Köyhän lapsella ei ole varaa harrastaa
Kun rahat eivät riitä mihinkään ylimääräiseen, lasten maksulliset harrastukset ovat haave vain.
Pahimmillaan harrastamattomuus kulkee sukupolvelta toiselle.
Kaksi nuorimmaistani ovat peruskouluikäisiä ja koulunkäynnin lisäksi he harrastavat paljon. Jos köyhän lapsilla ei ole varaa harrastaa, tiukkaa se tekee keskituloisillakin, niin kallista harrastaminen on.
Lapseni ovat etuoikeutettuja, koska he pelaavat PuHu Junioreissa korista, soittavat pianoa Musiikkikoulu Musikessa ja toinen lapsistani harrastaa kuvataidetta Vantaan Kuvataidekoulussa. Laskin huvikseni, kuinka paljon harrastukset maksavat yhteensä vuodessa:
Harrastuksiin uppoaa melkein yksi kokeneen luokanopettajan nettokuukausipalkka!
Onneksi tässä tapauksessa perheen menoista vastaa sekä isä ja äiti, jotka molemmat ovat sentään ansiotöissä. Köyhäksi lasketaan, jos kotitalouden käytettävissä oleva tulomäärä on alle 60 prosenttia yhteeenlaskettujen käytettävissä olevien tulojen mediaanista.
Kun on tutkittu suomalaisia köyhiä, joukossa on paljon lapsiperheitä. Tyypillisin köyhä perhe on yksinhuoltajaperhe, puolet köyhistä perheistä on yksinhuoltajaperheitä. Köyhyydessä olevia lapsia on vaikea arvioida, on esitetty, että heitä olisi yli 150 000.
Koulussa köyhyyden, myös väliinpitämättömyyden, näkee parhaiten maanantaisin lounasaikaan. Ruoka on tuhdimpaa ja sitä syödään enemmän kuin muina päivinä. Vielä 1980-luvun alussa oppilaat saivat välipalan, kun koulupäivä venyi pitkäksi. Pidin silloin kuvataidekerhoa, noin puolet oppilaista tuli kerhoon eväiden takia.
Miksei koulussa tarjota aamupuuroa? Osa oppilaista tulee kouluun melko ketusin eväin. Tyhjällä vatsalla ei jaksa opiskella. Iso kattilallinen aamupuuroa ei paljoa maksa.
Miten köyhä lapsi voi harrastaa?
1. Vanhempien on keksittävä ilmaisia tai halpoja harrastuksia. Perhe voi yhdessä ulkoilla, esim. retkeillä ja hiihtää. Kirjasto tarjoaa ilmaista luettavaa. Ilmainen harrastaminen vaatii vanhemmilta kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä, on mentävä mukaan.
2. Koulujen kerhot ovat ilmaisia. Ongelma on, että kaikissa koulussa ei ole riittävästi kerhotarjontaa. Koulu voi panostaa rahansa vaikka pieniin ryhmäkokoihin, voi olla myös, että kunnalla ei ole rahaa edes koulun perustoimintoihin.
Omassa koulussani toimii mm. Salibandy-, Shakki-, Jooga-, Koris-, Skräppi-, Taitaja- ja Wau-kerhot. Parhaimmillaan 85 prosenttia kouluni oppilaista kävi lukuvuoden aikana koulun kerhoa, koulussani on oppilaita nelisensataa.
Myös seurakunnan kerhot ovat ilmaisia tai halpoja.
3. WAU-kerhot ovat maksuttomia matalankynnyksen kerhoja, joita järjestetään kouluilla. Wau-kerhoja alkaa jo löytyä monesta kunnasta ja koulusta.
4. Kannattaa valita hyvä urheiluseura, jossa talkooperinne on vielä voimissaan. Tällainen urheiluseura on esim. koripalloseura PuHu Juniorit, joka valittiin vuoden 2012 Hyväksi Seuraksi. Seura järjestää yhden maailman suurimmista koristurnauksista, Ricoh-turnauksen. Turnauksen tuotot kattavat viidesosan seuran menoista. Yksittäiset joukkueet keräävät rahaa otteluiden buffamynnillä tai esim. kirpputorimyynnillä.
Vantaan kaupunki tuki kaupungin urheiluseuroja voimallisesti vielä 1980-luvulla, harrastaminen seuroissa oli lähes ilmaista nykypäivään verrattuna. Vantaan kaupunki tukee edelleen seuroja, esim. salimaksuja ei peritä junioreilta.
Loistava esimerkki vantaalaisesta urheiluseuratoiminnasta on jääkiekkoseura Icehearts, jonka motto on: "Kaikki pelaa, ihan oikeesti". Icehearts tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä joukkueurheilun avulla sekä koulussa että vapaa-ajalla. Rahan puute ei estä pelaamasta jääkiekkoa.
Tulevaisuudessa koulut ja urheiluseurat tekevät yhteistyötä, hyöty on molemminpuolinen. Koulut saavat innokkaita kerhonvetäjiä ja seurat harrastajia.
Koulussamme järjestetään vuosittain seuraesittelyjä. Urheiluseura tulee kouluun pitämään lajioppitunteja. Opettajat saavat seurata vierestä, kuinka valmentajat teettävät lapsille helppoja ja motivoivia harjoitteita. Oppitunnin päätteeksi valmentaja jakaa seuran esitteitä halukkaille lapsille. Parhaimmillaan urheiluseura on pitänyt viikon oppitunnit.
Ongelma on, että talkootyö urheiluseuroissa alkaa olla katoava luonnonvara.
Osa vanhemmista luulee, että urheiluseurassa harrastaminen on jonkinlainen ostopalvelu. Oletetaan, että kaikesta selvitään, kun maksetaan seuran toimintamaksut. Seurassa yksittäinen joukkue ei toimi ilman vanhempien välistä yhteis- ja talkootyötä.
5. Jos perhe saa toimeentulotukea tai on lastensuojelun asiakasperhe, voidaan hakea tukea esim. harrastusvälineiden hankkimiseen.
6. Kunnan Musiikkiopistoista tai Kuvataidekouluista saa sisaralenuksia tai voi hakea maksuhuojennusta. Joissain kunnissa on vapaaoppilaspaikkojakin.
On karmeaa, että jotkut lapset kieltäytyvät harrastuksista, kun he kantavat huolta perheen taloudellisesta tilanteesta. Lapsuuden pitää olla vapaata turhista huolista.
Tekstit
Suurimmat kustannukset tulevat yleensä urheilutarvikkeista. Kohtuullisen suosituista lajeista hiihto ja jääkiekko voivat tulla järkyttävän kalliiksi. Lisenssi- ja ohjausmaksut vaihtelevat paljon. Mainostamisen uhallakin totean, että yleisurheilussa tarvikekustannukset lähestyvät nollaa - lenkkarit ja verkkarit kuulunevat sentään jokaisella perusvaatetukseen. Jos kilpailla aikoo, niin piikkarit + seuran kilpailuasu maksavat alle satasen eivätkä nekään ole välttämättömiä alemmilla tasoilla. Urheilukoulumaksuista selviää täällä Huitsinnevadassa noin satasella / vuosi ja sillä saa noin 40 - 50 ohjattua liikuntakertaa. Etelässä ammattitaitoisemmat ohjaajat näkyvät tulevan kalliimmaksi - HKV ottaa noin parisataa euroa, en tosin tiedä mitä siihen sisältyy. Kilpailumatkat maksavat sitten erikseen, meillä ei ainakaan ole seuran linja-autoa, vanhempien kuljetuksella = kustannuksella ja joskus tilataksilla mennään. Huomennakin on minulla edessä kolminumeroinen luku kilometrejä, kun heitän muutaman seuran junnun (on siinä omaakin jälkikasvua) omalla autolla urheiluopistolle valmennukseen.
VastaaPoistaAinakaan omassa tiedossani ei ole täältä tapausta, jolle nuo maksut olisivat ylivoimaisia. Jos seuraan pyrkisi joku kaveri, joka sanoisi että vanhemmilla ei kerta kaikkiaan ole varaa urheilukoulumaksuihin, yrittäisin johtokunnassa puhua, että meillä myönnettäisiin anomuksesta muutamia "vapaapaikkoja" kuten aikoinaan oppikouluun.
Jaska...hyvä, että vielä on yleisurheilunkin harrastajia. Välillä kentät näyttävät lähes autioilta.
VastaaPoistaKatselin Vantaan Salamien sivuilta, kuinka paljon täällä urheilukoulu maksaa: 10-15 vuotiailla lisensseineen 175 euroa, nuoremmilta vähemmän.
Tuntuu ihan järkyttävältä, että lasten harrastuksiin menee opettajan kuukausipalkan verran rahaa.
VastaaPoistaOlen ollut nuori noin kymmenen vuotta sitten.Olisin halunnut aloittaa ratsastuksen, mutta vanhemmilla ei ollut varaa.Siskon kanssa saatiin ratsastaa kaksi kertaa ja se oli siinä.
Esim. koulukirjoihin kuitenkin oli aina raha.Niistä ei pihtailtu.
Ensimmäisen ulkomaan reissun tein ruotsiin vajaa pari kymppisenä. Nyt aikuisena olen omaan laskuuni halunnut myös käydä ulkomailla.