikunnan vähäisyydestä. Moni tyttö nukkuu liian vähän, ei syö aamiaista tai kouluruokaa eikä siten jaksa keskittyä tai toimia koulussa.

Vantaalaiskoulujen ominaispiirre on vieraskieliset lapset, kohta joka kolmas oppilas on vieraskielinen. Joissakin kouluissa kolmasosa on ylitetty ajat sitten.

Martinlaaksossa, kuten useissa muissakin Vantaan kouluissa, yksi tyttöjen harrastamiseen vaikuttava tekijä on kulttuuritausta.

Maahanmuuttajataustaisilla tytöillä on huomattavan vähän liikunta- ja muita harrastuksia. Poikkeuksiakin on, ja Palkama kertoo muutaman tytön esimerkiksi innostuneen jalkapallosta.

”Välillä joku saadaan innostumaan ja löytämään oman juttunsa. Sen takia jaksan tätä työtä tehdä.”

Kyllä näin on. Osassa kulttuureja tyttöjen urheilu ei näytä kuuluvan asiaan, eikä heitä sitten Suomessakaan järin kannusteta liikkumaan esim. urheiluseuroihin, vaikka tyttö olisi lahjakaskin urheilija.

Jotkut vieraskieliset tytöt tulevat liikuntatunneille arkivaatteissa, liikutaan huivit ja helmat hulmuten tai sitten ei.

Yleensä maahanmuuttajataustaiset pojat ovat kovempia liikkumaan kuin kantasuomalaiset pojat keskimäärin. He pelaavat paljon korista ja futista vapaa-ajallaan omaehtoisesti. Ongelma on, että heistäkään kaikkia halukkaita ei saada urheiluseuroihin liikkumaan.

Liikuntaa pitää lisätä koulun arkeen muutenkin.

Itse tein paljon opintoretkiä, johon oleellisena osana kuului kävely. Esim. kirjastovierailut voi aivan hyvin tehdä kävellen, omalta alueeltani isoon kirjastoon on matkaa sellaiset kolme kilometriä. Kun matkan kävelee, kokonaismatkaa tulee jo kuusi kilometriä.

Olen joskus tehnyt reissuja kävellen keilahalliin. Erilaiset luontoretket ovat aina samalla kivoja kävelyretkiä. Luontopolkuja löytyy kyllä lähistöltä.

Erittäin kivoja ja yhteisöllisiä tapahtumia ovat koko koulun yhteiset liikuntapäivät. Oma kouluni teki retkiä esim. Luukin tai Pitkäkosken kävelyreiteille.

Kivoja olivat luokan yhteiset hiihtoretket. Hiihdimme jonomuodostelmassa Leppävaaran urheilupuistoon kuumalle mehulle ja päätteeksi hiihdimme vielä puiston ladut.

Kouluni lähellä on Lammaslampi, jota oli kiva kiertää syksyisin ja keväisin ja samalla tutustua luonnon ihmeisiin.

Pieniä oppilaita kävelytin usein lähistön isoon leikkipuistoon leikkimään ja riehumaan.

Myös lasten lihaskunto on heikentynyt. Urheilua harrastavilla tasot ovat edelleen korkealla, karkeasti voidaan puhua jostain kolmasosasta oppilaita ainakin täällä pääkaupunkiseudulla riippuen vähän siitä, millä asuinalueella koulu on.

Sisäliikuntatunneilla tein aina opetussuunnitelmista tai ajan hengestä riippumatta alkutreenit. Aluksi lämmiteltiin erilaisilla juoksuharjoitteilla, sitten alettiin tehdä yksinkertaisia treenejä, selkä- ja vatsapunnerruksia, etunojia joko suoraan käsiltä tai polvilta, riippumisharjoituksia seinäpuomeilta jne.

Aikaa meni vartti. Oppilaat pitivät itsestään selvänä, että alkutreenit pidetään ennen kuin päästään pelaamaan.

Erilaisia voimisteluratoja myös rakenneltiin.

Naapuriyhtenäiskoulussa, Hämeenkylän koulussa, jossa on loistava liikuntahalli ja liikuntaan yllyttävä piha jalkapallohäkkeineen ja koripallokenttineen ja kivoine liikuntatelineineen, on iso liikuntavälinevarasto, josta löytyy erilaisia käsivoimailuvälineitä.

Liikunnanopetukseen kuuluu aina myös ohjaaminen. Aina välillä istutaan rinkiin keskiympyrään, ja jokainen oppilas saa kertoa liikuntaharrastuksestaan, miten hän hän tykkää liikkua. Ohjasin oppilaita erilaisiin liikuntaseuroihin, jos oppilas ei osallistunut seuratoimintaan. Tai sitten neuvoin, miten liikutaan huvikseen ilman sen suurempia tavoitteita.

Joskus onnistuin, joskus en, pääasia on, että opettaja yrittää ohjata. Vanhempain vartit olivat myös hyviä hetkiä jutella lasten liikkumisesta. Joskus tein esikyselymonisteen, jossa kartoitettiin perheen liikkumistottumuksia, ja siitä sitten yhdessä juteltiin.

Ikävää on, että koulussa pidetään kerhoja enää todella vähän. Ei ole kauaa siitä, kun koulupäivän jälkeen oppilaat menivät erilaisiin kerhoihin, oli sählykerhoa, koriskerhoa sekä voimistelukerhoa ja tanssikerhoa. Kerhoihin lapset osallistuivat liikuntataidoista huolimatta, pääasia oli liikkumisen riemu.

Hämeenkylän koulun liikuntahalli

 

Vantaan koululaitoksen helmen, Hämeenkylän koulun uudisrakennuksen, yhteyteen rakennettiin fantastinen liikuntahalli. Pinta-alaa on neljän normikoulusalin verran 1400 neliömetriä. 

Hallin virallinen nimi taitaa olla Hämeenkylän liikuntahalli, mutta koska halli on oleellinen osa koulua, itse käytän nimeä Hämeenkylän koulun liikuntahalli. Paras nimi on lyhyt ja ytimekäs Hämiksen halli.

Vantaalaisittain konsepti on uusi. Hallista vastaa kaupungin Liikuntapalvelut, kun taas itse koulu kuuluu Kasvatuksen ja opetuksen toimialaan. Koulun juhlat pidetään koulun tiloissa, joten halli on liikuntaseurojen käytössä iltaisin ja viikonloppuisin koko ajan. 

Toivottavasti konseptia monistetaan vahvasti uusissa kouluhankkeissa. 

Kun isoja yhtenäiskouluja rakennetaan, koulujen oheen on rakennettava myös isot liikuntahallit. Muuten liikunnanopetus ei suju asianmukaisesti. Isot hallit helpottavat samalla myös liikuntaseurojen jatkuvaa hallipulaa.

Hälyttävin hallipula sijaitsee nyt Korson alueella, kun Korson koulu puretaan. Leppäkorven koulusta laajennetaan iso yhtenäiskoulu, nyt koululla on vain pikkuinen sali. 

Leppäkorven koulun yhteyteen on rakennettava yhtä iso sali kuin Hämikseenkin. Salia ei  tarvitse suunnitella yhtään, koska malli on jo valmis ja erittäin hyväksi koettu, rakentamaan vaan!

Harmittaa, kun koululle haluttiin pari kuntosalia, jotka olisi voitu rakentaa hallin yhteyteen niin, että myös seurat olisivat voineet niitä käyttää. Saleja ei jostain syystä rakennettu, vaikka ilmeisesesti rahat olisivatkin riittäneet rakentamiseen.

Hämiksen vanhassa koulurakennuksessa kuntosalit olivat, ja oppilaat käyttivät niitä ahkerasti välituntisin. Jos kuntosalit olisi rakennettu liikuntahallin yhteyteen, myös liikuntaseurojen toimintamahdollisuudet olisivat laajentuneet.

Saliin pääsee kahta kautta. Isot oppilaat sekä ilta- ja viikonloppukäyttäjät tulevat saliin parkkipaikan kautta suoraan liikuntahalliin. Kengät jätetään heti ulkoeteiseen niille varatuille telineille. Sisäeteisessä liikuntaseurat voivat esim. turnauksissa pitää buffaa. Käytävillä voi tehdä kevyitä lämmittelyharjoituksia ennen vuorojen alkua.

Liikuntahalli kytkettiin kouluun yläkäytävällä, joten koulusta pääsee suoraan saleihin. Nyt pienten oppilaiden ei tarvitse pukeutua ja riisuutua edestakaisin. Itse asiaan eli liikkumiseen jää enemmän aikaa, kun voidaan koulusta tulla sukkasillaan sisävaatteissa suoraan pukuhuoneisiin, joita on neljä.

Olen kuluneen lukuvuoden aikana useaan otteeseen pitkiäkin toveja opettanut liikuntahallissa sekä ala- että yläkouluryhmiä. Voin vakuuttaa, että liikunnanopetus toimii loistavasti Hämeenkylän liikuntahallissa. Tilaa on useammallekin liikuntaryhmälle.

Parhaimmillaan tilanne esim. iltapäivän viimeisinä tuntina voi olla sellainen, että hallissa on vain pari yläkoulun ryhmää. Koululaiset voivat silloin pienen opetushetken ja verryttelyn jälkeen valita mieleisen lajinsa. 

Salin toiseen päähän rakennetaan voimistelualue. Yhteen lohkoon raahataan pöytätennispöydät ja laitetaan sulkapalloverkot. Yhdessä lohkossa pelataan korista, joka on Länsi-Vantaalla suosittu laji. Neljännessä lohkossa voidaan pelata salibandyä, käsistä, futsalia tai lentistä. 

Sali jaetaan neljään osaan kolmella alas laskettavalla verholla. Pari verhoa on osin ns. verkkoverhoja, mikä akustiikan kannalta on huono asia. Kun verhon toisella puolella opettaja puhuu ja pitää opetustuokiota, pelin tiimellyksen äänet kuuluvat läpi. Onneksi yhdessä väliverhossa ei ole verkko-osuutta. 

Etukäteen hallin lattia keskustelutti liikuntaväkeä. Saliin rakennettiin muovimatto, se joustaa jonkin verran, mutta onneksi se ei ole liian pehmeä. Koululiikuntaan ja junioriurheiluun sali on mitä mainioin. Mutta esim. aikuisten virallisiin korismatseihin sali ei kelpaa, mutta onneksi lähialueilta löytyy puulattialla varustettuja saleja kuten Martinlaakson ja Pähkinärinteen kouluilta sekä Energia areenalta. Lattia kestää salibandyn peluun paremmin kuin lakatut puulattiat.

Hieno yksityiskohta on, että väliverhoissa on ovet. Oppilaiden ei tarvitse mennä ulos käytävään, kun he vaihtavat liikuntahallin lohkosta toiseen.

Liikuntahallin toinen pää on varustettu voimistelun tarpeisiin. Seinällä on puolapuut, lattialla on iso ilmatäytteinen matto. Perinteiseen tapaan katosta roikkuu myös köydet ja renkaat.

Kaikki voimisteluvälineet on sijoitettu vieressä olevaan isoon liikuntavarastoon. Kuvassa näkyy myös päätyseinä, joka on peitetty verhoilla, joiden takana on iso peiliseinä tankoineen tanssijoita varten, melkoisia herkkuja Vantaan Voimisteluseuran voimistelijoille.

En tiedä, kuinka korkea hallin sisäkorkeus on, mutta veikkaisin, että sellaiset 8-9 metriä, joten hyvin harvoin esim. lentopalloa vastaan otettaessa se osuu kattoon.

Isot patjat säilytetään katon rajassa, josta ne on helppo laskea alas käyttöä varten. Näin säästetään paljon varastototilaa.

Pelien jälkeen kattoon hilataan myös käsipallomaalit, jotka toimivat myös futsal-maaleina. Länsi-Vantaalla käsipallo on suosittu laji myös kouluissa. Vantaan Atlas on kiertelee ahkerasti kouluissa esittelemässä lajiaan kuten myös PuHu Juniorit korista ja VanLe lentistä.

Saliin mahtuu peräti kaksi täysimittaista koriskenttää, mutta treeneissä ja esim. Puhu Junioreiden turnauksissa voidaan aivan hyvin pelata neljällä kentällä. Korit ovat pystysuunnassa helposti säädettäviä eri ikäisten korispelaajien peleihin.

Hämiksen hallin liikuntavarasto on suuruudeltaan liikunnanopettajan taivas, sillä se on koko hallin pitkän seinän pituinen ja noin kolme metriä leveä. Liikunnanopettajat ovat suunnitelleet, että varastoon voisi mahtua muutaman kuntolaitekin kuten pari kuntopyörää tai seinälle taittuvaa soutulaitetta.

Seinillä on kaappitilaa riittävästi, pallot ovat lukittavissa ja liikuteltavissa pallohäkeissä. Tietenkin liikunnanopettajan kannalta on oltava koko ajan tarkka, että joka lajin pallot pysyvät omissa häkeissään. Avainten ja lukkojen kanssa pitää olla erityisen tarkka, kun kaapeista ja häkeistä otetaan liikuntavälineitä. Lukot on laitettava kiinni, koska muutoin oppilaat saattavat levittää tavaroita minne sattuu.

Varaston toisessa päässä on salibandykentän laidat ja kaikki muut peliin tarvittavat välineet. Laitakärryn voi liikuttaa suoraan saliin. Hämiksen halli helpottaa kovasti SB Vantaan salipulaa.

Pelien jälkeen väripaidoille on omat ripustimensa.

Salibandymailoja on kahta kokoa sekä pienille että isoille oppilaille.

Sulkapallo on suosittu laji yläkoulun oppilaiden keskuudessa. Yhteen lohkoon saa viritettyä neljä sulkapallokenttää ja kolme pingispöytää.

Lentopallokenttää suunniteltaessa kävi virhe, kun lentisrajat maalattiin vain poikittain. Myös lentistolpat voidaan sijoittaa vain poikkikentälle. Toivottavasti asiaa korjataan pian.

Jos olisin koulussa maikkana, alkaisin vetää koulun jälkeen liikuntakerhoa. Yhteen lohkoon kolme pingispöytää, yhdessä sulista, yhdessä korista, yhdessä salibandyä. Joukkuelajeja voisi vaihdella aina välillä, futsalia ja käsistä myös. Oikeastaan joka päivä koulun jälkeen salin pitäisi olla käytössä niin kauan kunnes liikuntaseurat tulevat. Yksi maikka ja yksi liikunnanohjaaja riittäisi ohjantaan ja valvontaan aivan hyvin.

Kun on noin komea liikuntahalli, sen on oltava koko ajan käytössä.

Varasto on niin iso, että sinne mahtuu hyvin kuntoiluvälineitä. Moni oppilas menee välillä treenaamaan käsipainoilla tai muilla vehkeillä. Kaapeissa on myös kuntonyrkkeilyvälineet. Johonkin nurkkaan voisi ripustaa säkit, jotta oppilaat pääsisivät takomaan energiaansa.

Kunnolla suunnitellussa varastossa joka tavaralle on sijansa.

Varaston ovet eivät ole lukitut, joten seurat voivat käyttää varaston välineitä myös. Lukituissa kaapeissa olevia pikkuvälineitä tai häkeissä olevia palloja seurat eivät saa käyttää. Pitää vain toivoa, että seurojen valvojat ja valmentajat pitävät huolen siitä kuten liikunanopettajatkin tekevät, että varaston kamat säilyvät ehjänä ja järjestys siistinä, niin ovet pysyvät auki vastakin.

Lopuksi täytyy todeta, että Liikuntapalvelujen konsepti on mitä mainioin. Toivottavasti konseptia monistetaan ympäri Vantaata uusien ja miksei vanhojenkin yhtenäiskoulujen yhteyteen.

Annan Hämiksen liikuntahallille arvosanan 10-. 

Miinus tuli niistä kahdesta verkkoväliverhosta, jotka ovat akustisesti huonoja sekä siitä, kun koululle ei rakennettu kahta kuntosalia, kun niin kauniisti pyydettiin. Lentiskentän sijoittelussa tehtiin fiba.

Mutta vielä kerran, Liikuntapalvelut sekä Kasvatuksen ja opetuksen toimiala eivät voi juurikaan paremmin paremmin kätellä. Lounais-Vantaan koululaiset ja asukkaat kiittävät.

Uutta oppimisympäristöä etsimässä 2. - pinnat

Kun kävelen Lounais-Vantaan uusilla kouluilla, Hämeenkylän tai Rajatorpan kouluilla, sisällä tai ulkona, katseeni haahuilee erilaisilla pinnoilla. Sisällä on pyritty viihtyisyyteen, mutta myös akustiikan parantamiseen. Ulkona on panostettu leikkipaikkojen monipuolisuuteen ja turvallisuuteen.

Pähkinärinteen koulu peruskorjattiin pari vuotta ennen kuin Hämeenkylän tai Rajatorpan koulut. Remontti tehtiin uuden oppimisympäristön ehdoilla. Kaikki kolme koulua ovat ns. sukkakouluja eli kengät jätetään eteiseen, hiekkapöly ei lennä kaikkialle.

Pähkiksen vanhat kovat linoleum-laatat vaihdettiin pehmeämpiin linoleum-mattoihin. Kouluun ei asennettu kokolattiamattoja. Kestävyyden ja ehkä myös siivouksen kannalta ratkaisu oli hyvä, mutta ei akustiikan. Joissain tiloissa kaiku häiritsee.

Hämiksen paljon kulutusta vaativat lattiat kuten aulojen tai opettajienhuoneen lattiat on päällystetty punotuilla muovimatoilla. Ratkaisu on erinomainen, kestävyys, siivottavuus sekä hyvä akustiikka.

Hämiksen luokissa on harmaat kankaiset kokolattiamatot, jotka ovat akustisesti todella hyviä. Kokolattiamatot koostuvat paloista, joten niitä voi tarpeen mukaan vaihtaa.

Rajiksessa luokissa on ainakin kahdenvärisiä kankaisia kokolattiamattoja. Akustiikka toimii hyvin. Oranssi matto on käytävämatto, kestävää punottua muovimattoa. 

Jos suunnittelisin koulua, asentaisin luokkiin sekä käytäville eri värisiä punottuja muovimattoja. Ne toimivat akustisesti hyvin ja ovat kestäviä sekä helposti siivottavia.

Molemmissa kouluissa on jätetty esille jonkin verran betonia. Molemmissa kouluissa tolpat on jätetty betonille, Rajiksessa myös ikkunaseinät. Hämiksen ratkaisu on onnistunut. Mielestäni Rajiksen kokonaiset betoniseinät tekevät luokat hieman kolkoiksi. 

Rajiksen betoniseinät ovat kyllä jotenkin elävän näköisiä, eivät tylsiä. Seiniin on jäänyt rakentajien  lyijykynillä tehtyjä merkintöjä. Tulee mieleen vanhat puiset purkutalot, joista voi löytyä koukeroisilla numeroilla tehty rakentajien laskelmia.

Rajiksessa ikkunanpuitteet ovat valkoiseksi maalattua puuta, Hämiksessä lakattua puuta eli väri on puunväri.

Kuvassa on Rajiksen aulan portaat. Hämiksen ja Rajiksen liikuntasalit on suunniteltu vain liikuntaa varten. Molemmissa kouluissa on iso ruokala, joissa on iso näyttämö. Isot ja leveät portaat kulkevat toiseen kerrokseen. Portailla on kankaiset kokolattiamatot istuskelua varten. Juhlat pidetään siis ruokasalissa, ja portaatkin toimivat katsomoina.

Ratkaisu on hyvin toimiva. Näyttämöä voidaan käyttää milloin vain, eikä esiintymiset tai juhlien treenit haittaa liikunnanopetusta tai urheiluseurojen liikuntakäyttöä. Esim. omassa koulussani Pähkiksessä liikunnanopetus ja iltakäyttö piti lopettaa joskus turhankin aikaisin, koska ennen juhlia saliin piti rahdata näyttämö ja äänentoistolaitteet. Liikunta pidettiin silloin ulkona kuten varmaan myös moni urheiluseura niin teki.

Hämiksen sali

Rajiksen sali

Molempien salien lattiat ovat pehmeähköä muovia, liikuntatunneilla ne ovat mukavia ja turvallisia, eivät kovia ja liukkaita. Kentällä voidaan huoleta pelata salibandyakin, kilpakorikseen puulattiat ovat parempia, mutta juniorikorikseen ja treeneihin sopivat pehmeät muovimatot sopivat hyvin.

Rajiksen sali on liian pieni, puolikkaat salit ovat pieniä liikunnanopetuksessa. Hämiksen sali on fantastisen iso, teen salista myöhemmin erillisen kuvaesittelyn.

Molempien koulujen pihat ovat aivan upeasti suunniteltu, välituntunneilla liikutaan paljon ja liikkumisvaihtoehtoja on paljon. Teen jokaisen kolmen koulun pihasta oman tarinansa.

Rajiksen pihalla on iso sekoitemassalla päällystetty pehmomonttu, kuopan pohjalla on turvallista puuhaketta.

Hämiksen pihan leikkipaikoilla on käytetty pehmomassoja, puuhaketta ja hiekkaa. Asfalttiakin löytyy.

Rajiksessa on laajahko asfalttialue, jossa on punaisella asfaltilla tehtyjä leikkialueita.

Hämiksen ja Rajiksen kouluihin on rakennettu komeat jalkapallohäkit, Pähkikseen ei. Futishäkkien pinnat ovat tekonurmea, Hämiksessä pelialustana on hiekkanurmi, Rajiksessa rouhemuovinurmi, molemmat toimivat hyvin.

Hämiksen ja Rajiksen korishäkkien alustoina on asfaltti, jostain syystä Pähkikseen ei tehty kunnollista ulkokoriskenttää ollenkaan.

Uusien koulujen pihat ja kentät toimivat alueidensa lähiliikuntapaikkona, kun koulut ovat kiinni. Ajatus on loistava.

Urheaa liikuntaa

www.urhea.fi

Jotain tällaista olen odottanutkin.

Koulun ja vakavasti otettavan urheiluharrastuksen yhteen sovittaminen ei aina ole helppoa. Esim. poikani on yläkouluikäinen koripalloilija, B-poika. Harjoitusmäärät ovat jo melkoisia, neljä iltaa viikossa vedetään urkuna harjoituksia palloilusaleissa niin kuin pitääkin. A-pojat, lukioikäiset, treenaavat jo viisi kertaa viikossa, lisäksi on aamuharjoituksia. Päälle tulee vielä omatoimisia, yksilöllisiä harjoitteita.

Osa pojista treenaa joukkueen treenien lisäksi helsinkiläisten koulujen  koripallolinjoilla, jolloin harjoittelumäärät tuplaantuvat. Korislinjoja löytyy ainakin Pohjois-Haagan ja Pukinmäen kouluista. Lukioista ykköspaikka on Märsky eli Mäkelänrinne, jossa opiskelevat Suomen nuoret huippupelaajat. Korislinjoilla treenataan aamuisin ennen koulun alkua sekä iltapäivisin koulupäivän jälkeen. 

Urhea-toimintaan kuuluu muutkin lajit kuin koris. Paikallisten urheiluseurojen resurssit on varmasti määräävä tekijä, kuinka toiminta saadaan yläkouluissa pyörimään. Kahden nuorimman lapseni koulu, Hämeenkylän koulu eli Hämis, satsaa liikuntaan esimerkillisesti muutenkin. Koulu valittiin parisen vuotta sitten Vuoden kouluksi.

Urhea-toiminnalla pyritään siihen, että huipuiksi tähtäävät urheilijat pystyvät treenaamaan omia lajejaan omissa kouluissaan seuravalmentajiensa johdolla.

Esim. Vantaalla on sovittu, että treeniajat ovat 7. ja 8. luokkalaisilla tiistaisin 7.30-8.30. Seiskaluokkalaiset voivat valita liikunnanopettajan vetämän valinnaisen Urhea-kurssin. 9. luokkalaiset pääsevät treenaamaan myös iltapäivisin, keskiviikkoisin 14.30-16.30.

Kaikki Vantaan yläkoulut ovat sitoutuneet yllä olevaan aikataulutukseen, vrt. lukujärjestykset.

Toimintaan hakevien on allekirjoitettava Urhean urheilusopimus, joka kierrätetään seuran kautta, ja seura kiikuttaa valmiit sopimukset koulujen rehtoreille.

Urhea-toiminta on ensimmäinen laaja vakava askel koulujen ja seurojen väliselle yhteistyölle. Ongelma on tietysti, mistä seurat saavat ohjaajia pahaan paikkaan, keskiviikon iltapäivään, silloin suurin osa aikuisista ohjaajista on töissä.

Tietenkin koulutusjärjestelmän pitäisi panostaa huomattavasti enemmän normiliikuntaan. Urheilijanuoria ei tarvitse paljoa motivoida liikkumiseen, mutta toisin on liikkumattomien oppilaiden laita. Osa lapsista on putoamassa kyydistä.

Uusissa opetussuunnitelmissa liikunnan osuutta on hieman lisätty, luokilla 3. - 6. liikunnan yhteistuntimäärä on nostettu kahdeksasta yhdeksään.  Taito- ja taideaineiden valinnaismäärä luokilla 1. - 6. on kuusi oppituntia. Monessa koulussa tullaan varmasti satsaamaan liikuntaan, koska liikunnan lisäämisellä on vahva kansanterveydellinen tilaus. 

Muutenkin varsinaisen koululiikunnan sisältö painottuu urheilun sijasta tavalliseen arkityyppisiin liikuntamuotoihin. Siksi Urhea-toiminta on tärkeää, että urheilijatkin saavat jotakin irti koulun liikunnan tarjonnasta.

Enää kaikkien urheilijanuorten ei tarvitse mennä busseilla tai junilla erikoiskouluihin, kun omassakin koulussa voi saada pätevää lajiharjoittelua.

Olen nyt seurannut jo pitkään koriksen kautta nykyseuravalmennusta, sekä PuHu junioreissa että Sykkissä harjoitukset ovat hyvin korkeatasoisia. Harjoitustilanteet ovat olleet motivoivia, koska narinaa tai valituksia en ole juuri kuullut. 

Oletan, että muissakin lajeissa harjoittelun taso on noussut. Hieno lähiesimerkki on Nuorten jääkiekon MM-kulta. Enää lätkäpelaajia ei lyödä yhteen muottiin, vaan kehitetään myös pelaajien yksilöllisiä vahvuuksia. Jopa kanadalaiset ovat kateellisia.

Ainakin korisseuroissa tuetaan vahvasti koulunkäyntiä, mikä on hienoa. On ollut aikoja, jolloin jotkut valmentajat joissain lajeissa pitivät koulunkäyntiä vain välttämättömänä pahana. Kaikki laitettiin yhden kortin varaan.

Koulujenväliset kisat kuuluvat kouluun

Kouluni viime vuoden korisjoukkueet Energia Areenalla Myyrmäessä

30.8. HS Mielipide

Koulujenvälisiä kilpailuja tarvitaan

Koulujenväliset turnaukset lopetetaan säästösyistä. Kohta ei enää mennä Eläintarhan puistoon kilpailemaan muita kouluja vastaan yleisurheilussa.

Lopettamalla turnaukset opetusvirasto säästää noin 93 000 euroa. Kaikki jalkapallo-, koripallo- ja sählyturnauksetkin lopetetaan. Tämä on järjetöntä. Ensiksi kehotetaan nuoria liikkumaan, perustetaan kerhoja ja muita tapahtumia. Sitten ne lopetetaan.

Miten nuoret kokevat tämän? Minusta tämä on suuri menetys. Pian koulussa ei ole enää päiviä, jolloin voisi ajatella jotain muuta kuin koulua. Koulujenväliset turnaukset kuuluvat kouluun. Niillä rohkaistaan nuoria ja lapsia liikkumaan ja kehotetaan yhteistyöhön. Tutkikaa muita säästövaihtoehtoja.

Anton Hyvönen 
kahdeksasluokkalainen, Helsinki


Helsinki lopettaa koulujen väliset kisat, urheiluväki tyrmistyi: "Surullista" (HS 27.1.2015)

Pähkinärinteen koulun laulun (säv. ja san. Kari Lindstedt) viides säkeistö:

Kun matsiin meiltä lähdetään, niin alkaa kova koitto.

On osanotto tärkeintä, vaan makeinta on voitto.

Kun kera palkintojen joukko kotiin ennättää,

niin riemulauluun koulu repeää.

Antonin mielipidekirjoitus osui naulankantaan. 

Lukijani tietävät, että olen peruskouluaatteen läpitunkema mies. Olen myös koululiikuntaihminen. Monelle lapselle liikunta on tärkein oppiaine, koululaisurheilu sen suola.

Suuri osa lapsista on luontaisesti kilpailullisia. Kun itse liikuntatunnit eivät ole kilpailullisia, koulujen väliset kisat antavat mahdollisuuden kilpailla sydämensä pohjasta. 

Olen vienyt oppilaita koulujenvälisiin kilpailuihin koko urani ajan sekä yksilö- että joukkuekisoihin. Lajeja ovat olleet jalka-, kori- sekä pesäpallo, shakki, salibandy, maastojuoksu, yleisurheilu, hiihto, uinti sekä hokkari-, sukkula-, ystävyyskunta- ja maitokannukisat. Joskus oli myös jääkiekkosarja. 

Vantaa on hoitanut esimerkillisesti koululaisurheilun. 

Mukana on ollut suuria koulu-urheilupersoonia kuten Kivimäen koulun opettaja Jukka Vartiainen tai Kaivokselan koulun opettaja Pertti Vesarinne, molemmat ovat jo eläkkeellä, molemmat suhtautuivat koululaisurheiluun lämminhenkisesti suurella sydämellä. Heidän joukkueitaan vastaan oli aina ilo pelata.

Yleensä Pähkiksen joukkueet menestyvät, mutta monta kertaa olemme lähteneet kisoihin vain osallistumaan. Ei ole kisoja ilman rehtejä häviäjiä. 

Nuorempana vein kisoihin sekä tyttö- että poikajoukkueita. Nyt vien oppilaita enää pariin kilpailuun vuodessa. Onneksi koulussani on nuoria opettajia, jotka vievät. Isossa koulussa työnjako toimii, kun koulun henki on hyvä.

Ikävä kyllä kunnan shakkikisoja ei enää ole. Vantaan koulushakin grand old man, Sotungin koulun eläkkeellä oleva opettaja Markku Kosonen, kisoja vielä järjestäisi, mutta koulujoukkueita ei enää ole. Pähkiksen joukkue oli lonely wolf, viimeinen Vantaan mestaruuskisa jäi oman koulun väliseksi. Suomi ei ole shakkiurheilumaa toisin kuin kaikki Suomen ympärillä olevat maat.

Kisoihin lähteviltä opettajilta vaaditaan paljon. 

Pitää järjestää kouluun jäävän luokan opetus, valita joukkueet, hoitaa kisailijoiden ruokailut ja matkat, ottaa yhteyksiä muiden koulujen opettajiin, toimia tuomarina tai toimitsijana ja ilmoittaa tuloksia eteenpäin. Joskus on pitänyt ottaa päävastuu turnauksen järjestämisestä, mikä on iso ruljanssi. Opettaja on samalla huoltaja sekä valmentaja, eri lajien tuntemuksen on oltava laaja.

Joskus pystytään palkkaamaan sijainen, joskus taas ei. Nyt sijaisia koululaisurheilutapahtumien takia taas saa, nykyinen rehtorini Mikko Kyrö on urheilumyönteinen ihminen, koripalloilija, toimi Joensuun Katajassa kapteenina, sai pari SM-hopeaa.

Olin töissä Helsingissä Malminkartanon mukavassa koulussa vuosina 1998-2000, kun Vantaalla lapsia ja opettajia kohdeltiin kaltoin. Otin lomautukset henkilökohtaisena loukkauksena ja häivyin pariksi vuodeksi lähimpään helsinkiläiseen kouluun töihin.

Jo silloin ihmettelin Helsingin koululaisurheilun heikkoa tolaa. Nyt Helsingin koululaisurheilu on lopullisesti ajettu alas.

Vantaalla asiat on hoidettu toisin, vaikka koulutointa puristaa ainainen rahanpuute. Koululaisurheilua johdetaan virastosta käsin. Viraston liikuntapalvelun yhteyshenkilö Ville Vahtola hoitaa tointansa mallikkaaasti. 

Vantaalla tehdään yhteistyötä urheiluseurojen kanssa, ja koulujenväliset kilpailut toimivat edelleen. Esim. nyt alkavia jalkapallokisoja hoitaa mm. PK 35 Vantaa, koriskisoja hoitaa PuHu Juniorit jne. Hyöty on aina molemminpuolinen, win-win.

Helsingin koululaisurheilutilanne hävettää.

Puhutaan paljon kouluviihtyvyydestä, koululiikunta eri muodoissaan lisää monen oppilaan koulunkäynnin iloa valtaisasti.

Jotkut oppilaat eivät pääse koskaan kilpailemaan ja kokeilemaan rajojaan ellei koululaiskisoja olisi. Kaikki lapset eivät mene urheiluseuroihin syystä tai toisesta, nykyään läheskään kaikilla lapsilla ei ole edes varaa osallistua urheiluseurojen toimintaan.

Liikuntatunnit, liikuntakerhot ja koululaiskisat ovat tärkeitä, jokaiselle jotakin, ne täydentävät toisiaan.