Matematiikan kehitysmaa

29.5. HS

Laskutaito heikkenee, ja se uhkaa Suomen tulevaisuutta

Matematiikka on inhottu oppiaine, ja siksi sitä osataan Suomessa entistä huonommin. Tästä kärsivät yliopistot, elinkeinoelämä ja ihmiset itse. 

Ongelmaan on ratkaisu: matematiikkaan pitää rakastua.

Hesari sohaisi pesään. Kannattaa lukea ajatuksella koko artikkeli.

Ei voi kieltää, etteikö matematiikan osaaminen olisi laskenut kuin lehmänhäntä. Eniten on laskenut geometrian osaaminen.

Olen kirjoittanut matematiikan tason hiipumisesta paljonkin. Jos kiinnostaa, niin klikkaa tunnistetta matematiikka blogini vasemmasta reunasta.

Matematiikan osaamisen taso on hiipunut (Properuskoulu 29.9.2015)

Laskimet pannaan ja päässälasku kunniaan (Properuskoulu 20.3.2013)

Surkeaakin surkeampia laskupäitä (Properuskoulu 13.1.2013)

Hesarin paperiversiossa oli kuva 9. luokan valtakunnallisesta kokeesta, viimeinen lasku 11:

Kun ottaa huomioon, että ysiluokkalaiset ovat keskinmäärin 16-vuotiaita, ko. lasku on järkyttävän helppo, todellinen apinalasku. Kun pyrin oppikouluun kymmenvuotiaana, harjoittelimme vastaavia piiri- ja pinta-alalaskuja. 

Tähän on tultu, pari poimintaa: 

Tutkimuksissa on huomattu, että alakoulussa oppilaiden asenne matematiikkaa kohtaan muuttuu vuosi vuodelta vastahakoisemmaksi. (HS 29.5.)

Savonlinnan OKL:n varajohtaja Timo Tossavainen kertoo hätkähdyttävän tiedon: 1950-luvulla lyhyen matematiikan kokeissa oli vaikeampia tehtäviä kuin pitkän matematiikan kokeissa nykyään. (HS 29.5.)

Miksi matematiikan oppimisen taso on laskenut?

1. Matematiikka vaatii keskittymistä. 

Luokissa on yhä enemmän sellaisia lapsia, jotka syystä tai toisesta eivät jaksa aina keskittyä pitkäjänteisesti tehtäviinsä.

2. Matematiikka vaatii työtä.

Matematiikka vaatii älyllistä ponnistelua, kaikki lapset eivät jaksa. 

Kaikki eivät osaa kertotauluakaan, kun lähdetään yläkouluun. Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun kaikki osasivat.

Kun olen kysynyt, oletko harjoitellut kotona, opetellut ulkoa? Oppilas voi vastata, en ole. 

Laaja-alaiset erityisopettajat turhautuvat, kun on opittu kuutosen kertotaulu, seuraavalla kerralla pitäisi opetella seiskan kertotaulua, kuutosen kertotaulu on jo unohdettu. Taas pitää aloittaa alusta.

Tietyt asiat pitää hieroa päähän, muuten matematiikassa ei voi edetä.

3. Mennään helppoon.

Oulun yliopiston Luma-keskuksen johtaja Jouni Pursiainen on huolissaan siitä, että lukiosta on tullut monelle paikka, joka on tarkoitus suorittaa mahdollisimman helposti. (HS 29.5.)

Lyhyt matematiikka on helpompaa kuin pitkä matematiikka.

Helppous koskee myös kieliä. Suurin osa kirjoittaa vain yhden kielen, englannin. Ennen kirjoitettiin kolmesta neljään kieltä, nyt harva enää kirjoittaa sitä pakkoruotsiakaan.

Onko valinnanvapaus johtanut siihen, että mennään helppoon?

Suomen Kuvalehdessä kirjailija Tiina Raevaara puolestaan pohti, että valinta lyhyen ja pitkän matematiikan välillä on esimerkki suomalaisesta luokkajaosta.

Tietenkin oppilaan kannalta valinta on tehty jo syntymästä, sillä Suomesta on väkisin tehty luokkayhteiskunta.

Ja matematiikassa pätee kait edelleen vanha sanonta, jos ei mitään vaadita, ei mitään opitakaan.

4. Arviointi

Päästetään läpi armovitosilla, ehtoja ei anneta, luokalle ei jätetä. Ei ole pelotetta.

Miksi minun pitäisi ponnistella, kun kumminkin pääsen luokalta toiselle?

Arvioinnin ikiongelma näyttää olevan: 

Toisaalta pitää kannustaa, toisaalta oppimisesta pitää antaa realistinen kuva. Tilanne on johtanut siihen, että entinen seiska on nyt kasi ja entinen kasi on nyt ysi.

Luullaan, että osataan. 

Ysin matematiikan oppilaat joutuvat lukiossa suurin piirtein shokkiin, kun pitäisi alkaa oikeasti opiskella.

Olen blogissani vaatinut, että seiska pitäisi rehabilitoida.

Vantaan Martinlaakson lukion opettaja Pekka Peura on kehittänyt oppilaiden yksilöllisyyden huomioivan pedagogisen mallin, jossa varsinkin heikot ja huiput tulevat paremmin huomioiduksi. Malli on haastava, sillä se vaatii oppilaalta kykyä ottaa vastuu omasta opiskelustaan.

Peruskoulussa osaamisen tasot ovat revähtäneet inkluusion myötä. Entisajan termein, nyt luokissa on oppilaita apukoulutasosta lukioainekseen. Lukiossa on noin puolet ikäluokista, ryhmät ovat homogeenisempia kuin peruskoulussa. 

Käytännössä peruskouluissa luokan- ja aineenopettajat on jätetty yksin. Apua ei tule, vaikka kuinka huudellaan. Inkluusio ei sittenkään perustu pedagogiikkaan, vaan säästöön, kuten moni opettaja muutama vuosi sitten ounastelikin.

Todennäköisesti Peuran malli on tulevaisuuden malli. Matematiikan opiskelua tullaan yksilöllistämään, mutta silloin peruskouluun on lyötävä resursseja ja kunnolla.

Peruskoulussa läheskään kaikki oppilaat eivät pysty ottamaan vastuuta omasta opiskelustaan.

Kuukausi sitten olin Islannissa opintomatkalla. Vierailimme Reykjavikissa uudessa alakoulussa, jossa oli panostettu yksilöllistämiseen. 

Oppilasmäärä luokissa oli samaa luokkaa kuin meilläkin, noin 25 oppilasta per luokka. Mutta joka luokassa oli luokanopettaja, erityisopettaja ja kaksi koulunkäyntiavustajaa. Isot luokkatilat oli hyvin suunniteltu, ne oli jaettu hyllyin, ja joka luokassa oli sivussa pari pienopetustilaa.

Mielenkiintoista on, että kun ruotsin kieli tulee ensi vuonna alakoulun kuudennelle luokalle, vietiin yksi matematiikan viikkotunti pois. Nyt kuudennella luokalla on entisen neljän viikkotunnin sijaan enää kolme viikkotuntia matematiikkaa. 

Yläkouluihin tungetaan väkisin koodausta, mieluummin olisin senkin ajan tunkenut matematiikkaan.

Hyvin harvassa maassa opiskellaan matematiikkaa niin vähän kuin Suomessa.

On hyvin mahdollista, että opettajanpöydän takana istuu opettaja, jolle matematiikka on ollut pakollinen paha, sanoo Savonlinnan opettajakoulutuksen varajohtaja Timo Tossavainen. Hän on opettanut sellaisia paljon. (HS 29.5.)

Valitaanko opettajiksi opiskelevia väärin perustein?

Opiskelin Jyväskylässä v. 1977-80. Olin toiseksi viimeinen kolmivuotinen luokanopettajaksi opiskeleva ikäluokka. Nyt koulutetaan luokanopettajamaistereita.

Sen muistan, että opiskelijat olivat todella kovia matematiikassa. Osa luki matematiikkaa ainelaitoksissa, kun erikoistuttiin. Minä vetelin kokeissa ykkösiä, kun suuri osa veteli kolmosia.

Suuri ongelma oli, että opiskelimme matematiikan oppisisältöjä, ikään kuin jatkoimme siitä, mihin lukiossa jäimme. Opettajaopiskelijoille pitäisi opettaa matematiikan didaktiikkaa eli miten matematiikkaa opetetaan. Peruskoulun matematiikan oppisisällöt ovat yksinkertaisia, pikkukertaus riittäisi.

Opettaja Laura Tuohilampi toteaa, olisi syytä jo luopua ajattelutavasta, että matematiikka on vain oikeita ja vääriä vastauksia. Väliin mahtuu paljon. Kun oppilaat huomaavat tämän, he uskaltavat kysyä, erehtyä ja alkavat oppia. (HS 29.4.)

Opettajan pitää rakastaa sitä, mitä opettaa. Nähdä sen kauneus ja sielu, sanoo koulutussosiologi Hannu Simola. (HS 29.4.)

Voiko sen kauniimmin sanoa kuin Tuohilampi ja Simola sen sanovat.

Peruskoulu valtion harteille

Laitoin seuraavan erittäin tärkeän kirjoituksen blogiini kokonaisuudessaan:

31.5. Kinnunen

Peruskoulu käännekohdassa

Suomalainen peruskoulu on kansainvälisen maineensa huipulla. Neljästi se on PISA -tutkimuksen voimin julistettu ainutlaatuiseksi yhdistelmäksi korkeatasoista, tasa-arvoista ja pienillä kustannuksilla tuotettua laatua. Monet merkit kuitenkin viittaavat siihen, että peruskoulu on tullut käännekohtaan. 1990-luvulla ja sitä ennen tehdyt koulupoliittiset ratkaisut ovat menettämässä kantovoimansa, ja peruskoulu on vaarassa ränsistyä.

PISA -menestys on paradoksaalisesti luonut näköharhan siitä, että suomalainen peruskoulun erinomaisuus on itsestäänselvyys, jonka vaalimisesta ja kehittämisestä ei tarvitse kantaa huolta. Julkinen keskustelu ja huoli peruskoulusta on tuskin milloinkaan peruskoulun historiassa ollut vähäisempää kuin nyt, vaikka lukuisat tutkimukset ja asiantuntijat ovat esittäneet huolestuttavia havaintoja koulujen tilasta. Tässä kannanotossa, joka syntyi Helsingin yliopiston Kasvatussosiologian tutkimuskeskuksen järjestämän Justice through Education -seminaariin osallistujien kesken, nostamme esille vain kaksi keskeistä, toisiinsa kietoutunutta ongelmaa: peruskoulun sisäinen eriytyminen ja rahoitus.

Koulujen väliset erot erityisesti pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa ovat kasvussa. Jakautumien suosittuihin ja torjuttuihin kouluihin on käynnissä, ja vanhemmat käyttävät yhä enemmän suurten kaupunkien avaamia mahdollisuuksia hakeutua muualle kuin lähikouluun.

Eriytyminen on suurinta Helsingissä ja Turussa. Helsingin tilanteen tekee poikkeukselliseksi ja myös monimutkaiseksi se, että lähes neljännes oppilaspaikoista on ei-kunnallisissa sopimuskouluissa, jotka useimmiten ovat yksityisiä. Turussa taas koulunvalintaan, painotettuun opetukseen ja luokkamuotoiseen erityisopetukseen on innostuttu niin, että enää 40 prosenttia yläkoululaisista opiskelee valikoimattomissa, opetusryhmissä asuinalueensa mukaisessa yläkoulussa.

Yhdestä vuoden 1998 Perusopetuslain innovaatiosta, ”painotetusta opetuksesta”, on muodostunut väylä soveltuvuuskokeiden kautta valikoituihin ”erikoisluokkiin”, vaikka lainsäätäjistä harva tätä lienee toivonut. Painotettua ainetta opiskellaan 1–2 viikkotuntia oppiaineen valtakunnallista vähimmäistuntimäärää enemmän, joten se ei edellytä oman pysyvän opetusryhmän perustamista.

Kuntien kasvavat säästöpaineet vauhdittavat eriytymistä hyviin ja huonoihin kouluihin. Hyvä esimerkki tästä on Vantaa, jossa ainoana suurista kaupungeista on pystynyt hillitsemään eriytymistä periaatteella ”ei niinkään valintaa koulujen välillä vaan kouluissa”. Heikon taloutensa takia Vantaa ei ole kuitenkaan pystynyt täysin vastaamaan huutoonsa ja tarjoamaan valintoja koulujen sisällä.

Koulujen sisäistä eriytymistä lisää se, että yli puolessa Suomen peruskouluista on käytössä jonkinlainen oppilaiden tasoryhmitys. Opetusryhmien perustaminen on koulujen rehtoreiden päätösvallassa, eikä tarkempaa tietoa jakoperusteista ole olemassa. Siksi ei olekaan yllättävää, että PISA 09 kertoi nimenomaan heikoimpien oppilaiden oppimistulosten huononemisesta.

Suomalainen peruskoulu on kansainvälisessä katsannossa keskihintainen ja muihin Pohjoismaihin verrattuna suorastaan halpa. OECD:n mukaan Suomi käytti peruskouluunsa vuonna 2007 neljänneksen vähemmän rahaa kuin muut Pohjoismaat. Perusopetuksen rahoitus on siirtynyt liiaksi kuntien harteille ja näin riippuvaiseksi kunnan verotuloista. Valtionosuus on laskenut 1990-luvun 57 %:sta 2000-luvulla noin 30 %:iin. Tilannetta pahentavat vuosille 2012 - 2017 perusopetustakin koskevat valtionosuuksien mittavat leikkauspäätökset.

Ilmassa on siis riittävästi merkkejä peruskoulun hätätilasta. Lukuisien maiden esimerkit osoittavat, että jos julkisten koulujen annetaan liikaa eriytyä, kehityssuuntaa on hyvin vaikea, jollei mahdotonta muuttaa. Ruotsissa myönnetään nyt laajasti, että yksityisten vapaakoulujen perustaminen 1990-luvulla oli suuri poliittinen virhe. Vieläkin laajemmin ollaan kuitenkin yhtä mieltä siitä, että friskola -järjestelmää on poliittisesti lähes mahdotonta enää purkaa. Jos suomalaisen peruskoulun annetaan eriytyä ja rapautua, sillä on edessään terveyskeskusten kohtalo: julkinen palvelu näivettyy ja apuun on huudettava yksityissektoria. Tätä tuskin edes kaikki liiketoimintamahdollisuuksien lisäämisen kannattajat haluaisivat.

Helsingissä 29.5.2013

Hannu Simola

Professori, Koulutussosiologia- ja politiikka, Helsingin yliopisto

Anneli Kangasvieri

Johtaja, Opetus ja kulttuuri, Kuntaliitto

Kari Kinnunen

Erityisopettaja, OAJ:n varapuheenjohtaja, Tuusulan kunnanvaltuutettu

Laura Kolbe,

Professori, Euroopan historia, Helsingin yliopisto, Helsingin kaupunginvaltuutettu

Aulis Pitkälä

Pääjohtaja, Opetushallitus

Kuten lukijani tietävät, perustin properuskoulu-blogini, koska olin huolissani suomalaisen peruskoulun tilasta ja tulevaisuudesta.

Päinvastoin kuin luullaan, peruskoulun rapauttaminen ei johdu rahanpuutteesta, vaan kyseessä on aate. Ei haluta koulutuksellista tasa-arvoa, vaan haikaillaan rinnakkaiskoulujärjestelmän perään. Ei auta, vaikka suomalainen peruskoulu on kansainvälisesti ajatellen kadehdittavan kustannustehokas. Kaiken kukkuraksi suomalainen peruskoulu tuottaa erittäin hyvää tulosta, vrt. PISA-tutkimukset.

Peruskoulun kiero rapauttamismekanismi on yksinkertainen, peruskoulun rahoitus on sysätty talousvaikeuksissa kamppaileville kunnille. Sylttytehdasta ei ole vaikea etsiä - Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja ko. liittoa liehittelevä Kokoomus.

Onneksi olkoon suomalainen 40-vuotias peruskoulu!

Peruskoulun kurjistamista on edistänyt Kokoomus-johtoinen veropolitiikka, jonka pääteesi on ollut siirtyä progressiivisesta valtion verotuksesta tasaveroluonteiseen kunnallisverotukseen. EK ja Kokoomus ovat onnistuneet veropolitiikassaan täydellisesti.

Kunnallisveroa ei voida nosta loputtomiin kunnallispoliittisten paineiden takia. Toisaalta suin surmin ei haluta nostaa peruskoulun valtionosuuksia. Kunnallispalvelujen surmankierre on kiihtyvä.

Miksei peruskoulun rahoitus voisi olla kokonaisuudessaan valtion harteilla? 

Ehdotin asiaa julkisesti ensimmäisen kerran Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa silloiselle opetusministerille, Kokoomuksen Henna Virkkuselle. 

Enbusken radio-ohjelman jälkitunnelmia

Nyt lapset ovat opetuksen suhteen eriarvoisessa asemassa. Opetuksen laatu ja tukipalvelut riippuvat siitä, missä lapsi asuu. Näin ei saa olla.

Ei ole enää koulutuksellista tasa-arvoa. Peruskoulun ensimmäisen opetussuunnitelman (POPS 1972) kantava idea on henkitoreissaan.

Lisäyksiä:

1. En ole nostamassa kokonaisveroastetta. Valtion peruskoulu rahoitettaisiin muuttamalla verotuksen painopistettä kunnallisverotuksesta valtion verotukseen.

2. Byrokratiaa ei ole syytä lisätä, vaan vähentää. Kunnallista kouluhallintoa kevennettäisiin, vastaavasti lisättäisiin yksittäisen koulun päätäntävaltaa. Esim. jos koulun vuosibudjetista jäisi yli rahaa, raha jäisi koulun käyttöön. Saataisiin pitkäjännitteisyyttä suunnitteluun.

3. Peruskoulun rahoituksen lisäksi valtion rooli olisi ohjaava ja valvova. Katsottaisiin tarkkaan, että myönnetyt varat käytetään oikeaan tarkoitukseensa. Tehtäisiin yksi valtakunnallinen peruskoulun opetussuunnitelma, mallia voisi ottaa vuoden 1972 valkoisesta POPS:sta. 

- määriteltäisiin yhtenäiset luokkakokorajat
- oppilaat saisivat samanverran opetusta
- yhdenmukaistettaisiin myös arviointikäytännöt
- opetuksen tukipalvelut, mm. psykologi-, kuraattori- ja kouluterveydenhoitopalvelujen taso olisi sama ympäri maata
- tietotekniikkaa kehitettäisiin johdetusti, voitaisiin siirtyä Linuxiin, Edubuntuun
- luotaisiin yksi valtakunnallinen edutietopankki
- saataisiin jotain tolkkua koulurakentamiseen ja homekoulujen korjaamisiin