Kokkolasta kajahtaa

Yle 8.12.

Lukujärjestykset roskiin

Kokkolassa on saatu hyviä kokemuksia avoimesta, kokonaisuuksiin pureutuvasta opetuksesta. Opetushallituksen rahoittamassa projektissa opettajat ovat perehtyneet erilaisiin oppimisympäristöihin ja ilmiölähtöiseen opetukseen.

Kokkolassa heitettiin perinteiset lukujärjestykset ja nurkkaan kun parikymmentä ennakkoluulotonta opettajaa lähti uudistamaan opetustaan, heidän mielestä koulu ei voi toimia 2000-luvulla niin kuin se on tähän saakka tehnyt. Opettajat luopuivat perinteisten opetusaineiden rajoista ja alkoivat opettaa asioita laajoina kokonaisuuksina. Perehdyttiin käytännössä esimerkiksi elintarvikkeen matkaan pellolta kauppaan ja omalle lautaselle. Opsin eli opetussuunnitelman tavoitteista pidetään samalla tiukasti kiinni.

Ongelma on siinä, että uskaltaa astua sen kynnyksen yli, että jos minä en täytäkään tehtäväkirjoja tai jos mä en nyt teekkään kaikkea mitä opettajan oppaassa sanotaan. Vaan uskaltaa katsoa, että mitä se opsi sanoo, mitä kokemukseni opettajana sanoo ja mitä minun luokantuntemus sanoo. Ja luottaa siihen. Se mitä opetusohjelmassa sanotaan, se täytyy toteuttaa ja oppilaille opettaa, sanoo neljättä luokkaa kokkolalaisessa Halkokarin koulussa opettava Sirkku Lähdesmäki.

Uutinen on hyvin mielenkiintoinen ja herättää opettajissa paljon ajatuksia.

Olen hyvin varauksellinen Opetushallituksen rahoittamiin projekteihin ja kokeiluihin. Minulle on tullut sellainen kuva, että yksikään koulualan kokeilu ei pääty huonosti, vaan tulokset saadaan aina kauniiksi. Kokeilukoulujen opettajat ovat aina innokkaita, ja alussa projekteihin upotetaan hieman rahaakin.

Aloitin opettajan työni vuonna 1980 Vantaan Hiekkaharjun koulussa, joka oli tuntikehyskokeilukoulu. Kokeiluaikana saimme lisää resursseja (resurssi tässä tapauksessa todella tarkoitti rahaa). Pystyimme rakentamaan hienoja malleja, esim. luokassa oli joskus samaan aikaan kaksikin opettajaa. Teimme upeita palkkeja malliin kolme opetusryhmää jaetaan neljään tasoryhmään neljälle opettajalle. Käytössä oli usein ns. resurssiopettaja, jota voitiin liikutella tarpeen mukaan.

Totta kai tuloksista tuli hyviä. Puhalsimme yhteen hiileen ja käytössä oli enemmän resursseja kuin muilla. Loppuraportti tehtiin, hienohan siitä tuli, ja se lähetettiin eteenpäin.

Tuntikehysjärjestelmä lanseerattiin melkein heti perään koko Suomeen. Järkytys oli minulle suuri, kun huomasin, ettei niitä resursseja suinkaan lisätty, vaan vähennettiin entisestä!

Näin se yleensä käy.

Onko kukaan koskaan kuullut epäonnistuneesta julkisin varoin rahoitetusta opetuskokeilusta?

Kokkolalaistyyppinen kokonaisopetus on tuttua monelle alakoulun kahden alimman luokan opettajalle. Alkuopetukseen kokonaisopetus sopiikin oppiaineksen "helppouden ja yksinkertaisuuden" takia, ja pienet lapset todella ovatkin hyvin kokonaisvaltaisia.

Viitos-kutosilla ja yläkoulussa kokonaisopetusta on hyvin vaikea toteuttaa. Opettajia on jo monia puhumattakaan oppiaineista. Sisällöt ovat monimutkaisia ja niiden yhteensovittaminen on vaikeaa.

Oppiaineet sisältöineen ovat muokkautuneet pitkän ajan kuluessa. Niillä on oma sisäinen rakenteensa, joita en hevin lähtisi ronkkimaan. Joskus uutta asiaa ei voi oppia, jos ei hallitse kunnolla aiemmin opittua.

Onko mitään järkeä vaikkapa kuudennellla luokalla tehdä sellaista projektia, missä kaikki oppiaineet pannaan samaan nippuun? Matikka, kuvis, historia, liikunta, uskonto, englanti, äidinkieli, kemia, fysiikka, maantieto, biologia, käsityöt ja musiikki ja kaikki muu sälä päälle.

Melkoinen jonglööri opettajan täytyy olla. Ja millaista oppiaineiden sisältöjen sovittelua! Aikaa projektien suunnitteluun menee varmasti paljon. En usko, että sellaiseen ylimääräiseen työmäärään monikaan meistä olisi valmis.

Ymmärrän tilapäisten projektien hyödyllisyyden, mutta miten opetus ja opiskelu voi perustua jatkuvaan projektityöskentelyyn? Peruskoulussa pitää luoda oppilaalle vahvat perustiedot ja -taidot, jotta myöhemmässä vaiheessa työelämässä voidaan keskittyä todellisiin projekteihin.

Tänä päivänä on ehkä tärkeämpää opettaa lapsille keinoja selviytyä täällä elämässä kuin niitä yksittäisiä pieniä sisältöjä, sanoo Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen yliopistonopettaja Merja Meriläinen. (Yle)

Moni muukin on puhunut noin kuin Meriläinen, mutta harva meistä on kumminkaan pudottamassa pois niitä "pikkusisältöjä". Harva opetettu asia on niin yksittäinen, etteikö sillä olisi yleistä merkitystä, tai ettei se liity mihinkään muuhun asiaan.

Tiedosta kasautuu ihmisen päähän melkoinen verkko. Esim. maantiedossa, biologiassa, uskonnossa ja historiassa opetaan näennäisesti yksittäisiä tietoja, jotka kuitenkin ajan kuluessa nivoutuvat yhteen. Olisi kiva tietää, mitä Meriläinen olisi valmis jättämään pois.

On myös helppo sanoa, että pitää opettaa "selvitymiskeinoja elämästä". Siinä onkin miettimistä. Keinot? Mitä Meriläinen tarkoittaa?

Jossain vaiheessa voi syttyä vaikka uusi talvisota. Luonnonvarat voivat ehtyä. Meteori voi osua samalle radalle maapallon kanssa. Yksityinen ihminen voi omassa yksityiselämässä kokea mitä vain. Ei tulevaisuutta voi ennustaa.

Ne opetussuunnitelman tavoitteetkin ovat loppujen lopuksi melko yleisiä. Kaivoin oman alueemme ops:n ja otin sattumanvaraisesti esiin biologian kohdasta 8 luokka. Sisältö kuitataan kahdella sanalla: metsien biologia. Melkoisen on yleisesti esitetty tavoite. Metsiä on monenlaisia.

Väitän, että harva kasiluokan opettaja katsoo ops:sta sanaparin metsien biologia ja "luottaa omaan kokemukseensa ja luokan tuntemukseensa", kuten Lähdesmäki yllä toteaa. Siitä sitten yhteisprojektiin muiden aineiden opettajien kanssa.

Minä luotan vahvoihin suomalaisiin opetusmateriaaleihin. Miksi ihmeessä aina pitäisi kaikki "keksiä" uudestaan?

Lukujärjestyksilläkin on puolensa.