Olen syyllinen syntisäkki

Ben Quilty

Vanhempien siedettävä kritiikkiä

Sunnuntai Hesarin Mielipide-sivulla oli aivan upea kirjoitus nimimerkiltä "Ammatillisen perhekodin äiti". Kolahti.

Monta kertaa on tullut esille, että muun muassa opettajien työtä vaikeuttaa vanhempien röyhkeä asenne. Koska opettajista on tehty täysin puolustuskyvyttömiä, voisimme kenties keskittää huomiomme tämä ongelman ratkomiseen.

Rajua tekstiä. Suvereenisti suurin osa vanhemmista on onneksi terveitä ja yhteistyökykyisiä ihmisiä. En ole koskaan opettajana vanhempia kohdatessani koennut olevani täysin puolustuskyvytön. Voi olla, että tietyt "opettajatyypit vetävät röyhkeitä vanhempia" kimppuunsa.

Lehtikeskustelun tyyli on ylivarovainen. Lähes kaikki jutut päättyvät jonkun asiantuntijan kommenttiin siitä, että vanhempia ei tule syyllistää, sillä he tekevät jo parhaansa. Kaikki eivät varmasti tee.

Tämä on totisinta totta! Jos asiat ovat pielessä, ongelma pitää tunnistaa ja siitä pitää puhua suoraan.

Vanhemmuuten kuuluu aina syyllisyydentunto. Isät ja äidit miettivät usein jälkikäteen, että ehkä siinä ja siinä tilanteessa olisi pitänyt toisin.

Muutama vuosi sitten olin ällöttävässä tilanteessa. Pohdittiin joukolla, kuinka oppilaan elämä saataisiin takaisin oikeille raiteille. Paikalla minun lisäkseni oli leegio ammattilaisia, oli psykologia, kuraattoria, terveydenhoitajaa ja sosiaalityöntekijää sekä kyseinen oppilas että hänen vanhempansa. Kaikki vain hymyilivät, vaikka asia oli äärimmäisen vakava. Missään vaiheessa asiaan ytimeen ei tartuttu. Vanhempien annettiin puhua puuta heinää, kukaan meistä ammattilaisista ei pyrkinyt estämään sitä, mitään ei sanottu vanhemmille suoraan.

Pari erityisopettajakaveriani lopetti opettajan työt väsyttyään tehottomaan ja jatkuvaan palaveeraamiseen ja vatvomiseen. Mitään ei saatu aikaan, mistään oikeista asioista ei puhuttu, saatiin aikaan vain paperipinkkoja, joita pyöriteltiin vuodesta toiseen.

Vanhemmilla on vastuu paitsi lapsensa kasvattamisesta myös omasta kasvustaan ihmisenä ja kasvattajina. Tästä näkökulmasta katsottuna sopiva määrä syyllisyydentuntoa on myös hyväksi - sen puuttuminen tai toisaalta valtavassa itsesäälin tunteessa rypeminen taas ei ole.

Kuinka moni meistä kasvatusalan ammattilaisista on koskaan sanonut suoraan jollekin vanhemmalle, että "sinulla on vastuu lapsesi kasvattamisesta"?

Nyt tunnen syyllisyyttä sekä vanhempana että opettajana.

Terve syyllisyydentunto voi auttaa ihmistä ottamaan vastuun omasta elämästään ja sen jälkeen vapautumaan siitä. Koskaan ei ole myöhäistä tulla paremmaksi vanhemmaksi.

Terve syyllisyydentunto on hieno sanapari, joka pitää ottaa käyttöön esim. vanhempainilloissa.

Kasvattajan täytyy uskaltaa olla myös se "paska ämmä". Aina ei voi olla kivaa, aikuisellakaan.

Näin on.

Pitää ottaa huomioon, että mielipidekirjoituksen kirjoitti ammatillisen perhekodin äiti, joka kohtaa ainoastaan ongelmaperheitä. Siksi kirjoitus oli näin suora. Tavallisen luokan opettajana on huomattavasti helpompaa.

Opettajuus muistuttaa vanhemmuutta, sillä myös opettajuuteen kuuluu syyllisyydentunto. Kaiken voisi aina tehdä paremminkin. Terveen opettajan on tunnettava rajansa ja ymmärrettävä, että aivan kaikkia asioita ei voi saada kuntoon. On oltava myös realisti. Muuten kaatuu.