torstai 19. huhtikuuta 2012

Kaisa-talo palauttaa Kaisaniemenkadun kunnian

(Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy)
Vartti 19.4.


Helsingin yliopiston uusi kampuskirjasto Kaisaniemessä alkaa olla viimeistelyjä vaille valmis. Uuden kirjaston yhdeksään kerrokseen tulee painettua aineistoa peräti 29 000 hyllymetriä.

Kaisa-taloksi kutsuttuun prameaan rakennukseen keskitetään humanististen alojen ja yhteiskuntatieteiden kirjastoja kymmenestä eri toimipisteestä.

Kaisaniemenkadun ja Fabianinkadun risteyksessä sijaitseva näyttävä rakennus on käyttövalmis vajaan kolmen viikon kuluttua.

Nyt kohkataan ylenmäärin Guggenheimin mahdollisesta Katajanokan taidemuseosta. Samaan aikaan Kaisaniemessä viimeistellään Kaisa-taloa, joka on 2000-luvun alun suomalaisen arkkitehtuurin ylivoimainen helmi. Rakennusta on käyty ihmettelemässä ulkomaita myöten.

Kun esimmäisen kerran tutustuin Kaisa-talon suunnitelmiin ja kuviin, en ollut uskoa silmiäni, joskus visio voi osua kohdalleen. En ole suomalaisen arkkitehtuuriin saralla nähnyt pitkään aikaan mitään näin kaunista. Kyllä meillä vieläkin osataan.

1. Sijainti ja saavutettavuus

Kaisa-talon sijainti on täydellinen. Yliopiston laitokset ovat lähellä. Useat tieteelliset kirjastot, jotka ovat aikaisemmin olleet hajallaan pitkin kaupunkia, keskitetään nyt saman katon alle.

Metroasema on suurinpiirtein rakennuksen alakerrassa, raitiotievaunu- ja bussipysäkit ovat vieressä, Rautatieasema lyhyen kävelymatkan päässä.

Klikatkaa kuvan alla olevaa linkkiä ja katsokaa (s. 3), kuinka hienosti yhteydet Hirvikorttelin muihin rakennuksiin on luotu.

2. Arkkitehtuuri

Rakennus on sopeutettu aivan upeasti Kaisaniemenkadun vanhaan rakennuskantaan, silti se näyttää tuoreelta nykyajan rakennukselta. Rakennus ei irvistele esiin.

3. Julkisen tilan ja liike-elämän yhteys

Rakennuksen alimpiin kerroksiin tulee liiketiloja, esim. sisustamisen tavaratalo. Äkkiseltään en muista, että Suomessa olisi tehty näin suurta julkista tilaa, johon olisi yhdistetty myös liiketiloja.

4. Elävöittäminen

Pukevan tavaratalon mentyä konkurssiin Kaisaniemenkatu ikään kuin nuukahti.  Monet asusteliikkeet häipyivät kadulta miltei saman tien. Kaisa-talo tuo keskeiselle alueelle kauan kaivattua elämää. 

5. Demokratia

Kirjasto on kaikille avoin. Lainausoikeus on kaikilla 15-vuotta täyttäneillä suomalaisilla. Uuteen kirjastoon avataan myös kirjakauppakahvila, jossa tullaan järjestämään mm. kirjanjulkistamistilaisuuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti