Minua ärsyttää niin vietävästi. Monia opettajia ärsyttää niin vietävästi. Kun Uusiin kirjaimiin ja numeroihin siirryttiin, seiskasta jätettiin poikkiviiva pois.
Opetushallituksen sivuilta: Uusissa kirjain- ja numeromalleissa on pyritty ottamaan huomioon muualla maailmassa, etenkin Pohjoismaissa käytettävät kirjain- ja numeromerkit.
Seiskan suhteen ei olisi pitänyt ottaa mallia muualta. Olisi pitänyt luottaa suomalaiseen traditioon.
Suomalaisen seiskan poikkiviivan isänä voidaan pitää tykistönkenraali, Mannerheim-ristin ritari Vilho Nenosta (1883-1960). Paina edellistä linkkiä ja lue kenraali Nenosen ihmeellinen lyhyt henkilöhistoria.
Robert Brantberg: Nenosen kiinnostus numeroihin ei rajoittunut pelkästään numeroituihin käskyihin, tykistössä pyöritetään paljon numerotietoa. Nenonen oli jo 1920-luvulla antanut sekaannusten välttämiseksi ohjeen, jonka mukaan numero 7 aina on kirjoitettava poikkiviivalla.
Suomen kouluissa seiskaa ryhdyttiin kuitenkin kirjoittamaan ilman poikkiviivaa. Nenonen kirjelmöi asiasta kouluhallitukseen, hän viittasi asian tärkeyteen tykistössä. Kouluhallitus kieltäytyi muuttamasta käytäntöä vedoten kaunokirjoituksen asiantuntijan lausuntoon. Myöhemmin poikkiviiva kuitenkin palasi käyttöön.
Nyt ei seiskassa ole enää nenospoikkiviivaa.
Olen sotilasarvoltani jääkäri, en tiedä tykeistä tai tykkien ammusten lentoratojen laskemisesta yhtään mitään. Mutta olen kenraali Nenosen kanssa täysin samaa mieltä, seiskan poikkiviiva on sekaannusten välttämiseksi tärkeä.
On ällöttävää korjata matematiikankokeita ja arpoa onko kyseessä seiska tai ykkönen väkäsellä varustettuna. Uudet kirjaimet tulivat Suomen kouluissa käyttöön v. 2000. Ensimmäiset oppilaat, jotka olivat opetelleet uuden malliston alusta alkaen, tulivat minulle oppilaiksi viidennelle luokalle v. 2005.
Hämmästys oli molemminpuolinen, oppilaat eivät tahtoneet saada selvää käsialastani. Minä ärsyynnyin heidän katkonaisesta käsialastaan, joka näytti tekstauksen ja kaunokirjoituksen sekasotkulta. Yritin kahden vuoden aikana painottaa oppilaille, että seiskan poikkiviiva on tärkeä, mutta osa heistä oli omaksunut nykyseiskan selkäytimiään myöten, mitäään ei ollut enää tehtävissä.
Kun kolmisen vuotta sitten otin pitkästä aikaa vastaan ekan luokan, tein selkeän linjapäätöksen - opetan oppilaille seiskan poikkiviivan ja vaadin sen käyttöä.
Viikkoraportti 22/2023
-
Maanantaina oli vielä 1 kouluviikkoa jäljellä. Ja 1
kouluvaaripäivää. Maanantai 29.5.OpeUrailua Pekan kanssa. Saatiin analyysi
loppuun. Kotiin lounaalle....