Harakanvarpaita

Siinä ne nyt ovat, uudet kirjaimet ja numerot.

4.8. Iltalehti

Hyvästi kauno! Tässä ovat koululaisten uudet mallikirjaimet

Vuoden päästä pieniä peruskoululaisia ei enää johdateta kaunokirjoituksen saloihin, vaan tekstauskirjaimet ottavat vallan luokkahuoneissa.

Käsin kirjoittamisen opettamisesta ainoastaan tekstauskirjaimin päätettiin jo joulukuussa 2014, ja muutos astuu voimaan elokuussa 2016. Nyt Opetushallitus on julkaissut kirjainmuotoilija ja typografi Jarno Lukkarilan suunnittelemat uudet mallikirjaimet.

- Käsin kirjoittamisen taitoa pidetään edelleen tärkeänä, mutta enää ei perusteissa edellytetä kahden kirjaimiston - sidosteisen ja tekstauskirjaimiston - opettamista, Opetushallituksen tiedotteessa perustellaan.

Kesä on kohta ohi. Valistuneet lukijani ovat jo odottaneet kommenttejani uusiin kirjaimiin ja numeroihin. Tuskin kukaan on suhtautunut kaunokirjoitukseen, käsialakirjoitukseen ja seiskan poikkiviivaan niin intohimoisesti kuin minä.

Käsin kirjoittamisen autuudesta (Properuskoulu 4.4.2012)

Kaunokirjaimet (Properuskoulu 7.2.2013)

Seiskan poikkiviiva on rehabilitoitava (Properuskoulu 24.4.2012)

Iltalehden otsikossa on karkea virhe. Kaunokirjoitus on haudattu jo ajat sitten, nyt kuopattiin käsialakirjoitus, joka oli kaunokirjoituksen ja tekstauksen risteymä. Nyt aletaan tekstata.

Kaikki lukijani tietävät, että olen pahoillani, kun käsialakirjoitus jää historiaan. Käsialakirjoitus oli hyvin nopea omaksua, olisin uudistanut hieman kirjainmalleja, mutta en olisi luovuttanut.

Tekstauskirjaimia ei sidota yhteen, joten monella lapsella kirjainvälit hajoavat ja erillisistä sanoista ei aina saada selvää. Syntyy vain kirjainjonoja. Tekstattu teksi vaikuttaa myös lapsellista. Ei ole ollenkaan hauskaa lukea esim. englantilaisten harakanvarpaita.

Hienoa uusissa kirjaimissa on poikkiviivojen paluu harvinaisiin kirjaimiin q ja z. Erityisen hienoa on seiskan poikkiviivan paluu. Olen osaltani taistellut kovastikin seiskan poikkiviivan puolesta.

Huonoa on, että taas kerran annettiin periksi. 

Joskus tuntuu siltä, että nykyperuskoulussa, kun ei pärjätä, annetaan periksi. Kun aina annetaan periksi, sekä opettamisen että oppimisen tasot laskevat.

Kohta ei oppimisen eteen ponnistella mitään. Kaiken pitää olla helppoa ja kivaa. Työnantajat ovat jo ihmeissääm, kun kesätyöpaikoille ilmestyy nuoria päiväksi tai pariksi, häipyvät ja toteavat, tää ei oo mun juttu.

Kauno- ja käsialakirjoitukset olivat esteettisiä tyylilajeja, jotka toivat taitajilleen esteettistä mielihyvää. Käsialakirjoittaminen kehitti lapsen keskittymiskykyä ja heijasti myös ihmisen persoonallisuutta.

Käsinkirjoittaminen kehittää myös älykkyyttä stimuloivalla aivoja.

Tutkijat: Käsinkirjoituksen hylkääminen näkyy aivoissa (MTV 3.6.2014)

Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikkia kolmea kirjoituksen muotoa tarvitaan, tekstausta, käsialaa sekä näppäimistöllä kirjoittamista. 

Vanhat numerot

Kaunokirjaimet
Seiskan poikkiviiva rehabilitoitava 2.
Seiskan poikkiviiva rehabilitoitava

Laitoin muutama viikko sitten tänne mallit vanhoista kaunokirjaimista. Minua pyydettiin laittamaan myös vanhat numerot.

Siellä se toljottaa ylväänä ja kauniina, vanha seiska poikkiviivalla.  Voi olla, että viiva on tulossa takaisin, sillä opetushallitus harkitsee viivan palauttamista vuodeksi 2016, jolloin opetussuunnitelmaa uudistetaan.

Kaunokirjaimet

Properuskoulu-blogin ylivoimaisesti suosituin kirjoitus on Käsin kirjoittamisen autuudesta. Kirjoitusta luetaan noin sata kertaa päivässä, mikä on ällistyttävä määrä. Ilmeisesti ihmiset eivät löydä netistä vanhoja kaunokirjainmalleja mistään muualta.

Ajattelin palvella vanhojen kaunokirjainten metsästäjiä. Skannasin kirjaimet vanhasta peruskoulun työkirjasta. Laitoin kirjainten kuvan mahdollisimman suureksi. Paina hiirellä isoa ö-kirjainta. Kuvan voi tallentaa omalle koneelle ja tulostaa käyttöä varten.

Kun nyt tuijottelen kaunokirjaimia, ne näyttävät erittäin kauniilta. Ne henkivät kiireettömyyttä, harmoniaa ja seesteisyyttä.

Kouluaikoinani rakastin kaunokirjoitusta. Koin sen zen-lajina. Ei ollut mitään muuta kuin mustekynän kärki, josta muste piirtyi paperille. Ei mitään muuta, ehkä musteen haju ja hiljaisuus.

Sain kaunokirjoituksesta kympin keskikoulun päästötodistukseen. Muut kympit tulivat kuvaamataidosta ja uskonnosta. Muita kymppejä en koskaan saanutkaan.

Kaunein kaunokirjain on pikku-a. Siihen on ladattu kaikki oleellinen.

Toivo Salervo 

Käsin kirjoittamisen autuudesta

Wikipediasta: 

Suomessa oli pitkään käytössä arkkitehti Toivo Salervon 1930-luvulla suunnittelema koukeroinen kirjoitus, jossa tavoitteena oli kirjoittaa kukin sana nostamatta kynää paperista kertaakaan. 

Aika koukeroa on, Salervon muokatut tyyppikirjaimet vuodelta 1950:

Skannasin kaunokirjaimet isoon kokoon vanhasta työkirjasta. Paina isoa ö-kirjainta, niin näet kirjaimet suurempana.

Minulla on käytössäni Printelin toimittama Opettajan päiväkirjakalenteri. Ennen vanhaan päiväkirjaa täytettiin jälkikäteen, kirjattiin ylös mitä oppitunnilla tehtiin. Päiväkirjat kerättiin talteen ja säilöttiin rehtorin kansliaan rautaoven takana olevaan kassaholviin. Erittäin jännittävä tilanne oli, kun koulutarkastaja saapui koululle, sillä hän kyyläsi opettajien päiväkirjat läpi. Hän myös laski luokan mustekynien määrän.

Nykyään päiväkirja on opettajan yksi suunnittelun välineistä. On koko lukuvuoden toimintakalenteria ja viikkokohtaista jaksosuunnittelua. Tilaa on arvioinnille, seurannalle ja muistiinpanoille. Minulle tärkein osio on viikkoaukeama, johon merkkaan tulevat kokeet ja muut normaalista koulurutiinista poikkeavat tapahtumat.

Nuoren opettajan päiväkirja on täynnä muistiinpanoja, kirja on pullea, koska väliin on laitettu kaikenmaailman monisteita. Mitä vanhempi opettaja on, sitä tyhjempi päiväkirja on. Johtunee varmaan siitä, että kokeneen opettajan päänuppi on yhtä hyväksi koettua suunnitelmaa.

Miesopettajien päiväkirjojen kannet ovat asiallisen siistejä, hyvä, kun opettaja on edes muistanut raapustaa oman nimensä kirjan kanteen. Naisopettajien päiväkirjojen kannet ovat jollakin tavalla herttaisia. Niihin on liimattu tarroja ja enkeleitä ja perheenjäsenten valokuvia. Jotkut opettajat ovat päällystäneet koko höskän läpinäkyvällä itseliimautuvalla muovilla. Oman päiväkirjani kanteen olen tekstannut paksulla mustalla tussilla kirjaimet K-A.

Opettajienkokouksissa pidän päiväkirjaani aina auki, kirjoitan tulevat yhteiset tapahtumat heti paikoilleen. Muuten unohdan ne. Kokousten henkisinä luppoaikoina lueskelen viikkoaukeaman alareunoissa olevia mietelauseita.

Tämän lukuvuoden kiihottavin mietelause on rehtori Marja-Stiina Suihkon ajatelma:

Kyllä myös käsin kirjoittamisen taito kuuluu yleissivistykseen.

Voi olla, että rehtori Marja-Stiina Suihko on nero. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.

Ennen puhuttiin kaunokirjoituksesta, koska muoto oli tärkeää. Muistan hyvin mustetäytekynät ja niiden hajun. Kynän jälki kaartui kauniisti, joskus jälki oli ohut, joskus paksu, vrt. o-kirjain. Kaunokirjoitus oli zen-laji, keskittyminen oli äärimmäisen tärkeää. Jos ajatukset olivat muualla tai hosui, jälki oli kaameaa. Kuten kaunon nimikin kertoo, pyrittiin kauneuteen.

Rakastin kaunokirjoitusta, kirjoittaminen muistutti jollakin tapaa tyhjennysriittiä. Ei ollut mitään muuta kuin mustekynä ja paperi, jäljelle jäi muoto. Keskikoulun päästötodistukseni ei ollut häävi. Kiitos kaunokirjoituksen, kuvaamataidon ja uskonnon, pääsin rimaa hipoen lukioon, koska ko. oppiaineet olivat kymppejä. Kympin hieno puoli on, että kymppi kompensoi.

Nyt puhutaan käsialakirjoituksesta. Kun käsialakirjoitus tuli, sanottiin, että muoto ei ole enää niin tärkeää. Seuraus oli, että joidenkin oppilaiden tekstistä ei aina tahdo saada millään selvää.

ks. Uudet kirjaimet Opetushallituksen sivuilta

Kun Uusiin kirjaimiin siirryttiin, tavoitteena oli, että käsialasta tulisi selkeää. Mielestäni on käynyt juuri päinvastoin, koska Uusista kirjaimista puuttuu kantava idea. Eniten minua ihmetyttää ns. irtokirjaimet kuten pienet s ja r. Kaikkia kirjaimia ei ole sidottu naapureihinsa, mikä tekee tekstistä katkonaista, kun kynä välillä hyppelehtii pakosta ilmaan irti paperista. Isot kirjaimet ovat äärimmäisen epäjohdonmukaisia, joissakin on kaunokirjoituksen jäämiä, jotkut ovat melkein tikkukirjaimia. Itse olen ratkaissut ongelman siten, että käytän tylysti isoina kirjaimina vain tikkukirjaimia. Päinvastoin kuin kaunokirjoitus, nykyinen käsialakirjoitus on rumaa.

Koska käsialakirjoitus on hyppivää ja keikkuvaa, tulee paljon enemmän kirjoitusvirheitä kuin ennen.

Perinteistä ainekirjoitusta ei saa unohtaa. Nykyään ainakin alakouluissa puhutaan tarinoista ja tarinavihoista. Ainekirjoittaminen on hyvin luovaa toimintaa. Omat oppilaani rauhoittuvat täysin, kun he pääsevät kirjoittamaan käsin omia tarinoitaan. Ainekirjoituksella on myös terapeuttinen puoli, kun ihminen pääsee purkamaan sisintään.

Tietokoneella kirjoittaminen on erittäin vauhdikasta ja ajattelun kannalta jouhevaa, koska tekstiä voi korjata helposti jälkikäteen, voi lisätä tai poistaa osia. Tietokoneella kirjoittaminen on tasa-arvoista, kun jälki on kaikilla samaa. Ei rangaista huonosta käsialasta.

Oppilas pitää totuttaa kirjoittamaan sekä käsin että koneella.