Korkman kirjoitti lasten vanhempien ja kasvatusalan ammattilaisten sydämiin

Taloustieteen emeritus professori Sixten Korkman kolumnissaan kirjoitti suoraan asian ytimeen ja ainakin lasten vanhempien sekä kasvatusalan ammattilaisten sydämiin.

Ammattilaiset ovat aina tienneet, että ennalta ehkäisevät toimet lapsiperheiden tukemiseksi parantavat merkittävästi lasten terveydentilaa ja koulutuloksia sekä myöhempää työllistymistä ja menestymistä elämässä. (Sixten Korkman HS 8.1.)

Jokainen lantti, joka sijoitetaan varhaiskasvatukseen, erityisopetukseen ja alkuopetukseen luokille 1.-3. , kannattaa taloudellisesti ja ennalta ehkäisee varsinkin silloin, kun osa rahasta sijoitetaan lapsiin, joilla on oppimisvaikeuksia tai ovat vaarassa joutua syrjäytymiskierteeseen. 

Erityisopetukseen pitää saada lisää tehoa, inkluusio ei aina ole erityisoppilaan kannalta paras ratkaisu.

Ilman muuta selvää on, että kun tuetaan perhettä, silloin aina tuetaan myös lasta.

Olen ollut kauhuissani, kun lähineuvoloita ja leikkipuistotoimintaa on urakalla lopetettu. Ko. palvelut olivat lähellä lapsia ja perhettä. 

Lähineuvolat olivat nimensä veroisia. Esim. Kaivokselassa, kun kolme ensimmäistä lastani olivat pieniä, neuvola sijaitsi keskellä hienoa lähiötä kerrostalon alakerrassa. Ovet olivat aina auki kahvittelua tai juttelua varten. Vanhemmat saivat aina tukea ja neuvoja niin halutessaan.

Leikkipuistossa oli aina paikalla kokenut ohjaaja, jonka kanssa vanhemmat pystyivät aina välillä juttelemaan. Ruokaakin oli tarjolla. Lapset pystyi jättämään aamupäiväksi leikkipuistoon puistotädin hoiviin. Sillä aikaa kotona oleva äiti tai isä teki päivän ostokset, teki ruokaa tai siivosi tai yksinkertaisesti vain lepäsi.

Nyt samanlaista perhettä tukevaa yhteisöllisyyttä ei enää ole.

Kun kaksi seuraava lastani olivat pieniä, leikkipuistoja ja lähineuvoloita ei enää ollut. Onneksi kotona olevien lasten iloksi lähipäiväkodissa ja seurakunnassa järjestettiin leikki- ja kerhotoimintaa.

Olen jossain määrin ylppöläinen ja keltikangasjärveläinen, koska pidän arvossa myös kotikasvatusta. 

Oma mallini on, että 1-3 -vuotiaiden lasten kasvatukseen olisi kaksi selkeää tasa-arvoisesti tuettua väylää, varhais- ja kotikasvatus. Valinnanvapautta korostetaan nyky-yhteiskunnassa, myös koulussa hyvin paljon, mutta lapsen kasvun alkupäässä sitä ei jostain syystä oteta huomioon.

Aivan pienen lapsen paras paikka on isän tai äidin turvallinen syli, mutta hyvä vaihtoehto pitää olla, mikä suomalainen päiväkoti onkin. Kaikki lähtee turvallisuudesta.

Mallissani leikinomainen esikoulu alkaisi, kun lapsi täyttää 4 vuotta. Jos saisin päättää, niin paljon mieluummin satsaisin varhaiskasvatukseen ja alakoulun luokkiin 1.-3. kuin pidentäisin oppivelvollisuutta sen loppupäästä.

Ennaltaehkäisyssä on tunnustettua voimaa. Loppupään ongelmien hoidon pitää olla suoraa täsmäapua, jotta lapsen tai nuoren syrjäytymiskierre saadaan tapettua.

Mutta kuten Korkman kirjoittaa, pelkän kasvatusjärjestelmän trimmaaminen ei auta, koska monet ongelmat ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa. Silloin nämä rakenteet on korjattava, yhteiskunnallisen eriarvoistumisen kierre on pysäytettävä. Kasvatusjärjestelmä pystyy jossain määrin yhä edelleen korjaaviin toimenpiteisiin, mutta mikään yhteiskunnan korjausautomaatti se ei ole.

Korkman on oikeassa, kun etusijalle tulee asettaa lapsen oikeudet ja perheiden hyvinvointi sekä huoli Suomen alhaisesta syntyvyydestä. 

Siitäkin olen samaa mieltä, että sekä kestävyysvaje että lapsipolitiikka nousisivat vaalikeskustelujen keskiöön. 

Kannattaa lukea Korkmanin kirjoitus kokonaisuudessaan.

* * *

8.1. HS Kolumni

Panostus lapsiin olisi ratkaisu edessä häämöttävään hyvinvointivaltion umpikujaan

Talousnobelisti James Heckman esitti vuosikymmeniä sitten, että yhden dollarin panostus ongelmaperheiden lasten varhaiskasvatukseen antaa jopa kahdeksan dollarin tuoton – jos panostukset kohdennetaan hyvin. Ei ole itsestään selvää, että Heckmanin sääntö pätee Suomessa. Tutkimukset muista Pohjoismaista ja tiedot Suomesta antavat kuitenkin aihetta ajatella, että oikein kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat meilläkin tuottoisia.

Lapsiperheiden asema on Suomessa kansainvälisesti hyvä, mutta lapsiköyhyys on pitkään ollut kasvussa. Lasten ja nuorten käyttäytymishäiriöt ja mielenterveysongelmat ovat yhä tavallisempia. Syrjäytyneitä nuoria on kosolti, ja ylisukupolvinen eriarvoisuus on lisääntymässä.

Harkinnan arvoisia uudistusten ja lisäpanostuksen kohteita ovat muun muassa lapsiköyhyys, subjektiivinen päivähoito-oikeus, päiväkotien ryhmäkoko, vanhempainvapaat sekä koulukuraattoreiden ja psykologien saatavuus. Lastensuojelu ja sen piirissä olleiden nuorten tukipalvelut ovat tärkeitä. Oppivelvollisuusiän korottamiselle on perusteita.

Etusijalle tulee asettaa lapsen oikeudet ja perheiden hyvinvointi sekä huoli Suomen alhaisesta syntyvyydestä. Hyvin kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat tehokas keino vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta (”win-win”). Toivoa sopii, että sekä kestävyysvaje että lapsipolitiikka nousisivat vaalikeskustelujen keskiöön.

Sixten Korkman

Kirjoittaja on taloustieteen emeritusprofessori ja pitkän linjan talousvaikuttaja.

Onneksi peruskoulu on koko kansan koulu!

HS 2.9.

TALLINNA. Paikasta ensimmäisellä luokalla saa Tallinnassa kisata ihan tosissaan. Seitsenvuotiaat lapset kiertävät useissa pääsykokeissa keväällä, jotta pääsisivät opiskelemaan vanhempien toivomaan kouluun. Kilpailu ensimmäiselle luokalle voi olla jopa kovempaa kuin yliopistoon.

Esimerkiksi Tallinnan 21. koulun ensimmäiselle luokalle pääsi joka kuudes pyrkineistä. Monilla heistä on takanaan lukuisat pääsykokeet.

Koko Viron 147 000 koululaisesta niin sanottua eliittikoulua käy noin 7 000 lasta.

Olen koko kansan yhteisen koulun ja peruskouluaatteen läpitunkema.

Yllä oleva uutinen saa minut hetkessä kylmille väreille. Ajatus siitä, että pienet seitsenvuotiaat lapset pistetään kilpailemaan ensimmäisestä koulupaikastaan, saa minut miltei oksennuskohtauksen partaalle.

Suomessakin on piirejä, jotka ovat sitä mieltä, että kaikille yhtäläinen peruskoulu ei ole hyvä asia. Halutaan kouluvertailuja ja julkisia listoja, vaikka suomalainen koululaitos tuottaa maailman parasta tulosta. Halutaan rikkaiden lasten pikkureservaatteja.

Olin muutamia vuosia sitten ammattiyhdistykseni koulutusristeilyllä. Istuin takarivillä kuten aina. Hämmästykseni oli suuri, kun puhujaksi oli kutsuttu silloisen Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton nokkamiehiin kuuluva Seppo Riski. Hän totesi ykskantaan charmanttiin tyyliinsä, että heidän kannaltaan peruskoulu ei ole hyvästä. Ihmettelin kovasti, että Riskin kommentti aiheutti kohahduksen vain takarivistössä. Opettajilta irtosi vain pientä kohteliasta buuausta.

Mieltävä nostattava uutinen tämän päivän Hesarista:

"Suomen vahvuudet oli mietitty hyvin: koulutus, turvallisuus ja se, että asiat toimivat, ovat erittäin tärkeitä tekijöitä", Jorma Ollila sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa vieraillessaan Merirastilan ala-asteella.

Kaikenmaailman peruskoulun nakertaminen on pahasta.

Onneksi PISA-tutkimukset ovat kaataneet täyssangollisen kylmää vettä näiden nakertajien niskaan. Tällä hetkellä ei oikein kukaan kehtaa ääneen puhua erilliskoululaitoksen puolesta. Mutta uskokaa tai älkää, heitä on kyllä, ihmisiä, jotka haluavat eliittikouluja myös Suomeen.

Minä en kaipaa Suomeen lasten mielenterveysongelmia tai kasvavia itsemurhalukuja - joissakin maissa uuvuttava kilpailu lasten kesken on johtanut suuriin ongelmiin.

Miksi virolaiset eivät kehtaa tulla Suomeen katsomaan ja ottamaan opiksi, millainen on yksi maailman parhaimpiin kuuluva koulutusjärjestelmä?

Järjen sanaa

HS 14.4.

Oppimisen ongelmia pystytään ennakoimaan neuvolassa jo neljävuotiailla lapsilla. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan leikki-ikäisille tehty neurologinen Lene-arvio ennusti hyvin esimerkiksi lukemiseen, kirjoittamiseen ja matematiikkaan liittyviä oppimisvaikeuksia.

Tukea päästäisiin tarjoamaan sitä tarvitseville lapsille mahdollisimman varhain ja iänmukaisesti kehittyneiden määräaikaistarkastuksia voitaisiin puolestaan keventää neljännen ikävuoden jälkeen.

Taas tullaan samaan käsitteeseen, varhainen puuttuminen. Samalla, kun puhutaan lapsen edusta, puhutaan myös valtaisista säästöistä.

Lene-arvio on syytä tehdä kaikille lapsille, jotta heitä päästään auttamaaan mahdollisimman varhain esim. esikoulussa. Testi ei mittaa varsinaisia tarkkaavaisuuden häiriöitä, mikä ei ole ongelma. Ne häiriöt opettaja näkee heti.

Kuunnelkaa opettajia ja muita asiantuntitijoita, elämä helpottuu ja oikeaoppisia säästöjä tulee.

Kuntaliiton raportista

HS 4.2.

Suomen kuntaliiton työryhmän raportti:

1. Työryhmä ehdottaa, että varhaiskasvatukseen liittyvät tehtävät voitaisiin liittää osaksi kuntien opetus- ja sivistystoimea.

2. Raportissa perätään peruskoulun tuntijakoon ja opetussuunnnitelmiin lisää joustoa.

3. Valtionhallinto on korvannut vähentynyttä normiohjausta ja rahoituksen korvamerkintää erilaisilla suosituksilla, hankeohjauksella ja tuloksellisuusrahoituksella.

Kommentoin raporttia:

1. Jos ajatus on niin kaunis kuin esitetään, siitä vaan. Raportissa todetaan, että suomalainen koulujärjestelmä on saavuttanut hyviä tuloksia tähänkin asti, ja tätä kehtitystä voitaisiin vahvistaa edelleen.

Pelkään, että tälläkin kertaa "uudistuksella" pyritään säästöihin. Tämä kuvio on nähty niin monta kertaa ennekin.

2. Sana jousto on koulu- ja työelämässä kauhistus! Joustolla on hyvin kielteinen kaiku. Kun työelämässä jotain joustetaan, niin silloin vähennetään tai viedään jotain.

Jossain määrin on niin, etä oppilaat saavat liiankin vapaasti valita, mitä opiskelevat. Lukiolaisista joka toinen tyytyy vain kahteen kieleen, englantiin ja ruotsiin.

3. En enää kaipaa aikaa, jolloin joku tarkastaja tuli "kyyläämään" päiväkirjamerkintöjäni tai laskemaan luokkani kuulakärkikynien lukumäärää.

Nyt olemme toisessa ääripäässä, kunnat saavat huseerata opetustoimensa suhteen miten haluavat. Lomautellaan, yhdistellään ryhmiä, erityisoppilaita sijoitellaan tavallisiin luokkiin mielinmäärin, tuntikehys pidetään minimissä, luokkakoot maksimissa...

Toivon valtiolta tiukempaa ohjausta. Valtio voisi suoremmin puuttua kuntien mielivaltaan. Toivon, että opetukseen tarkoitetut rahat korvamerkitään, jotta rahat menisivät tarkoitettuun osoitteeseen eli opetukseen.