Tuen toteutuminen on illuusio

Olen ottanut kantaa asian tiimoilta ennenkin:

Surullisia koulutarinoita (Properuskoulu 22.11.2016)

Timo Saloviidan kammiosta kajahtaa (Properuskoulu 4.3.2015)

"Kaikki on sen varassa, mitä minä jaksan" (Properuskoulu 8.12.2014)

Kunnat pelaavat kovaa peliä erityisoppilailla  (Properuskoulu 2.12.2014)

Koppikaniineja ja Timo Saloviita (Properuskoulu 7.3.2013)

Erityisopettajan näkökulma lähikouluperiaatteeseen (Properuskoulu 6.11.2012)

*  *  *

7.8 Vantaan Sanomat

"Tuen toteutuminen on illuusio"

Vantaan Sanomien artikkeli on laajempi kuin yllä oleva kuva. Klikkaa linkkiä, jos haluat lukea tarkemmin.

Poimintoja, kursiivi lehdestä, kommenttini seuraavat perässä:

Vantaan Sanomien haastattelemat kaksi opettajaa sanovat ajatuksen oppilaiden yhdistämisestä tuen tarpeesta riippumatta samaan luokkaan olevan teoriassa hyvä.

Kun opettajilta kysytään jotain inkluusiosta ja kolmiportaisesta tuesta, vastataan melkein aina mantranomaisesti, teoriassa hyvä. Vastaus on järjetön. Teoriassa voidaan leikitellä vaikka kuinka suurella tuella, mutta kaikki tietävät, että riittävää tukea ei tulla koskaan saamaan. 

Käytännön toteutuminen heidän mukaansa illuusio, koska valtaosin he ovat yksin luokassa lasten kanssa.

Homma toimii, jos luokassa on koko ajan kaksi aikuista. Olisi mahtavaa, jos voisimme aina työskennellä työparin kanssa, he sanovat.

Missään vaiheessa koulutukseen ei tulla sijoittamaan niin paljon rahaa, että joka luokkaan saataisiin koko ajaksi toinen aikuinen. Sitä paitsi toisen aikuisen ei pitäisi olla kukaan muu kuin erityisopettaja.

Jossain vaiheessa suomalaisen inkluusion isä Timo Saloviita totesi, että tietenkin, kun erityisoppilas inklusoidaan luokkaan, luokkaan tulee myös erityisopettaja. 

Eipä tullut.

Pitää muistaa, että myös laaja-alaisten erityisopettajien työ on täysin tukahdutettu, kun heidän vastaanotollaan käy pääasiassa erityisoppilaita ja maahanmuuttajataustaisia lapsia. Perinteiset luki- tai matematiikan häiriöistä kärsivät oppilaat eivät saakaan enää tarvitsemaansa tukea, mikä näkyy ikävällä tavalla äidinkielen ja matematiikan osaamisessa.

Ihan totta, lopetetaan nyt jo vihdoinkin kaiken maailman haihattelut, että inkluusio on teoriassa hyvä tai olisi mahtava, jos erityisopettaja olisi luokassani koko ajan tukenani. 

Toinen opettajista kertoo luokassaan olleen yli 20 oppilasta, joista neljänneksellä oli joko erityisen tai tehostetun tuen päätös.

Pääkaupunkiseudulla koulujen väliset erot alkavat olla suuria, koska alueellista eriytymistä ei ole saatu pysäytettyä. Sijaistin viime lukuvuonna pariin otteeseen ekaa luokkaa, jossa oli 21 oppilasta, joista maahanmuuttajataustaisia oppilaita oli 19. Läheskään kaikkia oppilaita ei vielä tietenkään oltu keritty diagnisoida, lisäksi joukossa oli monta käytöshäiriöistä oppilasta. 

Vantaan kaupunki yrittää parhaansa mukaansa panostaa segregaation ehkäisyyn, mutta kaupungin muuttovirtoja ei voida ohjailla. Oikeastaan on vain kaksi tapaa, kaavoitus ja koulutukseen panostaminen.

Minun on pakko tehdä luokassa valintaa, kenelle monia tukea tarvitsevista annan aikani. Usein miten päädyn  päädyn rauhoittelemaan lasta, jolla on tunne-elämän ongelmia, koska hänen käytöksensä vaikuttaa muihin oppilaisiin. Näin voin auttaa mahdollisimman montaa. Muiden täytyy selviytyä tällä välin yksin.

Usein opettajan aika menee yhden tai kahden oppilaan rauhoittelemiseen. Silloin muille ei juuri aikaa jää. Sen huomasin yllä mainittua 21 oppilaan luokkaa opettaessani.

Inkluusio on johtanut aivan selkeästi julkiseen heittellejättöön, kun avun tarve ja tuki eivät enää kohtaa.

Molemmat opettajat ovat olleet alalla yli 30 vuotta ja sanovat koulumaailman muuttuneen tänä aikana paljon. Käytös- ja tunne-elämän vaikeudet näkyvät ja kuuluvat koulun käytävillä. Opettajat sanovat, että nykymeno tuo kalliin laskun.

Nyt, kun säästetään, se tulee näkymään esimerkiksi syrjäytymisenä.

Se näkyy jo nyt opettajien uupumisina. 

Vantaallakin moni opettaja on luopunut leikistä ja muuttanut muualle. Olisi hyvä, että vaikka Wilmassa olisi kysely, johon pois lähtevät opettajat voisivat anonyymisti merkitä syyt, miksi he lähtevät pois.

*  *  *  

7.8. Vantaan Sanomat

Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo: Kaupunki on tilannut oman selvityksen

Tiedän, että kehitettävää on, mutta se yllätti, niin monelta suunnalta nousi esille tarve suuremmalle tuelle kuin, mitä nykyisin on saatavilla, Kalo sanoo.

Tähän on todettava, että vähäisen tuen puute oli jo etukäteen täysin selvää. Jo kolmiportaisen tuen suunnitteluvaiheessa huoli tuotiin aivan selvästi esiin esim. vanhempien ja paikallisen ammattiyhdistyksen toimesta.

Vantaan kaupunki on tilannut selvityksen muun muassa kolmiportaisen tuen toimivuudesta perusopetuksessa Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskukselta. Elokuussa pyydetään vastauksia opettajilta ja lokakuun aikana kuullaan huoltajia sekä oppilaita. Selvityksen loppuraportin on tarkoitus valmistua huhtikuun loppuun mennessä.

Hyvä, että edes nyt tehdään, vaikka prosessi on hyvin hidas ja jälkijättöinen.

Kalo sanoo, että Vantaalla on jo resurssoitu paljon, jotta kolmiportainen tuki toteutuu mahdollisimman hyvin. Kalon mukaan esimerkiksi 500 lapsen koulussa 
on tällä hetkellä keskinmäärin yhteensä kuusi erityis- ja erityisluokanopettajaa sekä lisäksi avustavaa henkilökuntaa.

Vantaalla erityisopettajien määrä on suurin piirtein sama kuin ennenkin. Kun erityiskouluja lopetettiin, erityisopettajat jaettiin ympäri kaupungin kouluja. Kun erityisopetuksen osaamiskeskukset lopetettiin, erityisopetuksen teho laski odotetusti.

Saimme juuri valtiolta lisäresursseja koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin yli 2,5 miljoonaa euroa. Rahalla palkataan perusopetukseen muun muassa laaja-alaisia erityisopettajia niihin kouluihin, joissa on suurin tarve, hän selvittää.

Hyvä, että valtiolta tulee rahoja. 

Mutta pitää muistaa, että samalla, kun valtio antaa, se toisella kädellä ottaa pois. Hälyttävintä on, että vastaanottoluokat on lopetettu. Nyt maahanmuuttaja tulee sukkana normiluokkaan. Kyllä siinä luokanopettajalla on ihmettelemistä, kun luokkaan tulee oppilas, joka ei osaa sanaakaan suomea. 

Kaupunki antaa tukirahan kouluille, jotka itsenäisesti päättävät mihin raha käytetään. Nyt on ensisijaisen tärkeää, että tuki kohdistuu oikein.

Kaikki ymmärtävät, että rahallisen tuen määrä ei ole koskaan riittävä. Koulu joutuu aina tekemään valintaa, mihin raha laitetaan. Silloin joku saa, joku ei.

Hän toivoo opettajien puhuvan avoimesti, jos tarvitsevat lisäapua luokkaan.

Niin toivon minäkin. 

Toivon myös, että opettajat puhuvat avoimesti ja reilusti kolmiportaisen tuen ongelmista, ongelmista ylipäätään.

Rehellinen professori

http://users.jyu.fi/~saloviit/

6.3. Iltalehti

Professori arvostelee opettajia ja puolustautuu: ”1970-luvulla olin koulussa sijaisena yhden päivän”

– Minusta on sanottu, että minulla ei ole päivääkään kokemusta, mutta se ei pidä paikkaansa. 1970-luvulla olin koulussa sijaisena yhden päivän. Se oli kyllä hirveä kokemus, en saanut pidettyä kuria yhtään, Saloviita muistelee. 


Olen arvostellut erityispedagogiikan professori Timo Saloviidan ajatuksia blogissani useaan otteeseen. En ole käyttänyt kovin silkkistä otetta, kun olen tekstiä näppäimistöllä hakannut.

On annettava tunnustus Saloviidalle rehellisyydestä. Hän tuo suoraan esiin oman mielipiteensä, jotka eivät ainakaan opettajia jätä kylmäksi. 

Iltalehti kysyi kaikkia askarruttavan päivänpolttavan kysymyksen:

Onko Saloviita toiminut riviopettajana?

On. 

Yhden päivän.

Jos sinua kiinnostaa Saloviita-kirjoitukseni, paina blogini vasemmalla alhaalla olevista tunnisteista Saloviita Timo.

Uusikylä vs Saloviita 6-0

5.3. MTV

Luokkakokokeskustelu ajoi professorit kiistaan: "Törkeää moittia opettajia laiskoiksi"

Kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä on seurannut Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan professorin Timo Saloviidan kirjoituksesta noussutta keskustelua kiinnostuneena.

– Yhteiskunnallinen todellisuus oppilaiden tunneongelmat ja oppimisvaikeudet ja kotien huonot olosuhteet heijastuvat sinne kouluun ja monet opettajat toimivat hyvin vaikeissa olosuhteissa. On aivan kohtuutonta ja suorastaan törkeää moittia opettajia laiskoiksi, sanoo Uusikylä, joka on opettanut vuosia opettajia.

Hänen mukaansa erityisluokalle ei ketään siirretä kevein perustein.

– Kyllä tämä on väärää tietoa tämmöisen asian levittäminen. Saloviita nyt koko ajan syyttää opettajia, että opettajat hoitavat omia etujaan. Voisiko hän ajatella, että mahdollisesti opettajat hoitavat lähinnä oppilaiden etua, sanoo Uusikylä.

Hienoa, että professori Kari Uusikylä jyrähti.

Kahvipöytäkeskustelujen ja somen perusteella opettajat loukkaantuivat kovasti professori Timo Saloviidan väitteistä eilisessä Hesarin pääkirjoituksessa.

Rivien välistä Saloviita syytti opettajia laiskoiksi, hankalan oppilaan poistaminen luokasta vähentää opettajan työtä. (HS 4.3.2015)

Kaksi vuotta aiemmin hän totesi:

– Kyse on opettajien viitseliäisyydestä. Totta kai jokainen haluaa luokalleen kuuliaiset ja tunnolliset lapset. Jos luokalle tuleekin erityisoppilas, tämä vaatii opettajalta enemmän työtä. Helpompaa on siirtää erityistä tukea vaativa oppilas pois. (Vantaan Sanomat 4.3.2013)

Kirjoitin eilen:

Timo Saloviidan kammiosta kajahtaa (Properuskoulu 4.3.2015)

Jokainen saa päätellä aivan itse, kumman professorin väittämissä on perää. Oma kantani on täysin selvä, kuten kirjoitukseni otsikkokin kertoo, Uusikylä vs Saloviita 6-0.

Olen jo jonkin aikaa ylläpitänyt Facebookissa Kari Uusikylä faniryhmää. Jos haluat, liity ryhmään.

Timo Saloviidan kammiosta kajahtaa

Lue kokonaan alla olevasta linkistä Helsingin Sanomien pääkirjoitus kokonaan ennen kuin luet oman osioni:

HS 4.3.

Professori: Oppilaiden siirrot erityisluokille lähinnä töiden pallottelua luukulta toiselle

Opettajien omat näkemykset ja intressit vaikuttavat liikaa opetusryhmien kokoon, kouluavustajien käyttöön ja oppilaiden siirtämiseen erityisluokille.

Jyväskylän yliopiston erityisprofessori ja suomalaisen inkluusion isä, Timo Saloviita, ei oman kotisivunsa mukaan ole opettanut päiväkään koululuokassa. Silti hän kirjoittaa kuin olisi ollut katedeerilla koko ikänsä.

Talousvaikeuksissa oleville kunnille Saloviidan inkluusio- ja suurluokka-ajatukset ovat kuin taivaan lahja.  Lopetetaan kuntien erityisopetuksen asiantuntijakeskukset, erityiskoulut, ja tungetaan erityisoppilaat suuriin normiluokkiin luokan- ja aineenopettajien hoteille.

Kunnille inkluusio on ollut vain säästötoimenpide.

Lapset ovat yksilöitä, niin ovat erityisoppilaatkin.

On erilaisia erityisoppilaita, osa sopeutuu hyvin normiluokkiin, osa tarvitsee pienryhmää, joillekin oikea paikka on sairaalakoulu. 

Tarvitaan siis erilaista erityisopetusta. Etenkin sairaalaopetuspaikoista on huutava pula. 

Normiluokan opettajan opetus jää tyystin antamatta, kun oppilas saa jatkuvia kohtauksia tai raivareita ja opettajan pitää houldata oppilasta tai kiikuttaa hänet rauhoittumaan vaikkapa rehtorin kansliaan.

Saloviita kirjoittelee uskomatonta lööperiä:

1. Käytännössä oppilaan erityisluokalle siirtoon riittää se, että opettaja ja rehtori pääsevät asiasta yksimielisyyteen. Siirron perusteluksi riittää opettajan oma mielipide. (HS 4.3.)

Lundell:

Ei pidä paikkaansa. Erityisluokalle siirto tai ylipäätään erityisen tuen päätös on pitkällisen prosessin tulos.

Päätös hilataan kolmiportaisen tuen askelten kautta, ensin yleinen tuki, sitten tehostettu tuki. Psykologit ja tarvittaessa muut asiantuntijat tutkivat oppilaan. Myös oppilaan vanhemmat osallistuvat tiiviisti päätösprosessiin.

Vasta pitkällisten asiantuntijapalavereiden ja kirjallisten töiden jälkeen saadaan aikaan erityisen tuen päätös. Läheskään aina oppilasta ei siirretä erityisluokalle.

On suorastaan törkeää väittää, kuten Saloviita, vaikka tässäkin tapauksessa viranhaltija pääsee todistamaan omassa asiassaan: hankalan oppilaan poistaminen luokasta vähentää opettajan työtä. (HS 4.3.)

Kansainvälisesti ajatellen suomalaiset opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja opettajien eettinen taso on erittäin korkea.

2. Tasa-arvon lisäksi kysymys on oppimisesta: erityisluokkien on havaittu heikentävän oppimistuloksia. (HS 4.3.)

Lundell:

Saloviita näkee puusilmäisesti tasa-arvon ainoastaan yhden oppilaan näkökulmasta. 
Kammioajattelijana hän ei näytä tajuavan, että yhden erityisoppilaan lisäksi luokassa on esim. 24 muutakin oppilasta, jotka myös tarvitsevat opetusta.

On väärin, jos opettaja joutuu panostamaan kaiken yhteen oppilaaseen, joka ei pysty keskittymään luokassa ollenkaan, vaan riehuu alvariinsa. Tasa-arvo pitää ulottaa kaikkiin oppilaisiin, ei ainoastaan erityisoppilaisiin.

Tiedän luokan, jossa muu luokka sijoitettiin lähelle ovea ja yksi oppilas luokan toiseen päähän ikkunanurkkaan, kun pelätttiin ko. oppilaan raivopurkauksia. Kun oppilaat ovat lähellä ovea, pääsee helposti pakoon. Luokassa oli siis pelon ilmapiiri.

Shakkiturnauksessa olen nähnyt oppilaan huutavan ja repivän pöytäkirjoja ja heittelevän niiden palasia hujan hajan pitkin lattioita. Muut lapset katsovat ihmeissään. Rimpuilevaa poikaa tuli kantamaan ja rauhoittelemaan kolme aikuista, joista pari näytti olevan erityisopettajia.  Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa opettajan on toimia luokassaan, kun pitäisi opettaa lapsia ja samalla rauhoittaa yhtä raivoavaa ja väkivaltaista lasta.

Saloviita ei näytä ymmärtävän, että luokka on aina sosiaalinen kokonaisuus. Luokassa tapahtuu aina sosiaalista oppimista. Mallioppiminen voi olla myös negatiivista, aggressivisen oppilaan tavat voivat tarttua toisiin oppilaisiin. 

Saloviita unohtaa järjestelmällisesti ns. normioppilaiden oikeusturvan ja heidän oikeutensa oppimiseen.

3. Suomessa siirtojen kohteeksi joutuu noin kuusi prosenttia peruskoulun oppilaista. Perusteltu tarve olisi luultavasti alle yhden prosentin. (HS 4.3.)

Lundell:

Alle yhden prosentin? Mistä hatusta tämä yksi prosentti on oikein vedetty?

Saloviita kumoaa suomalaisen opettajiston ja koulujen oppilashuollon asiantuntijoiden kokemuksen ja asiantuntemuksen tuosta vain.

Kokemusperäisesti yksi prosentti oppilaista on sairaalakoulun tarpeessa. Normioppilaan ja sairaalakouluoppilaan väliin mahtuu monentasoista erityisoppilasta. Sitä en kiistä, etteikö osa heistä pärjäisi normiluokilla. Minullakin on ollut luokillani erityisoppilaita, jotka ovat pärjänneet luokassani ja myöhemmin elämässä oikein hyvin.

Mutta kaikkien erityisoppilaiden paikka ei ole normiluokassa, jossa he eivät saa tarvitsemaansa apua. Jotkut lapset voivat olla myös aivan liian vaarallisia toisille lapsille.

4. Britanniassa osoitettiin, että kouluavustajien käyttö luokassa heikensi erityisoppilaiden suoriutumista: jos luokassa oli avustaja, opettaja jätti heikoimmat oppilaat kouluttamattoman avustajan kontolle. (HS 4.3.)

Lundell:

Perustelu on suorastaan käsittämätön. Jos missä, niin Iso-Britanniassa lapset jaetaan vuohiin ja lampaisiin. Harvat ja valitut rikkaat lapset menevät yksityiskouluihin, muut jäävät heikkoa tulosta tekeviin yleisiin kouluihin.

Koko Iso-Britannian koulujärjestelmä on hyvin erotteleva ja eriyttävä. Pisa 2014 tulosten mukaan Suomi oli Euroopan ykkönen, Iso-Britannia oli Euroopan yhdeksäs. Ruotsista en ottaisi mallia ollenkaan, tulokset olivat kehitysmaaluokkaa.

Koulutusjärjestelmät ovat aina hyvin kulttuurisidonnaisia. Jos brittikoulunkäyntiavustajat ovat surkeita, ei voida olettaa, että suomalaiset koulunkäyntiavustajat ovat surkeita. Sitä paitsi Suomessa koulunkäyntiavustajat on koulutettu.

Siinä olen Saloviidan kanssa tasan samaa mieltä, että erityisopettajia pitäisi palkata lisää, mutta Saloviidan olisi syytä astua kammiostaan ulos ja tutkailla kuntien talouslukuja. Luvut eivät todellakaan ole häävejä, joissain kunnissa luvut ovat karmeita.

Toisaalta, jos erityisopettaja tulee koulunkäyntiavustajan sijaan houldaamaan raivoavaa oppilasta, kyseessä on mieletön asiantuntijatuhlaus ja hukkaresurssi. Erityisopettajan tehtävä ei voi olla raivoavan oppilaan rauhoittaminen, vaan oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen opettaminen ja kaikinpuolinen tukeminen.

5. Pienen ryhmäkoon vaikutukset oppimiseen on todettu vähäisiksi. (HS 4.3.)

Lundell:

Kun lähetän oppilaan laaja-alaisen erityisopettajan hoteisiin, ryhmään, jossa on esim. neljä-viisi oppilasta kerrallaan, näen muutaman käyntikerran jälkeen edistymistä oppilaan oppimisessa. Kuutosen oppilas voi jossain vaiheessa alkaa saada kaseja matematiikan kokeissa.

On oppilaita, jotka eivät pysty millään keskittymään isossa ryhmässä, mutta pienessä ryhmässä he pystyvät. Erityisopettaja, joka on kouluttautunut nimenomaan oppimisen lukkojen avaamiseen, on pienessä oppilasryhmässä tehokas.

Uusin tutkimustieto vahvistaa nimenomaan käsityksen siitä, että opetusryhmän koolla on merkittävä vaikutus oppimistuloksiin. (Opettaja 4.3.)

Uusi tutkimustieto vahvistaa opettajien käytännön kokemuksia. Olen opettanut sekä ylisuuria yli 30 oppilaan ryhmiä että kohtuullisia noin 20 oppilaan ryhmiä. Ero on selvä, isossa ryhmässä on aina oppilaita, joiden kaikkia ongelmia ei havaita, varsinkin, jos oppilas on hiljainen.

Tiedetään, että jos erityisopettaja saa yhdenkin oppilaan raiteilleen, säästö yhteiskunnalle on miljoonan euron luokkaa. Erityisopettaminen on siis ennaltaehkäisyä ja tuo yhteiskunnalle säästöä. Yhtään lasta ei kannata jättää ilman apua yksin ja heitteille.

Kaikesta huomaa, että Saloviidalta puuttuu käytännön näkökulma ajattelustaan. 

On aivan eri asia viedä 20 oppilaan luokkaa opintoretkelle kuin 30 oppilaan luokkaa. Inkluusion myötä opintoretket ja kaikki koulun ulkopuolinen toiminta on vähenemään päin.  Kaikki opettajat eivät uskalla viedä luokkaansa neljän seinän ulkopuolelle mahdollisten vaaratilanteiden takia. 

Peruskoulussa opetetaan oppiaineita, joissa ylisuurissa ryhmissä opettamisesta ei tahdo tulla mitään. Teknisessä käsityöluokassa syntyy monia vaaratilanteita, kun oppilaita on liikaa, edes työkalut eivät riitä. Liikunnassa oppilaita istuu penkeillä, kun pitäisi liikkua ja pelata. Musiikissa bändiopetus jää utopiaksi. Kuvataiteessa ohjaaminen jää pintapuoliseksi.

Saloviita ei suostu kuuntelemaan kentältä kantautuvia erityis-, lastentarhan- tai peruskoulun alaluokkien opettajien hätähuutoja. 

Ruumiillista väkivaltaa töissään koki viime vuonna lastentarhanopettajista 37 prosenttia, erityisopettajista lähes 32 prosenttia, koulunkäyntiavustajista ja lähihoitajista lähes 38 prosenttia. Luokanopettajista vastaava osuus on 10 prosenttia. (Opettaja 3.3.)

Luvut ovat hälyttäviä. Väkivaltaa on aina ollut, enemmänkin kuin nyt, mutta väkivallan luonne on muuttunut. Voidaan puhua alitajunnasta pulppuavasta holtittomasta väkivallasta, ei katsota aikaa, paikkaa tai uhria. Tilanteet ovat hyvin yllättäviä.

Todennäköisesti isossa luokassa on enemmän väkivaltaa kuin pienessä.

Alakouluissa on pian vaikea saada opettajia ensimmäisille tai toisille luokille. Samaan aikaan, kun on siirrytty inkluusioon alhaalta ylöspäin, opettajiin kohdistuneet väkivaltaluvut ovat kasvaneet. 

Ennen ei luokanopettajiin juuri käyty kiinni. Minuun ei ole käyty koskaan kiinni, uhattu on. Nyt alaluokilla voi esineet lentää ja sakset heilua. Purraan ja potkitaan.

On selvää, että oppilaat, jotka käyvät kiinni opettajiinsa, käyvät kiinni myös muihin oppilaisiin. Välituntivalvojien määrää on kouluissa jouduttu lisäämään.

En väitä, että pienten lasten väkivalta on pelkästään lisääntyneen inkluusion syytä. On muitakin syitä.

Mutta nykymuotoinen inkluusio on julkista heitteillejättöä, lähes rikollista.