perjantai 28. marraskuuta 2014

Näimme nälkää eilen ja tänään


Eilen: Kasvispihvejä ja perunamuusia

Kotimatkalla oli niin nälkä, että oli pakko pyöräillä kaupan kautta. Ostin kilon perinteisiä nakkeja, koska elimistöni huusi vatsan täytettä. 

Tänään: Riisipuuroa ja mehukeittoa 

Kotimatkalla oli pakko poiketa pitseriaan, koska elimistöni huusi vatsan täytettä.

Minä olen aikuinen mies, teen fyysisesti ajatellen kevyttä toimistotyötä. Mutta lapset ja nuoret kaipaavat ruokaa kasvuun, mutta myös oppimiseen. Tyhjällä vatsalla ei jaksa aina opiskella. 

Kaksi päivää putkeen liian kevyttä ruokaa on aivan liian vähän, huolimatta siitä, että loppuvuotta kohden ruokamäärärahat hiipuvat.

Näin ei voi olla.

Pitää muistaa, että aivan kaikki lapset eivät saa kotoa riittävästi tai säännöllisesti ruokaa, mikä näkyy kouluissa maanantain koululounaiden menekkinä. Maanantaisin on hyvä olla tuhtia ruokaa niin, että sitä riittää.

Häpeän, kun leipä viedään pois koululaisten suusta. 

Kun aloitin koulutieni v. 1962, tyypillisiä kouluruokia olivat mannapuuro ja makaroonivelli. Söin kyllä koululounaani mielelläni, koska en tiennyt paremmasta. 

En halua, että kouluruuan suhteen palataan yli viisikymmentä vuotta taakse päin. 1960-luvun alussa Suomi oli vielä köyhä maa. Nyt olemme yksi maailman rikkaimmista maista. 

Yhteiskunta, joka ei arvosta lapsiaan, on arvoton.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Pädejä pukkaa

 Iso patti pädejä, takana Harri Larjoston valokuvateos

Opettajan henkilökohtainen pädipakkaus purettuna

Melkoinen möntti, lavallinen pädejä, tupsahti koulumme ruokasaliin tänään. Opettajien Samsungit jaettiin heti opettajienhuoneen pöydälle räplättäviksi. Ohje oli, että opettajien olisi syytä räplätä pädiänsä aina, kun siihen on mahdollisuus, jotta laite tulisi umpikotaisin tutuksi.


Harmiksemme huomasimme, että mukana ei tullut näppäimistöjä ollenkaan. Ruudun näppäintuntuma ei koskaan ole yhtä luonteva ja fyysinen kuin näppäimistön. Ruudulta kirjoittaminen on hidasta ja tahmeaa touhua. Jos mukana olisi ollut näppäimistö, esim. opettajienkokousten muistiinpanot olisi ollut helppo laittaa pilveen talteen.

Toivotaan, että pädien hankkiminen ei ollut säästökeino. Jos ajatusmalli on sellainen, että pädi kestää vaikka kolme vuotta ja sillä ajalla ei tilata oppikirjoja juuri ollenkaan, rajua säästöhän siitä tulisi.

Mutta säästäminen ei saa ohjata oppimista. Oppikirjoissa tieto on systemaattisesti jäsenneltyä. En usko millään, että pädi voisi korvata oppikirjat, vielä ei netistä löydy kunnollista suomenkielistä oppimateriaalia. Pelkään, että opiskelu muuttuu epämääräiseksi surffailuksi.

Oppikirjan teksti on staattista ja helposti luettavaa. Pädistä luettaessa tulee hosuttua, ei aina jaksa keskittyä. Toisaalta netistä löytyy paljon tietoa, jos sitä haluaa vain etsiä.

En usko, että pädi on avain kaikkeen oppimiseen kuten moni niin luulee. Oletukseni on, että samat oppilaat, jotka opiskelevat nyt tunnollisesti, opiskelevat pädilläkin yhtä tunnollisesti.

En voi välttyä ajatukselta, että kuinkahan murrosikäiset pojat alakoulun ylimmillä luokilla ja yläkoulussa tulevat toimimaan? Montaa poikaa kiinnostaa lähes kaiki muu kuin opiskelu. Kuinka helppoa onkaan kadota netin syövereihin heti, kun maikan silmä välttää. Päällekkäin voi olla monta sivua kerrallaan, kun maikka tulee kohdalle, napsautetaan esiin se asiallinen sivu, joka liittyy opiskeltavaan aiheeseen.

On täysin mahdollista, että olemme luoneet uuden Pandoran lippaan. 

Taas ollaan tilanteessa, että kouluun tuli kasa koneita, joiden opetuskäyttöön opettajia ei ole perehdytetty.

Nurinkurista.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tasalaatua vai eliitti- ja rapakouluja?

Valitse viisi sellaista tulevaisuuden avaintaitoa, joita peruskoulussa tulee opettaa nykyistä enemmän tai paremmin, jotta oppilaat pärjäävät tulevaisuuden työmarkkinoilla (Opetus- ja kulttuuriministeriö):

Poimin tiedot Kirsi Longan Twitter-kuvasta
Yle 20.11.


Opetus- ja kulttuuriministeriö on kysynyt vanhemmilta, oppilailta ja opettajilta, mikä nykyisessä koulujärjestelmässä on hyvää ja mikä voisi olla paremmin. Tulevaisuuden peruskoulussa huolettaa se, että koulut erilaistuvat.

Kyselyyn vastasi lähes 7 000 oppilasta, vanhempaa ja opettajaa.Lähes puolet kyselyyn vastanneista oli oppilaiden huoltajia. Kouluasioista kysyttiin syksyn aikana laajassa verkkokyselyssä.

– Iso huoli on koulutussegregaatio eli se, että koulut erilaistuvat eikä lähikouluissa saa yhtä tasa-arvoista opetusta, opetusneuvos Najat Ouakrim-Soivio kertoo.

Yksi konkreettinen ehdotus, joka kyselyssä ja ministeriön asiantuntijatyöryhmässä nousi esille, on koulujen liian varhainen alkamisaika. Työryhmän mielestä koulupäivän ei pitäisi
alkaa ennen aamyhdeksää. Samoilla linjoilla ovat kyselyyn vastanneet.

Toinen iso asia on, että koulussa pitäisi tukea entistä enemmän myös sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja. Pelkkä PISA-tutkimuksissa ja muissa vertailuissa pärjääminen ei riitä.

– Vuorovaikutustaidot ovat aivan kärjessä siinä, mitä kouluihin toivottaisiin lisää, Ouakrim-Soivio sanoo.


1. Koulut erilaistuvat

Koulujen erilaistuminen on todellinen huoli. Kun keskiluokan lapset alkavat äänestää jaloillaan, peli alkaa olla menetetty. Alkaa eriytymisen kierre. 

Pikkuhiljaa keskiluokan lapset vaeltelevat hyviin kouluihin ratikoilla ja busseilla, rapakouluihin jäävät köyhien ja maahanmuutajien lapset. Kun koulujen jakolinja on selvä, aletaan huudella yksityiskoulujen perään.

Jos huonosti käy, koulutuksessa käy samoin kuin terveydenhuollossa. Terveydenhuollossa kansa on jo jakautunut kahtia, työssäkäyvät käyttävät yksityisiä terveydenhoitopalveluja firmojen piikkiin. Muut jonottelevat kurjistuvilla kunnallisilla terveysasemilla, joiden verkkoa on harvennettu. 

Lähikoulujen kilpailukyvystä on pidettävä huolta, muuten koulutuksellinen tasa-arvo on muisto vain.

Kaksi mielenkiintoista artikkelia, jotka liittyvät asiaan:



OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen latelee rajua tekstiä, herättelee. Luukkainen toteaa, että koulutukseen suunnatuista leikkauksista näkyy vasta jäävuoren huippu. 

Liike-elämä on huomannut markkinaraon, yksityiset firmat tarjoavat opetusta varakkaiden lapsille.



Helsinkiläisten koulujen erot ovat revenneet, kun taas Vantaalla koulut ovat tasalaatuisen hyviä. Vantaalla 92 % prosenttia lapsista aloittaa opintiensä lähikoulussaan. 

Tutkija  Mari-Pauliina Vainikaisen mukaan erojen taustalla vaikuttavat koulutuspoliittiset valinnat, joiden vaikutus on hyvä tiedostaa.

Oppiminen ei saa olla koulusta kiinni.


2. Koulujen varhainen alkamisaika

Kaupungeissa koulut alkavat yleensä kahdeksalta, maalla koulukuljetusten takia yhdeksältä.

En lähtisi sorkkimaan koulun alkamisaikoja. Mitä myöhempään koulu alkaa, sitä myöhempään lapset kukkuvat öisin hereillä. Keskinmäärin lapset tulevat kouluun yhtä väsyneinä sekä kahdeksan että yhdeksän aamuina.

Jos koulun alkamista myöhennetään, koulupäivän jälkeen lapsille tulee kiire harrastuksiinsa. Läksyjä ei keritä kunnolla lukea. Voi olla, että harrastustusaikoja joudutaan myöhentämään, jolloin lasten vireystila ennen nukkumaan menoa on piikissä, eikä uni tule silmään millään.

Paras lääke lasten aamu-unisuuteen, on laittaa heidät illalla aikaisemmin petiin. Hyvä nukkumaanmenoaika on yhä edelleen yhdeksän - puoli kymmenen. 

Vanhempien tehtävä, ei kenenkään muun, on taata lapsilleen kunnon yöunet. Lapsi oppii ja kasvaa nukkuessaan.


3. Vuorovaikutustaidot

En ole kovin vakuuttunut siitä, kuinka peruskoulun suunnittelua voidaan ohjata kyselyillä ja gallupeilla, mutta kyselyn kärki osoittaa, että koulu ei sittenkään ole yhtä Pisaa. Ihmiset tajuavat, että koulussa tapahtuu paljon muutakin kuin akateemista oppimista.

Peruskoulu ei ole lasten säilömispaikka, vaikka niin jotkut päättäjistämme ajattelevatkin. Monien vuorovaikutustaitojen kannalta on tärkeää, että kouluissa ryhmäkoot säilyvät kohtuullisina. 

tiistai 18. marraskuuta 2014

Nyt kuopataan käsialaa

1. Kaunokirjaimet

2. Tekstauskirjaimet 

3. Sidosteiset käsialakirjaimet

4. Qwerty
HS 18.11. 


Kaunokirjoitus eli sidosteinen käsialakirjoittaminen on antamassa peruskouluissa tilaa konekirjoituksen opetukselle. Valmisteilla olevan uuden opetussuunnitelman mukaan syksystä 2016 alkaen peruskouluissa opetettaisiin lapsille vain tekstauskirjaimet.

”Nyt kouluissa opetetaan kirjoittamaan kaksilla eri kirjaimilla. Tarkoitus on karsia näistä toinen, sillä yksissäkin kirjaimissa on tarpeeksi opettelemista”, sanoo opetusneuvosto Minna Harmanen Opetushallituksesta.

Perinteisiä kaunokirjaimia peruskoulussa ei ole opetettu pariinkymmeneen vuoteen. 1990-luvulta lähtien lapsille on opetettu tekstauskirjaimet sekä niitä muistuttavat sidosteiset käsialakirjaimet.

Vähentämällä sidosteisen käsialan opetteluun käytettävää aikaa saadaan lisää aikaa koneella kirjoittamisen harjoitteluun. Harmasen mukaan vastaisuudessa näppäimistöllä kirjoittamista aletaan vastaisuudessa harjoitella jo ensimmäisellä tai toisella luokalla.




Varsinainen kaunokirjoitus (vanha kauno) ei koskaan ollut käsialakirjoittamista, vaan puhdasta kalligrafiaa, budolaji. Kaunokirjoituksesta kehittyi ajan myötä jokaiselle yksilöllinen käsiala.

Nykyinen kaksien kirjainten opettelu ei ole oppilaille vaikeaa, koska sidosteiset käsialakirjaimet ovat hyvin pelkistettyjä. Ne muistuttavat hyvin paljon tekstauskirjaimia.

En olisi luopunut käsialakirjaimista. 

Luopumisen sijaan olisin pelkistänyt käsialakirjaimia. Minua on aina hämmästyttänyt isojen kirjainten kaunojäänteet, monessa kirjaimessa ylhäällä on epäesteettinen piikki kuten D-kirjaimessa. Käsialakirjainten isot kirjaimet olisi voitu aivan hyvin korvata vinoilla isoilla tekstauskirjaimilla.

Tekstauskirjainten ongelma on, että kirjoitettaessa monella oppilaalla sanat eivät pysy kasassa, vaan hajoavat. Jokaisen kirjaimen välissä kynä pitää nostaa ylös, kirjoitus ei ole siis kovin sujuvaa. Monen tekstaajan kirjoitus on yhtä harakanvarvasta

Kirjoittamisessakin kauneusarvoilla on yhä edelleen sijansa. Ei koulussa aina pidä mennä sieltä, missä aita on matalin.

Sitä paitsi toisella luokalla, jolloin käsialakirjoitusta opetetaan, on hyvin aikaa. Olen opettanut kaikkia alakoulun luokka-asteita, millään luokka-asteella ei oppimiseen ole niin paljon aikaa kuin toisella luokalla. Toisen ja kolmannen luokan kynnys on korkea.

On hyvä, että kaikille oppilaille opetetaan kymmensormijärjestelmä, niin paljon he tulevat tietokoneilla kirjoittamaan.

Käsialakirjoittaminen ja koneella kirjoittaminen eivät sulje pois toisiaan. Molempia tarvitaan.

torstai 6. marraskuuta 2014

Annetaanko numeroita vai arvioidaanko sanallisesti?


Törmäsin Facebookissa erittäin hauskaan kuvaan, on sitä oppilasarvostelua ollut ennenkin. Kiertokoulustakaan ei ole niin kovin pitkä aika, sillä isoäitini Hanna Lalu kävi kiertokoulua Vehkalahdella.


Ei kiertokoulun arvosanataulukko huono ollutkaan, se voisi aivan hyvin soveltua nykykouluunkin. Sanan mitätön voisi korvata jollakin sopivammalla sanalla.

Kiertokoulun todistuksessa parasta on plussat ja miinukset, itse lisäisin vielä puolikkaatkin. Nyt opettajat voivat joutua arviointisolmuun.

Kuvitellaan esimerkki:

On kaksi oppilasta. Toisen oppilaan kokeiden keskiarvo jossakin oppiaineessa on 7.5  ja toisen oppilaan 8.4. Molemmat voivat silloin saada saman numeron, kahdeksikon. 

Miksei voitaisi ajatella, että toinen oppilas saisi numeron 7.5 ja toinen 8.5? Oppilaan oikeusturvan kannalta on outoa, että kahdella oppilaalla kokeiden keskiarvon ero voi olla lähes numeron luokkaa, ja silti oppilaat saavat saman kasin.

Nykyoppilasarviointi on äärimmäisen sekavaa, opettajat eri kunnissa näpyttelevät Wilmalla todistuksia siten, että todistuksilla ei ole vertailukelpoisuutta olenkaan. Joissain kunnissa noudatetaan ohjeita pilkuntarkkaan, joissain kunnissa on puhdas numeroarvostelu.

Olen sekalinjan kannattaja. 

Todistuskaavakkeessa olisi paikka numerolle, skaala yhdestä viiteen plussineen, miinuksineen ja puolikkaineen. Lisäksi kullekin oppiaineelle olisi pari tyhjää riviä opettajan kannustavaan sanalliseen arviointiin.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Hauskat puolituntiset


Kaikki tietävät, että Suomi on jo nyt äärimmäisen kova kilpailuyhteiskunta. Näyttää siltä, että yhteiskuntamme tulevaisuudessa kovenee entisestään.

Aloitin tänään hauskat puolituntiset eli arviointikeskustelut oppilaan ja huoltajien kanssa. 

Minulla on kuudes luokka, jota olen opettanut ekasta luokasta alkaen. Opettajan kannalta kuudenteen luokkaan kuuluu olennaisena osana luopuminen. Mutta samalla on katsottava tulevaisuuteen, on puhuttava yläkoulun tuomista haasteista ja elämän valinnoista.

Yhteiskunnallinen kehitys on jo tovin aikaa ollut sellaista, että heikot sorretaan elontielle ja vahvat sen kuin porskuttaa. Voittajia juhlitaan, häviäjille ei tarjota edes soppaluuta.

Olen laittanut ennenkin kuutosia yläkouluun, mutta koskaan ennen en ole pohtinut asioita kuten nyt tänään pohdin. Keskustelussa erään luottavaisen ja kirkassilmäisen oppilaan kanssa käytin jalkapallovertauksia:

"Sinun pitää löytää oma vahvuutesi, niin saat aikaan maaleja".

"Sinun pitää tilkitä vasen laitasi, muuten vastustaja painaa sieltä sutena läpi. Vastustaja etsii ensin aina heikot kohdat".

Otan esimerkiksi oman elämäni. Elin aikaa, jolloin ei juuri tarvinnut taistella. Kun koulua kävi säädyllisesti, pääsi opiskelemaan. Kun opettajan paperit sai käteen, sai töitä. 

Kaikki saivat silloin töitä, jos niin halusivat. 

Nyt kaikki eivät saa töitä, vaikka taskussa olisi minkälaiset paperit tahansa. Kokeneita ja osaavia työntekijöitä potkitaan töistä noin vain.

Tulevaisuudessa kaikki eivät voita. Osa häviää pahasti.

Kasvattaako peruskoulu lapsia oikeaan tulevaisuuteen?

lauantai 1. marraskuuta 2014

Opettajat rekisteriin 6.

1.1. Kaleva


Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru vaatii, että opettajan ammattinimike on suojattava. Hänestä epäpätevä opettaja ei saisi käyttää opettajan nimikettä.

Kiurun mielestä lapsilla, opiskelijoilla ja lasten vanhemmilla täytyy olla oikeus tietää ja tarvittaessa tarkistaa, täyttääkö opettaja kelpoisuusehdot.

Kiuru kertoo, että Ruotsissa, Kanadassa ja Skotlannissa opettajan ammattinimike on jo suojattu.

Kiurun hankkimien lukujen mukaan yleissivistävässä koulutuksessa työskentelee yli neljätuhatta henkeä, joilla ei ole säädettyä kelpoisuutta opettajan ammattiin.



Kestoaihe. 

Joskus tuntuu, että Properuskoulu.net -blogissani joudun toistamaan tiettyjä aiheita vuodesta toiseen. En millään jaksa ymmärtää, miksi opettajarekisterin kanssa vetkutellaan ja vetkutellaan.

Lyön vetoa, kun puolentoista vuoden päästä menen eläkkeelle, opettajan ammattinimikettä ei ole suojattu, eikä opettajarekisteriä vielä ole.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n on pidettävä suurempaa meteliä opettajarekisteristä. Ei riitä, että opettajarekisteri roikkuu tavoiteohjelmassa vuodesta toiseen. 

Kuka tahansa ei voi olla opettaja.