tiistai 26. helmikuuta 2013

Opettajien mietteitä Vantaan Toimenpideohjelman tiimoilta

Auguste Rodin ja "Ajattelija"
(Rodin on lempparini.)

Yksittäisissä vantaalaisissa kouluissa on kyselty kyllä Toimenpideohjelman vaikutuksista, joten kyllä riviopettajatkin, luokan-, aineen- ja eriyisopettajat, ovat saaneet äänensä jollakin tavalla kuuluviin. Minua kiinnostaisi eniten saada tietää 1. ja 7. luokkien opettajien ajatuksia, koska kuluneen lukuvuoden alusta alettiin erityisoppilaita integroida juuri näille kahdelle luokka-asteelle.

Kuulin, että VOAY:llä, Vantaan opettajien ammattiyhdistyksellä, on tekeillä laajempi kysely Toimenpideohjelman vaikutuksista. 

Poimin suoraan tänne muutamia oman kouluni opettajien ajatuksia. Ajatukset ovat luokka-astekohtaisten opettajaryhmien pohdinnan tuloksia. Kouluni on tyypillinen kolmisarjainen vantaalainen lähikoulu.

"Tulevaisuus pelottaa, saadaanko homma toimimaan?"

Enkeliporsas:

Koulussani on vahva erityisopetuksen traditio, koska koulussani on useita vuosia toiminut alueellisia erityisluokkia. Luokkia on ollut kolme, oppilaita on ollut noin kymmenen per luokka. Oppilaat ovat tulleet luokkiin paitsi omasta koulusta niin myös muutamasta lähikoulusta.

Kuinka epävarmaa onkaan lähikouluissa, joissa ei ole erityisopetuksen traditiota?

Luulen, että pelko oman koulumme osalta liittyy resurssien epävarmuuteen. Resurssit ovat pieniä nyt, mitään takeita resurssien riittävyydestä tulevaisuudessa ei ole annettu.

"Kenelle tukea annetaan - heikot, erityisen tuen tarvitsijat, S 2 oppilaat?"

Enkeliporsas:

Koulussamme on kaksi laaja-alaista erityisopettajaa ja kolme erityisluokanopettajaa sekä yksi S 2 opettaja. Erityisluokilla on kolme koulunkäyntiavustajaa. Lisäksi on palkattu yksi resurssiopettaja.

Riittäkö laaja-alaisten opettajien tuki ns. tavallisille oppilaille, joilla on vaikeuksia matematiikassa tai lukemisen ja kirjoittamisen oppimisessa? Mielestäni pitäisi olla yksi laaja-alainen erityisopettaja kahta luokka-astetta kohden, yhteensä kolme laaja-alaista erityisluokanopettajaa, jotta tuki siltä osin olisi riittävää.

On erittäin ikävää, että koulunkäyntiavustajia ei riitä tavallisille luokille.

"Erityisen tuen oppilaiden määrä on suuri suhteessa resursseihin."

Enkeliporsas:

Tätä ei epäile kukaan. 

Resurssien puute on ollut opettajien huoli siitä lähtien, kun Toimenpideohjelmaa esiteltiin kaupungin opettajille. Moni pelkää, että Toimenpideohjelma, vaikka kuinka on vakuutettu, on säästötoimenpide.

"Liikuntavammainen oppilas"

Enkeliporsas:

Jos kouluun tulee liikuntavammainen oppilas, saadaanko hänelle oma avustaja? Kuinka liikunnanopetus hoidetaan hänen osaltaan? Koulu on kaksikerroksinen, hissiä ei ole.

"Pelottaa ajatus hyvin monimuotoisista ryhmistä."

Enkeliporsas:

Luokanopettajat eivät ole erityisopettajia, he ovat halunneet nimenomaan luokanopettajiksi. Jo nyt luokissa on kovin erilaisia oppilaita, mm. maahanmuuttajataustaisia oppilaita ja ns. tavallisten oppilaiden kirjo on laaja.

Riittääkö halu tai ammattitaito?

"Opettajat väsyvät."

Enkeliporsas:

Palkallista yhteissuunnitteluaikaa on hyvin vähän, se ei riitä. Tarvitaan paljon enemmän suunitteluaikaa kuin ennen. Oppilaat ovat "yhteisempiä" kuin ennen erilaisten ryhmittelyjen ja opetusjärjestelyjen takia. On turha luulla, että opettajat suunnittelevat pelkällä "pyhällä hengellä".

Yksikin sumeasti väkivaltainen ja hallitsematon ekaluokkalainen väsyttää opettajansa aivan varmasti, se on jo nähty monessa vantaalaisessa koulussa. 

Kun opettaja väsyy, syntyy luokkaan helposti ongelmien kierre. Monessa tilanteessa opettaja on aivan yksin.

"Mitä olemme oppineet nykyisten ykkösten tilanteesta?"

Enkeliporsas:

En tiedä nykyisten ykkösten tilanteesta paljoakaan. Ykkös- ja kakkosluokkalaiset oleskelevat välituntinsa alapihalla, muut yläpihalla, jossa suoritan omat välituntivalvontani.

Toivottavasti keväällä ekojen luokkien kokemukset kirjataan selkeästi.

"Opetuksen taso laskee."

Enkeliporsas:

Harva kehtaa ajatusta ääneen sanoa, mutta on selvää, jos ns. tavallinen luokkaopetus muuttuu jonkinlaiseksi "sekaopetukseksi", opetuksen taso, ja samalla oppimisen taso, laskee. Liian monta ja liian erilaista oppijaa hajottaa opetuksen, koska eriyttämiselläkin on rajansa.

Onneksi sentään nykyluokkakoot ovat aivan toista kuin ennen, parikymmentä oppilasta luokassa on eri asia kuin kolmekymmentä oppilasta. Vantaa on saanut valtiolta tukea luokkakokojen pienentämiseen, kauhulla ajattelen tilannetta, jos tuki loppuisi.

"Mistä aikaa pedagogiselle keskustelulle?"

Enkeliporsas:

Aikaa ei saada mistään lisää, ainakaan palkallista aikaa. 

Opettajakokouksia pidetään kerran viikossa, usein koko aika menee aivan tavallisten kouluasioiden käsittelyyn. Hyvin harvoin aikaa jää pedagogiselle keskustelulle, vaikka moni opettaja on keskusteluaikaa toivonutkin.

Koulussamme on silloin tällöin koulupäivien jälkeen pidetty ns. pedagogisia kahviloita. Kahviloita on pidetty opettajanhuoneen sohvilla, joskus jonkun opettajan kotonakin. Joku opettaja on saanut alustaa aiheen, josta sitten keskustellaan. Kahvilat ovat olleet opettajille vapaaehtoisia, koska kahvila-aika on palkatonta aikaa.

"Jokaisella opettajalla on vastuu jokaisesta Pähkiksen oppilaasta."

Enkeliporsas:

Näin on. 

Enää ei voida ajatella, että opettaja laittaa päivästä toiseen omat oppilaansa omaan luokkaansa ja opettaa vain "omiaan". 

Yhteistyötä täytyy tehdä. On katsottava muidenkin oppilaiden perään. Ilman yhteisvastuuta opettajat alkavat väsyä yksi kerrallaan.

"Työnkuvat on selkiytettävä - luokanopettaja, laaja-alainen erityisopettaja, erityisluokanopettaja."

Enkeliporsas:

Ei tule onnistumaan. 

Mitä enemmän erityisoppilaita kouluihin integroidaan, sitä enemmän työnkuvat tulevat hämärtymään. Ei olekaan pelkästään enää "mun oppilaita", vaan meidän oppilaita. 


Toimenpideohjelma tuo mukanaan mielenkiintoisia palkkauksellisia ongelmia. Jos kerran luokanopettajat opettavat erityisoppilaita, miksi he saavat vähemmän palkkaa kuin erityisopettajat?

Jossain vaiheessa työnantajien on annettava periksi ja suostuttava siihen, että opettajat siirtyvät kokonaistyöaikaan. Tähän mennessä tehdyt tarjoukset ovat olleet suorastaan naurettavia, joka kerta opettajille on ehdotettu lisää työtä ja vähemmän palkkaa. 

Hyvä opetus vaatii aikaa. Opettajat eivät saa myydä aikaansa halvalla.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Kysely oppilashuoltoryhmille ja johtoryhmille


Moni asiaan vihkiytymätön ihminen voi luulla, että peruskoulu on hyvin staattinen, se ei kehity tai sitä ei uudisteta. Tosiasiassa peruskoulua on kehitetty ja uudistettu koko sen nelikymmenvuotisen olemassaolonsa ajan. Moni opettaja toivoo, että heille annettaisiin opetusrauha, aikaa keskittyä itse asiaan eli lasten opettamiseen ja kasvattamiseen.

Hyvin yleistä arviointia mm. netin keskustelupalstoilla on ns. "pulpettiarviointi", luullaan, että peruskoulu on samanlainen kuin silloin, kun arvioija itse kävi koulua joskus 1980-luvun alussa. 


Vantaa on aina ollut kehityksen aallonharjalla, etunenässä uudistamassa koululaitostaan. Aina ei ole maltettu odottaa ja katsoa, mitä muualla on tehty. Melkein aina kannattaa hypätä toiseen aaltoon, koska silloin voi ottaa oppia toisten kokemuksista ja virheistä.


Vantaan kaupunki teki kyselyn vantaalaisten koulujen oppilashuoltoryhmille ja johtoryhmille. 


Kyselyyn eivät ole osallistuneet  ns. käytännön riviopettajat eli suurin osa luokan- ja aineenopettajista.


Voi olla, että blogiani lukee ihmisiä, joilla ei ole kiinnekohtaa nykykouluun, siksi selitän:

Koulun oppilashuoltoryhmään kuuluu esim. rehtori ja apulaisrehtori, koulupsykologi ja -kuraattori, laaja-alaiset erityisopettajat ja terveydenhoitaja. Kouluni ryhmä kokoontuu kerran viikossa. Oppilashuoltoryhmä käy säännöllisesti läpi luokan tilanteen. Jos luokasta löytyy oppilaita, joilla oppimisvaikeuksia tai muita vaikeuksia, ryhmä tekee oppilaalle selviytymissuunnitelman. Tarvittaessa ryhmä osallistuu työyhteisöllisten asioiden käsittelyyn.

Koulun johtoryhmään kuuluu esim. rehtori ja apulaisrehtori ja muutama opettaja. Opettajia voidaan ryhmään valita eri tavoin, esim. halukkuuden mukaan, vuorovuosin tai äänestämällä opettajienkokouksessa. Johtoryhmä on tavallaan "koulun hermokeskus", joka käy läpi tärkeät asiat etukäteen. Johtoryhmä suunnittelee koulun vuosittaisen koulurytmin. Suunnitelmat käydään läpi opettajienkokouksessa. Johtoryhmän jäsenet saavat työstään pienen korvauksen.

Kysely on mielenkiintoinen, koska se kertoo, mitä nykyperuskoulussa paraikaa tapahtuu. Kyselyyn vastasi 39 koulun oppilashuoltoryhmää ja 43 koulun johtoryhmää. 


Yhdessä tekemisen kulttuuri

- 96 % kouluista on joustavia opetusjärjestelyjä.
- 99 % kouluista opetusta on palkitettu.
- 95 % kouluista on työpari-, yhteis- tai samanaikaisopetusta.
- 84 % kouluista opettajien ja erityisopettajien välinen yhteistyö on lisääntynyt lukuvuoden aikana.

Enkeliporsas:

Muutos menneeseen aikaan nähden on ollut suorastaan radikaali. Enää ei voida sanoa, että yhteistyötä ei tehdä tai, että opettaja kantaa yksin kaiken vastuun oppilaistaan. Vastuuta on jaettu.

Vantaalla on kuluneen lukuvuoden alusta aloitettu toimenpideohjelma, jonka mukaan erityisoppilaita on alettu siirtää erityiskouluista lähikouluihin, usein tavallisiin luokkiin.

Opettajien on pakko tehdä yhteistyötä, muuten ei pärjää. 

Ongelma on, että yhteistyö vaatii opetustyön ulkopuolista yhteistyöaikaa, jota ei juuri ole. Koulussani asia on ratkaistu siten, että opettajakunta kokoontuu tiistaiaamuina kahdeksi tunniksi yhteen, ensin hoidetaan opettajankokousasiat alta pois ja  loppuaika jää yhteisuunnitteluun. Muu suunnitteluaika otetaan mistä saadaan, vaikka tyyliin "ota hihasta kiinni, jos saat". 

Ylimääräisestä suunnittelusta ei makseta palkkaa.


Oppilaan saama tuki

- 59 % kouluista lähikouluun siirtyneiden oppilaiden tiedonsiirto on onnistunut.
- 86 % kouluista resurssit on kohdennettu tarkoituksenmukaisesti.

- 62 % kouluista ei ole riittävää resurssia toimenpideohjelman toteuttamiseen.
- 57 % kouluista ei ole saanut riittävää tukea toimenpideohjelman toteuttamiseen, esim. työyhteisövalmennus, työnohjaus tai koulutus.
- 75 % kouluista opettajilla ei ole mahdollisuutta tukea koko opetusryhmää.
- 53 % kouluista henkilöstön osaaminen ei ole riittävää oppilaiden tukemiseen.

Enkeliporsas:

Resursseja on vähän. Vähät resurssit on pakko kohdistaa tarkoituksenmukaisesti. 

On päivänselvää, että toimenpideohjelmaan ei ole suunnattu riittävästi resursseja. Kun erityisoppilaita integroidaan lähikouluihin, resurssien määrää ei voi pitää ennallaan tai vähentää, vaan lisätä.

On päivänselvää, että opettajilla ei ole mahdollisuutta tukea koko opetusryhmää. Jos  ns. käytännön riviopettajat olisivat vastanneet kyselyyn, tuloksena ei olisi 75 %, vaan lähemmäs 100 %. Erityisoppilaat tarvitsevat tietenkin enemmän tukea kuin muut oppilaat.


Hyvinvointi ja turvallisuus

- 57 % kouluista oppilaiden väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt toimenpideohjelman myötä.
- 53 % kouluista levottomuus on lisääntynyt toimenpideohjelman myötä.

- 93 % kouluista koetaan työn iloa.
- 88 % kouluista on turvallisia oppimisympäristöjä.

Enkeliporsas:

Olen melkein satavarma, että koulut, joissa väkivaltainen käyttäytyminen ja levottomuus ovat lisääntyneet toimenpideohjelman myötä, ovat pääasiassa alakouluja. 

Keskusteluissani eri koulujen opettajien kanssa on tullut ilmi, että ekojen luokkien tilanne on muuttunut. (Erityisoppilaiden integrointi aloitettiin ekoista ja seiskoista luokista.) 

Pieniä oppilaita on jouduttu rauhoittamaan, on esiintynyt ns. sumeaa väkivaltaa, joka voi olla sekä hallitsematonta että silmitöntä. Tämä ei tarkoita sitä, että sumeaa väkivaltaa harrastaneet pikkuoppilaat olisivat integroituja erityisoppilaita. Tosiasia on, että ekoille luokille tulee myös ns. "kartoittamattomia" oppilaita. Heitä ei ole keritty vielä edes määritellä erityisoppilaiksi, kouluille ja ekojen luokkien opettajille ko. oppilaat ovat ns. "ylläreitä".

Opettajat ovat yleensä yltiöoptimisteja. Siitä huolimatta on järjetöntä väittää, että yli 50 % kouluista väkivalta ja levottomuus ovat lisääntyneet, ja samaan hengenvetoon todetaan, että  88 % kouluista on turvallisia oppimisympäristöjä.

On aivan mahtavaa, että 93 % kouluista koetaan työniloa.


Haluaisin, että ns. riviopettajille tehtäisiin myös jonkinlainen kysely. 

Rehtoreita, koulukuraattoreita ja -psykologeja tai terveydenhoitajia ei luokissa ja välitunneilla näy, ei heillä ole aikaa, eikä se kuulu heidän toimenkuvaansakaan. Voidaan siis puhua toisen käden tiedosta tai näppituntumasta.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013


Vantaan kaupunki teki kyselyn vantaalaisten koulujen oppilaiden huoltajille ja oppilaille. Kysely liippaa läheltä Vantaalla toteuttavaa toimenpideohjelmaa. Ohjelman mukaan erityiskoulujen oppilaita on alettu integroida lähikouluihin, kuluvana luokuvuonna erityisoppilaita on integroitu 1. ja 7. luokille.

Toimenpideohjelman arvioinnin kannalta olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa tulkita 1. ja 7. luokkalaisten oppilaiden huoltajien ja oppilaiden vastauksia kuin kaikkien. Suurimmalla osalla huoltajia ja oppilaita ei ole vielä juuri minkäänlaista kosketusta toimenpideohjelmaan.

Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa sekä 2500 oppilasta. 270 huoltajaa ilmoitti, että lapsi saa tehostettua tukea koulunkäyntiin. 260 huoltajaa ilmoitti, että lapsi saa erityistä tukea koulunkäyntiin.

En löytänyt kyselyn sähköistä versiota, joten poimin monistenipusta pohdintaa aiheuttavat asiat. Jokaisessa väittämässä oli kolme valintaa: eri mieltä, en osaa sanoa, samaa mieltä.


Kodin ja koulun yhteistyö

92 % huoltajista ilmoittaa, että kodin ja koulun välinen yhteistyö toimii hyvin. Vain joka kymmenellä huoltajalla on ollut vaikeaa puhua opettajalle huolista. Opettajat tavoitetaan helposti. Vanhempia on kuunneltu lasten koulunkäyntiin liittyvissä asioissa. Tietoa on saatu tarpeeksi. On koettu, että kodin ja koulun välinen yhteistyö on tukenut lasten koulunkäyntiä.

Oppilashuoltoryhmien koostumuksesta ja toiminnasta ei tiedetä riittävästi. 39 % tietää, keitä ryhmään kuuluu. 41 % tietää, miten ryhmän jäsenet tavoitetaan. 48 % tietää, mitä ryhmän tehtäviin kuuluu.

Enkeliporsas:

Kouluissa on tiedottamiseen viime vuosina kiinnitetty huomiota. Koulujen kotisivut ja tiedotuslehtiset sekä sähköinen ilmoitustaulu Wilma ovat helpottaneet sekä huoltajien että opettajien elämää.

Oppilashuoltoryhmien osalta tulos on yllättävä. Esim. oman koulun kotisivuilla kerrotaan melko tarkkaan, mistä on kyse. Toisaalta oppilashuoltoryhmän toiminta ei kosketa läheskään kaikkia oppilaita millään tavalla. 


Hyvinvointi ja turvallisuus

93 % huoltajista ilmoittaa, että lasta ei pelota tulla kouluun. 92 % lapsista tuntee olonsa turvalliseksi luokassa. 7 % lapsista kokee, että koulu ei ole turvallinen.

95 % huoltajista ilmoittaa, että lapsella on koulussa kavereita. Valtaosa lapsista kokee oppimisen ja koulunkäynnin iloa. Lapset menevät mielellään kouluun. 13 % vanhemmista ilmoittaa, että kiusaamiseen ei puututa riittävän tehokkaasti.

33 % huoltajista ilmoittaa, että lapsi on nähnyt toisiin oppilaisiin kohdistuvan väkivaltatilanteen koulussa. 54 % lapsista on kohdannut väkivaltatilanteita kouluissa. 71 % lapsista on nähnyt aikuisiin kohdistuvan väkivaltatilanteen koulussa.

Enkeliporsas:

Julkisuudessa on puhuttu paljon kouluviihtyvyydestä. Kyselyn perusteella valtaosa vantaalaisista koululaisista viihtyy koulussa ja kokee oppimisen iloa, mikä on hienoa.

Mutta väkivaltaprosentit ovat korkeita. Vanhempien mukaan yli puolet lapsista on kokenut väkivaltaa koulussa, miltei kaksi kolmasosaa oppilaista on nähnyt aikuisiin kohdistuvaa väkivaltaa. 

Monistenipusta ei näe, onko kyse vain kuluneesta lukuvuodesta vai oppilaan koko koulunkäyntiajasta. Kait suurin osa ysiluokkalaisista on kohdannut jonkinlaisen väkivaltatilanteen kouluaikanaan. 

Opettajien yleinen näppituntuma on, että aivan pienimpien oppilaiden, eka- ja tokaluokkalaisten, hallitsematon ja silmitön väkivalta on lisääntynyt. Joitakin oppilaita on jouduttu rauhoittelemaan tavan takaa koulussa kuin koulussa.

Oma näkemykseni isompien oppilaiden väkivallasta on, että väkivalta on menneistä vuosista pikemminkin laskenut kuin noussut. Enää harvoin välitunneilla pitää mennä oppilaiden tappelujen väliin. 

En ole kokenut oppilasväkivaltaa. En ole nähnyt, että oppilas olisi käynyt opettajaansa kiinni tai takonut häntä nyrkeillään.

Pienten lasten sumean väkivallan kasvusta olen huolestunut.


Oppimisen, kasvun ja koulunkäynnin tuki

92 % huoltajista ilmoittaa, että koulunkäynti tukee lapsen kehitystä ja kasvua. Koetaan, että lapsi saa riittävästi tukea koulussa. 85 %  on sitä mieltä, että lapsi saa riittävästi opillisia haasteita.

13 % huoltajista ilmoittaa, että lapsi ei ole saanut riittävästi ohjausta opiskelutaitoihin. 13 % ei ole tyytyväisiä opetusjärjestelyihin. 17 % on sitä mieltä, että lapsen oppimiseen liittyviä yksilöllisiä tarpeita ei ole huomioitu koulussa riittävästi.

Enkeliporsas:

Tulokset ovat melko hyviä, kun tiedetään, että tukiopetustuntien määrää on vähennetty. 

Ilmeisesti tukiopetustuntien puute on pystytty kouluissa paikkaamaan palkkitunneilla ja muilla opetuksen erityisjärjestelyillä. Pidän hyvin tehokkaina laaja-alaisten erityisopettajien pitämiä matematiikan ja äidinkielen samanaikaispienryhmiä.


Oppilaiden vastauksia

94 % oppilaista ilmoittaa, ettei pelota tulla kouluun. 96 % ilmoittaa, että koulussa on kavereita. 85 % ilmoittaa menevänsä mielellään kouluun. 91 % kokee, että koulussa on turvallinen olo.

25 % oppilaista ilmoittaa, että luokassa ei ole riittävä työrauha. 24 % ilmoittaa, että opettajalla ei ole aikaa auttaa kaikkia oppilaita.

Enkeliporsas:

Joka neljäs oppilas ilmoittaa, että opettajalla ei ole aikaa auttaa kaikkia oppilaita. Tulos ei ole yllätys. 

Opettajien aika menee yleensä heikoimpien oppilaiden auttamiseen, hyvät oppilaat pärjäävät aina aikalailla omillaan. Omassa koulussani oppilaat, joilla on ongelmia äidinkielessä ja matematiikassa, saavat erityisjärjestelyin tukea. Oletan, että lisää apua kaipaavat oppilaat ovat sellaisia kuutosen ja seiskan oppilaita.

On hyvä, että sentään 75 % oppilaista kokee työrauhan hyvänä.


Kyselyn tulokset kokonaisuudessaan olivat tyydyttäviä, osin jopa hyviä.

Kyselyn ällistyttävin tulos on, että 71 % lapsista on nähnyt aikuisiin kohdistuvan väkivaltatilanteen koulussa.

Muistaakseni minä en ole nähnyt kertaakaan oppilaan opettajaan kohdistuvaa väkivaltaa. Oletan, että aikuisiin kohdistuvaa väkivaltaa tapahtuu lähinnä ekoilla ja tokilla luokilla, ja erityisluokissa.

Toisaalta, ei tarvitse muuta kuin kerran pikkuoppilas takoo opettajaansa nyrkeillänsä, niin koko luokkahan sen kyllä näkee.

Myös oppilashuoltoryhmille ja johtoryhmille on tehty kysely.  Koulussani opettajien kesken on pohdittu toimenpideohjelmaa. Palaan asiaan.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kun lapsella ei ole varaa harrastaa

Yle 12.2.

Köyhän lapsella ei ole varaa harrastaa

Kun rahat eivät riitä mihinkään ylimääräiseen, lasten maksulliset harrastukset ovat haave vain.
Pahimmillaan harrastamattomuus kulkee sukupolvelta toiselle.


Kaksi nuorimmaistani ovat peruskouluikäisiä ja koulunkäynnin lisäksi he harrastavat paljon. Jos köyhän lapsilla ei ole varaa harrastaa, tiukkaa se tekee keskituloisillakin, niin kallista harrastaminen on.

Lapseni ovat etuoikeutettuja, koska he pelaavat PuHu Junioreissa korista, soittavat pianoa Musiikkikoulu Musikessa ja toinen lapsistani harrastaa kuvataidetta Vantaan Kuvataidekoulussa. Laskin huvikseni, kuinka paljon harrastukset maksavat yhteensä vuodessa:

Harrastuksiin uppoaa melkein yksi kokeneen luokanopettajan nettokuukausipalkka!

Onneksi tässä tapauksessa perheen menoista vastaa sekä isä ja äiti, jotka molemmat ovat sentään ansiotöissä. Köyhäksi lasketaan, jos kotitalouden käytettävissä oleva tulomäärä on alle 60 prosenttia yhteeenlaskettujen käytettävissä olevien tulojen mediaanista.

Kun on tutkittu suomalaisia köyhiä, joukossa on paljon lapsiperheitä. Tyypillisin köyhä perhe on yksinhuoltajaperhe, puolet köyhistä perheistä on yksinhuoltajaperheitä. Köyhyydessä olevia lapsia on vaikea arvioida, on esitetty, että heitä olisi yli 150 000.

Koulussa köyhyyden, myös väliinpitämättömyyden, näkee parhaiten maanantaisin lounasaikaan. Ruoka on tuhdimpaa ja sitä syödään enemmän kuin muina päivinä. Vielä 1980-luvun alussa oppilaat saivat välipalan, kun koulupäivä venyi pitkäksi. Pidin silloin kuvataidekerhoa, noin puolet oppilaista tuli kerhoon eväiden takia.

Miksei koulussa tarjota aamupuuroa? Osa oppilaista tulee kouluun melko ketusin eväin. Tyhjällä vatsalla ei jaksa opiskella. Iso kattilallinen aamupuuroa ei paljoa maksa.

Miten köyhä lapsi voi harrastaa?

1. Vanhempien on keksittävä ilmaisia tai halpoja harrastuksia. Perhe voi yhdessä ulkoilla, esim. retkeillä ja hiihtää. Kirjasto tarjoaa ilmaista luettavaa. Ilmainen harrastaminen vaatii vanhemmilta kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä, on mentävä mukaan.

2. Koulujen kerhot ovat ilmaisia. Ongelma on, että kaikissa koulussa ei ole riittävästi kerhotarjontaa. Koulu voi panostaa rahansa vaikka pieniin ryhmäkokoihin, voi olla myös, että kunnalla ei ole rahaa edes koulun perustoimintoihin.

Omassa koulussani toimii mm. Salibandy-, Shakki-, Jooga-, Koris-, Skräppi-, Taitaja- ja Wau-kerhot. Parhaimmillaan 85 prosenttia kouluni oppilaista kävi lukuvuoden aikana koulun kerhoa, koulussani on oppilaita nelisensataa.

Myös seurakunnan kerhot ovat ilmaisia tai halpoja.

3. WAU-kerhot ovat maksuttomia matalankynnyksen kerhoja, joita järjestetään kouluilla. Wau-kerhoja alkaa jo löytyä monesta kunnasta ja koulusta.

4. Kannattaa valita hyvä urheiluseura, jossa talkooperinne on vielä voimissaan. Tällainen urheiluseura on esim. koripalloseura PuHu Juniorit, joka valittiin vuoden 2012 Hyväksi Seuraksi. Seura järjestää yhden maailman suurimmista koristurnauksista, Ricoh-turnauksen. Turnauksen tuotot kattavat viidesosan seuran menoista. Yksittäiset joukkueet keräävät rahaa otteluiden buffamynnillä tai esim. kirpputorimyynnillä.

Vantaan kaupunki tuki kaupungin urheiluseuroja voimallisesti vielä 1980-luvulla, harrastaminen seuroissa oli lähes ilmaista nykypäivään verrattuna. Vantaan kaupunki tukee edelleen seuroja, esim. salimaksuja ei peritä junioreilta.

Loistava esimerkki vantaalaisesta urheiluseuratoiminnasta on jääkiekkoseura Icehearts, jonka motto on: "Kaikki pelaa, ihan oikeesti". Icehearts tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä joukkueurheilun avulla sekä koulussa että vapaa-ajalla. Rahan puute ei estä pelaamasta jääkiekkoa.

Tulevaisuudessa koulut ja urheiluseurat tekevät yhteistyötä, hyöty on molemminpuolinen. Koulut saavat innokkaita kerhonvetäjiä ja seurat harrastajia.

Koulussamme järjestetään vuosittain seuraesittelyjä. Urheiluseura tulee kouluun pitämään lajioppitunteja. Opettajat saavat seurata vierestä, kuinka valmentajat teettävät lapsille helppoja ja motivoivia harjoitteita. Oppitunnin päätteeksi valmentaja jakaa seuran esitteitä halukkaille lapsille. Parhaimmillaan urheiluseura on pitänyt viikon oppitunnit.

Ongelma on, että talkootyö urheiluseuroissa alkaa olla katoava luonnonvara.

Osa vanhemmista luulee, että urheiluseurassa harrastaminen on jonkinlainen ostopalvelu. Oletetaan, että kaikesta selvitään, kun maksetaan seuran toimintamaksut. Seurassa yksittäinen joukkue ei toimi ilman vanhempien välistä yhteis- ja talkootyötä.

5. Jos perhe saa toimeentulotukea tai on lastensuojelun asiakasperhe, voidaan hakea tukea esim. harrastusvälineiden hankkimiseen.

6. Kunnan Musiikkiopistoista tai Kuvataidekouluista saa sisaralenuksia tai voi hakea maksuhuojennusta. Joissain kunnissa on vapaaoppilaspaikkojakin.

On karmeaa, että jotkut lapset kieltäytyvät harrastuksista, kun he kantavat huolta perheen taloudellisesta tilanteesta. Lapsuuden pitää olla vapaata turhista huolista.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Liikunta ja WAU-kerhot

Jaska Brown esitti edellisen kirjoitukseni kommenttiosiossa kysymyksen, joka on tärkeä:

Oletko työssäsi havainnut tasoerojen repeämisen liikunnassa?

Vastaukseni on hyvin yksiselitteinen:

Olen.

Olen kirjoittanut blogissani koululiikunnasta ja sen vähäisyydestä sekä koulupoikien jakautumisesta kolmeen ryhmään liikunnan ja kunnon osalta moneenkin otteeseen. Poimin kolme kirjoitusta:




Olin kymmenisen vuotta sitten yhden päivän seminaarissa Säätytalolla. Seminaarin nimeä en enää muista, mutta jälkikäteen ajatellen nimi voisi olla vaikka "Lasten liikunnan hätätila". Seminaaria johti ansiokkaasti keihäänheiton olympiavoittaja Tapio Korjus. Paikalla oli useita eri alojen terveyden ja liikunnan asiantuntijoita, jotka pitivät esitelmän oman alansa näkökulmasta. Kaikki asiantuntijat olivat sitä mieltä, että lasten fyysinen kunto on laskenut selvästi.

Muistan kirkkaasti ainakin kolme asiaa:

1. Sen hetkisten 12-vuotiaitten koulupoikien elinajan odote ei tule ole niin korkea kuin sitä edeltävien ikäluokkien. Aikaisemmin on oletettu, että ihmisten elinikä Suomessa sen kuin kasvaa.

2. Asevelvollisten Coooper-testien tulokset olivat heikkoja verrattuna esim. parinkymmenen vuoden takaisiin tuloksiin.

3. Kunnon ja liikunnan määrän suhteen lapset ovat jakautuneet kolmeen ryhmään.

Lapset voidaan siis jakaa kolmeen ryhmään, mikä ei opettajille ollut suuri yllätys. Ryhmät ovat:

1. Harrastajat, joiden osuus on lisääntynyt.

Harrastajat treenaavat ohjatusti urheiluseuroissa. Harrastajien taitotaso on korkea. Yleensä heidän kuntotasonsa on korkea, mutta poikkeuksiakin löytyy. Olen huomannut, että osa heistä treenaa hyvin yksipuolisesti.

Kaikki lapset eivät voi harrastaa urheilua seuroissa, koska seuraurheilu maksaa. Toisaalta osa vanhemmista on ulkoistanut lastensa liikunnan urheiluseurojen harteille.

2. Tavalliset liikkujat, joiden osuus on vähentynyt.

Ennen vanhaan suurin osa lapsista kuului tähän ryhmään. Arkiliikunta ja pihaliikunta takasivat, että kunto oli hyvä.

3. Pudokkaat, joiden osuus on kasvanut.

Pudokkaat eivät juuri liiku, pudokkaalla voi olla selvää ylipainoa. Voi olla, että poika tsippaa ja alkaa puuskuttaa normaalissa kävelytahdissa. Ei harrasteta edes arkiliikuntaa.

Kouluissa on keskinmäärin kaksi tuntia viikossa, mikä on liian vähän. Pitäisi olla neljä tuntia malliin 2 + 1 + 1, kaksi tuntia kuten nytkin + kaksi tuntia perusliikuntaa, kävelyä, juoksua ja hiihtoa tms.

Kouluissa on huomattu liikuntapudokkaat, on yritetty vaikuttaa lasten liikuntatottumuksiin erilaisin kampanjoin:




Lisäksi koulussani pidetään vuosittain kouluni ja Pähkinärinteen Lions Clubin yhdessä kehittämä "Kaveritaitokisa", tänä vuonna oppilaat tarkkailevat luokittain omia liikuntasuorituksiaan. 

Viime vuonna oli perinteinen hiihtokortti, johon oppilas laittoi hiihdetyt kilometrit vuoden alusta hiihtolomaan saakka.

Vanhin liikuntakampanja on "Liikuntaseikkailu maailman ympäri", joka on Nuoren Suomen järjestämä. Oppilaat saavat motivoivan kuntokortin, johon merkitään kaikki tietyn ajanjakson suoritteet. Tietokoneelle merkitään pisteet ja ne tulevat Euroopan tai maailman kartalle, jota voi tarkastella yhdessä älytaulun kartasta. Oppilaat saavat määrätä matkan suunnan. On hauska kuvitella milloin missäkin ollaan, samalla oppii maantietoa.

"Liikkuva koulu" keskittyy lähinnä välituntiliikunnan kehittämiseen. Pihoilla on ollut liikuttajia, esim. isot oppilaat ohjaavat pienempiään. On hankittu välituntipusseja, joissa on liikuntavälineitä.

Uusin ja tärkein keino lasten liikunnan lisäämiseen on "WAU-kerhot". Kerho on ns. matalan kynnyksen kerho, johon ohjataan oppilaita, jotka eivät muuten liiku tarpeeksi. Muut saavat mennä muihin koulun liikuntakerhoihin tai seuroihin. WAU ry on voittoa tavoittelematon yhdistys. Myös lapset saavat vaikuttaa sisältöihin. Kerhoissa järjestetään kampanjoita ja vanhemmille tiedotetaan terveyteen liittyvistä asioista. WAU ry järjestää koulujen loma-aikoina leirejä.

Opettajat ovat ottaneet huomioon kolmoskorin liikkujat opetuksessaan. Perusliikunnan ja lihasharjoittelun määrää on lisätty. Ulkoliikuntakaudella tuplaliikuntatunnin aluksi oppilaat kävelevät läheisen Lammaslammen ympäri tai juoksevat pururadan, vasta sitten palloillaan tai tehdään jotain muuta. Talvisin liikuntasaleissa tehdään yksinkertaisia lihaskuntoa edistäviä liikesarjoja.

Kävelyn määrää on lisätty muun opetuksen yhteyteen. Kun mennään esim. kolmen kilometrin päässä olevaan Vantaan Taidemuseoon, sinne kävellään.

Muutenkin korostetaan arkiliikunnan merkitystä.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Satatalo


Skannasin vanhasta Valistuksen alkuopetuksen matematiikan kirjasta Satatalon. Satataloa käytettiin havainnollistamaan ykkösiä ja kymppejä ja kymmenjärjestelmää ylipäätään.

Kävin yleisivistäviä kouluja, kansa- ja oppikoulua, yhteensä 13 vuotta.

Satatalo kaikista havainnollistamisvälineistä teki minuun ylivoimaisesti suurimman vaikutuksen.

Aloitin kouluni Helsingin maalaiskunnan Veromiehen koulussa. Heti perään muutimme Tikkurilaan, toisen luokan kävin opettaja Elsa Kojon luokalla Tikkurilan kansakoulussa. Luokka oli yhdistetty eka ja toka luokka, Tikkurila kasvoi 60-luvulla vauhdilla. Opettaja Kojo oli vaativa opettaja, joka sai pojankoltiaiset oppimaan.

Veromiehen koulussa ekalla luokalla minua opetti opettaja Annikki Virtanen. Ekasta luokasta en paljoa muista, Satatalon ja sen, kun muut virkkasivat neliönmuotoisen patalapun, minä virkkasin pyöreän. Olin ylpeä aikaansaannoksestani, vaikka myöhemmin sain tietää, että vain kähmyt lapset sitä pyöreitä patalappuja virkkailevat.

Kun opettaja Virtanen toi ensimmäisen kerran luokkaan ison pahvisen Satatalon, jäykistyin ja silmäni laajenivat. Satatalo oli niin hieno ja jotain niin suurta.

Opettaja Virtanen asetti Satatalon karttatelineeseen. Itse talo oli keltainen, katto punainen. Kymppirivit olivat taskuja, ykköset olivat sinisiä irtomylpyröitä, joita sujauteltiin taskuihin tarpeen mukaan. Kymmenjärjestelmä aukeni minulle laakista.

Jos jollain opettajalle on sellainen iso keltapunainen Satatalo sinisine palloineen jossain tallessa, tarjoan siitä viisikymppiä. Laitan sen vaikka makuuhuoneen seinälle.

Toiseksi suurimman havaintovälinevaikutuksen teki minuun Kalle-luuranko, jota säilytettiin Tikkurilan yhteiskoulun havaintovälinevarastossa yhdessä karttojen, kuvataulujen, täytettyjen eläimien ja liemissä säilöttyjen matelijoiden kanssa.

Kerran sain järkkärivuorollani hakea Kallen luokkaan, minkä koin suurimpana kunniana mitä olla ja voi. Aina joku irvileuka oppikoululainen tunki taululiidun Kallen suuhun. Liitu ajoi tietenkin röökin virkaa.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Hieman urheilusta, ja rakkaista työkaluistani


Hiihtojakso on takana, tänään luisteltiin ja pelattiin jäällä ensimmäistä kertaa. Kaivoin miesmaikkojen pikkuruisesta pukuhuoneesta vanhat Daoust-luistimeni esiin. Nilkkatuet ovat hieman repsahtaneet, mutta muuten ne ovat vielä hyvät. Älkää olko huolissanne, kyllä, olen kyllä teroituttanut niitä aika ajoin.

Luistimeni ovat ainoat työkaluni pääni lisäksi, jotka näyttävät kestävän alusta loppuun. Ostin luistimet vuonna 1980 ensimmäiseen työpaikkaani Vantaan Hiekkaharjun kouluun. Olin silloin nuori poika, 24-vuotias.

Olen ajatellut, että luistelen niillä eläkkeelle asti. Minulla on vielä kolme vuotta aikaa viralliseen eläkeikääni, mutta en ole varma mitä teen. Jos menen eläkkeelle, kun on määrä, olen vasta 60-vuotias. 36 vuotta opettajantyötä olisi silloin takana. Monen koulupojan kanssa yhdessä on luisteltu.

Koen itseni nuoreksi ja kunto on hyvä. Voi olla, että luistelen Daousteillani pidempään. Pitää katsoa, kuinka koulumaailma makaa kolmen vuoden päästä.

Syksyllä 1980 ostin myös verkkarit. Ajattelin pikajuoksija Ossi Karttusta, joka juoksi kilpaa yhdessä Markku Kukkoahon kanssa. Pojat juoksivat niin lujaa, että nykyiset suomalaiset varttimailerit näyttävät pikkupojilta. Ossi Karttunen juoksi kotimaan kisat aina sama risainen paita päällä, mikä minusta oli hienoa. Paita oli Karttusen talismaani. Ajattelin, että ostamani verkkarit kestäisivät alusta loppuun. Eivät kestäneet, lähimainkaan, vaan hajosivat, vaikka kuinka yritin harsia niitä kokoon.

Nykypojat eivät osaa luistella yhtä hyvin kuin pojat vuonna 1980. Jotkut osaavat erittäin hyvin, pojat, jotka pelaavat jääkiekkoa jossakin seurassa. Osa pojista luistelee horjuen, hyvä, kun pystyvät pystyssä.

Vuonna 1980 kaikki pojat luistelivat hyvin, koska he pelailivat ulkojäillä alvariinsa. Kun olin koulupoika, asuin itsekin Hiekkaharjussa. Hiekkaharjun urheilukenttä oli meille kuin toinen olohuone. Kesällä kokeilimme yleisurheilua, saimme kentän vaksilta lainaksi kuulia, keihäitä ja moukareita. Mutta talvella luisteltiin paljon, tehtiin jengejä ikään katsomatta niistä pojista, jotka sattuivat olemaan paikalla.

Asuin viitisentoista vuotta Kaivokselan opettajanasuntolassa urheilukentän laidalla. Nyt asun Vapaalan aukean urheilukentän laidalla. Näin Kaivokselassa olohuoneesta urheilukentälle, niin nytkin. Koko ajan poikajoukot kentillä ovat vähentyneet. Nyt, kun katson ulos, isolla kentällä luistelee vain pari-kolme poikaa. Miksi pojat eivät enää luistele? Nekin, jotka pelailevat, pelailevat seuroissa ja jäähalleissa.

Kaivokselan kentällä pelailivat mm. Ruudun veljekset, vaikka he pelasivat kilpaa Etelä-Vantaan urheilijoissa (EVU). Nuorin pojista, Tuomo Ruutu, oli tyttäreni luokalla. Hän jäi usein kolistelemaan poikani kanssa niin myöhään, että kentän valot sammuivat. Intohimo oli niin suurta. Poikani oli useinmiten veskari, ja Tuomo luisteli ja harhautteli. Jouduin usein huutamaan partsilta pojat kotiin nukkumaan: "Nyt pojat kotiin nukkumaan. Huomenna on koulupäivä!"

Tuomo oli aivan loistava futari. Muistan aina, kun pelasimme Vantaan alakoulujen alkusarjan ottelua, Kaivoksela vs Pähkinärinne, Tuomo oli keskikentällä ja ohjasi peliä. He voittivat pelin 2-1, vaikka meillä oli parempi joukkue. Heillä oli toinen valkku kentällä, ja minä huutelin vain  kentän laidalla.

Nykyään valkut pistävät pojat valitsemaan lajinsa suurinpiirtein kymmenvuotiaana, "joko pelaat futista tai lätkää". Pakkovalinta on älytöntä. Ennen pojat pelasivat kesäisin futista ja talvisin lätkää, kuten esim. Jari Litmanen teki.

Miksi nykypojat eivät enää luistele?

Lisäys:

Viereisen yläkoulun oppilaat eivät juuri liikuntatunneilla luistele, vaan pelaavat jäällä tossulätkää. Ilmeisesti pojilla ei ole omia luistimia.

Tossulätkäkin on liikuntaa. Yläkoulun liikunnanmaikka ajattelee viisaasti, että mikä tahansa ulkoliikunta on hyväksi pojille.

torstai 7. helmikuuta 2013

Suomalaista girl poweria

Kauppalehti 7.2.


New York Times kirjoittaa OECD:n tutkimuksesta, jossa testattiin 15-vuotiaiden nuorten valmiuksia matematiikkaan ja tieteeseen 65 maassa.

Uutta on se, että niin sanottuihin pehmeisiin arvoihin kasvatetut tytöt näyttäisivätkin suoriutuvan lähes joka maassa poikia paremmin kovissa tieteissä, mutta lähes yhtä suuri kohu Yhdysvalloissa on syntynyt Suomen pisteistä. Meillä tytöt loistavat suurin piirtein maailman parhaina.
Parempiin pisteisiin pääsivät vain shanghailaiset tytöt.
Suomen alapuolelle jäivät muun muassa kaikki muut Pohjoismaat.

Onneksi olkoon tytöt!
OECD:n tutkimus vahvistaa PISA-tutkimusten tuloksia. Vaikka suomalaiset pojatkin pärjäsivät testeissä muiden maiden oppilaisiin nähden hyvin, tyttöjen pärjääminen oli vieläkin parempaa.
Tyttöjen pärjääminen näkyy jo peruskoulussa. Motivaatio on toista kuin suurimmalla osalla pojista. Lukioon menee selvästi enemmän tyttöjä kuin poikia. 
Suomessa naisten koulutustaso on korkeampi kuin miesten, palkkataso ei. Naisten korkea koulutustaso ei ole eurooppalainen poikkeus, sillä kaikissa EU-maissa naiset kouluttautuvat paremmin kuin miehet.
Naisten koulutus on tärkeämpää kuin miesten. 
Naisia kouluttamalla voidaan parantaa kehitysmaitten asemaa. Suomessakin on tutkittu asiaa, korkeasti koulutettujen äitien lapset pärjäävät elämässä keskinmäärin ottaen hyvin. Äidin koulutus vaikuttaa lapsen hyvinvointiin monella tasolla.
Suuren lapsijoukon terveyttä seuranneessa tutkimuksessa kävi ilmi, että mitä koulutetumpi äiti on, sitä paremmin lapsi voi. Äidin koulutustaso vaikuttaa lapsen liikuntaan ja hampaiden harjaamiseen, vähentää ylipainoa ja auttaa lasta jopa uimaan pitemmälle kuin kouluttamattoman äidin lapsi. (HS 24.4.2012)
Kehitys Suomessa on ollut melko nopeaa. Kun kävin lukiota 1970-luvulla tyttöjä ja poikia oli suurinpiirtein yhtä paljon. 1970-luvun lopulla opiskellessani Jyväskylän yliopistossa opettajaksi, kampuksella tallusteli tyttöjä ja poikia saman verran.
Joskus 1990-luvun alussa lueskelin Opettaja-lehteä ja juttua Jyväskylän yliopistosta. Jutun yhteydessä oli kuva yliopiston päärakennuksen aulasta, valtaisa lauma innokkaita opiskelijatyttöjä ja yksi ainoa orpo opiskelijapoika!
Osa suomalaisista nuorista miehistä syrjäytyy tai syrjäytetään. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) raportti vuodelta 2010 kertoo, että kaksi kolmasosaa syrjäytyneistä nuorista oli miehiä

Kaunokirjaimet


Properuskoulu-blogin ylivoimaisesti suosituin kirjoitus on Käsin kirjoittamisen autuudesta. Kirjoitusta luetaan noin sata kertaa päivässä, mikä on ällistyttävä määrä. Ilmeisesti ihmiset eivät löydä netistä vanhoja kaunokirjainmalleja mistään muualta.

Ajattelin palvella vanhojen kaunokirjainten metsästäjiä. Skannasin kirjaimet vanhasta peruskoulun työkirjasta. Laitoin kirjainten kuvan mahdollisimman suureksi. Paina hiirellä isoa ö-kirjainta. Kuvan voi tallentaa omalle koneelle ja tulostaa käyttöä varten.

Kun nyt tuijottelen kaunokirjaimia, ne näyttävät erittäin kauniilta. Ne henkivät kiireettömyyttä, harmoniaa ja seesteisyyttä.

Kouluaikoinani rakastin kaunokirjoitusta. Koin sen budolajina. Ei ollut mitään muuta kuin mustekynän kärki, josta muste piirtyi paperille. Ei mitään muuta, ehkä musteen haju ja hiljaisuus.

Sain kaunokirjoituksesta kympin keskikoulun päästötodistukseen. Muut kympit tulivat kuvaamataidosta ja uskonnosta. Muita kymppejä en koskaan saanutkaan.

Kaunein kaunokirjain on pikku-a. Siihen on ladattu kaikki oleellinen.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Aivosähköhäiriöitä


Yle 6.2.


 - 10-vuotias poika ajautuu hankaluuksiin koulussa hillitsemättömän aggressiivisuuden vuoksi.

Näin kuvailee tyyppipotilasta lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen.

Yli 30 vuoden kokemuksella puhuvan Sinkkosen näkemyksen mukaan ongelmat ovat lisääntyneet.

- Tälläisten pitelemättömästi aggressiivisten lasten määrä on ihan selvästi vuosien varrella kasvanut ja kyllä sitä sylttytehdasta pitää etsiä lasten kasvatuksesta ja yhteiskunnasta, täsmentää Sinkkonen.

Muutosta hän pitää vuosikymmenten takaiseen tilanteeseen nähden täysin käsittämättömänä.

- Osa selittyy lasten ylikuormittumisella ärsykkeistä. Liian paljon on tarjolla ääntä, meteliä ja hälyä, sekä visuaalisia ärsykkeitä. Kaikki tämähän yhdistyy konsolipeleissä, kertoo rakkaasta vihollisestaan Sinkkonen.

* * *

Varmaan kaikki peruskoulun opettajat voivat yhtyä Jari Sinkkosen näkemykseen siitä, että pitelemättömästi aggressiivisten lasten määrä on vuosien varrella kasvanut selvästi. Sinkkonen pitää muutosta käsittämättömänä. Pomminvarmasti hallitsemattoman aggressiivisuuden lisääntymistä ei voida kait millään yksittäisellä syyllä selittää. 

Tietokoneet ja konsolit alkoivat yleistyä noin kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt pelit kulkevat mukana taskuissa. Television katselu on lisääntynyt, samoin musiikin korvanappikuuntelu. Sinkkonen toteaa, että tarjolla on liian paljon ääntä, meteliä ja hälyä sekä visuaalisia ärsykkeitä. 

Itse olen aikaisemmin kirjoittanut aivosähköhäiriöisistä lapsista, jotka ovat pääosin, kuten Sinkkonen toteaa, pikkupoikia.

Aivosähköhäiriöt voivat johtaa hallitsemattomaan aggressiivisuuteen tai keskittymättömyyteen. Voi olla, että pahimmassa tapauksessa oppilas ei jaksa keskittyä viittä minuuttia kauempaa. 

- Lapset ovat liian vähän omissa oloissaan eivätkä lepää riittävästi. Lapsi kaipaa suloista joutenoloa ja spontaania leikkiä, sanoo lastenpsykiatri Sinkkonen. (Yle)

Olen viiden lapsen isä. Lapsista kolme on jo aikuisia, mutta kaksi heistä on vielä alakoululaisia.

Tunnen pistoksen sydämessäni, olemmeko ohjelmoineet lapsemme liiallisilla harrastuksilla ja valjastaneet heidät kaikenmaailman elektronisilla vempaimilla?

Onneksi omilla lapsillani on ollut aina parin kuukauden tauko kaikesta, pitkä ja vapaa kesä. Kesällä on täydellinen harrastustauko. Mökillä ei juuri katsella televisiota tai pelailla tietokonepelejä. Oleillaan vain ja elellään kuin ellun kanat.

Pelaamista olen yrittänyt rajoittaa laittamalla salasanoja tietokoneisiin ja määrittelemällä päivittäisen pelaamisajan tuntiin päivässä. Ongelma on, että koulun jälkeen lapset pörräävät myös kavereillaan, tiedän varmasti, kun he ovat sisällä, he pelaavat kimpassa.

Kun nyt kirjoitan tätä juttua, poikani odottaa koristreeneihin lähtöä. Hän paraikaa istuu sohvalla ja pelailee älypuhelimellaan. Nykylapset käyttävät odotushetkensä ja treenimatkansa älypuhelimen räpläämiseen.

Aivosähköhäiriöt tuovat uusia haasteita opettamiseen ja oppimisympäristöihin.

Olen tullut siihen tulokseen, että meidän pitää koulussa kaiken hälyn ja mölyn ja ylenmääräisen ärsykeroinan sijasta pyrkiä rauhaan, rauhalliseen ja jatkuvaan opiskelunvirtaan. Vältän projekteja. Oppikirja ja vihko ovat edelleen rautaa. Opettajan kerronta on valttia. Opetuksen herkkuhetkiä ovat rauhalliset ja eteenpäin vievät opetuskeskustelut.

Ei silti, käytän hyvin paljon dokumenttikameraa ja älytaulua. Dokumenttikameran avulla oppilaat oppivat järjestelmälliseen vihkon ja työkirjan käyttöön. Myös vastausten näyttäminen on helppoa, kun kameralla voi näyttää samaa oppi- tai työkirjaa, mikä oppilaallakin on.

Oppilaani istuvat jonoissa yksittäispulpeteissa, mikä auttaa opiskelussa keskittymiseen. Kun ryhmätöitä tehdään esim. leijonatunneilla (Lions Quest), äkkiä ne ryhmät silloin kasaan saadaan. 

Luokan etuseinää pidän lähes tyhjänä, ei turhia ärsykkeitä ollenkaan. Etuseinään en ripustele kuvistöitä. Kuvistöitä ei saa ripustella seinille hujan hajan, vaan työt on ripustettava kaikkien ripustussääntöjen mukaisesti. Seinille on jätettävä myös tyhjää tilaa. 

Seinien yleisvärinä valkoinen on ylivoimainen.

Luokka on pidettävä siistinä. Jokaiselle esineelle on paikkansa ja ne ovat käytön jälkeen palautettava juuri oikeille paikoilleen. Roskat roskikseen.

Kaikenlaista fyysistä ja henkistä sekasortoa on vältettävä.

Koulut ovat siirtymässä inkluusioaikaan. Erityisoppilaita alkaa virrata hiljalleen tavallisiin luokkiin. Erityisoppilaat tarvitsevat selkeän ja rauhallisen oppimisympäristön.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Opettajienhuoneetko kansantuomioistuimia?


HS Mielipide 5.2.

Juhani Lampi, Helsinki:

Oppilaiden ihmisoikeuksia on kunnioitettava

Kou­lu­jen työ­rau­han tur­vak­si ol­laan laa­ti­mas­sa uu­sia la­ke­ja (HS Uu­ti­set 2. 2.). Han­ke lie­nee Kummunnut to­del­li­ses­ta tar­pees­ta. "Jo­tain tart­tis teh­rä", kun mu­ku­lat ovat men­neet ihan mahdottomiksi. Niin­kö?

Jos­pa ei kui­ten­kaan ihan in­nos­tut­tai­si mah­dol­li­suu­des­ta pan­na lap­sia ku­riin ja nuh­tee­seen kansantuomioistuimessa eli opet­ta­jain­huo­nees­sa.

Mi­ten es­tet­täi­siin opet­ta­jan mie­li­val­ta? Kou­luis­sa, jos mis­sä, puu­ha­taan mi­tä mo­ni­nai­sim­pienihmissuhteitten  kans­sa. Tie­tyis­sä kou­luis­sa ja työ­suh­teis­sa opet­ta­ja­kin voi­nee ol­la vi­ra­no­mai­nen, mut­ta on­ko hä­nel­le to­del­la syy­tä myön­tää oi­keus op­pi­lait­ten yk­si­tyi­syy­teen ka­joa­mi­seen ja rangaistuksien ja­ke­luun tuo­ma­ri­na il­man lau­ta­mie­hiä ja syyt­tei­den to­dis­ta­mis­vel­vol­li­suut­ta?

Pe­rus­tus­la­kim­me an­taa viit­tei­tä sii­tä, mi­ten asioi­den tu­li­si ol­la oi­kein, ja viit­teet sii­tä, et­tä kan­sa­lai­sen – siis myös lap­sen – ih­mis­oi­keuk­sia kun­nioi­te­taan.

Oi­keuk­sien kun­nioit­ta­mis­ta ei ole lap­sen tai nuo­ren yk­si­tyis­omai­suu­den pen­ko­mi­nen saa­ti työrangaistuksen mää­rää­mi­nen vain opet­ta­jan oman epäi­lyn pe­rus­teel­la.

Mil­lai­set oli­si­vat kou­lu­lai­sen oi­keu­det puo­lus­tau­tua syyt­tei­tä vas­taan il­man, et­tä sii­tä seu­rai­si hankaluuksia tuo­ma­rin eli opet­ta­jan kans­sa?


Kun on Sanomalehtiviikko, luin Hesariakin sillä silmällä. Mielipideosastolta löytyi kaksi kirjoitusta, jotka oli liitetty Sanomalehtiviikkoon. En oikein tiedä, miten suhtaudun yllä olevaan Juhani Lammen mielipidekirjoitukseen, huumoria, provo? 

Joskus vastaavat kirjoitukset menevät läpi maan arvostetuimmassakin samomalehdessä kuten taannoinen "miljonääriäidin valitus", josta pulppusi melkoinen keskustelu netin mielipidesivuille. Toisaalta onhan sitä ajateltava Hesarin toimitustakin, kuka sitä viitsii kuivakkaa mielipiteenvaihtoa lukeakaan?

Selailin ajankulukseni nettiä ja löysin yhden selitteen sanalle kansantuomioistuin:

Kansantuomioistuin on nimitys oikeusistuimelle, joka ei perustu ensi sijassa yleisiin oikeusperiaatteisiin ja jonka henkilöstö ei ole oikeusoppineita, vaan oikeusistuimella on yleensä poliittinen vire. 

Kansantuomioistuimia on yleensä vallankumoukseen tai muun yhteiskunnallisen murroksen yhteydessä ja institutionalisoituneina erilaisissa diktatuureissa, kuten natsi-Saksa ja Neuvostoliitto. (Wikipedia)

Ihmettelen kovasti, millaisessa maailmassa mielipidekirjoittaja Juhani Lampi oikein elelee. Lammen kirjoitus on täysin suhteellisuudentajuton, jossain määrin jopa vainoharhainen. En ole koskaan kuullut, että joku olisi rinnastanut opettajanhuonetta kansantuomioistuimeen.

Tyypillinen peruskoulunopettaja on varovainen ja melko nössö.

Peruskoulu elää vallitsevan yhteiskunnan ehdoilla, pyrkimys ei ole minkäänlaiseen vallankumoukseen. 

Juhani Lammen järjettömin lause on:

Tie­tyis­sä kou­luis­sa ja työ­suh­teis­sa opet­ta­ja­kin voi­nee ol­la vi­ra­no­mai­nen, mut­ta on­ko hä­nel­le to­del­la syy­tä myön­tää oi­keus op­pi­lait­ten yk­si­tyi­syy­teen ka­joa­mi­seen ja rangaistuksien ja­ke­luun tuo­ma­ri­na il­man lau­ta­mie­hiä ja syyt­tei­den to­dis­ta­mis­vel­vol­li­suut­ta?

Haluaako Lampi, että jokainen koulussa tapahtuva pikkunujakointi viedään tuomioistuimiin, koska hän kaipailee lautamiehiä? Todistamisvelvollisuus?
Koulussakin asianomaisia riitapukareita kyllä kuullaan ennen kuin aletaan hutkia kolmevarttisia. Oppilailla, jotka ovat olleet näkemässä nujakointia kertovat kyllä, mitä on tapahtunut, vrt. "todistamisvelvollisuus". Opettaja tarkoin punnittuaan antaa rangaistuksen tai sitten ei. Yleensä riittää nuhtelu tai kasvatuskeskustelu. Jos rangaistus annetaan, asiasta ilmoitetaan asianomaisten koteihin. 

Opettaja on virkasuhteessa, koska opettajan tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttäminen kuten arviointi ja kurinpito. Koulussa ei käytetä mielivaltaa.

Minkälaisia työrangaistuksia Lampi luulee, että koulussa tullaan käyttämään? Toistaiseksi työrangaistuksia ei käytetä. Peruskoulu ei ole gulag. Jos oppilas sotkee paikkoja, on luonnollista, että hän siivoaa jälkensä. Omien jälkien siivoaminen ei ole rangaistus.

Lammelle iltalukemista:

Edu.fi: Opettajien oikeuksista ja velvollisuuksista

OAJ: Opettajien ammattietiikka ja eettiset periaatteet

lauantai 2. helmikuuta 2013

Pussillinen uusia konsteja järjestyksenpitoon

Antiikin Roomassa

HS 1.2.


Opetusministeriö esit­te­li per­jan­tai­na uu­sia kei­no­ja, joi­den avul­la kou­lu­jen työ­rau­haa pi­det­täi­siin yl­lä niin, et­tä myös op­pi­lait­ten oma vas­tuu ko­ros­tuu.
Ope­tus­mi­nis­te­ri Juk­ka Gus­tafs­so­nin (sd) mu­kaan kou­lu­jen tur­val­li­suut­ta ei pa­ran­ne­ta vain ran­gais­tus­ten pe­lol­la. Myös kou­lun yh­tei­söl­li­syyt­tä ja op­pi­lait­ten osal­li­suut­ta on tar­koi­tus ko­ros­taa muun muas­sa niin, et­tä op­pilakunnista tu­lee pa­kol­li­sia ja nii­den teh­tä­viä täs­men­ne­tään.
Op­pi­laat on mää­rä pääs­tää osal­lis­tu­maan esi­mer­kik­si kou­lun jär­jes­tys­sään­tö­jen ja opetussuunnitelmien valmisteluun.
Opet­ta­jat sai­si­vat lain­muu­tos­ten myö­tä uu­sia vä­li­nei­tä tur­val­li­suu­den var­mis­ta­mi­seen. Heil­le säädettäisiin valtuudet ta­ka­va­ri­koi­da häi­rit­se­viä tai vaa­ral­li­sia esi­nei­tä tai ai­nei­ta, ku­ten puuk­ko­ja ja huu­mei­ta. Tie­tyin edellytyksin opettajat voi­si­vat myös tar­kas­taa op­pi­laan lau­kut ja tas­kut. Voi­ma­kei­no­ja, mut­tei mi­tään as­ta­loi­ta tai mui­ta vä­li­nei­ta, sai­si käyt­tää.
Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan jo ensi keväänä.


Opetusministeriön ehdotus on oikeansuuntainen. Ehdotuksen omituisin piirre on, että oppilaat on määrä päästä opetussuunitelmien valmisteluun. Eiköhän opetussuunnitelmien valmistelu sentään ole asiantuntijoiden tehtävä? 
Opettajan takavarikko-oikeus on mitä kannatettavin. Ei ole mitään järkeä siinä, että oppilas saa koulussa kanniskella repussaan teräaseita tai huumeita, kun muullakaan yhteiskunnassa ei niin saa tehdä. Turhan takia reppuja ei kukaan viitsikään tonkia.

Jälki-istuntojen käyttöä kannattaa harkita tarkkaan. Tiuhista jälki-istunnoista ei ole mitään hyötyä. Olen kasvatuskeskustelun kannattaja.

Ehdotuksen mukaan oppilas voitaisiin määrätä myös tekemään kirjallisia tai suullisia tehtäviä. Niiden tulisi kuitenkin liittyä kulloiseenkin tekoon. Tämä tuntuu järkevältä, miksei oppilas muka voisi pohtia kirjallisesti tekoaan ja sen seurauksia? 45 minuuttia istumista pää tyhjänä ei ole kovin kasvattavaa.

Ehdotuksen mukaan oppilaat voisivat vastedes velvoittaa esimerkiksi siivoamaan aiheuttamansa sotkut. Ei kait tätä ennenkään ole kielletty paitsi rangaistustarkoituksessa? Paikkojen siivoaminen tai korjaaminen ei voi olla mikään rangaistus eikä työtä saa pitää rangaistuksena. Työtä voidaan nykyaikana pitää etuoikeutena.

Suo­men van­hem­pain­liit­to on pet­ty­nyt sii­hen, et­tei eh­do­tuk­sis­sa työ­rau­han tur­vaa­mi­sek­si juu­ri ole otet­tu ko­tia ja van­hem­pia huo­mioon.
"Ko­tien kas­va­tus­vas­tuu­ta ei tun­nis­te­ta, vaan li­sä­tään vain opet­ta­jien työ­taak­kaa", sa­noo Van­hem­pain­lii­ton toi­min­nan­joh­ta­ja Tuo­mas Kurt­ti­la. (HS)


Kyllä kouluissa on aina tunnistettu kotien kasvatusvastuu. Päävastuu lasten kasvatuksesta on aina ollut kodeilla. 
Kun oppilas saa rangaistuksen, otetaan yhteys myös koteihin. Omassa koulussani on kolminkertainen käytäntö. Heti, kun teko on saatu yksilöityä, oppilas soittaa kännykällä kotiin ja kertoo, mitä on tapahtunut ja mikä on teon seuraus. Jos oppilas jostain syystä ei pysty kertomaan mitään, opettaja auttaa. Opettaja kirjaa tapahtuman Wilmaan ja varmuuden vuoksi vielä omaan päiväkirjaansakin.

Vakavissa tapauksissa vanhemmat kutsutaan kouluun keskustelemaan. Vakava asia on esim. toistuva kiusaaminen.

Ehdotuksessa painotetaan ennaltaehkäisyn merkitystä, mikä on luonnollista. Parasta ennaltaehkäisyä on pienet luokkakoot. Kotikaupunkini Vantaa saa valtiolta luokkakokoavustusta, mikä näkyy luokissa työrauhan kasvuna. Omassa luokassani on vain 19 oppilasta, mikä on aivan toista kuin menneiden vuosien noin kolmenkympin oppilaan luokat. Oppilaantuntemus on syvempää ja on aikaa yksilöllisiin kasvatuskeskusteluihin.

Asioista on puhuttava ennakkoon yhdessä. Monissa kouluissa on käytössä KiVa Koulu -ohjelma. Itse pidän säännöllisesti lähes joka viikko "leijonatunteja", Lions Quest -yhdessä kasvamisen ohjelmaa. 

Yksittäisen koulun käytäntöjen on oltava yhteneviä muuten mennään metsään. Opettajien on noudatettava suurinpiirtein samoja sääntöjä. On aivan älytöntä, että joku opettaja sallii sellaista, joka on yhteisesti sovittujen sääntöjen vastaista.

Tyypillinen ristiriitoja herättävä sääntö on pipokielto sisällä. Jos on yhteisesti sovittu, että pipo päässä ei luokissa olla, niin silloin ei olla. Ja parempi tapella pipoista kuin jostain muusta hieman vakavammasta asiasta. Jollakin tavalla kasvavan oppilaan on annettava protestoida, piposta tappelu on kuitenkin pikkujuttu.

Yleisesti ottaen mielestäni järjestyshäiriöt kouluissa eivät ole kasvaneet. Totta on, että yksittäiset tapaukset ovat rajumpia kuin ennen varsinkin aivan pienten oppilaiden kohdalla. 

Muistan hyvin urani alkuajat. Aloitin opettamisen Hiekkaharjun koulussa ja suurin osa oppilaistani tuli pahamaineisesta Malminiityn lähiöstä. Kun tulin Pähkinärinteeseen, lähiö oli aivan uusi ja kaikki lapset eivät vielä olleet sopeutuneet uuteen asuinpaikkaansa. Lähiöillä on aina kasvukipunsa. Molemmat lähiöt ovat olleet jo pitkään lintukotoja.

1980-luvulla pojat tappelivat vielä niin, että veri roiskui. En edes muista, milloin olen viimeeksi joutunut menemään kunnon tappelun väliin. Kiusaaminen oli ennen paljon rajumpaa ja julkeampaa kuin nyt.

Ei oma kouluaikanikaan hääviä ollut puhumattakaan isäni kouluajoista. Hän kävi koulunsa sota-aikana ja sen jälkeen. Helsinkiläispojan koulunkäynti silloin oli täysin väkivallan varjostamaa. Kun mentiin Alppilasta Kallion läpi oppikouluun, piti Alppilan pojista kerätä joka aamu iso porukka, ettei saatu koulumatkalla turpaan.