keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kun mikään ei auta...

YLE 9.8.
OAJ: Ryhmäkoot eivät pienene ilman pakkoa

Opetusalan ammattijärjestön mukaan valtion kunnille tarjoama lisärahoitus opetusryhmien pienentämiseksi ei toimi toivotun tehokkaasti. Eilisen YLE Uutisten selvityksen mukaan luokkakoot ovat viime vuosina pienentyneet vain hieman, vaikka siihen on tarjottu merkittävästi korvamerkittyä lisärahaa.

Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentäminen kuuluu edellishallituksen tavoin myös nykyhallituksen tavoitteisiin. Seuraavina vuosina kunnille annetaan yhteensä 35 miljoonaa euroa lisää, jotta luokkakoot eivät ryöstäytyisi käsistä.

- Olennaista on se, että kunnat saavat valtionosuutta ja lisärahaa siihen tarkoitukseen, eli ryhmäkokojen pienentämiseen, opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.), kertoo.

Opetusalan ammattijärjestön mukaan lisärahoitus ei välttämättä pure itse ongelmaan. Järjestön mukaan aiemmin myönnetyillä tuilla on useissa kunnissa vain paikattu sivistystoimesta revittyjä säästöjä.



YLE Uutisten selvityksen mukaan ryhmäkoot ovat pienentyneet vain hieman, vaikka on tarjottu merkittävästi korvamerkittyä lisärahaa!

Kuntien sivistystoimi on kunnille oiva säästämisen kohde. Palkkaleikkauksia helpottaa opettajien palkkausjärjestelmä. Opettajat saavat palkkansa pidettyjen oppituntien mukaan, on helppo napsia pois tuki- tai jakotunteja kerhotunneista puhumattakaan. Sivistystoimen ylivoimaisesti suurin menoerä on opettajien palkat.

Missään ei määritellä eksaktisti oppilaille annettavan tuki- tai jakotuntien määrää.

Esim. tänä lukuvuonna oman kouluni oppilasmäärän yllättävä vähentyminen teki meille kepposet. Jotta pienet luokkakoot voitiin säilyttää, piti jakotunteja ottaa pois, ensimmäisiltä ja toisilta luokilta jakotunnit vähenivät jopa neljästä viikkotunnista yhteen.

Toinen vaihtoehto olisi ollut, että luokkia olisi yhdistelty jälleen ylisuuriksi, yli 30 oppilaan ryhmiksi. Muutama opettaja olisi silloin kokonaan irtisanottu. Järkevänkokoisia opetusryhmiä on todella ikävää yhdistellä suuriksi. Sellaisesta pelistä ei pidä kukaan, ei oppilaat, ei vanhemmat tai opettajat.

Kuvitellaan, että on kolme kohtuullisen kokoista luokkaa, 21, 21 ja 22 oppilasta, yhteensä 64 oppilasta. Jos näistä kolmesta mukavankokoisesta luokasta tehtäisiin kaksi luokkaa, muodostuisi kaksi 32 oppilaan luokkaa. Kyllä siitä melkoinen haloo nousisi!

Opettajien palkkaleikkaukset kohdistuvat aina lasten opetukseen.

Tuntuu erittäin oudolta, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa lapset saavat eri määrän opetusta asuinpaikan mukaan. Kaiken lisäksi tuki- ja jakotuntien vähentämiset heikentävät oppimisvaikeuksista kärsivien lasten opettamisen mahdollisuuksia. Säästöissä aina heikot kärsivät eniten.

En voi muuta kuin toitottaa - ryhmäkokojen maksimikoot on määriteltävä laissa. Lisäksi on määriteltävä minimijako- ja tukituntien määrät.

Lasten opetuksella keplottelusäästäminen on kertakaikkiaan saatava loppumaan. Kaikenmaailman kauniita ja yleviä juhlapuheita opetuksen tärkeydestä kyllä pidetään. Kehutaan suomalaisen koulujärjestelmän korkeaa tasoa ja suomalaisten opettajien ammattitaitoa ja PISA-menestyksellä pullistellaan.

Ja heti, kun silmä välttää, säästetään ja kurjistetaan koulutointa, opettajien mahdollisuuksia opettaa. Suurimpina kärsijöinä ovat omat lapsemme.

1 kommentti: