29.5. HS
Laskutaito heikkenee, ja se uhkaa Suomen tulevaisuutta
Matematiikka on inhottu oppiaine, ja siksi sitä osataan Suomessa entistä huonommin. Tästä kärsivät yliopistot, elinkeinoelämä ja ihmiset itse.
Laskutaito heikkenee, ja se uhkaa Suomen tulevaisuutta
Matematiikka on inhottu oppiaine, ja siksi sitä osataan Suomessa entistä huonommin. Tästä kärsivät yliopistot, elinkeinoelämä ja ihmiset itse.
Ongelmaan on ratkaisu:
matematiikkaan pitää rakastua.
Hesari sohaisi pesään. Kannattaa lukea ajatuksella koko artikkeli.
Ei voi kieltää, etteikö matematiikan osaaminen olisi laskenut kuin lehmänhäntä. Eniten on laskenut geometrian osaaminen.
Olen kirjoittanut matematiikan tason hiipumisesta paljonkin. Jos kiinnostaa, niin klikkaa tunnistetta matematiikka blogini vasemmasta reunasta.
Hesarin paperiversiossa oli kuva 9. luokan valtakunnallisesta kokeesta, viimeinen lasku 11:
Kun ottaa huomioon, että ysiluokkalaiset ovat keskinmäärin 16-vuotiaita, ko. lasku on järkyttävän helppo, todellinen apinalasku. Kun pyrin oppikouluun kymmenvuotiaana, harjoittelimme vastaavia piiri- ja pinta-alalaskuja.
Tähän on tultu, pari poimintaa:
Tutkimuksissa on huomattu, että alakoulussa oppilaiden asenne matematiikkaa kohtaan muuttuu vuosi vuodelta vastahakoisemmaksi. (HS 29.5.)
Savonlinnan OKL:n varajohtaja Timo Tossavainen kertoo hätkähdyttävän tiedon: 1950-luvulla lyhyen matematiikan kokeissa oli vaikeampia tehtäviä kuin pitkän matematiikan kokeissa nykyään. (HS 29.5.)
Miksi matematiikan oppimisen taso on laskenut?
1. Matematiikka vaatii keskittymistä.
Luokissa on yhä enemmän sellaisia lapsia, jotka syystä tai toisesta eivät jaksa aina keskittyä pitkäjänteisesti tehtäviinsä.
2. Matematiikka vaatii työtä.
Matematiikka vaatii älyllistä ponnistelua, kaikki lapset eivät jaksa.
Kaikki eivät osaa kertotauluakaan, kun lähdetään yläkouluun. Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun kaikki osasivat.
Kun olen kysynyt, oletko harjoitellut kotona, opetellut ulkoa? Oppilas voi vastata, en ole.
Laaja-alaiset erityisopettajat turhautuvat, kun on opittu kuutosen kertotaulu, seuraavalla kerralla pitäisi opetella seiskan kertotaulua, kuutosen kertotaulu on jo unohdettu. Taas pitää aloittaa alusta.
Tietyt asiat pitää hieroa päähän, muuten matematiikassa ei voi edetä.
3. Mennään helppoon.
Oulun yliopiston Luma-keskuksen johtaja Jouni Pursiainen on huolissaan siitä, että lukiosta on tullut monelle paikka, joka on tarkoitus suorittaa mahdollisimman helposti. (HS 29.5.)
Lyhyt matematiikka on helpompaa kuin pitkä matematiikka.
Helppous koskee myös kieliä. Suurin osa kirjoittaa vain yhden kielen, englannin. Ennen kirjoitettiin kolmesta neljään kieltä, nyt harva enää kirjoittaa sitä pakkoruotsiakaan.
Onko valinnanvapaus johtanut siihen, että mennään helppoon?
Suomen Kuvalehdessä kirjailija Tiina Raevaara puolestaan pohti, että valinta lyhyen ja pitkän matematiikan välillä on esimerkki suomalaisesta luokkajaosta.
Tietenkin oppilaan kannalta valinta on tehty jo syntymästä, sillä Suomesta on väkisin tehty luokkayhteiskunta.
Ja matematiikassa pätee kait edelleen vanha sanonta, jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan.
4. Arviointi
Päästetään läpi armovitosilla, ehtoja ei anneta, luokalle ei jätetä. Ei ole pelotetta.
Miksi minun pitäisi ponnistella, kun kumminkin pääsen luokalta toiselle?
Arvioinnin ikiongelma näyttää olevan:
Toisaalta pitää kannustaa, toisaalta oppimisesta pitää antaa realistinen kuva. Tilanne on johtanut siihen, että entinen seiska on nyt kasi ja entinen kasi on nyt ysi.
Luullaan, että osataan.
Ysin matematiikan oppilaat joutuvat lukiossa suurin piirtein shokkiin, kun pitäisi alkaa oikeasti opiskella.
Olen blogissani vaatinut, että seiska pitäisi rehabilitoida.
Vantaan Martinlaakson lukion opettaja Pekka Peura on kehittänyt oppilaiden yksilöllisyyden huomioivan pedagogisen mallin, jossa varsinkin heikot ja huiput tulevat paremmin huomioiduksi. Malli on haastava, sillä se vaatii oppilaalta kykyä ottaa vastuu omasta opiskelustaan.
Peruskoulussa osaamisen tasot ovat revähtäneet inkluusion myötä. Entisajan termein, nyt luokissa on oppilaita apukoulutasosta lukioainekseen. Lukiossa on noin puolet ikäluokista, ryhmät ovat homogeenisempia kuin peruskoulussa.
Käytännössä peruskouluissa luokan- ja aineenopettajat on jätetty yksin. Apua ei tule, vaikka kuinka huudellaan. Inkluusio ei sittenkään perustu pedagogiikkaan, vaan säästöön, kuten moni opettaja muutama vuosi sitten ounastelikin.
Todennäköisesti Peuran malli on tulevaisuuden malli. Matematiikan opiskelua tullaan yksilöllistämään, mutta silloin peruskouluun on lyötävä resursseja ja kunnolla.
Peruskoulussa läheskään kaikki oppilaat eivät pysty ottamaan vastuuta omasta opiskelustaan.
Kuukausi sitten olin Islannissa opintomatkalla. Vierailimme Reykjavikissa uudessa alakoulussa, jossa oli panostettu yksilöllistämiseen.
Oppilasmäärä luokissa oli samaa luokkaa kuin meilläkin, noin 25 oppilasta per luokka. Mutta joka luokassa oli luokanopettaja, erityisopettaja ja kaksi koulunkäyntiavustajaa. Isot luokkatilat oli hyvin suunniteltu, ne oli jaettu hyllyin, ja joka luokassa oli sivussa pari pienopetustilaa.
Mielenkiintoista on, että kun ruotsin kieli tulee ensi vuonna alakoulun kuudennelle luokalle, vietiin yksi matematiikan viikkotunti pois. Nyt kuudennella luokalla on entisen neljän viikkotunnin sijaan enää kolme viikkotuntia matematiikkaa.
Yläkouluihin tungetaan väkisin koodausta, mieluummin olisin senkin ajan tunkenut matematiikkaan.
Hyvin harvassa maassa opiskellaan matematiikkaa niin vähän kuin Suomessa.
On hyvin mahdollista, että opettajanpöydän takana istuu opettaja, jolle matematiikka on ollut pakollinen paha, sanoo Savonlinnan opettajakoulutuksen varajohtaja Timo Tossavainen. Hän on opettanut sellaisia paljon. (HS 29.5.)
Valitaanko opettajiksi opiskelevia väärin perustein?
Opiskelin Jyväskylässä v. 1977-80. Olin toiseksi viimeinen kolmivuotinen luokanopettajaksi opiskeleva ikäluokka. Nyt koulutetaan luokanopettajamaistereita.
Sen muistan, että opiskelijat olivat todella kovia matematiikassa. Osa luki matematiikkaa ainelaitoksissa, kun erikoistuttiin. Minä vetelin kokeissa ykkösiä, kun suuri osa veteli kolmosia.
Suuri ongelma oli, että opiskelimme matematiikan oppisisältöjä, ikään kuin jatkoimme siitä, mihin lukiossa jäimme. Opettajaopiskelijoille pitäisi opettaa matematiikan didaktiikkaa eli miten matematiikkaa opetetaan. Peruskoulun matematiikan oppisisällöt ovat yksinkertaisia, pikkukertaus riittäisi.
Opettaja Laura Tuohilampi toteaa, olisi syytä jo luopua ajattelutavasta, että matematiikka on vain oikeita ja vääriä vastauksia. Väliin mahtuu paljon. Kun oppilaat huomaavat tämän, he uskaltavat kysyä, erehtyä ja alkavat oppia. (HS 29.4.)
Opettajan pitää rakastaa sitä, mitä opettaa. Nähdä sen kauneus ja sielu, sanoo koulutussosiologi Hannu Simola. (HS 29.4.)
Voiko sen kauniimmin sanoa kuin Tuohilampi ja Simola sen sanovat.
Tekstit
Ongelma tulee pahenemaan, sillä kaikki pänttääminen halutaan lopetaa ja korkeakouluista lopetetaan pääsykokeet. Tilalle tulevat motivaatiokirje ja haastattelu, ja joskus tulevaisuudessa lukukausimaksut.
VastaaPoistaOma kokemukseni luokanopettajista nykykoulussa on se, että lähes poikkeuksetta kaikki pitävät matikkaa tärkeimpänä tai yhtenä tärkeimpänä oppiaineena ja nauttivat sen opettamisesta. Ei ole siis pakkopullaa ainakaan työssä.
VastaaPoistaKannattaa muistaa, että jopa Suomen pääministeriksi voi päästä vaikka lukion lyhyestä matikasta saisi vain kuutosen arvosanaksi. Oppilaat eivät ole tyhmiä kun ymmärtävät miten vähän matematiikkaa oikeassa elämässä menestymiseen tarvitaan.
VastaaPoistaSensijaan pakkoruotsia osaamaton ei pääse elämässään mihinkään. Ruotsin opetusta onkin lisätty ja aikaistettu ja korvattu sillä matematiikan tunteja.
Matematiikan opetuksen tasoa ja määrää on syytä pohtia, ja minusta sinulla oli oikein hyvä postaus.
VastaaPoistaOlen elämässäni opettanut matematiikkaa (tai tilastotiedettä/talousmatematiikkaa) yläasteella, lukiossa, ammattikoulussa, tiede- ja ammattikorkeakoulussa sekä valmennuskursseilla, en kylläkään noin vuosikymmeneen, mutta seurannut läheltä opetusta.
Kaikilla tasoilla oli havaittavissa samat ongelmat, eli tasoerot, eli tosi hyvät, ja ne, jotka eivät ole edes saavuttaneet perusasioissa edes rutiinitasoa. Lisäksi osaa opiskelijoista vaivaa pelko laskea väärin, ja hahmotuskyvyn puute, ei osata arvioida vastauksen mittaluokkaa, ei osata tarkastaa, onko vastaus oikein.
Alakoulussa opetetaan (käsittääkseni) ensimmäisen kerran mittayksikön muunnokset, joita kaikki eivät hallitse, mutta etenevät vuosiluokalta toiselle, eivätkä osaa niitä tullessaan esim. ammattikouluun. Prosenttilasku tuottaa vaikeuksia aika monelle vielä korkea-asteella.
Kun tarkkailin omien lasteni koulu-uraa, kaikki kirjoittivat pitkästä matematiikasta lopulta e:n, niin opetus oli valitettavasti huonointa ala-asteella. Opettaja oli vastaus/ratkaisu kirjan varassa. Luokassa oli vain yksi oikea tapa ratkaista tehtävä. Laskuja laskettiin ei pohdittu. Pojat ovat täysikäisiä, joten alakouluajasta on jo vuosia. Toivottavasti pedagoginen taito on noussut, tai tarkkailemani "otos" oli liian pieni.
Alakoulu on minusta tärkein koulu, eli siellä opitaan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, siellä opitaan asenteita ja oppimaan oppimaan ja sosiaalisuutta. Minusta matematiikkaan pitää kannustaa pohtimalla tehtäviä ...
Pitkä matematiikka lukiossa oli minulle yläasteen yhdeksikön oppilaana kummastus. Opettaja lähti jostain yksityiskohdasta ja rakensi härvelin. Mitään puhettakaan ei ollut siitä mitä tässä nyt tehdään –– se oli vain lopputulema. Itsellä on matematiikkaan melko filosofinen lähestymiskulma. Kirjoituksiin mennessä sain todistuksen kuutosen muutettua älläksi, kun selasin koko materiaalin muodostuneesta kokonaiskuvasta alkaen läpi. Nykyisin opiskelen matematiikkaa ja aion myös opettajaksi. Ajatteluni on lähtökohtaisesti käänteisinsinörismiä (=huono insinööri, parempi luonnontieteilijä. Elektroniikan kurssit, jotka olen käynyt olivat muuten hirveän tylsää pakkopullaa, kun haluttiin saada aikaan usein jotain "oikeaa").
VastaaPoistaSe mitä muutaman kerran olen luokan edessä ollut, olen saanut monella saanut lampun syttymään. En ole juurikaan puhunut käytännön sovelluksista, mutta väitän, että mielenkiinto voidaan herättää täysin elävästä elämästä irrallaan olevilla asioilla, kunhan sen tekee oikealla tavalla. Tämä ei tietysti ole osa nykyistä konkreettista taloutta eteen puskevaa "innovaatiopaatosta".