Hiihtojakso on takana, tänään luisteltiin ja pelattiin jäällä ensimmäistä kertaa. Kaivoin miesmaikkojen pikkuruisesta pukuhuoneesta vanhat Daoust-luistimeni esiin. Nilkkatuet ovat hieman repsahtaneet, mutta muuten ne ovat vielä hyvät. Älkää olko huolissanne, kyllä, olen kyllä teroituttanut niitä aika ajoin.
Luistimeni ovat ainoat työkaluni pääni lisäksi, jotka näyttävät kestävän alusta loppuun. Ostin luistimet vuonna 1980 ensimmäiseen työpaikkaani Vantaan Hiekkaharjun kouluun. Olin silloin nuori poika, 24-vuotias.
Olen ajatellut, että luistelen niillä eläkkeelle asti. Minulla on vielä kolme vuotta aikaa viralliseen eläkeikääni, mutta en ole varma mitä teen. Jos menen eläkkeelle, kun on määrä, olen vasta 60-vuotias. 36 vuotta opettajantyötä olisi silloin takana. Monen koulupojan kanssa yhdessä on luisteltu.
Koen itseni nuoreksi ja kunto on hyvä. Voi olla, että luistelen Daousteillani pidempään. Pitää katsoa, kuinka koulumaailma makaa kolmen vuoden päästä.
Syksyllä 1980 ostin myös verkkarit. Ajattelin pikajuoksija Ossi Karttusta, joka juoksi kilpaa yhdessä Markku Kukkoahon kanssa. Pojat juoksivat niin lujaa, että nykyiset suomalaiset varttimailerit näyttävät pikkupojilta. Ossi Karttunen juoksi kotimaan kisat aina sama risainen paita päällä, mikä minusta oli hienoa. Paita oli Karttusen talismaani. Ajattelin, että ostamani verkkarit kestäisivät alusta loppuun. Eivät kestäneet, lähimainkaan, vaan hajosivat, vaikka kuinka yritin harsia niitä kokoon.
Nykypojat eivät osaa luistella yhtä hyvin kuin pojat vuonna 1980. Jotkut osaavat erittäin hyvin, pojat, jotka pelaavat jääkiekkoa jossakin seurassa. Osa pojista luistelee horjuen, hyvä, kun pystyvät pystyssä.
Vuonna 1980 kaikki pojat luistelivat hyvin, koska he pelailivat ulkojäillä alvariinsa. Kun olin koulupoika, asuin itsekin Hiekkaharjussa. Hiekkaharjun urheilukenttä oli meille kuin toinen olohuone. Kesällä kokeilimme yleisurheilua, saimme kentän vaksilta lainaksi kuulia, keihäitä ja moukareita. Mutta talvella luisteltiin paljon, tehtiin jengejä ikään katsomatta niistä pojista, jotka sattuivat olemaan paikalla.
Asuin viitisentoista vuotta Kaivokselan opettajanasuntolassa urheilukentän laidalla. Nyt asun Vapaalan aukean urheilukentän laidalla. Näin Kaivokselassa olohuoneesta urheilukentälle, niin nytkin. Koko ajan poikajoukot kentillä ovat vähentyneet. Nyt, kun katson ulos, isolla kentällä luistelee vain pari-kolme poikaa. Miksi pojat eivät enää luistele? Nekin, jotka pelailevat, pelailevat seuroissa ja jäähalleissa.
Kaivokselan kentällä pelailivat mm. Ruudun veljekset, vaikka he pelasivat kilpaa Etelä-Vantaan urheilijoissa (EVU). Nuorin pojista, Tuomo Ruutu, oli tyttäreni luokalla. Hän jäi usein kolistelemaan poikani kanssa niin myöhään, että kentän valot sammuivat. Intohimo oli niin suurta. Poikani oli useinmiten veskari, ja Tuomo luisteli ja harhautteli. Jouduin usein huutamaan partsilta pojat kotiin nukkumaan: "Nyt pojat kotiin nukkumaan. Huomenna on koulupäivä!"
Tuomo oli aivan loistava futari. Muistan aina, kun pelasimme Vantaan alakoulujen alkusarjan ottelua, Kaivoksela vs Pähkinärinne, Tuomo oli keskikentällä ja ohjasi peliä. He voittivat pelin 2-1, vaikka meillä oli parempi joukkue. Heillä oli toinen valkku kentällä, ja minä huutelin vain kentän laidalla.
Nykyään valkut pistävät pojat valitsemaan lajinsa suurinpiirtein kymmenvuotiaana, "joko pelaat futista tai lätkää". Pakkovalinta on älytöntä. Ennen pojat pelasivat kesäisin futista ja talvisin lätkää, kuten esim. Jari Litmanen teki.
Miksi nykypojat eivät enää luistele?
Lisäys:
Viereisen yläkoulun oppilaat eivät juuri liikuntatunneilla luistele, vaan pelaavat jäällä tossulätkää. Ilmeisesti pojilla ei ole omia luistimia.
Tossulätkäkin on liikuntaa. Yläkoulun liikunnanmaikka ajattelee viisaasti, että mikä tahansa ulkoliikunta on hyväksi pojille.
Tekstit
