Koulun työrauha heikentynyt?

HS 11.8.
Vanhemmat: Koulun työrauha heikentynyt

Työrauha peruskoulussa on lasten vanhempien mielestä heikentynyt hieman kahdessa vuodessa. Tämä käy ilmi Suomen vanhempainliiton viime keväänä tekemästä verkkokyselystä, johon vastasi noin 1 600 huoltajaa.

Edellinen vanhempainbarometri on vuodelta 2009.

Hyvänä lasten työrauhaa piti nyt yli 60 prosenttia 1.–6. luokkien oppilaitten vanhemmista. Yläkoulun oppilaitten vanhemmista tyytyväisiä oli vain alle puolet.

Molemmissa ryhmissä tyytyväisten osuus oli laskenut kahdeksan prosenttiyksikköä.

Samankaltainen ero näkyy myös siinä, onko opettajalla vanhempien mielestä riittävästi aikaa oppilaalle.

"Kuilu ala- ja yläkoulujen välillä on huolestuttava", sanoo vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.

Vanhempien huoli työrauhasta pitää Kurttilan mukaan ottaa vakavasti. Toisaalta hänen mukaansa ei ole syytä lietsoa pelkoa, jonka mukaan kaikki oppilaat olisivat häiriintyneitä, työolosuhteet mahdottomia ja opettajat ja vanhemmat koko ajan tukkanuottasilla.

En tiedä, mistä on tullut sellainen kuva, että koulujen työrauha olisi huonontunut vuosi vuodelta. Ehkä aika kultaa muistot.

Kun aloitin opettajan työt 1980-luvulla työrauhaongelmat olivat samaa luokkaa kuin nyt. En ole huomannut työrauhan suhteen suuria heittelyjä.

Varmaan nykyvanhemmat seuraavat lastensa koulunkäyntiä tiiviimmiin kuin ennen. Työrauhan lisäksi koulukiusaaminen on ollut julkisuudessa vahvasti esillä, vaikka kouluissa koulukiusaamiseen on kiinnitetty huomiota enemmän kuin koskaan.

Ennen kiusattiin laajemmin ja rajummin ja väkivaltaisemmin. Välitunneilla on enää harvoin poikien välisiä tappeluitakaan, joita pitää mennä rauhoittelemaan. Veri lentää hyvin harvoin.

Oma isäni Vidar kävi koulua sota-aikana ja sen jälkeen mm. Helsingin Eläintarhan kansakoulussa ja Kallion yhteiskoulussa. Silloin tappelut ja koulukiusaamiset olivat todellista arkipäivää. Armoa ei annettu ollenkaan. Kansakoulussa ei uskaltanut mennä vessankaan, kun isommat pojat polttivat siellä tupakkaa, selkään olisi saanut. Koulumatkat olivat järkyttäviä, Alppilasta piti kerätä isompi porukka oppikoulupoikia, muuten koulumatkalla läpi muitten poikien reviirien olisi saanut turpaan.

Oma kouluaikani 1960-70 luvuilla ei ollut niin rajua, mutta selvästi tappelujen ja kiusaamisten suhteen rankempaa kuin nyt.

Kurttila on aivan oikeassa, ettei ole mitään syytä lietsoa, jonka mukaan kaikki lapset ovat häiriintyneitä. Ylivoimaisesti suurin osa lapsista on aivan tavallisia kivoja lapsia.

Kurttila toteaa, että kuilu ala- ja yläkoulujen välillä on huolestuttava. Voin rauhoitella, ettei näin ole. 12-13-vuotiaalle lapselle yläkouluun siirtyminen on odotettu ja aivan luonnollinen elämänvaihe. Kun olen jutellut omien entisten oppilaitteni kanssa, jotka ovat yläkoulussa, siirtymisongelmia ei ole juuri ollut.

Nykyiset yläkoulun aineenopettajat ovat kouluttautuneet tehtäväänsä perinjuurin ja osaavat asiansa. Toista oli peruskoulun siirtymävaiheessa, jolloin joukossa oli joitakin pettyneitä, osin katkeroituneitakin entisiä oppikoulunopettajia, joita järkytti kovasti kohdata koko ikäluokan kirjo.

Niin...ja silloin isäni ja minun kouluaikoinani ei ollut mitään vanhempainbarometreja. Oikeastaan vanhempia ei kiinnostanut lastensa koulunkäynnit hevosenpöläytystäkään.