Boys and girls - here we come!

HS 14.8.

Pojat päätyvät tyttöjä useammin erityisopetukseen

Pojat päätyvät selvästi tyttöjä useammin erityisopetukseen, kirjoittaa Turun Sanomat.

Noin 12 prosenttia peruskoulua käyvistä pojista oli kokoaikaisessa erityisopetuksessa. Tyttöjä erityisopetuksessa oli vain noin kuusi prosenttia.

Tunne-elämän häiriöiden ja sopeutumisvaikeuksien vuoksi erityisopetukseen siirrettiin kuusi kertaa enemmän poikia kuin tyttöjä, selviää Tilastokeskuksen viime syyskuun tilastoista.

"Poikajoukon kulttuuri on suuntautunut elämään koulun ulkopuolella: työelämään ja siihen, mitä tapahtuu kadulla. Sitä ei kiinnosta koulun kulttuuri, eikä se arvosta sitä", selittää Turun yliopiston kasvatustieteen professori Risto Rinne.

Tytöt myös pärjäävät koulussa merkittävästi paremmin. Esimerkiksi lukutaitoa mittaavasta Pisa-tutkimuksesta selvisi, että vain viidessä maassa ero tyttöjen ja poikien välillä on suurempi kuin Suomessa. Tutkijan mukaan ero vastaa noin puolentoista kouluvuoden edistystä.

Kaiken olemassa olevan järjen mukaan poikien ja tyttöjen tunne-elämän häiriöiden määrässä ei voi olla suuria eroja.

Risto Rinteen mukaan poikajoukon kulttuuri suuntautuu koulun ulkopuolelle. Alakoulussa pojat ovat vielä lähes yhtä innostuneita käymään koulua kuin pojat. Silti selkeä alakoulujen erityisluokkien enemmistö on poikia.

PISA-tutkimukset tehdään yläkouluikäisille. Yläkouluikäiset pojat ovat vahvasti murrosiässä, ja silloin he suuntautuvatkin koulun ulkopuolelle.

Arkikokemukseni mukaan tytöt lutviutuvat kouluelämään poikia paremmin. Onko peruskoulu tehty tytöille?

Onneksi pojat tulevat ja kirivät peruskoulun jälkeen.

Oma koulunkäyntini käy hyvästä esimerkistä, vaikka silloin ei peruskoulua ollutkaan. Kansakoulun neljästä ensimmäisen luokan opiskelusta en muista mitään, kait roikuin mukana.

Oppikouluun pyrkiminen pisti puntteihini vipinää. Pääsykokeet olivat tiukat, puolet pyrkijöistä jäi rannalle.

Keskikoulun viimeisen luokan todistukseni keskiarvo oli 6.6. Lukioon pääsi 7.8 keskiarvolla. Keväällä piti punnertaa tosissaan.

Lukionkin velttoilin. Kuuntelin sängyssä progressiivista musiikkia ja haaveilin, lueskelin romaaneita ja Avotakkaa. Oppitunneilla en tehnyt mitään, kasvoin kuin pentele ja finnit kukkivat naamassa. Piirtelin marginaaleihin ja katselin ikkunoista ulos. Usein paneuduin katselemaan tyttöjen pullottavia villapaitojen etumuksia.

Vain ainekirjoitus- ja kuvataidetunneilla heräsin eloon. Viimeinen lukiovuosi piti taistella.

Luulen, että opin silti jotain. Kuuntelemalla. Sen ajat oppikoulumaikat osasivat loistavasti kerronnan jalon taidon. Luennoiva opetustyyli sopi minulle hyvin. Luulen, että opin "alitajuisesti".

Varusmiespalvelu meni miten meni, sitten olikin vuorossa pyrinnöt opettajienkoulutukseen.

Vain pakko tai kilpailutilanne sai minut lukemaan tai taistelemaan. Luulen, että samoin on muidenkin poikien laita.

Miksi opettajat pistävät poikia erityisluokille kaksi kertaa enemmän kuin poikia? Eivät pojat ole sen tyhmempiä kuin tytötkään.

Kun pojat kokevat ongelmia, he oirehtivat näkyvästi. Hiljaisten tyttöjen ongelmia ei aina huomaa, vaikka kuinka kaivelisi.

Moni tyttö istuu hiljaa pulpetissaan läpi kouluajan. Keskiarvot ja hetkelliset oppimistulokset eivät kerroa kaikkea.