Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmanen minna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmanen minna. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. marraskuuta 2014

Nyt kuopataan käsialaa

1. Kaunokirjaimet

2. Tekstauskirjaimet 

3. Sidosteiset käsialakirjaimet

4. Qwerty
HS 18.11. 


Kaunokirjoitus eli sidosteinen käsialakirjoittaminen on antamassa peruskouluissa tilaa konekirjoituksen opetukselle. Valmisteilla olevan uuden opetussuunnitelman mukaan syksystä 2016 alkaen peruskouluissa opetettaisiin lapsille vain tekstauskirjaimet.

”Nyt kouluissa opetetaan kirjoittamaan kaksilla eri kirjaimilla. Tarkoitus on karsia näistä toinen, sillä yksissäkin kirjaimissa on tarpeeksi opettelemista”, sanoo opetusneuvosto Minna Harmanen Opetushallituksesta.

Perinteisiä kaunokirjaimia peruskoulussa ei ole opetettu pariinkymmeneen vuoteen. 1990-luvulta lähtien lapsille on opetettu tekstauskirjaimet sekä niitä muistuttavat sidosteiset käsialakirjaimet.

Vähentämällä sidosteisen käsialan opetteluun käytettävää aikaa saadaan lisää aikaa koneella kirjoittamisen harjoitteluun. Harmasen mukaan vastaisuudessa näppäimistöllä kirjoittamista aletaan vastaisuudessa harjoitella jo ensimmäisellä tai toisella luokalla.




Varsinainen kaunokirjoitus (vanha kauno) ei koskaan ollut käsialakirjoittamista, vaan puhdasta kalligrafiaa, budolaji. Kaunokirjoituksesta kehittyi ajan myötä jokaiselle yksilöllinen käsiala.

Nykyinen kaksien kirjainten opettelu ei ole oppilaille vaikeaa, koska sidosteiset käsialakirjaimet ovat hyvin pelkistettyjä. Ne muistuttavat hyvin paljon tekstauskirjaimia.

En olisi luopunut käsialakirjaimista. 

Luopumisen sijaan olisin pelkistänyt käsialakirjaimia. Minua on aina hämmästyttänyt isojen kirjainten kaunojäänteet, monessa kirjaimessa ylhäällä on epäesteettinen piikki kuten D-kirjaimessa. Käsialakirjainten isot kirjaimet olisi voitu aivan hyvin korvata vinoilla isoilla tekstauskirjaimilla.

Tekstauskirjainten ongelma on, että kirjoitettaessa monella oppilaalla sanat eivät pysy kasassa, vaan hajoavat. Jokaisen kirjaimen välissä kynä pitää nostaa ylös, kirjoitus ei ole siis kovin sujuvaa. Monen tekstaajan kirjoitus on yhtä harakanvarvasta

Kirjoittamisessakin kauneusarvoilla on yhä edelleen sijansa. Ei koulussa aina pidä mennä sieltä, missä aita on matalin.

Sitä paitsi toisella luokalla, jolloin käsialakirjoitusta opetetaan, on hyvin aikaa. Olen opettanut kaikkia alakoulun luokka-asteita, millään luokka-asteella ei oppimiseen ole niin paljon aikaa kuin toisella luokalla. Toisen ja kolmannen luokan kynnys on korkea.

On hyvä, että kaikille oppilaille opetetaan kymmensormijärjestelmä, niin paljon he tulevat tietokoneilla kirjoittamaan.

Käsialakirjoittaminen ja koneella kirjoittaminen eivät sulje pois toisiaan. Molempia tarvitaan.

maanantai 8. elokuuta 2011

Vihakirjoittelua

Hulk
HS 2.8.

Opettajat: Vihapuhe näkyy äidinkielen kirjoitustehtävissä

Äidinkielet opettajat törmäävät peruskoulujen ja toisen asteen koulutuksen oppitunneilla vihapuheeseen melko usein. Oppilaat saattavat arvostella teksteissään ankaraan sävyyn esimerkiksi etnisiä vähemmistöjä, sanoo äidinkielen opettajien liiton puheenjohtaja, lehtori Minna Harmanen.

"Oppilailla on joistakin asioista tiukkoja mielipiteitä, joita ei perustella. Perinteisiä aiheita ovat esimerkiksi negatiivinen suhtautuminen ruotsin opiskeluun, maahanmuuttajiin ja erilaisiin ihmisiin."

Harmasen mukaan ilmiö ei ole uusi, vaan esimerkiksi ruotsin kielestä on kirjoitettu kärkkäästi jo useiden vuosien ajan. Oppilaiden kovasanaisimmat tekstit ajoittuvat yläkouluihin, sillä lukiossa mielipiteitä pitää jo osata perustella monipuolisesti.

"Kyseessä on samantapainen ilmiö kuin vihakirjoittelu netissä. Koulussa tietysti kirjoitetaan aina omalla nimellä ja se hillitsee monia."

Vihapuhe käsitteenä pulpahti voimakkaasti pintaan Oslon tragedian jälkeen.

On puhuttu paljon netin vihakirjoittelusta. Eilen asiaan otti vahvasti kantaa presidentti Halonen. Hän toivoi, että hallitus huolehtii, etteivät rasismi ja vihapuheet lisäänny. Kaikki toivovat samaa, mutta luulen, ettei hallitus pysty asiaan vaikuttamaan. Nettiä on mahdoton kahlita.

Tietenkin hallitus pystyy muuttamaan heikommassa asemassa olevien ihmisten elämää, jos niin halutaan. Syrjäytymiseen on puututtava ajoissa. Nuorille on taattava opiskelupaikat ja heidät on tavalla tai toisella työllistettävä mahdollisimman nopeasti. Ketään ei saa jättää roikkumaan tyhjän päälle katkeroitumaan. Viha pulppuaa katkeruudesta.

Koulussa ei vihakirjoittelua tule sallia ja kirjoitteluun on puututtava ja asiasta on keskusteltava. Vihaa toisia ihmisiä kohtaan ja rasismia sisältävät tekstit on lähetettävä kotiin vanhemmille luettaviksi vaikka kirjattuina kirjeinä. Ammuskelutapauksissa kaikki on tullut yllätyksenä ampujan vanhemmille.

Joskus tuntuu, että koulussakin ollaan liian sallivia kirjoittelun suhteen. Pidetään tärkeänä, että oppilas ylipäätään kirjoittaa. "On hyvä, että oppilas luo ja purkaa tuntojaan" sisällöstä huolimatta. Pitäisikö ottaa "punaiset henkselit" uudelleen käyttöön?

Nykykoulu on turhan suorittava. Hölkätään kurssista kurssin perään ja arvioidaan päivät pääksytysten. Jääkö opettajille aikaa oppilaiden aitoon kohtaamiseen?

Suomalaisten ampumatapausten jälkeen puhuttiin hurskaita koulun mielenterveyspalvelujen tärkeydestä.

Mitään ei ole tapahtunut. Kuraattoreita ja psykologeja on liian vähän, lääkärit käyvät kouluilla liian harvoin jos ollenkaan. Kouluterveydenhoitajista on tehty jonkinlaisia tilastonpitäjiä.

Yhdellä psykologilla tai kuraattorilla on useita kouluja ja yli tuhatkin oppilasta. Aikaa per oppilas on minimaalisen vähän. Hiljainen, vihaa hautova oppilas voi jäädä kaiken ulkopuolelle.

Koulussa luokkakoolla on ensisijainen merkitys vihan havaitsemisessa. Isossa ryhmässä opettajalla ei ole aikaa oppilaille samalla tavalla kuin pienessä. "Aineiden korjauskin" on silloin yhtä hölkkää.

Yksi ratkaisu voisi olla kirjallisuuden määrällisessä painottamisessa. Kirjoja lukemalla lasten maailmankuva avartuu ratkaisevasti. Kirjoja voidaan käyttää keppihevosina, koska niiden avulla asioista voidaan puhua vapaammin ja neutraalimmin.

Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että kirjallisuus ja luova kirjoittaminen eriytettäisiin omaksi oppiaineekseen. Nyt äidinkielen aines on liian hajanaista ja sekavaa, minkä näkee oppikirjoistakin, sillisalaattia.