Ryhmätyöt tulivat muotiin rysähtäen oppikouluun, kun olin keskikoulun viimeisillä luokilla (nyk. yläkoulu). Silloin joka maikan kunnia-asiana oli teettää ryhmätöitä. En ollut ollenkaan innokas ryhmätyöläinen.
Usein oppilaat tekivät itse ryhmänsä. Jäin aina jämäryhmään. Muutama oppilas ei vapaaehtoisesti ilmoittautunut mihinkään ryhmään, joten opettaja kasasi aina sen jämäryhmän. Heittäydyin ryhmätöissäkin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, en ollut siis kovin aktiivinen. Koin kait olevani jonkinlainen yksilö.
Opiskellessani Jyväskylän yliopistossa opettajaksi, piti tehdä kasvatustieteessä jonkinlainen lopputyö. Kaikki opiskelijat ilmoittautuivat hullunlailla ilmoitustaululla olevien eri ohjaajien ryhmiin. Luokanopettajaopiskelijoille on tyypillistä äärimmäinen innokkuus ja ulospäin suuntautuneisuus ja me-henki, me me me! Ilmoittauduin viimeisenä ryhmään, jossa ylipäätään oli tilaa.
Onnekseni pääsin jo edesmenneen suomalaisen kasvatustieteen legendan professori Erkki Viljasen ryhmään, sillä pidin kovasti hänen omalaatuisesta huumorintajustaan. Professorin meille antama aihe oli opettajien erikoistumisopinnot.
Ryhmä hajautettiin ympäri Suomea, piti kysellä opettajilta heidän mielipiteitään eri kouluissa. Kyselin rekseiltä haastattelulupia, ongelma oli, vaikka sainkin lupia, juuri missään koulussa minua ei iloisesti otettu vastaan, koska kyselyt tehtiin välituntisin. Ajattelin silloin, "ihme jurnukoita ovat nuo oikeat maikat".
Kun teetän oppilaille ryhmätöitä, en halua, että kukaan oppilas jää jämäksi, jota kukaan ei halua ryhmäänsä. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikkien on opittava tulemaan toimeen kaikkien kanssa. Jossain vaiheessa ajattelin, että pitää olla joku ehdottoman neutraali tapa jakaa ryhmät.
Teetin palikkapussin.
Pussin ompeli minulle jo nyt aikuinen ihminen, Henna Martikainen, joka oli erittäin taitava käsitöissä. Sahasin vannesahalla koivusta yhtä monta kuutiopalikkaa kuin minulla oli oppilaita. Kirjoitin palikoihin poikien etunimet sinisellä ja tyttöjen nimet punaisella.
Arvon ryhmät palikkapussista, mistä oppilaat pitävät kovasti. Arvonta on kuin joku lottoarvonta.
Yleenså teen neljän hengen ryhmiä sattumanvaraisesti. Joskus teen ryhmiä siten, että tyttöjä ja poikia tulee ryhmiin yhtä monta. Oppilaista on erityisen jännittävää, kun vetelen pussista palikoita tyttöpoikaparityöskentelyyn. Jännite ilmassa on silloin käsin koskelteltava.
Erityisen paljon käytän pussia leijonatunneilla, Lions Quest, elämisen taitojen oppitunneilla.
Tekstit
