Vihakirjoittelua

Hulk

HS 2.8.

Opettajat: Vihapuhe näkyy äidinkielen kirjoitustehtävissä

Äidinkielet opettajat törmäävät peruskoulujen ja toisen asteen koulutuksen oppitunneilla vihapuheeseen melko usein. Oppilaat saattavat arvostella teksteissään ankaraan sävyyn esimerkiksi etnisiä vähemmistöjä, sanoo äidinkielen opettajien liiton puheenjohtaja, lehtori Minna Harmanen.

"Oppilailla on joistakin asioista tiukkoja mielipiteitä, joita ei perustella. Perinteisiä aiheita ovat esimerkiksi negatiivinen suhtautuminen ruotsin opiskeluun, maahanmuuttajiin ja erilaisiin ihmisiin."

Harmasen mukaan ilmiö ei ole uusi, vaan esimerkiksi ruotsin kielestä on kirjoitettu kärkkäästi jo useiden vuosien ajan. Oppilaiden kovasanaisimmat tekstit ajoittuvat yläkouluihin, sillä lukiossa mielipiteitä pitää jo osata perustella monipuolisesti.

"Kyseessä on samantapainen ilmiö kuin vihakirjoittelu netissä. Koulussa tietysti kirjoitetaan aina omalla nimellä ja se hillitsee monia."

Vihapuhe käsitteenä pulpahti voimakkaasti pintaan Oslon tragedian jälkeen.

On puhuttu paljon netin vihakirjoittelusta. Eilen asiaan otti vahvasti kantaa presidentti Halonen. Hän toivoi, että hallitus huolehtii, etteivät rasismi ja vihapuheet lisäänny. Kaikki toivovat samaa, mutta luulen, ettei hallitus pysty asiaan vaikuttamaan. Nettiä on mahdoton kahlita.

Tietenkin hallitus pystyy muuttamaan heikommassa asemassa olevien ihmisten elämää, jos niin halutaan. Syrjäytymiseen on puututtava ajoissa. Nuorille on taattava opiskelupaikat ja heidät on tavalla tai toisella työllistettävä mahdollisimman nopeasti. Ketään ei saa jättää roikkumaan tyhjän päälle katkeroitumaan. Viha pulppuaa katkeruudesta.

Koulussa ei vihakirjoittelua tule sallia ja kirjoitteluun on puututtava ja asiasta on keskusteltava. Vihaa toisia ihmisiä kohtaan ja rasismia sisältävät tekstit on lähetettävä kotiin vanhemmille luettaviksi vaikka kirjattuina kirjeinä. Ammuskelutapauksissa kaikki on tullut yllätyksenä ampujan vanhemmille.

Joskus tuntuu, että koulussakin ollaan liian sallivia kirjoittelun suhteen. Pidetään tärkeänä, että oppilas ylipäätään kirjoittaa. "On hyvä, että oppilas luo ja purkaa tuntojaan" sisällöstä huolimatta. Pitäisikö ottaa "punaiset henkselit" uudelleen käyttöön?

Nykykoulu on turhan suorittava. Hölkätään kurssista kurssin perään ja arvioidaan päivät pääksytysten. Jääkö opettajille aikaa oppilaiden aitoon kohtaamiseen?

Suomalaisten ampumatapausten jälkeen puhuttiin hurskaita koulun mielenterveyspalvelujen tärkeydestä.

Mitään ei ole tapahtunut. Kuraattoreita ja psykologeja on liian vähän, lääkärit käyvät kouluilla liian harvoin jos ollenkaan. Kouluterveydenhoitajista on tehty jonkinlaisia tilastonpitäjiä.

Yhdellä psykologilla tai kuraattorilla on useita kouluja ja yli tuhatkin oppilasta. Aikaa per oppilas on minimaalisen vähän. Hiljainen, vihaa hautova oppilas voi jäädä kaiken ulkopuolelle.

Koulussa luokkakoolla on ensisijainen merkitys vihan havaitsemisessa. Isossa ryhmässä opettajalla ei ole aikaa oppilaille samalla tavalla kuin pienessä. "Aineiden korjauskin" on silloin yhtä hölkkää.

Yksi ratkaisu voisi olla kirjallisuuden määrällisessä painottamisessa. Kirjoja lukemalla lasten maailmankuva avartuu ratkaisevasti. Kirjoja voidaan käyttää keppihevosina, koska niiden avulla asioista voidaan puhua vapaammin ja neutraalimmin.

Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että kirjallisuus ja luova kirjoittaminen eriytettäisiin omaksi oppiaineekseen. Nyt äidinkielen aines on liian hajanaista ja sekavaa, minkä näkee oppikirjoistakin, sillisalaattia.