Lukemaan oppimisen lyhyet aakkoset

Kokeneena opettajana minua hirvittää peruskoulun nykytilanne. Aloin kirjoittaa v. 2009, kun aloin nähdä, että peruskoulua alettiin mahottaa. Properuskoulu on siis peruskoulun puolustusta.

Ei ole kauaa siitä, kun peruskoulu vielä tasasi myönteisesti oppimiseroja. Nostettiin lapsia, joiden vanhempien koulutus- tai sosioekonominen tausta oli heikko. Nyt emme sitä aina tee. 

Minulla on takana opetusvuosia on 42 vuotta, ensin 36 vuotta vakituisena luokanopettajana, sen jälkeen olen sijaistanut lähes joka päivä lähikouluissa peruskoulun kaikilla luokilla ja eri oppiaineissa. Yläkoulussa opettaminen on ollut minulle uutta sekä hyvin mieluisaa ja avartavaa. 

Sijaistaessani olen oppinut arvostamaan erityisluokan opettajia, laaja-alaisia erityisopettajia, suomi toisena kielenä opettajia ja valmistavan luokan opettajia. 

Vantaan koulujen erot ovat revähtäneet rajusti pääosin vieraskielisten oppilaiden määrän kasvun takia. Vieraskieliset lapset ovat kasautuneet vahvasti tiettyjen lähiöiden kouluhin. Segregaatio on tosiasia. Koulut ovat eriytyneet.

Olen sijaistanut Lounais-Vantaan kouluissa, jotka oletukseni mukaan kuuluvat keskinmäärin siihen Vantaan koulujen toiseen parempaan puoliskoon.

Olen nähnyt selvästi lukemaan oppimisen rajun luisun alas. On monia viides-kuudesluokkalaisia oppilaita, jotka ääneen lukiessaan tankkaavat tekstiä kuin heikko tokaluokkalainen noin viisitoista vuotta sitten.

Jos olisin silloin lähettänyt yläkouluun oppilaita keskinmääräisen nykyoppilaan lukutaidoilla, minua olisi hävettänyt valtaisasti. Kevään luovutustilaisuudessa olisin pyytänyt yläkoulun erityisopettajalta anteeksi.

Helsinki, Espoo ja Vantaa eivät voi vedota siihen, että lukemisen luisu johtuisi pelkästään maahanmuutosta, sillä myös osa kantasuomalaisista lapsista ei osaa lukea kunnolla. Tekninen lukutaito voi olla heikkoa, mutta ennen kaikkea hämmentää, että osa ysiluokkalaisista ei ymmärrä lukemaansa. 

Käytännössä on niin, jos oppilas ei ymmärrä lukemaansa, oppimisen eväät on syöty.

Helsingin Sanomat otti lukutaidon heikkenemisestä vahvasti kantaa. Laitan oheen pääkirjoituksen, koska on paljon aikuisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät viitsi enää lukea päivälehtiä ja näyttävät huonoa mallia lapsilleen.

* * *

HS 15.2.2022

Suomella ei ole varaa lukutaidon heikkenemiseen

Sujuva lukutaito on kaiken oppimisen perusta.

Uutiset suomalaisten lukutaidon heikkenemisestä hämmentävät. Onhan Suomi kuulunut pitkään niihin maailman maihin, joissa käytännössä kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa. Pelkällä tavaamisella ei kuitenkaan nykymaailmassa pitkälle pääse. Pitää kyetä ymmärtämään vaikeita sanoja ja monimutkaisia tekstejä. Liian monelle se on vaikeaa.

Useissa suurissa kaupungeissa tehdyn Lukuseula-tutkimuksen mukaan oppimisessa on suuria eroja, jotka ovat kytköksissä sekä vanhempien koulutustaustaan että sosioekonomiseen asemaan.

Lukuvuonna 2020–2021 tehdyistä testeistä ilmenee, että esimerkiksi Vantaalla peruskoulussa toisella luokalla olevista tytöistä noin joka viides ja pojista 26 prosenttia tarvitsi lukemiseen tukea. Helsingissä vastaavat luvut olivat tytöillä 15 prosenttia ja pojilla 18 prosenttia. Huolestuttavaa vaikka ei yllättävää on, että vieraskielisistä lapsista tukea tarvitsee jopa 76 prosenttia.

Suomessa ymmärrettiin jo varhain, että kaiken pohja on lukutaito. Keppinä toimi se, ettei ilman lukutaitoa päässyt ripille eikä siten naimisiinkaan. Yleisen oppivelvollisuuden piti hoitaa ongelma lopullisesti pois päiväjärjestyksestä.

Nyt vanhaan asiaan on kuitenkin jouduttu palaamaan. Maahanmuuton ohella haasteita luo lukemisen väheneminen, kun pelit ja videot vievät aikaa lehdiltä ja kirjoilta. Yhä useampi lapsi kasvaa kodissa, jossa ei lueta.

Samaan aikaan yhteiskunnan vauhti kasvaa ja vaatimukset kovenevat. Erot lukutaidossa uhkaavat jakaa ihmiset kahteen kastiin. Demokratiallekin se on uhka. Ilman riittävää lukutaitoa ei voi osallistua yhteiskuntaan täysivaltaisena kansalaisena.

Kouluissa on reagoitu alamäkeen hitaasti. Vuoden 2018 Pisa-tutkimus paljasti, että peräti 14 prosenttia yhdeksäsluokkalaista luki erittäin heikosti. Kysymys kuuluu: miten koululainen voi päästä yhdeksännelle luokalle oppimatta lukemaan?

Nyt herääminen on toivottavasti alkanut. Vantaalaisissa kouluissa pidetään lukutalkoita, ja Helsingissä kouluihin on palkattu lukutaidon opettajia. On syytä palata perusasioihin.

* * *

Hesarin pääkirjoituksessa on kaksi oleellista lausetta:

Miten koululainen voi päästä yhdeksännelle luokalle oppimatta lukemaan?

On syytä palata perusasioihin. 

Jos kiinnostaa, lue kirjoitukseni vuodelta 2013. Haastavaan tyyliini esitin silloin peruskoulun korjaussarjan, joka osin pätee edelleen.

A-talk: Peruskoulu kuntoon - tiiliä, tiiliä!

Mitä nyt pitäisi tehdä?

1. Rauhoitetaan koulu.

Lukemisen oppimisen kannalta oleelliset luokat 1-3 on rauhoitettava. Ilman rauhaa pieni lapsi ei voi keskittyä.

Lopetetaan turhat ryhmittelyt ja opetusryhmien juoksuttaminen ympäri koulua. Pienen lapsen on syytä opiskella aina opettajan valvovan silmän alla. Alkuopetuksessa omaan luokkaan ja luokkatovereihin sopeutuminen on tärkeää. Oma opettaja on tärkeä.

Olisiko syytä siirtyä järjestelmään, jossa alakoulun opettajat erikoistuvat opettamaan joko luokkia 1-3 tai 4-6? 

Alkuopetukseen erikoistuneet luokanopettajat opettivat lapset lukemaan takuuvarmasti. 

Opetin pariin otteeseen ekaa luokkaa, ja lukemaan opettaminen ei ollut vaikeaa minullekaan. Lapset olivat innokkaita ja edistys oli nopeaa. Pari-kolme oppilasta kävi luki-opettajan pakeilla, kun samaan aikaan opetin muuta luokkaa. Silloin luki-opettajat olivat erikoistuneet lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen, nyt laaja-alaisille erityisopettajille on sälytetty mitä erilaisimpia tehtäviä.

Oli valtaisa ilo huomata, kun yksi kerrallaan lapset havahtuivat siihen että nyt minä osaan lukea. Lapsen ilo oli ilooni nähden moninkertainen.

Kaikki oppivat lukemaan.

2. Luetaan paljon.

Alakoulussa opettajan on syytä lukea ääneen jatkuvasti satuja, tarinoita tai jatkoromaaneja.  Luokassa olisi hyvä olla pieni luokkakirjasto. 

Pulpettikirjan käyttö on mitä suositeltavinta. Kun oppilas on tehnyt kulloisenkin tehtävänsä, hän kaivaa esille pulpettikirjansa ilman eri pyyntöä. Jos ei ole pulpettia, kirja kaivetaan muualta vaikka repusta.

Lukukirjaan tai äidinkielen oppikirjassa oleviin tarinoihin kannattaa paneutua kunnolla. Ensin oppilas lukee tarinan itse, sen jälkeen luetaan ääneen oppilas kerrallaan virkeittäin tai kappaleittain. Käydään läpi vaikeat sanat läpi, opettaja kysyy sanan merkityksen oppilailta, selittää, jos vastausta ei tule. Opettaja kirjoittaa sanan, ja oppilaat kirjoittavat sen vihkoihin. Tehdään tarinan tehtävät kunnolla, vastataan aina kokonaisilla lauseilla. Yksittäisiä sanoja tai rauniolauseita ei suosita.

Myös muissa oppiaineissa kappaleita kannattaa luetuttaa ääneen.

Leikitään sanoilla ja loruilla.

4. Kirjoittaminen tukee lukemaan oppimista.

Oppilaan tulee oppia kirjoittamaan sekä käsin että tietokoneella. 

Luokilla 1-3 on syytä panostaa käsin kirjoittamiseen. Koneiden etsimiset, niiden lataamiset ja kirjautumiset vievät pieneltä oppilaalta tuhottomasti oppimisaikaa. Tietokoneella kirjoittamisen taidot opitaan hetkessä luokilla 4-6 verrattuna ekaluokkalaisen koneella räpeltämiseen.

On järkyttävää, kun viides-kuudesluokkalainen saatika yläkoululainen ei osaa kirjoittaa tai saa selvää käsinkirjoitetusta tekstistään.

Käsialakirjoitus on nostettava takaisin kunniaan. Käsin kirjoittaminen on yksi keskittymiseen oppimisen parhaista apuvälineistä. Samalla hienomotoriikka kehittyy. 

Käsialakirjoitus ei ole kaunoa ja se on hyvin helppoa, käytännössä ei tehdä mitään muuta kuin tekstauskirjaimet sidotaan yhteen. 

Otetaan käsialan harjoitusvihot käyttöön. Ei anneta lasten hosua, vaan vaaditaan keskittymistä. Pidetään huolta kirjainmuodoista, ja siitä, että kirjaimet pysyvät vaadittujen viivojen välissä.

Muistan hyvin, kun kävelin ja katselin lasten työskentelyä. Jos homma ei toiminut, osoitin sormellani työkirjaa ja kehotin, pyyhitkö pois, tee uudelleen, pystyt parempaan. 

Oppilaat rakastavat tarinoiden kirjoittamista.

4. Annetaan oppimiseen aikaa.

Lukujärjestyksestä ja päivittäisestä työskentelystä on raivattava tilaa lukemisen opettamiselle.

Lopetetaan koulun idioottimainen hömppähumppa. Rehtoreiden on tarkkaan mietittävä, mihin projektiin tai kuinka moneen projektiin koulun kannattaa vuosittain mennä.

Koulutoimenjohtajien on pysyttävä housuissaan ja lopetettava turhat haihattelut. Heidän on syytä miettiä tarkkkaan, miten koulutoimi voisi parhaiten tukea rehtoria ja yksittäistä koulua puhumattakaan opettajista.

Nykykoulussa jotkut inkluusio-oppilaat eivät saa normiluokissa tarpeeksi tukea. Silloin opettaja joutuu uhraamaan aikaansa ehkä vain yhden inkluusio-oppilaan takia muiden kustannuksella. Jotkut inkluusio-oppilaat sopeutuvat normiluokkiin hyvin, kaikki eivät. Erityisluokkia tarvitaan.

Ei ole oikein, jos yksi tai kaksi oppilasta häiriköi luokassa siten, että loputkin oppilaat häiriintyvät niin, ettei oppimista tapahdu. Tarkkailuokat tai vastaavat on otettava käyttöön uudelleen. On suorastaan rikollista sijoittaa häirikköoppilaita erityisluokkiin, joissa oppilailla on muutenkin vaikeita keskittymis- tai oppimisongelmia, erityisluokissa on melkein aina pari aistiyliherkkää lasta.

* * *

Harva oppilas oppii itsekseen. Opettajan pitää vaatia. Kokemuksesta tiedän, että osa pojista ei tee juuri mitään, jos ei vaadita.

Palataan perusasioihin. Talkoot eivät riitä, vaan aletaan tehdä systemaattisesti työtä. 

Kyllä lapset lukemaan oppivat. Ovat aina oppineet, kun heiltä lukemaan oppimista on vaadittu.

* * *

Olimme joskus Pisan kärjessä. En ymmärrä millään, miksi peruskoulussa tehtiin sellaisia muutoksia, että Pisa-sijoituksemme laskee kuin lehmän häntä. Kaikki eivät arvosta Pisa-tutkimusten tuloksia, mutta varmasti Pisa jostain kertoo.

Kun olimme maailman kärjessä, miksi emme vahvistaneet sitä tietä, joka kärkeen vei?

Äidinkielen arviointikriteereistä on tehtävä kristallinkirkkaat

Kirjoitin eilen Hesariin Mielipiteeseen. Olen huolissani kuten moni muukin opettaja siitä, että lukemisen ymmärtämisen taso etenkin joillakin pojilla ei peruskoulun päättövaihessa ole edes tyydyttävää. Ehdotin ratkaisuksi äidinkielen jakoa kahdeksi erilliseksi oppiaineeksi, äidinkieleen ja kirjallisuuteen, jotta lukemisen ymmärtämiseen saataisiin pontta.

1980-luvun alussa äidinkielessä annettiin kaksi arvosanaa, toinen äidinkielestä ja toinen kirjallisuudesta. Kriteerit olivat selkeät. Aamuhesarin vastineessa professori emerita Katri Karasma totesi, että erillinen arvosana voisi auttaa.

Kaksi arvosanaakin voisi tuoda sitä penäämääni pontta, mutta silloinkin arviointikriteereiden pitäisi olla kristallinkirkkaat. 

Hesarissa oli toinenkin vastine, jossa Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) Mikko Hakala muisteli omaa kouluaikaansa.

Kirjoitin Hesariin oman vastineen, jossa korjasin muutamia Hakalan virhetulkintoja nykykoulusta.

* * *

HS 4.1. Lukijan mielipide

Äidinkieltä ja kirjallisuutta ei voi eikä saa erottaa kahdeksi oppiaineeksi

Sirpaleinen oppiaine tarvitsee edelleen eheytystä.

LUOKANOPETTAJA Kai-Ari Lundell esitti (HS Mielipide 2.1.) huolestuneisuutensa lasten – erityisesti poikien – heikentyneestä lukutaidosta. Hänen ideansa lukemisen innostamiseksi ja hyvien mallien antamiseksi ovat kannatettavia. Niitä opettajat ja vanhemmat käyttävätkin. Mutta myös erillinen arvosana voisi auttaa.

Sen sijaan hänen ehdotustaan kahdesta eri oppiaineesta, kielestä ja kirjallisuudesta, en kannata, vaikka monissa maissa kirjallisuus alkaa omana oppiaineena viidenneltä luokalta. Suomessa kirjallisuudesta voidaan pitää eri tavoin painottuvia kursseja. Oppiaineen sisällöt ovat moninaiset, kun siihen kuuluu lukeminen, kirjoittaminen, kieli, kirjallisuus, draama ja media. Niitä integroidaan, mutta ne ovat toki omia osa-alueitaan. Niiden tieteellinen pohja hajottaa niitä vielä enemmän. Hajanaisuuden estämiseksi olisi eheytettävä äidinkielen opetustieteen tutkimussuuntaus. Sen merkityksen ymmärtäminen on jäänyt tajuamatta, kun opettajankoulutuksessa ajetaan pseudotieteellistä ainedidaktiikkaa.

Lundellin jako, jonka mukaan äidinkieleen kuuluisivat kielioppi, oikeinkirjoitus ja media, kirjallisuuteen taas luova kirjoittaminen ja ilmaisutaito, on keinotekoinen. Niiden hajottamisen sijaan oppiainetta pitää tarkastella uusia osa-alueita ja virtauksia saaneena.

Oppiaine täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Aluksi se oli suomen kielen opettelua vieraana kielenä, sillä tunnit käytettiin Kalevalan kääntämiseksi ruotsiksi, joka oli koulun opetuskieli. Tunteja oli yläalkeiskoulussa ja lukiossa vain kaksi tuntia viikossa.

Äidinkielessä oppiaineena on viime vuosisadalta lähtien painottunut kirjallisuus. Näitä kahta ei voida eikä pidä erottaa. Sirpaleinen oppiaine tarvitsee edelleen eheytystä. Se, että uudet sisällöt lisätään usein äidinkieleen, on näkynyt erityisesti mediassa. Peruskoulun myötä opetussuunnitelmaan tuli läpäisyperiaatteella opetettava joukkotiedotus. Nyt se kuuluu enimmäkseen äidinkieleen.

Lukutaidon kohentamiseksi on lukuliike, joka saa aikaan lukutaidon tehostamista sekä koulun sisällä että lasten kotona. Perhelukeminen on tulossa Suomeen. On hyvä, että luokanopettajat innostuvat äidinkielestä. He tarvitsisivat sitä koulutukseensa nykyistä huomattavasti enemmän. Myös koko opettajankoulutus tarvitsisi uudistusta. Toivottavasti myös oppiaineen teoreettiset ongelmat alkaisivat kiinnostaa.

Katri Karasma

professori emerita, Espoo

* * *

4.1. HS Lukijan mielipide

Etenkin pojille pitää kertoa, mihin hyvää lukutaitoa työelämässä tarvitaan

Itse olen vasta työelämässä törmännyt työnantajien kielellisiin vaatimuksiin.

LUOKANOPETTAJA Kai-Ari Lundell oli huolissaan lukutaidon heikentymisestä (HS Mielipide 2.1.). Hänen mukaansa kirjallisuuden tulisi olla oma oppiaineensa viidennestä luokasta ylöspäin.

Kun olin koululainen, koin äidinkielen turhaksi, koska kyselyistäni huolimatta minulle ei selitetty, miksi opiskelimme äidinkieltä. Yksikään opettaja ei kertonut, mihin tarvitsen työelämässä romaaneja, runojen tulkintaa tai esimerkiksi asioiden käsitteellistämistä.

Sain vastaukseksi, että ”ne ovat tärkeitä asioita”. Tämä tapa motivoida toimii joidenkin kohdalla. Väitän kuitenkin, että etenkään monet pojat eivät motivoidu opiskeluun ilman konkreettisia esimerkkejä työelämästä.

Olen vasta työelämässä törmännyt työnantajien kielellisiin vaatimuksiin. Oppiaineena äidinkielen ongelma ei ole vähäinen tuntimäärä vaan monen nuoren heikko motivaatio.

Lisäksi, toisin kuin Lundell antoi ymmärtää, digitaaliset välineet voivat oikein käytettyinä toimia myös lukemaan oppimisen tukena.

Pakollisen kirjallisuuden lisäämisen sijaan nuorten motivaatiota voisi parantaa linkittämällä opetukseen paremmin nuorten tulevaisuuden tarpeita. Moni nuori ei tiedä, että työhakemuksessa ei saisi olla kirjoitusvirheitä tai että virallinen sähköposti eroaa someviestistä.

Motivaatiota nostaisi sekin, että tekstien aiheet olisivat monipuolisempia. Olisin itse poikana kaivannut tarinoita esimerkiksi urheilusankareista tai lentokonetekniikasta – luinhan jo paljon kotona. Koulutekstien aiheet vain tylsistyttivät.

Mikko Hakala
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 2.

Kaivokselan koulun uudistettu hieno koulukirjasto

Kirjoitin alla olevan mielipiteeni Hesariin noin kuukausi sitten, hauskaa, että se julkaistiin nyt. 

Tiedän, että ajatus kirjallisuudesta omana oppiaineenaan ärsyttää joitakin opettajia. Argumentteina käytetään pirstaloitumista tai muutosvastarintaa tai haikailua menneisyyteen.

Olen aidosti huolissani lukemisen ymmärtämisen tasosta ja siitä, että on lapsia ja nuoria, jotka eivät romaaniin koske. Jos ihminen ei pysty tai halua romaaneja lukea, vielä vaikeampaa on orientoitua oppi- tai tietokirjoihin. Kirjallisuus on myös avain oman maailmankatsomuksen muodostumiseen.

Olen ollut huolissani jo pitkään ja olen kirjoitellut lukemisen ja kirjallisuuden puolesta ennenkin. 

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 1. (Properuskoulu 28.8.2018)

On monenlaisia oppijoita (Properuskoulu 12.8.2016)

Kirjallisuuden korkea veisu (Properuskoulu 30.9.2014)

Kuka pelkää Punahilkkaa? (Properuskoulu 15.2.2012)

Kirjallisuuden osuudesta äidinkielen opetuksessa (Properuskoulu 10.10.2009)

* * *

2.1. HS Lukijan mielipide

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen

Jos lapsi ei saa kotona lukemisen mallia, sitä on annettava koulussa.

Suomessa on pian lukemisen ymmärtämisen hätä­tila, kun yhä useampi ei enää ymmärrä lukemaansa. ­Jotain on tehtävä, eikä vain voivotella tai itkeä Pisa-tulosten huonontumista.

Jos koulu tuottaa oppilaita, varsinkin poikia, jotka eivät ­ymmärrä lukemaansa, vanhempien kotona ja opettajien koulussa on ryhdistäydyttävä.

Vanhempien on luettava ­ääneen lapsille pienestä pitäen. Lapselle lukeminen on hyvin vuorovaikutteista: kirjan kuvista tai tapahtumista voidaan kysellä tai keskustella. Turvallisuudentunne lisääntyy. Puoli tuntia päivässä isän tai äidin sylissä ei tee yhdellekään lapselle pahaa. Ikävä kyllä monet vanhemmat eivät lue lapsille mitään. He ­eivät aina anna edes lukemisen mallia lukemalla itse kirjoja. Kaikille ei tule kotiin enää edes sanomalehteä.

Puhelimet hetkeksi pois! Lukemaan oppii vain lukemalla.

Jos lapsi ei saa kotona lukemisen mallia, sitä on annettava koulussa. Lapsille ääneen lukeminen päiväkodissa ja koulussa lisää tasa-arvoa. Ensin luetaan satuja ja myöhemmin romaaneja. Täysin hiljaa kuunteleminen opettaa myös keskittymään. ­Samalla lapset houkutellaan ­vaivihkaa kirjallisuuden pariin.

Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus on hyvin risainen ja täyteen tupattu. Yksi mahdollisuus olisi jakaa äidinkieli ja kirjallisuus peruskoulun viidennestä luokasta ylöspäin kahteen eri oppiaineeseen: äidinkieleen ja kirjallisuuteen. Äidinkieleen jäisivät tekniset osuudet kuten kielioppi, oikeinkirjoitus ja media. Kirjallisuuteen tulisivat kirjallisuuden lisäksi luovat osiot ­kuten luova kirjoittaminen ja ­ilmaisutaito.

Kirjallisuuden merkitystä korostettaisiin, jos kirjallisuudesta annettaisiin eri numero todistukseen. Lukemiseen tulisi pontta.

Kai-Ari Lundell
luokanopettaja, Vantaa

Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen 1.

Lukunurkkaus

Sijaistan paraikaa kolmatta viikkoa kuudetta luokkaa Pähkinärinteen koulussa. Ilokseni huomasin, että luokassa panostetaan kovasti lukemiseen ja kirjallisuuteen. Luokassa on lukunurkkaus sohvineen, ja seinällä on Lukudiplomin ohjeet. Kerran viikossa oppilaat vierailevat Pähkinärinteen kirjastossa.

Pähkinärinteen koulun kirjastosta

Remontin yhteydessä koulun kirjastosta tehtiin yhdistetty kirjasto sekä musiikin tila, jota koulussa ei tilanpuutteen vuoksi ole pitkään aikaan ollut. Tilassa on iloisesti sekaisin soittimia ja sohvia lukemista varten, todellinen kulttuuritila!

Olen toiminut Pähkiksen koulukirjaston hoitajana pitkät tovit, kun kirjastonhoidosta vielä maksettiin palkkaa. Päällystin ja luetteloin läjäpäittäin kirjoja. Muistaakseni koulun kirjastossa on lähes 4000 nidettä. Nyt osa kirjoista sijaitsee myös luokissa.

Romaaneja on hyllyissä yksittäin aakkostettuna sekä sarjoina luokkiin vietäviksi.

Lukuklaani-kirjoja

Opettajienhuoneen lattialla huomasin ison laatikollisen tarroilla varustettuja vielä päällystämättömiä romaaneja, Suomen Kulttuurirahaston lahjoittamia Lukuklaani-kirjoja. Lasten lukemattomuus on tiedostettu, täytyy todeta, että kerrankin Suomen Kultturirahasto on oikeilla jäljillä.

Kun Kulttuurirahaston sivuja selailee, kiinnittyy huomio siihen, kuinka monta tahoa Lukuklaani-hankkeessa mukana on. Tehdään vahvaa paluuta lukemisen alkulähteille.

Syytä onkin, sillä lasten ja nuorten lukutaito on heikentynyt jatkuvasti vuodesta 2006 saakka. Tyttöjen ja poikien ero lukutaidossa on suurempi kuin missään muussa OECD-maassa.

* * *

Pisa-tulosten mukaan vielä kymmenen vuotta sitten Suomi oli Pisa-tutkimuksessa maailmanmestari. Nyt tilanne on ihan toisenlainen: vain tytöt loistavat. 

Yhteistuloksissa Suomi on nyt kolmantena yhdessä Viron ja Kanadan kanssa. Viro on meitä edellä todella pienellä erolla. (Yle 6.12.2016)

* * *

Lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaitoa halutaan parantaa Jyväskylän yliopiston koordinoimalla LUKILOKI-koulutusohjelmalla(siirryt toiseen palveluun), jossa täydennyskoulutetaan opettajia ympäri Suomea. (Yle 27.8.2018)

Puolitoista vuotta kestävään koulutukseen arvioidaan osallistuvan noin 1 500 opettajaa eri puolilta Suomea. Verkko-opetuksen lisäksi lähiopetusta järjestetään 10 eri paikkakunnalla. Opetushallitus on myöntänyt LUKILOKI-koulutusohjelmalle 2,5 miljoonan euron rahoituksen. (Yle 27.8.2018)

* * *

Viime aikoina on jälleen alettu painottaa ääneen lukemisen merkitystä lasten lukutaidon kehittymisen ja lukutottumusten kannalta:

Lapselle ääneen lukeminen on ainoa tehokkaaksi koettu keino vaikuttaa lukutottumuksiin (Lukukeskus)

Dr. Simone C. Ehmig esitteli tutkimusta, jonka mukaan Euroopassa 73 miljoonaalla aikuisella on huonot tai puutteelliset luku- tai kirjoitustaidot. Lukutaidon kehittäminen kannattaa aloittaa jo vauvasta ennen kuin lapsi oppii itse lukemaan. Tähän keinona on ääneen lukeminen. Jo 15 minuuttia ääneen lukemista päivässä riittää.

Vanhempien koulutustaso periytyy helposti, mutta lukeminen on hyvä tapa murtaa sosioekonomisia rajoja. Lapset, joille on luettu ääneen, saavat parempia arvosanoja kouluaineissa. He myös kertovat useammin, että lukeminen on hauskaa ja lukevat kirjan kerran viikossa tai useammin. Ehmig selitti, että ääneen lukeminen tekee lukemisen tutuksi lapselle. Erityisesti poikien lukuinnostuksessa näkyy selvä ero niiden välillä, joille on luettu ja niiden joille ei. Lisäksi lapsille, joille on luettu, on kehittynyt suurempi empatiakyky. Tarinoita kuuntelemalla he saavat roolimalleja sekä oppivat ihmisten luonteesta ja käytöksestä.

Ehming muistutti, että ääneen lukeminen ei ole vain hiljaa kuuntelemista, kun toinen lukee, vaan perheessä se tarkoittaa ajatusten vaihtoa. Lukemisesta on hyötyä myös vanhemmille, sille se tuo kokemuksen yhdessäolosta. Ääneen lukukokemuksen voi antaa myös perheen ulkopuolella esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa ja kirjastoissa.

* * *

Itselleni lukuhetket omien lasteni kanssa olivat niitä harvoja intensiivisiä yhdessä olon hetkiä, en pyrkinyt kovinkaan paljoa ohjaamaan esim. lasten leikkejä. 

Jokainen viidestä lapsestani istui vuorollaan, joskus pareittainkin sylissäni, kun luin heille satuja tai lastenkirjoja. Lempikirjasarjojamme oli Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas-sarja, jotenkin samaistuin Mikon isään. Ja itse Mikko oli mahtava hahmo! Mikko Mallikas menee kouluun -kirjaa luin jokaiselle viidelle lapselleni vuorollaan, kun kouluun lähdön aika oli edessä.

Myös koulussa opettajan on syytä lukea ääneen lapsille kirjoja. Ekaluokalla sadut ovat tärkeitä, myöhemmin on lasten ja nuorten kirjojen klassikkojen vuoro. 

Viime aikoina olen lukenut luokalleni Roald Dahlin kirjoja, Iso kiltti jätti tai Iskä ja Danny maailmanmestari. Klassikoista ylivoimaisin on tietysti kaikkien nuorten kirjojen isä Daniel Defoen Robinson Crusoe.

Rajuimpia kirjoja on Richad Adamsin Ruohometsän kansa.

Kun Robinsonit ja Isot kiltit jätit ja Ruohometsät on luettu, on hauskaa katsella ko. kirjoista tehdyt elokuvat.

Olen aina luettanut lapsille romaaneja, yleensä lapset ovat saaneet lukea romaaneja oman makunsa mukaan. Luokkani perällä on aina ollut luokkakirjasto, josta oppilaat ovat saaneet hakea ns. pulpettikirjoja. Kun tunnilla annetut tehtävät on tehty, oppilas voi ottaa pulpetista romaanin ja alkaa lukea sitä.

Inhosin koulussa kirja-analyyseja perin pohjin. Ne veivät ilon kirjallisuudesta, siksi en ole koskaan teettänyt lapsille kirja-analyyseja. 

Lukukokemuksen pitää aina olla lukuelämys.

Yksi poikkeus on, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Kun ensimmäinen lapseni pääsi lukiosta, kysyin häneltä puolivahingossa, että luitteko te Kalevalan ja Seitsemän veljestä. Hämmästys oli suuri, kun vastattiin, että ei luettu.

Siltä istumalta päätin, että jos oppilas ei koko peruskoulun ja lukion aikana ole lukenut Suomen kirjallisuuden kulmakiviä, niin minä luetan ainakin Seitsemän veljestä. Koulussani oli koko sarja veljeksiä, kirjaa sai lukea sekä koulussa ja kotona. Kun kirja oli luettu, teetin oppilaille vapaamuotoisen analyysin konseptipaperille.

Useimmissa papereissa analyysi alkoi suurin piirtein näin, teksti oli vanhanaikaista ja vaikeasti luettavaa, mutta kun vauhtiin pääsi, niin kirjan juoni tempasi. Suurin osa oppilas tajusi, että kirja oli melkoinen kasvukertomus.

Parille viime luokalleni en enää veljeksiä luettanut, koska luokissa oli jo niin monta oppilasta, että kirjan lukeminen ei olisi luonnistunut.

* * *

Jos jonkin oppiaineen sisällöt ovat sirpaleisia, niin nimenomaan äidinkielen. Kirjallisuuden asemaa on korostettava radikaalisti jakamalla äidinkieli kahdeksi oppiaineeksi, toinen olisi äidinkieli ja toinen kirjallisuus.

Luetun ymmärtäminen perustuu hyvään lukutaitoon (Properuskoulu 25.11.2013)

Enkeliporsaan 16 visionomaista koulutuspoliittista teesiä selityksineen (Properuskoulu 14.12.2010)

On monenlaisia oppijoita

Eilisessä Hesarissa oli mielenkiintoisia mielipiteitä ja artikkeleita. Poikkeuksellisesti niputan ne kaikki yhteen.

1. 

Opetan lapsenlapsilleni kaunokirjoituksen taidon (Mielipide, Annika Ardin)

Vertailututkimuksessa osa opiskelijoista teki luentomuistiinpanot tietokoneella ja osa kynällä. Läppäriryhmä pärjäsi heikommin.

Opetuksen pitää olla monipuolista. 

Nyt pelataan melkoista uhkapeliä, koska oppimista ollaan lyömässä yhden kortin varaan. Pädeista puhutaan kuin auringon noususta, mutta päditkin on sittenkin vain yksi oppimisen väline vaikkakin hyvin monipuolinen.

Käsin kirjoittaminen ja piirtäminen on aina ollut oppimisen kannalta hyvin tehokasta. Käsin kirjoitettu tai piirretty jää hyvin muistiin.

Vaikka digitalisaatio antaa monia hienoja uusia mahdollisuuksia, ei se ole ainoa valttikortti. 

Tutkijat: Käsinkirjoituksen hylkääminen näkyy aivoissa (MTV 3.6.2014)

2.

Yllättävä keino piristyä: piirrä mansikka tai kuppikakku (Anna Tommola)

Jos haluat painaa jotakin tehokkaasti mieleesi, piirrä se. Mitä muita syitä on piirrellä?

Joskus pelkkä kopioiva piirtäminen on hyvin tehokas tapa oppia, kartat, kasvit, kaavakuvat historiassa sekä kemian kaavat ja kemia.

Olen monesta aiheesta antanut tehtäväksi sarjakuvan. Hyviä aiheita on veden kiertokulku tai ravintoketju. Joka eläimestä saa aikaan hienoja sarjakuvia. Historiasta löytyy loistavia aiheita.

Luokassa piirtäminen lisää myös työrauhaa, koska piirtäessä on pakko keskittyä. On hauskaa katsella, kun oppilaat keskittyvät piirtämiseen ja värittämiseen, kasvoista näkee piirtämisen tuoman mielihyvän.

Koko lukion ja opiskeluaikani Jyväskylässä uhrasin suuren osan ajastani kaikenmaailman marginaalipiirtämiseen ja luentopapereiden kuvittamiseen. Minua tuhertelu auttoi keskittymään ja kuuntelemaan. 

Jos olisin nostanut katseeni ylös paperista, olisin alkanut katsella kauniita kurssitovereitani, heidän niskojaan, hiuksiaan tai rintojen kaaria. Silloin olisi keskittyminen hajonnut täysin.

Olen huomannut, että joka luokassa on muutama oppilas, joka keskittyy opiskeluun samalla tavalla kuin minä, he marginaalipiirtelevät.

Ja perinteinen kuvataide se vasta komeaa onkin. Siinä on materiaalin tuntua.

Töhertely kesken oppitunnin auttaa keskittymään (Yle 1.8.2014)
Muistikikka, joka toimii tutkitusti parhaiten: Piirrä (Iltalehti 28.4.206)
Kuva auttaa oppimaan ja tuntemaan (Erilaisten oppijoiden liitto)

3. 

Koulukirjat voi aivan hyvin korvata tableteilla (Mielipide, Nicholas Heinonen)

Koulujen on aika heittää kalliit ja ympäristöä kuluttavat koulukirjat paperinkierrätykseen ja tulla 2000-luvulle, jolla opiskelumateriaali ladataan tableteille. Rahan ja maapallon keuhkojen säästön lisäksi tabletit voivat auttaa nykykoulutuksen ongelmista pahimpaan: oppitunneilla tylsistymiseen.

Vaikuttaa provomielipidekirjoitukselta. Kyllä koulukirjojakin vielä tarvitaan.

Joissain toimissa pädi on oivallinen väline.

Mutta pädillä näprääminen ei ole sen älyllisempää kuin mikään muukaan tapa oppia. Pahinta on, jos heittäytytään yhteen välineeseen. Oppilaat kyllästyvät siihen nopeasti. Sen jälkeen opettaja onkin sormi suussa, kun muita oppimisen välineitä ei ole.

Niin, ja eihän sillä pädillä voi edes kunnolla kirjoittaa. Pädiltä lukeminen tekee monelle tiukkaa. Silmät väsyvät helposti, ja aiheesta on liian helppo hypätä viihteeseen, kun maikan silmä välttää.
4.

Lukeminen pidentää elinikää

Tutkimukseen osallistui 3635 yli 50-vuotiasta miestä ja naista. Tutkittavat ilmoittivat lukemistottumuksistaan, ja heitä seurattiin 12 vuotta.

Seurannan tulosten mukaan kirjoja lukeneet elivät keskimäärin kaksi vuotta pidempään kuin ne, jotka eivät lukeneet. Henkilöillä, jotka ilmoittivat lukevansa enemmän kuin kolme ja puoli tuntia viikossa, oli 23 prosenttia pienempi todennäköisyys kuolla seuraavan 12 vuoden aikana.

Olisiko mietittävä kirjallisuuden palauttamista oppiaineeksi?

Kun aloitin opettajan hommat, arvioitiin kirjallisuus ja äidinkileli erikseen. Kirjallisuudessa olivat lisäksi mukana luovat äidinkielen osa-alueet kuten luova kirjoittaminen ja draama. Äidinkielessä oli kielioppi ja oikeinkirjoitus.

Jako korostaisi kirjallisuuden opetusta.

Pienille oppilaille pitää kertoa ja lukea satuja ja tutustuttaa heitä asteittain kirjallisuuden mielikuvitusta ruokkivaan maailmaan.

Oli hyvin ikävää, kun jossain vaiheessa koulukirjastoja riisuttiin tietokoneluokkien tieltä, kun tilaa tietokoneluokille ei muualta kouluista löytynyt.

Kirjallisuuden opettaminen on täydessä alennustilassa. 

Koulu- ja luokkakirjastoja ei juuri kohta ole. 

Uuden oppimiskäsityksen mukaan sisustetuissa luokissa ei enää ole kirjahyllyjä. Ei löydy enää ripustustauluja kuvistöitäkään varten! (vrt. oman kouluni peruskorjaus, vaikka muuten koulu on nyt hieno)

Kaikille oppilaille on tarjottava jotakin.

Erilaisten oppijoiden liitto: Mikä on omin tapasi oppia?

Me tyhmenemme

Yle 9.2.

Älykkyystason kasvu tyssäsi monissa länsimaissa – Suomalaiset tyhmentyneet vuodesta 1997 lähtien

Ihmisten älykkyysosamäärä kohosi vuosikymmenien ajan esimerkiksi ravinnon, koulutustason ja terveydenhuollon parantumisen takia. Tätä niin kutsuttua Flynnin ilmiötä vähemmän tunnettu tieto on se, että useissa länsimaissa älykkyyden kehitys on jo kääntynyt laskusuuntaan.

Vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan Suomessa keskimääräisen älykkyysosamäärän nousu tyssäsi vuoteen 1997.

– Väestön keskimääräisen älykkyysosamäärän lasku on havaittu esimerkiksi useimmissa Pohjoismaissa, Australiassa, Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Hollannissa, kertoo Helsingin yliopiston apulaisprofessori Markus Jokela Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Jokela painottaa, että keskimääräisen älykkyystason lasku ei ole ollut dramaattisen jyrkkä, vaan väestötasolla näkyvä lasku on maltillista. 

Tutkijat eivät ole vielä pystyneet antamaan pitävää selitystä, mistä älykkyysosamäärän taantuminen johtuu. Vastausta on etsitty erityisesti nuorison elämäntavoista, terveydestä ja kulttuurista.

Kylläpäs on mielenkiintoinen uutinen. Älykkyysosamäärän nousu tyssäsi vuoteen 1997?

Hmm...

Pitänee veivata väheneviä älynnystyröitäni. Aivosolujeni nopeatahtinen kuolema taitaa kylläkin liittyä enemmin vanhenemiseen kuin yleiseen länsimaiseen tyhmenemiseen.

On hyvin vaikea löytää mitään syytä länsimaisen älykkyyden laskuun. Onneksi lasku ei tutkijoitten mukaan ole merkittävä, mutta oleellista on, että suunta sojottaa alaspäin, laskeva käyrä.

Yritetään kumminkin, ehdotan kahta syytä:

1. Länsimainen elämäntyyli on liian helppoa.

Me olemme jo oppineet kävelemään kahdella jalalla, karvapeitteemme vähenee entisestään ja meidän ei tarvitse keksiä uudelleen maanviljelyä tai kirjoitustaitoa. 

Enää emme raivaa suota kuokalla ja jussilla. 

Kaikki on pedattu meille valmiiksi. Ruuan eteen ei tarvitse enää taistella. 

Länsimaiset yhteiskunnat ovat veltostuneet. Me olemme velttoja.

2. Me emme lue enää kirjoja.

Lukeminen kehittää älykkyyttä.

Lukemisen sijaan me leikimme kännyköillä ja tietokoneilla, makoilemme sohvilla ja pelailemme pelikonsoleilla. Katselemme telkkarista reality-ohjelmia illat alvariinsa.

Kaikille kotiin ei tule edes sanomalehteä, vaan netistä lueskellaan iltalehtien pikauutisia.

Antakaa meille meidän jokapäiväinen Kim Kardashianimme. 

Googlasin äsken naisen nimen varmistaakseni nimen kirjoitusasun, laitoin koneeseen pelkän etunimen Kim. Ja totinen tosi, Kardashania pukkasi kärkeen, koko sivun verran.

On tunnustettava, että en tiedä, mitä ko. nainen tekee ollakseen noin kuuluisa. En ole nähnyt häneltä mitään paitsi kropan, mutta en leffan leffaa. Nimi viittaa Armeniaan.

Kim Kardashian on länsimaisen maailman ehdoton veltto symboli. 

Ennen vastaavat tähdet osasivat tehdä jotain, laulaa, tanssia tai näytellä, mutta Kardashian vain esittelee itseään.

No filter: An afternoon with Kim Kardashian (Papermag)

Kuvat ovat hienoja. Kapea on uuma ja muhkea peffa.

Jotenkin minulla on sellainen tunne, että peruskoulun oppimistuloksetkin tulevat laskemaan uuden opetussuunnitelman OPS:n myötä kuin lehmän häntä, kun opettajista ollaan tekemässä pelkkiä oppimisen ohjaajia.

Lapset eivät saa opetusta tasa-arvoisesti

22.1. STT

Lapsiasiavaltuutetun vuositeemana ”Eriarvoistuva koulu?” - joka kahdeksas poika ei osaa lukea 

Lapsiasiavaltuutettu Kurttila kiinnittää huomiota kuntien välisiin eroihin koulutuksen järjestämisessä ja oppimistulosten heikentymiseen.

- Suomi on monta Suomea. Lapsen saamassa perusopetuksen määrässä on huomattavat kuntakohtaiset erot, mikä tarkoittaa 9-vuotisessa peruskoulussa reilusti yli lukukauden välistä eroa vähiten ja eniten opetusta antavien kuntien kesken.

Samaan aikaan perusopetuksen loppuvaiheessa olevista pojista joka kahdeksas ei osaa lukea tasolla, joka mahdollistaisi jatko-opinnot tai työelämässä pärjäämisen. Lisäksi perhetausta määrittää lapsen tulevaa koulutusuraa. 

Kun tähän yhtälöön lisätään vaatimukset universaalien palveluiden, kuten varhaiskasvatuksen, rajaamisesta, olemme pian paluumatkalla luokkayhteiskuntaan, Kurttila tiivistää.

Aloitin properuskoulu-blogini kirjoittamisen v. 2009. Olisi pitänyt aloittaa paljon aikaisemmin, sillä jo 1990-luvun puolella oli nähtävissä, mitä tuleman pitää.

1990-luvun kotimaisen laman varjolla suuria omaisuuksia alettiin siirtää taskusta toiseen. Verotuksen keinoin lisättiin tuloerojen kasvua, mm. pääomaverotuksesta poistettiin progressiivisuus.

Suomesta tehtiin väkisin luokkayhteiskunta. Köyhyys alkoi periytyä, ei edes koulutus pysty enää tasaamaan eroja kuten se 1960-80 luvuilla pystyi. Suurin todiste koulutuksen tasaavasta vaikutuksesta on suurten ikäluokkien nousu. Maalta torpista siirryttiin suurten yritysten johtoon, mikä sitä ennen oli haavekuvia vain.

Pikkuhiljaa alettiin tarkoituksellisesti mahottaa peruskoulua. Olen blogissani maininnut pariinkin otteeseen 1990-luvulla pidetystä ammattiyhdistykseni koulutusristeilystä. Vierailijana oli Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) edeltäjän Työnantajain keskusliiton (TT ) Seppo Riski. 

Charmantti Seppo Riski osasi ottaa hienosti yleisönsä, vaikka hän yksiselitteisesti sanoi, että heidän (TT) kannaltaan peruskoulu on turha. Viking Mariellan kokoustilan takapenkin istujat kohahtivat. Vain legendaarinen Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen aktiivi Ville Valkama uskalsi avata suunsa ja arvostella Seppo Riskiä. 

Muut takapenkin istujat, kuten minä, olivat typertyneitä ja hiljaa. Jälkikäteen hävetti.

Peruskoulun mahottaminen on ollut selkeää ja jatkuvaa 1990-luvulta lähtien.

Vain loistavat OECD:n Pisa-koulutusvertailujen tulokset toivat hetkellisiä torjuntavoittoja, mutta nekään eivät vaikuttaneet millään tavalla peruskoulun kurjistamiseen.

Tietyt puolueet aktivoituvat ennen eduskuntavaaleja kerta toisensa jälkeen, järjestävät massiiviisia koulutuskiertueita kuten nytkin, mainostavat olevansa koulutuspuolue. Yritetään noukkia keskiluokan ääniä, mutta kun vaalit ovat ohi, alkaa koulutuksen hakkaaminen.

Koulun mahottajien tavoite on selvä. Halutaan  ottaa mallia rapakoiden takaa, Ruotsista ja Englannista. Halutaan perustaa yksityiskouluja rikkaille ja niille, joilla on mahdollisuus satsata lastensa koulutukseen. Muut, köyhät ja maahanmuuttajat, jäävät rupukouluihin. 

Pitkään on ollut tiedossa, että Iso Britanniassa ja Ruotsissa on kouluja, jotka eivät pysty opettamaan lapsia lukemaan kunnolla. Maissa esiintyy jopa lukutaidottomuutta, mikä ei ole millään tavalla ylevää eurooppalaiselle demokraattiselle sivistysmaalle.

Suomessa ei ole esiintynyt lukutaidottomuutta suurinpiirtein vuosisataan. Lasta ei kertakaikkiaan ole päästetty koulusta pois, jos hän ei osaa lukea. Suomalainen opettajisto on ollut lukutaidon suhteen ehdoton.

On käsittämätöntä, että kuntien koulutusrahoissa on noin suuret erot. Lasten oppimistulokset riippuvat asuinpaikasta. Toiset saavat enemmän opetusta kuin toiset.

Kurttila toteaa, että olemme palaamassa luokkayhteiskuntaan. Ei pidä paikkaansa.

Suomi on jo luokkayhteiskunta.

Tätä rataa meilläkin alkaa esiintyä uuslukutaidottomuutta.

Peruskouluteesini löytyvät tiivistettynä linkkeineen kahdesta blogikirjoituksestani:

A-talk: Peruskoulu kuntoon - tiiliä, tiiliä! (Properuskoulu 6.12.2013)

Peruskoulu valtion harteille 2. (Properuskoulu 4.10.2013)