tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjallisuuden korkea veisu

Alkukirjain Seitsemästä veljeksestä

Koska aihe on niin tärkeä, kuvan valitseminen oli hyvin vaikeaa. Valitsin Akseli Gallen-Kallelan, koska hän on yksi suurimmista kirjankuvittajista. Valitsin Aleksis Kiven, koska hän on maailmankirjallisuuden yksi suurimmista neroista.

* * *

29.9. HS / Kolumni

Satu Grünthal ja Hilkka Lamberg


Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmia uudistetaan, tietotekniikan merkitys kasvaa ja ylioppilaskoe sähköistyy. Koulutukselta edellytetään uudistumista ja kytkentää työelämän taitoihin. Onko kaunokirjallisuudella ja sen lukemisella sijaa muuttuvassa koulussa

Kirjallisuuden asema ei näytä vahvalta perusasteen uuden opetussuunnitelman luonnoksessa eikä niissä kaavailuissa, joita uudesta äidinkielen ja kirjallisuuden ylioppilaskokeesta on ollut esillä. Jos kokeessa painotetaan lyhyiden tekstien lukemista ja entistä lyhyempien esseiden kirjoittamista, kokonaisia teoksia luetetaan koulussa entistä vähemmän.

Tutkimusten mukaan yhä suurempi osa nuorista ei tartu vapaa-aikanaan vapaaehtoisesti kirjaan. Koulu on monen nuoren elämässä ainoa paikka, jossa hän pääsee tekemisiin kaunokirjallisuuden kanssa.

* * *

Hienoa, että Grünthal ja Lamberg ottivat näin vahvasti kantaa kirjallisuuden puolesta kouluopetuksessa.

Olen ajatellut, että parhaiten kirjallisuuden asemaa parannettaisiin tekemällä uusi oppiaine, kirjallisuus.

Äidinkieli jakautuisi kahtia, äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Äidinkieleen kuuluisi kielenhuollot ja muut tekniset äidinkielen osat. Kirjallisuuteen kuuluisi kirjallisuuus, luova kirjoittaminen ja draama.


Kirjallisuuden asema ei todellakaan näytä vahvalta, ei koulussa, ei lasten vapaa-ajassa. 

Olen huomannut, että koulussa romaanien lukeminen pysäyttää ja rauhoittaa oppilaita. Opetan nyt kuudetta luokkaa, ja kun nyt opetussuunnitelmissa on edes vähän väljyyttä, aloitan viikon hiljaisella lukutunnilla. Jokainen lukee valitsemaansa kirjaa.

Kirjallisuutta ei voi kuitata juonitiivistyksillä, sillä kirjan lukemisen ydin on lukutapahtumassa: sanojen maailmaan uppoamisessa ja lukemisen virran mukana etenemisessä. (HS 29.5.)

Olen tasan samaa mieltä, kirjojen junamainen analysointi tappaa lapsen lukuinnon. Antaa heidän nauttia lukemisestaan. Muistan hyvin, kuinka ällöttävää oli lukiossa tehdä kaikenmaailman juonikaavioita. Kirjallisuuden pitäisi tarjota elämyksiä.

Pysähtymisen ja keskittymisen taidot ovat monille nuorille vaikeita, mutta niitä tarvitaan myöhemmässä opiskelussa ja elämässä. (HS 29.5.)

Elämä ei sittenkään taida olla pelkkää idioottihölkkää, vaikka siltä näyttääkin. 

Joskus tuntuu siltä, että koulu on antanut periksi. Koulun on pystyttävä pysäyttämään oppilas ajattelemaan. Pelkillä lyhyillä teksteillä ei pitkälle pötkitä.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Sekameteliä

29.9. Iltalehti


Maailman terveysjärjestö WHO:n asettama suositus koululuokkien ja päiväkotien taustamelun tasolle on 35 desibeliä. Suomalaisissa tutkimuksissa päiväkodeissa on mitattu 65-70 desibelin keskimääräisiä melutasoja. Ajoittaiset melupiikit voivat olla vieläkin voimakkaampia.

Psykologian dosentti Mirka Hintsanen toteaa melua käsittelevässä Huutoja hiljaisuuteen -kirjassa (Gaudeamus 2014), että altistuminen melulle on erityisen haitallista lapsille

Melun on tutkimuksissa osoitettu haittaavan muun muassa muistia, keskittymistä, puheen erottamista, lukemaan oppimista ja luetun ymmärtämistä. Lapsilla pitkään jatkuvan päivittäisen melulle altistumisen on osoitettu olevan myös yhteydessä stressioireisiin.


Koulussa työskenteville melu on aina ajankohtainen asia.

Koulussani teetetään lapsille joka lukuvuosi hyvinvointikysely, jossa kysellään opiskelusta, kavereista ja kiusaamisesta, mutta myös työrauhasta.
Opettajien pitää kirjata kyselyn tulokset koontikaavakkeelle. Sattumalta tein koonnin tänään.

Lapset kokevat luokan työrauhan eri tavoin. 

Luokallani joka kolmatta lasta melu ei häiritse tippaakaan, kun taas toisen ääripään kolmannes oppilaista kokee melun erittäin häiritsevänä. On oppilaita, jotka pystyvät keskittymään työhönsä, vaikka tulivuori purkautuisi naapuriluokassa, kun taas osa oppilaista häiriintyy hyvinkin pienestä meluärsykkeestä.

Hauskin huomio oli, että oppilaat, jotka itse aiheuttavat keskinmääräistä enemmän melua, kokevat melun häiritsevämpänä kuin toiset. Tuloksessa ei ole mitään yllättävää. Kuinka lapsi voisikaan keskittyä työhönsä, jos hän samaan aikaan häsläilee jonkun muun puuhan kuin varsinaisen opiskelun parissa.

Ennen kestin melua paljon paremmin kuin nyt. Vanhemmiten olen tullut hyvin herkäksi ylimääräisen melun ja häslingin suhteen. 


Mirka Hintsasen mukaan melua voidaan vähentää:

1. Luokkahuoneisiin on rakennettava kunnon äänieristeet.

2. On valittava mahdollisimman hiljaiset ilmastointijärjestelmät.

3. Kalusteisiin on asennettava huopatassut.

4. Seiniin ja kattoihin voidaan asentaa akustisia levyjä.

5. Myös viherkasveilla voidaan säädellä melun tasoa.


Olen kiinnittänyt huomiota ilmastolaitteiden tuottamaan meluun. 

Ilmastointi pitää yllä jatkuvaa, huomaamatonta melua. Kun ilmastointikoneet hiljenevät noin klo 16.00, luokkaani laskeutuu ällistyttävä hiljaisuus. Sääli, että oppilaat ovat silloin jo poissa.

Kun koulu syksyllä alkaa, opettajan ääni joutuu koetukselle. On puhuttava ilmastoinnin hurinan yli. Oma kurkkuni on nytkin karhea. Opettajan ei kannata puhua oppilashälynkään yli, vaan on vaadittava hiljaisuutta opetustuokioiden ajaksi. 

Erityisen tärkeää on käyttää liikuntatunneilla pilliä. Jos neuvon kaikille jotakin yhteistä, vihellän pilliin ja lopetan toiminnan. Jos on paljon asiaa, pyydän oppilaat kaareen lähelleni. Nuorena opettajana huusin innostuksissani ääneni täysin rikki vaikkapa pesäpalloa ohjatessani.

Teknisen käsityön tunneilla annan kaikille yhteiset ohjeet ennen kuin itse työskentely alkaa. On aivan turhaa neuvoa vasaran paukkeen ja sahojen vinkunan yli.

Hintsanen toteaa, että tärkein melun aiheuttaja on opetusryhmän koko. 

Hintsasen toteamukseen on pakko yhtyä, melua on keskinmäärin enemmän isossa kuin pienessä ryhmässä. Alakoulun luokkien ryhmäkoko ei saisi ylittää yli kahdenkymmenen.

Koulussakin on tarpeen välillä opiskella hiljaa, uppoutua tehtävään. Silloin opettajankin on syytä olla hiljaa.

Ja on myös tunnustettava tosiasia, että jotkut opettajat ovat parempia järjestyksenpitäjiä kuin toiset. Kait se kurinpitokin on jonkinlainen lahjakkuus, tosin jokainen opettaja harjoittelulla oppii pitämään oppilaansa kohtuullisen hyvässä järjestyksessä.

Hintsanen lisää, että kotona lapsilla on aikaa palautua. Hiljainen, yksinäinen läksyhetki on mitä parhain palautumiskeino. Vielä parempaa on, jos lapsi putoaa romaanin vietäväksi. Luokkani viikon ensimmäinen tunti on hiljainen lukutunti. Romaaneja voi lukea kotonakin.

Keskittymisen jalo taito on hyvä oppia ajoissa. Myöhemmin monessa ammatissa tarvitaan tiukkaa keskittymiskykyä.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kaunis tennismailateline

Arkipäivän designia

Koulun  alussa saimme  nipun hyviä tennismailoja. Lähettäjää emme tiedä, mutta epäilen, että Variston Tenniksellä (VarTe) on sormensa pelissä. Keväällä yhdessä VarTe:n kanssa yritimme saada kasaan tenniskerhoa, mutta emme silloin vielä onnistuneet.

Liikuntasalin välinevarasto on kuin ammuttu täyteen tavaraa. Siksi joka tavaralle on paikkansa.

Kollegani Jukka teki yllä olevan tennismailojen säilytysvaunun. Kun ensimmäisen kerran näin vaunun, koin paitsi käytännöllistä, mutta myös esteettistä mielihyvää. Jokaiselle mailalle on oma rakosensa, alhaalta löytyy isoja, pehmeitä tennispalloja, joiden avulla on helppo opetella tenniksen alkeita.

Pyörillä liikkuva tennismailateline on kaunis.

Viime liikuntatunnilla kokeilin jo tenniksen opettamista. Verkkoina toimi pitkä rivi tavallisia voimistelupenkkejä.

Kerrankin minulla on sopivankokoinen liikuntaryhmä. Kollegani Kalle opetti toisella puolella salia osalle poikia korkeushyppyä, minä toisella puolella tennistä.

Yritin opettaa pojille oikeaoppisia rysty- sekä kämmenlyöntejä, osalle suoritteet olivat hyvin vaikeita. Pojat käyttivät aluksi aivan liikaa voimaa niin, että pallot lensivät pitkin seiniä.

Ainakin pojilla oli mukavaa. Pitänee vaan harjoitella lisää.

Tennis on loistava, mutta vaativa urheilulaji. Tiedän asian hyvin, koska pelaan säännöllisesti tennistä Variston Tenniskeskuksessa. 

torstai 25. syyskuuta 2014

Hippaa vai pornoa?

22.9. Suomen Kuvalehti

Helsinkiläisen ala-asteella kello soi ja lapset juoksevat pihalle. Yhdet pelaavat futista, toiset leikkivät hippaa. Joukko 11-vuotiaita poikia kerääntyy kulman takana älypuhelimen ympärille. Sen ruudulla lihava alaston nainen hytkyy miehen päällä ja voihkii äänekkäästi.
Mitä 11-vuotiaitten poikien mielessä tuolloin tapahtuu, sen tietävät vain pojat itse. Mutta myös Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Tatjana Pajamäellä on siitä käsitys.
Yhä nuoremmat lapset soittavat liiton auttavaan puhelimeen juuri seksiin tai pornoon liittyvien kysymysten takia. Pornoon on päädytty usein repusta löytyvällä älypuhelimella.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on huomannut, että vanhemmat elävät illuusiossa, että lapset eivät olisi seksuaalisia, hehän ovat vielä niin pieniä.
”Herätkää aikuiset!” Sinkkonen puuskahtaa. ”70–80-luvun jallut ja ratot olivat jotain aivan muuta, kuin mitä netissä oleva kova porno tänä päivänä on.”
Sinkkonen, Pajamäki ja MLL:n pääsihteeri Mirjam Kalland ovat samaa mieltä siitä, että lapselle porno on haitallista.
”Ilman muuta. Porno häiritsee lapsen tervettä kehitystä, ja se on ahdistavaa, koska lapsi ei pysty sitä käsittelemään eikä käsittämään”, Kalland sanoo.

”Porno saattaa myös vaurioittaa ja vääristää lapsen normaalia seksuaalista kehitystä. Juuri siksi pornografinen materiaali on luokiteltu K18 myös elokuvissa.”

New York Timesin kuva on hieno ja kertoo kaiken. Suomen Kuvalehden laaja artikkeli pysäytti, kannattaa lukea kokonaisuudessaan.
Arka on aihe.
Minulla on neljä välituntivalvontaa viikossa. Silloin tällöin joudun huomauttelemaan pojille kännykällä pelaamisesta, tai ainakin pojat väittävät pelanneensa. 

En ole huomannut, että porno olisi alakoulussa arkea, mutta kyllä kasvavat pojat keinot keksii. Aina löytyy paikkoja, joihin valvovan opettajan silmä ei näe. Otollisia hetkiä ovat myös koulumatkat ja hetket yksin tai porukassa kotona koulun jälkeen.
On selvää, että kasvavia esimurrosikäisiä (9-12) poikia kiinnostaa kaikki mikä liikkuu, pornokin. Samanikäisenä olisin taatusti pyörinyt vastaavilla sivustoilla, mutta 1960-luvun lopussa netti ja kännykät olivat utopiaa vain.
Itse sain pääasiallisen seksivalistukseni David Reubenin paksusta keltaisesta kirjasta Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä - mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä (1969). Vanhempani olivat tilanneet kirjan Suuresta suomalaisesta kirjakerhosta ja sijoittaneet teoksen ovelasti esille kirjahyllyyn kolmelle kasvavalle pojalleen luettavaksi. Ja kyllä sitä kirjaa salaa plarailtiinkin.
"Nykyseksivalistus" on todella suoraa. Kännykällä pääsee mihin tahansa.
Sinkkonen painottaa, aikuisen tehtävä on huolehtia, että lasta ei reväistä liian aikaisin aikuisten maailmaan (SK).
Näinhän se tietenkin on. Mutta, mitä voidaan tehdä, kun se kännykkä on lapsilla kumminkin mukana aina ja kaikkialla?
Perheen yhdessäolo luo lapselle turvallisuudentunnetta. 
Kait asioista on keskusteltava lapsen kanssa jo ennakkoon, kerrottava, että pornosivuillekin voi vahingossa eksyä. On selitettävä, että porno kuuluu vain aikuisille. Jos eksyt väärille sivuille, napsauta selaimen sivu kiinni vaan.
Oletan, kun vanhemmat tarjoavat lapselleen muutakin tekemistä kuin konsolipelailua ja kännykän räpläilyä, todennäköisyys eksyä tai hakeutua netin pornosivuille vähenee. 
Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsiaan, myös vastuulliseksi netin käyttäjäksi. Koulu peesaa.
Ennen sanottiin, että hyvät harrastukset pitävät lapset pois kaduilta. Nyt voidaan ajatella, että hyvät harrastukset pitävät lapset poissa netin pahoilta sivuilta. Kun lapsi pelaa säännöllisesti vaikka koripalloa, ehkä ajatukset silloin pysyvät poissa nettipornosta.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Koulutuksellinen tasa-arvo historian havinaa vain

21.9. HS / Pääkirjoitus


Opettajien lomautukset ovat johtaneet siihen, että esimerkiksi Haminassa Summan peruskoulun luokat työskentelevät vuorollaan mammuttiryhmässä liikuntasalissa. Jokainen oppilas joutuu istumaan isossa ryhmässä 1–3 viikkoa (HS 19. 9.).

Kuntatalouden tiukkuus on johtanut siihen, että ennätysmäärä eli 25 kuntaa lomauttaa tänä vuonna opettajiaan. Säästöt johtavat oppilaiden ja opettajien kannalta raskaisiin järjestelyihin.

Muitakin merkkejä alkaa olla siitä, että tasa-arvoinen peruskoulu on kohta todellisuutta enää puheiden tasolla.

Keskisuomalainen-lehti kertoi äskettäin (8. 9.), että kuntien välille on revennyt isoja eroja peruskoulun tuntimäärien suhteen. Osa kunnista tarjoaa vain perusopetuslain mukaisen minimimäärän, osa on vielä toistaiseksi pitänyt kiinni runsaammasta tuntitarjonnasta.

Mitä tiukemmalle opetustoimi joutuu, sitä suurempi on kiusaus karsia sieltä ei-lakisääteisiä palveluita.

Kaiken lisäksi epätasa-arvo alkaa levitä myös opetusvälineisiin. Esimerkiksi Kaarinassa kaikkien yläkoululaisten käytössä on henkilökohtainen tablettitietokone.

Osa lukioista ja peruskouluista puolestaan turvautuu siihen, että oppilaat käyttävät omia laitteitaan. Käytännöistä uhkaa tulla kovin kirjavia eri puolilla maata.


On vakava paikka, kun HS kirjoittaa pääkirjoituksessaan, että koulutuksellinen tasa-arvo on vaarassa. 

Pikkuhiljaa alkaa kaikille selvitä, että suomalainen peruskoulu natisee liitoksissaan. Kaikki lapset eivät saa samantasoista opetusta, lapsen asuinpaikka määrää opetuksen määrän.

Kun puhutaan säästöistä, suurimmat säästöt eivät suinkaan tule opettajien lomautuksista, koska lomautukset ovat lyhytaikaisia.

Oppitunneista säästäminen on piinaavaa säästämistä, kun tuntikehys puristetaan minimiin. Oppitunneista säästäminen voi jatkua vuodesta toiseen.

Kun opettaja sairastuu, ja sijaisia ei palkata, vaan lapset jätetään naapuriluokan opettajan valvottaviksi. Silloin kyse on moraalittomasta julkisesta heitteillejätöstä.

Kyse on aina arvovalinnoista. 

Nyt juhlapuheista ja hehkutuksista huolimatta peruskoulutusta ei arvosteta. Jotkut tahot hakevat erilliskoulujärjestelmää Ruotsin malliin. Haetaan kansa-oppikoulurevanssia, vaikka PISA-menestys torjui hetkeksi rinnakkaiskouluhaaveet.

Ilmeisesti jotkut tahot laskevat, että ei ole kustannustehokasta järjestää kaikille tasa-arvoista ja korkeatasoista peruskoulutusta. Tulevaisuudessa suuri osa ihmisistä tekee yksinkertaista suorittavaa työtä nykyistäkin pienemmällä minimipalkalla. Osa ihmisistä jätetään tyystin ilman työtä. 

Ajatellaan, että kaikkia ei kannata kouluttaa kunnolla.

Hoetaan hokemistaan, että hyvinvointiyhteiskuntaan ei ole varaa. Mutta jos ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa, on vain pahoinvointiyhteiskunta. Yhteiskunnallinen pahoinvointi lisää anarkiaa ja väkivaltaa sekä kaikenlaista eriytymistä.

Kun peruskoulutuksen rahoituksen taso on ajettu riittävän alas, keskiluokkakin alkaa huudella yksityiskoulujen perään. Helsingissä keskiluokka jo liikkuu, koska koulujen tasoerot ovat revähtymässä. Valkoinen keskiluokka pakenee.

Pukinmäen koulun vanhemmat: Olemme leimaantuneet maahanmuuttovastaisiksi (HS 10.9.2014)

Vielä muutama vuosikymmen sitten koulutus oli väylä hyvinvointiin ja yhteiskunnalliseen tasa-arvoon. 

Kohta ei köyhän lapselle annetakaan mahdollisuutta.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Ystävyyden puu


Tänään oli aurinkoinen ja kaunis ilma, kun olin välituntivalvonnassa. Pihalla oli rauhallista, lapset leikkivät ja pelasivat pallopelejä.
Oli aikaa katsella ympärille. Huomasin pihlajan, Ystävyyden puun. En tarkkaan muista, milloin pihlaja istutettiin, muistaakseni noin 25 vuotta sitten.
Pihlaja oli silloin tietenkin pieni taimi. Taimia oli lähetetty kouluihin ympäri Suomea. Pihlajan istutus oli suuri tapahtuma, kaikki olivat pihalla todistamassa, kun puu istutettiin. Viitisensataa ihmistä.
Suurin osa koulun silloisista opettajista on eläkkeellä, osa jo kuollut. Koulussani on töissä enää pari-kolme opettajaa, jotka olivat istuttamassa Ystävyyden puuta.
Ylipäätään on pikkuinen ihme, että taimi sai kasvaa rauhassa. Komeaksi kasvoi.
Olisi kiva tietää, kuinka moni Ystävyyden puista on yhä pystyssä.
Pihlaja on pyhä puu.

Rottakoulua

19.9. HS


Yksi kireän kuntatalouden seuraus: 78 lasta on pakkautunut oppitunnille liikuntasaliin Haminassa Summan uudessa koulussa. Koulutyöhön yrittää samassa tilassa keskittyä neljä luokkaa alakoululaisia.

Koulun varajohtaja Antti Kurko opettaa salin toisessa päässä kahdelle viidennelle luokalle historiaa. Toisessa päässä kollega Ritva Lakka käynnistää toisen ja neljännen luokan äidinkielen tuntia. Tilanjakajana on jumppapatja, jota käytetään kekseliäästi liitutauluna.

Tänä vuonna ennätysmäärä kuntia, 25, hakee säästöjä opettajien lomautuksilla. Määrä ei ole koskaan ollut näin suuri 1990-luvun lamavuosien jälkeen.

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n ekonomisti Mika Väisänen arvioi, että lomautukset koskevat noin neljäätuhatta opettajaa ja 60 000:ta lasta varhaiskasvatuksesta lukioon. Lyhimmillään lomautukset kestävät muutaman päivän, pisimmillään 14 päivää kuten Haminassa.


Omat ennätykseni ovat 1990-luvun säästövuosilta. 

1.

Opetin kuukauden ajan 60 oppilasta yhdessä luokassa. Kaksi isoa kolmatta luokkaa ahdettiin yhteen luokkaan. Oppilaat istuivat nelikkäin, neljä pulpettia vierekkäin jonomuodostelmissa, sain heidät juuri ja juuri mahtumaan luokkaan. Reppuja roikotettiin vain tuolien selkänojissa, jotta kapeilla käytävillä pääsi liikkumaan.

Ikkunat oli pidettävä koko ajan auki, ettei happi loppuisi. Onneksi 90-luvulla oppilaille ei syötetty koululounaalla quornia tai soijarouhetta. Ylisuuressa ryhmässä vapautuneiden suolistokaasujen haju olisi sietämätöntä.

Kuri oli tiukka. Vain viittaava oppilas sai puheenvuoron.

Opetus oli tiukan opettajajohtoista. Kyselin nopeasti läksyt, opetin asian, sitten tehtiin tehtäviä. Suut pidettiin kiinni.

Käsitöitä ei voitu pitää, kuvataiteen ja musiikin suhteen oli niin ja näin. Liikuntatunneilla kävelytin oppilaita kilometrin lenkkiä lammen ympäri.

2.

Valvontaennätykseni on neljä luokkaa kerrallaan, kun sairaiden opettajien tilalle ei saanut palkata sijaisia. Solustani oli kolme opettajaa poissa, valvoin siis neljää luokkaa kerrallaan, oppilasmäärä oli noin 90.

Parille luokalle annoin kirjallisia tehtäviä, pari luokkaa luki romaania. Sitten vaihdettiin osia. Pidin solun luokkien ovet auki, jotta kuulisin, jos jossain luokassa tapahtuisi jotain luvatonta. 

Ravasin luokasta toiseen. 

Yhdessä luokassa oppilas alkoi juosta pulpettien päällä. Jouduin pitämään kurinpalautuksen huutamalla. Ei siinä ko. oppilaan kanssa kasvatuskeskustelua pidetty.

Raskas oli päivä.


Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita Jyväskylän yliopistosta arvioi, että lyhytaikainen jättiluokkaopetus ei välttämättä aiheuta pysyvää vahinkoa opetustuloksiin. "Se ei aiheuta korvaamattomia vahinkoja niin kuin tapahtuisi, jos tilanne jatkuisi kuukausia." (HS 19.9)


Timo Saloviita on kunnostautunut kummallisten lausuntojen antajana.

Erityispedagogiikan professorin pitäisi ymmärtää, että ylisuurissa ryhmissä heikot oppilaat kärsivät. He eivät opi, koska he eivät saa riittävästi tukea. 

Lomautustilanteissa koulun erityisopettajat laitetaan opettamaan normiluokkia lomautettujen luokanopettajien tilalle.

Ylisuurta ryhmää ei opeteta opetuksen perinteisessä merkityksessä, vaan sitä valvotaan kuin rottakoulua.

Koulu on muutakin kuin oppimista. 

On selvää, että ylisuurissa ryhmissä oppilaista tulee aggressiivisia sekä väkivalta ja kiusaaminen lisääntyvät. Kun on ahdasta, tulee kaikenmaailman kahnauksia.

Ylisuuressa ryhmässä on turha haaveilla ryhmätöistä tai -keskusteluista tai yksilöllisestä opetuksesta.

Vantaalla on otettu 90-luvun lomautuksista opiksi. Vaikka kaupunki on roppakaupalla velkaa, opettajia ei lomauteta, kouluissa ei ole sijaistamiskieltoa. Ryhmäkoot ovat sopivia, kouluni keskiarvo on 21 oppilasta per luokka.

On tutkittu, että 90-luvun lomautuskunnissa säästöt sulivat sosiaali- ja terveyssektorin menojen kasvuun.

Jos kerran kunnat eivät pysty tarjoamaan säädyllistä peruskoulua, on siirryttävä valtiorahoitteiseen peruskouluun. Valtio rahoittaisi ja valvoisi. Tällä hetkellä kuntien huseeramista ei näytä valvovan kukaan.

Byrokratiaa ei tarvitse lisätä, kun osa päätäntävallasta siirrettäisiin suoraan kouluille. Noudatettaisiin yhteistä opetussuunnitelmaa, jossa olisi pieni paikallinen liikkumavara.

Palattaisiin koulutuksellisen tasa-arvon tielle. Kaikki lapset asuinpaikasta riippumatta saisivat riittävästi ja saman verran opetusta sekä koulun tukipalveluja.

Ryhmäkoilla, sijaistamisilla ja lomautuksilla ei voisi enää säästökikkailla.

Lue tarkemmin ja painele alla olevan kirjoitukseni linkkejä:

torstai 18. syyskuuta 2014

Miksi opettajat eivät ei saa sairastaa?

18.9. Yle


Laaja kysely paljastaa Suomen koulujen kehnon valmiuden paikata poissaolevia opettajia. Kuntien säästökuuri ajaa peruskoulut ja päiväkodit perusopetuslain vastaiseen toimintaan, toteaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lakimies.

"Johtaa lainvastaisiin opetusjärjestelyihin"

Käytännöt johtavat luonnollisesti muun muassa tilanteisiin, joissa poissaolevaa opettajaa paikkaa toinen opettaja, oman tuntinsa ohella.

OAJ:n johtava lakimies Erkki Mustonen sanoo käytännön olevan perusopetuslain vastainen.

– Laissa on oppilaille määritelty oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja oikeus saada 
opetussuunnitelman mukaista opetusta jokaisena työpäivänä. Onhan se selvää, että nämä oikeudet eivät toteudu tilanteissa, joissa opettaja ei ole opettamassa, Mustonen sanoo.

Pahimmillaan sijaisen puuttuminen on turvallisuusuhka.

– Saattaa tulla työrauhaongelmia joihin kukaan ei pysty puuttumaan. Pahimmassa tapauksessa käy todella pahasti, kun kukaan ei ole valvomassa.

Määräykset eivät ole kuntien virallisia päätöksiä, vaan pikemminkin koulujen saamia ohjeistuksia. Sen vuoksi kuntia ei voidakaan syyttää suoraan lainvastaisesta toiminnasta.

– Siihen on vaikea viranomaisen puuttua, koska virallista päätöstä asiasta ei tehdä. Ei ole paperia, josta olisi sitten helppo kannella aluehallintovirastoon.

Kyselyn mukaan useimmiten rehtoreille annetaan kuitenkin oikeus poiketa ohjeistuksesta tarpeen vaatiessa.

– Tämä pistää rehtorin puun ja kuoren väliin. Käytännössä saisit ottaa sijaisen, toisaalta on tullut määräys että on säästettävä ja ei saa ottaa, Mustonen sanoo.


Toisto on yksi opintojen äideistä, Erkki Mustonen:

– Laissa on oppilaille määritelty oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta jokaisena työpäivänä. 

On äärimmäisen ihmeellistä, että Kuntatyönantajat (KT) ja kunnat voivat kävellä lain yli. Perusopetuslaki on siis leikkilaki, jota ei tarvitsekaan noudattaa.

Toisaalta noudatetaan lakia nipinapin:


8.9. Keskisuomalainen


Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä pitää tilannetta ongelmallisena.
- On selvää, että siellä missä oppitunteja on enemmän, myös oppimisen taso on parempi. Eli aika paljon lapsen saaman perusopetuksen taso riippuu siitä, missä satut asumaan, Pitkälä puntaroi lehdessä.


Peruskoulua voidaan joissakin kunnissa käydä yli puoli vuotta enemmän kuin lakisääteisen minimituntimäärän tarjoavilla paikkakunnilla. 

Jotkut kunnat fuskaavat. Kuntalaiset maksavat veroja, mutta kunnat eivät tarjoakaan säädyllisiä perusopetuspalveluja.

Miksi Perusopetuslaki on?

Kun aloitin kirjoittaa www.properuskoulu.net -blogiani v. 2009, olin jo hyvin huolissani koulutuksellisesta tasa-arvosta. Kehityksen suunta oli nähtävissä. Jos joku blogini valistuneista lukijoistani ei ole vielä huomannut, kerrattakoon, blogini punainen lanka on koulutuksellinen tasa-arvo.

Oudointa on, että kukaan ei valvo, mitä kunnissa tapahtuu. 

Ainoa, joka jollakin tavalla valvoo, on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Ongelma on, että amatööreja vastassa on ammattilaistason organisaatio KT. 

Opettajien päätehtävä on noudattaa annettuja ohjeita ja lakeja, mitä kunnat eivät tee. Jos yksittäinen opettaja alkaisi sooloilla mielensä mukaan, toiminnasta seuraisi sanktio. Todennäköisesti tulisi potkut.

Kunnat saavat huseerata aivan vapaasti, rikkoa voimassa olevia lakeja tai järjestää perusopetuksensa laillisuuden rajamailla välittämättä kuntalaistensa, lasten ja nuorten parasta.

Koko kuviossa eniten minua ihmetyttää valtion rooli. Valtio on koko ajan vähentänyt osuuttaan peruskoulun rahoituksessa. Vielä vähän aikaa sitten valtio maksoi peruskoulutuksen kustannuksista lähes kaksi kolmasosaa, nyt tuki ei kata yhtä kolmasosaakaan.

Täysin yli ymmärryksen menee, että sen noin yhden kolmasosan kohtaloa ei käytännössä valvota. Valtio syytää yhteisiä verovaroja estoitta. Jos peruskoulutuksessa tehdään näin, on syytä olettaa, että muukin valtion rahoitus kunnille on estotonta ja valvomatonta.

Näyttää siltä, että Opetushallitus on ajettu tietoisesti nurkkaan. 

On ennenkuulumatonta, että Opetushallituksen pääjohtaja kritisoi näin voimakkaasti. Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä on tullut samaan johtopäätökseen kuin minä. Hän on julkisesti ehdottanut, että peruskoulutus on siirrettävä valtion harteille, koska kunnista ei ole peruskoulutuksen ylläpitäjäksi.

Hän toteaa kuten olen todennut, perusopetuksen taso riippuu siitä, missä kunnassa lapsi sattuu asumaan. 

Koulutuksellisesta tasa-arvosta ei ole enää tietoakaan.

Niin, ja Kataisen-Stubbin hallitus on luvannut kehittää perusopetusta. Hyvin on kehitetty. Olen aina kuvitellut, kun kehitetään, edistytään tai asiat paranevat. Väärin olen ymmärtänyt. Kataisen-Stubbin hallituksen perusopetuksen kehitys on ollut jarrutusta ja takapakkia. 

Sana uudistus on suorastaan pelote. 

Kun työpaikoilla aletaan puhua uudistuksista, työntekijät tietävät tarkkaan, että säästöjä ja kenkää on odotettavissa.

Kouluissa uudistukset ovat yleensä merkinneet sitä, että opettajille on annettu entistä vähemmän eväitä opettaa ja kasvattaa lapsia.

Keväällä on Eduskuntavaalit. 

Toivon sydämestäni, että nyt edessä olisi oikeat koulutusvaalit.  Ei enää riitä, että vakuutellaan koulutuksen tärkeyttä suomalaisen yhteiskunnan menestykselle, vrt. Jyrki Katainen. Heti, kun päästiin valtaan, toimittiin tasan toisin. 

Kun sairastuneen opettajan tilalle ei palkata sijaista:

1. Toinen opettaja joutuu "valvomaan" sairastuneen opettajan luokkaa. Käytännössä molempien luokkien oppilaat ovat silloin hunningolla, koska opettaja ei pysty valvomaan kahta luokkaa yhtä aikaa, vaan opettaja ravaa kahden luokan väliä peltäten "kunhan nyt ei vaan mitään sattuisi". Kunnollisesta opetuksesta ei voida puhua, vaan oppilaitaan säilötään. Turvallisuusuhka nousee potentiaalisesti.

2. Seuraavan kerran, kun opettaja sairastuu, opettaja miettii enemmän kuin kaksi kertaa, kannattaako jäädä kotiin ollenkaan sairastamaan. Opettajat ovat ylitunnollista väkeä. Jos sijaista ei palkata, opettaja tulee sairaana kouluun, koska sairastunut opettaja ei halua lisätä opettajatoverinsa työtaakkaa liiaksi. Pahimmassa tapauksessa levitetään tautia lapsiin.

Työnantajani, velkainen Vantaan kaupunki, joka painii suurissa taloudellisissa ongelmissa mm. Kehäradan ja Kehä kolmosen rakentamiskustannuksien takia, pystyy sijaistamaan sairastuneet opettajansa. 

Leikkimielisesti ajatellen opetuksen taso suorastaan nousee, kun opettaja sairastuu, koska saamme sijaisiksi kokeneita juuri eläköityneitä koulumme entisiä opettajia.

Kun sairastun, sairastan levollisin mielin, koska tiedän, että oppilaani ovat hyvissä käsissä. Niin pitää ollakin.