On monenlaisia oppijoita

Eilisessä Hesarissa oli mielenkiintoisia mielipiteitä ja artikkeleita. Poikkeuksellisesti niputan ne kaikki yhteen.

1. 

Opetan lapsenlapsilleni kaunokirjoituksen taidon (Mielipide, Annika Ardin)

Vertailututkimuksessa osa opiskelijoista teki luentomuistiinpanot tietokoneella ja osa kynällä. Läppäriryhmä pärjäsi heikommin.

Opetuksen pitää olla monipuolista. 

Nyt pelataan melkoista uhkapeliä, koska oppimista ollaan lyömässä yhden kortin varaan. Pädeista puhutaan kuin auringon noususta, mutta päditkin on sittenkin vain yksi oppimisen väline vaikkakin hyvin monipuolinen.

Käsin kirjoittaminen ja piirtäminen on aina ollut oppimisen kannalta hyvin tehokasta. Käsin kirjoitettu tai piirretty jää hyvin muistiin.

Vaikka digitalisaatio antaa monia hienoja uusia mahdollisuuksia, ei se ole ainoa valttikortti. 

Tutkijat: Käsinkirjoituksen hylkääminen näkyy aivoissa (MTV 3.6.2014)

2.

Yllättävä keino piristyä: piirrä mansikka tai kuppikakku (Anna Tommola)

Jos haluat painaa jotakin tehokkaasti mieleesi, piirrä se. Mitä muita syitä on piirrellä?

Joskus pelkkä kopioiva piirtäminen on hyvin tehokas tapa oppia, kartat, kasvit, kaavakuvat historiassa sekä kemian kaavat ja kemia.

Olen monesta aiheesta antanut tehtäväksi sarjakuvan. Hyviä aiheita on veden kiertokulku tai ravintoketju. Joka eläimestä saa aikaan hienoja sarjakuvia. Historiasta löytyy loistavia aiheita.

Luokassa piirtäminen lisää myös työrauhaa, koska piirtäessä on pakko keskittyä. On hauskaa katsella, kun oppilaat keskittyvät piirtämiseen ja värittämiseen, kasvoista näkee piirtämisen tuoman mielihyvän.

Koko lukion ja opiskeluaikani Jyväskylässä uhrasin suuren osan ajastani kaikenmaailman marginaalipiirtämiseen ja luentopapereiden kuvittamiseen. Minua tuhertelu auttoi keskittymään ja kuuntelemaan. 

Jos olisin nostanut katseeni ylös paperista, olisin alkanut katsella kauniita kurssitovereitani, heidän niskojaan, hiuksiaan tai rintojen kaaria. Silloin olisi keskittyminen hajonnut täysin.

Olen huomannut, että joka luokassa on muutama oppilas, joka keskittyy opiskeluun samalla tavalla kuin minä, he marginaalipiirtelevät.

Ja perinteinen kuvataide se vasta komeaa onkin. Siinä on materiaalin tuntua.

Töhertely kesken oppitunnin auttaa keskittymään (Yle 1.8.2014)
Muistikikka, joka toimii tutkitusti parhaiten: Piirrä (Iltalehti 28.4.206)
Kuva auttaa oppimaan ja tuntemaan (Erilaisten oppijoiden liitto)

3. 

Koulukirjat voi aivan hyvin korvata tableteilla (Mielipide, Nicholas Heinonen)

Koulujen on aika heittää kalliit ja ympäristöä kuluttavat koulukirjat paperinkierrätykseen ja tulla 2000-luvulle, jolla opiskelumateriaali ladataan tableteille. Rahan ja maapallon keuhkojen säästön lisäksi tabletit voivat auttaa nykykoulutuksen ongelmista pahimpaan: oppitunneilla tylsistymiseen.

Vaikuttaa provomielipidekirjoitukselta. Kyllä koulukirjojakin vielä tarvitaan.

Joissain toimissa pädi on oivallinen väline.

Mutta pädillä näprääminen ei ole sen älyllisempää kuin mikään muukaan tapa oppia. Pahinta on, jos heittäytytään yhteen välineeseen. Oppilaat kyllästyvät siihen nopeasti. Sen jälkeen opettaja onkin sormi suussa, kun muita oppimisen välineitä ei ole.

Niin, ja eihän sillä pädillä voi edes kunnolla kirjoittaa. Pädiltä lukeminen tekee monelle tiukkaa. Silmät väsyvät helposti, ja aiheesta on liian helppo hypätä viihteeseen, kun maikan silmä välttää.
4.

Lukeminen pidentää elinikää

Tutkimukseen osallistui 3635 yli 50-vuotiasta miestä ja naista. Tutkittavat ilmoittivat lukemistottumuksistaan, ja heitä seurattiin 12 vuotta.

Seurannan tulosten mukaan kirjoja lukeneet elivät keskimäärin kaksi vuotta pidempään kuin ne, jotka eivät lukeneet. Henkilöillä, jotka ilmoittivat lukevansa enemmän kuin kolme ja puoli tuntia viikossa, oli 23 prosenttia pienempi todennäköisyys kuolla seuraavan 12 vuoden aikana.

Olisiko mietittävä kirjallisuuden palauttamista oppiaineeksi?

Kun aloitin opettajan hommat, arvioitiin kirjallisuus ja äidinkileli erikseen. Kirjallisuudessa olivat lisäksi mukana luovat äidinkielen osa-alueet kuten luova kirjoittaminen ja draama. Äidinkielessä oli kielioppi ja oikeinkirjoitus.

Jako korostaisi kirjallisuuden opetusta.

Pienille oppilaille pitää kertoa ja lukea satuja ja tutustuttaa heitä asteittain kirjallisuuden mielikuvitusta ruokkivaan maailmaan.

Oli hyvin ikävää, kun jossain vaiheessa koulukirjastoja riisuttiin tietokoneluokkien tieltä, kun tilaa tietokoneluokille ei muualta kouluista löytynyt.

Kirjallisuuden opettaminen on täydessä alennustilassa. 

Koulu- ja luokkakirjastoja ei juuri kohta ole. 

Uuden oppimiskäsityksen mukaan sisustetuissa luokissa ei enää ole kirjahyllyjä. Ei löydy enää ripustustauluja kuvistöitäkään varten! (vrt. oman kouluni peruskorjaus, vaikka muuten koulu on nyt hieno)

Kaikille oppilaille on tarjottava jotakin.

Erilaisten oppijoiden liitto: Mikä on omin tapasi oppia?

Kohkataan, kohkataan

Hesarissa oli hauska oppimiseen ja muistiin liittyvä artikkeli. Kun uutta kohkataan, unohdetaan helposti vanha hyväksi koettu.

Itse en koe esim. käsinkirjoittamista ja tietokoneella kirjoittamista vastakkaisina asioina, kumpaakin tarvitaan, riippuu tietenkin siitä, mitä kirjoitetaan.

Laitan omiani Hesarin kirjoituksen väleihin.

HS 17.7.

Neljä vanhaa taitoa, joita ei kannata unohtaa

1. Käsin kirjoittaminen parantaa oppimista. Princetonin ja Kalifornian yliopiston tutkijat vertailivat opiskelijoita, joista osa teki luentomuistiinpanot tietokoneella ja osa kynällä. Läppäriryhmä pärjäsi heikommin sekä faktatiedoissa että käsitteiden ymmärtämisessä. Perinteisesti kirjoittaneet käsittelivät tietoa syvemmin. Indianan yliopiston tutkimuksessa kirjainten opettelu itse piirtämällä aktivoi lasten aivoissa lukemisen kannalta tärkeitä osia.

Enkeliporsas:

Kynä ja paperi ovat pelkistettyjä välineitä verrattuna tietokoneeseen, voi olla, että käsin kirjoitettaessa ihminen pelkistää ajatuksensa oleelliseen. 

Piirtelin omia kuvioitani papereiden tai kirjojen nurkkiin sekä koulussa oppitunneilla että yliopistossa luennoilla, mikä auttoi minua keskittymään ja kuuntelemaan. Piirtelen yhä edelleen niitä koukeroitani.

Olen käyttänyt myös läppäriä luennoilla. Läppärin ongelma on, että siinä on niin paljon liikkuvia osia, ohjelmia ja usein myös netti. Oletan, että nykyopiskelijoilla on koneissaan netti. Kiusaus on hirmuisen suuri mennä lukemaan päivän lehtiä tai ihmisten Facebook-päivityksiä. Luento helposti jää taka-alalle.

2. Matkalla kannattaa välillä sulkea navigaattori ja suunnistaa itse. Paikannukseen perustuva opastus vie virheettömästi perille mutta jättää niukasti muistikuvia. Kanadalaisen tutkimuksen mukaan reittien rakentaminen omassa mielessä harjoittaa juuri niitä aivoalueita, jotka esimerkiksi dementiassa heikkenevät.

Enkeliporsas:

Jos aivoja ei käytä, ne rapautuvat. 

Eläkkeelle siirtynyt kollegani totesi usein kärjistetysti, on aivan sama mitä opettaa, pääasia on, että oppilaat saavat harjaannuttaa aivojaan tavalla tai toisella.

Navigaattori on oiva apu esim. Espoossa koripallosalia etsiessä, mutta jos aina käyttää navigaattoria, ei Espoota opi. Käytetään navigaattoria samalla reitillä kerta toisensa jälkeen, mutta perinteistä autoilijan karttaa käyttämällä reitti voi jäädä päähän kertalaakilla.

Ei ole hyvä, että kone aina ajattelee puolestamme. Jatkuva taskulaskinten käyttö heikentää päässälaskutaitoa. Matematiikassa kynä ja paperi ovat edelleen toimintakelpoisia.

Shakkipeli silloin tällöin tekee aivoille terää.

3. Oman muistin käytöstä on hyötyä, vaikka tiedonhaun helppous onkin syönyt ulkoluvun arvostusta. Kognitiotieteilijöiden mukaan taustatieto tehostaa kuullun ja luetun ymmärtämistä, ajattelua ja oppimista. Mitä enemmän perustietoa on varastossa, sitä enemmän työmuistia vapautuu uuden omaksumiselle ja ongelmanratkaisulle.

Enkeliporsas:

Ulkoaoppiminen on väheksytty oppimisen laji. Ulkoaoppimista väheksytään, koska se vaatii työtä. Aivot vaativat työtä eikä jatkuvaa lekottelua.

Perusasiat kannattaa nykypäivänäkin tietää. 

On idiootimaista seurata televisiouutisia vaikkapa Balkanilta, jos ei tiedetä, missä Balkan on ja mitä siellä historian saatteessa on tapahtunut. Harva ihminen siltä istumalta ryntää tietokoneelle Wikipediaan täydentämään maantiedon tai historian tietämystään. Monelta uutinen vain valuu ohi korvien jättämättä päähän minkäänlaista jälkeä.

Perusasioden hallinta on kuin työkalu, jolla voidaan ratkaista ongelmia tai luoda uutta.

4. Keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan kannattaa nykypäivän ärsyketulvassakin. Moniajo kuormittaa eikä ole tehokasta: jo kahden tehtävän pallottelu heikentää suoriutumista kummastakin, vaikka ne tapahtuisivat eri aivoalueilla. Stanfordin yliopiston tutkimuksessa paatuneet multitaskaajat eivät hallinneet huomiokykyään ja muistiaan yhtä hyvin kuin ne, jotka käyttivät vain harvoin useita medialaitteita samaan aikaan.

Enkeliporsas:

Lukiossa opettaja kysyi, kuka teistä kuuntelee musiikkia lukiessaan läksyjä. Siihen aikaan musiikin kuuntelu oli todella in. 

Osa viittasi, osa ei. Yhdellä silmäyksellä huomasin, että oppilaat, jotka eivät kuunnelleet musiikkia läksyjä tehdessään, pärjäsivät paremmin kuin oppilaat, jotka kuuntelivat. Valitettavasti itse kuuluin musiikkia kuuntelevaan ryhmään, en pärjännyt lukiossa kovin hyvin.

Nykyajan musiikkia taitavat olla korvanapit ja muut pelit ja vehkeet. En yhtään epäile, että kertotaulu ei jää tankatessa päähän, kun korvissa suhisee ja silmissä vilkkuu.

Kun läksyjä tehdään, yhä edelleen paras paikka on hiljainen huone ja oma työpöytä.

Koulunkin ongelma on multitaskaaminen. Oppilailla voi olla monta projektia päällä yhtäaikaa, eikä mistään tule valmista ja perusasiat voivat jäädä oppimatta.

Kaunokirjaimet

Properuskoulu-blogin ylivoimaisesti suosituin kirjoitus on Käsin kirjoittamisen autuudesta. Kirjoitusta luetaan noin sata kertaa päivässä, mikä on ällistyttävä määrä. Ilmeisesti ihmiset eivät löydä netistä vanhoja kaunokirjainmalleja mistään muualta.

Ajattelin palvella vanhojen kaunokirjainten metsästäjiä. Skannasin kirjaimet vanhasta peruskoulun työkirjasta. Laitoin kirjainten kuvan mahdollisimman suureksi. Paina hiirellä isoa ö-kirjainta. Kuvan voi tallentaa omalle koneelle ja tulostaa käyttöä varten.

Kun nyt tuijottelen kaunokirjaimia, ne näyttävät erittäin kauniilta. Ne henkivät kiireettömyyttä, harmoniaa ja seesteisyyttä.

Kouluaikoinani rakastin kaunokirjoitusta. Koin sen zen-lajina. Ei ollut mitään muuta kuin mustekynän kärki, josta muste piirtyi paperille. Ei mitään muuta, ehkä musteen haju ja hiljaisuus.

Sain kaunokirjoituksesta kympin keskikoulun päästötodistukseen. Muut kympit tulivat kuvaamataidosta ja uskonnosta. Muita kymppejä en koskaan saanutkaan.

Kaunein kaunokirjain on pikku-a. Siihen on ladattu kaikki oleellinen.

Toivo Salervo 

Käsin kirjoittamisen autuudesta

Wikipediasta: 

Suomessa oli pitkään käytössä arkkitehti Toivo Salervon 1930-luvulla suunnittelema koukeroinen kirjoitus, jossa tavoitteena oli kirjoittaa kukin sana nostamatta kynää paperista kertaakaan. 

Aika koukeroa on, Salervon muokatut tyyppikirjaimet vuodelta 1950:

Skannasin kaunokirjaimet isoon kokoon vanhasta työkirjasta. Paina isoa ö-kirjainta, niin näet kirjaimet suurempana.

Minulla on käytössäni Printelin toimittama Opettajan päiväkirjakalenteri. Ennen vanhaan päiväkirjaa täytettiin jälkikäteen, kirjattiin ylös mitä oppitunnilla tehtiin. Päiväkirjat kerättiin talteen ja säilöttiin rehtorin kansliaan rautaoven takana olevaan kassaholviin. Erittäin jännittävä tilanne oli, kun koulutarkastaja saapui koululle, sillä hän kyyläsi opettajien päiväkirjat läpi. Hän myös laski luokan mustekynien määrän.

Nykyään päiväkirja on opettajan yksi suunnittelun välineistä. On koko lukuvuoden toimintakalenteria ja viikkokohtaista jaksosuunnittelua. Tilaa on arvioinnille, seurannalle ja muistiinpanoille. Minulle tärkein osio on viikkoaukeama, johon merkkaan tulevat kokeet ja muut normaalista koulurutiinista poikkeavat tapahtumat.

Nuoren opettajan päiväkirja on täynnä muistiinpanoja, kirja on pullea, koska väliin on laitettu kaikenmaailman monisteita. Mitä vanhempi opettaja on, sitä tyhjempi päiväkirja on. Johtunee varmaan siitä, että kokeneen opettajan päänuppi on yhtä hyväksi koettua suunnitelmaa.

Miesopettajien päiväkirjojen kannet ovat asiallisen siistejä, hyvä, kun opettaja on edes muistanut raapustaa oman nimensä kirjan kanteen. Naisopettajien päiväkirjojen kannet ovat jollakin tavalla herttaisia. Niihin on liimattu tarroja ja enkeleitä ja perheenjäsenten valokuvia. Jotkut opettajat ovat päällystäneet koko höskän läpinäkyvällä itseliimautuvalla muovilla. Oman päiväkirjani kanteen olen tekstannut paksulla mustalla tussilla kirjaimet K-A.

Opettajienkokouksissa pidän päiväkirjaani aina auki, kirjoitan tulevat yhteiset tapahtumat heti paikoilleen. Muuten unohdan ne. Kokousten henkisinä luppoaikoina lueskelen viikkoaukeaman alareunoissa olevia mietelauseita.

Tämän lukuvuoden kiihottavin mietelause on rehtori Marja-Stiina Suihkon ajatelma:

Kyllä myös käsin kirjoittamisen taito kuuluu yleissivistykseen.

Voi olla, että rehtori Marja-Stiina Suihko on nero. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.

Ennen puhuttiin kaunokirjoituksesta, koska muoto oli tärkeää. Muistan hyvin mustetäytekynät ja niiden hajun. Kynän jälki kaartui kauniisti, joskus jälki oli ohut, joskus paksu, vrt. o-kirjain. Kaunokirjoitus oli zen-laji, keskittyminen oli äärimmäisen tärkeää. Jos ajatukset olivat muualla tai hosui, jälki oli kaameaa. Kuten kaunon nimikin kertoo, pyrittiin kauneuteen.

Rakastin kaunokirjoitusta, kirjoittaminen muistutti jollakin tapaa tyhjennysriittiä. Ei ollut mitään muuta kuin mustekynä ja paperi, jäljelle jäi muoto. Keskikoulun päästötodistukseni ei ollut häävi. Kiitos kaunokirjoituksen, kuvaamataidon ja uskonnon, pääsin rimaa hipoen lukioon, koska ko. oppiaineet olivat kymppejä. Kympin hieno puoli on, että kymppi kompensoi.

Nyt puhutaan käsialakirjoituksesta. Kun käsialakirjoitus tuli, sanottiin, että muoto ei ole enää niin tärkeää. Seuraus oli, että joidenkin oppilaiden tekstistä ei aina tahdo saada millään selvää.

ks. Uudet kirjaimet Opetushallituksen sivuilta

Kun Uusiin kirjaimiin siirryttiin, tavoitteena oli, että käsialasta tulisi selkeää. Mielestäni on käynyt juuri päinvastoin, koska Uusista kirjaimista puuttuu kantava idea. Eniten minua ihmetyttää ns. irtokirjaimet kuten pienet s ja r. Kaikkia kirjaimia ei ole sidottu naapureihinsa, mikä tekee tekstistä katkonaista, kun kynä välillä hyppelehtii pakosta ilmaan irti paperista. Isot kirjaimet ovat äärimmäisen epäjohdonmukaisia, joissakin on kaunokirjoituksen jäämiä, jotkut ovat melkein tikkukirjaimia. Itse olen ratkaissut ongelman siten, että käytän tylysti isoina kirjaimina vain tikkukirjaimia. Päinvastoin kuin kaunokirjoitus, nykyinen käsialakirjoitus on rumaa.

Koska käsialakirjoitus on hyppivää ja keikkuvaa, tulee paljon enemmän kirjoitusvirheitä kuin ennen.

Perinteistä ainekirjoitusta ei saa unohtaa. Nykyään ainakin alakouluissa puhutaan tarinoista ja tarinavihoista. Ainekirjoittaminen on hyvin luovaa toimintaa. Omat oppilaani rauhoittuvat täysin, kun he pääsevät kirjoittamaan käsin omia tarinoitaan. Ainekirjoituksella on myös terapeuttinen puoli, kun ihminen pääsee purkamaan sisintään.

Tietokoneella kirjoittaminen on erittäin vauhdikasta ja ajattelun kannalta jouhevaa, koska tekstiä voi korjata helposti jälkikäteen, voi lisätä tai poistaa osia. Tietokoneella kirjoittaminen on tasa-arvoista, kun jälki on kaikilla samaa. Ei rangaista huonosta käsialasta.

Oppilas pitää totuttaa kirjoittamaan sekä käsin että koneella.

Kauno on kuollut

Yle 3.9.

Viisi vuotta sitten tehty kirjainuudistus on hankaloittanut kirjoittamisen opettamista ja oppimista kouluissa. Opetushallituksen mukaan tarkoituksena oli helpottaa käsin kirjoittamista, mutta luokanopettajien mielestä uudistus epäonnistui.

Luulen, että kyse on siitä, että moni opettaja yhä edelleen ajattelee asiaa "wanhan kaunon" kantilta. Kaunokirjoitusta ei enää ole, eikä sitä ole siksi syytä lapsilta odottaakaan.

On luonnollista, että alkuopetuksessa keskitytään tiukasti käsin kirjoittamisen ulkoisiin sääntöihin kuten kirjainten muotoihin ja kirjainten sitomisiin toisiinsa. Joku malli on aina oltava.

Lopullisena tavoitteena on kuitenkin sujuva käsiala, joka on luettavaa. Viitos-kuutosluokilla alkaa oppilaiden varsinaisen oman käsialan muotoutuminen. Alkaa olla aivan sama, onko se ja se kirjain piirretty prikulleen alkuopetuksessa opittujen sääntöjen mukaan.

Jos joku oppilas ei osaa piirtää oikein esim. isoa G-kirjainta, sanon hänelle, että piirrä se vaikka tikkukirjain G:llä ja sido se kunnolla seuraavan kirjaimeen.

Ajatelkaapa itse: Kuinka paljon oikeastaan enää kirjoitat käsin? Etkö useinmiten käytäkin tietokonetta ja jotain kirjoitusohjelmaa?

Teimme viime lukuvuonna kuutosluokkalaisten kanssa ns. pitkiä kirjoitelmia ATK-tunneilla. Tulos yllätti minut täysin. Edes "heikoille" poikaoppilaille kirjoittaminen ei ollut enää tuskaa, vaan luova prosessi. Kirjoitelmista tuli pitkiä, ja ihme ja kumma, sain tekstistä selvän ja jopa oikeinkirjoitus sujui.

Muoto ei sittenkään ole niin tärkeää, tärkeää on aina sisältö.

Kyllä meidän pitää aina miettiä, mikä on asian ydin ja tärkeää ennen kuin alamme leikkiä lillukanvarsilla.