OAJ: Opettajiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt
Koulut|OAJ:n mukaan työrauha parantuisi ryhmäkokojen
pienentämisellä.
Yksi keskeinen ratkaisu työrauhan parantamiseen on
OAJ:n mukaan ryhmäkokojen pienentäminen varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
Havainnot opettajiin ja muihin opetusalan
työntekijöihin kohdistuvasta väkivallasta ovat lisääntyneet kolmen viime vuoden
aikana, tiedottaa Opetusalan ammattijärjestö (OAJ).
Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten
työsuojeluvaltuutetuille osoitetussa kyselyssä lähes 80 prosenttia kunta-alalla
työskentelevistä ja kokonaisuudessaan yli 60 prosenttia vastaajista on tätä
mieltä.
”Pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa
kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä. Kun opettaja
tietää ja tuntee jokaisen ryhmänsä oppijan, hänen on myös helpompi havaita
muutoksia ja reagoida ongelmiin.”
* * *
Olen paasannut blogissani pienen luokkakoon merkityksestä iät ja ajat.
Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katariina Murto on oikeassa. On päivän selvää, että pienessä ryhmässä opiskelu edistää työrauhaa sekä auttaa kiinnittymään paremmin omaan ryhmään ja lisää yhteisöllisyyttä.
On erittäin hienoa, että sana yhteisöllisyys on otettu taas työpakkiin. On tärkeää, että jokainen lapsi kokee osallisuutta kouluyhteisössä. Luokka on miniyhteisö. Jokaisella lapsella on oltava turvallinen oma paikka omassa turvallisessa luokassa.
On tärkeää, että jokainen lapsi tulee kohdatuksi. Pienessä luokassa opettajalla on enemmän aikaa per oppilas on sitten kyse opettamisesta tai oppilaan kohtaamisesta. Oppilaantuntemus lisääntyy. Työrauhaakin on helppo ylläpitää.
Luokkahenki on oleellista. Kun opiskelin luokanopettajaksi, luokkahengen merkitystä korostettiin. En tiedä, mikä tilanne opettajankoulutuksessa nyt on luokkahengen korostamisen suhteen.
Kouluyhteisön on oltava turvallinen myös opettajalle.
Pitkän opettajan urani aikana vain kerran oppilas löi minua. Ei tuntunut kivalta. Sijaistin vaikeaa erityisluokkaa, josta vakituinen opettaja oli irtisanoutunut edellisenä päivänä kesken kaiken luokan vaikeuden takia.
Oppilas alkoi piipittää puhelinta kesken opetuskeskustelun. Pyysin puhelinta minulle, oppilas ei suostunut, vaan aikoi lähteä luokasta pois. Ohje oli sellainen, että oppilaita ei saanut päästää luokasta pois, ei edes välitunnille yhdessä muiden oppilaiden kanssa, koska muutama luokan oppilas oli erittäin väkivaltainen. Luokka piti viedä ulos happihyppelylle, kun pihalla ei ollut muita lapsia.
Laitoin käden ovenkahvaan ja pidin oven kiinni. Silloin yllättäen oppilas alkoi hakata minua kovaa vatsaan. Kyseessä oli 13-vuotias ronski poika, lyönnit olivat kovia, mutta kun olin valmiudessa, lyönnit eivät satuttaneet.
Mietin hetken, mitä teen. Sanoin pojalle, että mene istumaan oven takana olevalle sohvalle. Tule sisään, kun olet rauhoittunut. Oppilas istui sohvalla vartin, koputti oveen, ja pyysin hänet sisään luokkaan.
Kokeneena opettajana sain joissain kouluissa sijaistettavaksi usein ne luokat, joihin muita sijaisia ei voitu laittaa. Sekään ei aina tuntunut kivalta. Sijaistin eläkkeelle lähtöni jälkeen seitsemän vuotta, nyt ei ole aikaa. Viimeiset pari kolme vuotta sijaistin vain parissa rauhallisessa koulussa.
Sain valita kouluni, mitä vakituiset opettajat eivät voi tehdä, ellei lukuvuoden päätteeksi vaihdeta koulua. Oletan, että koulun vaihtoja ainakin pääkaupunkiseudulla tapahtuu melko paljon.
Kotikaupungissani Vantaalla segregaatiokoulujen opettajille maksetaan S2-palkanlisää. Lisän suuruutta en tiedä, mutta tuskin se iso on. En tiedä, onko lisä vaikuttanut opettajien pysyvyyteen ko. kouluissa.
Päiväkodeissa varhaiskasvatuksen opettajien kokonaispalkkaa korotettiin vuosi sitten 300:lla eurolla. Tavoitteena oli saada lisää päteviä varhaiskasvattajia kaupunkiin. Kuten odotinkin, naapurikaupungit nokittivat ja Vantaan korotuksen tenhovoima lieveni jonkin verran.
Palkanlisät tai -korotukset eivät paljoa lohduta opettajia, kun oppilaat käyvät päälle.
Murto on oikeassa siinäkin, että väkivaltatilanteisiin puuttuminen ja niiden ennaltaehkäisy eivät saa jäädä vain koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten harteille.
Päävastuu lapsista on aina kodeilla. Kotikasvatus väkivallankin ennaltaehkäisyn suhteen on aivan oleellista. Kotikasvatus on kasvatuksen kivijalka, jonka päälle koulu ja opettajat voivat rakentaa. Mutta vaikeaa se on, jos kotikasvatus on mennyt pieleen ja oppilaan vanhemmat eivät halua tehdä yhteistyötä koulun kanssa.
Jos koti ja koulu epäonnistuvat, yhteiskunnan rooli väkivallan ehkäisemiseksi jää pieneksi ja tietenkin ikävän jälkijättöiseksi. Ei auta aina itkeä ruikuttaa yhteiskunnan perään, sillä yhteiskunta ei ole oikeastaan mitään muuta kuin me. Kyllä kodeissa on otettava päävastuu.
Pieni luokkakoko edistää myös oppimista, kun opettaja voi tukea oppilasta yksilöllisemmin. Pienet luokat kaiken järjen mukaan ehkäisevät myös erityisluokille siirtoja.
Vantaalla olen esittänyt, että peruskoulussa luokkakokoa alennettaisiin maksimissaan 16:sta oppilaaseen. Silloin esim. jakotunteja ei tarvittaisi, tukiopetuksenkin määrä vähenisi. Samalla voitaisiin lopettaa oppilaiden juoksutukset opetustilasta toiseen lopettamalla kaiken maailman valinnaisaineet vavat ja tavat, jotka lisäävät häiriötilanteita, kun opetusryhmiä sotketaan toisiinsa.
Muutenkin voitaisiin tehdä jonkinlainen ryhtiliike ja keskityttäisiin kahteen koulun perusasiaan, opettamiseen ja oppimiseen.
Pienet luokat maksavat paljon. On selvää, että kerralla ei luokkakokojen pienentämistä tehdä. Mutta pienentäminen voidaan aivan hyvin aloittaa jostakin segregaatiokoulusta, jossa on eniten oppimisvaikeuksia. Pienennetään luokkia koulu kerrallaan aina sitä mukaa, kun kaupungin rahavarat antavat siihen mahdollisuuden.
Oppiminen edistää aina työrauhaa. Oppimattomuus edistää vain häiriökäyttäytymistä. Levottomuus ja törmäily edistää sitä. Syystä tai toisesta turhautunut tai epätasapainossa oleva oppilas voi pahimmillaan käydä jopa opettajaansa kiinni.
Tekstit
