perjantai 30. marraskuuta 2012

Digitaalisen tiedon haavekuvia

"Lasten oma Aapinen" oli minun aapiseni, jonka avulla opin lukemaan ekalla luokalla Veromiehen koulussa Helsingin maalaiskunnassa v. 1963. Opettajani oli kansakoulunopettaja Annikki Virtanen. Alku oli minulle vaikeaa, opin lukemaan vasta pääsiäisen jälkeen. Opettaja Virtanen oli kärsivällinen ihminen.

Ekalta luokalta muistan parhaiten havaintovälineiden huipun, pahvisen satataulun punaisine ja sinisine mylpyröineen. Satataulu oli maaginen.

Yritin googlaamalla etsiä pahvisen satataulun kuvaa. En löytänyt muita kuin muovisia ja rumia satatauluja.


Yle 29.11.

Koulukirja voittaa vielä tabletin

Koulujen tietoteknistä kehitystä 15 vuotta seurannut tutkija Liisa Ilomäki Helsingin yliopistosta löytää hidasteluun monta syytä. Niistä ensimmäinen on se, että olemme liian tarrautuneita yhden oppikirjan totuuteen.

- Se on ollut kirjakeskeisen koulumme suuri ongelma, että tieto on oppikirjoissa. Todellisuudessa tieto on kaikkialla, se on suhteellista ja kumuloituvaa. Uusi digitaalinen teknologia sallii tämänkaltaisen ajattelun läpiviemisen, painottaa Ilomäki.

Toinen hidastelusyytösten kohde ovat yleensä kustantajat, jotka eivät kehitä riittävästi sähköisiä aineistoja koulujen käyttöön. Sekä Sanoma Pro että Otava vakuuttavat, että kehitystyötä tehdään jatkuvasti, mutta läpimurron aika ei ole vielä. Ensin koulujen täytyy muun muassa hankkia lisää tietokoneita.


Kaikki tietävät, että tieto on suhteellista ja kumuloituvaa. Alakoulussa tuskin kannattaa painottaa, että tieto on suhteellista ja kumuloituvaa. Alakoulussa ja yläkoulussa opetellaan vielä aivan perusasioita.

Pädit ja tietokoneet ovat motivoivia apuvälineitä, mutta oppikirjan korvaajiksi niistä ei ole. Oppikirjan etu on, että se pysäyttää ajattelemaan. Oppikirja on staattinen, teksti ei hyppele, eikä kirja päästä oppilasta leikkimään väärillä sivustoilla.

Nykylapsi on ympäröity kaikenmaailman sähköisillä vempaimilla. On hyvä, että joskus keskitytään rauhassa johonkin, mikä ei liiku, vilku ja pidä mölyä.

Savimöntti, sivellin ja paperi, höylä ja kalikka, virkkuukoukku ja lankakerä, lyijykynä ja ainevihko ovat edelleen tärkeitä.

Minua ärsyttää vietävästi puheet pädeistä ja tietokoneista ja digitaalisesta tiedosta koulussa, kun ei ole varaa niihin. Tyypillisessä koulussa on yksi atk-luokka. Oppilaat pääsevät luokkaan kerran viikossa.

Alakoulussa ei ole tietotekniikalle edes omaa oppiainetta, jossa voisi opettaa vempainten peruskäytön. Sanotaan vaan, että "tietotekniikka pitää integroida oppisisältöihin". Koko ajan on aikapula muutenkin, kun ollaan tuntikehyksen alarajoilla. Ylimääräistä aikaa ei ole.

Keväällä ajattelimme, että hankitaan luokallinen läppäreitä, joita voidaan kärryssä helposti liikuttaa luokkiin. Kouluun piti tulla langaton verkko. Ei tullut. Koneet vanhenevat varastossa, koska koneisiin kirjautuminenkin vaatii verkon.

- Olemme valmiita julkaisemaan täysin sähköisen opiskeluympäristön, kunhan oppilaitoksilla on tasavertaiset, luotettavasti toimivat välineet sen käyttämiseen sekä valmius ja halu siihen, muotoilee Sanoma Pron viestintäpäällikkö Kirsi Valta-Makkonen. (Yle)

Kirsi Valta-Makkonen ja opettajat saavat odotella loppuikänsä, kunnes kaikilla oppilaitoksilla on tasavertaiset, luotettavasti toimivat välineet sen käyttämiseen ja valmius ja halu siihen.

- Verkossa oleva materiaali on suureksi osaksi täysin käyttökelvotonta koulutarkoitukseen. Kustantajat ovat kyllä tehneet aineistoja, mutta kukaan ei ole valmis maksamaan niistä. Ja ilmaista hyvää palvelua ei ole, tutkija Ilomäki korostaa. (Yle)

Tutkija Ilomäki on tasan oikeassa.

Ennen kuin aletaan haaveilla digitaalisesta oppimisesta, koulun perusasiat on saatava kuntoon.

Luokkakoot on pidettävä pieninä. Minimitunneilla ei pitkälle pötkitä. On pidettävä huoli, että on riittävästi jako- ja tukitunteja. Koulun tukipalvelut on pidettävä hyvällä tasolla.

On kyse koulutuksellisesta tasa-arvosta.

Kerron esimerkin, joka kertoo, missä todellisuudessa mennään. Kollegani tarvitsi kirjekuorta lähettääkseen oppilaan oppimissuunnitelman kotiin luettavaksi ja tarkistettavaksi. Koulusihteeri joutui toteamaan, että kirjekuoria ei ole eikä niitä voida ostaa, koska on hankkimiskielto.

Rahaa ei ole.

torstai 29. marraskuuta 2012

Pornoa koulussa

Iltalehti 29.11.


Yle uutisoi torstaina, että Väestöliitto on kiinnittänyt asiaan huomiota. Yle kertoo, että Väestöliiton mukaan suurin osa 10-vuotiaista lapsista on nähnyt aikuisviihdettä netistä ja katsoo sitä päivittäin. Jopa päiväkoti-ikäiset lapset ovat nähneet pornoa.

Pornoa katsotaan, sillä kielletty koetaan jännittävänä. Lapsi ei voi kuitenkaan käsittää näkemäänsä ja ahdistuu. Materiaali voi myös traumatisoida.

Vaikka lapset pääsevät netin ääreen usein kotonaan, nettiyhteys lasten kännyköissä ihmetyttää opettajia.

Pornoa katsotaan myös koulussa.


En ole törmännyt tähän ilmiöön. Oppilaat pitävät koulussa puhelimensa aika kiltisti kiinni. Joskus välitunnilla joku on narahtanut kännykällä pelaamisesta, mutta pornon katselusta ei ole kärähtänyt vielä kukaan. Välituntisin lapset pelailevat pallopelejä ja leikkivät kirkkistä. Oppitunneilla puhelimia ei pidetä esillä. 

Luulen, että ongelma on suurempi yläkouluissa.

Usein lapset kokoontuvat jonkun kotiin tekemään kimppaläksyjä. Porukalla voidaan aivan hyvin hairahtua tutkimaan seksisivustoja kännykällä tai tietokoneella.

Koulupäivän jälkeen suurin osa lapsista elää valvomatonta aikaa ennen kuin isä tai äiti tulee kotiin töistä.

Kyllä, ilmiö on tuttu opettajien keskuudessa, kehittämispäällikkö Nina Lahtinen Opetusalan ammattijärjestö OAJ:stä kertoo.

- Opettajat ovat huolissaan, hän sanoo. (Iltalehti)

Koulussani on puhuttu kyllä luvattomasta kännykän käytöstä koulupäivän aikana, soittamisesta, pelaamisesta tai musiikin kuuntelusta. Emme ole keskustelleet lasten mahdollisesta pornon katselusta, kun emme ole törmänneet sellaiseen. Pitäisi varmaan keskustella.

- Opettajat eivät voi vaikuttaa siihen, millaisia puhelimia lapsilla on. Vanhempien tulisi muistaa, että netin käyttöön voi tehdä suodattimia ja rajauksia, Nina Lahtinen sanoo.

Lahtinen painottaa, että vanhempien tulisi pitää huolta siitä, että lasten netinkäyttö on rajattua sekä valvottua. Vanhempien tulisi myös pohtia sitä, onko kännykkä lapselle täysin tarpeellinen. (Iltalehti)

Ilman muuta lasten kännykän käyttö on vanhempien vastuulla, koulussa opettajat eivät voi ihan kaikkea valvoa.

Itse olen sitä mieltä, että kännykkä on lapsille tarpeellinen. Vanhemmat voivat tekstata pienelle oppilaalle esim. milloin on syytä mennä kouluhammaslääkärin tarkastukseen. Kännykät ovat helpottaneet opettajien tarralappurumbaa, minun ei tarvitse enää lähetellä oppilaita hammaslääkäriin, pöytäni on lähes puhdas tarralapuista.

Koulumatkalla lapsella voi olla asiaa isälle tai äidilleen. 

Viidestä lapsestani kaksi käy vielä alakoulua. Minulle ei ole tullut mieleenkään, että lapseni luuhaisivat pornosivustoilla. En ole tajunnut, että kännyköihin saa suodattimia tai pornoestoja. En ole asentanut sellaisia kodin tietokoneisiinkaan. 

Luulen, että pientä koululaista ei porno edes kiinnosta. Toisaalta jossain vaiheessa murrosiässä oleva lapsi vääjäämättä törmää pornoon. Terve, hyvin kasvatettu nuori pystyy kyllä käsittelemään pornoakin.

Lasten suhteen olen enemmän huolissani väkivaltaviihteestä kuin pornosta. Väkivaltaa, raakaakin, tulee joka tuutista.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kasvatuksellinen keskustelu


Nykyvanhemmat joutuvat omituisten asioiden kanssa tekemisiin.


Olin eilen katsomassa 10-vuotiaan tyttäreni koripallo-ottelua. Kesken jännittävän matsin 11-vuotias poikani soitti.

Poika: Mä oon pelaamassa futista kavereiden kanssa.
Isä: Missä?
Poika: Futishallilla. Saanko mä ostaa puhelimella limpsaa?
Isä: Miten niin puhelimella?
Poika: Puhelimella voi ostaa.
Isä: Sinä et osta limpsaa puhelimella.
Poika: Muutkin ostaa.
Isä: Sinä et osta.
Poika: Miksen saa, kun muutkin saa?
Isä: Puhelimella ei ostella limpsoja, puhelimella soitellaan.
Poika: Okei sitten, moido.
Isä: Moido.

Parin minuutin kuluttua puhelin piippaa. Avaan viestin:

Poika: Käykö et käyn ostaa limun ja karkkipussin ja sit sä illalla maksat takas koska mä en haluis käyttää mun rahoi karkkiin?
Isä: Limu vaan.
Poika: Ok.


Minä en ole tiennyt, että puhelimella voi kioskista ostaa limpsaa. Olen aina pitänyt selviönä, että kioskista voi ostaa, jos on rahaa. Nyt lapset voivat ostaa kioskista limpsaa velaksi.

Kuinkahan moni isä tai äiti tietää, että lapsi voi ostaa puhelimella velaksi? Ihmetellään vain puhelinlaskun suuruutta.

Onneksi olin laittanut lasteni puhelimiin estotoiminnot. Puhelimilla ei voi ostaa mitään.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kärkitila - Suomi ykkösenä, missä Ruotsi?

HS 27.11.

Brittiläisen Pearson-koulutusyrityksen kehittyneiden maiden vertailussa Suomen jälkeen sijoittuivat seuraavina Etelä-Korea sekä Hongkong. Viimeisenä tuli Venäjä, kertoo BBC.

Vertailussa otettiin huomioon kansainväliset testitulokset sekä muun muassa oppilaiden valmistumismäärät vuosina 2006-2010.

Pearsonin Sir Michael Barberin mukaan Aasian maiden menestystä selittää osaltaan erityisesti lasten vanhempien asettamat korkeat odotukset.

Raportin mukaan Suomen ja Etelä-Korean välillä on monia eroja, mutta kaikkia kärkisijojen maita yhdistää koulutuksen tärkeyttä korostava kulttuuri ja arvostus opettajien työtä kohtaan.


Koulutuksen Top 20

1 Suomi
2 Etelä-Korea
3 Hongkong
4 Japani
5 Singapore
6 Britannia
7 Hollanti
8 Uusi-Seelanti
9 Sveitsi
10 Kanada
11 Irlanti
12 Tanska
13 Australia
14 Puola
15 Saksa
16 Belgia
17 USA
18 Unkari
19 Slovakia
20 Venäjä

Kukapas sitä kissan hännän nostaa kuin...

Joskus on otettava kantaa myös myönteisiin asioihin. Näyttää olevan niin, että on aivan sama, mikä taho tutkii, niin kärjessä roikutaan sitkeästi.

Kun tarkemmin katselee tuota top twentyä, niin eniten minua ihmetyttää Itävallan, Norjan, Ranskan ja Ruotsin poissaolot. Näiden maiden sijoitukset ovat ilmeisesti kehitysmaaluokkaa. Britannian sijoitus on yllättävän korkea.

Jos olisin ruotsalainen opettaja, olisin jo täydessä paniikissa. Muuttaisin Suomeen.

Utbilding, utbilding, utbilding! Hjälp!

Me suomalaiset emme arvosta hyvää koulujärjestelmäämme, koska järjestelmää nakerretaan koko ajan. Jos suomalaisten opettajien työtä arvostettaisiin rehellisesti, opettajia ei lomautettaisi kuten esim. Salossa tehdään. Tunteja ei vietäisi minimitasolle kuten esim. Vantaalla tehdään.

Arvostus näkyy myös teoissa. Sanahelinä on sanahelinää.

Pitää toivoa, että olemme kärkikahinoissa tulevaisuudessakin.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Potkut mielipidekirjoituksen takia?

Vantaan Sanomat 23.11.


Vantaalla erityisopettajana toimineen naisen lähettämä mielipidekirjoitus julkaistiin Vantaan Sanomissa syyskuussa. Kirjoituksessaan opettaja ilmaisi huolensa siitä, että koulussa joudutaan toimimaan vajailla resursseilla.

Tarkoituksenani ei ollut missään tapauksessa arvostella koulun johtoa tai opettajia. En myöskään syyttänyt koulussa opiskelevia lapsia, kertoo tuolloin koeajalla työskennellyt nainen.

Nimimerkillä julkaistu mielipidekirjoitus sai naisen mukaan koulussa aikaan myrskyn.

Esimieheni kysyi minulta kahdesti, olenko kirjoittanut kyseisen tekstin.
Muutaman päivän kuluttua koulu lähetti vastineensa. Vastineen julkaisun jälkeen nainen sai kutsun esimiehen pakeille.

Kysyin, pitäisikö minun olla kutsusta huolestunut. Esimieheni vastasi, että ei.

Tapaamisessa naiselta kysyttiin mielipidettä siitä, miten hän kokee pärjänneensä työssään ja työyhteisössä.

Kerroin, missä asioissa koin onnistuneeni ja missä oli vielä parannettavaa.

Tapaaminen päättyi siihen, että työsuhde purettiin.


Luin mielipidekirjoituksen Vantaan Sanomista heti tuoreeltaan. En silloin huomannut, että mielipidekirjoitus olisi ollut jollakin tavalla työnantajaa, Vantaan kaupunkia, parjaava. Vantaalainen erityisopettaja esitti asiallisesti huolensa siitä, ettei kuntouttavassa erityisopetuksessa ole riittävästi resursseja. Uskon, että kuka tahansa vantaalainen opettaja on samaa mieltä kirjoittajan kanssa.

Vantaan kaupungin toiminta-ajatus:

Vantaan kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia, uusien työpaikkojen syntymistä,ja kaupungin kestävää kehitystä tarjoamalla hyvän toimintaympäristön ja järkevästi tuotetut palvelut. Toiminnan lähtökohtana on kuntalaisten osallisuus ja avoin viestintä. (Vantaan kaupungin sivuilta)

Avoimeen viestintään kuuluu avoin keskustelu. Olisi kummallista, jos asiantuntijat, tässä tapauksessa erityisopetuksen asiantuntijat eli erityisopettajat, suljettaisiin erityisopetuksen keskustelusta pois.

Mikäli erityisopettaja on irtisanottu mielipidekirjoituksen perusteella, on toimittu väärin.

Vaikka työntekijä olisi koeajalla, työsuhdetta ei lain mukaan saa purkaa syrjivällä tai muuten epäasiallisella perusteella. Syrjinnäksi luokitellaan laissa muun muassa se, että työntekijä joutuu mielipiteensä vuoksi muita huonompaan asemaan. (Vantaan Sanomat)

Kunta ei ole yksityisyritys, vaikka liike-elämän toimintamalleja on yritetty ujuttaa kunnallishallintoon.

Lokakuussa 2011 kunta-alalla työskenteli 429 00 kuukausipalkkaista ja 12 000 tuntipalkkaista. Palkattomalla virkavapaalla, työlomalla tms. oli tämän lisäksi 30 00 henkilöä. Tiedot ovat Tilastokeskuksen toukokuussa julkistamasta Kuntasektorin palkkatilastosta. (KT)

Ei voida ajatella, että lähes puolimiljoonaa aktiivista kuntien työntekijää jätettäisiin yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle. Suurin osa kuntien työntekijöistä asuu samassa kunnassa, jossa työpaikka on. 

Otan esimerkiksi itseni. Muutin viisivuotiaana Vantaalle silloiseen Helsingin maalaiskuntaan v. 1961. Kasvoin ja kävin kouluni Vantaalla. Koin Vantaan kasvun maalaispitäjästä suureksi kaupungiksi.

Aloitin Vantaalla opettajan työt v. 1980, olen maksanut veroni Vantaalle. Viisi lastani ovat käyneet tai käyvät vantaalaista peruskoulua.

Minulle on hyvin vaikea perustella, etten voisi osallistua kaupunkia koskevaan keskusteluun. Suomi on demokratia, meillä on sananvapaus. Jokainen saa ilmaista mielipiteensä vapaasti.

Vantaan Sanomien sivuilla käydään keskustelua irtisanomisesta. Nimimerkki Kössi kyselee: missä ovat ammattiliitot OAJ ja Tehy???onko talviunet kesken???vai pikkujoulut???

Vaikea sanoa mitään, kun en tiedä asiasta tarkemmin. Olettamukseni on, että kyseinen erityisopettaja ei kuulu Opettajien ammattijärjestöön. Muuten erityisopettaja olisi tietenkin ottanut yhteyttä Vantaan opettajien ammattiyhdistykseen. 

Järjestäytymätön työntekijä on lainsuojaton.

Lisäys:

On mielenkiintoista nähdä, kuinka tämä tapaus tulee hillitsemään keskustelua. Luulen, että moni empii tästä lähin omalla nimellään kirjoittelua lehdissä. Kaikki lehdet eivät mielellään julkaise nimimerkkikirjoituksia ollenkaan kuten Hesari tai Opettaja muuten kuin poikkeustapauksissa.

Asiallisella nimimerkkikirjoittelullakin on sijansa. Pelko ei saa kahlita.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Alisuorittamista

Iltalehti 20.11.


Lähes puolet brittitutkimukseen osallistuneista reilusta tuhannesta 11-16-vuotiaista koululaisista on piilotellut taitojaan, jotteivat he joutuisi kiusatuiksi. Yli kolmannes oppilaista kertoi myös lopettaneensa harrastuksensa samasta syystä.

Yksi kymmenestä kertoi, että he olivat vähätelleet taitojaan tiedeaineissa. Yksi viidestä tytöstä puolestaan paljasti, että he alisuorittivat matematiikan tehtäviä välttyäkseen kiusaamiselta.

Kyselyn perusteella 11 prosenttia lapsista oli lopettanut kiusaamispelon takia laulamisharrastuksensa. 9 prosenttia päätti luopua tanssimisesta ja 8 prosenttia hylkäsi näyttelemisen.


Näiden lukujen perusteella kiusatuksi joutumisen pelko Iso-Britannian kouluissa on todellinen ongelma. Vaikea uskoa, että luvut Suomen murrosikäisillä lapsilla olisivat yhtä korkeat. En tiedä, onko asiaa meillä edes tutkittu.

Murrosiässä moni lapsi lopettaa harrastuksiaan joka tapauksessa. Syitä voi olla monia. Harrastuksia on liikaa. Ei jakseta harjoitella. Tilalle tulee aivan muita asioita.

Olen ollut hyvin huolissani poikien yksipuolisesta harrastamisesta. 

Tuntuu siltä, että vain urheiluharrastukset kelpaavat. Koulujen kuorot ja kaupunkien kuvataidekoulut pullistelevat tyttöjä. Musiikkiluokilla on vain muutamia poikia. Jotkut pojat soittelevat sentään bändeissä. 

Ei kuvataide voi olla pelkästään tyttöjen laji.

Suomi on joka tasolla hyvin tasa-arvoinen maa Iso-Britanniaan verrattuna. En jaksa millään uskoa, että Suomessa tytöt peittelisivät esim. matikan taitojaan kiusaamisen pelosta. Ainakaan alakoulussa näin ei tapahdu. Tyttöjen matematiikan keskiarvot ovat yleensä korkeampia kuin poikien.

Sitä paitsi, onneksi elämä ei ole pelkkää murrosikää. Lapset voivat puhjeta kukkaan murrosiän jälkeenkin. Jostain niitä mieskuvataitelijoitakin putkahtelee.

maanantai 12. marraskuuta 2012

"Pykälää eteenpäin vaan"

Yle 12.11.


Peruskoululaisten lomien anominen perheiden ulkomaanmatkoja varten tuottaa opetushenkilökunnalle aiempaa enemmän päänvaivaa. Rehtoreiden mukaan vanhemmat odottavat, että opettaja suunnittelee opinto-ohjelman automaattisesti lapsen lomamatkan ajalle.

- Pitäisi mennä niin, että oppilas kysyy, mihin asti edetään ja itseohjautuvasti hoitaa homman vanhempiensa tukemana, rehtori Pasi Pohjola kertoo.

- Osa vanhemmista hoitaa asiat mallikkaasti ja läksyt tulevat tehtyä. Pieni joukko on niitä vanhempia, jotka eivät ole lapsen tukena. Mitä nuorempi on, niin sitä enemmän lapsi tarvitsee ohjausta ja neuvoa vanhempien kautta, rehtori Tuija Permikangas-Seppänen sanoo.


Ymmärrän hyvin vanhempia, jotka lomailevat perheineen koulun loma-aikojen ulkopuolella. Joulu- ja hiihtolomamatkat maksavat ylettömän paljon. Tavallisella perheellä ei ole silloin varaa reissata. 

Ajatellaanpa vaikka lentoja Thaimaan Bangkokiin. Finnairin lentoja esim. loka-marraskuussa voi saada vaikka seitsemällä sadalla eurolla, kun ajoissa hoitaa liput. Jouluhinta on yli kaksituhatta euroa per lippu. Ei ole ihme, että kaikilla ei ole varaa joululomamatkoihin.

Opettaja saa myöntää yhdestä kolmen päivän lomia. Myönnän aina. Rehtori voi myöntää viikon lomia. Hän myöntää aina.

En ole huomannut ylimääräisten lomien suhteen suuria ongelmia. Oppilaat tulevat lomilta ruskettuneina takaisin. Matkailemallakin oppii. En ole törmännyt ylenmääräiseen kouluaikoina lomailuun, kyllä vanhemmat tajuavat, että koulu on lapsen työtä.

Tavallinen oppilas ei yhden lomaviikon aikana juuri opinnoissaan jälkeen jää. Kun vanhemmat kysyvät, kuinka läksyt hoidetaan, sanon aina: "Pykälää eteenpäin vaan". Tukiopetusta en lomien takia tietenkään anna, mutta neuvon tarvittaessa oppilasta jälkikäteen vaikka matematiikan tunnilla.

Jotkut perheet reissaavat kouluaikana rantalomille parikin kertaa vuodessa. Jotkut perheet eivät matkusta koskaan minnekään, ei edes koulun loma-aikoina, koska ei ole varaa yhteisiin perhelomiin.

Olen joskus miettinyt näin:


En tiedä minkälaisia ongelmia tämä toisi kouluarkeen. Ainakin irtolomaviikko olisi jossain määrin tasa-arvoista. Kaikki saisivat lomaa yhden viikon verran vuodessa.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Seiskan poikkiviiva on rehabilitoitava 2.

HS 10.11.

Keskisuomalainen: Numero seitsemän voi saada viivansa takaisin

Numero seitsemän voi saada kirjoitusasuunsa poikkiviivan takaisin, kirjoittaa Keskisuomalainen. Opetushallitus harkitsee viivan palauttamista vuodeksi 2016, jolloin opetussuunnitelmaa uudistetaan.


Viiva on pöydällä, koska numerot seitsemän ja yksi sotkeutuvat keskenään, kun osa ihmisistä piirtää ykköseen ylimääräisen hakasen. Tämä aiheuttaa vaikeuksia eritoten vaalien ääntenlaskussa.

Koululaiset on opetettu kirjoittamaan seiska viivatta vuodesta 2004 alkaen.
Keskisuomalaisen mukaan muualla Euroopassa poikkiviiva on harvinainen. Suomessa se otettiin käyttöön 1950-luvulla. Jo 1900-luvun alussa kenraali Vilho Nenonen vaati numeroon poikkiviivaa koska piti sitä tärkeänä tykistölle.
Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen kertoo Keskisuomalaiselle kannattavansa poikkiviivan palauttamista.

Olen valmistautumassa lauantaityöpäivään. Koulussamme on kodin ja koulun yhteistyöpäivä, joka huipentuu aina perinteisiin Teuvon-päivän markkinoihin. Löysin aamun Hesarin nettiversiosta ilosanoman.
Olen vaatinut voimalla seiskan poikkiviivan palauttamista aikaisemmin: 
Jos numerot seiska ja ykkönen aiheuttavat päänvaivaa vaalien ääntenlaskijoille, sitä samaa se on tehnyt myös opettajille kokeita korjattaessa.
Sitä paitsi seiska ilman poikkiviiva on ruma.

Hyvin mielenkiintoista on huomata kuinka kankeaa kaikki loppujen lopuksi on.
Elämme vielä vuotta 2012. Opetushallitus harkitsee viivan palauttamista vuodeksi 2016. Monta komiteaa ja kokousta ja paljon eestaas vatvomista.

Jos näin pieni asia kuin seiskan poikkiviiva vaatii noin monen vuoden harkintaa ja kypsyttelyä, ei pidä ihmetellä, että isot asiat eivät aina liiku ollenkaan.

Ehdotan, että Opetushallitus lähettää samantien kaikille kouluille vanhanmallisen paimenkirjeen, jossa määrätään seiskan poikkiviiva takaisin.

Ei kestä kauaa, kun kaikki Suomen peruskoululaiset alkavat taas rustata niitä poikkiviivoja. Matikan kirjat uusitaan seiskan osalta pikkuhiljaa.

Olkaamme suomalaisia kera seiskan poikkiviivan!

torstai 8. marraskuuta 2012

Taivaanrannan kauhuskenaario


Blogissani virisi mielenkiintoinen keskustelu "Erityisopettajan näkökulma lähikouluperiaatteeseen" -kirjeestä. Kommenteista nousi kirkkaasti esiin asia, joka on vaivannut myös minua pitkään. On pakko nostaa kissa pöydälle:

"Mitä Vantaalla tehdään, jos uusi lähikouluperiaateohjelma ei onnistu?"

Lähtökohdat:

1. Vantaan kaupunki on köyhä. Olemme paljon velkaa. Velka on maksettava pois.

2. Kukaan ei pysty tarkkaan ennakoimaan, mikä kaupungin taloudellinen tilanne on tulevaisuudessa.

3. Lähikouluperiaatesuunnitelma tehtiin senhetkiseen taloudelliseen tilanteeseen. Todettiin, että nyt ei säästetä. Toisaalta ei luvattu lisää rahaa. Kysyin ja ihmettelin, mitä tehdään, kun tiedetään, että tulevaisuudessa joudutaan kuitenkin säästämään? En ole saanut vastausta.

4. Toimivia järjestelmiä ja osaamiskeskuksia puretaan. Mahdollisesti osaavia ja kunnianhimoisia erityisopettajia siirtyy muihin kaupunkeihin.

5. Ei ole mitään takeita siitä, että lähikouluperiaatekokeilu onnistuu edes pedagogisesti.

6. On erilaisia erityisoppilaita. Joillekin lapsille inkluusio sopii, joillekin ei. 

Taivaanrannan kauhuskenaario:

1. Läheskään kaikki kasvatuskokeilut eivät ole onnistuneet. Mitä tehdään, jos kokeilu epäonnistuu? Palataanko vanhoihin rakenteisiin vai annetaanko asian vain olla?

2. Ajattelen kauhulla alkuopetusta, kun lähikouluperiaate iskee täydellä voimalla. Kuinka alkuopettajat jaksavat? Kukaan ei ole tasoittanut tietä. Alkuopetuksen resursseja nykysuunnitelman mukaan vähennetään, tunnit viedään minimiin. On ajateltava niin, että luokat 1.-3. ovat alkuopetusta.

3. Mitä rakenteiden uudelleenrakentaminen tulee maksamaan?

4. Voidaanko inhimillistä hätää ajatella rahalla ollenkaan?

Meneillään on melkoinen yhteiskunnallinen kokeilu. Alustana on Vantaan kaupungin koululaitos, pelinappuloina ovat erityislapset. Nyt pelataan riskipeliä.

Kysyn, mikä vika on alueellisissa, toimivissa erityisluokissa? Oppilaat tulevat luokkiinsa lähietäisyydeltä. Luokka on pieni ja turvallinen kotiluokka. Opettajana on kuusi vuotta turvallinen ja osaava erityisluokanopettaja, joka tuntee oppilaansa läpikotaisin. Tehdään yhteistyötä koulun sisällä ja etenkin luokka-asteen sisällä. 

Minulle on aivan turha tulla asiasta selittämään yhtään mitään muuta. Olen nähnyt kaiken niin läheltä kuin olla ja voi, sillä koulussani on ollut jo monta vuotta toimivat alueelliset erityisluokat. Luokkien opettajat elävät sielullaan oppilaiden kehityksen eteen. 

Olen nähnyt kaiken omin silmin. 

Luokanopettajat ovat mukana toiminnassa. Teemme yhteistyötä. Toiminta on joustavaa. 

Erityisluokanopettajilla on usein vierteet silmissään, kun keskustelen heidän kanssaan heidän oppilaistaan. Voidaan puhua rakkaudesta.

Erityisoppilaat integroituvat. He kehittyvät valtaisasti kuudessa vuodessa, niin paljon, että valtaosa menee alakoulusta aivan tavallisiin yläkoulun luokkiin. Loppuja autetaan yläkoulussa tietyillä tunneilla ammattitaitoisten erityisopettajien voimin.

En lähde käsittelemään varsinaisten erityiskoulujen opetusta, koska en ole erityiskoulussa koskaan opettanut. Tunnen monta opettajaa erityiskouluista. He ovat osaavia ja kärvivällisiä ihmisiä. Parhaimmistoa. Antaa Sirkkujen selittää asiat, miten ne oikeissa erityiskouluissa ovat.

Itse päätin jo ajat sitten opiskeluaikoinani Jyväskylässä, että minusta ei tule erityisopettajaa. 


Muistan hetken kuin eilisen päivän. Olimme erityisopetuksen jaksolla tutustumisvierailulla Jyväskylän Kuulovammaisten koulussa, ainakin silloin sen nimi oli tuollainen. Koulussa oli paljon oppilaita, joilla oli monia todella syviä oppimisvaikuksia kuulovammansa lisäksi.

Olin sirkeäsilmäinen, äärimmäisen luottavainen opiskelija, uskoin siihen, että minä voin todella vaikuttaa kaikkeen. Me kaikki olimme sellaisia.

Yhtäkkiä luoksemme tuli innokas erityisopettaja silmät hehkuen koko olemus täynnä intoa. Tietenkin me opiskelijat kysyimme häneltä: "No, mitä on tapahtunut".

"Olen puoli vuotta opettanut oppilastani piirtämään ympyrää siten, että ympyräviivojen päät lopuksi leikkaavat toisensa. Nyt ne osuivat."





Silloin päätin, että minusta ei tule koskaan erityisopettajaa tai erityisluokanopettajaa. Kärsivällisyyteni ei kertakaikkiaan riitä. Hyvä, kun kykenen tukiopetuksen pitämiseen.

Anna arvo oikealle erityisopetuksellekin.

Kannatan peruskoulua. Suomalainen peruskoulu on tehnyt ja tekee hyvää tulosta kansainvälisestikin ajatellen.

Mitä tapahtuu, jos vantaalainen riskipeli epäonnistuu?

Vastaus on hyvin yksinkertainen. Aletaan haikailla erikoistuneiden koulujen ja pääsykokeiden perään. Aletaan puhua rinnakkaiskoulujärjestelmästa ja yksityiskouluista. Hyvintoimeentulevien perheiden  lapset kaikkoavat julkisista kouluista. 

Ympärillämme on monta todella epäonnistunutta koulujärjestelmää. Englanti. Ruotsin täysin epäonnistunut kokeilu. 

Kaikki mitä irrotettavissa on, on sijoitettava esikouluun ja peruskoulun alkuopetukseen.