Matematiikan kehitysmaa

29.5. HS

Laskutaito heikkenee, ja se uhkaa Suomen tulevaisuutta

Matematiikka on inhottu oppiaine, ja siksi sitä osataan Suomessa entistä huonommin. Tästä kärsivät yliopistot, elinkeinoelämä ja ihmiset itse. 

Ongelmaan on ratkaisu: matematiikkaan pitää rakastua.

Hesari sohaisi pesään. Kannattaa lukea ajatuksella koko artikkeli.

Ei voi kieltää, etteikö matematiikan osaaminen olisi laskenut kuin lehmänhäntä. Eniten on laskenut geometrian osaaminen.

Olen kirjoittanut matematiikan tason hiipumisesta paljonkin. Jos kiinnostaa, niin klikkaa tunnistetta matematiikka blogini vasemmasta reunasta.

Matematiikan osaamisen taso on hiipunut (Properuskoulu 29.9.2015)

Laskimet pannaan ja päässälasku kunniaan (Properuskoulu 20.3.2013)

Surkeaakin surkeampia laskupäitä (Properuskoulu 13.1.2013)

Hesarin paperiversiossa oli kuva 9. luokan valtakunnallisesta kokeesta, viimeinen lasku 11:

Kun ottaa huomioon, että ysiluokkalaiset ovat keskinmäärin 16-vuotiaita, ko. lasku on järkyttävän helppo, todellinen apinalasku. Kun pyrin oppikouluun kymmenvuotiaana, harjoittelimme vastaavia piiri- ja pinta-alalaskuja. 

Tähän on tultu, pari poimintaa: 

Tutkimuksissa on huomattu, että alakoulussa oppilaiden asenne matematiikkaa kohtaan muuttuu vuosi vuodelta vastahakoisemmaksi. (HS 29.5.)

Savonlinnan OKL:n varajohtaja Timo Tossavainen kertoo hätkähdyttävän tiedon: 1950-luvulla lyhyen matematiikan kokeissa oli vaikeampia tehtäviä kuin pitkän matematiikan kokeissa nykyään. (HS 29.5.)

Miksi matematiikan oppimisen taso on laskenut?

1. Matematiikka vaatii keskittymistä. 

Luokissa on yhä enemmän sellaisia lapsia, jotka syystä tai toisesta eivät jaksa aina keskittyä pitkäjänteisesti tehtäviinsä.

2. Matematiikka vaatii työtä.

Matematiikka vaatii älyllistä ponnistelua, kaikki lapset eivät jaksa. 

Kaikki eivät osaa kertotauluakaan, kun lähdetään yläkouluun. Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun kaikki osasivat.

Kun olen kysynyt, oletko harjoitellut kotona, opetellut ulkoa? Oppilas voi vastata, en ole. 

Laaja-alaiset erityisopettajat turhautuvat, kun on opittu kuutosen kertotaulu, seuraavalla kerralla pitäisi opetella seiskan kertotaulua, kuutosen kertotaulu on jo unohdettu. Taas pitää aloittaa alusta.

Tietyt asiat pitää hieroa päähän, muuten matematiikassa ei voi edetä.

3. Mennään helppoon.

Oulun yliopiston Luma-keskuksen johtaja Jouni Pursiainen on huolissaan siitä, että lukiosta on tullut monelle paikka, joka on tarkoitus suorittaa mahdollisimman helposti. (HS 29.5.)

Lyhyt matematiikka on helpompaa kuin pitkä matematiikka.

Helppous koskee myös kieliä. Suurin osa kirjoittaa vain yhden kielen, englannin. Ennen kirjoitettiin kolmesta neljään kieltä, nyt harva enää kirjoittaa sitä pakkoruotsiakaan.

Onko valinnanvapaus johtanut siihen, että mennään helppoon?

Suomen Kuvalehdessä kirjailija Tiina Raevaara puolestaan pohti, että valinta lyhyen ja pitkän matematiikan välillä on esimerkki suomalaisesta luokkajaosta.

Tietenkin oppilaan kannalta valinta on tehty jo syntymästä, sillä Suomesta on väkisin tehty luokkayhteiskunta.

Ja matematiikassa pätee kait edelleen vanha sanonta, jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan.

4. Arviointi

Päästetään läpi armovitosilla, ehtoja ei anneta, luokalle ei jätetä. Ei ole pelotetta.

Miksi minun pitäisi ponnistella, kun kumminkin pääsen luokalta toiselle?

Arvioinnin ikiongelma näyttää olevan: 

Toisaalta pitää kannustaa, toisaalta oppimisesta pitää antaa realistinen kuva. Tilanne on johtanut siihen, että entinen seiska on nyt kasi ja entinen kasi on nyt ysi.

Luullaan, että osataan. 

Ysin matematiikan oppilaat joutuvat lukiossa suurin piirtein shokkiin, kun pitäisi alkaa oikeasti opiskella.

Olen blogissani vaatinut, että seiska pitäisi rehabilitoida.

Vantaan Martinlaakson lukion opettaja Pekka Peura on kehittänyt oppilaiden yksilöllisyyden huomioivan pedagogisen mallin, jossa varsinkin heikot ja huiput tulevat paremmin huomioiduksi. Malli on haastava, sillä se vaatii oppilaalta kykyä ottaa vastuu omasta opiskelustaan.

Peruskoulussa osaamisen tasot ovat revähtäneet inkluusion myötä. Entisajan termein, nyt luokissa on oppilaita apukoulutasosta lukioainekseen. Lukiossa on noin puolet ikäluokista, ryhmät ovat homogeenisempia kuin peruskoulussa. 

Käytännössä peruskouluissa luokan- ja aineenopettajat on jätetty yksin. Apua ei tule, vaikka kuinka huudellaan. Inkluusio ei sittenkään perustu pedagogiikkaan, vaan säästöön, kuten moni opettaja muutama vuosi sitten ounastelikin.

Todennäköisesti Peuran malli on tulevaisuuden malli. Matematiikan opiskelua tullaan yksilöllistämään, mutta silloin peruskouluun on lyötävä resursseja ja kunnolla.

Peruskoulussa läheskään kaikki oppilaat eivät pysty ottamaan vastuuta omasta opiskelustaan.

Kuukausi sitten olin Islannissa opintomatkalla. Vierailimme Reykjavikissa uudessa alakoulussa, jossa oli panostettu yksilöllistämiseen. 

Oppilasmäärä luokissa oli samaa luokkaa kuin meilläkin, noin 25 oppilasta per luokka. Mutta joka luokassa oli luokanopettaja, erityisopettaja ja kaksi koulunkäyntiavustajaa. Isot luokkatilat oli hyvin suunniteltu, ne oli jaettu hyllyin, ja joka luokassa oli sivussa pari pienopetustilaa.

Mielenkiintoista on, että kun ruotsin kieli tulee ensi vuonna alakoulun kuudennelle luokalle, vietiin yksi matematiikan viikkotunti pois. Nyt kuudennella luokalla on entisen neljän viikkotunnin sijaan enää kolme viikkotuntia matematiikkaa. 

Yläkouluihin tungetaan väkisin koodausta, mieluummin olisin senkin ajan tunkenut matematiikkaan.

Hyvin harvassa maassa opiskellaan matematiikkaa niin vähän kuin Suomessa.

On hyvin mahdollista, että opettajanpöydän takana istuu opettaja, jolle matematiikka on ollut pakollinen paha, sanoo Savonlinnan opettajakoulutuksen varajohtaja Timo Tossavainen. Hän on opettanut sellaisia paljon. (HS 29.5.)

Valitaanko opettajiksi opiskelevia väärin perustein?

Opiskelin Jyväskylässä v. 1977-80. Olin toiseksi viimeinen kolmivuotinen luokanopettajaksi opiskeleva ikäluokka. Nyt koulutetaan luokanopettajamaistereita.

Sen muistan, että opiskelijat olivat todella kovia matematiikassa. Osa luki matematiikkaa ainelaitoksissa, kun erikoistuttiin. Minä vetelin kokeissa ykkösiä, kun suuri osa veteli kolmosia.

Suuri ongelma oli, että opiskelimme matematiikan oppisisältöjä, ikään kuin jatkoimme siitä, mihin lukiossa jäimme. Opettajaopiskelijoille pitäisi opettaa matematiikan didaktiikkaa eli miten matematiikkaa opetetaan. Peruskoulun matematiikan oppisisällöt ovat yksinkertaisia, pikkukertaus riittäisi.

Opettaja Laura Tuohilampi toteaa, olisi syytä jo luopua ajattelutavasta, että matematiikka on vain oikeita ja vääriä vastauksia. Väliin mahtuu paljon. Kun oppilaat huomaavat tämän, he uskaltavat kysyä, erehtyä ja alkavat oppia. (HS 29.4.)

Opettajan pitää rakastaa sitä, mitä opettaa. Nähdä sen kauneus ja sielu, sanoo koulutussosiologi Hannu Simola. (HS 29.4.)

Voiko sen kauniimmin sanoa kuin Tuohilampi ja Simola sen sanovat.

Matematiikan osaamisen taso on hiipunut

22.9. Yle 

Tohtori: Opiskelijoille joudutaan opettamaan yliopistossa peruslaskutaitoja

– Ei ole tavatonta tavata opiskelijaa, jolla on peruslaskutaitojen kanssa ongelmia. Onneksi pystymme täällä siihen jonkin verran puuttumaan. Erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisnuorten matemaattinen osaaminen ja kiinnostus matematiikkaa kohtaan ovat olleet laskussa, kertoo Savonlinnan kampuksen johtaja tohtori Timo Tossavainen.

– Laskimet ovat yleistyneet, ja ihmisillä on aina älypuhelimet mukanaan. Näyttää siltä, että ihmiset eivät koe tarvetta enää osata itse, kun asiat voi tehdä koneella. Tämä on tietysti liian kapea ajatus, koska matematiikka on myös ajattelutaitoja. Niiden kehittämiselle olisi erityistä tarvetta, Timo Tossavainen pohtii.

 
Surkeaakin surkeampia laskupäitä (Properuskoulu 13.1.2013) 

Vaikka matematiikka on myös ajattelutaitoja, kyllä peruslaskulaskutaidotkin on osattava. En voi millään ymmärtää, jos ylioppilas ei hallitse yksinkertaisia peruslaskutoimituksia.

Tohtori Timo Tossavainen toteaa, että suomalaisnuorten matemaattinen osaaminen ja kiinnostus matematiikkaa kohtaan ovat laskeneet erityisesti kymmenen viime vuoden aikana. Alakoulussa oppilaat ovat onneksi vielä kiinnostuneita, sillä monelle lapselle matematiikka on lempioppiaine.

Mutta yhdyn täysin Tossavaisen ajatuksiin, matematiikan osaamisen taso on laskenut niin, että hävettää.

Mitä syitä tason laskuun voisi olla?

Miksi matematiikan osaamisen taso on laskenut juuri viimeisen kymmenen vuoden aikana?

Tossavainen mainitsee laskimet ja älypuhelimet. 

Näin varmaan on yläkouluissa ja lukioissa, mutta alakouluissa koneita ei juuri käytetä, ja silti peruslaskuja ei hallita entiseen malliin. Osalle viitos- ja kuutosluokkalaisille jopa kertotaulun osaaminen tuottaa tuskaa. Ennen oli itsestään selvää, että kaikki osasivat kertotaulun mennessään yläkouluun.

Matematiikassa kynä ja paperi ovat edelleen täyttä rautaa. Ruutupaperi ei anna armoa peruslaskujen suhteen.

Jossain vaiheessa tuntui jopa siltä, että peruslaskutaitoja halveksittiin, se on nyt vain sitä laskentoa, matematiikka on ajattelua. Mutta monelle peruskoululaiselle peruslaskujen laskeminen vaatii paljon ajattelua ja muistamista.
 
Peruskoulussa on opettettava perusasioita. 

Matematiikassa ei voi harrastaa porrashyppelyä, koska lähes kaikki uusi perustuu jo ennen opittuun. On edettävä järjestelmällisesti ja loogisesti. Oikotietä onneen ei ole.

Toinen asia, jota on pitkään halveksittu, on ulkoaoppiminen. Mielestäni yhä edelleen esim. kertotaulu pitää opetella ulkoa, vaikka runnaten. Jos ei osaa kertotaulua, ei opi jakolaskuakaan.

Myös päässälaskua tarvitaan, koska se kehittää ajattelua ja pitää aivot vireessä. Oppilaiden olisi hyvä osata vaativiakin päässälaskuja, olisi kyettävä osittamaan sekä käyttämään aivojen välimuistia, esim. 23 x 72.

Väittäisin sittenkin, että laskutaitoa mahottaa enemmän viihdepelit kuin laskimet. Viime vuosina viihdepelien pelaamisen kasvu on räjähtänyt, kun lapsilla on kännykät koko ajan mukana. Viihdepelit palkitsevat pelaajansa nopeasti, kun taas matematiikka vaatii pitkäjänteistä ajattelua ja keskittymistä. 

Olen aikaisemmin kirjoittanut aivosähköhäiriöistä, saadaan liikaa audiovisuaalisia ärsykkeitä. Jos koko ajan leikitään koneilla, on selvää, että ei sitä kunnolla jaksa paneutua keskittymistä vaativiin laskutehtäviin, vaan pää menee sekaisin. Johan väsymys painaa päälle.

Entä vaatimustaso? Vaadimmeko me oppilailta riittävästi? Jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan vanha sanonta sopii hyvin matematiikkaan. 

Entä arviointi? Annammeko väärän signaalin oppilaille antaessamme kaseja liian lepsusti? Pitäisikö seiska palauttaa kunniaan?

Entä tabletit? Luullaan, että ne ovat avain kaikkeen oppimiseen. Niin, vaikka oppiminen on välillä leikkiä, välillä pitää ponnistella, tehdä työtä ja yrittää parhaansa.

Olemmeko tekemässä koulusta jonkinlaista viihdelaitosta? Paraikaa luokkia sisustellaan uuden oppimiskäsityksen mukaan liikuteltavilla pöydillä ja värikkäilä sohvilla. Opettajia usutetaan panemaan oppilaansa opiskelemaan pitkin koulun käytäviä ikään kuin oppiminen siitä paranisi.

Unohdetaan tyystin, että erityisoppilaita on voimalla integroitu luokkiin. Myös maahanmuttajataustaisten oppilaiden määrä kasvaa rajusti.  

Hei, sitä hulinaa koulun käytävillä, veikkaan minä. 

Todennäköisesti oppimisen taso tulee laskemaan entisestään.