lauantai 31. maaliskuuta 2012

Vantaalla tyyntä myrskyn edellä


Vietin ajatuksia herättävän lauantaipäivän Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen yhteysopettajien koulutuksessa. Yhteysopettaja on yksittäisen koulun linkki omaan ammattiyhdistykseen. Saamme koulutusta pari kertaa vuodessa.

On erittäin hauska nähdä myös muiden koulujen opettajia. Opettajienhuoneet ovat melkoisen sisäänlämpiäviä yksikköjä. Muiden koulujen opettajien tapaaminen on hyvin avartavaa.

Tällä kertaa paikalle oli kutsuttu myös kaupunginvaltuuston edustajia. Paikalle tuli valtuutettu, Debuty Security Manager Janne Leppänen (kok), joka on myös opetuslautakunnan uusi puheenjohtaja. Omalta kannaltani mielenkiintoisinta oli keskustelut viereeni istahtaneen valtuutetun, varatuomari Marja Kyyrön (ps) kanssa. Marja Kyyrö on erittäin sivistynyt ja monipuolisesti suuntautunut ihminen, Kyyrö kuuluu Kaupunkisuunnittelulautakuntaan.

Avaussanojen jälkeen jakauduimme keskustelemaan noin kymmenen ihmisen ryhmiin, olin onnekas, koska omaan ryhmääni tuli ammattiyhdistyksemme puheenjohtaja Sami Markkanen.

Ensimmäinen keskusteluaihe oli Miten koulu voi ehkäistä syrjäytymistä? Aihe on hyvin ajankohtainen. Peruskoulua käyvät kaikki lapset, missään muualla ei ikäluokista saa niin tarkkaa kuvaa kuin peruskoulussa. Peruskoulu on käytännössä ainoa paikka, jossa ovat kaikki, mikä on ennaltaehkäisyn kannalta ensiarvoisen tärkeää. Olen aina ihmetellyt, miksi yhteiskuntamme ei käytä hyväkseen kouluilta ja opettajilta saatuja tietoja täysipainoisesti. Uusimpien tutkimusten mukaan yksi laitoskierteeltä pelastettu lapsi voi tuoda yhteiskunnalle jopa 1,7 miljoonan euron säästön ennen lapsen 18. elinvuotta! Usein laitoskierre vain jatkuu, ja kustannukset kertautuvat.

ks. blogikirjoitukseni Säästöillä ojasta allikkoon

Miksi ei tartuta yksittäisen opettajan käteen, kun apua pyydetään? Väistetään moniin syihin vedoten, aina apua ei saada edes lastensuojelusta. Levitellään vaan käsiä ja todetaan, ei me mitään voida tehdä. Riviopettaja ei pyydä turhaan apua, apua pyydetään, kun nähdään lapsen hätä. Kieltäytymisissä kaikki syyt ovat tekosyitä.

Varhainen puuttuminen tuo säästöä.

On päivänselvää, että oikein kohdennetut panostukset päiväkotiin ja peruskoulun alimmille luokille tuovat säästöä. Peruskoulun ensimmäinen luokka on sellainen seula, jossa vääjämättä huomataan lähes kaikki apua tarvitsevat lapset. Pieni lapsi e peittele ongelmiaan. Ongelmien kasautuminen on usein lumivyörynomaista, pienen lapsen ongelmien ratkominen on mutkattomampaa ja yhteiskunnalle halvempaa kuin moniongelmaisen aikuisen.

Toinen ryhmäkeskustelun aihe oli Sisäongelmat kouluissa. Kun ryhmässäni kysyttiin koulujen sisäilmaongelmista, kaksi kolmesta opettajasta viittasi, yhdessä ryhmässä lähes jokaisen koulun edustaja ilmoitti omassa koulussaan olevan sisäilmaongelmia. Astma muhii monen opettajan keuhkoissa. Helsingin koulujen homeongelmat ovat nousseet julkisuuden pintaan, keskustelupalstoilla vanhemmat pohtivat tosissaan, mihin kouluun lapsi kannattaa laittaa ja mihin ei. Vantaan kaupunki on vähillä rahoillaan yrittänyt korjailla koulujaan, mutta kaikkeen ei rahkeet näytä riittävän.

Kunnollinen koulurakentaminen tuo säästöä. Kunnollinen koulurakentaminen on ennaltaehkäisyä.

Kolmas aihe oli Kuntauudistus, johon ryhmät eivä kerinneet oikein paneutua.

Ruokailun ja saunomisen jälkeen pureuduttiin Ajankohtaisiin asioihin. Asiat esitti selkeästi pääluottamusmies Pirita Hellberg.

Ensimmäinen ajankohtainen asia oli Laaja-alaisten erityisopettajien työaikakokeilu. Ko. erityisopettajat eivät ole erityisluokanopettajia, joilla on oma pienluokka opettavanaan. Laaja-alaiset erityisopettajat toimivat kouluissa opettajien tukena, ennen puhuttiin luki- tai puheopettajista, nykyään he antavat tukea myös matematiikassa.

Opettajan työ on jossain määrin urakkaluonteista. Opettajilla on tiukat lukujärjestykset, muun työn aika ei ole sidottua, tunteja voidaan suunnitella ja kokeita korjata vaikka kotona. Yleensä työaikakokeilut ovat epäonnistuneet, koska työnantajat pyrkivät ujuttamaan opettajille lisää työtä samaan hintaan.

Vantaalla kokeilu on kaksivuotinen ja vapaaehtoinen. Myös Kuopiossa aloitetaan sama kokeilu. Jos kokeilu ei onnistu, ammattijärjestö tai työnantaja voi irtisanoutua kokeilusta jo vuoden päästä.

Kokeilun ydin on, että vuotuinen työaika on 1600 tuntia, josta 400 tuntia ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Työaikaa ei saa ylittää.

Toinen ajankohtaisosio räjäytti tajunnan, Vantaan kaupungin talouden tasapainottamisen lähtökohdat.

Vantaan kaupunki on kriisikunta.

Kuudesta kriisikuntakriteeristä Vantaan osalta täyttyy jo nyt kolme. Kun valtuusto tenttasi kaupungin edellistä kaupunginjohtajaa Juhani Paajasta, hän myönsi, Vantaa on suurista kunnista Suomen velkaisin kunta.

Kirjanpidollisella kikkailulla kaikki on saatu näyttämään hyvältä, mutta olemme kohta velkaa lähes kaksi miljardia euroa! Lainamäärä vuonna 2011 oli 857,8 miljoonaa euroa, konsernilainaa on lähes miljardi euroa. Velkaa on äärimmäisen vaikea lyhentää, koska kaikki liikenevä raha liukenee korkoihin.

Kaupunkiin on uuden kaupunginjohtaja Kari Nenosen avuksi palkattu konsultti, jonka raporttia vantaalaiset odottavat pelonsekaisesti. Talouskonsultti Eero Laesterän sanoma on selvä, Vantaan lyötävä jarru velkaantumiselle.

Kaikki vantaalaiset yhtyvät Eero Laesterän iskulauseeseen, mutta kuinka jarrua lyödään? Vantaalla ei ole niitä kuuluisia löysiä, ne vietiin edellisen laman aikana. Tiedän parhaiten oman alani, Vantaan koululaitoksen tilanteen. Vantaan koululaitos on äärimmäisen tehokas, panoksen ja tuotoksen suhde on erinomainen. Vantaa tuottaa hyviä opetuspalveluja vähällä rahalla. Mutta pitää muistaa, kuiviin ei saa vetää, sillä tyhjästä ei voi nyhjäistä.

ks. blogikirjoitukseni Hyvistä lähikouluista rupukouluja?

Vantaalta on hyvin vaikea löytää enää todellisia säästökohteita. Äkkiseltään en keksi muuta kuin muutama vuosi sitten kehitetyn sisäisen lypsylehmän, Tilahallinnon, joka on paisunut kuin pullataikina. Nykyisen kaltainen Tilahallinto on lopetettava, ja sen tilalle on kehitettävä uusi organisaatio.

Suurin kaupungin budjetin menolohkoista on Sosiaali- ja terveyspuoli. Olisiko syytä miettiä uudelleen päivähoitostrategiaa?

ks. blogikirjoitukseni Vähästä viedään taas?

Yksi päiväkotilapsi maksaa yhteiskunnalle noin 1200 euroa kuukaudessa, alle kolmivuotias lapsi varmaan enemmän.

Olisiko aika luopua subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta? Pitäisikö suosia alle kolmivuotiaitten lasten kotihoitoa? Vaikka kotihoidontuki tuplattaisiin, säästöä syntyisi valtavasti päivähoidon kuluihin verrattuna.

Toisaalta yksi vanhuksen vanhainkoti- tai sairaalavuodepaikka on todella kallis. Pitäisikö parantaa vanhusten kotona asumisen mahdollisuuksia? Vanhusten kotihoitoa on kehitettävä, kohta Vantaakin on pullollaan suuren ikäluokan vanhuksia.

Milloin vantaalainen keskustelu kaupungin taloudellisesta tilasta ja säästöistä alkaa todenteolla?

torstai 29. maaliskuuta 2012

Kieliväkivaltaa

HS Mielipide 27.3.

Jani Roman: Kuka välittää kaksikielisistä lapsista?

Kirjoitan kolmen kaksikielisen (ruotsi ja suomi) lapsen isänä. Lapset, joilla on kaksi äidinkieltä, ovat jääneet näkymättömiin nyt käytävässä kielikeskustelussa – melkein kuin heitä ei olisikaan. He ovat väliinputoajia, jotka liittyvät joko osaksi suomenruotsalaista ryhmää tai osaksi suomenkielistä ryhmää riippuen siitä, minkä kielisen koulun he valitsevat.

Kaksikieliset lapset sijoitetaan yleensä ruotsinkielisten ryhmään, ja sinne he sulavasti katoavat. Suurin osa heistä käy ruotsinkielisen koulun ja saa suomenruotsalaisen identiteetin.

Eikö olekin kummallista, että nykyisessä modernissa, demokraattisessa ja edistyksellisessä yhteiskunnassamme on lapsia, joita paheksutaan, jos he käyttävät omaa äidinkieltään (suomea) edes koulun välitunneilla tai joille ei opeteta oman kulttuurinsa lauluja, tarinoita ja perinteitä muuten kuin vieraana kulttuurina tai hyvin pintapuolisesti? Tai jolle opetetaan muutamalla tunnilla viikossa kolmannelta luokalta lähtien omaa äidinkieltään vieraana kielenä?

Tämä on niin sanotun modersmålsinriktad finskan todellisuus.

HS: HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitäisikö kaksikieliset koulut sallia?

Jani Roman Raaseporista osoittaa kansalaisrohkeutta tarttumalla arkaan aiheeseen.

Romanin mielipidekirjoitus jäi väijymään takaraivooni, jotkut kaksikieliset lapset ikään kuin uhrataan suomenruotsalaisuuden alttarille. Näin ei saa olla.

Tuntuu käsittämättömältä, että laki kieltää suomen- ja ruotsinkielisen opetuksen yhdistämisen. Sen sijaan muut kieliyhdistelmät ovat mahdollisia.

Helsingin seudulla ei pian asu puhtaasti ruotsinkielisiä ollenkaan. "Kieliseka-avioliittojen" myötä perheessä äiti voi olla esim. puoliruotsinkielinen ja isä suomenkielinen. Tällaisessa tapauksessa vanhempien on vaikea panna lastaan ruotsinkieliseen kouluun. Kaksikielinen koulu voisi olla paikallaan.

Jani Romanin kertomaa on vaikea uskoa. Tulee mieleen ruotsinsuomalaisten lasten koulukokemukset 1960-luvulta, kun suomalaislapsia kiellettiin koulun pihoilla puhumasta suomea. Ei voi olla myöskään mahdollista, että suomenkielisille lapsille opetetaan suomea vain pari tuntia viikossa.

Ruotsinkielisten koulujen oppimistulokset ovat olleet heikompia kuin suomenkielisten peruskoulujen oppimistulokset. Yksi syy heikkohin tuloksiin voi olla, että puoli- ja neljännesruotsinkielisiä lapsia tungetaan väkisin ruotsinkielisiin ryhmiin.

Kaverini opettaa ruotsinkielisessä koulussa pääkaupunkiseudulla. Muutama vuosi sitten hän sanoi minulle, että nyt on väsy, en tiedä mitä teen, pitäisikö tehdä jotain aivan muuta. Syyksi hän sanoi suomenkieliset oppilaat, joita tungetaan suoraan ruotsinkieliseen kouluun, oppilaat eivät ollet käyneet edes ruotsinkielistä päiväkotia.

Kaverini oli työuupumuksen partaalla.

Todettakoon, että isäni suku oli ruotsinkielinen, "Espoon hurreja" kirkon tienoolta. Täysin ummikkoruotsinkielinen isoisäni Bertil meni naimisiin voimakastahtoisen eteläkarjalaisnaisen kanssa, Bertil opetteli suomen kielen ja lapsista tuli suomenkielisiä.

Olen monta kertaa ajatellut, mikä rikkaus olisi ollutkaan, jos meistä olisi tehty aidosti kaksikielisiä suomalaisia.

Ymmärrän hyvin Jani Romanin epäuskon ja tuskan. Peruskoulussa äidinkielen suhteen kaikki suomalaiset lapset eivat ole yhdenvertaisia.

Ei niitä kaksikielisiä kouluja pääkaupunkiseudulla montaa tarvitsisi olla.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Laskutaito heikentynyt

HS 27.3.

Arviointi: Koululaisten laskutaidot ovat huonontuneet

Peruskoululaisten laskutaidot ovat laskussa. Opetushallituksen uusimman arvion mukaan osaamisen taso on heikentynyt eniten luvuissa ja laskutoimituksissa. Myös prosenttilaskut sujuvat peruskoulun päättäviltä nyt heikommin kuin aiemmin.

Matematiikan taitoja mitattiin nyt viidettä kertaa, ja edellisestä on aikaa seitsemän vuotta. Osa tehtävistä oli uusimmassa, viime keväänä tehdyssä arvioinnissa samoja kuin aiemmissa.

Kaikista osa-alueista parhaiten hallittiin juuri luvut ja laskutoimitukset. Näistä tehtävistä ratkaistiin keskimäärin 63 prosenttia, mutta aiemmin osuus oli 70. Prosenttilaskuissa ratkaisuosuus laski vielä enemmän: 52 prosentista 41 prosenttiin.

YLE: Pojat osaavat päässälaskua, tytöt ongelmanratkaisua

Tulos oli ainakin minulle yllätys.
 
En ole huomannut, että laskutaito olisi laskenut. Opetan alakoulussa, jossa opiskellaan perusasioita kuten ennenkin. Vantaalla oppilaita mitataan vuosittain Makeko-kokeilla, jotka keskittyvät matematiikan keskeisen oppiaineksen mittaamiseen.
 
On hauska vertailla oman luokan tuloksia rinnakkaisluokkien tuloksiin. Mielenkiintoista on, että vaikka kuinka luokanopettajat opettaisivat ja erityisopettajat auttaisivat heikkoja laskijoita, luokkien väliset erot näyttävät pysyvän vuodesta toiseen samoina.
 
Makekot ovat oiva väline, koska ne kumminkin erottelevat heikot laskijat muista. Maksimipisteet ovat 60 pistettä, jos laskee kohtuullisenkin hyvin, oppilaalta pitäisi irrota noin 55 pistettä. Ympyröin punaisella päiväkirjani arviointiosiossa heikkojen laskijoiden pistemäärät ja kiikutan heidät erityisopettajan pakeille.
 
Koulun pisteet kootaan ja niitä voidaan sitten verrata edellisvuosien pisteisiin. Pisteet eivät ole julkisia, koska Makekot ovat opettajan ja koulun työväline.
 
HS: Kaikkiaan matematiikkaa osataan keskimäärin tyydyttävästi, eikä tyttöjen ja poikien taidoissa ole kovin suuria eroja.

Arviointi tehtiin ysiluokkalaisille keväällä 2011, oppilaita oli viitisen tuhatta yli sadasta koulusta. Huomattiin, että menestymiseen vaikutti vanhempien koulutustausta, mikä ei ollut yllätys. Kaupungeissa pärjättiin paremmin kuin maalla, mikä ei myöskään ollut yllätys.

Pojat suhtautuivat myönteisemmin matematiikkaan kuin tytöt, mutta pääasia on, että itse taidoissa ei ollut eroja.

YLE: Opetusneuvos Kati Hirvonen Opetushallituksesta arvioi, että perusosaaminen ja -ymmärtäminen luvuissa ja laskutoimituksissa on saattanut heikentyä, koska laskuja ratkaistaan yhä enemmän kännyköillä ja laskimilla eikä omassa päässä tai paperilla.

On selvää, että jatkuva laskinten käyttö rappeuttaa.

Alakoulussa lasketaan paperilla, yläkoulussa jo melko paljon laskimilla. Olisiko syytä harkita yläkoulussakin omien aivojen käyttöä?

Prosenttilaskujen ratkaisuosuus putosi peräti 11 prosenttiyksikköä, mikä on jo hälyttävää. Matematiikan osa-alueista geometrian osaaminen oli heikointa. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että geometrian suhteellista osuutta matematiikassa olisi lisättävä. Alakoulussa geometriaa raavitaan vain yhden jakson verran joka luokka-asteella.

ks. Lisää geometriaa

Olisiko geometrian suhteen syytä luopua spiraaliperiaatteesta ja esim. alakoulussa keskityttäisiin triplaten geometriaan vaikkapa parillisilla luokka-asteilla?

Opettajana minusta tuntuu koko ajan siltä, että liian nopeasti höösitään asiasta toiseen, kunnolliseen perehtymiseen ja klassiseen ylioppimiseen ei aika riitä.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kaunis maikka tuo pontta opiskeluun?

Iltalehti 27.3.

Rehtori: Opettajan ulkonäöllä on merkitystä

Eteläkarjalaisen lukion rehtori on esittänyt mielenkiintoisia näkemyksiä siitä, miksi hänen johtamansa lukion opiskelijat ovat menestyneet ruotsin ja englannin kielten ylioppilaskokeissa.

- Englannin ja ruotsin kirjoitusten tulokset ovat olleet hyviä, vain harva jättää meillä ruotsin kirjoittamatta. Yhtenä kannustimena saattaa olla se, että näitä aineita opettavat meillä nuorehkot ja urheilulliset miehet, Savitaipaleen lukion rehtori Markku Tani kertoi Etelä-Saimaa –lehden haastattelussa.



Asian todellisen laidan tietävät parhaiten lukiolaiset itse, mutta mitä mieltä moisesta väitteestä on Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Veera Svahn?



- Toivoisin Lukiolaisten liiton puheenjohtajana, että opiskelija opiskelee itselleen tärkeäksi kokemiaan aineita saadakseen itselleen sivistävän koulutuksen, eikä valitse aineita ainakaan ulkoisten seikkojen perusteella, Svahn muotoilee.

Aihe pulpahtelee julkiseen keskusteluun aina silloin tällöin. Hämmentävää.

Syksyllä kirjoitin aiheesta:

Suomen Rumin Maikka ! (todella RUMA) !

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukainen:

Ulkonäköpaineet vaivaavat opettajia

MTV 3:n Helmi kirjoitti aiheesta:

Seksikkyys liikaa vanhemmille: Italialaisopettaja halutaan pois opettamasta

Olen aina olettanut, että opettajien ulkonäköpaineet koskevat vain naisopettajia.

Savitaipaleen lukion rehtori Markku Tanin mielestä miesopettajienkin ulkonäöllä on merkitystä jopa oppimistulosten suhteen. Onneksi opetan alakoulussa, en ole enää nuori, en järin urheilullinenkaan. Olettaa voi, että lukioissa, jotka ovat pullollaan kasvuiässä olevia tyttöjä, miesopettajan ulkonäöllä voi olla merkitystä. Tunnetusti lukiolaistytöt voivat ihastua miesopettajiinsa.

Oletan myös, ettei lukion naisopettajien ulkonäkö ei vaikuta poikien oppimistuloksiin. Voi olla, että oikein vetävän ja seksikkään näköinen naispuolinen kieltenmaikka pikemminkin heikentää poikien oppituloksia kuin parantaa niitä. Pojat eivät keskitykään itse opiskeluun, vaan tuijotteluun ja haaveiluun.

Muistan hyvin keskikoulun ruotsinopettajamme. Hän oli ilmiselvästi hyvin eroottinen nainen, mikä viehätti poikia kovin. Opettaja pukeutui aina naisellisesti, hameisiin ja muihin hörhelöihin, hän korosti pukeutumisellaan aina rintojaan. Tietenkin pojat tuijottelivat häntä, opettaja vaivautui katseista, hän hypisteli aina välillä hameenhelmojaan, joskus punastui.

Oppimistuloksiini ruotsinopettajamme ulkonäkö ei vaikuttanut millään tavalla. Seksikäs ruotsin opettajamme ei saanut pontta ruotsin kielen opiskeluuni.

Keskikoulun matematiikan opettajani, joka oli keski-ikäinen tiukka ja vaativa nainen, sen sijaan sai minussa jonkinlaisia johdonmukaiseen opiskeluun viittaavia reaktioita. Häntä pelättiin. Pahinta, mitä kukaan oppilaista tiesi, oli joutua todistamaan geometrian väittämiä luokan eteen liitutaululle. Kukaan ei koskaan ilmoittautunut taululle vapaaehtoisesti. Kaikki varmuuden vuoksi kumminkin opiskelivat väittämät ulkoa, ehkä se nyt on minun vuoroni.

Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Veera Svahnin mielestä ei opettajan ulkonäöllä ole mitään merkitystä opiskelumenestykseen.

Iltalehden pari kommenttia olivat ristiriitaisia:

Anaconda: Eipä varmaan vaikuta juu. Itse ainakin muistan omalta lukioajaltani, että seksikäs naisopettaja motivoi ainakin minua. Ko. opettajan tunneille mennessä läksyt eivät koskaan olleet tekemättä ja kokeisiinkin tuli panostettua enemmän.

Reepo: Minun oppimiseen vaikutti negatiivisesti seksikäs kolmekymppinen naisopettaja. Piti lyhyttä hametta ja korkokenkiä. Aika meni tarkkaillessa, milloin jotain vilahtais...

Iltalehden äänestyksessä kaksi kolmesosaa on sitä mieltä, että ulkonäöllä on merkitystä oppilaiden oppimistuloksiin. En ole koskaan missään nähnyt vakavasti otettavaa tutkimusta, jossa olisi tutkittu opettajan ulkonäön suhdetta oppilaiden oppimistuloksiin.

Googlasin kuvahaulla sanaparilla beautiful teacher, tuloksena tuli pelkästään eroottissävyitteisiä kuvia naisista ja naismaikoista. Yhtään miesmaikkaa ei näkynyt ensimmäisessä otoksessa. Tiedän hyvin, että Japanissa koulutytöt univormuissaan aiheuttavat väristyksiä japanilaisille miehille, mutta näyttää siltä, että naisopettajatkin ovat joidenkin ihmisten eroottisten unelmien kohteina.

Googlailin lisää. Filosofian maisteri Marjo Kamila tutki opettajien ulkonäön merkitystä kouluissa. YLE Pohjanmaa on tehnyt radiojutun aiheesta. Kannattaa kuunnella:

http://areena.yle.fi/audio/1317284616518

Kamila: Tavallaan opettajienhuoneiden raadollisuus tulee kyllä siellä ilmi ja kuinka tärkeä merkitys sillä opettajan ulkoasulla on. Opettajuus ei ole vaan pelkästään opettajan tietoja tai taitoja.

Oma joukkonsa on nämä seksualisoidut vaateviestit. Se on se rankin maailma, jossa on työpaikkakiusaamista ja seksuaalista häirintää. Eikä se tarvitse olla muuta kuin liian lyhyt hame tai liian avara kaula-aukko.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Ujoakin ujompi oppilas

YLE 26.3.

Sosiaalisia tilanteita pelkäävä jättää koulun

Rohkea esiintyjä pärjää nuorten maailmassa, mutta ujo ja arka saattaa jäädä vaille ymmärrystä. Tutkimusten mukaan sosiaalisia tilanteita pelkäävien nuorten riski syrjäytyä on erityisen suuri. Tamperelaispsykiatri penää opettajilta ymmärrystä.

Tutkijoiden arvioiden mukaan sosiaalisten tilanteiden pelko horjuttaa joka kymmenennen nuoren mielenterveyttä. Kyseessä on kolmanneksi yleisin mielenterveysongelma depressio- ja päihdehäiriöiden jälkeen.

Arka lapsi saattaa selvitä vielä alakoulun ajan turvallisessa pienessä luokkaryhmässä, mutta ongelmat puhkeavat toden teolla teini-iässä kun koulu vaihtuu, sanoo nuoria hoitava tamperelaispsykiatri Juha-Matti Väänänen.

- Yläkoulussa pienikin takaisku saattaa laukaista jännityksen ja pelon esiintymistilanteita kohtaan. Ongelmaa pahentavat fyysiset oireet: vapina, sydämentykytys, änkytys ja pyörrytyksen tunne. Pikku hiljaa sitä alkaa pelätä kaikkea mahdollista mikä voi mennä pieleen, Väänänen kuvailee.


Aihe on tärkeä.

Minulla on aina ollut jonkinlainen hengenyhteys ujoihin ja arkoihin oppilaisiin. Syy on selvä, vastoin perusluonnettani murrosiässä eristäydyin ja elin elämääni lähinnä oman pääkoppani sisällä.

Kasvoin yhdessä hujauksessa parin metrin petkeleeksi.

Pituuskasvuni ajoittui oppikoulun viidennen ja kuudennen luokan välisestä kesästä oppikoulun seiskaan. Viidennen luokan keväällä olin 178 cm ja kuudennen luokan syksyllä 192 cm. Kasvoin kesässä 14 cm ja jatkoin samaa tahtia nykypituuteeni 202 cm saakka. Luut paukkuivat ja lihaa repeili.

On selvää, että moinen kasvu vaikutti moneen asiaan. Olin hontelo ja kömpelö, aamulla, kun heräsin piti potkiskella toista jalkaa, sillä lonkkani oli kasvanut nopeammin kuin reisluun pää. Reisiluu oli joka aamu sijoiltaan.

Siihen aikaan pitkille pojille ei löytynyt vaatteitakaan, ostin mitä löytyi. Myöhemmin tilasin farkkuja Amerikasta asti Searsin kataloogista.

Vapaa-aikanani keskityin lähinnä kaunokirjallisuuteen ja progressiiviseen musiikkiin, molemmat olivat oivia pakopaikkoja.

Lukiossa en tehnyt yhtään mitään. Kirjallisia kotitehtäviä en tehnyt, en yhtään matematiikan, fysiikan tai kemian kotitehtävää, kielten sanoja en liiemmin opiskellut. Kokeisiin luin hätäisesti viimeisenä iltana.

Hakeuduin aina reunapulpeteille, jotta sain tarkkailla luokkaa rauhassa. Hyvin miellyttävä istumapaikka oli sellainen, josta saattoi takaa tiirailla huomaamatta jonkun tyttölapsen villapaidan alta pullottavia rintaliivien hakasia. Edestä en olisi kehdannut katsellakaan.

Piirtelin koko ajan ornamenttikuvioita kirjojen marginaaleihin. Nautin suunnattomasti ainekirjoituksesta ja kuvaamataidosta, totaalisia yksilölajeja.

Onneksi tunneilla kuuntelin tarkkaan opetusta. Jotain jäi päähänkin, yksi syy oli se, että opettajinani Tikkurilan yhteiskoulussa oli loistavia humanististen aineiden opettajia, jotka osasivat puhua ja he saivat oppilaansa ajattelemaan.

En viitannut koskaan, paitsi silloin, kun oli pakko äänestää. Ryhmätöitä vihasin, en koskaan hakeutunut vapaaehtoisesti mihinkään ryhmään.

Koulun jälkeen asepalveluksen aikana vapauduin, ehkä liikaakin, itsetuntoni heilahti siihen kuuluisaan kaakkoon, mistä oli suuresti hyötyä Opettajankoulutuslaitokseen pyrkiessäni. Pyrinnöissä pidin itsestään selvänä, että holahdan sisään. Kun muut pyrkijät valmistelivat näyttötuntejaan, minä poika viheltelin vaan. Muuten siitä kaakosta ei ole juuri hyötyä ollutkaan.

Opettajan pitää huomata arat ja ujot.

Liian usein opettajat huomaavat vain aktiiviset, viittaavaat oppilaat. Minua on aina ärsyttänyt, kun jotkut opettajat mittaavat oppilasarvostelussaan tuntiaktiivisuuden viittamisaktiivisuuden määrällä.

Aktiivisuus näkyy oppilaan silmistä, oleellista on, kuinka oppilas on henkisesti läsnä oppitunneilla ja seuraa opetusta. Arvostan toki uskaliasta viittavaakin oppilasta, he ovat elintärkeitä opetuskeskusteluissa.

Ydinsanomani on, opettajan on arvostettava erilaisia oppilaspersoonallisuuksia ja oppimistyyppejä.

Siksi on hyvä, että opettajienkoulutuslaitoksiin otetaan sisään erityyppisiä opiskelijoita. Samasta syystä pidän keskisuurista ja suurista kouluista, koska opettajilla on jonkinverran vaihtotunteja, kaikille oppilaille tarjotaan jotakin oppimistyyliä.

Oppilaalle olisi suuri rangaistus olla vaikka kuusi vuotta alakoulua pelkästään yhden opettajan opettamana.

Minulla on vuosien varrella ollut hyvin hiljaisia, näennäisesti katsottuna jopa eristäytyviä oppilaita. Päältäpäin katsottuna oppilas vaikuttaa olevan kuin koomassa.  Mutta jossain vaiheessa tämäntyyppinen oppilas voi ikäänkuin herätä henkiin. Monesta heistä on myöhemmin sukeutunut luovan työn tekijöitä. Usein tämäntyyppiset oppilaat huomaa juuri kirjoitelmistaan tai kuvataiteestaan.

Ujot ja arat oppilaat joutuvat herkemmin kiusaamisen kohteeksi kuin muut oppilaat.

Ujot ja arat lapset eivät osaa peilata uhkia tai hyökkäyksiä pois itsestään. On lapsia, jotka eivät osaa puolustaa itseään, osa ei uskalla edes kertoa, että heitä kiusataan.

Urani aikan pari kolme kertaa välituntivalvonnassa on tapahtunut, että yhtäkkiä kiusattu on noussut vastaan. Kiusattu on torpannut pitkäaikaisen kiusaajansa pään lumihankeen tai lyönyt kiusaajaansa. Vaikka niin ei saisi tehdä, olen silloin katsonut muualle ja tullut myöhässä paikalle selvittelemään tilannetta.

Jollakin tavalla ujoa ja arkaa oppilasta on kohdeltava kuin kukkaa kämmenellä, suojattava ja joskus rohkaistavakin. Olen blogissani mainostanut kovasti Lions Quest -ohjelmaa, paina vasemmalta tunnistetta Lions Quest.

Leijonatunneilla harjoitellaan elämäntaitoja. Tunneilla keskustellaan paljon ja leikitään jonkinverran ja tehdään ryhmätöitä. Periaatteeni on, ettei oppilaat tee koskaan itse ryhmiä. Kaikkien kanssa on tultava toimeen. Minulla on palikkapussi, pussissa jokaiselle oppilaalle on oma vannesahalla tekemäni palikka. Arvon ryhmät, kukaan ei jää lopuksi yksin kuin nalli kalliolle.

YLE: Opettajille tarvittaisiin lisää koulutusta, jotta ongelma opittaisiin tunnistamaan. Lisäksi tarvitaan selkeät pelisäännöt siitä, miten oppilas ohjataan tuen piiriin.

Minkälaista koulutus voisi olla? Luulen, että tunnistamista on vaikea opettaa, ehkä toiminta on melkoisen sisäsyntyistä. Ja on myös oppilaita, jotka ovat yksikseen ja hiljaa, vaikka he eivät ole arkoja.

Pelisäännöt siitä, miten oppilas ohjataan tuen piiriin? Puhuisin mieluummin pelirahoista. Opettajat kyllä tunnistavat oppilaissaan mitä moninaisimpia ongelmia, mutta kun apua aletaan etsiä, seinä tulee vastaan. Apua ei ole aina tarjolla, koska reurssit ovat aivan liian niukat.

Oppilaita on jopa palautettu sairaalakoulusta evästeellä, ei me voida täällä mitään tehdä, palautetaan takaisin omaan luokkaan.

Pelkällä ongelman tunnistamisella ei pitkälle pötkitä. Kun apua pyydetään, sitä olisi hyvä myös saada.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Säästöillä ojasta allikkoon

Iltalehti 23.3.

90-luvun säästöt lisäsivät laitoshoitoa

Kouluterveydenhuoltoon 1990-luvulla tehdyt säästöt lisäsivät lasten ja nuorten psykiatrisen laitoshoidon tarvetta, toteaa tuore väitös.

Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidossa eniten säästäneet kunnat joutuivat satsaamaan jo 2000-luvun alkupuolella huomattavasti vertailukuntia enemmän erikoissairaanhoitoon.

Itä-Suomen yliopistossa tänään tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan vaikeahoitoisia nuoria mielenterveyspotilaita päätyi kalliiseen laitoshoitoon erityisen paljon niistä yli 30 kunnasta, jotka säästivät 1990-luvulla rajuimmin kouluterveydenhuollossa sekä perhe- ja kasvatusneuvolatoiminnassa.

Terveystieteiden maisteri Tarja Paakkonen tarkastelee lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja vuosina 1994-2008 sekä Kuopion Niuvanniemen sairaalassa tahdonvastaisesti hoidettujen nuoriso-osaston potilaiden elämänvaiheita. Vaikeahoitoisen alaikäisen laitoshoito on kallista, hoitokulut voivat nousta jopa 1,7 miljoonaan euroon 18 ikävuoteen mennessä. Tutkijan mukaan palvelujärjestelmä ei ole osannut vastata oikea-aikaisesti potilaiden tarpeisiin. Myös lastensuojelun tukitoimet ovat olleet riittämättömiä.

Terveystiedon maisteri Tarja Paakkosen väitös vahvisti sen, minkä opettajat tiesivät heti, kun 1990-luvun lama iski voimalla peruskouluun. Opettajat totesivat silloin, että lyhytnäköiset säästöt tulevat tulevaisuudessa hyvin kalliiksi. Tunne oli sama kuin pakkasella kusisi housuihin, hetken lämmittää, mutta kohta tulee kylmä.

On hyvin kummallista, että Suomen suurinta asiantuntijajoukkoa, opettajistoa, ei kuunnella.

Kaikki tietävät, että laitoshoito on kallista. Silti summa yllättää, yhden vaikeahoitoisen lapsen laitoshoitokulut voivat nousta jopa 1,7 miljoonaan euroon! Halpaa tuskin on aikuisenkaan laitoshoito.

Peruskoulu on ennaltaehkäisevää toimintaa.

Markka-aikaan Vantaan kaupunki järjesti ERY-koulutusristeilyn. Koulutukseen kutsuttiin joka koulusta rehtori ja pari opettajaa sekä kunnan kaikki erityisluokanopettajat. Päivällisen jälkeen nojailin baaritiskiin länsivantaalaisen erityisluokanopettaja Jyrkin kanssa. Jyrki pössytteli sikariaan ja totesi, että aatelkaa pojat, kun saan yhden oppilaan kuntoon, saan aikaiseksi millin säästöt. Silloin Jyrkin toteamus nauratti, mutta loppujen lopuksi Jyrki oli hyvin vaatimaton mies. Miljoona markkaa on hieman eri asia kuin 1,7 miljoonaa euroa.

Kunnat toimivat hyvin lyhytnäköisesti.

Oikein kohdennetut resurssit peruskouluun tuovat aina säästöä. Suomessa on kuntia, jotka laiminlyövät lakivelvoitteisia tehtäviään. On kuntia, jotka eivät järjestä koululaisilleen edes koululääkäritarkastuksia. Sitten ihmetellään, kun erityissairaanhoitokulut paisuvat paisumistaan. Äimänkäkenä kunnanisät tutkailevat menomylpyrää, tää sossupuoli sen kun kasvaa vaan, mitäs me  ny oikein tehrään?

Erityisopettajia, koulupsykologeja ja -kuraattoreita ei ole riittävästi. Koulunkäyntiavustajista on huutava pula. Erityisen törkeää on, kun jotkut kunnat eivät ole suunnanneet valtion luokkakokojen pienentämisiin suunnattuja rahoja oikeisiin kohteisiin.

Oppilas hukkuu helposti isoon massaan. Kun luokka on pieni, opettaja jaksaa auttaa.

Monet asiat ovat yksinkertaisia.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vähästä viedään taas?

YLE 20.3.

Professori: Alle 2-vuotias ei kypsä päiväkotiin

Liian varhainen päivähoito voi jättää lapseen pysyviä jälkiä, sanoo psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Erityisesti stressinsietokyky on vaarassa vahingoittua. Eduskunta käsittelee välikysymystä kotihoidontuen leikkaamisesta iltapäivällä.

- Se on eräänlainen kivijalka kaikelle muulle kehitykselle, Keltikangas-Järvinen kuvailee varhaislapsuuden merkitystä Aamu-tv:n haastattelussa.

Keltikangas-Järvisen mukaan tuore aivotutkimus vahvistaa, että stressinsietokyky kehittyy kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana.

- Fysiologinen stressitaso hakee tasonsa. Taso säilyy aikuisuuteen, ja sen jälkeen voimme puhua joko stressiä sietävistä tai huonosti stressiä sietävistä aikuisista.

Aikaisintaan kaksivuotiaana hoitoon

Professorin mielestä lapsen voi laittaa päivähoitoon aikaisintaan kaksivuotiaana. Tuolloinkin olisi löydettävä kehitystä tukeva vaihtoehto.

Se tarkoittaa Keltikangas-Järvisen mukaan mahdollisimman pientä ryhmää, kuten perhepäivähoitoa.

- Lapsi tarvitsee niin pienen joukon lapsia, että hänen oikeat sosiaaliset taitonsa kehittyvät, eikä ainoastaan aggressiivinen pärjääminen. Se tarkoittaa optimaalisesti kolmen-neljän ja maksimissaan kuuden lapsen ryhmää.



Olen aikaisemminkin blogissani sivunnut aihetta:
 
Pikkulapset nykyajan tehokkuusajattelun uhrilampaita?
 
Professori Keltinkangas-Järvisen mielestä lapsen voi laittaa päiväkotiin aikaisintaan kaksivuotiaana. Tuolloinkin paras vaihtoehto voisi olla pieni ryhmä, esim. perhepäivähoitoryhmä.
 
Arvo Ylpön mielestä lapsen pitäisi olla kotona äidin kanssa aina kolmevuotiaaksi asti. Olen tasan samaa mieltä.
 
Keltingangas-Järvinen toteaa, että lapsen stressinsietokyky voi vahingoittua, kun lapsi laitetaan päivähoitoon liian varhain.
 
Moni pitkän linjan kasvattaja on huomannut saman kuin minä, vuosien saatossa lasten stressinsietokyky on laskenut. Pienikin ärsytys voi olla liikaa, "no ku toi ärsytti", vaikka toinen lapsi ei tehnyt yhtään mitään.
 
Harva mieltää, että kiusaaminen alkaa jo päiväkodeissa. Suurissa ryhmissä ei ole valvovaa silmää joka nurkkaan. Henkilökuntaa on useinmiten liian vähän.
 
Luulisi, että pienen lapsen perusturvallisuus järkkyy, kun hänet repäistään äidin sylistä ja kodin turvasta isoon hälisevään lapsijoukkoon.
 
Kodinhoitotuen merkitys perheille on suuri. Tuen turvin vanhemmat voivat sinnitellä ja pitää lapsensa kotona mahdollisimman pitkään. Olen aina ihmetellyt, miksi vanhemmille ei anneta mahdollisuutta valita?

Aikaisemmin kirjoitin:

Mikäli pikkulapset hoidettaisiin kotona, syntyisi suurta säästöä. Silloin yli kolmivuotiaiden ryhmät saataisiin pienemmiksi, aikaa hoitava tai opettava aikuinen per lapsi olisi enemmän. Hoitajien ei tarvitsisi uhrata arvokasta kasvatus- ja yhdessäoloaikaa vaippojen vaihtoihin tai lasten pukemisiin.

Plarailin nettiä ja etsiskelin, kuinka paljon päivähoito maksaa per muksu kuukaudessa. Nopealla etsimisellä löysin jotain:

Taloussanomat 19.5.2010:

Oikea hinta on kiinni lapsen iästä. Pienen lapsen hoitaminen on kalliimpaa, sillä alle kolmivuotias tarvitsee paljon enemmän aikuista kuin toimelias leikki-ikäinen.

Myös kuntakohtaiset erot ovat suuret. Espoossa päivähoito maksaa keskimäärin 1 176 euroa kuukaudessa, kun Vantaalla se on 889 euroa eli liki 300 euroa halvempaa. Vantaan hinta on noin 100 euroa kuntien keskimääräistä päiväkotihoidon kustannusta pienempi.

Kodinhoitotuen määrä kuukaudessa on noin 300 euroa.

Miksi toisia perheitä tuetaan selvästi enemmän kuin toisia?

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Tieto taittaa selän?

YLE 16.3.

Painava reppu pilaa koululaisen selän

Lapset raahaavat reppuja, jotka ovat yli 10 prosenttia heidän omasta painostaan. Tutkijoiden mukaan raskaista repuista aiheutuu selkäkipuja ja muita vaivoja. Ongelma liittyy vallitsevaa istuvaan elämäntapaan.

Tutkimuksessa arvioitiin yli 1400:n iältään 12-17-vuotiaan espanjalaisen koululaisen selän terveys. Teinit punnittiin 2 kertaa. Ensin ilman takkeja, kännyköitä, avain nippuja yms painolastia, mutta koulureput selässä. Toinen kerta punnitiin ilman reppuja. Myös pituudet mitattiin ja koululaisten terveyttä, elämäntapoja, liikkumista tai sen puutetta selvitettiin

Suurin osa, 9 kymmenestä, kanniskeli keskimäärin lähes 7 kilon reppuja. Reilusti yli puolet kantoi reppua, joka painoi 10% teinin omasta painosta ja joka viidennen reppu ylti 15 prosenttiin omasta painosta. Joka neljännellä oli ollut selkäkipuja enemmän kuin 15 päivänä edeltävän vuoden aikana. Yleisin selkävaiva oli skolioosi tai selkärangan käyryys, mistä seurasi alaselkäkipuja sekä jatkuva lihasjännitys.

Tytöillä oli suurempi selkäkipujen riski ja heillä riski kasvoi iän myötä.

Monet lapset kuskaavat ylettömän painavia reppuja, mikä on haitallista kehittyvälle lapselle. Pitkän päälle liian painavat reput voivat aiheuttaa kroonisia kipuja ynnä muita selkävaivoja, toteaa British Medical Journal.

Yhdeksän kymmenestä oppilaasta kanniskelee edestakaisin yli 7 kilogramman reppuja, huh huh?

Reppu on koulukirjojen ja- tavaroiden kanniskeluväline, ei säilytyspaikka.

Tiedän, että on oppilaita, jotka kanniskelevat kouluomaisuuttaan koko ajan repussa. Kyllä silloin selkä vääntyy. Oppilaiden ajatusmalli on selkeä, kun tavarat kulkevat koko ajan repussa, mitään ei unohdu, ei kotiin, ei kouluun. Wilmaan ei tule koulutavaroiden unohdusmerkintöjä.

Painotan omille oppilailleni, että koulukirjojen säilytyspaikka on koti.

Kirjat on säilytettävä yhdessä paikassa nätisti pinottuna vihot kirjojen välissä. Reppuun laitetaan vain seuraavan päivän kirjat.

Katselin oman kolmannen luokkani lukujärjestystä. Maksimissaan yhtenä päivänä on neljä lukuainetta, neljä oppikirjaa. Jotkut oppikirjat painavat hieman enemmän kuin toiset, mutta neljän oppikirjan kokonaispaino on noin kolmisen kilogrammaa. Kolme kilogrammaa ei taita lapsen selkää.

Yritän opettaa lapsille järjestelmällisyyttä, mutta joillekin oppilaille omien tavaroiden hallinta on lähes mahdotonta. Reput ja pulpetit ovat heillä jatkuvassa kaaoksessa. Lienee niin, että järjestelmällisyys on synnynnäistä.

Myönnän, olen liiankin pedantti ihminen järjestyksen suhteen. Luokassani on jatkuva järjestys, kaikki tavarat ovat paikoillaan ja löydettävissä. Oppilaiden työt on sijoiteltu seinille ja ikkunoille lähes sotilaallisen säntillisesti. Poikkeus on etuseinä liitu- ja älytauluineen, etuseinään en ripustele mitään, koska opiskeluaikoinani kerrottiin, että etuseinän on oltava kliinisen puhdas, jotta oppilaiden keskittymiskyky ei herpaantuisi.

Myönnän, on luokkani etuseinällä yksi valkoinen vaaka A-4 lappu mustalla pohjalla, SSK, opiskelutekniikkaa, Silmäile, Syvenny, Kertaa.

Postimerkkeily ja kaikenlainen keräily auttaa järjestelmällisyyden kehittymisessä.

British Medical Journal toteaa, että vallitseva istuva elämäntapa lisää selkäkipuja ja muita vaivoja. Vielä pari vuosikymmentä sitten lapset lähtivät liikkeelle tehtyään kotiläksynsä, nyt moni lapsi jämähtää joko tietokoneen tai television ääreen, istumaan.

Terveen, liikkuvan lapsen selkä kestää tavallisen koulurepun painon. Nykyreput ovat aivan toista maata kuin ennen, niin hyvin ne on suunniteltu lapsen selkää ajatellen. Juuri kukaan lapsi ei kuljeta koulutarvikkeitaan käsin kannettavissa koululaukuissa.

Käsittääkseni koulurepun paino ei vaikuta skolioosin syntymiseen. Skolioosin syy voi olla lantion vinouma, joka on yleensä perinnöllistä laatua. Usein skolioosin syytä ei tiedetä.

Omassa suvussani esiintyy skolioosia. Rankka skolioosi tukihoitoineen ja leikkauksineen on kasvavalle lapselle tai nuorelle rankka kokemus, itsetunto on kovilla.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Lisää yhteiskuntaoppia

Hesarin paperiversiosta 14.3.

Historia ja yhteiskuntaoppi ovat koululaisilla kohtalaisesti hallussa

"Kyllä näistä tuloksista on syytä iloita."

Tällaiseen johtopäätökseen päätyi yhteiskunnallisten aineiden projektipäällikkö Najat Quokrim-Soivio Opetushallituksesta esiteltyään ensimmäisen arvioinnin historian ja yhteiskuntaopin taidoista.

Historian ja yhteiskuntaopin osaamisen ja asenteiden mittaus tehtiin viime keväänä peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille.

Oppilaita otoksessa oli yhteensä 4700 yli sadasta koulusta.

Historiassa osaamisen yleistaso oli kohtalainen, eli tehtävät osasi ratkaista 50 prosenttia vastaajista. Huonoimmin hallussa oli syiden ja seurausten hahmotus.

Yhteiskuntaopissa osaaminen oli tyydyttävää tasoa. Tehtävien ratkaisuosuus oli 64 prosenttia. Etenkin  yhteiskuntaoppia oppilaat pitivät erittäin hyödyllisenä aineena.

Tällä kertaa oppimistuloksissa ei ollut juuri eroja sukupuolten eikä myöskään eri alueiden välillä. Sen sijaan suomenkielisissä kouluissa osattiin vähän paremmin kuin ruotsinkielisissä.

Historian opiskelu on oppilaista hyvin mieluisaa.

Viidennellä luokalla he vastaanottavat ensimmäisen historian kirjansa silmät hehkuen ja kädet täristen. Alakoulun historian oppiaines on äärimmäisen kiintoisaa. Oppilaat tutustuvat pyramideihin, Olympos-vuoren jumaliin ja Julius Caesariin.

Opetushallituksen historian ja yhteiskuntaopin osaamisen arvioinnin tulokset ovat jonkinlainen torjuntavoitto. Odotin paljon pahempaa.

Muutamia vuosia sitten Hesarissa oli minitutkimus, jossa suomalaisilta aikuisilta kysyttiin mikä on Valtioneuvosto. Tulos oli järkyttävä, muistaakseni kaksi kolmesta äänestyskelpoisesta suomalaisesta ei tiennyt vastausta.

Yhteiskuntaopin osaamistulokset ovat ehkä liian mairittelevia.

Yhteiskuntaopin kurssit ovat ainakin Myyrmäen alueellisen opintosuunnitelman mukaan juuri yhdeksännellä luokalla, luulen, että niin on muuallakin Suomessa. Arviointi tehtiin yhdeksäsluokkalaisille, joilla opitut asiat ovat tuoreessa muistissa.

Opitun unohtaminen on hämmästyttävän nopeaa. Asioita pitää kerrata. Oppiminen on tehokkaampaa, jos opeteltavaa asiaa opiskellaan toistuvasti pienissä erissä. Olen aina ollut hyvin epäileväinen yläkoulun kurssimuotoisen opiskelun tehoista. Monessa oppiaineessa oppilaalle lyödään eteen melkoinen pläjäys tietoa lyhyehkössä ajassa omaksuttavaksi.

Lapsen päähän tietoa ei voi kaataa ämpärillä, valuu yli.

HS: Quokrim-Soivio kannattaa tutntijakoryhmän esitystä antaa lisätunti yhteiskuntaopille ja sijoittaa se ala-asteen puolelle, koska osallisuuden taitoja sietäisi harjoitella jo nuorena.

Kannatan.

Sijoittamalla yhteiskuntaopin lisätunti alakoulun puolelle saadaan opiskeluun tehoja penäämäni kertaavuuden muodossa. Historian ja yhteiskuntaopin opiskelun motivaatio on piikissä alakoulussa. On taottava silloin, kun rauta on kuumaa.

Opintoretket syventävät opitun omaksumista. 

Teen kaksi retkeä Suomenlinnaan, toisen viidennellä heti syksyn alussa, toisen kuudennella keväällä. On mahtavaa huomata kuudennen luokan retkellä, kun oppilaat saavat dejavu-ahaa-elämyksiä Suomen historiasta. Suomenlinna on ylivoimaisesti paras opintoretkikohde.

Kuudennella luokalla teen aina opintoretken myös Eduskuntaan. Ennen retkeä käydään parilla oppitunnilla läpi suomalaisen valtiollisen vaikuttamisen perusasiat. Eduskunnassa oppilaille esitetään ensin Eduskunnasta kertova video. Sitten istutaan istuntosalin lehtereille, mikä on oppilaiden mielestä fantastista, Mehän ollaan melkeen telkkarissa! Paternosterhissi ja Valtiosali ovat oppilaista myös vaikuttavia. Kouluun otetaan joka oppilaalle mukaan Eduskunnan esite, jonka avulla asiat seuraavana päivänä kerrataan.

HS: Eurooppalaisessa vertailussa suomalaisen yhteiskunnalliset tiedot olivat parhaat, mutta kiinnostus politiikkaan oli vertailun hännillä.

Kiinnostus politiikkaankin on jonkinlaista aallonliikettä. Nyt olemme aallonpohjassa, suorastaan latentissa tilassa. Voi olla, että satsaamalla hieman yhteiskuntaoppiin saadaan lasten ja nuorten innostusta yhteiskunnallisiin asioihin herätettyä.

Pinkkuvinkki alakoulun opettajille:

Maantieto on jostain syystä ajettu alakoulussa alas. Heti viidennen luokan alussa kannattaa pitää oppilaille parin viikon maantiedon tehojakso, jossa opetellaan kertakaikkiaan ulkoa Euroopan maat ja pääkaupungit, vesistöt ja vuoristot. On todella turhauttavaa opettaa historiaa ja uskontoa, jos oppilaat eivät tiedä esim. missä on Välimeri. 

Pidän viidennen luokan alussa maantiedon "läpimenokokeita". Esim. maista ja pääkaupungeista pitää karttapohjasta tunnistaa kahdeksantoista kahdestakymmenestä, muuten ei pääse läpi. Pidän uusintakokeita niin kauan kunnes kaikki oppilaat pääsevät läpi.

Urani aikana minulla on ollut vain yksi oppilas, joka ei päässyt läpi muutoin kuin tunnistustehtäviä helpottamalla. Oppilaalla oli niin paha hahmotushäiriö, ettei hän erottanut maata merestä.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Enkeli-Elisa

Iltalehti 8.3.

Koululaisen itsemurhan syy paljastui päiväkirjasta

15-vuotias Elisa tappoi itsensä vuosi sitten. Vasta myöhemmin vanhemmat löysivät päiväkirjasta koulukiusatun rankan elämäntarinan.

Vanhemmille tuli täytenä yllätyksenä, että Elisaa oli kiusattu pitkään eristämällä, haukkumalla ja pahoinpitelemällä fyysisesti. Hän oli saanut myös suoria tappouhkauksia. Tyttö ei jättänyt jälkeensä jäähyväiskirjettä, mutta päiväkirjoista löytyi kertomus jatkuvasta ja erittäin rajusta koulukiusaamisesta.

Elisa ei koskaan puhunut kiusaamisesta vanhemmilleen. Tyttären kuoleman jälkeen he päättivät, että koska eivät ehtineet auttaa omaa lastaan, he voisivat Elisan tarinan avulla yrittää auttaa toisia koulukiusattuja. Syntyi vanhempien surusta kertova blogi sekä Facebook-ryhmä, joka keräsi nopeasti tuhansia kannattajia. Myös päiväkirja päätettiin julkaista kirjana. Sen kirjoittajaksi löytyi Elisan isän vanha ystävä, kirjailija Minttu Vettenterä.


Otteita Elisan päiväkirjasta löytyy täältä, taruolento.

Olen viikonpäivät muhittanut arkaa aihetta, josta on vaikea kirjoittaa. Elisan päiväkirjaotteet ovat hyvin koskettavia ja surullisia. Elisan vanhemmat osoittivat rohkeutta julkaistessaan tyttärensä päiväkirjan.

Elisa: Ei tietty. Kuka sanois. Kuka välittäis.

Elisan vanhemmat olisivat varmasti välittäneet kunhan olisivat tienneet. Päiväkirjaotteista en saanut selvää tiesikö koulu, kuinka vakavasta kiusaamisesta oli kyse.

Kiusaajat olivat poikia. En muista kouluajoiltani tapausta, jossa pojat ryhmänä olisivat kiusanneet tyttöä. Poikien ryhmäkiusaamiset yhtä poikaa kohtaan olivat hyvinkin tyypillisiä. Mutta on erittäin outoa, kun poikaryhmä harrastaa suoraa väkivaltaa tyttöä kohtaan. Ennen pojat antoivat tytön olla. Kiusaaminen oli tyttöjen välistä, lähinnä dissaamista, kiusattu oli kuin ilmaa muille tytöille.

Minua haukuttiin joskus pituuteni takia esim. hongankolistajaksi. Haukuin takaisin, ryhmäkiusaamista en kokenut. Joskus tapeltiin. Kun laittoi vastaan, useimmat lopettivat siihen. Kaikki eivät pysty panemaan vastaan. Elisan tapauksessa vastaanpaneminen oli täysin mahdotonta, hento tyttö ei pärjää poikajoukolle, ei millään.

Mainitsin haukkumisesta jollekin opettajalle. Sain vastaukseksi, Ei haukku haavaa tee. Vakuutan, että tekee. Elisa sai vastaavassa tilanteessa vastaukseksi, Älä välitä, kyllä se kohta lopettaa. Yhtä järjetön vastaus.

Tappelun tohinassa lyönnit satuttivat minua paljon vähemmän kuin haukkumiset.

Elisan tapauksessa kiusaaminen ei jäänyt kouluun. Elisa ei päässyt kiusaajistaan irti vapaa-ajallaankaan. Kiusaaminen oli kokonaisvaltaista, perinteistä koulukiusaamista ja nettikiusaamista sekä raakaa väkivaltaa. Elisan tapaus oli niin törkeä, etteivät koulun normaalit toimet Kiva-kouluineen olisi auttaneet.

Koulussa aikuisten tehtävä on puuttua kiusaamiseen. Jos koulun toimet eivät auta, tehdään rikosilmoitus.

Kiusaamisessakin ennaltaehkäisy on tärkeää. Jo eläkkeellä oleva kollegani totesi viisaasti, että kannattaa puuttua pieniinkin asioihin. Jos niihin ei puututa, painitaan suurten asioiden kanssa. Hän totesi, Olen nipo ja olen ylpeä siitä.

Pidän melko säännöllisesti Leijona-tunteja, Lions Quest - yhdessä kasvamisen ohjelma. Tunneilla keskustellaan ja tehdään ryhmätöitä. Minulla on palikkapussi, palikoissa on oppilaiden nimet. Ryhmät tehdään arpomalla, jokaisen on tultava toimeen kaikkien kanssa.

Leijonatuntien aihepiirejä ovat:

- turvallinen luokkayhteisö ja toisen kunnioittaminen
- itsetunto ja päätöksentekotaidot
- tunnetaidot
- vuorovaikutus ja ristiriitojen ratkaisu
- terveellinen elämä

Kuin nappi silmään. Lähes kaikki koulumme opettajat ovat käyneet Lions Quest-kursseilla.

Paraikaa koulussamme on luokkien välinen käytöskilpailu. Viikon lopussa luokat saavat arviointikaavakkeen, joka käydään yhdessä läpi ja täytetään. Viikottain kolme edistyneintä luokkaa palkitaan, luokan lähtötilanne otetaan tietenkin huomioon.

Opettajan pitää olla kiusatun puolella.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Maailman lyhyimmät koulupäivät

Opettaja 6.3.

Tuntimäärän epätasa-arvo säilyy

Peruskoulun tuntijakoa pohtinut työryhmä sai esityksensä valmiiksi pikavauhtia. Se rakennettiin jo edellisen hallituksen aikana käynnistetyn, mutta karille ajautuneen esityksen romuja hyväksi käyttäen. Tuntijako tuunattiin kokoon tietäen, ettei muutokselle ole luvassa rahaa nimeksikään. Opetusministeri Jukka Gustafsson ilmoitti olevansa onnellinen luovasta lopputuloksesta, millä hän lienee tarkoittanut, että jos eivät muut, niin ainakin taloudelliset reunaehdot täyttyvät.

Suomessa on lähes maailman lyhyimmät koulupäivät. OECD:n vertailussa alle 14-vuotiaiden lasten oppituntien määrä on ainoastaan Virossa vähäisempi kuin Suomessa. Siitä huolimatta peruskoulun oppituntien minimimäärää ei työryhmän mielestä pidä lisätä.

Tuntimäärä on työryhmän ehdotuksen heikoin lenkki, koska se tarkoittaa, että eniten ja vähiten oppitunteja antavien kuntien välinen ero ja epätasa-arvo säilyvät ennallaan. Juuri nyt olisi ollut hyvä hetki tehdä ratkaisuja, joilla olisi kehitetty perusopetusta tasa-arvoisempaan suuntaan.

Martti Hellström on blogissaan pohtinut mitä uutta uusi tuntijako toisi tullessaan, Tuntijakoesitys ei innosta! Yhdyn Martin ajatuksiin aikalailla. Blogissa oli äänestys, jossa verrattiin uutta tuntijakoa vanhaan. Vaihtoehto komsii komsaa voitti, minäkin äänestin ko. vaihtoehtoa.

Koska muutoksia tuli niin vähän, kannattiko koko uudistusruljanssia tehdä ollenkaan? Hellström toteaa asiallisesti: Jos tuntijako uusitaan, edessä on valtava määrä opetussuunnitelmien uudistustyötä. Onko se järkevää?

Muistan hyvin edelliset opetussuunnitelmakierrokset. Opettajat ympäri maata valjastettiin opetussuunnitelmatyöhön, joka vei valtaisasti aikaa ja energiaa opettajien varsinaisesta ydintehtävästä, opetuksesta ja kasvatuksesta. Joka kunnassa ja koulussa leikittiin ja pyöriteltiin esim. matematiikan opetussuunnitelmaa, ei sen matematiikan opettaminen muuttunut mihinkään juuri missään.

Eniten esityksessä minua jurppii, ettei se kavenna koulutuksellista epätasa-arvoa.

Peruskoululaiset eri puolella Suomea saavat opetusta eri tuntimäärin, mikä sotii peruskoulun henkeä vastaan. Lapsen asuinpaikka ei saa määrätä, kuinka paljon opetusta hänelle annetaan.

Toisaalta on aivan absurdia, että Suomessa oppilailla on lähes maailman lyhyimmät työpäivät.

Olen käsittänyt, että Suomi olisi jonkinlainen sivistysmaa. Peruskoulun pitäisi antaa pohjan kansakunnan sivistykselle. Kyllä meillä on varaa siihen, että saisimme oppilaiden tuntimäärät siedettävälle kansainväliselle tasolle.

OECD-mailla kuten Chile, Kreikka, Meksiko ja Turkki on varaa antaa lapsilleen enemmän perusopetusta kuin meillä annetaan.

Nykyisillä tuntimäärillä ei ole paljoakaan liikkumavaraa. Jos jotain lisätään, on jostain vähennettävä. On aivan turha uneksia jostain uudesta oppiaineesta kuten draamasta. Mistä ne tunnit revittäisiin, matematiikasta vai äidinkielestä?

Uusi tuntijakoesitys muistuttaa vahvasti hölmöläisten matonleikkuuta.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kouluruokailu 13. - kunnon ruokaa

Ennen ruokailua oppilailla oli kaksoisliikuntatunti, hiihdimme Lammaslammella aurinkoisessa talvisäässä. Lapset tulivat syömään posket punaisina reippaan hiihtämisen jälkeen.

Nälkä kurni vatsoissa.

Onneksi tarjolla oli kunnon ruokaa, merimiespihvejä perunoiden kera, kurkkuvesimelonijäävuorisalaattia, porkkanaretiisikesäkurpitsaraastetta ja ruisleipää.

Ruoka maistui. Ruokala huokui syömisen iloa.

Soijaviikkojen palaute on ollut ilmeisen tyrmäävää, koska ensi viikon soijakiusaus on korvattu kasviskiusauksella.