Tyttöjen välisestä dissaamisesta

Olen huomannut, että tyttöjen väliset kiusaamistapaukset ovat vaikeampia hoitaa kuin poikien väliset. Tyttöjen kiusaaminen usein sellaista, että opettajan on vaikea huomata sitä.

Kaikkein vaikeinta on huomata "dissaamista", huomiotta jättämistä.

Dissaaminen on hyvin tyypillinen tyttöjen välinen kiusaamisen muoto. Dissaaminen on tavallaan passiivinen, mutta samalla hyvin tehokas tapa kiusata. Suora väkivalta tyttöjen kesken on melko harvinaista, vaikka sekin on yleistymään päin.

Dissatessa tyttö jätetään totaalisen yksin kuin yhteisestä sopimuksesta. Ei oteta leikkiin mukaan, tyttö on kuin ilmaa muille. Kun oppilas vastaa oppitunnilla, muut eivät kiinnitä siihen mitään huomiota. Parhaiten dissaminen näkyy ruokaillessa. Kun tyttö istuu tyhjään pöytään, kukaan tule viereen.

Välitunneilla kuiskutellaan ryhmässä ja luodaan arvostelevia katseita siihen ryhmän ulkopuoliseen tyttöön. Valvovan opettajan huomio on samaan aikaan riehuvissa pojissa.

Kun kiusaamista aletaan käsitellä, kiusaajien on helppo sanoa, että "eihän me mitään kiusata, mitä muka me ollaan tehty sille?" Mukana voi olla koko tyttöryhmä, osa on mukana aktiivisesti, osa ei uskalla panna vastaan pelätessään myös jäävänsä ryhmän ulkopuolelle.

On helppo sanoa myös, että kiusattu tyttö on luonteeltaan hiljainen ja ujo ja syrjäänvetäytyvä, eikä halua liikkua porukoissa, vaikka todellisuudessa tyttö on lyöty henkisesti aivan maan rakoon. Tytön itsetunto on totaalisen heikko.

Mielenkiintoista on, että tyttöjen murrosiän alkaminen on aikaistunut vuosien saatossa. Usein ne pahimmat ongelmat esiintyvät alakoulun viitos-kuutosluokilla. Monelle luokanopettajalle oikuttelevan murrosikäisen tytön kohtaaminen on uutta, en tiedä, kuinka asian käsittelyä opetetaan nykyisin opettajien koulutuksessa vai opetetaanko ollenkaan.

Dissaaminen on liian helppo pyyhkäistä pois mielestä. Kaikkihan näyttää päällisin puolin hyvältä, kukaan ei häiritse ketään, ei haukuta tai lyödä ja tunnit sujuvat hyvin. Ja tytöthän keskinmäärin ottaen ovat tunnollisia ja tekevänsä työnsä hyvin.

Väkivalta on väkivaltaa 2.

Koulupoliisi vierailulla Espoon Auroran koulussa

HS 15.12.

Nuorten väkivaltaa ymmärretään liian pitkälle

Nuorten väkivaltaista käyttäytymistä ymmärretään liian pitkälle, sanoo Kelan tutkimusprofessori Raimo Raitasalo. Hänen mielestään väkivaltaa myös nimitetään väärin.

"Puhutaan koulukiusaamisesta, vaikka kyse on väkivallasta."

Raitasalo ei katso hyvällä väkivaltaisesti käyttäytyvien paapomista, jona hän pitää sitä, jos väkivaltaan syyllistynyttä ei rangaista.

"Rangaistus osoittaa, että käyttäytymisellä on rajat. Pelkkä rangaistus ei kuitenkaan käyttäytymishäiriössä riitä, vaan tarvitaan myös psykologista hoitoa."


Raitasalo käyttää selkokieltä. Asia on juuri noin.

Käsitteiden sekamelska on melkoista. Monet asiat peitellään koulukiusaamisen piikkiin. Onneksi nyt aletaan pikkuhiljaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Nuorten väkivalta ei ole mitään pikkulasten nahistelua.

Kun kaksi 16-vuotiasta tappelee niin, että veri lentää, kyse ei siis ole nahistelusta. Se on väkivaltaa. Kyseessä on aina poliisiasia.

Aivan pian ne 16-vuotiaat "pikkupukarit" ovat aikuisia miehiä ja joutuvat todelliseen vastuuseen. Kalliiksi käy.

Kannattaa aina satsata mahdollisimman paljon alkuun.

Ongelmat nähdään jo lastentarhassa. Pikkulapsen "hoitaminen kuntoon" maksaa yhteiskunnalle paljon vähemmän kuin aikuisen miehen istuttaminen vankilassa tai väkivallan uhrin korjaaminen kuntoon.

Kouluissa ja tarhoissa tehdään, mitä annetuilla resursseilla voidaan. Sama koskee poliisiakin. Jos oikeasti aletaan todelliset väkivaltatapaukset siirtää koulumaailmasta poliisien hoidettaviksi, poliisien määrää on lisättävä.

Tällä hetkellä koulupoliisi käy näyttäytymässä vain kaksi kertaa alakoulun aikana. Aivan alussa pidetään tunti liikennekasvatusta, ja sitten kuudennella pidetään tunti laillisuuskasvatusta.

Poliiseille on annettava myös aivan uudenlaista koulutusta ja uusia toimintamalleja, miten koulujen kanssa voidaan sitä paljon penättyä yhteistyötä tehdä.

Sama koskee opettajiakin.

Moni pitää peruskoulua jonkinlaisena toiveiden tynnyrinä, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Näin ei ole. Moni asia on kaikkien yhteinen asia.

Koulu on yhteiskunnan peili ja kuvaa aina aikaansa.

Pitää pureutua syihin laajemmin, eikä aina paikata asioita paniikissa ja pikaisesti purukumilla, mikä on hyvin tyypillistä kouluhallinnossa ja yhteiskunnassamme yleisemmenkin.

Kuunnelkaa välillä asiantuntijoitakin.

Väkivalta on väkivaltaa

HS 10.12.

Viikin koulukiusaaminen selvitetään

Helsingin opetusvirasto selvittää Latokartanon koulun tyttöoppilaan kiusaamisen.

Oppilas pahoinpideltiin Viikin kirkon lähellä perjantaina. Pahoinpitelyä seurasi kymmeniä nuoria, joista osa oli koulun oppilaita.

"Koulun ulkopuolella tapahtuva väkivalta on koululle erityisen haastava, mutta siihenkin on puututtava", tähdentää opetusneuvos Heidi Peltonen opetushallituksesta.

Käsitteet alkavat hämärtyä. Kaikki lapset ja nuoret käyvät koulua, mutta kaikki väkivalta ei ole koulukiusaamista.

Katuväkivaltaa on ollut aina, mutta ennen ei puhuttu, että katuväkivalta olisi koulukiusaamista.

Heidi Peltonen on sitä mieltä, että koulun on puututtava koulun ulkopuolella tapahtuvaan väkivaltaan. Eikö koulun ulkopuolella tapahtuva väkivalta ole poliisiasia? Miten koulu oikeastaan voikaan puuttua koulun ulkopuolella tapahtuvaan väkivaltaan?

Kiusaamismuodot ovat osin muuttuneet myös. Nuoret käyttävät kiusaamiseen yhä useammin uusia välineitä, kännyköitä ja nettiä, ja juuri vapaa-ajalla. Vastuu on selkeästi silloin nuorilla itsellään ja heidän vanhemmillaan, ei koululla.

Mielenkiintoista on, että jo aivan pienet alakoulun lapset ovat taloudellisessa vastuussa tekosistaan, jotka kohdentuvat materiaan. Vahingonkorvaukset voidaan siirtää tulevaisuuteen. Muistan ns. Turun tapauksen. Kaksi pientä koulupoikaa leikki tulella koulun välikatossa niin, että voimistelusalin katto paloi. Pojat joutuivat itse korvamaan vahingot tultuaan täysi-ikäisiksi.

Alaikäinen nuori sen sijaan voi mättää toisia ihmisiä lähes surutta joutumatta sen kummempiin vastuisiin. Sanotaan, että asia on oppilashuollollinen tai lastensuojelullinen. Käytännössä koululla ei ole raskaita eväitä väkivallan estämiseen ollenkaan. Varsinaista rangaistusvaltaa ei ole, joku jälki-istunto silloin tällöin ei kesää tee. Paljon merkityksellisimpiä ovat kahdenkeskiset kasvatuskeskustelut opettajan kanssa koulupäivän jälkeen.

Mikä loppujen lopuksi on vanhempien vastuu, kun sitä vakavissa tapauksissa aletaan penätä? Melkoisia koulunkäynnin laiminlyöntejä voidaan tehdä ilman minkäänlaisia sanktioita.

Toisaalta puhutaan paljon vanhempien vastuusta niin paljon, että ne vastuulliset ja tunnolliset vanhemmat tuntevat, että heitä syyllistetään. Onneksi valtaosa meistä vanhemmista on vastuullisia.

Minä en ole koskaan ymmärtänyt, että joillakin ihmisillä on oikeus hakata tai kiusata, ja mitään ei tapahdu, päästään ulos kuin koira veräjästä. Missä se vanhemman vastuu silloin on?

Olen joskus leikkimielisesti ajatellut, että väkivaltatapauksissa kouluilla olisi sakko-oikeus. Se voisi koskea myös vakavia koululaiminlyöntejä. Kaikki ihmiset ymmärtävät rahan päälle, johan purisi. Sakko määriteltäisiin vanhempien tulotason mukaan.

Sillisalaattia ja muuta sälää

Yle 11.12.

Peruskoulun tuntijakoon melii yli 30 uutta ainetta

Peruskoulujen tuntijakoa uudistava työryhmä pohtii, mitkä aineet kuuluvat jatkossa kaikkien koululaisten arkipäivään. Taideaineista mukaan pyrkivät muun muassa draamaopetus, tanssitaide ja sirkustaide. Koululaiset kaipaavat taideaineista vaihtelua pitkään koulupäivään.

Jos joku oli odotettu uutinen, niin tämä. Kilpajuoksu on alkanut.

Iso ongelma on, että oppilaan koulupäivän pituus on rajattu. Esim. viitos-kuutosluokkalaisilla oppitunteja viikossa on vain 25 kertaa 45 minuuttia. Se on kansainvälisten vertailujen perusteella aivan liian vähän. Taistelu oppitunneista on siis hurjaa eri oppiaineiden välillä.

Yläkoulussa tuntijaolla on lisäksi suuri merkitys eri oppiaineiden opettajien työllisyydelle. Perinteisesti hyvin voimakkaita omien etujensa ajajia ovat olleet MAOL (Matemaattisten aineiden opettajien liitto) ja ÄOL (Äidinkielen opettajien liitto). Ko. liittojen opettajien oppiaineet ovat ns. jokaiselle oppilaalle tärkeitä perusoppiaineita. Molempien liittojen edustajat osaavat taitavasti hyödyntää julkisuutta.

Minkään aineryhmän edustajat eivät halua tuntejaan vähennettävän. Taisteluhaudoista siirrytään julkisille areenoille, ja lobbaamaan. Merkittävää on, että liikkeellä on monia muitakin sidosryhmiä kuin opettajat ja muut kasvatusalan edustajat. Muista mainittakoon EK (Elinkeinoelämän keskusliitto), joka ajaa tehokasta peruskoulua työelämän tarpeita ajatellen.

Viime kerralla taideaineet hävisivät pahasti, alakoulussa ei niinkään, mutta yläkoulusta taideopetus karsiutui lähes tyystin. Oppilaille tarjottiin tilalle kaikenmaailman valinnaista sälää. Sälä pois ja tilalle kuvataidetta ja musiikkia kaikille.

Ennen kuin aletaan opettaa tanssi- tai sirkustaidetta, on syytä tuplata liikunnan osuus neljään viikkotuntiin. Noin kolmasosa suomalaisista lapsista alkaa olla rapakunnossa. Kylmä tosiasia on, että huonokuntoinen tai huonosti ravittu lapsi ei jaksa opiskella.

Isojen peruskoululaisten koulupäivä on pidennettävä kuuten tuntiin. Näin saadaan neljästä viiteen viikkotuntia lisää jaettavaksi. Yhden opppitunnin lisäys päivää kohden ei lisää mitenkään oppilaan rasitusta, mutta lisäys antaa mojovan extran tähän "oppiaineiden uusjakoon".

On myös miettittävä uudelleen, onko yläkoulujen kurssimuotoinen opetus ollenkaan järkevää. Tietyt oppiaineet opetetaan "läjässä", eikä oppilaille jää väliin paljoakaan aikaa pureskella asioita. Aika opettaa. Olen aivan varma siitä, että moni oppilas ei ole vielä henkisesti valmis yläkoulun kurssimuotoiseen opetukseen. Vaikeaa se on monelle vielä lukiossakin.

Peruskoulu on perusasioiden oppimista varten. Kyllä ihminen kerkiää myöhemmin monien valintojen eteen. Sekin pitää muistaa, että peruskoulu on lapsen työtä. Koulun perimmäinen tarkoitus ei ole oppilaan viihdyttäminen. Ihmisellä ei aina pidä olla kivaa, työ ja myös vaikeudet kasvattavat lasta.

Tuntijakotyöryhmä jatkaa työtänsä ensi kevääseen asti. Siihen mennessä pitäisi selvitä, mitkä aineet kuuluvat jatkossa kaikkien peruskoululaisten arkipäivään. Konkreettisia lupauksia tuntimääristä ei vielä ole, mutta taideaineiden asemaa on luvattu vahvistaa esimerkiksi valinnaisuutta lisäämällä. (Yle)

Liiallisella valinnaisuudella on suuret vaarat, ettei vaan lapsi huuhtoudu pesuveden mukana. Miksi muka esim. kuvataiteen tai musiikin pitäisi olla oppilaille valinnaisia? Kyllä jokaisen peruskoululaisen oikeus on saada opiskella joka vuosi kuvataidetta ja musiikkia.

Jätetään nyt vihdoin "ne kaikenmaailman sirkusvalinnaisuudet" ja keskitytään mieluummin perusasioihin. Alakoulun opettajana olen aina ihmetellyt vavan (valinnainen kurssi viitos-kuutosella) oikeutusta. Vava söi yhden historian ja maantiedon viikkotunnin pois.

Elämä ei sittenkään ole yhtä vavaa, valitan.

Kokkolasta kajahtaa

Yle 8.12.

Lukujärjestykset roskiin

Kokkolassa on saatu hyviä kokemuksia avoimesta, kokonaisuuksiin pureutuvasta opetuksesta. Opetushallituksen rahoittamassa projektissa opettajat ovat perehtyneet erilaisiin oppimisympäristöihin ja ilmiölähtöiseen opetukseen.

Kokkolassa heitettiin perinteiset lukujärjestykset ja nurkkaan kun parikymmentä ennakkoluulotonta opettajaa lähti uudistamaan opetustaan, heidän mielestä koulu ei voi toimia 2000-luvulla niin kuin se on tähän saakka tehnyt. Opettajat luopuivat perinteisten opetusaineiden rajoista ja alkoivat opettaa asioita laajoina kokonaisuuksina. Perehdyttiin käytännössä esimerkiksi elintarvikkeen matkaan pellolta kauppaan ja omalle lautaselle. Opsin eli opetussuunnitelman tavoitteista pidetään samalla tiukasti kiinni.

Ongelma on siinä, että uskaltaa astua sen kynnyksen yli, että jos minä en täytäkään tehtäväkirjoja tai jos mä en nyt teekkään kaikkea mitä opettajan oppaassa sanotaan. Vaan uskaltaa katsoa, että mitä se opsi sanoo, mitä kokemukseni opettajana sanoo ja mitä minun luokantuntemus sanoo. Ja luottaa siihen. Se mitä opetusohjelmassa sanotaan, se täytyy toteuttaa ja oppilaille opettaa, sanoo neljättä luokkaa kokkolalaisessa Halkokarin koulussa opettava Sirkku Lähdesmäki.

Uutinen on hyvin mielenkiintoinen ja herättää opettajissa paljon ajatuksia.

Olen hyvin varauksellinen Opetushallituksen rahoittamiin projekteihin ja kokeiluihin. Minulle on tullut sellainen kuva, että yksikään koulualan kokeilu ei pääty huonosti, vaan tulokset saadaan aina kauniiksi. Kokeilukoulujen opettajat ovat aina innokkaita, ja alussa projekteihin upotetaan hieman rahaakin.

Aloitin opettajan työni vuonna 1980 Vantaan Hiekkaharjun koulussa, joka oli tuntikehyskokeilukoulu. Kokeiluaikana saimme lisää resursseja (resurssi tässä tapauksessa todella tarkoitti rahaa). Pystyimme rakentamaan hienoja malleja, esim. luokassa oli joskus samaan aikaan kaksikin opettajaa. Teimme upeita palkkeja malliin kolme opetusryhmää jaetaan neljään tasoryhmään neljälle opettajalle. Käytössä oli usein ns. resurssiopettaja, jota voitiin liikutella tarpeen mukaan.

Totta kai tuloksista tuli hyviä. Puhalsimme yhteen hiileen ja käytössä oli enemmän resursseja kuin muilla. Loppuraportti tehtiin, hienohan siitä tuli, ja se lähetettiin eteenpäin.

Tuntikehysjärjestelmä lanseerattiin melkein heti perään koko Suomeen. Järkytys oli minulle suuri, kun huomasin, ettei niitä resursseja suinkaan lisätty, vaan vähennettiin entisestä!

Näin se yleensä käy.

Onko kukaan koskaan kuullut epäonnistuneesta julkisin varoin rahoitetusta opetuskokeilusta?

Kokkolalaistyyppinen kokonaisopetus on tuttua monelle alakoulun kahden alimman luokan opettajalle. Alkuopetukseen kokonaisopetus sopiikin oppiaineksen "helppouden ja yksinkertaisuuden" takia, ja pienet lapset todella ovatkin hyvin kokonaisvaltaisia.

Viitos-kutosilla ja yläkoulussa kokonaisopetusta on hyvin vaikea toteuttaa. Opettajia on jo monia puhumattakaan oppiaineista. Sisällöt ovat monimutkaisia ja niiden yhteensovittaminen on vaikeaa.

Oppiaineet sisältöineen ovat muokkautuneet pitkän ajan kuluessa. Niillä on oma sisäinen rakenteensa, joita en hevin lähtisi ronkkimaan. Joskus uutta asiaa ei voi oppia, jos ei hallitse kunnolla aiemmin opittua.

Onko mitään järkeä vaikkapa kuudennellla luokalla tehdä sellaista projektia, missä kaikki oppiaineet pannaan samaan nippuun? Matikka, kuvis, historia, liikunta, uskonto, englanti, äidinkieli, kemia, fysiikka, maantieto, biologia, käsityöt ja musiikki ja kaikki muu sälä päälle.

Melkoinen jonglööri opettajan täytyy olla. Ja millaista oppiaineiden sisältöjen sovittelua! Aikaa projektien suunnitteluun menee varmasti paljon. En usko, että sellaiseen ylimääräiseen työmäärään monikaan meistä olisi valmis.

Ymmärrän tilapäisten projektien hyödyllisyyden, mutta miten opetus ja opiskelu voi perustua jatkuvaan projektityöskentelyyn? Peruskoulussa pitää luoda oppilaalle vahvat perustiedot ja -taidot, jotta myöhemmässä vaiheessa työelämässä voidaan keskittyä todellisiin projekteihin.

Tänä päivänä on ehkä tärkeämpää opettaa lapsille keinoja selviytyä täällä elämässä kuin niitä yksittäisiä pieniä sisältöjä, sanoo Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen yliopistonopettaja Merja Meriläinen. (Yle)

Moni muukin on puhunut noin kuin Meriläinen, mutta harva meistä on kumminkaan pudottamassa pois niitä "pikkusisältöjä". Harva opetettu asia on niin yksittäinen, etteikö sillä olisi yleistä merkitystä, tai ettei se liity mihinkään muuhun asiaan.

Tiedosta kasautuu ihmisen päähän melkoinen verkko. Esim. maantiedossa, biologiassa, uskonnossa ja historiassa opetaan näennäisesti yksittäisiä tietoja, jotka kuitenkin ajan kuluessa nivoutuvat yhteen. Olisi kiva tietää, mitä Meriläinen olisi valmis jättämään pois.

On myös helppo sanoa, että pitää opettaa "selvitymiskeinoja elämästä". Siinä onkin miettimistä. Keinot? Mitä Meriläinen tarkoittaa?

Jossain vaiheessa voi syttyä vaikka uusi talvisota. Luonnonvarat voivat ehtyä. Meteori voi osua samalle radalle maapallon kanssa. Yksityinen ihminen voi omassa yksityiselämässä kokea mitä vain. Ei tulevaisuutta voi ennustaa.

Ne opetussuunnitelman tavoitteetkin ovat loppujen lopuksi melko yleisiä. Kaivoin oman alueemme ops:n ja otin sattumanvaraisesti esiin biologian kohdasta 8 luokka. Sisältö kuitataan kahdella sanalla: metsien biologia. Melkoisen on yleisesti esitetty tavoite. Metsiä on monenlaisia.

Väitän, että harva kasiluokan opettaja katsoo ops:sta sanaparin metsien biologia ja "luottaa omaan kokemukseensa ja luokan tuntemukseensa", kuten Lähdesmäki yllä toteaa. Siitä sitten yhteisprojektiin muiden aineiden opettajien kanssa.

Minä luotan vahvoihin suomalaisiin opetusmateriaaleihin. Miksi ihmeessä aina pitäisi kaikki "keksiä" uudestaan?

Lukujärjestyksilläkin on puolensa.

Henna Virkkunen vieraili Vantaalla

Olen noussut sängyn pohjalta. Viikko on podettu mahtavaa flunssaa.

Paikallislehdestä löytyi  mielenkiintoinen juttu. Opetusministeri Henna Virkkunen vieraili Vantaalla Jokiniemen koulussa.

Nyt en ota kantaa. Ei tarvitse.

Vantaan Sanomat 6.12.

Vantaa evästi ministeriä koulujen rahatoiveilla

Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth esikuntineen todisteli ministerille, kuinka kiltti Vantaa on ollut. Ensi töikseen hän vakuutti, ettei Vantaalla ole kouluhelvettiä, vaikka tiedotusvälineet joskus niin väittävätkin.

Valtuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) muistutti, että Vantaalla opetusta annetaan paljon pienemmällä rahalla kuin muualla.

Virkkusta ei häirinnyt tieto, että Vantaa käyttää oppilaisiinsa jopa tuhat euroa vähemmän rahaa vuodessa kuin moni muu kaupunki.

–Teillä on tehokas kouluverkko, tilat ovat optimaalisessa käytössä. Monet kunnat eivät ole hennoneet luopua vanhoista kouluistaan, opetusministeri kehui.