Vantaalla tyyntä myrskyn edellä

Vietin ajatuksia herättävän lauantaipäivän Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen yhteysopettajien koulutuksessa. Yhteysopettaja on yksittäisen koulun linkki omaan ammattiyhdistykseen. Saamme koulutusta pari kertaa vuodessa.

On erittäin hauska nähdä myös muiden koulujen opettajia. Opettajienhuoneet ovat melkoisen sisäänlämpiäviä yksikköjä. Muiden koulujen opettajien tapaaminen on hyvin avartavaa.

Tällä kertaa paikalle oli kutsuttu myös kaupunginvaltuuston edustajia. Paikalle tuli valtuutettu, Debuty Security Manager Janne Leppänen (kok), joka on myös opetuslautakunnan uusi puheenjohtaja. Omalta kannaltani mielenkiintoisinta oli keskustelut viereeni istahtaneen valtuutetun, varatuomari Marja Kyyrön (ps) kanssa. Marja Kyyrö on erittäin sivistynyt ja monipuolisesti suuntautunut ihminen, Kyyrö kuuluu Kaupunkisuunnittelulautakuntaan.

Avaussanojen jälkeen jakauduimme keskustelemaan noin kymmenen ihmisen ryhmiin, olin onnekas, koska omaan ryhmääni tuli ammattiyhdistyksemme puheenjohtaja Sami Markkanen.

Ensimmäinen keskusteluaihe oli Miten koulu voi ehkäistä syrjäytymistä? Aihe on hyvin ajankohtainen. Peruskoulua käyvät kaikki lapset, missään muualla ei ikäluokista saa niin tarkkaa kuvaa kuin peruskoulussa. Peruskoulu on käytännössä ainoa paikka, jossa ovat kaikki, mikä on ennaltaehkäisyn kannalta ensiarvoisen tärkeää. Olen aina ihmetellyt, miksi yhteiskuntamme ei käytä hyväkseen kouluilta ja opettajilta saatuja tietoja täysipainoisesti. Uusimpien tutkimusten mukaan yksi laitoskierteeltä pelastettu lapsi voi tuoda yhteiskunnalle jopa 1,7 miljoonan euron säästön ennen lapsen 18. elinvuotta! Usein laitoskierre vain jatkuu, ja kustannukset kertautuvat.

ks. blogikirjoitukseni Säästöillä ojasta allikkoon

Miksi ei tartuta yksittäisen opettajan käteen, kun apua pyydetään? Väistetään moniin syihin vedoten, aina apua ei saada edes lastensuojelusta. Levitellään vaan käsiä ja todetaan, ei me mitään voida tehdä. Riviopettaja ei pyydä turhaan apua, apua pyydetään, kun nähdään lapsen hätä. Kieltäytymisissä kaikki syyt ovat tekosyitä.

Varhainen puuttuminen tuo säästöä.

On päivänselvää, että oikein kohdennetut panostukset päiväkotiin ja peruskoulun alimmille luokille tuovat säästöä. Peruskoulun ensimmäinen luokka on sellainen seula, jossa vääjämättä huomataan lähes kaikki apua tarvitsevat lapset. Pieni lapsi e peittele ongelmiaan. Ongelmien kasautuminen on usein lumivyörynomaista, pienen lapsen ongelmien ratkominen on mutkattomampaa ja yhteiskunnalle halvempaa kuin moniongelmaisen aikuisen.

Toinen ryhmäkeskustelun aihe oli Sisäongelmat kouluissa. Kun ryhmässäni kysyttiin koulujen sisäilmaongelmista, kaksi kolmesta opettajasta viittasi, yhdessä ryhmässä lähes jokaisen koulun edustaja ilmoitti omassa koulussaan olevan sisäilmaongelmia. Astma muhii monen opettajan keuhkoissa. Helsingin koulujen homeongelmat ovat nousseet julkisuuden pintaan, keskustelupalstoilla vanhemmat pohtivat tosissaan, mihin kouluun lapsi kannattaa laittaa ja mihin ei. Vantaan kaupunki on vähillä rahoillaan yrittänyt korjailla koulujaan, mutta kaikkeen ei rahkeet näytä riittävän.

Kunnollinen koulurakentaminen tuo säästöä. Kunnollinen koulurakentaminen on ennaltaehkäisyä.

Kolmas aihe oli Kuntauudistus, johon ryhmät eivä kerinneet oikein paneutua.

Ruokailun ja saunomisen jälkeen pureuduttiin Ajankohtaisiin asioihin. Asiat esitti selkeästi pääluottamusmies Pirita Hellberg.

Ensimmäinen ajankohtainen asia oli Laaja-alaisten erityisopettajien työaikakokeilu. Ko. erityisopettajat eivät ole erityisluokanopettajia, joilla on oma pienluokka opettavanaan. Laaja-alaiset erityisopettajat toimivat kouluissa opettajien tukena, ennen puhuttiin luki- tai puheopettajista, nykyään he antavat tukea myös matematiikassa.

Opettajan työ on jossain määrin urakkaluonteista. Opettajilla on tiukat lukujärjestykset, muun työn aika ei ole sidottua, tunteja voidaan suunnitella ja kokeita korjata vaikka kotona. Yleensä työaikakokeilut ovat epäonnistuneet, koska työnantajat pyrkivät ujuttamaan opettajille lisää työtä samaan hintaan.

Vantaalla kokeilu on kaksivuotinen ja vapaaehtoinen. Myös Kuopiossa aloitetaan sama kokeilu. Jos kokeilu ei onnistu, ammattijärjestö tai työnantaja voi irtisanoutua kokeilusta jo vuoden päästä.

Kokeilun ydin on, että vuotuinen työaika on 1600 tuntia, josta 400 tuntia ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Työaikaa ei saa ylittää.

Toinen ajankohtaisosio räjäytti tajunnan, Vantaan kaupungin talouden tasapainottamisen lähtökohdat.

Vantaan kaupunki on kriisikunta.

Kuudesta kriisikuntakriteeristä Vantaan osalta täyttyy jo nyt kolme. Kun valtuusto tenttasi kaupungin edellistä kaupunginjohtajaa Juhani Paajasta, hän myönsi, Vantaa on suurista kunnista Suomen velkaisin kunta.

Kirjanpidollisella kikkailulla kaikki on saatu näyttämään hyvältä, mutta olemme kohta velkaa lähes kaksi miljardia euroa! Lainamäärä vuonna 2011 oli 857,8 miljoonaa euroa, konsernilainaa on lähes miljardi euroa. Velkaa on äärimmäisen vaikea lyhentää, koska kaikki liikenevä raha liukenee korkoihin.

Kaupunkiin on uuden kaupunginjohtaja Kari Nenosen avuksi palkattu konsultti, jonka raporttia vantaalaiset odottavat pelonsekaisesti. Talouskonsultti Eero Laesterän sanoma on selvä, Vantaan lyötävä jarru velkaantumiselle.

Kaikki vantaalaiset yhtyvät Eero Laesterän iskulauseeseen, mutta kuinka jarrua lyödään? Vantaalla ei ole niitä kuuluisia löysiä, ne vietiin edellisen laman aikana. Tiedän parhaiten oman alani, Vantaan koululaitoksen tilanteen. Vantaan koululaitos on äärimmäisen tehokas, panoksen ja tuotoksen suhde on erinomainen. Vantaa tuottaa hyviä opetuspalveluja vähällä rahalla. Mutta pitää muistaa, kuiviin ei saa vetää, sillä tyhjästä ei voi nyhjäistä.

ks. blogikirjoitukseni Hyvistä lähikouluista rupukouluja?

Vantaalta on hyvin vaikea löytää enää todellisia säästökohteita. Äkkiseltään en keksi muuta kuin muutama vuosi sitten kehitetyn sisäisen lypsylehmän, Tilahallinnon, joka on paisunut kuin pullataikina. Nykyisen kaltainen Tilahallinto on lopetettava, ja sen tilalle on kehitettävä uusi organisaatio.

Suurin kaupungin budjetin menolohkoista on Sosiaali- ja terveyspuoli. Olisiko syytä miettiä uudelleen päivähoitostrategiaa?

ks. blogikirjoitukseni Vähästä viedään taas?

Yksi päiväkotilapsi maksaa yhteiskunnalle noin 1200 euroa kuukaudessa, alle kolmivuotias lapsi varmaan enemmän.

Olisiko aika luopua subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta? Pitäisikö suosia alle kolmivuotiaitten lasten kotihoitoa? Vaikka kotihoidontuki tuplattaisiin, säästöä syntyisi valtavasti päivähoidon kuluihin verrattuna.

Toisaalta yksi vanhuksen vanhainkoti- tai sairaalavuodepaikka on todella kallis. Pitäisikö parantaa vanhusten kotona asumisen mahdollisuuksia? Vanhusten kotihoitoa on kehitettävä, kohta Vantaakin on pullollaan suuren ikäluokan vanhuksia.

Milloin vantaalainen keskustelu kaupungin taloudellisesta tilasta ja säästöistä alkaa todenteolla?